Helpoin tapa alkaa luoda itsensä näköistä elämää

Edellisen viestin kommenttiosastolla Alice Wonderland kysyi mitä tehdä, kun mitään vastauksia ei tule mieleen, kun kysyy itseltään mitä haluaa tehdä.

Omien havaintojeni mukaan se voi johtua esimerkiksi siitä, että huomaamattaan syyllistyy Michael Neillin termein “ennenaikaiseen käytännöllisyyteen”.

Toisin sanoen mieleen nousee ajatus jostain uudesta, innostavasta ja kutkuttavasta. Heti sen perään nousee ajatus “joo mutta ei toi ole mahdollista (ainakaan mulle)”.

Ongelmana ei ole se, että mieleen nousee idean torppaava ajatus, vaan se, että otamme sen vakavasti.

Tähän voi auttaa sama konsti, jota suosittelen myös siinä tapauksessa, että vastausta ei tule, koska sitä ei vielä ole: seuraa uteliaisuuttasi.

Harva “oman juttunsa” löytänyt on saanut tiedon siitä kertaheitolla jumalaisena ilmoituksena. Lähes kaikki — minä mukaan lukien — ovat ensin seuranneet uteliaisuuttaan.

He ovat törmänneet johonkin juttuun, joka on herättänyt heidän mielenkiintonsa. Sitten he ovat lukeneet siitä lisää, kunnes lopulta ovat halunneet kokeilla sitä.

Kokeiltuaan sitä he ovat halunneet kokeilla sitä lisää. Mitä enemmän he ovat sitä tehneet, sitä paremmiksi he ovat siinä tulleet ja sitä enemmän iloa ja nautintoa he ovat siitä saaneet.

Lopulta he ovat alkaneet miettiä voisiko kiinnostuksen kohteella elättää itseään. Joskus työtarjous on saattanut jopa tulla muilta. Mutta vain siksi, että he olivat vuosien mittaan kehittyneet niin hyviksi siinä mitä tekevät.

Minun valmentajaurani alun voi jäljittää  kevääseen 2006, jolloin olin toipumassa masennuksesta ja sain ystävältäni Sanna Stellanilta lainaksi hypnotisoija Paul McKennan Supreme Self-Confidence CD:n.

Googletin äijän ja törmäsin podcastiin, jossa hän jutteli hyvän ystävänsä Michael Neillin kanssa. En silloin edes tiennyt mitä podcastit eli “nettiradio-ohjelmat” ovat!

Kuuntelin podcastin ja tykästyin Michaelin lämpimään ja käytönnölliseen tyyliin, joten aloin kuunnella hänen nettiradio-ohjelmaansa viikottain.

Innostuin Michaelin jutuista niin, että liityin hänen sivujensa VIP-jäseneksi eli “Inner circleen” 2007 (tai ehkä jo 2006, en muista just nyt milloin). Olen sen jäsen vieläkin.

2010 Michael ilmoitti että hänellä olisi tulossa valmentajakoulutus: Supercoach Academy. Tunsin selittämätöntä vetoa koulutusta vastaan, mutta perustelin itselleni miksi en haluaisi valmentajaksi ja miten minun olisi sen takia järjetöntä maksaa 10 000 euroa ja matkat ko. kurssista.

2011 järjestettiin toinen Supercoach Academy  ja jälleen kerran selitin itselleni ettei tämä ole minun juttuni… Mutta myöhemmin sinä keväänä huomasin olevani niin kateellinen toiselle valmentajalle, että päätin kokeilla valmentamista tarjoamalla sitä ilmaiseksi muille.

Valmensin kesällä 2011 kolmeatoista ihanaa naista. Se oli rakkautta ensikokemuksella — hienompaa ja hauskempaa kuin kirjoittaminen, joka oli siihen asti ollut ykkösrakkauteni.

Kun samana kesänä tuli seuraava kutsu Michaelin valmennusohjelmaan Supercoach Academyyn, en enää taistellut itseäni vastaan. Liityin kurssille vaikken ollut varma haluaisinko silti tehdä valmentamista työkseni.

Päätin alkaa tehdä valmentamista päätyökseni vasta keväällä 2012 koulutuksessa samaani Pään Räjäyttävän Oivalluksen myötä.

