Entä jos läheisriippuvuutta ei ole olemassakaan?

Eräs kaverini suositteli minulle ”Codependent no more” -kirjaa mielenkiintoisen keskustelun aikana. Samaa tai vastaavia kirjoja on suositeltu minulle vuosien mittaan ennenkin, mutta tähän asti olin suhtautunut erinäisistä syistä ajatukseen torjuvasti.

Havahduin viikko sitten Supercoach Academyn toisena live-viikonloppuna  siihen, että voimme nähdä minkä tahansa asian minä hetkenä tahansa uudessa valossa. Elämässäni oli asioita, joiden kohdalla uusi näkökulma olisi erittäin tervetullut. Niinpä latasin tämän läheisriippuvuutta käsittelevan klassikon äänikirjana ja aloin kuunnella sitä toivoen saavani uuden näkökulman minua vaivaavaan asiaan.

Sitä ennen olin jo googlannut läheisriippuvuuden määritelmiä, jonka mukaan minun nähdäkseni 80 % suomalaisista naisista voisi olla jossain määrin läheisriippuvaisia. Miksi näin on, on erillisen kirjoituksen aihe.

Codependent no more -kirja kertoo useita esimerkkejä ajatus- ja toimintamalleista, joita sen kirjoittaja kutsuu läheisriippuvuudeksi. Tunnistin kertomuksista runsaasti varsinkin vanhoja ajatus- ja toimintamallejani — ja jopa joitain nykyisiä ajatusmalleja. Joten tällä perusteella joku voisi määritellä minut läheisriippuvaiseksi.

Vuosi sitten olisi itse innolla tarttunut määritelmään.

Nyt kirjan kirjoittajan Melody Beattien jatkuva jankkaus siitä, kuinka ”olet sairastunut läheisriippuvuuteen” ja ”läheisriippuvuus on sairaus jota ei voi välttää jos siitä saa tartunnan”, ”läheisriippuvuudesta toipuminen on hidasta”  jne. alkoi oikeasti ottaa päähän. 

Miksi?

Koska näin hyväätarkoittava kirjailija aivopesi lukijansa tilaan, jossa nämä sulkevat silmänsä mahdollisuudelta uuteen ajatukseen, että he ovat hyviä, ehjiä ja terveitä ja ettei heissä sinällään ole mitään vikaa. Ja että he nyt vain ovat valinneet kerta toisensa jälkeen tietyt ajatus- ja toimintamallit, koska ne ovat näyttäneet toimivan jotenkuten. 

Pohjimmainen syy siihen, ettemme ala tosissamme miettiä uusia toimintamalleja on se, että ihmismieli pyrkii valitsemaan tutun ajatuksen säästääkseen aikaa ja vaivaa, jolloin ajattelumme näyttää tapahtuvan ikään kuin automaattiohjauksella. Koska olemme aina tottuneet ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla, meille ei välttämättä juolahda edes mieleen, että voisi olla jokin toinen tapa toimia.

Olenko sairastunut tiskikonesyndroomaan?

Ajatus läheisriippuvuuteen sairastumisesta on mielestäni yhtä älytön, kuin jos olisin 1,5 vuotta sitten uskonut sairastuneeni tiskikonesyndroomaan.

Kasvoin kodissa, jossa oli tiskikone. Sen lisäksi minulla oli oma tiskikone vuosina 2003-2005.

Puolitoista vuotta sitten olin nykyisen puolisoni kanssa pari kuukautta putkiremonttia paossa veljeni perheen asunnossa, jossa oli tiskikone. Eräänä päivänä olin kantamassa astioita ruokailun jälkeen tiskipöydälle, kun mieheni pysäytti minut kysymällä:

”Mikset sä laita noita tiskejä suoraan koneeseen?”

Tuijotin miestä ihmeissäni.

”Häh?”

”Niin, miksi sä ladot ensin tiskit tohon tiskialtaaseen ja sitten vasta laitat ne tiskikoneeseen? Mikset sä huuhtaise niitä ja laita niitä suoraan tiskikoneeseen?”

Päässäni raksutti. Niin, miksi tosiaan? Sitten räjähdin nauramaan.

En ollut laittanut tiskejä suoraan koneeseen, koska en ollut tullut ajatelleeksi, että ne voisi laittaa suoraan koneeseen! Lapsuudenkodissani tiskit nimittäin ladottiin ensin tiskipöydälle ja sitten vasta joskus myöhemmin kerralla koneeseen. Vasta nyt tajuan sen johtuneen pitkälti siitä, että kukaan ei yleensä viitsinyt tyhjentää tiskikonetta pesun jälkeen, joten se oli täynnä.

