Elli pyysi kommenttiosastolla selkeyttämään tavallisen ymmärryksen ja oivalluksen eroa.
Oivallus on yllättävä ajatus, joka muuttaa kertaheitolla näkökulmasi johonkin asiaan siinä määrin, että kaikki, mitä ajattelet asiasta menee joko kokonaan uusiksi tai ainakin saa uuden merkityksen.
Oivalluksen ja päättelemällä saadun vastauksen suurin ero on fiiliksessä ja yllättävyydessä.
Kun päädyt johtopäätökseen loogisen päättelyn myötä, tunnet tehneesi töitä asian eteen ja pystyt myös jäljittämään ajatusketjun, joka johtopäätökseen johti.
Oivallus tulee täysin yllättäen — usein hetkellä, jolloin sitä vähiten odotat. Jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset saavat yleisimmin oivalluksia suihkussa ollessaan. Siihen liittyy fiilis ettet sinä tehnyt mitään, vaan vastaus tuli ikään kuin ”jostain muualta”. Usein et edes muista ajatelleesi asiaa, johon oivalluksesi liittyy.
Aivotutkimus on paljastanut että ennen oivallusta aivomme menevät noin kahdeksan sekunnin ajaksi alfa-aaltotilaan, joka on hyvin rento, lähes meditatiivinen tila, johon liittyy tunne mielen hiljentymisestä. Sitten oikean korvan edessä oleva aivopoimu, joka on voitu yhdistää esimerkiksi sanaleikkien ymmärtämiseen, lähettää voimakkaimman sähköaallon, jonka aivot voivat lähettää, eli nk. gamma-aallon. Noin 0,3 sekuntia myöhemmin henkilö tajuaa saaneensa oivalluksen.
Mikä on mielenkiintoista on se, että jos henkilön aivot eivät ole riittävän kauan rentoutuneessa alfa-aaltotilassa, hän ei saa oivallusta edes siinä tapauksessa, että hänelle annetaan suoria vinkkejä, jotka ovat johtaneet oivallukseen sellaisella ihmisellä, jonka aivot ovat olleet riittävän kauan alfa-aaltotilassa.
Koska oivallus edellyttää ainakin kahdeksan sekunnin ajaksi rentoutumista, aktiivinen ponnistelu jonkin asian ymmärtämiseksi vaikeuttaa oivalluksen saamista.
Pari päivää sitten oivalsin (!) toisen asian, mikä vaikeuttaa oivaltamista: luulo siitä, että on kyennyt ymmärtämään asian jo älyllisesti ihan kokonaan.
Miltä oivallus tuntuu?
Laura kirjoittaa tänään blogissaan siitä, kuinka hän oivalsi sen, mitä yritän näyttää niin teille Kutri.net:in lukijoille, Kolme prinsiippiä -kurssilaisille kuin valmennettavilleni.
Niin kauan kuin Laura luuli ymmärtävänsä mitä tarkoitan, hän ei kyennyt näkemään, mitä yritin näyttää.
Jos muistan oikein, hetkeä ennen kuin hän sai oivalluksensa, kysyin häneltä jotain tämän suuntaista: ”Jos meillä kerran on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon, miksi meidän pitäisi aktiivisesti tehdä mitään asian eteen?”
Tarkka kysymys ei ole olennainen — mikä on olennaista on se, että Laura huomasi ajattelussaan aukon, logiikkavirheen, ja se veti hänet hiljaiseksi. Hän mumisi jotain tyyliin ”niin, eihän siinä olekaan mitään järkeä”, oli sitten hetken hiljaa (ehkä kahdeksan sekuntia, hah hah) ja sitten — BADAM! Koko hänen ilmeensä syttyi ja olemuksensa heräsi henkiin, kun Laura yhtäkkiä näki kristallinkirkkaasti mitä yritin hänelle näyttää.
Hän alkoi nauraa ja sen jälkeen selittää innoissaan mitä näki. Riemukas, syvältä kumpuava ja melkein epäuskoinen nauru onkin yksi tavallisista oivalluksen tunnusmerkeistä. Samoin kuin tunne keventymisestä, maailman avautumisesta ja kaiken kirkastumisesta.
Oma suurin oivallukseni kolmen prinsiipistä tuli vähän samaan tapaan tajuttuani, etten sittenkään tajunnut. Kuuntelin Supercoach Academyn toisena viikonloppuna ensin päivän ajan nyökytellen kuinka Pranskyt puhuivat kolmesta prinsiipistä.
Sisäinen dialogini oli tätä luokkaa: ”Joo… Joo… Tiedän… Ymmärrän… Just noin… Niin niin, tunnemme ajattelumme…. Joo, Joo, tiedetään…”
Ja sitten seuraavna aamuna riitelin miehen kanssa niin, että jouduin menemään bussilla kouluun. Bussissa istuessani sisäinen dialogini meni näin: ”Okei okei, mä näen että suutuin, koska halusin näyttää tolle, ettei mulle tiuskita… Mutta jos mä kerran näen ton ajatuksen, niin miksi mä olen yhä kiihtynyt? Hetkinen… Pranskyt sanoivat että meistä tuntuu pahalta aina kun me ei nähdä, että me tunnetaan vain ajattelumme… Mitä mä missaan?”
Tajuttuani että olin missannut jotain näin, etten ollut ymmärtänyt sittenkään asiaa niin hyvin kuin olin luullut. Olo oli hetken hämmentynyt, sitten melkein olematon… ja sitten: BÄNG!