Toisin sanoen meni 6 vuotta siitä kun uteliaisuuttani seuraten törmäsin Michael Neillin ja henkiseen valmentamiseen ennen kuin olin valmis tekemään valmentamista työkseni.

En olisi ikinä voinut ennalta nähdä että näin tulisi käymään — en vielä edes tammikuussa 2012, kun aloitin valmennuskoulutuksen.

Anna itsesi seurata uteliaisuuttasi — ihan jo siksi, että se saa elämän tuntumaan kiinnostavammalta, hauskemmalta ja jännittävämmältä. Älä mieti “mihin tämä johtaa”.

Voi olla että se johtaa vain siihen, että sinulla on juuri nyt kiinnostava hetki.

Voi olla että se johtaa vuosien kuluttua uuteen uraan.

Mitä sinä tekisit ensimmäiseksi jos antaisit itsesi seurata uteliaisuuttasi?

Jos haluat saada enemmän tukea uuden uran tai kiinnostuksen kohteiden löytämiseen, varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun kanssani.

Tai liity VIP-jäseneksi, jolloin saat muun muassa katsomisoikeudet Unelmien ura -kurssiin.

Vuosi valaistuneena

laguuni2

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Kutakuinkin vuosi sitten oivalsin oikeasti, miten inhimillinen kokemus syntyy ja yhdessä silmänräpäyksessä koko elämäni tuntui toiselta, vaikka ulkoisesti kaikki oli ennallaan. Miltä on tuntunut elää vuoden ajan uuden ymmärrykseni kanssa?

Miten niin muka valaistuminen?

Kuuntelin jossain vaiheessa viime vuotta — olisiko ollut kesällä — Jack Kornfieldin kirjan After the Ecstasy, the Laundry. Kirjaansa varten tämä buddhalaisopettaja haastatteli nk. valaistumisen kokeneita ihmisiä, eli ihmisiä, jotka tavalla tai toisella olivat oivaltaneet, että emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme ja sitä kautta olivat tavallaan päässeet oman ajattelunsa ulko- tai yläpuolelle.

Mitä pidemmälle Kornfieldin kirjaa kuuntelin, sitä selvemmäksi minulle kävi, että helmikuussa 2012 kokemani iso ahaa-elämys oli sama juttu, mitä esim. buddhalaiset kutsuvat valaistumiseksi. Oma oivallukseni ei tosin vaatinut vuosikausien meditaatioharjoituksia eikä tapahtunut luostarissa vuoren huipulla vaan pahalta haisevassa bussissa Los Angelesissa toisena Supercoach Academyn lähiviikonloppuna.

Mitä oikein oivalsin?

Oivalluksen myötä näen kristallinkirkkaasti — ainakin useimmiten — että minä en ole ajatukseni, tunteeni ja toimintani, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii. Niinpä en voi määritellä enää itseäni enkä muita.

Ymmärrän että koen vain oman ajatteluni — eli mitä ajattelen asioista ja tapahtumista, enkä suoraan itse asioita ja tapahtumia. En voi koskaan varmuudella tietää miksi ajattelen mitä ajattelen — eikä sillä ole mitään väliä, koska ajatukseni vaihtuu joka tapauksessa jatkuvalla syötöllä. Jos en pidä kokemuksesta, jonka tällä hetkellä mielessäni oleva ajatus aiheuttaa, riittää että odotan hetken ja ajatus vaihtuu toiseen.

Perustilani on mielenrauha, johon sisäinen järjestelmäni yrittää palauttaa minut aina kun sillä on siihen mahdollisuus. En voi estää itseäni ajautumasta päivittäin ns. alhaiseen mielentilaan — eli jotenkin jännityneeseen, hermostuneeseen, levottomaan, ahdistuneeseen, pelokkaaseen, tuskaiseen, kurjaan, stressaantuneeseen, raskaaseen tms. ankeaan mielentilaan — mutta näen myös, ettei kurjinkaan olo ole itsessään vaarallinen, sillä se on seurausta ajatuksesta, joka vaihtuu ennemmin tai myöhemmin uuteen, kevyempään ajatukseen.

Kun en tee enää ongelmaa huonoimmistakaan fiiliksistäni, en jää niihin jumiin vaan annan sisäisen järjestelmäni palauttaa minut nopeasti hyvään oloon. Useimmiten tämä tapahtuu muutamassa minuutissa, pahimmillaankin alle parissa tunnissa.

