Pystytkö suhtautumaan elämään useimmiten melko kevyesti ja rennosti? Koetko helposti rakkautta ja hyvää oloa? Onko sinulla edelleen joku läheinen, joka onnistuu kerta toisensa jälkeen tekemään sinut hulluksi?
Miksi joskus ne jotka ovat meille läheisimpiä näyttävät aiheuttavan meissä voimakkaimmat ikävältä tuntuvat fiilikset?
Siksi, että alhaisessa mielentilassa mieleemme voi juolahtaa kaikki ne kerrat, jolloin he ovat toimineet samalla tavalla, joka juuri nyt sattuu ärsyttämään meitä.
Miten minun läheiseni sai minut suuttumaan
Ehkäpä tämä esimerkki omasta elämästäni avaa mitä tarkoitan.
Olimme kokoontuneet koko suvun voimin juhlimaan erään sukulaiseni synttäreitä.
Eräs läheiseni huomautteli jo alkuillasta että DVD-elokuva jota lapseni rakasti ei ollut hänen mielestään lapsille sopiva (vaikka se oli sallittu lapseni ikäisille). Siinä vaiheessa olin hyvällä tuulella eli korkeassa mielentilassa, joten vain lausuin jotain nasevaa takaisin ja jatkoin juhlintaa.
Jos ilta olisi päättynyt siihen, sananvaihdosta ei ehkä olisi jäänyt mitään muistijälkeä. Olisin todennut puolisolle että ”oli tosi kiva ilta.”
Valitettavasti niin ei käynyt. Illan edetessä aloin väsyä. Aloin valmistautua lähtöön. Yritin epätoivon vimmalla löytää kaikki mukaan ottamamme tavarat, joista osan esikoiseni oli levittänyt ympäri juhlapaikkaa.
Hermostukseni kasvoi kun päässäni pyöri ajatuksia tyyliin ”voi argh mä en millään jaksaisi pukea noita lapsia” ja ”jos mä en nyt löydä sitä lippalakkia, saan taas kuulla miten mä aina unohtelen lapsen tavaroita tänne.”
Sitten lapseni sanoi että hän haluaisi lempi-DVD:n mukaansa. Synttärisankarin puolesta se kävi. Aiemmin avautunut läheiseni oli ehkä itsekin väsynyt ja kertoi uudestaan mielipiteensä siitä, miten DVD ei olisi sopiva lapselleni.
Jälkeenpäin ajatellen hänen kommenttinsa ei ollut sen kummempi kuin aiempi kommentti, jonka hädintuskin noteerasin. Mutta nyt minä olin väsynyt ja alhaisessa mielentilassa.
Samassa mieleeni juolahtivat kaikki ne kerrat kun kyseinen läheinen on ottanut asiakseen puuttua niin minun kuin muiden asioihin. Luonnollisesti muistin vain ne kerrat, kun hänen kommentointinsa oli ärsyttänyt minua. Yhtäkkiä minusta tuntui tosi todelta ajatus ettei läheinen koskaan tehnyt muuta kuin kritisoi muita.
Samalla unohdin ne kerrat kun läheisen kommentit eivät olleet juuri liikuttaneet tai kun hän oli vilpittömästi iloinnut muiden puolesta tai kannustanut heitä.
Olin niin syvällä alhaisen mielentilani ajatuksissa, että halusin vain varmistaa ettei läheiseni IKINÄ ENÄÄ uskaltaisi sanoa minulle mitään minun ja varsinkaan lapseni asioista.
Niinpä karjuin kurkku suorana, naama punaisena ja itku kurkussa hänelle mielipiteeni hänen käytöksestään. Muut läheiset, jotka ovat tottuneet kaikenlaisiin purkauksiin, näyttivät hämmentyneiltä.
Läheiseni säikähti käytöstäni ja pyysi anteeksi. Kiukkuni laantui yhtä nopeasti kuin se oli tullutkin. Lähdin kotiin ja jälkeenpäin selvitimme asian tekstiviesteillä.
Oma mielentila määrää miltä muiden käytös tuntuu
Ongelmana ei ollut se, että läheiseni puuttui asioihini — hän teki sitä jo alkuillasta — vaan se, että hän sattui tekemään niin kun minä olin alhaisessa mielentilassa.
Jos joku täysin vieras ihminen olisi ensimmäistä kertaa ikinä puuttunut asioihini samalla tavalla, olisin ehkä loukkaantunut alhaisen mielentilan takia, mutta tuskin olisin raivostunut niin valtavasti.
Pahin raivo syntyi nimenomaan ajatuksesta ”miksi ton pitää AINA puuttua muiden asioihin”.
”Kun sä aina…” / ”Mikset sä ikinä…”
Väitän että juuri ajatus ”kun se AINA tekee noin” tai ”miksei se KOSKAAN tee näin” on se ajatus, joka saa meidät reagoimaan niin voimakkaasti läheistemme sanomisiin silloin kun olemme alhaisessa mielentilassa.
Ongelmana ei ole se, että läheinen oikeasti toimisi aina samalla tavalla. Hänenkin mielentilansa vaihtelevat ja eri mielentiloissa hän toimii eri tavalla.
Toisin sanoen jos olisimme seuranneet läheisesi ja sinun kaikkia kohtaamisia videokameran kanssa, näkisimme että hänen käytöksensä vaihtelee todellisuudessa enemmän kuin sinun mielikuvissasi.
Ongelmana ei ole edes se, että hän sanoisi tai toimisi tietyllä tavalla usein. Videokameraseuranta saattaisi paljastaa että välillä sama ärsyttävä kommentti menee toisesta korvastasi sisään ja toisesta ulos. Välillä se saattaa jopa naurattaa sinua.
Joskus tätä on vaikea hyväksyä siksi että uskomme universaaliksi totuudeksi ajatuksen ”ihmisten pitää käyttäytyä tietyllä tavalla”.
Esimerkiksi alhaisessa mielentilassa minusta tuntui ”totuudelta”, ettei toisen asioihin saa puuttua. Korkeassa mielentilassa näen että läheiseni tekee niin, koska aidosti välittää ja uskoo että hänen ajatuksistaan on minulle hyötyä. Vastaavasti näen että kyllä itsekin otan kantaa läheisteni asioihin — usein pyytämättä.
Ennen nykyistä ymmärrystäni olisin saattanut jäädä jumittamaan tapahtumaan ajatellen ”miksi sen piti tehdä niin?” Olisin saattanut kantaa kaunaa ”antaakseni opetuksen” läheiselleni — ihan vain varmistaakseni ettei hän enää ikinä aiheuttaisi minulle tällaista suuttumista.
Nyt pahimman kiukun laannuttua tajusin mitä oli tapahtunut: olin ajautunut väsyneenä alhaiseen mielentilaan ja ottanut siellä ajatukseni vakavasti. Minun oli helppo pyytää anteeksi purkaustani, antaa anteeksi läheisen käytös ja palata hyvään oloon.
Onko sinulla läheinen, jonka juttuihin hermostut mielestäsi helpommin tai pahemmin kuin muiden juttuihin? Haastan sinut bongaamaan kaikki ne kerrat, kun hänen välillä ärsyttävä käytöksensä ei ärsytäkään sinua.
Huomaatko miten oma mielentilasi ja ajattelusi on hänenkin kohdallaan luonut kokemuksesi?