Olin ollut toki lapsuuteni jälkeen muutaman kerran tilanteissa, joissa esimerkiksi tuotantoyhtiön keittiön seinällä oli lappu ”laita tiskisi suoraan koneeseen”. Olin pitänyt tätä mielessäni jonkinlaisena poikkeustilana tyyliin ”toimistoissa tiskit laitetaan suoraan koneeseen, koska siellä tiskikoneen täyttäminen ei kuulu kenenkään velvollisuuksiin”.

Kuvitellaanpa, että yhtä aikaa havainnon kanssa, että tiskit voi laittaa suoraan koneeseen, olisin saanut päähäni, että olin sairastunut tiskikonesyndroomaan — jonka tuntomerkkeihin kuului tiskien kasaaminen tiskipöydälle sen sijaan että  laittaisin ne suoraan koneeseen.

Lähtiessäni etsimään syitä tähän kauheaan sairauteen, keksisin kuinka olin sairastunut siihen jo lapsuudenkodissani, jossa ei koskaan laitettu tiskejä suoraan koneeseen.

Miltä minusta tuntuisi? Toisaalta helpottuneelta, koska näkisin, että kyvyttömyyteni laittaa tähän asti tiskejä suoraan koneeseen johtui kauheasta syndroomasta, johon olin sairastunut jo lapsena. Ehkä vähän katkeruutta vanhempiani kohtaan siitä, että he olivat tartuttaneet tämän sairauden minuun. Toivoa siitä, että ehkä pieniä askelia ottamalla voisin parantua sairaudestani ja jonain päivänä osaisin pistää tiskit suoraan koneeseen pystyäpin ja pelottomana.

Toisaalta minua saattaisi pelottaa, että mitä jos en sittenkään paranisi, vaan retkahtaisin syvemmälle sairauteeni. Mitä jos jatkossa jättäisin tiskit ensin pöytään koko päiväksi ennen kuin ne saisin ne siirrettyä tiskipöydälle ja lopulta tiskikoneeseen?

Ehkä haluaisin liittyä tukiryhmään, jossa voisimme yhdessä muiden tiskikonesyndroomaan sairastuneiden kanssa käydä kerta toisensa läpi sitä, miten älytöntä oli ollut latoa tiskit ensin työpöydälle. Välillä huomaisin pistäväni tiskit suoraan koneeseen ilman mitään ongelmaa ajatellen että ”eihän tämä nyt oikeasti ole niin iso juttu”. Säikähtäisin ajatustani, koska se tarkoittaisi sitä, että kieltäisin sairauteni — niin kuin olin kieltänyt sen kaikki nämä vuodet, kun en ollut nähnyt mitä olin tehnyt.

Tuntisin itseni urheaksi toipilaaksi, joka joutuu sinnittelemään hirveän sairauden kanssa, kunnes jonain päivänä pitkällisen harjoittelun jälkeen uskaltaisin kutsua itseäni ”toipuvaksi tiskisyndroomaiseksi”.

Mitä jos oletkin ihan terve?

Oikeasti opin laittamaan tiskit suoraan koneeseen ihan vain sillä, että näin paremman tavan toimia. Samalla tavalla olen kahdessa päivässä huomannut sen hoksaamisen, miten höpsöjä eräät ajatus- ja toimintamallini olivat, vaikuttaneen välittömästi asioihin, jotka vaivasivat minua.

Minä uskon niin Michael Neillin, Bill Cummingin, Linda ja George Pranskyn kuin ”kolme prinsiippiä” löytäneen Sydney Banksin tavoin että:

  1. Me olemme kaikki ehjiä ja terveitä, koska olemme se, joka ajattelee ja tuntee, emme ajatuksemme ja tunteemme
  2. Ihan kaikki tunteemme johtuvat tasan tarkkaan ajatuksista, joita valitsemme ajatella jostain asiasta (eikä esim. mistään läheisriippuvuudesta, johon sairastumista ei olisi voinut estää)
  3. Muutos voi tapahtua silmänräpäyksessä — ihan vain näkemällä että:
    • a) käytännössä kaikki tunteita herättävät ajatuksemme ovat vain mielipiteitä
    •  b) muutamme mielipidettämme sillä sekunnilla kun sisäistämme, että on olemassa jokin parempi tapa ajatella tai toimia

Ymmärrän hyvin, että jos aikaisempi ajatusmalli on ollut että:

”tuo toinen pilaa elämäni, enkä voi mitenkään estää häntä tekemästä sitä”,

…silloin ajatus:

”olen sairastunut sairauteen, joka saa minut laiminlyömään omia tarpeitani, mutta voin parantua siitä”

…tuntuu paljon paremmalta.

