Tämän päivän ajatus käsittelee muutoksia, jotka vaikuttavat enemmän tai vähemmän automaattisesti käytökseemme.
Eli jos esimerkiksi myyt auton ja ostat polkupyörän, alat todennäköisemmin pyöräillä ja kävellä. Auton vaihto pyörään tarvitsee tehdä vain kerran, mutta se voi vaikuttaa käytökseesi vuosikausia.
Tämäkin idea tuli viimeksi vastaan James Clearin Atomic Habits -kirjassa.
”Pelottavin hetki on aina juuri ennen kuin aloitat.”
sama englanniksi:
”The scariest moment is always just before you start.”
Sanoi Stephen King.
Tänään oli tarkoitus mennä junalla Tampereelle ja takaisin katsomaan sairaalassa olevaa ystävää ja käyttää matka-aika kirjoittamiseen. Soitin matkalla junalle vielä sairaalaan ja sain kuulla että kaveri oli sen verran heikossa hapessa, että olisi parempi jos jättäisin reissun väliin.
Ajaessani kotiin veli soitti ja kertoi tarvitsevansa vielä apua yhden paperin kanssa, jota kirjoittaessa menikin sitten useampi tunti.
Loppupäivä kului ”rattoisasti” perhearkea pyörittäessä.
Huomenna olen yksin lasten kanssa kotona miehen ollessa töissä, joten saa nähdä mitä saan kirjoitettua.
Valitsin tämän sitaatin koska se kuvastaa omaa fiilistä myös heppaleffan uudelleenkirjoituksen suhteen. Melkein aina ennen uuden projektin tai projektin vaiheen alkamista on vähän aikaa sellainen fiilis ettei tee edes mieli aloittaa. Siihen on vain yksi lääke — avata tiedosto ja ryhtyä hommiin.
Kuuntelin tänään aamulla radiosta parisuhdebloggaaja Sami Minkkisen haastattelua uunituoreesta avioerostaan. (HUOM! Eri mies kuin NLP/hypnotisoija Sami Minkkinen.) Heppu kertoi rakastuneensa niin tulisesti johonkuhun, että haastattelun mukaan oli ”viikon, kaksi” harkittuaan päättänyt erota vaimostaan, jonka kanssa hänellä on pari kuukautta vanha vauva.
Jostain syystä herra päätti tehdä asiasta samantien julkisen. Ensin hän kertoi erosta suositussa blogissaan ja sen jälkeen antoi eri medioille aiheesta haastatteluja. Tästä seurasi valtava palauteryöppy niin Samin omilla Facebook-sivuilla kuin netin eri keskustelupalstoilla.
Pikaisen ja täysin mutupohaisen arvion mukaan noin 75 % tuomitsi, ihmetteli tai kyseenalaisti Samin toimintaa.
Aamun haastattelussa Sami ja juontajat selittivät Samin seuraajien voimakasta reaktiota mm. sillä, että kritisoijat pelkäävät tunnustaa itselleen, että ero olisi heidänkin kohdallaan oikea ratkaisu.
Onko näin?
Olen ollut julkisuudessa ja pyörinyt netin keskustelupalstoilla 1990-luvun lopusta alkaen. Vuosien varrella olen saanut todella paljon kaikenlaista kritiikkiä.
Olen myös torjunut valtaosan kritiikistä ajatellen, että ”osuin arkaan kohtaan” tai ”tämä tyyppi on minulle vain kateellinen” tai ”hän on vain alhaisessa mielentilassa”.
Jep jep.
No, olen edelleen sitä mieltä, että aina kun joku kirjoittaa erityisen kärkevän ja alatyylisen kirjoituksen, hän todennäköisesti käy ns. ylikierroksilla. Tiedän itsekin, että jos olen kiihtynyt, sanon kovemmin ja rumemmin, kuin mitä normaalisti sanoisin.
Mutta kun olen vuosia myöhemmin lukenut uusiksi kriittisiä kommenteja, joita minusta on kirjoitettu vaikkapa 5–10 vuotta sitten, olen joutunut häpeäkseni tunnustamaan, että monet kommenteista osuivat oikeaan.
Esimerkiksi vuosia ennen kuin itse tiesin, että minulla on ADHD ja tunne-elämän säätelyongelmia, tyypit joita en ole tietääkseni koskaan tavannut, pointtasivat asian vauva.fi:n AV-palstalla.
Argh!
Yritän nykyään suhtautua avoimemmin mielin kaikenlaiseen kritiikkiin omaa toimintaani kohtaan — tuli se sitten anonyymeiltä tyypeiltä netistä tai omilta läheisiltäni. Voin kertoa että se on välillä TODELLA VAIKEAA.
Ainakin osin vaikeus selittyy sillä, että ihmismieli on ”ohjelmoitu” hakemaan todisteita todeksi uskomiensa asioiden puolesta. Samaan aikaan mielemme sulkee pois argumentit, jotka voisivat horjuttaa uskomuksiamme. Mm. kirja Mistakes Were Made But Not by Me on täynnä jäätäviä esimerkkejä aiheesta.
Minun mieleni on erikoishyvä vedättämään minua. Se keksii ihania selityksiä ja huippupäteviä oikeutuksia jollain mittarilla mitattuna väärälle tai typerälle toiminnalleni.
