Avainsana: unelmat

Julkaistu

Helpoin tapa alkaa luoda itsensä näköistä elämää

Edellisen viestin kommenttiosastolla Alice Wonderland kysyi mitä tehdä, kun mitään vastauksia ei tule mieleen, kun kysyy itseltään mitä haluaa tehdä.

Omien havaintojeni mukaan se voi johtua esimerkiksi siitä, että huomaamattaan syyllistyy Michael Neillin termein ”ennenaikaiseen käytännöllisyyteen”.

Toisin sanoen mieleen nousee ajatus jostain uudesta, innostavasta ja kutkuttavasta. Heti sen perään nousee ajatus ”joo mutta ei toi ole mahdollista (ainakaan mulle)”.

Ongelmana ei ole se, että mieleen nousee idean torppaava ajatus, vaan se, että otamme sen vakavasti.

Tähän voi auttaa sama konsti, jota suosittelen myös siinä tapauksessa, että vastausta ei tule, koska sitä ei vielä ole: seuraa uteliaisuuttasi.

Harva ”oman juttunsa” löytänyt on saanut tiedon siitä kertaheitolla jumalaisena ilmoituksena. Lähes kaikki — minä mukaan lukien — ovat ensin seuranneet uteliaisuuttaan.

He ovat törmänneet johonkin juttuun, joka on herättänyt heidän mielenkiintonsa. Sitten he ovat lukeneet siitä lisää, kunnes lopulta ovat halunneet kokeilla sitä.

Kokeiltuaan sitä he ovat halunneet kokeilla sitä lisää. Mitä enemmän he ovat sitä tehneet, sitä paremmiksi he ovat siinä tulleet ja sitä enemmän iloa ja nautintoa he ovat siitä saaneet.

Lopulta he ovat alkaneet miettiä voisiko kiinnostuksen kohteella elättää itseään. Joskus työtarjous on saattanut jopa tulla muilta. Mutta vain siksi, että he olivat vuosien mittaan kehittyneet niin hyviksi siinä mitä tekevät.

Minun valmentajaurani alun voi jäljittää  kevääseen 2006, jolloin olin toipumassa masennuksesta ja sain ystävältäni Sanna Stellanilta lainaksi hypnotisoija Paul McKennan Supreme Self-Confidence CD:n.

Googletin äijän ja törmäsin podcastiin, jossa hän jutteli hyvän ystävänsä Michael Neillin kanssa. En silloin edes tiennyt mitä podcastit eli ”nettiradio-ohjelmat” ovat!

Kuuntelin podcastin ja tykästyin Michaelin lämpimään ja käytönnölliseen tyyliin, joten aloin kuunnella hänen nettiradio-ohjelmaansa viikottain.

Innostuin Michaelin jutuista niin, että liityin hänen sivujensa VIP-jäseneksi eli ”Inner circleen” 2007 (tai ehkä jo 2006, en muista just nyt milloin). Olen sen jäsen vieläkin.

2010 Michael ilmoitti että hänellä olisi tulossa valmentajakoulutus: Supercoach Academy. Tunsin selittämätöntä vetoa koulutusta vastaan, mutta perustelin itselleni miksi en haluaisi valmentajaksi ja miten minun olisi sen takia järjetöntä maksaa 10 000 euroa ja matkat ko. kurssista.

2011 järjestettiin toinen Supercoach Academy  ja jälleen kerran selitin itselleni ettei tämä ole minun juttuni… Mutta myöhemmin sinä keväänä huomasin olevani niin kateellinen toiselle valmentajalle, että päätin kokeilla valmentamista tarjoamalla sitä ilmaiseksi muille.

Valmensin kesällä 2011 kolmeatoista ihanaa naista. Se oli rakkautta ensikokemuksella — hienompaa ja hauskempaa kuin kirjoittaminen, joka oli siihen asti ollut ykkösrakkauteni.

Kun samana kesänä tuli seuraava kutsu Michaelin valmennusohjelmaan Supercoach Academyyn, en enää taistellut itseäni vastaan. Liityin kurssille vaikken ollut varma haluaisinko silti tehdä valmentamista työkseni.

Päätin alkaa tehdä valmentamista päätyökseni vasta keväällä 2012 koulutuksessa samaani Pään Räjäyttävän Oivalluksen myötä.

Toisin sanoen meni 6 vuotta siitä kun uteliaisuuttani seuraten törmäsin Michael Neillin ja henkiseen valmentamiseen ennen kuin olin valmis tekemään valmentamista työkseni.

En olisi ikinä voinut ennalta nähdä että näin tulisi käymään — en vielä edes tammikuussa 2012, kun aloitin valmennuskoulutuksen.

Anna itsesi seurata uteliaisuuttasi — ihan jo siksi, että se saa elämän tuntumaan kiinnostavammalta, hauskemmalta ja jännittävämmältä. Älä mieti ”mihin tämä johtaa”.

Voi olla että se johtaa vain siihen, että sinulla on juuri nyt kiinnostava hetki.

Voi olla että se johtaa vuosien kuluttua uuteen uraan.

Mitä sinä tekisit ensimmäiseksi jos antaisit itsesi seurata uteliaisuuttasi?

—

Jos haluat saada enemmän tukea uuden uran tai kiinnostuksen kohteiden löytämiseen, varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun kanssani.

Tai liity VIP-jäseneksi, jolloin saat muun muassa katsomisoikeudet Unelmien ura -kurssiin.

Julkaistu

Jätätkö elämäsi elämättä?

Kuvittele että on 80-vuotissyntymäpäiväsi. Missä juhlit sitä ja kenen kanssa?

Kun katsot elämääsi mitä ajattelet siitä?

Mistä olet ylpeä, iloinen ja onnellinen? Mitä kadut? Mitä toivot että olisit tehnyt enemmän? Mitä olisit halunnut uskaltaa?

Juttelin äskettäin yhden yli 80-vuotiaan henkilön kanssa hänen elämästään ja siitä mitä hän oli katunut. Pian sen jälkeen kuuntelin podcastin eli nettiradioäänitteen, jossa Mitch Joel haastatteli kirjailija Todd Henryä tämän uudesta kirjasta ”Die empty – Unleash Your Best Work Every Day” (kuole tyhjänä).

Kirja kysyy toteutatko itseäsi nyt niin täysillä, että kun kuoleman hetki koittaa, sinua ei kaduta ettet antanut itsestäsi enemmän maailmalle.

Yksi Toddin kommenteista pysäytti minut miettimään omaa elämääni:

Ihmiset, jotka ovat jämähtäneet turruttavaan mutta turvalliselta tuntuvaan elämään eivät edes uskalla kysyä itseltään oikeasti kysymyksiä, jotka herättäisivät heidät henkiin, koska pelkäävät omia vastauksiaan.

