Hulluna Saraan

Nyt viikonloppuna tuli vihdoin ja viimein elokuvateattereihin yhdessä elokuvan ohjaajan Samuli Valkaman kanssa kirjoittamani elokuva Hulluna Saraan.

Elokuva kertoo elämää pelkäävästä Villestä, jonka luo asumaan ilmestyy hänen elämää suurempi isänsä Taisto. Ville on joutua jälleen kerran isänsä varjoon, kun molemmat iskevät silmänsä samaan naiseen, elämänjanoiseen amerikkalaiseen rivitanssinopettajaan Saraan.

Ihan alkuperäinen idea elokuvaan oli Samulin, joka oli mutkan kautta ajautunut esittelemään idean Bronson Clubin Jesse Fryckmanille. Siinä vaiheessa olin tuntenut minulle kaukaista sukua olevan Jessen lapsesta asti ja työskennellyt hänen kanssaan Veijarit-elokuvan parissa. Niinpä Jesse otti minuun yhteyttä kysyi kiinnostaisiko tällainen projekti. Kyllä kiinnosti ja pian Bronson Clubin Teräsnainen Essi Suomela, jota ilman varmaan kumpaakaan noista leffoista ei olisi saatu valmiiksi asti (sori vaan jätkät), lähetti mulle ensimmäisen version Samulin konseptista.

1.7.2008 saamassani konseptissa leffa kuvattiin näin:

Lyhyt tiivistelmä

Masentunut nuorehko päähenkilö VILLE masentuu entisestään, kun hänen nuorekas hulttioisänsä muuttaa hänen luokseen asumaan. Ville löytää elämäänsä kuitenkin uuden sävelen alkamalla harrastaa rivitanssia. Lopulta hän löytää isänsä uudelleen ystävänä ja kohtaa uuden rakkauden mahdollisuuden.

Tyyli/ Henki / Viesti

“Suomi on Amerikka” on hyväntuulinen goodmood elokuva, jossa mahdolliset synkeätkin tilanteet nähdään humoristisen mutta todellisin silmin. Elokuvan tavoite on tuoda katsojalle toivoa ja uskoa siitä että muutos on mahdollinen – tavalla tai toisella, kuten esimerkiksi rivitanssimalla.

Suomi on Amerikka on tarina isän ja pojan välisestä suhteesta, rakkaudesta ja rivitanssista.

Kuvallisesti siinä yhdistyvät suomalaisen karut maisemat ja talot, yhdistettynä värikkääseen amerikkatyyliiin: jenkkirautoihin, kirkkaisiin vaatteisiin, jonka vastakohtana on skandinaavisen hillitty ja ujon varovainen itsensä ilmaisu.

Tyylillisiä esikuvia ovat esimerkiksi: Little Miss Sunshine, Garden State, Juno, Amelie, Thumbsucker ja Jalla Jalla.

Jep, huomasin vasta nyt itsekin, että tosiaan, alunperin kyseessä ei ollut leffa, jossa isä ja poika rakastuvat samaan naiseen. Kun katselin muistiinpanojani, näyttää siltä että keksimme idean ekassa tarinapalaverissa elokuussa 2008.

Hulluna käsisversioita

En ole koskaan kirjoittanut yhdestä elokuvasta — tai edes televisiosarjasta — niin monta hyvinkin erilaista versiota kuin Hulluna Saraan -elokuvasta. Arvioisin että jos kokoaisimme kaikki ne erilaiset juonikaaret, hahmot ja kohtaukset, joita kirjoitimme kolme vuotta kestäneen käsikirjoitusprojektin aikana ja joita EI käytetty valmiissa elokuvassa, saisimme niistä n. 6-10 vastaavanpituista leffaa.

Esim. Villellä oli melkein koko käsisprosessin ajan Hannele, nainen joka versiosta riippuen oli hänen ex-vaimonsa tai tyttöystävä, joka oli lähtenyt vuodeksi ulkomaille. Myös Villen äiti Markku-miehineen pyöri useaan otteeseen mukana kuvioissa. Eniten kaipaan ehkä erikoisia elämänoppeja jakanutta pizza-kebab-myyjää, joka oli alkupään versioissa Villen uskottu. Niin ja tietenkin taikavuohta, joka parin vuoden kehittelyn jälkeen muutettiin taikaponiksi, kunnes lopulta pudotimme sen kokonaan pois.