Tässä on eräitä tunnusmerkkejä, joista tsägällä bongaan huijaavani taas itseäni:
Mitä enemmän selittelen, todistelen ja puolustelen jotain valintaani tai toimintaani, sitä varmemmin valehtelen itselleni. Siinä vaiheessa kun mieleeni nousee lauseita tyyliin ”se on vaan kateellinen”, ”tämä on oikein koska x, y ja z” tai ”tämä on oikeasti hänen parhaakseen” olen tukevasti itsepetoksen puolella.
Mitä enemmän syytän muita ymmärtämättömyydestä, itsekkyydestä, julmuudesta tai pahansuopuudesta, sitä varmemmin olen juuri itse toimimassa itsekkäästi, julmasti ja ajattelemattomasti. Tämän asian myöntäminen on minulle ehdottomasti vaikeinta.
Jos huomaan googlaavani faktoja ja esimerkkejä, jotka tukevat näkökantaani ja jättäväni väliin kommentteja, jotka puhuvat sitä vastaan, olen taas kovaa kyytiä menossa metsään.
”Oikeassa elämässä” saman ilmiön voin (ainakin jälkikäteen) bongata siitä, että puhun valinnastani vain ihmisille, joiden uskon puolustavan päätöstäni ja välttelen ihmisiä, jotka voisivat esittää jonkinlaista kritiikkiä.
Mitä voimakkaampaa tai pakkomielteisempää painetta tunnen tehdä isoja tai äkkivääriä ratkaisuja, sitä varmemmin olen itsepetoksen sokaisema.
Tieto siitä, että olen neurologialtani keskivertoa impulsiivisempi, epävakaampi ja voimakkaampia tunteita kokeva, on auttanut jossain määrin ottamaan etäisyyttä omiin tunteisiin.
Voimakas tunnetila kuten innostus, kiima, huuma, toivo, rakastuminen, pelko, epätoivo tai viha ei ole merkki oikeasta ratkaisusta — se on merkki siitä, että sympaattinen hermostoni on aktivoitunut eli olen ”taistele tai pakene (tai pane)” -tilassa.
Tässä tilassa ajatteluni muuttuu ”eläimellisemmäksi” ja kapasiteettini nähdä suuria kokonaisuuksia ja tekojeni seurauksia heikkenee dramaattisesti.
Kun valehtelemme, kehomme sympaattinen hermosto aktivoituu eli kehomme menee ns. hälytystilaan. Tai kääntäen: kun kehomme on hälytystilassa, valehtelemme herkemmin.
Hälytystila saa mm. äänihuulemme kiristymään, mikä ilmenee kireänä ja kimeänä tai käheänä äänensävynä. Tunnistan usein oman valehteluni vasta kun kuulen oman ääneni. Kuulostan silloin samalla tavalla imelän muoviselta kuin miltä oma äitini kuulostaa valehdellessaan itselleen.
Tämän aamun haastattelua kuunnellessani ajattelin moneen otteeseen miehen kuulostavan juuri samalta, kuin miltä itse olen kuulostanut oman impulsiivisen idiotismini jälkeen. Samat selitykset rohkeudesta ja omien tunteiden seuraamisesta. Sama uhrihenkinen suhtautuminen kritiikkiin.
Olin tunnistavinani myös minulle tutun tarpeen hakea oikeutusta ja ymmärrystä omalle typeryydelleni julkisuudessa. Olen melko varma että minäkin olen joskus vedonnut ”velvollisuuteen kertoa totuus” julkisuudessa ihmisille, joista suurinta osaa en ole koskaan edes tavannut. Auts!
Samia kuunneltuani tajusin yhtäkkiä, miten loukkaavaa exiä kohtaan on hehkuttaa uutta rakkautta mediassa. Kyllä — vasta nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin. Anteeksi.
Minä en tunne Sami Minkkistä enkä tiedä mitään muuta hänen parisuhteestaan ja elämästään kuin mitä olen tämän kohun myötä kuullut tai lukenut.
On ihan täysin mahdollista, että valehtelen taas itselleni, kun luulen kuulevani hänen äänessään ja selityksissään ihan helvetillistä itsepetosta. Ainakin haastattelun kuunneltuani tajusin miten olen TAAS KERRAN kieltäytynyt näkemästä eräitä ikäviä totuuksia omassa elämässäni. Prkl.
Niin tai näin — tässä vinkkini sinulle, Sami:
Joskus kovakin kritiikki voi osua oikeaan, vaikka sitä ei millään haluaisi uskoa todeksi.
Sori.
P.S. Radiotoimittaja ei muuten sanonut että olet jättänyt pienen lapsesi vaan että olet jättänyt pienen lapsesi ÄIDIN — suosittelen kuuntelemaan haastattelun uudestaan ja miettimään miksi kuulit kyseisen kohdan väärin.
[Kuva: Oscar Keys]
Eräässä seuraamassani keskusteluryhmässä nousi kommenttimyrsky, kun eräs nainen kertoi viimeisen vuoden aikana parisuhteessaan olleista ongelmista, jotka olivat lopulta huipentuneet puolison tökeröön kommenttiin.
Kommentin kirjoittaja ei kertonut millaisessa yhteydessä kommentti oli tullut esiin eikä edes referoinut puolisoaan sanasta sanaan. Hän kertoi miten kommentti oli satuttanut ja pyysi vertaistukea.
Ja sitähän satoi — reilussa kolmessa päivässä kommentteja tuli yli 200 kappaletta. Silmämääräisesti arvioiden yli puolessa tarjottiin tasan tarkkaan yhtä ratkaisua, joka voidaan tiivistää vauva.fi:stä tuttuun lyhenteeseen:
JSSAP
”Jätä se sika, ansaitset parempaa.”
