Hyvällä sykkeellä

Kuten radiohiljaisuudesta olette ehkä voineet päätellä, kiirettä on pitänyt.

Perjantaina kävin tapaamassa tulevaa omaa valmentajaani, joka avasi silmäni erinäisten asioiden suhteen. En ollut aktiivisesti etsimässä valmentajaa, mutta kyseinen “koulukaverini” teki vaikutuksen fiksuilla näkemyksillään niin, että haluan käydä hänen kanssaan entistä enemmän keskusteluja “inhimillisen kokemuksen luonteesta” ja ennen kaikkea valmentamisesta.

Nyt viikonloppuna oli Supercoach Academyn toinen viikonloppu. Ekan jälkeen en ollut ihan liekeissä, mutta tämä viikonloppu kolahti sitäkin kovempaa. Opettajina olivat tällä kertaa Linda ja George Pransky.

Olenkin jo Kutri.net:in Facebook-sivulla vihjannut kuinka näkökulmani maailmaan on muuttunut viikonloppuna. Itseni ja ajatusteni näkeminen ihan uudessa valossa on saanut minut tuntemaan itseni vapaammaksi kuin ehkä koskaan ennen. Vapautuminen näkyy jo nyt konkreettisesti mm. siinä, että heittäydyn nyt tosissani valmentamisen maailmaan ja ensimmäiseksi loin Teholaihdutus-ryhmävalmennuskurssin.

Tänä iltana on puolestaan käsikirjoituskurssin ensimmäinen webinaari. En ole ehtinyt päivittää vielä uutta hintaa kurssille, joten jos olette nopeita, ehditte vielä napata paketin vanhaan hintaan. Olen nostamassa muuten Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspaketin hintaa 49,20 euroon maaliskuun alussa, kun pakettiin tulee lisänä webinaarit jokaisesta osasta. Siihen asti paketin saa siis hintaan 24,60 euroa (jos muistan oikein).

No mikä tämä valtava havainto sitten oli, joka räjäytti tajunnan? Kyseessä on itse asiassa kokonainen havaintojen sarja, mutta kaikkein vapaimman fiiliksen toi se, että näin miten:

  1. valitsemme itse kaikki ajatuksemme –– vaikkakin useimmiten niin, ettemme edes tajua valinneemme niitä
  2. ajatus, jota ajattelen juuri nyt on alle minuutin vanha — jos se tuntuu vanhemmalta, se johtuu siitä että olen valinnut ajatella samankaltaisen ajatuksen kuin hetki sitten, koska se on tuntunut hyvältä idealta sillä hetkellä.
  3. voin ajatella ihan uudella tavalla mistä tahansa asiasta millä hetkellä hyvänsä.

Iloisin olo tuli ehkä havainnoista, että jokaisen meistä ajatusprosessi on “riittävän hyvä” ja vaikka en koskaan yrittäisi tietoisesti muuttaa yhtään ajatusta, mieleni pitää huolen siitä, että päädyn lopulta hyvään ratkaisuun — joskin joskus ehkä mutkan kautta.

Samalla näin miten luonnossa kaikki on nimenomaan “riittävän hyvää” eli toimiva kompromissi elämän ylläpitämisen ja energiatehokkuuden välillä — ja miten täydellisyyden tavoittelu on luonnotonta. Päästäkseen todelliseen täydellisyyteen, joutuisi käyttämään tuhottoman paljon energiaa, mikä ei enää ylläpidä elämää. Siksi ihmisillä on umpilisäkkeet, häntäluut, rakenteellisia virheitä, tuskalliset synnytykset yms. muita pieniä “suunniteluvirheitä”.

Jos tämä kuulosti vielä vähän korkealentoiselta, voin luvata että tulevina viikkoina (vuosina?) tulen puhumaan asiasta hyvin paljon ja lukemattomin esimerkein, jolloin se, mistä puhun avautuu ehkä vähän paremmin.

Jos olet utelias kuulemaan nyt ja heti lisää siitä, miten on mahdollista muuttaa elämänsä yhdessä silmänräpäyksessä kevyemmäksi, helpommaksi ja hauskemmaksi, harkitse Kutri.net:in VIP-jäseneksi liittymistä. Laitoin juuri VIP-jäsenille noin tunnin mittaisen podcastin viikonlopun Suurista Havainnoista.


Kommentoi

Scroll to Top
Kutri.net
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.