Tuntuu vähän hassulta lukea esim. arvosteluja, joissa valitetaan sitä, miten vähän Sarasta kerrotaan. Työstimme hänen hahmoaan kaikkein eniten ja tässä vuosien mittaan mimmille on kirjoitettu kaikenlaisia taustatarinoita. Jossain varhaisissa versioissa Sara oli Suomessa amerikkalaisen poikaystävänsä Markin kanssa. Yhdessä vaiheessa tyttö oli potkujen ja parisuhteen päättymisen takia kierrellyt Eurooppaa ja päätynyt sattuman kaupalla Suomeen (vanhan vaihtarikaverin ansiosta). Aika pitkään pyöriteltiin juonta, jossa mimmi oli Suomessa etsimässä isäänsä, josta hänellä oli vain vanha valokuva. Tämä oli ehkä minulle rakkain juonilinja.

Lopulta palasimme aina kuitenkin takaisin olennaiseen kysymällä itseltämme:

Mikä on se tarina, jonka Samuli haluaa tällä elokuvalla kertoa?

Ja kyllähän se aina palasi Villen isäsuhteeseen ja elämänpelkoon. Toki rakkaustarina ja Sara on tärkeä, muttei niin tärkeä, että olisimme voineet uhrata hänen historiansa käsittelyyn yhtään enempää aikaa.

Ohjaajan näköinen elokuva

Alusta alkaen oli päivänselvää, että olimme tekemässä nimenomaan Samulin elokuvaa. Sen lisäksi että alkuperäisidea elokuvaan tuli Samulilta, Samulin ensimmäiset lyhytelokuvat Alright Love ja Feelings and stuff nähtyäni olin täysin vakuuttunut siitä, että Samuli on nupullaan oleva elokuvallinen nero. Ja olen sitä mieltä edelleen, paitsi että nyt Samuli on aloittanut jo kukkaan puhkeamisen. Kun vuosien päästä herran ura on hedelmällisimmässä vaiheessaan, näette että olen oikeassa.

En ole itse ehtinyt nähdä ihan viimeistä versiota elokuvasta, koska se valmistui juuri kun olimme lähdössä Jenkkeihin. Sen version perusteella jonka näin, elokuva on mitä suurimmassa määrin Samulin näköinen.

Minun työpanokseni näkyy ehkä vahvimmin tarinan rakenteessa ja siinä, että projekti eteni ja palasimme kerta toisensa jälkeen takaisin olennaiseen. Vaikka tämän projektin eteen kirjoitimme valtavan määrän materiaalia, sen kirjoittaminen tuntui harvemmin työltä, koska se oli niin hauskaa. Palaverien aikana sai nauraa ihan hulluna ja paria versiota lukuunottamatta tuntui lähes koko ajan siltä, että käsikirjoitus eteni.

Valtaosan projektista kirjoitimme vuorotellen niin, että toinen kirjoitti kymmenkunta kohtausta eteenpäin — sitten toinen tuli ja korjasi käsikirjoitusohjelman notes-lapuilla kommentoiden kohtauksia ja/tai kirjoitti itse lisää kohtauksia. Loppuvaiheessa, kun rakenne alkoi olla vahvasti kohdallaan, pallo siirtyi vahvemmin Samulille ja minä siirryin selkeämmin kommentoijan asemaan. Ihan loppuvaiheessa Samuli löysi vaihteen, jonka jälkeen tuntui että kaikki, mihin hän koski muuttui kullaksi. Toisin sanoen lähes jokainen kohtaus, jonka Samuli siinä vaiheessa kirjoitti uusiksi, nousi yhtäkkiä ihan uudelle tasolle.

Lasken omaksi neroudekseni toisen kirjoittajan tukemisen lisäksi tunnistaa koska on minun aikani ottaa askel taaksepäin ja vain nauttia sen seuraamisesta, miten tarina nousee siivilleen. Tuli juuri nyt mieleen, että siinä mielessä valmentaminen ei ehkä sittenkään ole niin kauhean erilaista kuin se, millainen olen tiimikäsikirjoittajana.

Samuli on myös aivan poikkeuksellinen ihminen. Hänestä tulee minulle aina mieleen hyväntuulinen muumipeikko. Vain harva ihminen on yhtä aikaa yhtä älykäs, terävä, hauska — ja samaan aikaan valtavan hyväntahtoinen ja mitä parhaalla tavalla suorastaan lapsenomaisen utelias ja innostunut elämästä. Paitsi ehkä toinen lempiohjaajani* Lauri Nurkse, jonka kanssa teimme Veijarit-elokuvan.