Jep jep, ollapa niin hyvä parisuhdeasiantuntija, että yhden ainoan tunnekuohussa kirjoitetun somekommentin jälkeen tietäisin faktana että ero on ainoa ratkaisu.
EIIIIII!
Ymmärrän, että erokehotusten jakajilla on hyvä tarkoitus: osoittaa tukensa kanssasisarelle, jolle on sanottu rumasti.
Tällainen tuki kääntyy kuitenkin helposti itseään vastaan.
Mitä jos alkuperäinen kommentoija oli ymmärtänyt puolisonsa väärin tai tulkinnut hänen sanomisensa dramaattisemmin kuin mitä puoliso tarkoitti? Tätä tapahtuu koko ajan parisuhteissa, varsinkin silloin kun keskustelut käydään väsyneinä, ahdistuneina tai stressaantuneina.
Mitä jos kommentin kirjoittaja unohti tunnekuohun vallassa listata kaikki ne asiat, jotka parisuhteessa vielä toimivat tai ovat suorastaan hyvin? Kommenttia kirjoittaessa parisuhde ehkä näytti hänestä toivottomalta, mutta kun hänen mielensä taas tyyntyy, parisuhde ei välttämättä tunnu yhtään niin paskalta.
Tai mitä jos todellinen ongelma on jokin muu, kuin minkä puoliso nimesi tai jonka nainen kertoi kommentissa olevan ongelma? Entä jos se onkin ongelma, joka voi ratketa ihan puhumalla tai vaikka vain laatuaikaa ottamalla?
Olet väsynyt pienen lapsen äiti. On myöhäinen ilta. Sinulla on superpaha mieli kumppanin kommentista. Haluat saada ymmärrystä pahalle mielellesi ja kirjoitat nettiin tilitysviestin jossa pyydät vertaistukea.
Menet nukkumaan. Aamulla heräät ja kirkkain aivoin alat nähdä tilanteen uudessa valossa. Puoliso ehkä sanoi rumasti, mutta ainakin hän on vaihtanut autoosi kesärenkaat. Tai hän pyytää anteeksi sanojaan ja selittää ettei oikeasti tarkoittanut niin. Ehkä illalla väsyneenä keskustellessa tulitte kumpikin sanoneeksi tylymmin kuin mitä tarkoititte.
Ehkä käytte pirteänä paremman keskustelun, jonka päätteeksi tajuatte rakastavanne toisianne. Ehkä löydätte uusia toimintamalleja, jotka tyydyttävät molempia. Ehkä päätätte yrittää vielä ja mennä parisuhdeterapiaan.
Kuvittele että sen jälkeen menet lukemaan kommentit, jotka olet saanut yön ja aamun aikana. Ensimmäiset kymmenen kommenttia suosittelevat pikaista eroa.
”JSSAP” ”Jätä se.” ”Paska jätkä. Heittäisin pihalle”. ”Eroaisin heti.” Juokse.” ”Jos arvostat itseäsi tai ajattelet lapsesi parasta, heitä pellolle moinen ääliö.”
Hetkeä aikaisemmin tunsit olosi hyväksi ja uskoit että parisuhteesi on pelastettavissa. Mitä pidemmälle viestejä luet, sitä kauheammaksi olosi tulee. Oletko ihan hirveä idiootti kun olet valmis vielä yrittämään? Oletko aliarvioinut puolison rikoksen suuruuden? Jos muut eroavat tämän takia, niin miksi et sinä.
Vaikka minä olen tottunut kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttani ja sivuuttamaan muiden mielipiteet vain ajatuksina, niin silti sadannen ”jätä se” -viestin kohdalla voisi käydä mielessä, että olenko tyhmä kun haluan vielä yrittää.
Jos olisin tässä tilanteessa muistuttaisin itselleni, että: KUKAAN KOMMENTOIJISTA EI TIEDÄ KOKO TOTUUTTA minusta, puolisostani ja parisuhteestani.
Edes minä en tiedä koko totuutta puolisostani ja parisuhteestani, koska en ole ajatustenlukija. Kun ajatteluni taso on laskenut väsymyksen, kiihtymyksen, pelon, ahdistuksen tai stressin takia näen tavallistakin huonommin missä oikeasti mennään.
Ystävieni kertoessa ikäviä asioista puolisoistaan ja parisuhteistaan, yritän muistaa, ettei heidän totuutensa ole koko totuus.
Yritän muistaa, että kertoessaan ongelmistaan he pohjimmiltaan hakevat sitä mitä me kaikki haluamme: että tunnistan, tunnustan ja hyväksyn heidän tunteensa.
Että sanon heille että heillä saa olla paha mieli. Että on OK olla vihainen ja pettynyt.
Sitä he haluavat — lupaa tuntea mitä tuntevat — eivät tuomitsemista ja puutteelliseen tietoon perustuvia patenttiratkaisuja.
Yritän muistaa, että kun heillä on paha mieli, he näkevät itsensä, kumppaninsa ja parisuhteensa eri tavoin kun silloin, kun heidän mielensä on tyyntynyt ja olonsa rauhallinen tai jopa rakkaudellinen.
Yritän muistaa, että meillä jokaisella on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun ja kyky löytää vastauksia ja ratkaisuja tällaisiin ongelmiin.
Siksi minun ei tarvitse päättää ystävieni puolesta — he ovat täysin kykeneviä päättämään omasta puolestaan. Ja vaikka en aina ymmärrä heidän päätöksiään, olen silti aina heidän puolellaan ja tukenaan — myös silloin kun heidän päätöksensä osoittautuvat vääräksi.
