03. Tunnetko kronotyyppisi? [Joulukalenteri 2025]

Oletko miettinyt, miksi jotkut ihmiset sinkoavat sängystä jo aamuviideltä valmiina uusiin seikkailuihin – kun taas toisille on turha puhua yhtään mitään ennen puolta päivää tai kolmatta kahvikuppia? Tai miksi toiset ihmiset ovat vielä täydessä vauhdissa puoliltaöin, vaikka toiset ovat nukahtaneet telkkarin ääreen jo iltauutisten aikaan?

Vastaus löytyy kronotyypeistä eli luontaisista vireystason vaihteluistamme, jotka määrittävät milloin heräämme helpoimmin, milloin meitä alkaa väsyttää ja milloin olemme skarpeimmillamme.

Tunne itsesi – seuraa omaa energiaasi

Olen itse karhu-kronotyyppi, ja opin sen oikeastaan vasta, kun aloin systemaattisesti seurata omaa energiatasoani. Suosittelen lämpimästi, että kokeilet samaa.

Kun aloin kirjata ylös olotilojani eri kellonaikoina, huomasin selvän kaavan: kello 16–18 olen kaikkein huonoimmillani. Jos olen lisäksi univelkainen – esimerkiksi silloin kun lapset olivat pieniä ja valvottivat minua öisin – olin tuohon aikaan iltapäivästä ihan kuollut.

Oivallus omasta kronotyypistä muutti arkeani konkreettisesti. Kun lapset olivat pieniä, lopetin tapaamisten sopimisen viideksi iltapäivällä. Jos lasten synttärit olivat kello 17, sanoin suoraan: “Tulen mieluummin puoli seitsemältä.” Tiesin, ettei minusta ole silloin mihinkään – ja jos yritän lähteä kotoa kello 16, siitä tulee tunnin taistelu. Mutta kuudelta? Olin vartissa valmiina.

Miksi aikaisemmin herääminen ei tee sinusta tehokasta?

Ehkä sinäkin olet lukenut kirjoja ja artikkeleita, joissa kerrotaan, että “Menestyjät heräävät viideltä aamulla!”. Ja sitten annetaan ymmärtää, että jos vain pakotat itsesi heräämään aikaisemmin, muutut maagisesti vitkuttelijasta supersuorittajaksi.

Valitettavasti homma ei toimi noin. 🤦🏼‍♀️

Ne suorituskeskeiset tyypit, jotka heräävät ennen kukonpieremää, eivät ole tehokkaita koska heräävät aikaisin aamulla – he heräävät aikaisin aamulla, koska ovat luonnostaan tehtäväorientoituneita tehopakkauksia.

Heidän kehonsa luontaiset rytmit ja sitä kautta hormonitoimintansa ja välittäjäaineensa toimivat eri tavalla kuin niillä, jotka mieluummin torkuttavat herätyskelloa kun pomppaavat suoraan sängystä lenkkipolulle tai joogamatolle.

Jos et kuulu siihen 15 % ihmisistä jotka edustavat aamuvirkkuja “leijona-kronotyyppejä”, liian aikaisin herääminen ei tee sinusta yhtään tehokkaampaa – ainoastaan väsyneen ja ärtyneen.

Neljä erilaista kronotyyppiä – neljä erilaista rytmiä

Kronotyyppimme voi vaihdella lapsena, nuorena ja ikäihmisenä, mutta suurimman osan aikuiästämme edustamme tyypillisesti yhtä kronotyyppiä, jotka unitutkija Michael Breus on nimennyt leijonaksi, delfiiniksi, karhuksi ja sudeksi. Noin 5 % ihmisistä on välimuoto kahdesta eri kronotyypistä (esim. karhu + susi).

Leijona (15 % aikuisista) – tehtäväorientoitunut aamuvirkku

Leijonat heräävät luonnostaan ennen muita – usein jo aamuviideltä – ja ovat heti valmiita toimintaan. He ovat niitä A-tyypin suorittajia, joille tehtävien ruksaaminen listalta tuottaa suurta mielihyvää. Jos leijonalle tulee tehtävä, se PITÄÄ saada hoidettua pois HETI – muuten se kalvaa mieltä.

Leijonat ovat reippaita, kurinalaisia ja suorituskeskeisiä. Muut voivat kadehtia heidän tehokkuuttaan – mutta myös ärsyyntyä heidän “hyvistä” neuvoistaan kuten “mikset sä vaan tee sitä”.

Yhdessä asiassa Leijonat jäävät Karhu- ja Susi-kronotyyppien jälkeen – kirjaimellisesti. Heidän suorituskykynsä on parhaimmillaan aamulla ja aamupäivällä, jonka jälkeen se alkaa laskea. Klo 16 jälkeen alkaa alamäki, joka päättyy totaaliuuvahdukseen jo iltayhdeksältä.

Delfiini (10 % ihmisistä) – leijonan stressaantunut serkku

Delfiinit ovat pohjimmiltaan leijonia – he heräävät aikaisin ja tietävät kyllä, mitä pitäisi tehdä. Harmi vain, että he ovat ihan puhki, koska eivät ole saaneet “taaskaan nukuttua”. Delfiinejä stressaa ja ahdistaa liian moni asia. He pyörittelevät mielessään tekemättömiä asioita ja heräilevät yöllä.

Jos tunnistat itsesi delfiinistä, keskity unihygieniaan: pimeä ja viileä makuuhuone, korvatulpat, säännöllinen liikunta, oikea ruokavalio. Kun delfiini saa nukuttua kunnolla, hänestä kuoriutuu se sisäinen leijona.