Hulluna Saraan on saanut todella hyviä arvosteluja (vrt. Stara, Episodi, Savon sanomat).

Tässä oma reaktioni heti leffan ekan leikkausversion nähtyäni:

Jos haluat nauraa ja ehkä vähän itkeäkin, niin sitten tässä voisi olla oiva vaihtoehto seuraavalle leffaillallesi. Suosittelen!

*Niin siis on mulla muitakin hauskoja ja fiksuja lempiohjaajia kuin Lauri ja Samuli — viimeisimpinä esim. superskarppi Juuso Syrjä, jonka kanssa teimme Ellan ja Aleksin ja ihana Annika Grof, joka ohjasi Villa Helenaa.

Uusi vuosi, uudet kujeet!

Hyvää uutta vuotta kaikille!

Kyllä, olen edelleenkin elossa, vaikka välillä tuntui tekevän hieman tiukkaa. Viime syksy oli taas raskain naismuistiin, mutta niin vain siitäkin selvittiin! Muutimme elokuun ja marraskuun välillä kolme kertaa — ensin kaksi kertaa putkiremontin takia ja lopuksi uuteen ihanaan kotiin.

Muutot rikkoivat rutiinit ja aiheuttivat sen, että lapsukaisemme yöunista tuli taas entistä rikkonaisemmat — pahimmillaan en nukkunut kuukauteen yhtenäkään yönä edes kolmea tuntia putkeen.

Sen lisäksi eräs läheiseni nukkui pois pitkähkön sairauden jälkeen. Huomaan vieläkin käsitteleväni lähes päivittäin hänen kuolemaansa ja sen vaikutuksia koko lähipiiriini.

Nyt elämä on kuitenkin taas asettanut uomiinsa. Olemme kaikki kotiutuneet erinomaisesti uuteen kotiin, arkirutiinit pyörivät melko sutjakasti ja lapsikin nukkuu paremmin.

Kirjoittamani elokuva Veijarit pyörii yhä elokuvateattereissa ja sai hyviä(kin) arvosteluja ja oli Suomen katsotuin leffa kolmen viikon ajan, kunnes hävisi Varekselle ja on nyt Suomen toiseksi katsotuin elokuva. Olen elokuvaan erittäin tyytyväinen ja tietysti suosittelen sitä varsinkin niille, jotka ovat joskus menettäneet kaverinsa parisuhteelle tai parisuhteen takia tai kärsineet kolmenkympin kriisistä tai kärsineet kaverista, joka kärsii kolmenkympin kriisistä.

Tällä hetkellä työn alla on kaksikin elokuvakäsikirjoitusta, sekä perinteiseen tyyliin muita suuria suunnitelmia, joista en voi vielä kertoa sen enempää.

Kutri.net:in päivittäminen ja tähän blogiin kirjoittaminen on käynyt lähes päivittäin mielessä. Kokeilen nyt uudenlaista taktiikkaa: tavoitteenani on kirjoittaa aina sunnuntaisin seuraavan viikon blogimerkinnät valmiiksi ja ajastaa WordPress julkaisemaan ne yksi kerrallaan. Samalla kokeilen systeemiä, jossa jokaisella päivällä on oma teemansa.

Tulevaa viikkoa varten olen kirjoittanut seuraavat blogimerkinnät:

  • Maanantai — inspiraatio ja motivaatio: Tähänastisen elämäsi paras vuosi
  • Tiistai — Terveys, laihdutus ja liikunta: Tiukka laihdutuskuuri vaarantaa mielenterveytesi
  • Keskiviikko — Äitiys, vanhemmuus ja lapset: Hyvä äitiys
  • Torstai — Järjestäytyminen, tehokkuus ja siivous: Rutiinit rokkaa!
  • Perjantai — Kiitollisuus: Tänään olen kiitollinen…
  • Lauantai — Ruoka, nautinto, matkat ja shoppailu ja muu mukava: Jookos kookos
  • Sunnuntai — Viikkoraportti ja seuraavan viikon suunnitelma

Hauskaa uutta viikkoa kaikille!