Näen myös sen, että vaikka alhaisessa mielentilassa tuntuu siltä, että jokin ulkoinen tapahtuma tai esim. aiemmat kokemukset “pakottavat” minut ajattelemaan jostain asiasta tietyllä tavalla, se ei ole totta. Voin ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla — ja se, mitä mistäkin tietyllä hetkellä ajattelen, riippuu tietoisuuden tasostani eli siitä, miten selkeästi näen että koen vain oman ajatukseni, enkä ulkoisia tapahtumia.

En voi koskaan tietää varmuudella, mikä seuraava ajatukseni on — ja seuraava ajatukseni voi olla suurin, yllättävin, merkittävin tai muuten tärkein ajatus, jonka olen tähän mennessä saanut päähäni.

Miten kokemukseni elämästä on muuttunut?

Ennen viime helmikuuta minä en ihan oikeasti tiennyt, että elämä voi tuntua näin hauskalta, helpolta ja kevyeltä — olosuhteista riippumatta.

Viime vuosi oli monessa mielessä haastavampi kuin sitä edeltäneet vuodet. Valmistuin uuteen ammattiin eli aloitin käytännössä nollasta uran luomisen transformatiivisena valmentajana. Kärsin kesällä pari kuukautta ympärivuorokautisesta raskauspahoinvoinnista ja uupumuksesta. Temperamenttisen esikoiseni uhmaikä oli pahimmillaan. En päässyt tänä talvena edellistalvien tapaan Kaliforniaan kaamosta pakoon vaan taapersin talvipakkasessa viimeisilläni raskaana. Synnytykseni oli lähes yhtä pitkä ja hankala kuin edelliselläkin kerralla enkä saa vieläkään nukkua täysiä yöunia.

Siitä huolimatta olen kokenut eniten mielenrauhaa, onnea, iloa, kiitollisuutta ja innostusta sitten lapsuuteni. Olen ollut käytännössä peloton ja kokenut stressiä vain hetkittäin — jopa kohdatessani vastoinkäymisiä, jotka ennen olisivat saaneet minut päiväkausiksi pois tolaltani.

En enää analysoi ajatuksiani ja tunteitani, minkä vuoksi päässäni tuntuu olevan enemmän tilaa uusille ideoille. Olen ollut enemmän läsnä tässä hetkessä kuin koskaan ennen — ilman että olen joutunut sitä erikseen harjoittelemaan.

Olen ollut myös kivempi ja kärsivällisempi puoliso ja äiti kuin ennen — ja vaikka vieläkin saatan väsyneenä menettää totaalisesti malttini, rauhoitun ja palaan järkiini huomattavan nopeasti.

Tietyssä mielessä koen palanneeni jälleen pikkulapseksi, joka elää hetkessä, pitää omaa rakastettavuuttaan ja onnellisuuttaan itsestäänselvyytenä, antaa tunteiden virrata lävitseen ilman että jää niihin jumiin ja tekee asioita koska ne ovat kiinnostavia, hauskoja tai koska hän haluaa nähdä voiko ne tehdä.

Jos hyvä henki toteuttaisi yhden toiveeni…

Toivoisin, että ainakin kaikki suomalaiset — mieluiten kaikki maailman ihmiset — näkisivät totuuden inhmillisestä kokemuksesta ja itsestään. Miksi? Koska jokainen ihmiselämä on ainutkertainen ja niin älyttömän lyhyt.

Juttelin tänään kaverini Lauran kanssa, joka koki vastaavan valaistumisen viime kesänä.

Mietimme sitä, miten hirvittävän väärin on, että niin moni ihminen pistää kaiken energiansa itsensä kehittämiseen ja etsimiseen, koska luulee että hänen ajattelussaan tai ajatuksissaan on jotain vikaa — tai vielä pahempaa, että hänessä itsessään ihmisenä on jotain vikaa. Niinpä hän kulkee elämänsä halki nenä omassa navassa, etsien ratkaisua ongelmaan, jota ei oikeasti ole ja löytäen itsestään jatkuvasti lisää korjattavaa — vaikka on oikeasti ehjä.