Karhu – sosiaalinen perustyyppi

Me karhut olemme enemmistö – noin 55% ihmisistä. Siksi yhteiskuntamme aikataulut on suunniteltu meidän mukaamme. Heräämme suhteellisen helposti klo 7–8 maissa, useimmiten neutraalilla tai hyvällä tuulella. Pääsemme parissa tunnissa työn makuun ja olemme parhaimmillamme klo 10–14. Jaksamme tehdä töitä vielä pari tuntia, jonka jälkeen tarvitsemme parin tunnin lepotauon.

Toisin kuin Leijonat, yleensä piristymme uudelleen iltakuuden jälkeen. Meille paras aika mennä sänkyyn olisi noin klo 22-23, mutta tarvittaessa pystymme kukkumaan pidempäänkin. Siksi somen selaaminen tai sarjojen katsominen ovat paheita, joita meidän kannattaisi välttää.

Olemme yleensä seurallisia, sopuisia ja mukautuvia. Meidän on yleensä helppo olla tyytyväisiä, mikä supersuorittaja Leijonalle voi näyttäytyä “tyytymisenä”. Saamme yleensä kaikki tärkeät asiat tehtyä ajallaan, mutta vähemmän tärkeiden juttujen tekemisessä voi kestää pidempään.

Susi – luova ja kyyninen yökyöpeli

Susi-kronotyyppi erottuu muista kronotyypeistä selkeimmin siinä, että hänelle aamut ovat vaikeita. Herääminen kestää jopa silloin, kun he ovat nukkuneet hyvin. Heidän toimintakykynsä alkaa olla parhaillaan vasta puoliltapäivin ja usein paranee iltaa kohden. Kun he vihdoin menevät sänkyyn – usein vasta pikkutunneilla – he nukkuvat sikeästi.

Sudet ovat usein luonteeltaan muita kronotyyppejä vähemmän sosiaalisia. He ovat usein hieman kyynisiä tai ainakin kriittisiä, eivätkä halua mennä massan mukana tai sopeutua sääntöihin. Epävirallisten arvioiden mukaan suurin osa koomikoista edustaakin juuri susi-tyyppiä.

Kronotyypit elämän eri vaiheissa

Aikuisiällä kronotyyppimme on melko lailla lukkoonlyöty, mutta ennen täysi-ikää ja eläkeiässä se saattaa vaihdella.

  • Pienet lapset ovat tyypillisesti leijonia – siksi ne heräävät sunnuntaiaamunakin kuudelta
  • Teinit muuttuvat susiksi – valvoisivat myöhään ja nukkuisivat kahteen asti
  • Aikuiset vakiintuvat omaan tyyppiinsä (ainakin vaihdevuosiin asti)
  • Iäkkäämmät ihmiset alkavat muuttua delfiineiksi – uni kevenee ja aikaistuuu
Tiedätkö mihin aikaan päivästä olet parhaimmillasi? Tuletko tehokkaammaksi jos alat herätä aikaisin aamulla?  Mitä ovat kronotyypit?

Yhden teorian mukaan tämä vaihtelu on kehittynyt ihmiskunnan alkuaikoina, jolloin asuimme pienissä heimoissa eli laumoissa vaarallisissa olosuhteissa. Tällöin oli kätevää, että:

  • Valtaosa aikuisista eli työikäiset karhut olivat työkykyisiä aamusta iltaan ja vielä hetken auringon laskettua
  • Illalla kukkuvat teinit ja susi-tyypit jaksoivat valvoa ja vahtia tulta ja leiriä yömyöhään
  • Huonouniset vanhukset ja delfiini-tyypit alkoivat heräillä aamun pikkutunneilla pienestäkin risahduksesta
  • Pienet lapset (ja heidän vanhempansa) sekä leijona-tyypit heräsivät ennen muita laittamaan tulta ja katsomaan auringonnousua.

Mitä tämä tarkoittaa sinun arjessasi?

Kun tiedät oman kronotyyppisi ja omat energiavaihtelusi, voit alkaa työskennellä kehosi puolesta, et sitä vastaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että:

  1. Ajoita eniten ajattelua vaativat tehtävät siihen aikaan, kun olet terävimmilläsi
  2. Älä yritä tehdä älyllisesti kuormittavia asioita silloin, kun tiedät olevasi pohjalukemissa
  3. Käytä vähemmän virkät vaiheet rutiinihommiin – siivous, pyykit, sähköpostien lukeminen
  4. Hyväksy oma rytmisi – älä yritä pakottaa itseäsi leijonaksi, jos olet susi

Itse olen oppinut, että kun kello kymmenen ja kahden välillä olen skarpeimmillani, en enää käytä sitä aikaa siivoamiseen – vaikka ennen saatoin tehdä niin, koska “nyt jaksaisin”. Sen sijaan teen silloin ne oikeasti vaativat ja tuottavat työt. Siivous sopii paremmin sinne kuuden jälkeen, kun aivot eivät muutenkaan toimi täydellä teholla.

Ladattava kronotyyppitesti

Voit ladata tästä omalle koneellesi kronotyyppitestin, josta näet myös milloin mikäkin kronotyyppi on parhaimmillaan ja huonoimmillaan.


Jos haluat oppia lisää ADHD:sta, voida paremmin ja saada elämän haltuun, liity ilmaiseksi ADHD-ja hyvinvointi -jäseneksi.

Kommentoi

Scroll to Top
Kutri.net
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.