Mieleeni juolahti kaksi ajanjaksoa elämästäni, jolloin olin itse juuri tuollaisessa tilanteessa.

Ensimmäinen oli 1990-luvulla, kun parikymppisenä yritin viiden vuoden ajan muuttua ”kunnon kansalaiseksi” — hiljaiseksi, nöyräksi, säästäväiseksi ja siistiksi sihteeriksi, joka pyytää anteeksi jokaista yskäisyä.

Kuoleman kohtaaminen thaimaalaisessa jorpakossa sai minut lopulta kysymään onko tämä oikeasti sellaista elämää, jota haluan elää. Vastaus oli vahva ”EI!!!”

Hain opiskelemaan käsikirjoittajaksi ja vähitellen lopetin nöyrän pikku sihteerikön esittämisen sillä seurauksella, että tuolloinen puolisoni oli varma että boheemi äitini oli ”pilannut minut”. Juu niin oli, jo kohdussa, hahhah!

Sen jälkeen elin seuraavat 7 vuotta melko lailla täyttä elämää itseäni toteuttaen, kunnes vuoden 2005 lopussa koin loppuunpalamisen. Oikeasti nukuin ja söin liian vähän, join liikaa energiajuomia ja ennen kaikkea aloin uskoa väsyneenä ylikierroksilla käydessäni ajattelemiani hulluja ajatuksia.

Kokemus säikäytti minut niin, että seuraavat kaksi vuotta  varoin liikaa innostumista ja itseni väsyttämistä. (Kerron siitä tällä äänitteellä.)

Maaliskuisena aamuna 2008 asuin Los Angelesissa ja olin lähdössä töihin. Työskentelin sihteerinä mainoskuvaajia välittävässä agenttifirmassa, koska ajattelin etten enää koskaan jaksaisi kirjoittaa.

Sähläsin tapani mukaan lähtiessäni niin, että myöhästyin bussista. Marssiessani takaisin kotiin hakemaan autoa tunsin kuinka raivo sisälläni kasvoi kasvamistaan. Sillä hetkellä en tiennyt että hormonitasapainoni oli juuri heilahtanut PMS:n myötä — ajattelin vain mitä paskaa oli että minä, epäorganisoitunut, hajamielinen ja kirjoittamista rakastava ammattikirjoittaja olin töissä sihteerinä.

Kotiin päästyäni paiskasin avaimet lattiaan ja kiljuin ajatukseni ääneen. Kun olin saanut sanottavani sanottua, rauhotuin välittömästi. Totesin silloiselle puolisolleni kylmän rauhallisesti, että irtisanoutuisin työpaikastani ja alkaisin taas kirjoittaa.

Jatkoin työpaikassa irtisanoutumisajan loppuun asti, palasin Suomeen ja aloin taas käsikirjoittajaksi.

Siitä eteenpäin olen kuunnellut jatkuvasti itseäni sen suhteen, mitä haluan juuri nyt luoda tähän maailmaan.

Olen Suomeen paluuni jälkeen kirjoittanut kolme elokuvaa, yhden kirjan ja yhden televisiosarjan. Tehnyt kaksi pientä poikaa. Opiskellut henkiseksi valmentajaksi, käynyt satoja valaisevia ja vapauttavia keskusteluja ihmisten kanssa. Luonut jäsenyyssivustolleni Kutri.net:in VIP-puolelle 10 nettikurssia, yli 100 videota, kymmeniä äänitteitä ja satoja sivuja tekstiä.

Jos kuolen viiden minuutin päästä, koen viimeisen viiden vuoden aikana antaneeni maailmalle kaiken sen, mitä olen tässä ajassa ehtinyt tekemään.

Oivallettuani vajaat kaksi vuotta sitten miten ajatteluni luo kokemukseni tässä hetkessä, elämä on tuntunut erittäin kevyeltä, helpolta, hauskalta ja innostavalta silloinkin, kun olosuhteet ovat olleet hyvinkin haastavat.

Eilen vertasin mielessäni sitä, miltä elämä tuntuu nyt verrattuna siihen miltä se tuntui silloin kun en uskaltanut  toteuttaa itseäni vapaasti.

Tuntuu hassulta, että olen ajatellut tosissani, että himmailu, odottelu ja oman innostuksen jatkuva jarruttaminen olisi parempi vaihtoehto kuin se, että antaa itsensä olla vapaasti oma itsensä ja antaa oman luovuutensa, ilonsa ja intonsa virrata.

Mietin Toddin kommentin kuultuani sitä, miten voisin auttaa muita havahtumaan turruttavasta turvallisuudesta.

Mikä olisi se kysymys, tarina tai ajatus, jolla saisin sinut pysähtymään ja oikeasti miettimään mitä sinä haluat luoda tähän maailmaan?

Mitä sinä haluat tehdä tällä ainutkertaisella ja ihmeellisellä elämälläsi?

Mihin sinä haluat käyttää aikasi tällä planeetalla?

Itsensä vapauttaminen ja toteuttaminen ei ole vaarallista. Itsensä väkisin tunkeminen muottiin, johon et oikeasti mahdu on kuolettavaa.

Miten voin auttaa?

—

Haluatko tulla ihmettelemään kanssani kuka sinä oikeasti olet ja mitä sinä haluat elämälläsi tehdä? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan (ja hauskaan) keskusteluun!

Haluatko nähdä miten niin on mahdollista kokea onnea, iloa ja hyvää oloa tässä ja nyt, vapautua omista peloista, seurata sydäntään ja toteuttaa itseään — ilman että muutat mitenkään ulkoisia olosuhteita? Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Mitä muuta? Kerro!

Julkaistu

Tärkeintä on aloittaminen — ja jatkaminen

Kirjoita kirja kuukaudessa -haaste päättyi sunnuntaina. Haasteeseen lähti mukaan lähemmäs 100 ihmistä. En tiedä kuinka moni loppujenlopuksi kirjoitti edes kirjasuunnitelman, mutta kaikille teille jotka teitte niin, nostan hattua.

Muutama ihminen kommentoi aktiivisesti päivittäisiin kirjoituksiin. Yleisfiilis näytti olevan sama: kiitollisuus siitä, että oli aloittanut kirjoituksen ja ilahtuminen siitä, miten paljon oli yllättäen saanut aikaan.

Itselleni haaste oli siinä mielessä menestys, että pääsin taas kirjoittamisen makuun. Tämä on ensimmäinen kirja, jota olen kirjoittanut äidiksi tulemisen jälkeen. Kirjoittaminen on tuntunut hyvältä ja jo kolmannes kirjaa on kasassa.

Tunnustan yön pimeydessä muistelevani kaiholla aikoja ennen lapsia, jolloin sain kirjoittaa niin paljon kuin sielu sietää. Sitten muistan että niihin aikoihin toivoin enemmän kuin mitään muuta, että tulisin äidiksi.

Aion jatkaa kirjan kirjoittamista samaan malliin. Nyt kun en enää tee kirjahaastekirjoituksia, palaan taas blogin ja VIP-materiaalien suhteen vanhaan aikatauluun.

Vaikka välillä hidas tahti on melkein tuskastuttanut, on ollut kiva huomata, miten siitä huolimatta tekstiä on kertynyt jo monta kymmentä sivua. Näin ei olisi käynyt, ellen olisi kuukausi sitten aloittanut kirjoittamista ja sinnikkäästi jatkanut sitä joka päivä.

Sama lähestymistapa pätee havaintojeni mukaan lähes kaikkeen.

Vähän yli 8 kk sitten painoin 21 kg enemmän kuin tänään. Aloitin kiinnittää huomiota syömisiin viikko synnytyksen jälkeen. Laihtuminen on tapahtunut helposti päivä ja gramma kerrallaan.

Olen puolisoni kanssa ollut yhdessä kohta viisi vuotta. Kun tapasin puolisoni ensimmäistä kertaa, en todellakaan aikonut aloittaa uutta suhdetta. Nyt olen todella iloinen että muutin mieltäni. Vuosien varrella on tullut vastaan kaikenlaisia käytännön ongelmia kuten huonouninen esikoinen, mutta kaikesta on selvitty hetki ja päivä kerrallaan. Tänäänkin olen tuntenut häntä kohtaan suurta rakkautta, lämpöä ja halua.

Tieni valmentajaksi alkoi siitä, että päätin kokeilla tykkäisinkö ylipäätään valmentamisesta. Ensimmäinen askel oli ilmoittaa blogissani että otan pari tyyppiä kesän yli ilmaiseen valmennukseen. Toinen askel oli ottaa 13 naista valmennukseen ja valmentaa heitä tapaaminen, sähköposti ja puhelu kerrallaan. Nyt teen valmennusta työkseni ja mikäli uusimmat suunnitelmat toteutuvat, homma tulee jatkossa vain kasvamaan.

Mitä sinä haluaisit muuttaa tai luoda? Mikä olisi ensimmäinen askel jonka voisit ottaa sen eteen tänään? 

Julkaistu

Uskallatko epäonnistua?

Mitä voisit tehdä tänään vain siksi että se on kivaa tai kiinnostavaa

Tänään on kansainvälinen epäonnistumisen päivä. Sen kunniaksi ehdotan, että teet tänään  asioita ensisijaisesti siksi, että niiden tekeminen on kivaa ja kiinnostavaa tai olet utelias näkemään voiko niiden tekeminen onnistua.

Seth Godin on viisas mies, joka ehdottaa, että lähtisimme useammin tekemään asioita asenteella ”Tämä ei ehkä toimi” (”This might not work”).

Monen ensireaktio ajatukseen on ”jos valmistaudut epäonnistumaan, epäonnistut varmasti”.

Minä ymmärrän Sethin ajatuksen niin päin, että sen sijaan että tekisit aina vain asioita, joiden uskot melko varmasti onnistuvan, alat tehdä enemmän asioita, jotka haluat tehdä siitäkin huolimatta, ettet tiedä onnistuvatko ne.

Kuulostaako hullulta idealta?

Elämässäsi on ollut aika, jolloin ylitit jatkuvasti itsesi ja sait hämmästyä omasta kyvykkyydestäsi. Opit joka päivä jotain uutta ja maailmankuvasi laajeni jatkuvasti. Päivät tuntuivat seikkailulta ja elämä elämisen arvoiselta.

Kyllä, puhun lapsuudestasi.

Ei ole mitään universaalia sääntöä, joka sanoisi että tällaisen elämänasenteen pitäisi rajoittua lapsuuteen. Oman uteliaisuuden ja ilon seuraaminen ei ole tyhmää. Päinvastoin.

Yksi maailman menestyneimmistä ja arvostetuimmista liikemiehistä, Sir Richard Branson, uskoo että hänen menestyksensä salaisuus on se, että hän tekee asioita ensisijaisesti siksi, että ne ovat kiinnostavia ja hauskoja. Silläkin uhalla että epäonnistuu.

Mitä sinä haluaisit kokeilla siitäkin huolimatta ettet voi tietää onnistuuko se?

—

Jos haluat päästä eroon epäonnistumisen pelosta ja löytää taas  ilon ja innostuksen elämääsi, liity Kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Julkaistu

Oletko oikealla polulla?

Twitterissä Kirjoita kirja kuukaudessa -haasteeseeni vastannut kirjoitti Twitterissä näin:

https://twitter.com/marjohuh/status/376723134977941504

Siitä tuli mieleeni tämä vanha kirjoitukseni, jonka julkaisin Tumblr-blogissani joskus 2010:

oikeapolku

Juttelin juuri läheisen kanssa, jonka ura on lähtenyt vetämään ihan käsittämättömällä vauhdilla sen jälkeen kun hän teki radikaalin siirron elämässään.

Siitä tuli mieleen jälleen kerran skottilaisen tutkimusmatkailijan W. H. Murrayn vanha viisaus:

”Sillä hetkellä kun henkilö sitoutuu tosissaan, myös kaitselmus liikahtaa. Päätöstä seuraa kokonainen virta suotuisia tapahtumia, kohtaamisia ja materiaalista apua, joista ei olisi voinut edes unelmoida. […] Mitä ikinä voit tehdä tai unelmoida voivasi tehdä, aloita se. Rohkeudessa on neroutta, voimaa ja taikaa!”

Olen nähnyt tämän ilmiön omassa elämässäni moneen kertaan. Kun olen niin sanotusti oikealla polulla ja teen asioita, joista olen innoissani ja joihin uskon koko sydämestäni, asiat tapahtuvat kuin itsestään.

Jos sen sijaan yritän tehdä jotain esimerkiksi siksi, että niin “pitää” tehdä tai koska pelkään käyttää koko kapasiteettiani hyväkseni, hommat alkavat tökkiä.

Kun elämän virta alkaa kuljettaa sinua hurjaa vauhtia kohti unelmaasi on ensiarvoisen tärkeää tehdä niin kuin Jaakko-veljeni biisissä “When it feels so natural” lauletaan:

When it feels so natural — just relax, you’re on the right track.

When it feels so natural — don’t resist, just let go…

Jos onnenpotkuja on odottanut kauan, niiden saajaan saattaa yhtäkkiä iskeä epäusko, kun hommat alkavat rullata. Pahimmillaan seurauksena on jonkinasteista itsesabotaasia: ko. henkilö alkaa esimerkiksi empiä ja missaa tärkeitä tilaisuuksia. Toinen vaihtoehto on se, että menestyksen makuun päässyt luulee että työt on nyt tehnyt ja alkaa levätä laakereillaan, sen sijaan että ottaisi kaiken irti saamistaan tilaisuuksista ja pääsisi pidemmälle kuin mitä ikinä uskalsi unelmoida.

Jos siis huomaat että yhtäkkiä hommat alkavat mennä putkeen, rentoudu, ole kiitollinen saamastasi avusta, tartu sinulle annettuihin tilaisuuksiin ja keskity tekemään kulloinkin käsillä olevat tehtävät niin hyvin kuin pystyt. Ennen kuin huomaatkaan, elät omaa unelmaasi.

—

Kirjoita kirja kuukaudessa -haaste alkaa lauantaina nettiluennolla. Vielä ehdit mukaan!

VIP-jäsenet ja Tutustuja-jäsenet: tämän viikon VIP-videolla puhun siitä miten voi omaa kehoaan kuunnellen seurata elämän virtaa.

Haluatko toteuttaa unelmasi ja kuulla, kuunnella ja totella sisäistä viisauttasi eli intuitiotasi? Liity VIP-jäseneksi.

Julkaistu

Miten isoäitini uskomaton elämä auttaa minua vaikeina aikoina

Isoäitini alkoi opiskella vasta vanhoilla päivillään

Viimeaikojen irtisanomisuutisia lukiessa olen usein miettinyt, kuinka moni työpaikkansa menettäneistä jaksaa uskoa että tästäkin vastoinkäymisestä selvitään. Kuinka moni tietää, että hän voi olla OK, vaikka elämä potkii päähän?

Muori, isäni äiti, oli vain minua pari vuotta vanhempi, kun hän jäi leskeksi ja 13 lapsen yksinhuoltajaksi, jolla oli velkainen maatila. Edellisvuonna tilan päätalo oli palanut perustuksia myöten ja uuden talon rakentaminen oli vetänyt jo ennestään tiukan talouden vieläkin tiukemmaksi.

Isoisäni perunkirjoituksen tehnyt tuomari totesi pesän niin velkaiseksi, ettei voinut ottaa palkkiota — toivotti vain onnea perikunnalle. Kunnan miehet tulivat ehdottamaan, että lapset sijoitettaisiin hoitoon ja kunta ottaisi tilan pesän velkoja vastaan.

Joskus kun itselläni on vaikeaa, kuvittelen itseni Muorin tilanteeseen. Vaikka olen kohdannut kaikenlaisia vastoinkäymisiä, ne kalpenevat isoäitini kokemusten rinnalla.

Minä olisin ehkä luovuttanut. Muori ei, vaikkei hän tiennyt juuri mitään maanviljelemisestä. Onneksi isäni vanhin veli oli  juuri valmistunut maatalouskoulusta ja pystyi äitinsä kanssa miettimään, miten tilan saisi pidettyä pystyssä ja viljelykset hoidettua.

Muorin sinnikkyys kannatti. Jo vuotta myöhemmin kuolinpesän uskottu mies saattoi onnitella isoäitiäni siitä, että talous oli kääntynyt parempaan suuntaan.

Oppia ikä kaikki

Olen kuullut ihan fiksujen ihmisten väittävän, että viisikymppisenä elämän innostavin ja kiinnostavin aika olisi takana. Että alamme urautua ja jumiutua, turtua ja tukahtua.

Ei Muori — hän oli viisikymppisenä vasta pääsemässä vauhtiin!

Jossain vaiheessa Muori myi tilan esikoiselleen ja hankki pienemmän tilan Porvoosta. Vaikka pahin oli ohi, kuudenkympin tienoilla Muori oli edelleen taloudellisesti tiukilla. Hän keksi, että jos hankkisi elämäänsä jotain vieläkin vaikeampaa, taloudelliset vaikeudet eivät tuntuisi niin kamalilta.

Muori päätti lähteä rannikkolaivurikurssille, joka edellytti muun muassa erilaisten laskutapojen opettelua. Hän oli päässyt ylioppilaaksi keväällä 1940, jolloin kaikki opiskelijat julistettiin sodan takia ylioppilaaksi ilman kirjoituksia. Vaikka koulunkäynnistä oli jo yli 40 vuotta, Muori oppi kuin oppikin navigoimaan.

Kurssin päätösristeily oli Kreikan saaristossa. Ilmeisesti siellä purjehduskärpänen puri Muoria niin, että hän jatkoi avomerilaivurikurssille. Sen päätösristeilyn jälkeen isäni sisaruksineen ihmettelivät reilusti yli 60-vuotiaan Muorin tarinoita talon kokoisista aalloista…

…kunnes kävi ilmi että risteily oli järjestetty Karibialla!

Muorin opinnot eivät jääneet siihen. Täytettyään 70 vuotta Muori vietti ihan vain huvin vuoksi yhden talven Inarin kansanopistossa opiskelemassa tiedotusoppia ja saamea.

Äitini kertoi että muori oli aina kiinnostunut uusista asioista ja ihmisistä ja aina valmis lähtemään matkaan — mitä lyhyemmällä varoitusajalla sen parempi.

Muori kuoli kevättalvella 2000. Emme olleet läheisiä — meitä lapsenlapsia on viitisenkymmentä ja vanhempien avioeron jälkeen hengasin enemmän äidin suvun kanssa. Muorin kuolemaa edeltävänä syksynä sain kuitenkin jostain idean käydä jututtamassa häntä.

En enää muista tarkalleen, mistä puhuimme. Muistan vain sen suuren ihmetyksen tunteen, jota koin kuunnellessani isoäitini tarinoita. Niistä välittyi pelottomuus ja vahva halu seurata omaa sydäntään, muiden mielipiteistä välittämättä.

Sinä selviät

Usein asiat eivät mene  niin kuin olemme toivoneet. Joskus elämä heittää eteen täysin mahdottomalta tuntuvia esteitä. Siitä huolimatta olet tähän asti selvinnyt kaikista kohtaamistasi haasteista ainakin hengissä — ehkäpä jopa kunnialla.

Voi olla, että koet juuri nyt olevasi mahdottoman haasteen edessä. Ehkä sinusta tuntuu että kaikki on menetetty ja elämä ohi.

Se ei silti tarkoita sitä, ettetkö silti selviäisi. Kuka tietää: ehkä elämäsi parhaat ajat ovat vielä edessä!

Voitko antaa itsesi nähdä, että olet kestävämpi ja viisaampi kuin luulet olevasi?

Voitko antaa itsellesi luvan seurata pelottomasti sydäntäsi?

—

VIP-jäsenten ryhmävalmennuspuhelu on taas tänään keskiviikkona 4.9. klo 19-20. Tällä kertaa puhelun aiheena on ”Kuinka vapautua silmänräpäyksessä rajoittavista uskomuksista.”

Jos olet jo VIP-jäsen, lue liittymistiedot täältä.

Kuukausittaisilla VIP-ryhmävalmennuspuheluilla tarjoan Kutri.net:in VIP-jäsenille mahdollisuuden kysyä ja keskustella kanssani mieltään askarruttavista tai painavista asioista.

Jos haluat osallistua puheluun tai muuten vapautua omista peloistasi, epävarmuudesta, stressistä ja rajoittavista uskomuksista liity täällä VIP-jäseneksi.

Julkaistu

Kannattaako työtä tehdä rahasta?

Viimeisen viikon aikana olen törmännyt useampaan otteeseen eri tyyppien ajatuksiin työn ja rahan merkityksestä elämässä.

Eräs henkilö kertoi haluavansa löytää tavan elättää itseään mahdollisimman vähällä työmäärällä, jotta voisi käyttää mahdollisimman paljon aikaa tehdäkseen tärkeältä tuntuvia asioita, joista ei makseta palkkaa.

Tästähän on kyse Tim Ferrissin 4 tunnin työviikko -kirjassa: työtä tehdään ensisijaisesti rahan takia (mutta onneksi ”vain” neljä tuntia viikossa).

Eräässä Twitterissä käydyssä keskustelussa totesin itse, että jos yhtäkkiä voittaisin lotossa useita miljoonia, jatkaisin töiden tekemistä eli kutri.net:in kehittämistä, valmentamista, kirjoittamista ja mahdollisesti satunnaisesti jopa käsikirjoittamista melko samaan malliin.

Toisin sanoen teen työtä enemmän sen itsensä kuin rahan takia.

Kumpi tavoista on oikeasti parempi lähestymistapa työntekoon?

Mitä työ on?

Yritin googlata jotain hyvää työn määritelmää, mutta kun en sellaista helposti löytänyt, määrittelen työn itse tänään näin:

Työ on tekemistä, joka luo suoraan tai välillisesti lisäarvoa muille ihmisille jonkinlaista korvausta vastaan.

Lisäarvo tarkoittaa hyötyä, arvonnousua tai muutosta parempaan suuntaan — tai ainakin nykyisen tilan ylläpitämistä yhtä hyvänä. Toisin sanoen tekemäni työ joko parantaa olosuhteita tai estää niitä muuttumasta huonommaksi.

Korvaus on yleensä rahaa, mutta miksei se voi olla ruokaa, vastapalveluksia, huomiota, tilaisuuksia tai vaikka oikeus pysyä hengissä (esim. orjatyössä).

Ainakin minun lukemani amerikkalaiset yrittäjäekspertit ovat sitä mieltä että mitä enemmän lisäarvoa joku tuottaa, sitä enemmän hänelle ollaan siitä valmiita maksamaan. Olen itsekin toistanut tätä väitettä faktana.

Mutta onko asia sittenkään niin yksinkertainen?

Kutsumusammatti ja raha?

Varsinkin ns. kutsumusammateissa olevien kuulee välillä sanovan: ”En tee tätä rahan takia.”

Aika usein tämä ajatus näyttää kääntyvän sanojan päässä muotoon: ”En voi vaurastua tällä, koska teen tätä kutsumuksesta, en rahasta.”

Tällöin tausta-ajatuksena tuntuu olevan, että vaurastuminen pilaa kutsumuksen. Tai että jos haluaa saada tekemästään työstä kunnon palkan, silloin henkilö ei oikeasti ole kutsumusammatissaan.

Kutsumusammatteja ovat useimmat suhteellisen matalapalkkaiset hoitoalan ammatit. Esimerkiksi tässä haastattelussa eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja kertoo olleensa kutsumusammatissaan.

En muista koskaan kuulleeni pörssikeinottelijan kertovan olevansa kutsumusammatissaan.

Hoitoalalla työskentelevät ovat usein suoraan vastuussa muiden ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista. Mikä on arvokkaampaa kuin ihmisen henki?

Miksi hoitajien on niin vaikea saada parempaa palkkaa työstä, joka jokaisen mielestä on tärkeä — viimeistään silloin kun itse joutuu hoitajien hoidettavaksi?

Myös taiteilijat ja kirjailijat kokevat olevansa kutsumusammatissa. Tietyissä kirjailija- ja taitelijapiireissä kauhistellaan ”kaupallista” eli myyvää taidetta tekevää taiteilijaa tai kirjailijaa.

Onko taide oikeasti arvokkaampaa tai hienompaa silloin, kun kukaan ei ole siitä valmis maksamaan?

Miksi ihmeessä kutsumustyöstä pitäisi saada vähemmän rahaa kuin työstä, jota inhoat?

Eikö palkan perusteena pitäisi olla se, miten paljon lisäarvoa muille tuotat, ei se, miten paljon sinulle pitää maksaa kärsimyksestäsi?

Kannattaako työtä tehdä rahan takia?

Aina kun olen tehnyt töitä vain rahasta, homma on jotenkin kääntynyt itseään vastaan.

Paino sanalla ”vain”.

Näissä tapauksissa korkeassa mielentilassa sisäinen viisauteni on sanonut ettei hankkeeseen kannata lähteä, mutta alhaisessa mielentilassa olen ajatellut rahapulaani tai sitä, miten minua kaduttaa, jos en tartu tähän tilaisuuteen tienata hyvin rahaa.

Ongelmana ei missään näistä tapauksista ollut se, että sain palkkaa projektista vaan se, että jyräsin rahalla perustellen sisäisen viisauteni.

Olen saanut paljon palkkaa työstä, joiden tekemisestä nautin suunnattomasti ja jonka olisin voinut tehdä ilmaiseksikin.

Olen mennyt pahasti metsään yksityisasioissa, joissa olen sivuuttanut sisäisen viisauden vinkit ja tehnyt jotain pelosta tai ahdistuksesta käsin.

Elä työllä josta tykkäät

Meillä on jokaisella käytössä 1440 minuuttia vuorokaudessa. Meillä on (tiettävästi) kaikilla rajoitettu määrä päiviä jäljellä. 

Miten paljon käytät tätä nykyä ajastasi sellaisten asioiden tekemiseen, joista et erityisemmin nauti? Entä sellaisten asioiden tekemiseen joita inhoat?

Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — eli kyky löytää ratkaisuja käytännön ongelmiin.

Muistele elämääsi: kuinka monta kertaa olet ollut tilanteessa jossa olet ajatellut ”tähän ongelmaan ei ole ratkaisua” — ja sitten ratkaisu on yhtäkkiä juolahtanut mieleesi kun olet ollut tyyliin suihkussa, lenkissä, sängyssä tai ajamassa autoa?

Minä uskon että jokaisella meillä on mahdollisuus löytää kiva ja innostava tapa luoda niin paljon lisäarvoa muille, että voimme elättää itsemme siitä saatavalla korvauksella. 

Minä uskon että yhteiskuntamme voidaan järjestää niin, että myös tärkeissä kutsumusammateissa oleville ihmisille voidaan maksaa hyvää palkkaa kiitokseksi siitä arvokkaasta työstä mitä he tekevät.

Ensimmäinen askel on nähdä, että meillä kaikilla on kyky löytää ratkaisuja silloinkin, kun meistä näyttää ettei sellaisia ole.

Miten sinä ymmärrät työn? Miksi sinä teet työtä? Millaista työtä sinä haluat tehdä?

Jos haluat vaihtaa alaa ja luoda itsesi näköisen uran, tsekkaa huviksesi Unelmien ura -kurssi, joka sisältyy myös Kutri.net:in VIP-jäsenyyteen 

 

Julkaistu

Miksi työelämä on menossa 300 vuotta taaksepäin?

amandapalmer
Alkuperäinen kuva: Amandapalmer.com

Oletko etsimässä uutta työtä tai miettimässä uran vaihdosta? Olet ehkä huomannut, että työmarkkinat ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosien aikana. Mutta mihin suuntaan olemme menossa ja miten voit ottaa ilon irti uudesta taloudesta?

Olen kuunnellut viime päivät mediavelho Seth Godinin kirjaa The Icarus Deception. Siinä pääteemana on kuinka olemme siirtymässä ”yhteystalouteen” (”connection economy”) ja miten voimme vapauttaa itsemme vanhan alistumiseen perustuvan talousmallin kahleista.

Kirjaa kuunnellessa on tullut aina vain selvemmäksi se, että tulevaisuudessa ammatillisesti ja taloudellisesti pärjääminen vaatii uudenlaista asennetta työhön.

Seth uskoo että jokaisessa meissä asuu taitelija.

Taiteilijalla hän tarkoittaa ihmistä, joka kokeilee uutta epäonnistumisen uhalla, haluaa muuttaa maailmaa — vaikka vain mikroskooppisen pienessä mittakaavassa — ja luo toisiin ihmisiin aidon yhteyden, joka saa aikaan tämän muutoksen.

Jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa olemme siirtymässä takaisin käsityöläisten aikaan — sillä erotuksella että tänä päivänä käsityöläiset myyvät tuotteitaan netissä ja monien käsityöt ovat uusien ajatusten luomista ja välittämistä muille ihmisille.

Esimerkki:

Tänä päivänä muusikko, joka myy suoraan musiikkiaan netissä, voi tienata enemmän kahdella kappaleella kuin yhdellä myydyllä albumilla ollessaan levy-yhtiön alaisuudessa. 

Jos osaa luoda itselleen samanlaisen fanaattisen seuraajalauman kuin Amanda Palmer, levyjä muilta kopioineet voivat tuoda käteistä keikkojen jälkeen korvaamaan piratismista seuranneen tulojenmenetyksen. 

Eläessämme massatuotantona tehdyn tavarapaljouden keskellä kaipaamme yhä enemmän inhimillistä kontaktia — sitä, että joku kohtaa ja koskettaa meitä ihmisinä. 

Sosiaalinen media tarjoaa mahdollisuuden luoda suoria kontakteja asiakkaisiin.

Netin ansiosta voimme myydä tietoamme, taitoamme ja tuotteitamme suoraan asiakkaille ilman välikäsiä. Vaikka myymämme määrät eivät olisi suurensuuria, välikäsien puuttuminen mahdollistaa elämisen pienemmänkin asiakaskunnan avulla.

Toisin sanoen palaamme 300 vuotta taaksepäin — aikaan jossa ammatinharjoittajat myivät tuotteitaan suoraan asiakkaille pikku puodeistaan, kojuistaan tai rattaistaan. Aikaan, jossa myyjät tunsivat asiakkaansa nimeltä ja tarjosivat henkilökohtaista palvelua.

Jollekulle ajatus tällaisesta muutoksesta voi olla pelottava. Henkilökohtaisen kontaktin luominen voi tuntua liian intiimiltä ja ujostuttavalta.

Mutta myös sinä olet ihminen. Myös sinussa on synnynnäinen tarve yhteyteen muiden ihmisten kanssa.

Miten sinä haluat olla yhteydessä muihin ihmisiin?

Miten sinä haluat muuttaa maailmaa?

Mitä sinä haluat luoda? 

Minä haluan muuttaa maailmaa auttamalla muita (naisia) elämään pelotonta elämää ja toteuttamaan itseään.

Olen luonut Pelottoman elämän salaisuus: Unelmien ura -kurssin tätä tarkoitusta varten.

Katso kurssin ensimmäisen luennon 26 minuuttia pitkä johdanto-osa, jossa kerron miltä tuntuu elää pelotonta elämää, luoda unelmiensa uraa ja mitkä kurssin tavoitteet ovat.

Kurssilaiset ja VIP-jäsenet voivat katsoa myös 1 h 5 minuuttia pitkän pääluennon ja lisähuomiot täällä.

Liity kurssille täällä tai tutustu VIP-jäsenyyteen, johon myös tämä kurssi sisältyy.

Julkaistu

Kaikki mitä sinun pitää tietää kateudesta

kalaved2
 Alkuperäinen kuva: sxc.hu / Waratah West

Koetko koskaan kateutta? Entä onko sinua kadehdittu?  Toivoisitko pääseväsi eroon kateudesta? Vai haluatko sittenkin muiden kadehtivan sinua? 

Twitterissä kuhistiin kateudesta. Keskustelu alkoi Alf Rehnin kolumnista, jossa hän mietti ovatko suomalaiset muita kateellisempia. Tuskin, mutta väitän että toimimme kateuden vallassa tyhmemmin kuin monet muut.

Kateellisuus on vaaratonta

Mitä kateellisuus on? Se on tunne.

Kuten kaikki tunteet, se on itsessään vaaraton. Miksi? Koska muiden tunteiden tavoin se on vain merkkivalo, joka kertoo ajattelusi tasosta.

Kateus on seuraus, ei syy. Tuomitsemalla kateuden suljemme silmämme ajatuksilta sen takana.

Kieltämällä itseämme tuntemasta kateutta olemme kuin autoilija, joka teippaa auton öljyvalon piiloon, koska ei halua nähdä sen palavan.

Miltä kateus tuntuu?

Mieti ihmisiä ja asioita, joita kadehdit. Jos et juuri nyt saa kateuden tunteesta kiinni, odota että olet väsynyt ja nälkäinen ja yritä uudestaan.

Miltä kadehtiminen tuntuu?

Puutteelta. Vääryydeltä. Epäreilulta.

Tunnen kateutta, kun ajattelen jollakulla on haluamani asia, joka itseltäni puuttuu –– ja varsinkin kun koen, etten voi saada sitä mitenkään itselleni.

Minä olen ollut kova tyttö kadehtimaan. 

Olen kadehtinut itseäni menestyneempiä käsikirjoittajia. Enemmän julkisuuden kautta ilmaista mainosta saaneita valmentajia. Äitejä, joilla on helpot ja täysiä öitä nukkuvat lapset. Bloggaajia, joilla on enemmän lukijoita kuin minulla. Naisia, jotka ovat tyylikkäämpiä, suloisempia ja parempikroppaisia kuin mitä voisin ikinä olla.

Oletko oikeasti kateellinen?

Mieti kateutesi kohdetta kun olet pirteä, hyvällä tuulella ja kevyellä ja kirkkaalla mielellä.

Mitä nyt ajattelet ja tunnet kateuden kohdetta kohtaan?

Huomaatko, ettet oikeastaan kadehdikaan häntä?

Ehkä pystyt näkemään suuren kokonaisuuden ja sen, miten ja miksi olet valinnut oman elämäntilanteesi. Ehkä näet kadehtimasi ihmisen tilanteessa huonoja puolia. Tai omassa tilanteessasi asioita, joista joutuisit luopumaan jotta saisit kadehtimasi asian?

Tai ehkä pystyt vain paremmin hyväksymään sen, että asiat eivät aina mene niin kuin toivomme.

Useimmiten näen, että minua menestyneemmät käsikirjoittajat ovat ansainneet menestyksensä lahjakkuudellaan ja kovalla työllään. Oma valmentajaurani on vasta alussa. Voin edesauttaa lasten nukkumista pitämällä tiukemmin kiinni päivä- ja iltarutiineista. Minun pitää kirjoittaa parempia blogikirjoituksia säännöllisemmin luodakseni suuremman lukijakunnan.

Voisin olla tyylikkäämpi jos viitsisin panostaa pukeutumiseeni. Arvostan suloisuutta enemmän suorasukaisuuttani, pelottomuuttani ja räjähtävää nauruani. Pystyn tuntemaan itseni seksikkääksi milloin tahansa ajattelemalla miltä seksikkyys tuntuu.

Mitä päättelet siitä, että sama asia voi herättää sinussa toisena hetkenä kateutta — ja toisena hetkenä neutraaleja tai jopa positiivisia ajatuksia?

Mistä tiedät kummat ajatukset ovat totta?

Onko kateus merkki huonosta itsetunnosta? Entä positiiviset ajatukset pihlajanmarjoja himoavan ketun itsepetosta?

Kateus kertoo alhaisesta mielentilasta

Huomaatko missä mielentilassa jokin asia herättää sinussa kateutta? Ja missä tilassa olet OK sen kanssa ettet ole saanut mitä haluat?

Koemme kateutta ollessamme ns. alhaisessa mielentilassa eli tavalla tai toisella huonoissa fiiliksissä. Alhaisessa mielentilassa ajattelumme on laskenut villipedon tasolle. Tarkemmin sanottuna säikähtäneen ja vainoharhaisen villipedon tasolle.

Siinä tilassa koemme kaiken uhkaksi. Pienimmätkin ongelmat muuttuvat elämän ja kuoleman kysymyksiksi. Esteet tuntuvat umpikujalta. Emme muista mitä meillä on, huomaamme vain sen, mitä meiltä puuttuu. Ruoho aidan toisella puolella näyttää vihreämmältä — ja aita ylitsepääsemättömältä.

Mielentilamme laskee useita kertoja päivässä ja milloin mistäkin syystä: verensokerin lähtiessä laskuun, vireystason tippuessa puolen päivän jälkeen, säikähtäessämme tai yllättyessämme, hormonien heilahtaessa.

Syitä on lukemattomia, eikä meillä ole useimmiten mitään aavistusta siitä, miksi mielentila laski. Usein huomaamme huonon fiiliksen vasta kun satumme ajattelemaan kurjia ajatuksia — kuten kadehtimaan.

Ongelmana ei ole mielentilan laskeminen eikä edes kateus. Kumpikin menevät itsestään ohi, jos odotamme hetken.

Ongelmana on se, että luulemme kateuden olevan merkki siitä, että meidän pitää tehdä jotain. 

Miten kateuteen kannattaa suhtautua?

Jos kiellämme olevamme kateellisia, menetämme tärkeän tilaisuuden huomata, mitä omaa unelmaamme olemme laiminlyöneet.

Itse tajusin haluavani valmentajaksi vasta kun huomasin kadehtivani erästä toista valmentajaa.

Jos käytämme energiamme siihen, että yritämme kieltää tai ottaa muilta pois kadehtimamme asiat, menetämme mahdollisuuden saada mitä haluamme. 

Kadehdimme asioita, joiden oletamme  erheellisesti tuovan meille tietyn tunnetilan: arvostuksen, menestyksen, turvallisuuden, onnellisuuden, ilon, vapauden tai rakastettavuuden tunteen.

Tunteet syntyvät ajatuksistamme, eivät ulkoisista puitteista.

Jos ajattelet ”koska tunnen taloudellista turvattomuutta, haluan muidenkin tuntevan taloudellista turvattomuutta” kerrot itsellesi että sinun on täysin mahdotonta tuntea olosi taloudellisesti turvatuksi. Mikä ei siis pidä paikkaansa!

Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — kyky oivaltaa ja löytää vastauksia kysymyksiin, joihin emme ole vielä löytäneet vastausta. Miksi haaskaisit sen toisten elämän rajoittamiseen, kun voit käyttää sen oman elämäsi parantamiseen?

Käyttämällä tämän potentiaalin sen miettimiseen, mitä toiveita ja unelmia kateuden takana on, voimme lähteä luomaan itsellemme mieluisampaa elämää.

Ovatko suomalaiset muita kateellisempia?

Alf Rehn on siinä oikeassa, ettemme ole muita kateellisempia. Kateellisuus on täysin normaali inhimillinen tunne, joka voi iskeä keneen tahansa silloin kun hän on alhaisessa mielentilassa.

Ainakin perinteiseen suomalaiseen kulttuuriin kuuluu ”kateus, joka vie kalatkin vedestä”.

Suomalaiset eivät tunnetusti ole mitään riskinottajia. Mokaamista pelkäävä ei lähde kovin hanakasti tavoittelemaan unelmaansa, ellei ole varma sen toteutumisesta. Niinpä tuntuu helpommalta kadehtia ja katkeroitua oman kodin turvassa.

Joskus kipu oman unelman hylkäämisestä voi olla niin sietämätön, että kateuden kohteen tuhoaminen tai toiselta pois ottaminen tuntuu alhaisessa mielentilassa ainoalta vaihtoehdolta. Olettamus on väärä!

Siinä missä suomalainen pelkuruus on johtanut kyräilyyn, amerikkalainen ”ryysyistä rikkauksiin” -myytti on kannustanut sikäläisiä kadehtijoita tavoittelemaan kadehtimiaan asioita.

Tämä on lähtökohtaisesti hyvä asia, jos se tehdään fiksusti. Ahaisesta mielentilasta käsin tämä lähestymistapa voi kuitenkin johtaa nopeisiin hazardi-ratkaisuihin, kuten hirveisiin luottokorttilainoihin tai rikolliseen toimintaan.

Ala elää unelmaasi

On aika jättää hyvästit huonosta fiiliksestä käsin toimimiselle ja alkaa kuunnella sisäistä viisauttamme.

Seuraavan kerran kun huomaat kadehtivasi jotain, kirjaa ylös kateutesi kohde.

Odota sen jälkeen että mielentilasi nousee eli muuttuu kevyeksi, avoimeksi, rennoksi ja kirkkaaksi.

Mieti sitten uudestaan kateutesi kohdetta.

Mikä unelmasi odottaa toteuttamista?

Miten voisit aloittaa sen toteuttamisen jo tänään, niillä resursseilla jotka sinulla on käytössäsi?

Kadehditko ihmisiä, jotka ovat liekeissään omasta työstään? Joille urallaan menestyminen näyttää helpolta ja vaivattomalta? Joille maksetaan siitä, että he tekevät mitä rakastavat? 

Lopeta kadehtiminen ja ala elää itsesi näköistä elämää! Pelottoman elämän salaisuus: Unelmien ura -nettikurssi auttaa sinua päästämään irti peloistasi ja ottamaan ensimmäiset askeleet kohti unelmiesi ammattia.

Julkaistu

Millaisen Suomen sinä haluat luoda?

Millaisessa Suomessa sinä haluat elää? Miten se poikkeaa nykyisestä Suomesta? Minkä kaiken pitäisi muuttua, jotta visiostasi tulee totta? 

Reetta Räty kirjoitti Hesarissa Suomen suunnasta — tai pikemminkin sen puuttumisesta. Räty oli Kiinasta palattuaan alkanut nähdä Suomen uusin silmin — eikä ilmeisesti pitänyt kaikesta, mitä näki.

Minä olen asunut pariinkin kertaan ulkomailla: vuoden Itävallassa vaihto-oppilaana 1992-93, pari kuukautta Italiassa 2002 ja kaksi vuotta Jenkeissä 2006-2008. Olen viettänyt pidempiä aikoja Thaimaassa ja Keski-Eurooppaa kiertäen sekä käynyt 3-7 päivän pikareissuilla mm. Rio de Janeirossa, Lontoossa, Hong Kongissa, Malesiassa, Singaporessa, Pietarissa ja Virossa.

Jokaisen reissun jälkeen näen Suomen uudessa valossa. Ja toisin kuin Reetta Räty, näen sen aina vain kauniimmassa valossa.

Yhdysvalloissa vietetyn ajan jälkeen olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että Suomi on todella hyvä maa elää. Puhdas, turvallinen, rauhallinen, tasa-arvoinen ja maailman mittakaavassa erittäin vauras. Täällä ei edelleenkään hötkyillä, useimmiten tuumataan ennen kuin toimitaan, noudatetaan lakia ja järjestystä ja ollaan edelleen valmiita tekemään kovasti töitä.

Minä pidän suomalaisten hiljaisuudesta ja siitä että ihmisten annetaan olla rauhassa. Pidän suomalaisten halusta oppia uutta ja ymmärtää maailmaa — siksihän me oikeasti ollaan Pisa-tutkimusten kärjessä ja kirjaston ja sanomalehtien suurkuluttajia.

Ei, tämä yhteiskunta ei ole täydellinen — niin kuin ei mikään muukaan yhteiskunta. Pelko ajaa niin tavallisia kansalaisia kuin maan asioista päättäviä aika ajoin epätoivon partaalle ja hazardiratkaisuihin. Monista elämä tuntuu enemmän selviytymistaistelulta kuin iloiselta leikiltä tai jännittävältä seikkailulta. Täällä on paljon käytännön ongelmia, jotka kaipaisivat nopeita ja toimivia ratkaisuja.

Mitä enemmän tutustun ihmismielen toimintaan ja ennen kaikkea sen kykyyn löytää ratkaisuja ja toimia tavalla, joka edistää yhteistä hyvää, sitä selvemmäksi minulle on tullut, että voivottelu, paheksuminen, väheksyminen, epäkohtien tuijottaminen, murehtiminen ja kauhuskenaarioiden laatiminen ei johda muuhun kuin itkuun, hammasten kiristykseen ja lamaantumiseen.

Sillä hetkellä kun olemme jotenkin huonolla tuulella, kykymme löytää uusia, toimivia ratkaisuja heikkenee dramaattisesti. 

Minä uskon, että kaikkiin tällä hetkellä maatamme vaivaviin käytännön ongelmiin on olemassa yksi tai useampia toimivia ratkaisuja. Samoin uskon, että on olemassa tapoja, joilla näiden ratkaisujen käytäntöönpano voidaan aloittaa ruohonjuuritasolta.

Reetta Räty on siinä oikeassa, että meillä ei taida olla juuri nyt mitään selkeää yhteistä visiota. Kun visio puuttuu, ollaan helposti tuuliajolla. Se ei välttämättä ole huono asia — ihmeet syntyvät tuntemattomassa.

Viimeiset pari päivää olen ollut kuitenkin miettinyt uteliaana Suomen tulevaisuutta:

Voisimmeko me luoda yhdessä vision siitä, millaisessa Suomessa haluamme tulevaisuudessa elää? Voisimmeko nähdä mitä kaikkea pitää muuttaa, jotta visiosta tulisi totta? Voisimmeko löytää uusia tapoja muuttaa vanhentuneita toimintamalleja ja löytää toimivia ratkaisuja näkemiimme käytännön ongelmiin?

Minä uskon että voimme. Mutta ensiksi pitää tietää mitä haluamme muuttaa ja miksi.

Haastan sinua miettimään hyvällä fiiliksellä ollessasi millaisessa Suomessa haluat elää. Voit vastata parilla sanalla tai parilla sadalla liuskalla — tämän viestin kommenttiosastolla, omassa blogissasi tai vaikka Hesarissa. Jos viitsit, laita kommenttiosastolle linkki omaan visioosi, niin minä ja muut voimme löytää sen.

Jos jo tiedät, mitä kaikkea pitäisi tapahtua, että visiostasi tulee totta, kerro sekin. Jos et, pelkkä visio riittää.

Minä jaan oman visioni tässä blogissa parin päivän päästä. Jos useampi ihminen innostuu jakamaan oman visionsa muiden kanssa, voin vaikka pistää uuden kotisivun pystyyn aiheen tiimoilta. Näin voin ehkä itse tukea käytännön tasolla oman visioni mukaisen Suomen luomista.

Millaisen Suomen sinä haluat luoda?

Stressitön Suomi 2022 manifestini antaa suuntaa siitä, millaisen henkisen ilmapiirin minä haluan luoda Suomeen.