Jos he pyytävät minulta neuvoa, yritän keskittyä kertomaan omista kokemuksistani ja havainnoistani (”ulospäin tuo näyttää siltä että…”) ilman että sanon että ”tämä on ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa”.
Aina en onnistu. Kun huomaan mokani, pyydän anteeksi, korjaan mikä on korjattavissa ja yritän ensi kerralla olla tarkempi.
Jos voin toivoa jotain, niin toivon, että seuraavan kerran kun mielesi tekee suositella jollekulle eroa — varsinkin vain yhden nettikirjoituksen perusteella — vedä henkeä, tunnista vastuusi ja kerro että ymmärrät että toisella on paha mieli.
Kerro jos olet itse kokenut samaa ja miltä se sinusta tuntui. Ehkä kerro mitä itse teit ja mitä nyt ajattelet päätöksestäsi.
Ja sen jälkeen anna toiselle lupa päättää itse omasta puolestaan mitä hän tekee omassa tilanteessaan.
Kiitos!
—
Jos mikään ulkoinen asia ei voi pakottaa meitä tuntemaan tietyllä tavalla, miksi puhun niin paljon hengityksestä, unesta, mikrobiomista, oman unen parantamisesta jne.?
Kolmen prinsiipin ajatteluun tutustuneet henkilöt ovat kyselleet tätä minulta pariinkin otteeseen. Viimeisin viesti tuli sen jälkeen kun tein Facebookiin päivän teorian heikkouksista ja vahvuuksista.
Lisäksi keskustelin asiasta juuri (virtuaali-)tapaamisessa, jossa pohdittiin miten voitaisiin edistää Kolmen prinsiipin ajattelun tunnettavuutta Suomessa. Kolmen prinsiipin malli on siis paradigma, maailmanselitysmalli, joka on minun juttujeni taustalla.
Alla olevalla videolla selitän mitkä nämä mystiset Kolme prinsiippiä ovat ja miksi minä olen ”epäpuhdas” kolmen prinsiipin opettaja ja puhun myös omaan kehoon vaikuttamisesta.
Koemme joka hetki vain oman ajattelumme. Eli et koe koskaan kehosi ulkopuolisia tai edes sisäisiä tapahtumia suoraan eli sellaisenaan, vaan ainoastaan sen, mitä tiedostamaton mielesi milläkin hetkellä päättää tuupata tietoisuuteesi.
Vrt. tilanne jossa vajoat työmatkalla omiin ajatuksiisi niin, ettet tiedä perille päästyäsi mitä ympärilläsi tapahtui matkan aikana.
Tietoisuutesi oli täyttynyt matkan aikana muista ajatuksista/havainnoista kuin ympäristöstäsi koskevista havainnoista.
Se mitä ja millaisia ajatuksia milloinkin ajattelemme riippuu tietoisuuden tasostamme (”mielentilastamme”), joka vaihtelee omalla sumealla logiikallaan.
Kutsun universaaliksi mieleksi tätä sumeaa logiikkaa, tiedostamattomia ajatusprosesseita, jotka valitsevat mikä ajatus tulee milloinkin tietoisuuteesi ja kaikkia niitä tuhansia sisäisiä ja ulkoisia tekijöitä, jotka myötävaikuttavat tiedostamattoman mielen valintaprosessiin.
Se, että koemme vain ajattelumme ei tee esimerkiksi lukihäiriöisestä yhtä nopeasti ja vaivattomasti lukevaa kuin henkilöstä jolla ei ole lukihäiriötä.
Voi kuitenkin olla että silloin kun hänen mielentilansa on alhainen, hän lukee vieläkin huonommin kuin silloin, kun hänen mielentilansa on korkea eli mieli tyyni ja levollinen.
Tai mestarillista kartanlukijaa ihmisestä, jonka synnynnäinen taipumus hahmottaa tilaa ja ympäristöä on poikkeava.
Mutta ollessaan paniikissa eli erityisen alhaisessa mielentilassa hän eksyy ehkä vieläkin pahemmin kuin silloin, kun hänen olonsa on vakaa ja rauhallinen eli mielentila korkea.
Tai ADHD-aivoisesta yhtä kykenevää keskittymään asioihin, jotka häntä eivät kiinnosta kuin ihmisestä, jolla on neurotyypilliset aivot.
Mutta alhaisessa mielentilassa hänen olonsa voi olla vieläkin sekavampi ja keskittymiskykynsä erityisen huono.
Kolme prinsiippiä auttaa ennen kaikkea siihen, ettei ota vakavasti ajatuksia, kuten ”olen huono ihminen kun en pysty pitämään kotiani yhtä helposti siistinä kuin muut” tai ajattele että ”minun on pidettävä kotini yhtä helposti siistinä kuin muut”.
Edellä mainitussa Päivän teoriassa kerron, että minun ymmärryksestäni käsin näyttää järkeenkäyvältä keskittyä tekemään asioita, joista suoriutuminen tuntuu lastenleikiltä, sen sijaan että yrittää itku kurkussa ”parantua heikkouksistaan” tms.
Toisaalta sillä ei ole minulle mitään väliä vaikka joku haluaa käyttää aikansa tehden asioita, joihin hänellä ei ole luontaista taipumusta.
Kun kerran jotain täällä on tehtävä kuolemaa odotellessa, niin minusta näyttää kiinnostavammalta ja järkeenkäyvämmältä järjestää elämänsä niin, että voi tehdä etupäässä asioita, joihin on luontainen taipumus.