Mutta mikä olisi vieläkin parempi ja nopeammin tuloksia tuottava ajatus? Miten olisi esimerkiksi:

”Toimin aiemmin tällä tavalla, koska olin lapsena oppinut tämän toimintatavan ja se näytti toimivan jollain lailla…

enkä ollut tullut ajatelleeksi, että voisi olla jokin vieläkin parempi toimintamalli.

Nyt olen löytänyt — tai ainakin pidän mahdollisena löytää — sellaisen lähestymistavan tähän asiaan, että tunnen oloni vahvaksi, tyytyväiseksi ja tyyneksi.

Nähtyäni paremman ajatusmallin valitsen sen automaattisesti ja palaan vanhaan ajatus- ja toimintamalliin korkeintaan hetkellisesti ollessani syvällä omissa ajatuksissani. Heti kun huomaan mitä olen tekemässä, palaan automaattisesti uuteen toimintamalliin ilman että tunnen tarvetta syytellä itseäni tms.”

Lisää aiheeseen liittyvää luettavaa:

  • Optisim bias -artikkeli siitä, miten ihmismieli on ”ohjelmoitu” optimismiin
  • Mistakes were made but not by me — kirja tavoista, joilla huijaamme itseämme. Auttaa ymmärtämään miten on mahdollista olla näkemättä parempia vaihtoehtoja, vaikka ne olisivat ihan nenämme edessä.

Jos haluat kuulla lisää ”suuresta havahtumisestani” Supercoach Academyn toisena viikonloppuna, liity VIP-jäseneksi.

 

Piinallinen pitkästyminen ja luova joutilaisuus

Tuttu linkitti Facebookissa Hidasta elämää -blogin vanhaan juttuun siitä, miten pitkästyminen synnyttää luovuutta. Epäilemättä provosoivaksi tarkoitettu sanavalinta jäi mietityttämään. Synnyttääkö pitkästyminen todellakin luovuutta?

Boisiko se tila, johon jutussa viitataan pitkästymisellä, olla sama kuin tila, jota minä kutsun joutilaisuudeksi?

Pitkästyminen liittyy minun maailmassani ajatukseen, että joudun väkipakolla olemaan tilanteessa, jossa koen tylsistyväni ja turhautuvani — esimerkiksi tylsässä kokouksessa. Pitkästyminen johtaa yleensä korkeintaan sen miettimiseen, miten pääsen tilanteesta pois.

Joutilaisuus puolestaan on nautinnollinen tila, jossa vallitsee ajatus siitä, ettei minulla ole kiire mihinkään. Rakastan aamuja, jolloin herään ennen perheen miehiä ja saan vain köllötellä sängyssä fiilistelemässä. Siinä missä pitkästyminen tuntuu vankilalta, joutilaisuus tuntuu lahjalta.

Mielenkiintoista on se, että voin olla täsmälleen samassa tilanteessa ja kokea kumpaa vain tunnetta. Täällä Losissa saa istua loputtomiiin ruuhkissa. Jos mielessäni pyörii ajatus siitä, että minun pitäisi olla sillä hetkellä jossain muualla, pitkästyn. Jos taas ajattelen ettei minulla ole mikään kiire mihinkään, voin kokea joutilaisuutta.

Kuinka kokea enemmän joutilaisuutta

Tällä viikolla olen saanut kokea useita joutilaisuuden hetkiä niin aamuisin kotona kuin autossa. Sen seurauksena olen saanut tiuhaan tahtiin kaikenlaisia ideoita, joista osan toteuttamisen olen jo aloittanut (ks. viestin loppu).

Tätä blogimerkintää miettiessäni tajusin mistä yhtäkkinen energiapuuska johtuu. Supercoach Academyn ensimmäisen viikonlopun aikana saamani oivalluksien ansiosta, etten tällä viikolla ole hermostunut, ahdistunut tai murehtinut entiseen verrattuna juuri lainkaan, vaikka ennen vastaavat olosuhteet olisivat saaneet minut pois tolaltani.