Näin silmänräpäyksessä ajatelleeni että ”niin, mutta jos toi ei olisi sanonut noin, mä en olisi ajatellut näin” ja heti perään näin ettei se ollut totta, koska muistin välittömästi kaikki ne kerrat, kun mies oli sanonut täsmälleen samat sanat, eivätkä ne olleet tuntuneet miltään tai olivat vain naurattaneet, koska olin ollut korkeassa mielentilassa.
Ja nähdessäni tämän näin silmänräpäyksessä sen, miten ihan kaikki muutkin tunteeni olivat vain seurausta ajatuksistani — ja samaan syssyyn ihan kaikki muukin loksahti paikalleen — tietoisuus, mieli ja miten ne suhtautuivat ajatukseen, miten ne virtasivat lävitseni, miten koko inhimillinen kokemus syntyi todellakin tässä hetkessä — ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.
Fiilis oli niin uskomaton, että hymyilin koko loppupäivän kuin hangon keksi, en meinannut millään malttaa pysyä paikallani luennolla ja mieleni teki tanssia ja laulaa. Seuraavat viikot kikattelin yksikseni aina kun näin miten mies ”tunsi ajattelunsa”. Olo oli ekstaattinen ja vapautunut.
Yleinen fiilis oli myös se, että ”Onko tämä oikeasti näin yksinkertaista?” No on se — ja jokaisen lisäoivalluksen myötä olen nähnyt että se on vieläkin yksinkertaisempaa, kun miltä ensialkuun näytti.
Miten oma suurin oivallukseni muutti elämäni?
Ajan mittaan tietysti totuin hyvään fiilikseen, joka nykyään on normitilani. Huomaan eron entiseen vain silloin, kun muistelen mitä ajattelin ja miten käyttäydyin esimerkiksi vielä tammikuussa. Nyt se, miten silloin näin maailman tuntuu todella hassulta!
Olenko joskus oikeasti ajatellut, että huono fiilis kertoo jostain muusta kuin ajatteluni tasosta? Olenko oikeasti kuvitellut että ajatusten analysointi on tärkeää? Tai että ikäville tunteille pitää tehdä jotain?
Hehehheee! Höröttelen ajatukselle nytkin tätä kirjoittaessani.
Myöhemmin olen saanut uusia oivalluksia, jotka ovat saaneet elämän tuntumaan entistäkin kevyemmältä ja helpommalta. Opettajieni mukaan keveydellä ei ole kattoa eikä oivallusten määrällä mitään rajaa. Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — uusiin oivalluksiin.
Kaikkein hassuinta on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa elämässäni en kaipaa mitään, vaikka järjellä ymmärrän, että todennäköisesti ymmärrykseni inhimillisestä kokemuksesta tulee syvenemään ja sitä kautta elämäni kevenemään.
Kyllä, haluan luoda ja oppia uusia asioita niin kuin pienet lapset. Ihan vain omasta hyvästä olostani käsin ja ihan vain siksi, että se on mahdollista, hauskaa, kiinnostavaa ja innostavaa. Mutta minulla ei ole enää tunne siitä, että jotain olennaista puuttuu, saati taka-ajatusta, että ”sitten kun saan tämän, olen onnellinen”.
Mistä tiedät näetkö maailman, jota yritän sinulle näyttää?
- Uskotko että esimerkiksi traumat, uskomukset ja kokemukset vaikuttavat siihen, miltä sinusta tuntuu?
- Onko sinusta ymmärrettävää loukkaantua jostain toisen sanomisesta tai tekemisestä?
- Onko sinun mielestäsi omien ajatusten analysoinnista hyötyä?
- Onko sinun mielestäsi tärkeää miettiä mistä jokin ajatus tulee?
- Onko sinun mielestäsi tärkeää kohdata omat pelkonsa?
- Onko sinun mielestäsi tärkeää tehdä asioita, joista tulee hyvä olo?
- Haluatko tuntea vähemmän kurjia tunteita?
- Uskotko että voisit olla vieläkin onnellisempi kuin mitä olet tänään?
- Uskotko että sinussa on jotain vikaa?
- Koetko että itsensä kehittäminen on tärkeää?
- Pelkäätkö, että jos ajattelisit vain tuntevasi oman ajattelusi, jotenkin irtautuisit, etääntyisit tai vieraantuisit maailmasta.
- Tunnetko tarvetta lukea vielä self help -kirjallisuutta?
- Uskotko että menneisyyden miettimisestä on hyötyä?
- Pitääkö sinun mielestäsi ottaa vakavasti asiat, joita toinen sanoo huonolla tuulella ollessaan? Esimerkiksi siksi, että uskot totuuden tulevan esiin silloin kun ihminen on vihainen?
- Onko sinun vaikeaa antaa anteeksi jollekulle?
- Oletko sitä mieltä, että joku tuntemasi ihminen on pahantahtoinen, paha tai julma?
- Uskotko että sinä tai joku tuntemasi ihminen on rikki kokemisensa ikävien kokemusten takia?
Jos vastasit yhteenkään ylläolevista kohdista myöntävästi, et näe maailmaa niin kuin minä näen.
Jos haluat saada oivaltaa totuuden itsestäsi ja inhimillisestä kokemuksesta samalla tavalla kuin esimerkiksi minä ja Laura, tule henkilökohtaiseen valmennukseen tai kolme prinsiippiä -yksityiskoulutukseen tai liity kolme prinsiippiä virtuaalikurssille.
Elämäsi odottaa! Mitä sinä odotat?