Minusta näyttää = mielipide = ajatus, ei universaali totuus.
Korkeassa mielentilassa teen helpommin niin asioita, joihin minulla on luontainen taipumus kuin asioita, joihin minulla ei ole luontaista taipumusta — mutta silloinkin teen keskivertoihmisiä paremmin asioita, joihin minulla on luontainen taipumus ja keskivertoihmistä huonommin asioita, joihin minulla ei ole luontaista taipumusta.
Universaali mieli on siis määrittää, mikä mielentilamme milläkin hetkellä on. Emme pysty koskaan hallitsemaan kaikkia niitä Universaaliin mieleen lukeutuvia tekijöitä, jotka ratkaisevat mikä seuraava ajatuksemme ja siihen liittyvä tunne on. Eikä tarvitsekaan, sillä mielentilamme on jatkuvassa muutoksessa.
Sekään ei tarkoita sitä, etteikö elämäänsä voisi ja kannattaisi järjestää niin, että todennäköisyys korkeaan mielentilaan on korkeampi kuin todennäköisyys matalaan mielentilaan.
Ei siksi että se olisi pakko tai edes tärkeää, vaan koska se on:
a) mahdollista ja
b) ehkä jopa järkeenkäypää.
Varsinkin, kun kaikki toimenpiteet jotka lisäävät korkean mielentilan todennäköisyyttä edistävät myös fyysistä terveyttä, parantavat tarkkaavuutta ja muistia ja pidentävät elämää.
Mutta vaikka järjestäisit kaikki olosuhteet korkean mielentilan kannalta optimaalisiksi, sekään ei takaa sitä, että mielentila ja tietoisuuden taso pysyisi aina korkeana.
Mikään olosuhde ei myöskään PAKOTA mielentilaa alhaiseksi, ainoastaan myötävaikuttaa siihen.
Vaikka olisit ollut juuri kaksi päivää putkeen korkeassa mielentilassa, niin sillä hetkellä kun ajattelusi taso laskee, fiiliksesi on yhtä huono kuin jos olisit ollut sitä ennen kaksi päivää alhaisessa mielentilassa.
Puhtaasti kolmea prinsiippiä opettavat opettajat eivät lähde käsittelemään sitä mistä universaali mieli koostuu, vaan puhuvat vain siitä, miten se ilmenee elämässämme.
Tämä on mielestäni täysin ymmärrettävä ja hyvin toimiva lähestymistapa, jota noudatin itsekin ensimmäiset vuodet kolmen prinsiipin oivaltamisen jälkeen.
Tällä hetkellä minun ymmärryksestäni käsin tuntuu järkeenkäyvältä puhua myös asioista, jotka sisältyvät universaaliin mieleen eli asioista, jotka myötävaikuttavat siihen mikä mielentilamme milläkin hetkellä on.
Koen että se konkretisoi ihmisille sitä miten ajatus, tietoisuus ja universaali mieli luovat kokemuksemme. Hyvällä tsägällä se myös auttaa heitä myös pääsemään useammin korkeaan mielentilaan, jossa he voivat oivaltaa paremmin todellakin kokevansa joka hetki vain oman ajattelunsa. 🙂
Puhun ”puhtaasti” Kolmesta prinsiipistä Mielenrauhaa-kurssilla.
Olen erinäisistä syistä tutustunut viime aikoina mikrobiomiin eli bakteerikantaan, kun eräs kaveri laittoi linkin tähän hörhö-henkiseen artikkeliin ”aurasta” — ihmisten maagisesta energiakentästä — ja siitä miten se voi ”saastua” vääränlaisten ihmisten seurassa.
Näin jutussa paljon yhtymäkohtia tutkimuksiin, joita olin juuri lukenut. Mieleeni nousi hurja ja täysin spekulatiivinen teoria siitä, että ehkäpä se, mitä jotkut mieltävät auraksi, onkin osin tai kokonaan mikrobiomi — henkilön oma, uniikki bakteerikanta bakteeristo.
Ooh!
Puhun alla olevalla videolla virheellisesti bakteerikannasta mikrobiomin synonyymina. Onneksi eräs mikrobiologi pointtasi virheeni. Häntä lainatakseni:
”Bakteerikanta on suomenkielessä vakiintunut vastaamaan engl. termiä ”bacterial strain”. Kanta tarkoittaa siis lajin sisällä olevaa varioitunutta alatyyppiä (Esim. ”Lactobacillus rhamnosus GG on probioottinen bakteerikanta.”) Tai ihmisellä voi olla vaarattoman bakteerilajin antibiooteille vastustuskykyinen bakteerikanta mikrobiomistossaan. ”
Syytän virheestä biohakkereita. 🙂
Uusi vuosi on taas ihan kulman takana. Vaikka ajatus uudesta vuodesta on todellakin vain ajatus ja seurausta siitä, että noin 2050 vuotta sitten joku päätti, että uusi vuosi alkaa tähän aikaan vuodesta, moni kokee, että nyt on hyvä aika aloittaa jokin uusi hanke.
Olen edelleen sitä mieltä, että energinen elokuu olisi parempi ajankohta aloittaa muutosten tekeminen kuin kylmä ja pimeä tammikuu.
Jos kuitenkin unohdetaan optimointi ja keskitytään käytäntöön, niin kaikkein paras hetki tarttua toimeen ja aloittaa unelmiensa toteuttaminen on lähes aina tässä ja nyt.