Rauhallisen mieleni salaisuus on yksinkertaisesti sen oivaltaminen, miten ihan kaikki tunteemme ovat seurausta ajatuksista. Tapahtumat ja asiat ovat itsessään neutraaleja, kunnes annamme niille merkityksen. Jos antamani merkitys ja siitä tunteet eivät tunnu palvelevan minua, voin nähdä asian tai tilanteen uudessa valossa.

Tein viikonlopun opeista lähes tunnin mittaisen webcastin Kutri.net:in VIP-jäsenille. Jos sinua kiinnostaa kuulla mitä kurssilla opin, liity Kutri.net:in postituslistalle ja saat kiitokseksi salasanan uutiskirjeen tilaajien bonussivulle, jonne lisään aika ajoin bonusmateriaalia.

Lisää allaoleviin kenttiin sähköpostiosoitteesi ja nimesi ja vahvista tilaus klikkaamalla sähköpostiisi tullutta vahvistuspyyntölinkkiä. Sen jälkeen tulevassa toisessa sähköpostissa on osoite ja salasana bonussivuille:
[mailpress]

Videoita ynnä muuta

Yksi tällä viikolla eniten innostaneista asioista on videoiden tekeminen. Tein viikossa yhteensä kuusi videota. Nyt vähän ihmettelen että missä välissä, kun olemme ehtineet myös harrastaa autoretkiä perheen miesten kanssa.

Tällä vähän alle 14 minuuttia pitkällä videolla kerron valmentamisesta — mitä se on, millaista valmennusta minä tarjoan ja milloin valmentajan pakeille kannattaa hakeutua.

Tarjoan rajoitetun erän tunnin puhelinvalmennuksia hintaan 98,40 €!

Samoin idea Teholaihdutus-ryhmävalmennukseen syntyi suloisessa joutilaisuudessa. Kerron tällä 16,5 minuuttia pitkällä videolla paitsi kurssista, myös yleisemmin laihduttamisesta — mistä laihduttamisessa pohjimmiltaan on kyse ja milloin ”saa” laihduttaa.

Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspakettikin on täydentymässä — ensimmäinen webinaari eli nettiluento, jossa käsittelen Onnistuneen laihdutuksen edellytyksiä, on ensi lauantaina 3.3.2012. Paketin lukuoikeudet lunastaneet ja VIP-jäsenet voivat siis osallistua luentoon ja kysyä minulta kysymyksiä joko Facebookin tai webinaarin pääsivun kautta. Laitan tarkemmat tiedot salasanasta ja linkeistä Kutrinvip.com:in blogiin perjantaina.

Tällä videolla puolestaan kerron miten voit liittyä katsomaan niin kaikille avoimia kuin salasanalla suojattuja webinaarejani.

Miksi et luovu pahasta tavastasi?

Onko sinulla paha tapa, josta haluaisit päästä eroon? Mitä kaikkea olet jo kokeillut sen lopettamiseksi?

  • Uhkailua? ”Jos en lopeta tätä, tapahtuu kamalia asioita!”
  • Kiristystä? ”En voi olla onnellinen ennen kuin lopetan tämän tavan.”
  • Lahjontaa? ”Ostan itselleni jotain kivaa sitten kun olen lopettanut tämän tavan.”

Ehkä olet yrittänyt muuttaa olosuhteita niin, että tavan harjoittaminen olisi mahdollisimman vaikeaa.

Ehkä olet jopa tutkinut ajatuksia, jotka laukaisevat huonon käytöksen.

Ehkä olet kokeillut hypnoosia, motivaationauhoja, terapiaa ja rangaistusjärjestelmiä ongelmasta vapautumiseen.

Ja silti kerta toisensa jälkeen huomaat repsahtavasi uudelleen harjoittamaan huonoa tapaa. Jos olet välillä uskonut päässeesi siitä eroon, repsahdus voi tuntua todella masentavalta.

Todellinen syy siihen, ettet ole muuttanut tapojasi

Ydinongelmasi on se, että  yksi osa sinussa uskoo yhä salaa, ettei tapa oikeasti ole ihan niin huono tai haitallinen, että siitä olisi pakko luopua.

Samaan aikaan jokin toinen osa sinussa voi olla täysin vakuuttunut siitä, että olisi tärkeää päästä eroon huonosta tavastasi.