Samalla hän missaa kaiken sen hyvän ja hienon, mitä hänen elämässään on — menettää mahdollisuuden kokea elämän ihmeellisyyden ja ihanuuden, seurata omaa inspiraatiotaan, luoda jotain uutta. Kohdata ja koskettaa. Rakastaa täysin sydämin. Elää tässä ja nyt.

Elämä on lahja, ota se vastaan

Tuntuuko sinusta elämä raskaalta, vaikealta, pelottavalta tai epäreilulta? Epäiletkö salaa että sinussa on jotain vikaa? Yritätkö epätoivon vimmalla kehittää itseäsi ajatellen, ettet voi elää täyttä elämää tai toteuttaa itseäsi, ennen kuin olet “valmis”?

Uskotko, että “sitkun” olet tehnyt X:n ja saavuttanut Y:n olet onnellinen — tai ainakin onnellisempi kuin mitä voit olla tänään? Tai ettet voi antaa itsesi rakastaa toista ellei tämä täytä rakkauden salaisen sääntökirjasi vaatimuksia?

Ei hätää! Olet vain joutunut jossain vaiheessa elämääsi — ehkä jo lapsena — typerän mutta yleisen väärinkäsityksen valtaan. Onneksi siitä voi päästä eroon — joskus yhdessä silmänräpäyksessä.

Tässä on eräitä kirjoituksiani ja videoitani, jotka voivat auttaa sinut kevyemmältä ja kiinnostavammalta tuntuvan elämän alkuun:

Tunnin mittainen VIP-webinaari eli nettiluento, jossa kerron kolmesta prinsiipistä — mitä ne ovat ja miten ne luovat inhimillisen kokemuksen.

Kärsitkö vaarallisesta väärinkäsityksestä?

Tunteet ovat aina totta, ajatukset eivät

Kuinka kokea täydellistä onnea jo tänään?

Miksi itsensä kehittäminen on turhaa ja typerää

Miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on täysin järjetöntä

Mitä pelko on ja miksei ole oikeasti mitään pelättävää

Sääli on sairautta eli miksi ihmiset eivät mene henkisesti rikki

Miten self help ja terapia tuhoavat maailmaa (lue myös kommenttiketju, jos haluat saada kaiken irti)


Jos haluat ymmärtää syvemmin inhimillistä kokemusta, tsekkaa Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi — tai jos olet valmentaja tai haluat sellaiseksi, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Jos sen lisäksi haluat keventää kehoasi tai arkeasi tai haluat kuulla henkilökohtaisempia kuulumisiani, tutustu kutri.net:in VIP-jäsenyyteen.

Mistä tunnistaa oivalluksen?

Alkuperäinen kuva Sxc.hu

Elli pyysi kommenttiosastolla selkeyttämään tavallisen ymmärryksen ja oivalluksen eroa.

Oivallus on yllättävä ajatus, joka muuttaa kertaheitolla näkökulmasi johonkin asiaan siinä määrin, että kaikki, mitä ajattelet asiasta menee joko kokonaan uusiksi tai ainakin saa uuden merkityksen.

Oivalluksen ja päättelemällä saadun vastauksen suurin ero on fiiliksessä ja yllättävyydessä.

Kun päädyt johtopäätökseen loogisen päättelyn myötä, tunnet tehneesi töitä asian eteen ja pystyt myös jäljittämään ajatusketjun, joka johtopäätökseen johti.

Oivallus tulee täysin yllättäen — usein hetkellä, jolloin sitä vähiten odotat. Jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset saavat yleisimmin oivalluksia suihkussa ollessaan. Siihen liittyy fiilis ettet sinä tehnyt mitään, vaan vastaus tuli ikään kuin “jostain muualta”. Usein et edes muista ajatelleesi asiaa, johon oivalluksesi liittyy.

Aivotutkimus on paljastanut että ennen oivallusta aivomme menevät noin kahdeksan sekunnin ajaksi alfa-aaltotilaan, joka on hyvin rento, lähes meditatiivinen tila, johon liittyy tunne mielen hiljentymisestä. Sitten oikean korvan edessä oleva aivopoimu, joka on voitu yhdistää esimerkiksi sanaleikkien ymmärtämiseen, lähettää voimakkaimman sähköaallon, jonka aivot voivat lähettää, eli nk. gamma-aallon. Noin 0,3 sekuntia myöhemmin henkilö tajuaa saaneensa oivalluksen.

