Hahaa! Oikeasti en kerro sinulle kuinka voit oppia rakastamaan itseäsi. Koko otsikko on järjetön! Sinun ei tarvitse oppia rakastamaan itseäsi, sillä rakastat itseäsi jo niin paljon kuin vain voit.
Mistä voin olla niin varma? Siitä että olet pitänyt itseäsi kaikki nämä vuodet ainakin jotenkuten hengissä — JA haluat vielä lukea jutun, joka kertoo itsensä rakastamisesta.
Jos katsot kriittisesti jokaista elämäsi aikana tekemääsi valintaa, huomaat, että jokaisen valinnan kohdalla ainakin yksi osa sinussa on ajatellut että “tämä on paras vaihtoehto” tai “tämä on vähiten huonoin vaihtoehto.”
Juu, voi olla että jo 10 sekuntia myöhemmin on käynyt ilmi, että olet ollut väärässä. Olen itsekin joutunut ihmettelemään lukemattomia kertoja omien valintojeni järjettömyyttä jälkikäteen.
Jos puolestaan kuulut niihin, jotka omassa mielessään haukkuvat ja arvostelevat itseään jatkuvasti, ajatus siitä, että rakastat itseäsi voi tuntua käsittämättömältä. Eihän rakastava ihminen voi käyttäytyä sillä tavalla!
No kyllä voi. Jos tarkkoja ollaan, on todennäköistä, että olet jo varhaisessa lapsuudessasi oppinut lähipiiriltäsi, että rakastava ihminen käyttäytyy juuri sillä tavalla kuin sinä käyttäydyt itseäsi kohtaan. Ja sinua lapsena hoivanneet ihmiset ovat uskoneet aivan varmasti toimivansa oikein.
Useimmat meistä on kasvatettu uhkaus-kiristys-lahjonta-metodilla. Aikuiseksi kasvettuamme jatkamme samaa linjaa yrittäessämme motivoida itseämme toimimaan tietyllä tavalla, pitääksemme itsemme turvassa tai vaikuttaaksemme omissa ja muiden silmissä paremmalta ihmiseltä. Sillä erotuksella, että aikuisena emme kiristä itseämme välttämättä karkilla ja kavereiden näkemisellä vaan onnellisuudella ja hyväksynnällä.
Miten sinä osoitat rakkautta itsellesi?
Ongelmanasi ei siis ole se, ettet sinä rakasta itseäsi. Miksi et sitten koe rakastavasi itseäsi? Koska osoitat rakkauttasi “joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa” -tekniikalla. Yksi osa sinussa on esimerkiksi saattanut omaksua jossain vaiheessa uskomuksen, että sinun on jatkuvasti kritisoitava itseäsi, ettet vahingossakaan ylpisty ja luule liikoja itsestäsi. Tai ehkä se osa ajattelee että sinun pitää kehittyä jatkuvasti ja pystyä aina vain parempiin suorituksiin.
Miksi?
Ehkä se pelkää että jos olet tyytyväinen itseesi ja elämääsi, jämähdät paikallesi ja myöhemmin kadut sitä, ettet raatanut paremman tulevaisuuden eteen. Tai se osa sinussa saattaa luulla, että jos hyväksyt itsesi sellaisenaan, ylpistyt liikaa ja muut alkavat inhota sinua, jolloin jäät yksin. Ehkä se osa uskoo että muut tykkäävät sinusta enemmän, jos olet oikein nöyrä ja vähättelet saavutuksiasi. Jne.
Ja se osa tekee niin, koska jollain tasolla sen strategia näyttää toimivan. Jos se osa näkisi, että sen lähestymistavasta on pelkkää haittaa, se ei tekisi niin.
Täydennä kukin seuraavista lauseista nopeasti ainakin viidellä eri tavalla — älä sensuroi:
- En halua uskoa että olen täydellisen hyvä ja rakastettava jo tällaisenaan, koska pelkään että…
- Kritisoin itseäni ja tekojani jatkuvasti, koska haluan että…
- Kerron itselleni että vihaan itseäni, koska yritän näin…
- En halua antaa itselleni hyväksyntää, koska pelkään että muuten…
- Jos antaisin itseni kokea täydellistä onnea tässä ja nyt, niin silloin…
Mitä uskomuksia käytöksesi taustalta paljastuu?
Ovatko uskomuksesi absoluuttisen totta joka tilanteessa?
Jos tietäisit täysin varmasti että uskomuksesi ovat vain uskomuksia, ja että olet hyvä, ehjä ja rakastettava, miten ajattelisit ja toimisit toisin kuin tähän asti?
Jos näkisit, kuinka rakastat itseäsi koko sydämestäsi ja haluat itsellesi vain parasta, miten silloin ajattelisit ja toimisit toisin kuin olet toiminut tähän asti?
Miten voisit osoittaa itsellesi mahdollisimman ihanalla, hienolla, lempeällä tai rakkaudellisella tavalla rakkauttasi tänään?
Lisää luettavaa ja katsottavaa:
Erinomaisen viisaita – ja rakastavia! – sanoja!
Koska autan ja tuen muita työkseni, törmään välillä ajatukseen, että minun täytyisi olla jossain sellaisessa eheyden ja täydellisyyden tilassa, jotta voisin auttaa muita. Jos olisin, pystyisinkö heijastamaan myötätuntoa ja rakkautta muille? Pystyisinkö kuulemaan ihmisten sanojen takana olevan kokemuksen rakkaudettomuudesta?
Tuskin
Aitouteen taitaa kuulua myös keskeneräisyys – meillä auttajillakin! Ja silti, voin oppia joka päivä rakastamaan itseäni juuri siinä keskeneräisyyden tilassa.
Kiitos, Katri, hyvästä kirjoituksesta ja sen herättämistä ajatuksista.
Kiitos itsellesi ajatuksistasi!
Itse en mieti noita keskeneräisyys-kysymyksiä, koska koko lähestymistapani asiaan on ihan toinen.
Eli en pidä omia uskomuksiani, ajatuksiani ja toimintaani minuna — niin kuin en pidä esimerkiksi laulaessani laulua minuna. Minulle “minä” olen se tyyppi, joka syntyi tietyn temperamentin kanssa tänne 9.1.1975 ja joka ei uskonut mitään eikä edes tiennyt olevansa muista erillinen.
Puhun minuudesta tällä videolla: http://www.evitalehti.fi/blogit/katri-manninen/kuka-sinä-olet-video
Valmennustilanteessa tärkeintä on se, että olen kiinni omassa mielenrauhassa, eli siinä neutraalissa perustilassa, johon palaan aina kun ajatukseni ja sitä kautta tunteeni rauhoittuvat. Näyttelijät kutsuvat sitä kai “nollatilaksi”.
Silloin olen yhteydessä omaan sisäiseen viisauteeni ja aidosti läsnä toiselle. Ja silloin näen että niin minä kuin kaikki muut ollaan jo ehjiä ja täydellisiä — ja sitten meillä on kaikenlaisia ajatuksia ja uskomuksia, jotka joskus edistävät elämäämme, joskus eivät.
Ja että emme korjaa ihmistä vaan katsomme lähemmin hänen uskomuksiaan ja mietimme mitä niille tehdään, jos tehdään mitään.