Good vibrations!

"Lähikauppamme" aula.

Hei vaan ja anteeksi ettei musta kuulunut eilen mitään!

Vietin perheen kanssa laatuaikaa ja värkkäsin webinaaria toisen kurssiviikonlopun opeista. Samassa rykäyksessä sain editoitua myös ekan viikonlopun jälkeen äänittämäni podcastin valmiiksi. Ikävä kyllä sen äänenlaatu on aika karmea kun äänitin sen iPhonella humisevan tietokoneen vieressä. Laitan ne kohta erikseen tänne.

Aamukahvi bussipysäkillä matkalla "kouluun" -- myöhässä kuten joskus 20 vuotta sitten...

Viimeiset kaksi päivää on ollut ihan erilainen fiilis kuin aikoihin — tai tod. näk. koskaan. Ihan järjettömän kevyt ja helppo. Mieli on pysynyt hyvänä haastavissakin tilanteissa, mikä on parantanut kokonaisvaltaisesti tunnelmaa täällä kotona.

Jotenkin tunnen olevani enemmän auki myös ideoille. Tänä aamuna lapsi kainalossa sängyssä köllötellessä aloin saada visioita siitä, millaisen “valmennus-praktiikan” haluan luoda.

Farmer's market on paikallinen kauppahalli, jossa tulee aina kodikas olo.

Tuli ihan superinnostunut fiilis kun näin, miten haluaisin perinteisen valmennuksen sijaan pitää tyyliin 3-5 tunnin “hengaussessioita” jossain ihanan kotoisassa ympäristössä — siis joko omassa kodissa tai työhuoneessa, joka olisi todella mukava sohvineen, kasveineen, minikeittiöineen jne.

Sessioiden aikana voitaisiin syödä, juoda teetä ja puhua kiireettömästi ja vapaammin “inhimillisen kokemuksen luonteesta” ja löytää uusia näkökulmia asiakkaan elämään. Näen että tällainen valmennus sopisi erityisen hyvin ihmisille, jotka ovat elämässään jossain käännekohdassa.

En ole ainoa hullu yrittäjä tässä kaupungissa!

Samalla sain inspiraation alkaa luoda pienryhmäkursseja, joita vedän aktiivisesti. Loin samantien ensimmäisen:

TEHOLAIHDUTUS-kurssi alkaa 4.3. Koska haluan että niin kurssille osallistujat kuin minä panostan siihen tosissani, se on nyt lisämaksullinen kurssi.

En ole päättänyt vielä VIP-jäsenten kurssihintaa mutta alunperin ajattelin että se olisi tyyliin VIP-jäsenyyden hinnan verran halvempi. MUTTA nyt tuli mieleen, että voisin tehdä niin, että katson viikonloppuun asti miten kuinka moni on kiinnostunut kurssista. Jos kurssi näyttää täyttyvän ei-VIP-jäsenillä, voisin esim. vetää VIP-jäsenille erikseen oman kurssin superedulliseen hintaan. Jos kurssi kiinnostaa, käykää täyttämässä kurssin esittelysivulla oleva kyselykaavake.

Joka tapauksessa kaikki VIP-jäsenet saavat ilmaiseksi lukea ainakin mahdolliset kurssin lisämateriaalit ja kuunnella “teoriaosuudet” puheluista.

Jep, meitsi puskee eteenpäin kuin veturi... (kuva ilmaisesta junamuseosta, jota lapsemme rakastaa)

Suomeen palattua haluaisin alkaa vetää myös n. 6 hengen pienryhmiä, joissa tavataan kasvokkain. En kyllä tiedä vielä mistä aiheesta. Onko kellään mitään hyviä ideoita?

Samoin ehdin jo visioida pitkiä “vetäytymisviikonloppuja” tyyliin 6 naiselle jossain kiinnostavassa kohteessa — kuten New York tai Pariisi… 🙂 No, tämä on todellakin sellainen “sitten joskus” -juttu.

Nyt kun ajattelen valmentamista, ajattelen sellaista mukavaa, kotoisaa, rentoa, kiireetöntä, hauskaa, mutkatonta tunnelmaa — mukavia sohvia, lämmintä teetä, raikkaita salaatteja, kukkia, valoa… Siis se on tunnelma, jonka haluaisin liittyvän kaikkeen mun valmentamiseen.

West Hollywood, Hollywood, Downtown jne. Hollywood Hillseiltä kuvattuna

Tajusin myös tänään, että ajattelen itseäni enemmän valmentajana kuin käsikirjoittajana — enkä edes tiedä missä vaiheessa muutos tapahtui. Ehkä viikonloppuna?

On oikeasti aika hullua huomata miten paljon energiaa vapautuu, kun ei yritä esim. ratkaista olematonta parisuhdekriisiä.

Ok, nyt laitan erilliset viestit tosta podcastista ja webcastista — vähän kyllä nauratti huomata miten eri mielellä sitä oli noiden kahden eri viikonlopun jälkeen… Kivaa keskiviikkoa kaikille!

Ai niin ja Käsikirjoitusryhmän toka webinaari on nyt keskiviikkona 22.2. klo 22:30


Kommentoi

Scroll to Top
Kutri.net
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.