Mikä on mielenkiintoista on se, että jos henkilön aivot eivät ole riittävän kauan rentoutuneessa alfa-aaltotilassa, hän ei saa oivallusta edes siinä tapauksessa, että hänelle annetaan suoria vinkkejä, jotka ovat johtaneet oivallukseen sellaisella ihmisellä, jonka aivot ovat olleet riittävän kauan alfa-aaltotilassa.

Koska oivallus edellyttää ainakin kahdeksan sekunnin ajaksi rentoutumista, aktiivinen ponnistelu jonkin asian ymmärtämiseksi vaikeuttaa oivalluksen saamista.

Pari päivää sitten oivalsin (!) toisen asian, mikä vaikeuttaa oivaltamista: luulo siitä, että on kyennyt ymmärtämään asian jo älyllisesti ihan kokonaan.

Miltä oivallus tuntuu?

Laura kirjoittaa tänään blogissaan siitä, kuinka hän oivalsi sen, mitä yritän näyttää niin teille Kutri.net:in lukijoille, Kolme prinsiippiä -kurssilaisille kuin valmennettavilleni.

Niin kauan kuin Laura luuli ymmärtävänsä mitä tarkoitan, hän ei kyennyt näkemään, mitä yritin näyttää.

Jos muistan oikein, hetkeä ennen kuin hän sai oivalluksensa, kysyin häneltä jotain tämän suuntaista: “Jos meillä kerran on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon, miksi meidän pitäisi aktiivisesti tehdä mitään asian eteen?”

Tarkka kysymys ei ole olennainen — mikä on olennaista on se, että Laura huomasi ajattelussaan aukon, logiikkavirheen, ja se veti hänet hiljaiseksi. Hän mumisi jotain tyyliin “niin, eihän siinä olekaan mitään järkeä”, oli sitten hetken hiljaa (ehkä kahdeksan sekuntia, hah hah) ja sitten — BADAM! Koko hänen ilmeensä syttyi ja olemuksensa heräsi henkiin, kun Laura yhtäkkiä näki kristallinkirkkaasti mitä yritin hänelle näyttää.

Hän alkoi nauraa ja sen jälkeen selittää innoissaan mitä näki. Riemukas, syvältä kumpuava ja melkein epäuskoinen nauru onkin yksi tavallisista oivalluksen tunnusmerkeistä. Samoin kuin tunne keventymisestä, maailman avautumisesta ja kaiken kirkastumisesta.

Oma suurin oivallukseni kolmen prinsiipistä tuli vähän samaan tapaan tajuttuani, etten sittenkään tajunnut. Kuuntelin Supercoach Academyn toisena viikonloppuna ensin päivän ajan nyökytellen kuinka Pranskyt puhuivat kolmesta prinsiipistä.

Sisäinen dialogini oli tätä luokkaa: “Joo… Joo… Tiedän… Ymmärrän… Just noin… Niin niin, tunnemme ajattelumme…. Joo, Joo, tiedetään…”

Ja sitten seuraavna aamuna riitelin miehen kanssa niin, että jouduin menemään bussilla kouluun. Bussissa istuessani sisäinen dialogini meni näin: “Okei okei, mä näen että suutuin, koska halusin näyttää tolle, ettei mulle tiuskita… Mutta jos mä kerran näen ton ajatuksen, niin miksi mä olen yhä kiihtynyt? Hetkinen… Pranskyt sanoivat että meistä tuntuu pahalta aina kun me ei nähdä, että me tunnetaan vain ajattelumme… Mitä mä missaan?”

Tajuttuani että olin missannut jotain näin, etten ollut ymmärtänyt sittenkään asiaa niin hyvin kuin olin luullut. Olo oli hetken hämmentynyt, sitten melkein olematon… ja sitten: BÄNG!

Näin silmänräpäyksessä ajatelleeni että “niin, mutta jos toi ei olisi sanonut noin, mä en olisi ajatellut näin” ja heti perään näin ettei se ollut totta, koska muistin välittömästi kaikki ne kerrat, kun mies oli sanonut täsmälleen samat sanat, eivätkä ne olleet tuntuneet miltään tai olivat vain naurattaneet, koska olin ollut korkeassa mielentilassa.