Niinpä olen juuri aloittanut tai aloittamassa eräiden muutosten tekemisen omassa elämässäni.
Sen (ja tämän muutosta käsittelevan tv-sarjan osallistujien etsinnän) kunniaksi pidän tiistaista 27.12.2016 sunnuntaihin 1.1.2016 Facebook-sivuillani live-luentosarjan muutoksen tekemisestä.
Tässä on maistiainen siitä, millaisia luennot ovat — pari päivää sitten Facebookiin tekemäni virallinen testivideo (YouTubeen lyhennettynä):
Ihan ensimmäinen muutos on se, että jatkossa teen Päivän teoria -lähetykseni virallisilla Facebook-sivuillani enkä enää Periscopessa.
Tämä on seurausta siitä, että reilu kuukausi sitten jokin päivitys sotki Periscope-iphone-appin niin, että se vääristää lähetysteni kuvasuhteen. En tykkää katsoa venytettyä videokuvaa enkä siksi halua laittaa ko. videoita YouTube-tililleni.
Samaan aikaan Facebookin live-lähetys-toiminto on tullut aina vain käyttökelpoisemmaksi ja kuvanlaadultaan paremmaksi. Se mahdollistaa kommentoinnin sekä videoiden tallentamisen Facebookiin ja kännykkään HD-laatuisena. Uskon myös, että Facebookiin siirtyminen vähentää turhanpäiväistä ”näytä tissit” -henkistä kommentointia, jota Periscopessa sattumalta paikalle osuneet teinit (?) tuntuvat harrastavan.
Eikä siinä vielä kaikki! Voit kommentoida videoita myös jälkikäteen jolloin pystyn myös itse vastaamaan kirjallisesti kysymyksiisi.
Ainakin tietokoneella Facebook-sivuani ja sillä olevia videoita pystyy katsomaan myös ilman Facebook-tunnusta osoitteessa: http://facebook.com/www.kutri.net.
Jos haluat saada ilmoituksen kun live-lähetys alkaa, mene virallisten sivujen kohtaan ”Following” ja valitse sieltä kohta Notifications > on (ks. kuva)
Toinen selkeä muutos on se, että haluan jatkossa keskittyä taas kirjojen, käsikirjoitusten ja muiden vastaavien kokonaisuuksien kirjoittamiseen.
Tästä johtuen en tee enää henkilökohtaisia valmennuksia ja myös Kutri.net:issä myynnissä olevien nettikurssien määrä vähenee. VIP-jäsenet pääsevät entiseen tapaan katsomaan kaikki kutri.net:in materiaalit (pl. kolme prinsiippiä valmentajille) ja myös kuukausittaiset VIP-puhelut jatkuvat niin kuin ennenkin.
Kirjoitan myös tulevaisuudessa uutiskirjeitä, koska ne ovat — aivan oikein — kirjoittamista. Jos et ole vielä tilannut sunnuntaisin ilmestyvää uutiskirjettä, jossa listaan kolme viikon parasta juttua, voit tilata sen samantien tällä kaavakkeella:
[mailchimp_newsletter mailing_list=”4e6c278adb”]Voisin keksiä kirjoittamis-päätökselle jotain järkisyitäkin, mutta varsinaisesti päätös syntyi siitä, että katsoin elämääni isommassa mittakaavassa ja näin, että vaikka kuinka välillä pyristelen vastaan ja esim. fantasioin elämästä startup-yrittäjänä, niin kirjoittaminen on silti ”minun juttuni”.
Elettyäni jouluaattoa edeltävät kolme päivää käytännössä suklaakonvehdeilla ja kuultuani ystäväperheen pitämästä karkkilakosta, eilen aamulla minulle tuli vahva fiilis siitä, että haluan olla ainakin vuoden 2017 loppuun syömättä karkkia ja muuta suklaata kuin hyvälaatuista raakasuklaata. Enkä aio raakasuklaatakaan syödä mielin määrin. Aion jättää myös irtojäätelön eli käytännössä Classic-jäätelöpuikkojen syönnin kokonaan väliin.
Näin siksi, että huomaan tällaisina juhlapyhinä kun kotona on tavallista enemmän makeisia syöväni niitä lähes huomaamattani ja jopa käyttäväni niitä ateriankorvikkeina, mistä seuraa melko välittömästi kiusallinen hiivatulehdus.
Ajatus elämästä ilman karkkia ja suklaata ei yllättäen tuntunut mitenkään ankealta, koska en saa niistä samanlaista nautintoa kuin vaikkapa vastaleivotusta omenapiirakasta. Eli karkkilakosta huolimatta aion syödä makeita leivonnaisia myös ensi vuonna hyvällä omalla tunnolla.
Olen pyrkinyt koko vuoden 2016 opettelemaan mm. menemään aikaisemmin sänkyyn — todella vaihtelevalla menestyksellä. Koska tiedän että paras tapa saada minut muuttamaan tapojani on oppia miten huonot tavat ovat minulle haitallisia, kidutin itseäni kuuntelemalla 12 tuntia pitkän luentosarjan unesta (Great Course: Secrets of Sleep Science).
Luentosarja oli paria eläinten uneen keskittyvää osiota lukuunottamatta erittäin mielenkiintoinen. Tuskalliseksi sen teki kymmenet esimerkit siitä, miten paljon pahaa liian vähä uni tekee aivoille ja keholle — ja tietoisuus siitä, miten paljon äitiyden mukanaan tuoma univelka on oikeasti maksanut minulle.
