Voiko ihminen, joka on käyttänyt ilmaista ChatGPT:tä nettiselaimessa lähinnä Googlen korvikkeena, oppia yhdessä päivässä käyttämään omalla tietokoneellaan työskentelevää tekoälyagenttia?
Sellaisen, joka pystyy lukemaan ja kirjoittamaan tiedostoja, käyttämään tietokoneella olevia ohjelmia ja auttamaan ihmistä hänen omissa töissään?
Viime viikonlopun perusteella voi. Pidin perjantaina ja sunnuntaina Mäntsälässä kaksi lähityöpajaa, joissa osallistujat ottivat käyttöön omiin tarpeisiinsa räätälöidyn tekoälyagentin. Osa ehti innostua tekemään toisenkin.
Olen edelleen ihan fiiliksissä siitä, mitä päivien aikana tapahtui. Opin itsekin paljon sekä tekoälyn opettamisesta että siitä, mitä yhdessä tekeminen mahdollistaa.
1. Aloittelijakin voi oppia Claude Coden ja Codexin käytön yhdessä päivässä
Minulle on tullut monien tekoälykouluttajien kirjoituksista sellainen vaikutelma, että Claude Codea ja ChatGPT Codexia pidetään liian vaikeina tai turhan järeinä työkaluina tavallisille ihmisille. Varsinkin, jos nämä eivät aio koodata mitään.
Välillä mietin, ovatko näin ajattelevat kouluttajat itsekään kokeilleet, mitä kaikkea näillä työkaluilla voi tehdä. Tai onko kukaan näyttänyt heille, miten niiden käyttöä voisi opettaa ihmiselle, jolle jo tietokoneen kansiot ovat vieras asia.
Testasin tätä ensimmäisen kerran syyskuussa, kun koulutin eurooppalaisia elokuvantekijöitä. Halusin selvittää, voiko Claude Coden tai Codexin käytön opettaa yhdessä päivässä.
Kyllä pystyi, vaikka osalle osallistujista piti ensin selittää, mitä tietokoneella olevalla kansiolla tarkoitetaan ja miten niitä tehdään.
Kokemus oli niin innostava ja hauska, että halusin kokeilla samaa heti Suomessa. Järjestin ensimmäiset kaksi työpajaa omalla kotikylälläni Etelä-Mäntsälässä.
Varasin perjantain työpajaan seitsemän tuntia, jotta etenisimme rauhallisemmin ja ehtisimme pitää lounastauon. Sunnuntaina kävimme käytännössä saman sisällön läpi viidessä tunnissa. Ajattelin sen sopivan paremmin ihmisille, joilla olisi jo vähän enemmän kokemusta tai ainakin sujuvammat tietokonetaidot.
Molempiin työpajoihin tuli silti ihmisiä, joilla ei ollut vielä alussa edes ChatGPT:n tai Clauden tietokoneohjelmaa asennettuna. Saimme silti kaikille omat agentit käyttöön päivän aikana – ja osa innostui tekemään toisenkin agentin samaan syssyyn!
Mitä tarkoitan omalla tekoälyagentilla?
Kutsun tekemiämme agentteja "projektipäällikkö-tekoälyagenteiksi". Tässä työpajassa teimme niistä kaikkein edistyneimpiä versioita, eli omalla tietokoneella olevia Claude Code- tai Codex-projektikansioita.
Käytännössä homma menee niin, että tehdään kansio, johon tallennetaan erilaisia ohjetiedostoja.
Niissä kerrotaan esimerkiksi, mitä ihminen haluaa tehdä, miten hän haluaa työskennellä ja mitä tekoälyn pitää ottaa huomioon. Sen lisäksi kansioon voidaan laittaa toimintaohjeita tiettyihin tilanteisiin, kuvaukset usein käytetyistä aliagenteista, sääntöjä ja eri tilanteissa aktivoituvia miniohjelmia.
Kun kansio avataan Claude Codessa tai Codexissa, tekoäly lukee ohjeet ja alkaa työskennellä niiden pohjalta.
Claude Code ja Codex antavat tekoälylle työkaluja, joiden avulla se pystyy tekemään muutakin kuin kirjoittamaan vastauksia keskusteluun. Se voi etsiä ja lukea tiedostoja, joihin sille on pääsy, tallentaa työn tulokset suoraan tietokoneelle ja käyttää muita ohjelmia.
Tiedostojen muokkaamiseen ja muihin toimiin annetaan tietenkin erikseen tarvittavat luvat.
Minulle tämä on iso käytännön hyöty. Kaikkia tiedostoja ei tarvitse erikseen etsiä ja ladata keskusteluun, vaan tekoäly voi etsiä niitä annetusta kansiosta ja käsitellä niitä erilaisilla pienillä ohjelmilla eli skripteillä.
Hyvät ohjeet auttavat sekä ihmistä että tekoälyä
Kuka vain voi pyytää ChatGPT Codexia tai Claude Codea tekemään itselleen projektiohjeet. Olen kuitenkin todennut, että jos et tiedä, mitä kaikkea kannattaa pyytää, lopputuloksesta tulee äkkiä turhan geneerinen. Tekoäly ei myöskään osaa aina ehdottaa sinulle juuri niitä asioita, joista hyötyisit eniten.