Ja nähdessäni tämän näin silmänräpäyksessä sen, miten ihan kaikki muutkin tunteeni olivat vain seurausta ajatuksistani — ja samaan syssyyn ihan kaikki muukin loksahti paikalleen — tietoisuus, mieli ja miten ne suhtautuivat ajatukseen, miten ne virtasivat lävitseni, miten koko inhimillinen kokemus syntyi todellakin tässä hetkessä — ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

Fiilis oli niin uskomaton, että hymyilin koko loppupäivän kuin hangon keksi, en meinannut millään malttaa pysyä paikallani luennolla ja mieleni teki tanssia ja laulaa. Seuraavat viikot kikattelin yksikseni aina kun näin miten mies “tunsi ajattelunsa”. Olo oli ekstaattinen ja vapautunut.

Yleinen fiilis oli myös se, että “Onko tämä oikeasti näin yksinkertaista?” No on se — ja jokaisen lisäoivalluksen myötä olen nähnyt että se on vieläkin yksinkertaisempaa, kun miltä ensialkuun näytti.

Miten oma suurin oivallukseni muutti elämäni?

Ajan mittaan tietysti totuin hyvään fiilikseen, joka nykyään on normitilani. Huomaan eron entiseen vain silloin, kun muistelen mitä ajattelin ja miten käyttäydyin esimerkiksi vielä tammikuussa. Nyt se, miten silloin näin maailman tuntuu todella hassulta!

Olenko joskus oikeasti ajatellut, että huono fiilis kertoo jostain muusta kuin ajatteluni tasosta? Olenko oikeasti kuvitellut että ajatusten analysointi on tärkeää? Tai että ikäville tunteille pitää tehdä jotain?

Hehehheee! Höröttelen ajatukselle nytkin tätä kirjoittaessani.

Myöhemmin olen saanut uusia oivalluksia, jotka ovat saaneet elämän tuntumaan entistäkin kevyemmältä ja helpommalta. Opettajieni mukaan keveydellä ei ole kattoa eikä oivallusten määrällä mitään rajaa. Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — uusiin oivalluksiin.

Kaikkein hassuinta on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa elämässäni en kaipaa mitään, vaikka järjellä ymmärrän, että todennäköisesti ymmärrykseni inhimillisestä kokemuksesta tulee syvenemään ja sitä kautta elämäni kevenemään.

Kyllä, haluan luoda ja oppia uusia asioita niin kuin pienet lapset. Ihan vain omasta hyvästä olostani käsin ja ihan vain siksi, että se on mahdollista, hauskaa, kiinnostavaa ja innostavaa. Mutta minulla ei ole enää tunne siitä, että jotain olennaista puuttuu, saati taka-ajatusta, että “sitten kun saan tämän, olen onnellinen”.

Mistä tiedät näetkö maailman, jota yritän sinulle näyttää?

  1. Uskotko että esimerkiksi traumat, uskomukset ja kokemukset vaikuttavat siihen, miltä sinusta tuntuu?
  2. Onko sinusta ymmärrettävää loukkaantua jostain toisen sanomisesta tai tekemisestä?
  3. Onko sinun mielestäsi omien ajatusten analysoinnista hyötyä?
  4. Onko sinun mielestäsi tärkeää miettiä mistä jokin ajatus tulee?
  5. Onko sinun mielestäsi tärkeää kohdata omat pelkonsa?
  6. Onko sinun mielestäsi tärkeää tehdä asioita, joista tulee hyvä olo?
  7. Haluatko tuntea vähemmän kurjia tunteita?
  8. Uskotko että voisit olla vieläkin onnellisempi kuin mitä olet tänään?
  9. Uskotko että sinussa on jotain vikaa?
  10. Koetko että itsensä kehittäminen on tärkeää?
  11. Pelkäätkö, että jos ajattelisit vain tuntevasi oman ajattelusi, jotenkin irtautuisit, etääntyisit tai vieraantuisit maailmasta.
  12. Tunnetko tarvetta lukea vielä self help -kirjallisuutta?
  13. Uskotko että menneisyyden miettimisestä on hyötyä?
  14. Pitääkö sinun mielestäsi ottaa vakavasti asiat, joita toinen sanoo huonolla tuulella ollessaan? Esimerkiksi siksi, että uskot totuuden tulevan esiin silloin kun ihminen on vihainen?
  15. Onko sinun vaikeaa antaa anteeksi jollekulle?
  16. Oletko sitä mieltä, että joku tuntemasi ihminen on pahantahtoinen, paha tai julma?
  17. Uskotko että sinä tai joku tuntemasi ihminen on rikki kokemisensa ikävien kokemusten takia?

Jos vastasit yhteenkään ylläolevista kohdista myöntävästi, et näe maailmaa niin kuin minä näen.


Jos haluat saada oivaltaa totuuden itsestäsi ja inhimillisestä kokemuksesta samalla tavalla kuin esimerkiksi minä ja Laura, tule henkilökohtaiseen valmennukseen tai kolme prinsiippiä -yksityiskoulutukseen tai liity kolme prinsiippiä virtuaalikurssille.

Elämäsi odottaa! Mitä sinä odotat?

Mitä transformatiivinen valmennus on?

Perinteisen valmennuksen suunta on horisontaalinen — valmentaja auttaa valmennettavaa pääsemään pisteestä A pisteeseen B: saavuttamaan tavoitteita ja muuttamaan tottumuksia.

Transformatiivinen valmennus tapahtuu vertikaalisesti eli pystysuorassa linjassa — valmentaja auttaa valmennettavaa katsomaan syvälle sisälleen ja näkemään totuuden inhimillisen kokemuksen luonteesta, jolloin valmennettavan koko kokemus omasta elämästään voi muuttua yhdessä silmänräpäyksessä, vaikka ulkoisesti mikään ei muutu.

Perinteisessä valmennuksessa valmentaja saattaa käyttää valmennettavan ongelmien ratkaisemiseen erilaisia työkaluja: harjoituksia, tekniikoita ja strategoita. Valmentaja on ekspertti, jonka tehtävänä on auttaa valmennettavaa ratkomaan ongelmiaan.

Transformatiivinen valmennus lähtee siitä, että sinä olet oman elämäsi erikoisasiantuntija. Jokaisella meistä on sisäsyntyinen viisaus, joka ohjaa, neuvoo ja sisältää vastaukset tärkeimpiin kysymyksiimme. Transformatiivisessa valmennuksessa valmentajan tärkein tehtävä on auttaa sinua kuuntelemaan omaa sisäistä viisauttasi ja löytämään ratkaisut omiin ongelmiisi.

Transformatiivista valmennusta voi verrata lintubongaukseen, jossa valmentaja on kokenut bongari, joka tietää mistä lintuja voi löytää ja miltä eri linnut näyttävät. Valmentaja johdattaa valmennettavan lintujen luo ja kertoo hänelle miltä linnut näyttävät, jolloin valmennettavan on helpompi nähdä lintuharvinaisuudet, joita hän ei ole ennen nähnyt.

Perinteisessä valmennuksessa muutos voi joskus olla hyvinkin hidasta: valmennettava yrittää harjoittelun ja toiston avulla muuttaa tottumuksiaan.

Transformatiivisessa valmennuksessa muutos voi tapahtua kirjaimellisesti silmänräpäyksessä. Uusi näkökulma vanhaan asiaan tuo pysyvän muutoksen.

Kuvittele että olisit tottunut ajamaan töihin ruuhkaista reittiä, jota ajaen matka kestää kolme varttia ruman teollisuusalueen läpi. Kuvittele, että näyttäisin sinulle vaihtoehtoisen reitin, joka vie sinut perille viidessä minuutissa tyhjää tietä pitkin kauniin maalaismaiseman halki. Kuinka monta kertaa minun pitäisi näyttää sinulle uusi reitti, että alkaisit käyttää sitä?

Monet valmennussuuntaukset ja terapiamuodot lähtevät siitä, että sinä olet jossain vaiheessa mennyt jotenkin rikki (vrt. traumat), sinussa on jotain korjattavaa (vrt. huono itsetunto), koet vääränlaisia tunteita tai ainakin ajattelusi on viallista.

Transformatiivinen valmennus lähtee siitä, että sinä olet ehjä, hyvä ja rakastettava ja kaikki on tässä hetkessä niin kuin pitääkin. Kokemuksesi siitä, että jotain on pielessä tai sinussa on jotain parannettavaa johtuu väärinkäsityksestä. Kun näet mikä väärinkäsitys on kyseessä, elämäsi tuntuu välittömästi kevyemmältä. Et koe enää tarvetta haaskata energiaa ja aikaa murehtimiseen, stressaamiseen ja itsesi tai ajatustesi korjaamiseen. Voit suunnata näin vapautuneet voimavarat innostavien, kiinnostavien, hauskojen ja sinulle tärkeiden hankkeiden toteuttamiseen.