Voi olla että sanot usein ääneen: ”joo joo, kyllä mä tiedän että mun pitäisi lopettaa tämä, mutta mulla ei ole tarpeeksi itsekuria.”

Ongelmanasi ei ole itsekurin puute

Tälläkin hetkellä kieltäydyt harrastamasta jotain ”pahaa tapaa”, joka jollekulle toiselle on yhtä iso ongelma kuin sinulle oma paha tapasi.

Tarvitsetko itsekuria kieltäytyäksesi huonoista tavoista, joihin et ole koskaan syyllistynyt — edes silloin, kun se on käynyt mielessä? Et tietenkään!

Millainen käytös olisi sellainen versio pahasta tavastasi, johon et koskaan sortuisi?

  • Jos paha tapasi on puhua muista pahaa heidän selkänsä takana, et ehkä olisi valmis tekemään anonyymiä nettisivustoa, jossa kertoisit samat asiat, vaikka tietäisit ettet jäisi kiinni, koska et halua pahoittaa haukkumiesi ihmisten mieltä.
  • Jos paha tapasi on juoda pari lasia viiniä joka ilta, tiedät ettet koskaan alkaisi juoda kahta pulloa  joka ilta.
  • Jos paha tapasi on raivota omassa autossasi muille autoilijoille, et koskaan pysäyttäisi heitä tien sivuun ja menisi vetämään heitä turpaan törttöilyjen takia.
  • Jos paha tapasi on tupakoida, voi olla että ajatus nuuskan käytöstä on sinulle mahdoton.
  • Jos paha tapasi on raivota lapsillesi hermostuessasi, et silti alkaisi hakata heitä suuttuessasi.
  • Jos paha tapasi on kännipäissä flirttailla rivosti muiden kanssa vaikka olet parisuhteessa, et ehkä pettäisi kumppaniasi.
  • Jos paha tapasi on ajaa ylinopeutta, et koskaan ajaisi kännissä.
  • Jos paha tapasi on syödä makeaa joka päivä, voi olla ettet koskaan söisi pelkästään makeaa ja vielä sellaisia määriä, että lihot ylipainoiseksi.
  • Jos paha tapasi on syödä niin paljon että olet ylipainoinen, et koskaan joisi niin paljon, että sairastuisit alkoholismiin.
  • Jos shoppailet ihan liikaa, et ehkä voi kuvitella pistäväsi rahaa uhkapeleihin — tai jos haaskaat kaiken rahasi uhkapeleihin, saatat olla ylpeä siitä ettet ainakaan haaskaa rahojasi turhaan roinaan.
  • Jos juot liikaa, et silti voi kuvitella käyttäväsi koskaan huumeita.
  • Jos hakkaat puolisoasi, voit ajatella ettet kuitenkaan petä tai tapa häntä.

Mikset harjoita pahempaa versiota pahasta tavastasi? Tai kokeile  jotain muuta pahaa tapaa?

Koska olet täysin sitä vastaan eli kaikki osat sinut pitävät sitä yksiselitteisesti huonona ja haitallisena.

Miksi itsensä syyllistäminen ja pelottelu ei toimi?

Jokaisen ihmisen perustila on mielenrauha, johon palaamme useita kertoja päivässä, halusimme tai emme. Emme yleensä kiinnitä tähän tilaan huomiota, koska se tuntuu niin neutraalilta ja normaalilta ja suorastaan ”olemattomalta” dramaattisempien tunteiden rinnalla.

[toggle title=”Katso videoni mielenrauhasta”]Nopein tie mielenrauhaan -video ja Miksi valita mielenrauha -video  [/toggle]

Mielenrauhassa ollessamme ajattelemme selkeästi ja olemme yhteydessä sisäiseen viisauteemme, jolloin teemme automaattisesti parempia ratkaisuja.

Ainoa syy siihen, ettemme tunne mielenrauhaa on se, että ajattelemme ikäviä ajatuksia, jotka herättävät meissä ikäviä tunteita.

[blockquote align=”right” cite=”David Campbell”]Itsekuri on sen muistamista, mitä haluat.[/blockquote]Kun yritämme motivoida itseämme lopettamaan pahan tavan syyllistämällä, pelottelemalla tai kiristämällä itseämme, olomme on kurja, emmekä kuule sisäistä viisauttamme ja näe, miksi oikeasti haluamme lopettaa pahan tapamme.