Onneksi suurin osa univelan tuomista haitoista on korjattavissa ajan myötä nukkumalla enemmän, joten keskityn nyt siihen ja toivon, että lapset nukkuvat jatkossa yhtä hyvin kuin parin viime viikon aikana.
Olen utelias — aiotko sinä tehdä jotain toisin ensi vuonna? Jos aiot, käy huviksesi tsekkaamassa http://haeohjelmaan.net — ehkä voisit innostaa esimerkilläsi myös muita!
Onko sinulla jokin unelma, jonka toteuttamista olet lykännyt vuodesta toiseen? Voisitko ottaa nyt jo jotain askelia unelmasi toteuttamiseksi?
Jos haluat saada lisää motivaatiota ja inspiraatiota uusien hankkeiden aloittamiseen ja haasteiden vastaanottamiseen, tykkää Kutri.net:in virallisesta sivusta Facebookista ja katso seuraavan viiden päivänä ajan siellä tekemäni videoluennot aiheesta.
Kerroin viime viikolla Päivän teoria periscope-lähetyksessä Michael Breusin Power of When -kirjasta oppimistani neljästä eri vireystyypistä eli kronotyypistä. Kronotyyppimme kertoo milloin olemme pirteimmillämme ja milloin ihan uuvuksissa.
Voin kuunnella videon tuossa alla tai YouTubessa.
(Suosittelen nimenomaan kuuntelemaan videon, koska jostain syystä Periscope tai iPhoneni vääristi videokuvan mittasuhteet joten näytän animehahmolta :-D.)
Puhumme usein aamu- tai iltavirkuista, mutta uni- ja vuorokausirytmitutkijat tuntevat neljä erilaista vireystyyppiä.
Vireystyyppi perustuu biologiaan ja perintötekijöihin. Vireystyyppimme voi vaihdella ikävaiheen mukaan, mutta sitä ei tiettävästi pysty oma-aloitteisesti hirveästi muuttamaan.
Breusin mukaan vireystyypillä ja temperamentilla on yhteys toisiinsa. Tämä voi johtua osin siitä että niin temperamentin kuin viereystilojen taustalla on perinnöllinen hermostomme rakenne ja hormonitoimintamme.
Oman vireystyypin tunnistaminen voi auttaa rakentamaan päivärytmit niin, että saat ilon irti luontaisista vireystasojen vaihteluista.
Michael Breus on antanut vireystyypeille eläimelliset nimet auttamaan niiden hahmottamisesta:
Moni menestynyt yrittäjä ja yritysjohtaja herää aikaisin aamulla. Tästä on syntynyt osin väärä käsitys siitä, että mikäli haluat menestyä, sinun on herättävä ennen kukonpieremää. Michael Breusin mukaan herätyskellon aamuviideltä soimaan laittaminen ei tee sinusta A-tyypin suorittajaa, vaan temperamentiltaan määrätietoiset ja suoraviivaiset leijonat yleensä sekä pärjäävät hyvin liike-elämässä että heräävät luontaisesti aikaisin.
Aamuvirkut leijonatyypit tunnistaa siitä, että he heräävät helposti melko aikaisin ja ovat varsin pian heräämisen jälkeen täydessä iskussa. Päivän edetessä heidän energiatasonsa laskevat tasaisen tappavaa tahtia niin, että iltauutisten aikaan he ovat jo ihan kanttuvei.
Valtaosa maailman ihmisistä on karhuja, jotka eivät herää niin aikaisin kuin leijonat, mutta pääsevät kyllä ylös sängystä säädylliseen aikaan ja ovat korkeintaan tunnin tai pari unenpöpperössä heräämisen jälkeen. Heidän suorituskykynsä on parhaimmillaan aamupäivällä ja keskipäivällä, jonka jälkeen se laskee useamman tunnin ajan, kunnes illansuussa he kokevat toisen piristymisjakson. Karhut ovat yleensä luonteeltaan sosiaalisia ja selvästi leppoisempia ja joustavampia kuin suorituskeskeisemmät leijonat.
Jokainen arkkityyppinen kärsivä taiteilija tai kyyninen newyorkilainen mieskoomikko on kronotyypiltään susi. Myös useimmat teini-ikäiset ovat väliaikaisesti susia, vaikka aikuistuessaan muuttuisivatkin leijoniksi tai karhuiksi. Sudet tunnistaa siitä, että heille aamuherääminen on yhtä helvettiä ja he ovat useita tunteja heräämisen jälkeen ihan pihalla. Toisin kuin sudet ja leijonat he virkistyvät iltaa kohden niin, että kun leijona on jo sängyssä ja karhukin haukottelee, susi on parhaassa iskussa.
Sudet ovat selvästi negatiivisempia ja kyynisempiä mutta myös luovempia ja usein älykkäämpiä kuin muut kronotyyppien edustajat.
Delfiineillä — siis niillä vedessä uivilla eläimillä — toinen puoli aivoista on vuorollaan unessa ja toinen valveilla mahdollisten vaarojen varalta. Delfiini-vireystyypin edustajilla on myös vaikeuksia vaipua täysin uneen. Delfiini-ihmiset ovat periaatteessa niin kuin leijonat, mutta sillä erotuksella että heidän ahdistukseen ja uniongelmiin taipuva temperamenttinsa estää heitä käyttämästä koko potentiaaliaan.
Jos olet melkein koko elämäsi kärsinyt univaikeuksista ja ahdistut ja stressaannut helposti eli olet ns. murehtijatyyppijä, olet todennäköisesti delfiini.