Mitä sinä haluaisit luoda jos tietäisit että olet hyvä, ehjä ja rakastettava ja kaikki on juuri nyt niin kuin pitääkin?

 

Minulta on kysytty nyt pariin otteeseen mitä “kolmeen prinsiippiin” perustuva transformatiivinen valmentaminen on. Kuunneltuani tämän viikonlopun Supercoach Academyn opettajia Mara Gleasonia ja Aaron Turneria ja käytyäni muiden tämän viikonlopun virtuaaliopiskelijoiden kanssa keskusteluja mm. NLP:stä sain inspiraation kirjoittaa tämän oman näkemykseni aiheesta. 

Haluatko kokea transformatiivisen valmennuksen voiman?

Lue lisää Katrimanninen.net:istä!

Mitä haluaisit jos kukaan ei saisi tietää?

Ihana Supercoach-opettaja Mandy Evans heitti hyvän pointin koulutuspuhelussamme. Hän totesi ettei pidä kysymyksestä “mitä tekisit jos et pelkäisi”, koska uskoo että pelkäämme jotain juuri siksi, ettemme pysty kuvittelemaan miltä tuntuisi olla pelkäämättä sitä. Niinpä kysymykseen vastaaminen tuottaa Mandyn mielestä aina vähän väkisin väännettyjä vastauksia.

Kun kuulostelin itseäni, tajusin että oma fiilikseni on vähän sama. Sen sijaan olen huomannut että kysymys: “Mitä haluaisit (tehdä) jos kukaan ei saisi tietää että haluat (tehdä) sen?” täyttää minut kuhisevalla ja oikeastaan veikeällä energialla — tunnen että silmäkulmaan tulee pilki ja huulille nousee villiviikarimainen hymy. “Ai jos kukaan ei saisi ikinä tietää…”

Ja ei, minulla vastauksena ei ole ainakaan toistaiseksi tullut mitään laittomuuksia tai moraalittomia juttuja. 🙂

Tänään kysymys tuli mieleen kun kuuntelin ilmeisen ristiriitaisen hahmon Genpo Roshin live-opetuspuhelua. Genpo veti pääopettajallemme Michael Neillille aika… ööö… “henkevän” harjoituksen. Huomasin tuntevani jonkinasteista vastarintaa harjoitusta vastaan, koska se tuntui suoraan sanottuna liian monimutkaiselta ja keksimällä keksityltä. Ja harjoituksen edetessä keksin lisää syitä olla pitämättä harjoituksesta.

Sitten keksin kysyä itseltäni: “Kokeilisinko tätä, jos kukaan ei saisi tietää että kokeilen sitä?”

Kysymys rentoutti minut, koska siitä tuli fiilis että on OK taas kokeilla huuhaahihhulijuttuja, vaikka ne tuntuisivat keksityiltä ja itsepetokselta. Vähän samalla tavalla kuin on OK oikeasti mennä mukaan hääleikkeihin, laulaa karaokea tosissaan kotibileissä, tehdä askelkyykkyjä leikkipuistossa ja olla melkein aina hyvällä tuulella jos siltä tuntuu, vaikka muut alkaisivat pitää minua ärsyttävänä tyhjäpäänä.

Mitä sinä haluaisit, jos tietäisit ettei kukaan saa ikinä tietää sinun haluavan sitä?

Kahvilla Katrin kanssa 017: Kuinka päästä yli pettymyksistä

Tässä vähän alle viisi minuuttia pitkä ja ehkä tämän reissun viimeinen video (ellen meidän aamulla innostu tekemään vielä yhtä), jolla puhun fiiliksistä reissun päätteeksi, miksi petymme ja miten voi olla pettymättä, vaikkeivät asiat mene niin kuin on toivonut.

Videoissa voi tulla nyt parin päivän tauko sillä aikaa kun matkaamme Suomeen. Siinä tapauksessa ihanaa loppuviikkoa ja kiitos kun katsot näitä videoitani!

Katri