Kevyempää elämää

No niin,

Viides päivä Jälkeen Suuren Havahtumisen (JSH) on nyt takana. Olen nukkunut tällä viikolla tavallista lyhyempiä öitä, kun olen ollut niin tulessa ja nyt perjantaina se alkoi jo näkyä siinä, että pinna kiristyi helpommin kuin alkuviikosta. Tai ehkä vain ajatus siitä, että olin nukkunut vähemmän sai mut ajattelemaan että “olen niin väsynyt, että varmaan kohta hermot kiristyvät”? 🙂

Hassua oli kuitenkin se, että kun äänensävyni alkoi kiristyä, mies viisasteli mulle irvailevasti, että “se on vain ajatus”, jonka jälkeen muistin itsekin, että ai niin, niin onkin. Ts. näin ajatukset, jotka johtivat ärtymiseen siinä tilanteessa, jolloin tunne katosi välittömästi.

Tänä iltana nukahdin jo yhdeksältä sänkyyn kun menin nukuttumaan lasta ja heräsin nyt sitten kello kolme aamuyöllä täysin pirteänä. Ajattelin nyt puuhastella hetken näitä sivuja ja mennä sitten nukkumaan.

Kivaa että muillakin on vaikeaa

Tätä kirjoittaessani kuulen kuinka alakerrassa asuva puolitoistavuotias on itkenyt nyt kohta 20 minuuttia. Nyt on vähän tyhmä olo siitä, että stressasimme niin hulluna oman pojan yökiljumisesta tänne tultuamme. Vaikka herralla on tavallista kovempi ääni, olemme onnistuneet rauhoittamaan hänet yleensä ihan muutamassa minuutissa.

Lapsellamme on myös tapana heittäytyä maahan ja hakata raivopäissään päätään lattiaan, katuun tms. En ole nähnyt ketään lasta, joka tekisi sen yhtä lujaa. No, tänään leikkipuistossa juttelin brittiläisen isän kanssa, joka kertoi että hänen pari viikkoa poikaamme vanhempi lapsi tekee ihan samaa (sen jälkeen kun lapseni oli suuttunut siitä, että toinen otti hänen lapionsa, josta hän ei ollut aiemmin edes kiinnostunut). Taas tuli helpottunut olo… Lapsemme ei olekaan ainoa!

Luulen, että aika iso ihmisten kärsimyksestä johtuu siitä, että kuvittelemme olevat maailman ainoat ihmiset, jotka ajattelevat ja tuntevat sillä tavalla. Olemme käyneet niin tuolla Supercoach Academyssa paljon keskusteluja, joissa joku kertoo kauheasta ongelmastaan ja sitten opettaja kysyy että “kuka muu on joskus tuntenut näin?” ja käytännössä kaikki huoneesa olevat nostavat käden ylös.

Siis niin, että ensin koemme kärsivämme jostain ongelmasta — ja sitten kärsimme vielä lisää kun ajattelemme olevamme yksin ongelmamme kanssa!

Ilmaiset valmennuspuhelut!

Muistathan että VIP-jäsenyyteen kuluu ilmainen valmennuspuhelu. Siitä voi olla hyötyä vaikkei sinulla olisi mitään erityistä ongelmaa tai selkeää tavoitetta. Mun pitää edelleen saada 50  (tai mieluummin 100) valmennusta kasaan huhtikuun puoleen väliin menneessä, joten tarjoan nyt sitten myös “suurelle yleisölle”  mahdollisuuden käyttää mun valmennuspalveluita erikoishintaan.

Tässä uusi video valmennuksista yleensä:


Kommentoi

Scroll to Top
Kutri.net
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.