Siksi murehtiminen tai itsensä syyllistäminen, pelotteleminen, kiristäminen, uhkailu ja haukkuminen eivät koskaan tuota toivottuja tuloksia — ainakaan pysyvästi.

Lahjontakaan ei yleensä toimi, varsinkaan jos yritämme lahjoa itseämme tulevalla onnellisuudella ja tyytyväisellä: ”sitten mä vasta olenkin onnellinen kun…”

Totuus vapauttaa

1. Mistä pahasta tavasta olet yrittänyt päästä jo pidempään eroon?

2. Miksi yksi osa sinussa uskoo salaa tämän käytöksen olevan silti ok?

Jos et heti löydä vastausta, anna itsesi hetki vain olla kysymyksen kanssa. Voit myös yrittää kiertää omaa itsepetostasi kysymällä:

”Jos tietäisin että yksi osa minussa uskoo salaa tämän käytöksen olevan ok, miksi se uskoo sen olevan ok?”

tai

”Jos kehtaisin myöntää itselleni, etten oikeasti pidä pahan tapani haittavaikutuksina ihan niin pahoina, että haluaisin luopua tavastani, mikseivät sen haittavaikutukset ole minusta niin pahat.

3. Onko mahdollista, että tämä osa sinussa on sittenkin väärässä?

Eli jos esimerkiksi kerrot itsellesi ettei juomisesi ole vielä niin pahaa, että siitä aiheutuisi kenellekään haittaa, onko mahdollista että vähättelet juomiasi määriä tai tahallasi suljet silmäsi siltä, miten juomisesi vaikuttaa läheisiisi?

Tai jos uskottelet että ruokavalioosi mahtuu helposti syömäsi määrä herkkuja, tingitkö oikeasti niin paljon ravinteikkaammasta ruoasta, ettet saa ruoastasi tarpeeksi proteiinia, kuituja ja vitamiineja ja siksi kärsit jatkuvasti ummetuksesta, energiatasojen heilahtelusta, iho-ongelmista jne. Tai ehkä herkuttelusi on huono esimerkki lapsellesi, joka on alkanut jo lihoa sen takia että kotona on tarjolla liikaa herkkuja?

Jos uskottelet itsellesi että pienet valkoiset valheesi ja kertomatta jättämisesi parantavat parisuhdettasi vähentämällä riitoja, onko mahdollista että itse asiassa valheet vähentävät intiimiyttä välillänne ja aina kun jäät valheista kiinni, ne synnyttävät epäluottamusta puolisossasi? Tai peitteletkö valheilla jotain isompaa ongelmaa, joka on niin häpeällinen, ettet edes halua kohdata sitä?

Onko sinulla edes ongelmaa?

Kun näet, mikset oikeasti ole päästänyt irti huonosta tavastasi, voi olla että huomaat, ettei sinun edes tarvitse päästää irti siitä. Ehkä olet vain teeskennellyt haluavasi lopettaa tavan vaikuttaaksesi paremmalta ihmiseltä, saadaksesi puolisosi lopettamaan nalkuttamisen tms.

Kun lopetat itsesi syyllistämisen ja pelottelun, palaat mielenrauhaan ja pystyt ehkä näkemään uudessa valossa perustelusi sille, miksei tapasi ole ihan niin paha, että siitä olisi pakko luopua.

Aina kun näemme asian uudessa valossa, kokemuksemme siitä muuttuu pysyvästi. Jos olet joskus uskonut joulupukkiin, mutta et usko siihen enää, tiedät mitä tarkoitan.

Joskus näkökulman muutos on niin merkittävä, että päästämme pahasta tavasta kertalaakista irti. Tunnen ihmisiä, jotka ovat lopettaneet niin tupakoinnin, viinanjuonnin, amfetamiinin tai kokaiinin käytön kuin seinään nähtyään ongelmansa uudessa valossa.

Olipa paha tapasi mikä tahansa, pääset siitä kyllä eroon sitten kun olet siihen oikeasti valmis. Onnea matkaan!

Jos haluat saada enemmän työkaluja näkökulman muuttamiseen ja pahoista tavoista vapautumiseen sekä lukea miten minä olen työstänyt omia ongelmiani, tsekkaa kutri.net:in VIP-jäsenyys. Nyt pakettiin kuuluu myös ilmainen valmennuspuhelu, erikoisedulliset jatkovalmennukset ja kuukausittaiset ryhmävalmennukset.