Videolla puhun enemmän siitä, mihin kaikkeen oma kronotyyppi voi vaikuttaa.
Voit testata oman kronotyyppisi Breusin sivustolla (jos saat testin toimimaan, minä en saanut): http://thepowerofwhenquiz.com
Oletko tilanteessa, jossa tunnet olevasi umpikujassa? Tuntuuko sinusta ettet millään löydä ratkaisua johonkin sinua vaivaavaan ongelmaan?
Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?
Jos vastasit kyllä, mieti uudestaan: voitko varmuudella tietää mikä seuraava ajatuksesi on?
Et voi.
Olet varmasti kokenut joskus kuinka ajatuksesi katkeaa. Ajattelusi ei sillä hetkellä lopu, vaan mieleesi juolahtaa ajatus, joka ei ole suoraa jatkoa edelliseen ajatukseen.
Samalla tavalla olet ehkä joskus kokenut niin sanotun ahaa-elämyksen — oivaltanut yhdellä silmänräpäyksellä jonkin asian.
Niin kävi ehkä silloin kun opit lukemaan. Tai kun tajusit että joulupukki onkin isä, setä tai naapurin täti (niin kuin minä huomasin). Tai kun yhtäkkiä sinulle oli täysin selvää, ettet voisi enää jatkaa samassa työpaikassa tai parisuhteessa.
Muistele jotain saamaasi oivallusta. Huomaatko miten hetkeä ennen sitä et tiennyt että seuraava ajatuksesi tuo mukanaan uuden taidon, uuden ymmärryksen tai täydellisen ratkaisun ongelmaasi.
Samalla tavalla tunteesi siitä, ettei sinulla ole ulospääsyä nykytilanteesta tai ratkaisua ongelmaasi ei tarkoita sitä, etteikö vastaus olisi jo kypsymässä mielesi sopukoissa.
Et voi mitenkään tietää, vaikka vastaus olisi putkahtamassa näillä näppäimillä mieleesi.
Vielä parempaa: on mahdollista, että mieleesi juolahtaa kohta täysin odottamaton idea, joka voi räjäyttää tajuntasi tai muuttaa elämäsi.
Toisin sanoen olet joka hetki uuden oivalluksen, idean tai vastauksen äärellä. Silläkin hetkellä kun koet olevasi neuvoton, alitajunnassasi voi jo muhia täydellinen ratkaisu.
Mitä selkeämmin näet että tämä on totta elämässäsi, sitä kiinnostavammalta, kiehtovammalta ja turvallisemmalta elämä tuntuu.
Olipa kerran ihminen, jonka kodin järjestys oli ihan retuperällä. Hän uskoi, että jos hän vain löytäisi oikean metodin ja strategian siivoamiseen, hän saisi elämän haltuun. Niinpä hän käytti kaiken vapaan aikansa organisointikirjojen kuunteluun, ”10 parasta siivousvinkkiä” -artikkelien lukemiseen ja siistien ystäviensä haastattelemiseen, sen sijaan että olisi käyttänyt saman ajan ja energian siivoamiseen. [1]
Olipa kerran ihminen, joka halusi bodata itselleen upean kropan. Hän kulutti kaiken aikansa optimaalisen treeniohjelman suunnitteluun ja treenimetodeista netin keskustelupalstoilla väittelyyn. Hän etsi ja osti tuotteita, jotka voisivat auttaa lihaksen kasvatuksessa ja rasvan polttamisessa. Harmi vain, että kaapin pohjalle jääneet tuotteet ja tietokoneella muiden kanssa väitteleminen eivät maagisesti tuoneet hänelle sixpackia ja pinkeitä pakaralihaksia. [2]
Olipa kerran ihminen, joka halusi olla valmentaja, mutta uskoi että ennen kuin hän voisi valmentaa ketään, hänen pitäisi saada oikea koulutus. Käytyään ensimmäisen kurssin hän tunsi, ettei ollut vieläkään valmis valmentamaan, vaan tarvitsisi toisen kurssin. Senkään jälkeen hän ei tuntenut olevansa valmis auttamaan muita, joten hän ilmoittautui kolmannelle kurssille… Huomaamattaan hänestä tuli asiantuntija eri kursseille osallistumisessa mutta ei unelmiensa ammatissa. [3]
Minä rakastan oppia uusia asioita ja harhaudun helposti ajattelemaan, että tieto itsessään on arvokasta.
Sitten taas törmään niin omassa elämässä kuin valmennusasiakkaiden kanssa siihen, että tieto ilman toteutusta on yhtä tyhjän kanssa.
Onko elämässäsi jokin asia, jonka kanssa jumitat edelleen ”tiedonkeruu-vaiheessa”?
Mitäpä jos laittaisit kirjat kiinni, lopettaisit blogien lukemisen ja keskusteluryhmissä väittelemisen ja ottaisit ensimmäisen konkreettisen askeleen kohti muutosta.
Kokeile vaikka ottaa yksi idea, vinkki tai tekniikka, jonka olet lukenut ja kokeile sitä viiden päivän ajan. Sillä ei ole mitään väliä minkä konstin valitset — olennaisempaa on, että spekuloinnin sijaan testaat sitä ”oikeassa elämässä”.
Viiden päivän testijakson jälkeen tiedät paljon enemmän itsestäsi ja asiasta jota haluat muuttaa. Hyvällä tuurilla testaamasi strategia on toiminut — ja jos se ei toimi, sinulla on nyt kokemusperäistä tietoa siitä mikä ei ainakaan toimi.
Esimerkkitapausten henkilöt:
