Anna ideoille aikaa kasvaa

Juttelin erään ulkomaalaisen valmentajakaverin kanssa ihmisten unelmien etsimisestä ja valmennettavien ”työntämisestään” uudelle tasolle.

Kaveri haluaa valmentaa ihmisiä, jotka ovat jo onnellisia ja tyytyväisiä elämäänsä. Hän uskoo että nämä ihmiset ovat ehkä jämähtäneet omalle mukavuusalueelleen eivätkä käytä täyttä potentiaaliaan. Hän haluaa auttaa heitä löytämään mukavuusalueen rajat ja astumaan niiden yli.

Minun nähdäkseni hän tarkoitti tällä ilmiötä, jossa joku on aikanaan asettanut itselleen oman onnellisuutensa rajat: ”kun X ja Y toteutuu, olen onnellinen”. X ja Y on toteutunut ja nyt henkilö toisaalta antaa itsensä olla onnellinen, toisaalta saattaa hetkittäin miettiä ”oliko tämä nyt tässä” — tai ”miksi musta tuntuu että jotain puuttuu, vaikka mulla on kaikki mitä halusin?”

Esimerkkinä tulee mieleen nainen, joka on haaveillut hyvästä työpaikasta, ihanasta kodista ja perheestä ja on nyt saanut kaiken mitä halusi — mutta hämmästyksekseen huomaa kaipaavansa jotain enemmän, vaikkei tiedä mitä.

Valmentajakaverini oletti, että jos henkilö vain löytäisi jonkin uuden tai ehkä jopa ”todellisen” unelman, jota lähteä toteuttamaan, hän voisi olla vieläkin onnellisempi.

Minun nykyisestä ymmärryksestäni käsin tämä on tietysti aika hassu ajatus. Tunnemme vain ajattelumme ja sillä hetkellä kun ajattelemme että ”olen täydellisen onnellinen”, olemme täydellisen onnellisia.

Tätä nykyä näen että tavoitteilla ja visioilla ei tarvitse — eikä tavallaan edes kuulu — olla mitään tekemistä onnellisuuden, henkisen hyvinvoinnin tms. kanssa.

Kun katsot pieniä lapsia, joille kukaan ei ole vielä opettanut että onnellisuuteen tarivtaan jokin syy, huomaat pian että he ovat koko ajan tutkimassa, luomassa, toimimassa. He eivät tee sitä ollakseen onnellisia, vaan koska he ovat luonnostaan uteliaita — niin kuin nähdäkseni kaikki nisäkkäät. He ovat uteliaita näkemään mihin pystyvät, selvittämään miten jokin toimii, kokeilemaan onko jokin mahdollista.

Minun kokemukseni on se, että kun tajuamme että voimme olla onnellisia tässä ja nyt, se vapauttaa meidät seuraamaan luontaista uteliaisuuttamme: tutkimaan, kokeilemaan, luomaan.

Väitän, että jokaisella meistä juolahtaa aika ajoin hyvässä fiiliksessä mieleen asioita, joita haluaisimme luoda, kokeilla tai tutkia. 

Osa meistä antaa tilaa näille ideoille kasvaa ja kehittyä niin kauan, ettemme malta olla toteuttamatta ideaamme.

Osa sen sijaan torppaa hyvätkin ideansa jo heti alkumetreillä ennen kuin edes näkee voisiko idea saada tuulta alleen.

Miksi?

Koska hän ottaa alhaisessa mielentilassa eli huonossa fiiliksessä esiin nousseet epäilevät, väheksyvät tai pelokkaat ajatuksensa todesta, luullen näin olevansa ”realisti”.

Michael Neill puhuu usein ilmiöstä, jota hän kutsuu ”ennenaikaiseksi käytännöllisyydeksi”. Sen vallassa toimiessaan ihminen alkaa miettiä heti idean saatuaan syitä siihen, miksi homma ei kuitenkaan onnistu — ennen kuin antaa idean vahvistua kirkkaaksi visioksi.

Esimerkiksi toimistotyössä olevalle henkilölle saattaa juolahtaa mieleen, että olisi kivaa opiskella jokin uusi ammatti. Ennen kuin hän edes ehtii miettiä mikä ammatti voisi kiinnostaa, hän alkaa kertoa itselleen että se on järjetön ajatus: ”Mulla on ihan hyvä duuni. Näinä aikoina pitäisi olla vain kiitollinen siitä, että on ylipäätään työpaikka. Mä olen liian vanha opiskelemaan.”

Toisin sanoen ongelmana ei yleensä ole se, etteikö mieleemme juolahtaisi uusia ajatuksia, tavoitteita ja unelmia vaan se, että hylkäämme uudet ideamme ennen aikojaan.

Vielä vuosi sitten luulin itsekin, että valmentajan tehtävänä on auttaa asiakkaitaan löytämään visio, joka saa asiakkaan heräämään henkiin.

Uuden ymmärrykseni myötä näen, että tehtäväni valmentajana on näyttää asiakkaalle että hän on jo hengissä. Se, ettei hänestä aina tunnu siltä johtuu hetkellisestä häiriötilasta — alhaisesta mielentilasta — joka korjaantuu hyvin nopeasti itsestään, jos siitä ei tee ongelmaa.

Kun valmennettava näkee että henkinen hyvinvointi, onnellisuus ja tunne siitä, että hän on vahvasti elossa on hänen perustilansa, hän uskaltaa itsensä avautua uusille ajatuksille. Ennen kaikkea hän antaa ideoiden kasvaa visioiksi, jotka lopulta vievät hänen mukanaan — ikään kuin lähtevät itse toteuttamaan itseään.

Minun kokemukseni mukaan näin syntyvät visiot hakkaavat 6-0 suurudellaan, toteutettavuudellaan ja myös positiivisilta vaikutuksiltaan tavoitteet, jotka on etsimällä etsitty, jotta henkilö voisi olla onnellisempi tai ”käyttää koko potentiaalinsa”.

Tavoitteet ovat turhia

Yksi jännittävä asia, joka inhimillisen kokemuksen ymmärtämisestä voi seurata on sen näkeminen, että tavoitteet ovat järjettömiä. Tai tarkemmin sanoittuna tavoitteet, joiden takana on salainen ajatus: ”sitten kun olen saavuttanut tavoitteeni…”

Voit kokea täyttä onnea, rakkautta, hyvää oloa, itsearvostusta, vahvuutta, hyvää mieltä, levollisuutta, vaurautta, turvallisuuden tunnetta  ja mielenrauhaa tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Tämä on fakta — ei vain hurahtaneen naisen hulluttelua. Se perustuu sille faktalle, että tunnet joka hetki vain oman ajattelusi. Sillä hetkellä kun näet, että tyytymättömyyden tunne on seurausta omista ajatuksistasi — ei niinkään siitä, mitä juuri tällä sekunnilla tapahtuu — se menettää voimansa.

Olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, jossain päin maailmaa on joku, joka tuntee vastaavissa tai vaikeammissakin olosuhteissa hyvää oloa. Ja jos tarkkoja ollaan: todennäköisesti sinäkin koet hyvää oloa — ehkä jopa päivittäin — jo nykyisissä olosuhteissasi.

Ongelmanasi on vain se, että et kiinnitä siihen huomiota tai anna sille painoarvoa, vaan oletat että kurja fiilis on perustilasi ja onni vain ohimenevää harhaa. Sori, asia on ihan päinvastoin.

Miksi tavoittelet mitä tavoittelet?

Katso omia tavoitelistojasi. Näe itsesi sielusi silmin tilanteessa, jossa olet juuri saavuttanut tavoitteesi. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet? Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi jotenkin onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi, rakastetummaksi, arvostetummaksi, menestyneemmäksi tai paremmaksi ihmiseksi kuin mitä olet tänään?

Kuinka moni tavoitteistasi on tällainen ”sitten kun…” -tavoite. Huomaatko miten ajatus ”sitten kun…” saa tämän hetken tuntumaan jotenkin vajavaiselta tai vähemmältä?

Tavoitteet ovat turhia. Uskotellessamme itsellemme ja muille että meillä pitää olla tavoitteita, kerromme rivien välissä että meiltä puuttuu jotain ja meidän on hankittava se tai muuten olemme tuomittuja elämään puutteessa koko elämämme.

Kun kysyn ihmisiltä mitä he haluaisivat tehdä, jos he tietäisivät että he voivat olla jo tänään ja näissä nykyisissä olosuhteissa täydellisen onnellisia ja tuntea suurta rakkautta ja hyvää oloa, yleisin vastaus on ”en mitään”.

He ovat väärässä.

Se, ettei meillä ole tavoitteita, ei tarkoita sitä, että jäämme lepäämään laakereillamme.

Se tarkoittaa sitä, että silloin päästämme vapaaksi synnynnäisen luovuutemme, uteliaisuutemme sekä oppimisen ja tekemisen halumme.

Katso pieniä lapsia. He eivät tavoittele mitään ollakseen onnellisia, arvostettuja, menestyneitä tms. Silti he ovat koko ajan liikkessä: tutkimassa, luomassa, oppimassa ja ymmärtämässä. He tekevät asioita nähdäkseen pystyykö ne tekemään. He luovat asioita koska he voivat luoda niitä.

Minulla ei ole enää mitään tavoitteita. Silti työskentelen pitkäjänteisesti eräiden projektien kimpussa. Miksi?

Koska minulla on visioita. Ja monet visioistani saattavat näyttää ulkopuolisesta jopa isommalta kuin aiemmat tavoitteeni.

Mikä erottaa tavoitteet visioista?

Sillä millä nimellä kutsut projektiasi ei oikeasti ole väliä. Edes sillä, mikä projektisi on, ei ole väliä. Vain se on olennaista, mistä fiiliksestä käsin toteutat projektiasi.

Kahdella ihmisellä voi olla täsmälleen samanlainen hanke, jota he molemmat kutsuvat vaikkapa unelmaksi, mutta se, mitä he kokevat hankkeen alussa, aikana ja toteuduttua voi olla kuin toiselta planeetalta, koska toinen lähti toteuttamaan sitä voidakseen paremmin ja toinen siksi, että voi jo hyvin, mutta oli utelias näkemään miten voi toteuttaa hankkeen.

Tavoitetta tavoitellessasi lopputulos on lopulta tärkeämpää kuin tekeminen.

Teet asioita jotta sinulla olisi parempi olla. Jos et saavuta tavoitetta tai tavoitteen saavuttaminen hidastuu, se on kamala asia, koska se tarkoittaa että joudut odottamaan entistä kauemmin onnea.

Tavoitteen asettaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Tunnet että elämästäsi puuttuu jotain — tai saatat jopa tuntea suoraan itsesi tyytymättömäksi tai kokea etteivät muut arvosta tai kunnioita sinua.
  2. Mietit mikä voisi saada sinut tuntemaan toisella tavalla.
  3. Katsot muita ihmisiä, jotka näyttävät nauttivan onnesta, rakkaudesta, ihailusta, menestyksestä, turvallisuudentunteista, itsevarmuudesta jne.
  4. Yrität päätellä mikä heidän elämässään oleva asia — jokin mitä he omistavat tai tekevät — luo kaipaamasi tunteen.
  5. Alat tavoitella ko. asiaa voidaksesi kokea saman tunteen.
Joskus kuvio voi alkaa myös niin päin, että olet ihan OK oman elämäsi kanssa, kunnes alhaisessa mielentilassa tulet verranneeksi elämääsi jonkun toisen elämään, joka sillä hetkellä näyttää jotenkin paremmalta. Niinpä lähdet tavoittelemaan hänen elämäänsä olettaen sen tekevän sinut onnellisemmaksi tms.

Visiossa tärkeintä on luominen.

Saat vision ja lähdet uteliaana katsomaan miten sen voisi toteuttaa. Visoiden toteuttaminen tuntuu pikemminkin leikiltä, vaikka välillä voit joutua tekemään paljonkin töitä niiden eteen tai pähkäilemään pitkään jonkin kinkkisemmän kohdan kanssa.

Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen visiosi, mutta se ei ei haittaa, koska luova prosessi on tärkeämpi kuin alkuperäisestä visiosta kiinni pitäminen.

Joskus visioiden toteuttaminen voi jäädä kesken — kunnes vuosia myöhemmin se palaa mieleesi ja keksit kokeilla voisitko saada sen vietyä loppuun nykyisillä tiedoillasi ja taidoillasi.

Vision seuraaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Jokin asia herättää uteliaisuutesi tai alat miettiä miten jonkin käytännön ongelman voisi ratkaista — tai sitten et tee mitään erityistä, kun mieleesi juolahtaa idea tai useita ideoita siitä, miten jonkin asian voisi tehdä toisin kuin ennen tai mikä olisi kiinnostavaa tai kivaa.
  2. Haluat nähdä miten homma onnistuisi käytännössä tai pystytkö sinä tekemään sen.
  3. Voi olla että fiilistelet pitkäänkin visiollasi, ennen kuin tartut toimeen — ja joskus pelkkä fiilistely riittää.
  4. Näet ensimmäiset askeleet kohti vision toteuttamista ja otat ne koska se tuntuu oikealta, kiinnostavalta tai hauskalta.

Minulla on visio(ita)

Visio stressittömästä Suomesta tuli äkkiarvaamatta kun kävelin kadulla ja mieleeni juolahti opettajani Robin Charbitin kommentti ”kuka tahansa voi oppia tämän, jos teet siitä hänelle relevanttia ja konkreettista.”

Yhtäkkiä näin miten tämän ymmärryksen voisi opettaa koko Suomelle ja ajatus sen toteuttamisesta tuntui — ja tuntuu yhä — jotenkin oikealta, helpolta ja selkeältä. Ei hienolta, ei erikoiselta, ei edes upealta — vain oikealta. Samalla tavalla kun tuntuu oikealta neuvoa eksyneitä turisteja, avata ovi muille tai auttaa naapureita.

Visio keittiöuudistuksesta, jota olen tehnyt viimeisen parin viikon ajan, lähti siitä, että tajusin ajattelevani ”sitten kun mulla on keittiö, alan panostaa ruoanlaittoon” . Bongattuani oman sitkuiluni, tajusin että suurin käytännön este kokkausinnolleni on tiskikoneen puute ja yhtäkkiä näin, miten voin hankkia tiskikoneen jo nyt ilman isoa keittiöremonttia.

Saatuani tiskikoneen asennettua sain vielä suuremman vision siitä, miten muutan keittiötä toimivammaksi ilman varsinaista keittiöremonttia. Siltä seisomalta aloin toteuttaa visiota siirtämällä jääkaappia, pistämällä miehen vaihtamaan kaverinsa kanssa keittiön pöydän työhuoneellani olevaan pöytään ja hakemalla Ikeasta hyllyn ja työtaso-hyllykön uutta leipomisnurkkaani varten (kirjoituksen alussa kuvassa).

Nyt täällä on äidiltä etukäteis-synttäri- ja joululahjana saatu jääkaappi-pakastin, huuto.net:issä vahingossa omalta serkultani huutamani Herb:ie sisäpuutarha, äidiltäni haettu vanha pastakoneeni, kirppiksiltä hommattuja lisävarusteita ja Kierrätyskeskuksesta haetut kaksi tuolia. Lopputulos: alkuperäistä visiotani kotoisampi ja toimivampi keittiö, jossa koko perhe viihtyy, jossa on helppo kokata ja leipoa  ja jonne on kiva kutsua ihmisiä kylään.

En ole yhtään sen onnellisempi kuin ennen uudistusta. Vaikka keittiömme on toimivampi ja viityisämpi, kokonaisuutena arvioiden elämäni ei ole parempaa kuin pari viikkoa sitten. Se on vain uudella tavalla kivaa ja innostavaa.

Pari viikkoa sitten innostukseni ja inspiraationi suuntautui nettisivujen tekemisen opiskeluun ja sitä sivuavien teorioiden lukemiseen. Viimeisen kahden viikon ajan olen ollut fiiliksissä toteuttamassa visiotani keittiöstä. Nyt toteutan iloani ja inspiraatiotani mm. kokkaamalla.

Samaan aikaan tässä rinnalla on kulkenut koko ajan ne innostuneet ja iloiset ajatukset, jotka liittyvät tämän sivuston päivittämiseen ja se mielihyvän tunne, joka suuntautuu Kolme prinsiippiä -virtuaalikurssin tekemiseen.

Jos vertaan elämääni vuoden takaiseen tilanteeseen, koen kyllä minuuteissa mitattuna enemmän onnea ja hyvää oloa kuin tuolloin, mutta se ei johdu paremmista puitteista, koska keittiöuudistusta ja raskautta lukuunottamatta kaikki on ennallaan.

Se ei johdu edes asioista, joita teen, vaan ihan vain ymmärryksestä, jonka ansiosta en ota huonoja hetkiä niin vakavasti, saati pitkitä omaa kurjuutta turhaan tekemällä alhaisesta mielentilasta ongelmaa.

Ja kun en rajoita hyvää oloani omilla ajatuksillani (”en voi olla onnellinen ennen kuin…”; ”sitten vasta olenkin onnellinen…”), sisäsyntyinen hyvinvointini, onnellisuuteni ja rakkauteni saa virrata vapaasti.

Mitä sinä haluaisit luoda, jos antaisit itsesi olla jo tänään täysin onnellinen?

Toimivatko aarrekartat?

Löysin lapsuudenkodista vanhan ”luksusmuija”-työkirjani vuodelta 2006. Muistelen tehneeni tämän n. huhti-toukokuussa, jolloin olin juuri selvinnyt pimeästä ajasta, jota tuolloin kutsun masennukseksi. (Nykyään kutsun masennusta ikäväksi ajatusvirheeksi.)

Muistelin äskettäin vanhan ystävän kanssa sitä, miten pahasti olin hurahtanut kaikkeen ns. huuhaa-henkiseen tuohon aikaan.

Esim. en pystynyt laittamaan päälleni mustaa vaan pukeuduin kaikenkirjaviin väreihin — mikäli mahdollista niin, että eri chakrojen värit olivat lähellä ko. chakraa. Siis tyyliin oranssi huivi lantiolla, sininen huivi kaulassa, vihreä T-paita, punaiset pikkuhousut jne.

Kyllä, naureskelen täällä parhaillaan koko muistolle. Sen lisäksi harrastin kristalleja, meditaatiota, puiden halailuja, paljain jaloin kalliolla tai tuoreella kannolla seisoskelua (Kyllä, huhtikuussa. Kyllä, se oli kylmää.)

Heti herätessäni ennen kuin nousin sängystä kuuntelin Wendi Friesenin hypnoosi-henkisen Morning Energizerin: ”Today is your day! You can create whatever you want!” 

Illalla nukahdin kuunnellen Laura di Giorgion hypnoosimeditaatiota Infinite Wisdom (ääretön viisaus) — tai vaihtoehtoisesti Bigger Breasts (isommat rinnat): ”My life is filled with miracles. My life is getting better and better… Everyday now”.

Äidin vierashuone jossa asuin tuon kevään oli tapetoitu kaikenlaisilla uskonvahvistuslauseilla tyyliin ”olen hyvä ja rakastettava” ja ”olen vauras”. 

Join litrakaupalla soijamaitoon tehtyä Chai-teetä, jonka höystin inkiväärillä. Visualisoin kuin viimeistä päivää, tein tavoitelistoja… ja näköjään myös aarrekarttahenkisiä kuvakollaaseja.

Mitkä aarrekarttakirjani toiveista ovat toteutuneet kuusi vuotta myöhemmin?

 

Kirjan alussa olin listannut uskonvahvistuslauseita, joita luin tuolloin kaksi kertaa päivässä — aamuin ja illoin.

Tältä listalta toteutui yllättävän monta asiaa — tosin osan toteutumista on vaikea määrittää ja osa toteutui vasta 2-6 vuotta myöhemmin.

Minä olen…

  1. …upea, ihana ja mielettömän hyvä => totta siinä mielessä, että tunnen olevani hyvä, ehjä ja rakastettava oikeastaan koko ajan.
  2. …poikkeuksellisen hyvä kirjoittaja => mahdotonta määrittää. En kyllä ole saanut mitään palkintoja joten jokainen arvioikoon omalla tahollaan kirjoitustaitoni.
  3. …hauska ja viisas => läheiseni nauravat jutuilleni ja selvästi teen paljon viisaampia valintoja kuin aikaisemmin.
  4. …erittäin hyväkuntoinen ja kiinteä => itse asiassa esim. syksyllä 2006 vedin itseni poikkeuksellisen hyvään kuntoon paetessani ahdistavaa fiilistä kuntosalille. Nyt peppuni ei tosin ole kiinteyttä nähnytkään.
  5. …sydämellinen, avoin ja pidetty => olen saanut kiitosta näistä ominaisuuksista enemmän kuin ennen viimeisen parin vuoden sisällä. Eikä blogin kommenteissakaan ole ollut pitkään aikaan mitään ikävää.
  6. …aikaansaava ja reipas => En kyllä ole nyt aikaansaavempi tai reippaampi kuin esim. 2005.
  7. ...hyväntuulinen, tyytyväinen ja erittäin onnellinen => JOO! JEE! Mutta vasta kunnolla tästä keväästä 2012 alkaen.
  8. …menestynyt ja varakas => juu EI.
  9. …rehellinen itselleni ja muille => hei joo, mutta rehellisyyden nimissä (!) aloin selvästi rehellisemmäksi vasta 2009 keväällä ja siitä eteenpäin rehellisyys ainakin itseä kohtaan tuntuu lisääntyneen.
  10. …luotettava, lojaali ja uskollinen => luotettava en kyllä ole vieläkään siinä mielessä, että esim. pitäisin aikatauluihin liittyviä lupauksiani. Anteeksi! Lojaali ja uskollinen olen ollut ystäville melkein aina ja nyt myös parisuhteessa, mutta rehellisyyden nimissä tämäkin muutos on tapahtunut kunnolla vasta ihan viime vuosina.
  11. …rakastava ja rakastettu => Kyllä!
  12. …kaunis, tyylikäs ja hyvinhoidettu => Buahahahaaaa! Joo EI!!! Enkä tiedä tuleeko koskaan tapahtumaankaan. No, ainahan sitä saa haaveilla.
  13. ...rento, rauhallinen ja levollinen => Etupäässä nykyään joo, mutta tämäkin muutos tapahtui vasta tämän kevään aikana.
  14. …erinomainen ystävä ja loistava emäntä => No en ole — en muista tai jaksa aina pitää yhteyttä ja nykyään ilmoitan suoraan etten ole mikään ehtoisa emäntä, joten vieraiden on turha odottaa muuta kuin teetä ja sympatiaa.
  15. …täydellinen vaimo ja paras äiti => Öh, miten ollaan täydellinen vaimo? Miten paras äitiys mitataan? Koen olevani keskimäärin aika huippu(avo)vaimo (ja useimmiten kumppanikin on sitä mieltä). Muuten olen vain äiti, joka aika usein tekee hyviä ratkaisuja, mutta välillä myös superhuonoja ratkaisuja.
  16. …rohkea, energinen, valoisa, positiivinen ja optimistinen => energisyyttä lukuunottamatta kaikki kohdat ovat tulleet todeksi, tosin rohkeus on nyt pelottomuutta.
  17. …seksikäs ja seksuaalisesti tyydytetty => Tajusin keväällä 2010 kuin salamaniskusta, että seksikkyys on pääni sisällä ja siitä lähtien olen voinut tuntea itseni seksikkääksi aina niin halutessani. Osin tähän havaintoon ja osin nykyiseen kumppaniini liittyen myös viimeinen kohta on nykyään täyttä totta.

Eli 12 kohtaa 17:stä täyttyi joko täysin tai pääosin ja vain viisi kohtaa jäi täyttymättä.

Tunnustan yhä silloin tällöin yön pimeydessä fantasioivani, että jonain päivänä olen tehokas, tyylikäs ja hyvinhoidettu loistava emäntä, joka muistaa pitää yhteyttä ystäviinsä. En tiedä viitsinkö koskaan oikeasti ottaa askeleita ko. asioiden muuttamiseksi.

Tätä kuvaa jäin miettimään eniten:

Kuvan oikea puoli toteutui siinä mielessä, että asuin kyllä Los Angelesissa ensin kaksi vuotta ja myöhemmin 1,5+3 kk. Mutta koskaan en ole siinä kaupungissa elänyt ylellistä, enkä välttämättä kauhean onnellista tai edes kaikki tarpeeni tyydyttävää elämää.Toki olen hetkittäin ollut sielläkin korkeassa mielentilassa ja kokenut olevani onnellinen ja tyytyväinen elämääni, mutta varsinkin noiden kahden Losin vuoden aikana taustalla jäyti lähes koko ajan tunne siitä, että jotain puuttui.

Kuvan vasen puoli on kiinnostava siinä mielessä, että vaikka en todellakaan ole ollut tekemissä yhdenkään kuvassa olevan naisen kanssa edes välillisesti, sivun uskonvahvistuslause ON toteutunut viimeisen kahden vuoden aikana. Elämääni on parin viimeisen vuoden aikana virrannut hyviä, inspiroivia ja tietyssä mielessä jopa vaikutusvaltaisia naisista. Heidän vaikutusvaltaisuutensa näkyy siinä, että heidän hyvät ajatuksensa vaikuttavat moniin ihmisiin positiivisella tavalla.

Mikä ei toteutunut?

Kaikki projektini eivät ole todellakaan olleet taiteellisia ja taloudellisia menestyksiä, joita katsojat ja kriitikot rakastavat.

Yksi on flopannut täysin ja minun heikko panokseni oli aika isossa osassa epäonnistumisessa. Todennäköisesti et edes tiedä mikä tämä projekti oli koska lähdin siitä kesken pois enkä edes mainitse sitä ansioluettelossani. Yksi projekti oli lopuksi aika erilainen kuin olin kuvitellut ja varmasti tulee saamaan kritiikkiä ja inhoajia, jos ja kun se joskus tulee suuren yleisön eteen.

Eniten pahoillani olen siitä, että katsojien ja monien kriitikoiden rakastama Hulluna Saraan floppasi eli ei saanut juuri lainkaan katsojia. Haluan uskoa, että tässä oli kyse myös ikävästä sattumien summasta ja harvinaisen epäonnisesta julkaisemisajankohdasta, koska leffa on mielestäni edelleen hienoimpia, joita olen kirjoittanut.

Mielenkiintoista on se, että varakkuus on asia, jota olen yrittänyt ”manifestoida” visualisoimalla kaikkein eniten elämääni ja se on kohta, jossa olen totaalisimmin epäonnistunut. Ja kyllä, visualisoidessani olen todellakin voinut täysin päästä hyvään, vauraaseen fiilikseen ja olen todellakin uskonut olevani varakas.

Väitän, ettei tämä tavoite ole toteutunut, koska sydämessäni tiedän etten tarvitse rahaa ollakseni onnellinen, hyvinvoiva tai tyytyväinen. Tästä on itselläni jopa kokemusta viime vuosilta. Toisaalta näen, etten ole ymmärtänyt vaurastumisen logiikkaa.

Tätä voi verrata siihen, miten löysin oman seksikkyyteni. Seksikkyydessä on kyse tunteesta, joka taas on seurausta tasan tarkkaan omista ajatuksistani. Tajusin että vain palauttamalla mieleen sen miltä tuntuu olla seksikäs, pystyn olemaan milloin tahansa seksikäs. Ja väitän, että kyllä se näkyy ulospäinkin. Ennen tätä ahaa-elämystä luin turhaan kaikenlaisia oppaita, kokeilin mitä ihmeellisempiä tekniikoita ja yritin käyttäytyä tavalla, jonka oletin olevan seksikäs, mutten silti kokenut olevani seksikäs.

Tai toisaalta sitä voi verrata laihtumiseen. Ennen kuin tajusin onnistuneen laihdutuksen sisäisen logiikan — ota aikaa, tee elämäntaparemontti, älä tee liian radikaaleja ratkaisuja, syö riittävästi, varsinkin proteiinia jne. — olin koko ajan jojoilemassa ja epätoivoinen. Laihdutus tuntui yhtä mahdottomalta kuin vaurastuminen on tuntunut ainakin tähän asti.

En tiedä olenko ymmärtänyt vieläkään vaurastumisen sisäistä logiikaa, mutta tunnen olevani lähempänä sen ymmärtämistä kuin esim. vuosi sitten.

Viime aikoina olen alkanut nähdä selkeämmin että oikeasti olen kiinnostuneempi vakavaraisuudesta kuin varsinaisesta rikastumisesta. Ja vaurautta tunnen nykyään lähes päivittäin, koska vauraus on tunne ja siis seurausta ajatuksista. Viimeksi tänään tunsin vaurautta kävellessäni Helsingin keskustassa ja bongatessani useita hauskoja, hyödyllisiä, kiinnostavia ja jopa täysin turhia tuotteita myyviä liikkeitä, joiden tuotteisiin minulla olisi kevyesti varaa. Kuka muistaa miten vähän meillä esimerkiksi oli vaatekauppoja tai pikaruokapaikkahenkisiä vaihtoehtoja vaikkapa 20 vuotta sitten?

Oletko sinä kirjoittanut tavoitelistoja tai tehnyt aarrekarttoja?

Jos olet, mitkä jutut ovat toteutuneet — ja mitkä eivät ole?

Miksi et toteuta unelmaasi?

Onko sinulla unelma, joka on vielä toteuttamatta?

Mitä kerrot itsellesi syyksi siihen, ettet ole vielä toteuttanut sitä? Ei ole aikaa, rahaa, rohkeutta, puolison tukea, energiaa, kykyä tai muita mahdollisuuksia? Pelkäät epäonnistumista tai onnistumista?  Sinua ahdistavat jo valmiiksi toisten reaktiot tai sinulla ei ole tarpeeksi itsekuria?

Kaikki yllämainitut syyt ovat vain tekosyitä.

Todellisia syitä siihen, ettemme toteuta unelmiamme on nähdäkseni vain kolme:

  1. Kyseessä on pelkkä haave, jonka eteen et ole oikeasti valmis tekemään töitä.
  2. Kyseessä on tavoite, jota et oikeasti halua toteuttaa.
  3. Kyseessä on todellinen visio, jonka toteuttamisen aika ei ole vielä tullut.

Visio, tavoite vai haave?

Kaikkein eniten unelmien ympärillä aiheuttaa sekaannusta se, että kutsumme unelmiksi sekä päiväunimaisia haaveita, tekemällä tehtyjä tavoitteita että syvältä sisältämme kumpuavia visioita.

Visiot

Oletko koskaan saanut niin vahvan mielikuvan siitä, mitä haluat, ettet ole malttanut odottaa, että pääset toteuttamaan ideasi? Ehkä olet yhtäkkiä keksinyt miten haluat muuttaa olohuoneen huonekalujen järjestystä. Saanut päähäsi lähteä kavereiden kanssa kesäpäivän kunniaksi uimaan. Päättänyt maalata makuuhuoneen seinät. Halunnut selvittää missä päin maailmaa vanha tuttusi menee. Ottanut äkkilähdön hetken mielijohteesta. Ennen kuin huomaatkaan, olet aloittanut mielikuvan toteuttamisen.

Onneksi olkoon! Olet saanut vision!

Visiot ovat usein yllättäen saamiamme ideoita, joille ominaista on se, että halumme toteuttaa ne tuntuu kumpuavan jostain sisältä. Emme välttämättä osaa itsekään selittää, miksi haluamme toteuttaa ne. Sen sijaan saatamme yrittää puhuttaa itsemme luopumaan ideasta, jossa ei ehkä ensisilmäyksellä näytä olevan mitään järkeä.

Vision iskiessämme olomme on yhtä aikaa rento, avoin, energinen ja innostunut. Tunnemme heränneemme henkiin. Joskus saatamme tuntea yhtäkkiä voimakasta liikutusta tai lähestulkoon harrasta ihmetystä ideasta ja siitä, miten se tuntuu iskeneen kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Tavoitteet

Tavoitteet ovat yleensä järkeviä — tai ainakin järkevältä kuulostavia — unelmia, joihin päädymme jonkinlaisen päättelyketjun tuloksena. Tavoitteista puhuessamme käytämme usein sanoja ”mun pitäisi”, ”on järkevää”, ”kuka tahansa tekisi näin” tai ”näin kuuluu tehdä”.

Asetamme tavoitteita tavoitteiden asettamisen takia, koska luulemme, että tavoitteita asettamalla varmistamme, että olemme tulevaisuudessa onnellisia. Mikä tietenkin on hirvittävää itsepetosta ja estää meitä kokemasta onnea nyt, koska yritämme potkia itsemme toteuttamaan tavoitteemme kiristämällä itseämme onnellisuudella (”mä en ole onnellinen ennen kuin..” ja ”sitten mä vasta olen onnellinen kun…”).

Mikä on paras tapa varmistaa, että olet tulevaisuudessa onnellinen? Huomata, että voit olla onnellinen tässä ja nyt, olosuhteista riippumatta. Kun muistat tämän joka päivä, olet joka päivä onnellinen, tapahtui mitä tapahtui.

Toinen syy tavoitteiden asettamiseen on se, että yritämme vaikuttaa jotenkin paremmalta ihmiseltä omissa ja muiden silmissä. Tavoitehakuisuus kun on varsin arvostettu ominaisuus yhteiskunnassamme. Se nuijitaan päähämme viimeistään yläasteella, jolloin meille valehdellaan kerrotaan, että silloin tekemämme valinnat ratkaisevat sen, millaista elämää tulemme elämään.

Tavoitteiden ongelmana on se, että ne harvemmin kumpuavat syvältä sisältämme eivätkä siksi ole visioiden tapaan seurausta aidosta halusta. Siinä missä visiot tuntuvat syntyvän kuin itsestään sisällämme, tavoitteet ovat jonkinlaisen järkeilyn ja päättelyn tulosta. Siinä missä visioiden kohdalla saatamme yrittää pidätellä itseämme, tavoitteiden toteuttamiseksi joudumme motivoimaan itseämme.

Ikävä kyllä valtaosa käyttämistämme motivointikeinoista on uhkaus-kiristys-lahjonta-linjaa. Sen lisäksi motivointiyrityksemme vaativat yleensä aina jonkinasteista itsepetosta, kun yritämme vakuuttaa itsellemme, että tavoitteemme on tärkeämpi tai kiireellisempi kuin mitä se oikeasti on.

Ainoa kunnolla toimiva motivointikeino on lopettaa järkeily ja löytää aito halu eli visio syvältä sisältämme. Se ei löydy päättelemällä, järkeilemällä tai tuskailemalla, vaan rentoutumalla, hidastamalla ja avautumalla sille, mikä on totta.

Kun näemme mitä oikeasti haluamme, ymmärrämme miksi jätimme toteuttamatta tavoitteemme.

Haaveet

Haaveet ovat päiväunia, joilla viihdytämme itseämme tai yritämme paeta todellisuutta, josta emme pidä. Haaveisiin liittyy käytännössä aina kuvitelma siitä, että jos haaveemme vain toteutuisi, niin sitten olisimme oikeasti onnellisia. Haaveiluun liittyy myös ajatus siitä, että elämä, jota elämme nyt on vain jonkinlainen välivaihe tai odotusvaihe ennen ”oikeaa elämää”.

Tämä on tietysti pahinta potaskaa ikinä, koska se elämä jota elät juuri nyt on oikeaa elämääsi ja kaikki muu on vain kuvitelmaa. Tämä pätee myös silloin, kun pelottelemme itseämme mahdollisilla tulevilla tapahtumilla, vaikka juuri tässä ja nyt kaikki on hyvin.

Samaan aikaan kun haaveilemme, tiedämme sydämessämme valehtelevamme itsellemme. Koska syvällä sisimmässämme emme voi ottaa haaveita vakavasti, jätämme ne toteuttamatta.

Kun aika ei ole kypsä

Visiomme toteutuvat käytännössä aina, joskin välillä täysin eri aikataulussa ja hieman eri tavoin, kuin mitä rationaalinen mielemme on suunnitellut.

Silloin kun olemme perustilassamme mielenrauhassa, näemme että kaikki tapahtuu ajallaan, ja on turhaa ”työntää jokea”. Jos jotain on tehtävissä, teet sen — ja se riittää.

Joskus rationaalinen mielemme ”kidnappaa” syvältä sisältä kummunneen vision, jonka toteuttamisen aika ei ole vielä. Niinpä alamme uskotella itsellemme, että meidän pitää toteuttaa visio välittömästi. Jos se ei näytä heti toteutuvan itsemme asettamassa aikataulussa, alamme epäillä että visiossa — tai vielä pahempaa, meissä — on jotain vikaa.

Onneksi mielenrauha on perustilamme, johon palaamme aina ajatustemme rauhoituttua — ja ajatuksemme rauhoittuvat aina enemmin tai myöhemmin.

Vaikka olisimme tehneet itsemme kuinka hulluiksi tahansa omilla ajatuksillamme, mielenrauha on aina vain yhden ajatuksen päässä ja se ajatus voi juolahtaa mieleemme milloin tahansa.

Jos unelmamme on aito syvältä kumpuava visio, on yhdentekevää miten paljon stressaamme, murehdimme tai ahdistamme itseämme siihen liittyvillä ajatuksilla. Kun aika on oikea ja olemme taas mielenrauhassa, teemme kyllä kaiken tarvittavan vision toteuttamiseksi.

Onko sinulla visio käsikirjoituksen tai kirjan kirjoittamisesta? Voisiko sen aika olla nyt? Upouusi 10 viikon käsikirjoituskurssi alkaa ensi perjantaina — ja tuttuun tapaan se on ilmainen kaikille VIP-jäsenille!

Mitä (transformatiivinen) valmentaminen on?

Jos olen ihan rehellinen, ennen ensimmäistä Supercoach Academy viikonloppua minulla oli vähän epämääräinen käsitys siitä, mitä koulutuksessa opetettu ”transformative coaching” tarkalleen ottaen on. Suora suomennus aiheesta olisi tietysti ”muutosvalmennus”, mutta kun Suomessa jo muut valmentajat käyttävät sitä, puhun mieluummin transformatiivisesta valmennuksesta.

Omaa valmennustani kutsun inspiraatiovalmennukseksi, koska minua kiinnostaa eniten käyttää ”transformatiivista valmennustyyliä” auttaakseni ihmisiä löytämään oman inspiraationsa eli saamaan selville, mitä he ihan oikeasti haluavat elämältään.

Lyhyesti sanottuna transformatiivisen valmennuksen tavoitteena on auttaa meitä näkemään totuus siitä ettei meissä ole yhtään mitään vikaa.

Kun näemme että olemme aina olleet ja tulemme aina olemaan ehjiä, hyviä ja rakastettavia, lopetamme energian haaskaamisen turhiin juttuihin kuten itsemme korjaamiseen, ajatusten ja tunteiden kontrolloimiseen, murehtimiseen ja kuviteltujen ongelmien haaskaamiseen.

Tällöin elämä alkaa tuntua kevyemmältä. Vaikka yhä kohtaamme vastoinkäymisiä ja huonoja päiviä, ne eivät tunnu enää niin vakavilta ja vaarallisilta kuin ennen.

Näin vapautuneen energian ja ajan voimme käyttää niiden asioiden tekemiseen, joita oikeasti haluamme tehdä.

Kun teemme asioita, joita haluamme tehdä koko sydämestämme, tunnemme olevamme elossa.

Ja Howard Thurmanin mukaan se on tärkein tehtävämme:

Älä kysy mitä maailma tarvitsee. Kysy, mikä herättää sinut henkiin ja tee se. Sillä maailma tarvitsee ihmisiä, jotka ovat heränneet henkiin.

Jos haluat elää kevyempää elämää ja herätä henkiin, liity Kutri.net:in VIP-jäseneksi. Helmikuusta toukokuuhun kaikki VIP-jäsenet saavat yhden ilmaisen puhelinvalmennuksen ja halutessaan päälle erikoisedullisia jatkovalmennuksia.

Lue lisää VIP-jäsenyydestä tai liity samantien VIP-jäseneksi!

Mikä on tärkeää?

Uusin lempisitaattini tulee David Campbelliltä:

Itsekuri on sen muistamista mitä haluat.

Olen pyöritellyt ajatusta erityisesti eilen ja tänään kirjoittaessani Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketin viimeisiä lukua — Laihdutuksen haasteet. Tässä lainaus kyseisestä osiosta:

Mikä sinulle on kaikkein tärkeintä omassa laihdutus- tai elämäntaparemonttiprojektissasi?

Onko se projektin toteuttaminen “täydellisesti”?

Ihannepainoon pääseminen?

Vai ehkä sellaisten elämäntapojen omaksuminen, että ensin laihdut ihannepainoosi ja sitten pysyt siellä helposti ja sen enempää asiaa miettimättä koko loppuelämäsi?

Päätavoitteesi ratkaisee muun muassa sen, mitä repsahdus ja jumitus tarkoittavat sinulle.

Vertaa seuraavia esimerkkejä:

Täydellinen toteutus tärkeintä:

Repsahdus: “Olen epäonnistunut tavoitteessani, koska en pystynyt pysymään alkuperäisessä suunnitelmassani! Olen epäonnistuja ja huono ihminen.”

Ihannepainoon pääseminen tärkeintä:

Repsahdus: “Voi ei! Tavoitteeseen pääseminen viivästyy!”

Uusien elämäntapojen oppiminen tärkeintä:

Repsahdus: “Ahaa, eli jos toimin tuolla tavalla, silloin ajaudun ylensyömään. Miten minun kannattaa toimia jatkossa toisin?”

Viisaus pätee kaikkeen muuhunkin elämään.

Kun unohtuu tuijottamaan omaa napaa, on helppoa kompastua lillukanvarsiin.

Eilen koin hetkellisesti pienimuotoisen ikäkriisin, kun univelkaisena unohduin muistelemaan millaisia odotuksia minulla oli ollut elämälleni — ja miten täysin odotusteni vastaisesti elämäni meni.

Muuten hyvä, mutta elämä menee juuri niin kuin se on mennäkseen. Tai niin kuin isäni eilen siteerasi jotain radio-ohjelmaa:

Sitä saa mitä tulee.

Jokainen tekemäni valinta ja teko ja kokemani tapahtumat ovat loputtoman pitkien tapahtuma- ja ajatusketjujen lopputulos. Joo, jos yksikin asia jossain ketjussa olisi mennyt toisin, lopputulos olisi ollut toinen. Vaan ei mennyt.

Jo Aristoteles osasi neuvoa käsikirjoittajia sanoen että:

Tarinassa toinen toistaan seuraavien tapahtumien pitää olla ennalta-arvaamattomia mutta väistämättömiä.

Jos katson elämääni, näen että se on ollut kuin huippuhyvä seikkailukäsikirjoitus. En olisi koskaan voinut nähdä etukäteen miten elämäni tulee menemään, mutta nyt näen ettei se olisi voinut mennä millään muulla tavalla.

Haluan uskoa, että voimme jossain määrin vaikuttaa siihen, miten elämämme jatkossa menee. Yksi tapa on sitoutua muistamaan yhä useammin mitä ihan oikeasti haluaa elämältään.

Ei siksi, että ”pitäisi” haluta jotain vaan siksi, että syvällä sisimmässäsi sinä tiedät jo kuka sinä olet ja mitä sinä haluat.

Kuka sinä olet? Mitä sinä haluat?

 

P.S. Jos koet tarvitsevasi apua sen selvittämiseen kuka sinä olet, mitä sinä haluat ja miten saat sen, tsekkaa VIP-sivustoni

Omia unelmia etsimässä

Jokohan mä nyt ”uskaltaisin” alkaa blogata tälläkin puolella? 🙂

Olen nyt siis itsekin vastaillut innoissani noihin kirjoittamiini Huippuvuosi 2012 -tehtäviin. Tänään mietin omia unelmiani. On hassua huomata että kirjoittaessani kysymyksiä en oikeasti tiedä mitä tulen niihin vastaamaan. Tai toki minulla on siitä jokinlainen haju, mutta alkaessani vastata kysymyksiin tuntuu kuin vastaukset kumpuaisivat jostain ihan eri aivojen osasta kuin mitä käytin kirjoittaessani kysymykset.

Luulen että kyseessä on samantyyppinen ilmiö kuin sillon kun käsikirjoitan. Laitan tuohon loppuun TAIK:in lopputyöni, jossa puhun käsikirjoittajan kolmista kasvoista. Olen huomannut että käsikirjoittaessani vuorottelen kolmessa eri roolissa tai lähestyn tekstiä kolmesta eri näkökulmasta.

Yksi on innokkaasti ideoiva luova hullu, jonka ainoa tehtävä on keksiä ideoita — koen, että vastatessani Huippuvuosi-tehtäviin olen lähimpänä tätä roolia.

Toinen on kylmästi karsiva ammattitappaja, joka karsii heikot ja vanhat ideat toimivista, vahvoista ja kehityskelpoisista ideoista. Tätä teen vastatessani siinä vaiheessa, kun alan valita mitä unelmia haluan ensi vuonna toteuttaa.

Kolmas on kirjanoppinut analyyttinen rakentaja, joka analysoi isoa kokonaisuutta, näkee mitä puuttuu ja mihin kohtaan tarvitaan lisää materiaalia, jonka innokkaasti ideoiva luova hullu saa seuraavalla kierroksella ideoida. Kirjoittaessani noita VIP-sivuston tehtäviä ja itsevalmennuspaketteja huomaan nimenomaan olevani tässä roolissa.

Koen eri roolien erottamisen tärkeäksi siksi, että jos esim. siirryn ammattitappaja-rooliin liian varhain ideointiprosessissa, alan ampua käyttökelpoisiakin ideoita alas ennen kuin ne ovat ehtineet kehittyä ”täysikasvuisiksi”. Samoin käy meille silloin kun alamme torpedoida omia unelmiamme Michael Neillin termein ”ennenaikaisella käytännöllisyydellä”.

Samoin jos alamme miettiä unelmiamme liian analyyttisesti alusta alkaen, mielemme keksii meille ainoastaan unelmia, jotka on mahdollista toteuttaa, sen sijaan että se valjastettaisiin miettimään miten mahdottomilta näyttävistä sydämen unelmista voisi tehdä totta.

Lue lisää näistä kolmesta lähestymistavasta ja ylipäätään käsikirjoitusprosessista lopputyöstäni:

Käsikirjoittajan kolmet kasvot