Alaspäin mennään

Alamäki jatkui entisestään. Tälle viikolle oli ihan liikaa töitä suhteessa vauvanhoidolta jäävään aikaan. Poika on oppinut konttaamaan, opetteli seisomaan ja teki taas uusia hampaita sillä seurauksella että yöt olivat erityisen rikkonaisia ja jäpikkä tavallista enemmän äidissä kiinni. Kieltämättä tällä viikolla tuli muutaman kerran fiilis että olen vauvan ja työn vankina, kun energia alkoivat olla vähissä ja niin sanottua omaa aikaa ei tuntunut olevan lainkaan.

No, onneksi myös paino ja mitat olivat laskusuunnassa. Alhaisimmillaan paino kävi jo 68,3 kilossa. Ihan käsittämätöntä, että olen painon suhteen jo näin lähellä tavoitettani! Reidet ovat jo niin kapeat  kuin Kutri-kuntoon vuoden lopussa — ainakin siitä reiden yläosassa olevan rasvamakkaran kohdasta mitattuna! Mahakin on litistynyt mukavasti, vaikka vyötärö on 3-6 cm paksumpi kuin ennen. Muuten kroppa ei ole kyllä yhtä kiinteä kuin tuolloin vuoden 2003 joulukuussa, mutta eiköhän sekin asia korjaudu pikkuhiljaa treenatessa.

Mies menee kuukauden päästä töihin, jolloin oma aika on todennäköisesti entistä enemmän kortilla. Eniten tämä vaikuttaa siihen, että voin unohtaa kodin ulkopuoliset ohjatut liikunnat ja kuntosalin ja ”saan” jatkaa treenaamista kotona. Onneksi pojasta on vain kivaa pyöriä lähettyvillä kun äiti jumppaa.

Vaikka välillä tämän elämäntilanteen sitovuus ottaa päähän, niin yleensä olo helpottaa kun muistan että:

a) Tämä menee ohi itsestään kun lapsi kasvaa. — Viimeistään siinä vaiheessa kun poika menee kouluun saatan hetkittäin jopa muistella kaiholla näitä vauva-aikoja.

b) Miten valtavasti olen tätä lasta halunnut ja miten kiitollinen olen lapsestani. — Olen halunnut noin 8-vuotiaasta asti äidiksi. Välillä unelmani on näyttänyt mahdottomalta ja muutaman kerran (mm. kaksi vuotta sitten) olen ollut henkisesti valmis luopumaan kokonaan lapsihaaveesta.

Äitiys on törkeän paljon rankempaa, vaativampaa ja sitovampaa kuin olisin ikinä pystynyt kuvittelemaan — mutta varsinkin nyt, kun jäppinen on selkeästi oma hurmaava persoonansa ja kehittyy hurjaa vauhtia, äitiys on myös hurjan paljon emotionaalisesti tyydyttävämpää ja antoisampaa kuin mitä olisin arvannut.

c) Miten onnekas olen että saan tehdä rakastamaani työtä. — Kauris-horoskooppisista sanotaan, että he ovat työnarkomaaneja ja kyllä, kirjoittajaminen on edelleen tärkeä osa identiteettiäni.

Aina ei työrintamallakaan projektit etene niin kuin toivoisin, mutta toisinaan ne menevät paremmin putkeen kuin uskallan unelmoida. Esimerkkinä Veijarit-elokuva (Facebookissa), jonka raakaversion näin eilen ekaa kertaa. Koko projekti on minun näkökulmastani ollut ihan mielettömän kiva ja antoisa ja ennen kaikkea jo raakaversiosta näkee että leffasta tulee todella hyvä!!!  Olen vieläkin ihan fiiliksissä näkemästäni!

Tämän päivän mitat (muutos viikon takaisiin mittoihin):

  • Paino: 68,6 kg kg (-0,4)
  • Rinnan päältä: 92 cm (+5) — vaihtelee siis ihan sen mukaan koska viimeksi olen imettänyt
  • Rinnan alta: 74 cm (+/- 0)
  • Vyötärön kapein kohta: 65 cm (-1)
  • Vyötärö, napa: 75 cm (-1)
  • Lantio: 94 cm (+/- 0)
  • Oikea reisi: 54 cm (-1)
  • Vasen reisi: 53,5 cm (-0,5)
  • Oikea pohje: 36 cm (+/- 0)
  • Vasen pohje: 36 cm (+/- 0)