Siksi pyysin osallistujia kertomaan etukäteen, mihin tarkoitukseen he halusivat oman agentin. Sen jälkeen teetin jokaiselle osallistujalle Claude Coden kanssa omat, räätälöidyt kyselylomakkeet ja erilliset ohjeet, joiden avulla Claude Code tai Codex pystyi tekemään heille kunnolliset projektiohjeet.
Olen tehnyt itse niin paljon tällaisia projekteja, että osasin miettiä, mitä niissä kannatti kysyä ja ottaa huomioon. Tarkistin sekä Codexin että Claude Coden kanssa myös, mitä uusimpien toimintojen osalta piti huomioida. Osallistujan ei tarvinnut aloittaa selvittämällä kaikkea tätä itse.
Kun hän oli vastannut kyselyyn, tekoäly pystyi tekemään hänelle räätälöidyt ohjeet nopeasti ja käyttämättä turhaan hänen ChatGPT- tai Claude-tilauksensa käyttökiintiötä. Sen jälkeen päästiin kokeilemaan agenttia oikeisiin töihin.
Yksi osallistuja kertoi päivän päätteeksi ehtineensä tehdä viimeisten parin tunnin aikana töitä, joihin häneltä olisi tavallisesti mennyt kuuden tunnin työpäivä. Moni innostui kokeilun aikana miettimään, mihin muuhunkin voisi tehdä oman agentin.
2. Lähityöpajassa huomaa heti, kun joku putoaa kyydistä
Pidän paljon webinaareja ja tykkään niistä sekä kouluttajana että osallistujana. Silti oli ihanaa huomata taas, miten erilaista on opettaa samassa huoneessa olevia ihmisiä.
Lähityöpajassa pystyin näkemään ihmisten naamasta, jos jokin asia ei auennut tai joku putosi kyydistä. Pystyin pysähtymään, näyttämään asian uudelleen ja auttamaan juuri siinä kohdassa, jossa apua tarvitaan.

Moni sanoi myös nauttineensa siitä, että lähikoulutuksessa tuli keskityttyä tekemiseen. Kun oli lähtenyt paikan päälle, oli helpompi pysyä oman projektin äärellä.
Webinaareilla on silti paikkansa. Ne mahdollistavat osallistumisen myös ihmiselle, joka asuu kaukana tai jonka elämäntilanteessa matkustaminen on vaikeaa tai raskasta. Nämä työpajat muistuttivat minua siitä, kuinka paljon pidän myös kasvokkain opettamisesta.
3. Omasta projektista ja muiden kokeiluista oppii enemmän
Jokainen työsti työpajassa omaa projektiaan. Kävimme ensin tarvittavat asiat yhdessä läpi ja aloimme sitten melko nopeasti tehdä itse.
Kun kokeilee tekoälyä omaan tarpeeseensa, huomaa heti, auttaako se oikeasti. Samalla tulee vastaan kysymyksiä, joita ei välttämättä osaisi esittää pelkkää esitystä kuunnellessa.
Osallistujat kertoivat myös toisilleen, millaisia projekteja tekivät. Toisen idea saattoi innostaa kokeilemaan jotakin uutta, ja hänen ongelmaansa selvittäessä muutkin oppivat.
Opin itsekin näistä koulutuksista taas lisää tekoälyagenttien tekemisestä ja niistä opettamisesta.
Lisäksi vannoutuneena Apple-fanaatikkona opin väistämättä lisää myös Windows-koneiden toiminnasta, kun ihmettelin niiden toimintaa osallistujien kanssa. 😄
Millaisen tekoälytyöpajan sinä haluaisit?
Viikonlopusta jäi niin hyvä mieli, että haluan järjestää näitä lisää. Olen saanut jo paljon kyselyitä ja haluaisin pitää seuraavan työpajan pian, kun tuoreet opit ovat vielä mielessä.
Tein kyselyn, jossa voit kertoa, mitä haluaisit oppia ja milloin pääsisit mukaan. Kiinnostaisiko oma projektipäällikkö-tekoäly, ChatGPT:n tai Clauden käytön perusteet, omien nettisivujen tekeminen vai jokin muu aihe?
Voit valita kyselystä sinua kiinnostavat työpajat ja jättää omia ehdotuksiasi. Vastaaminen ei sido osallistumaan, mutta auttaa minua suunnittelemaan sellaisia työpajoja, joista olisi sinulle oikeasti hyötyä.
Kerro koulutuskyselyssä, millaisen työpajan haluaisit.
Ilmainen tekoälyjäsenyys
Ilmaisessa tekoälyjäsenyydessä katsot tekoälywebinaarit omaan tahtiisi ja pääset kerran kuussa AI-tukitunnille, jossa saat kysyä ihan mitä vaan – tai vain kuunnella. Mukaan pääsee yhtä hyvin vasta-alkaja kuin pidempään tekoälyä käyttänyt.

Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.