Oletko mielestäsi realisti? Mitä jos oletkin harhainen?

Vuosia sitten jaoin työhuoneen Jaakko-veljeni kanssa. Jaakko teki musaa ja minä kirjoitin. Yhtenä päivänä Jaakko tarvitsi biisinsä kohdan, jossa nainen laulaa lurittelisi yksinkertaisen melodian vielä yksinkertaisemmilla sanoilla. Hän kysyi haluaisinko minä kokeilla laulaa sen.

Ensimmäinen reaktioni oli innostus. Olin aikanaan ottanut laulutunteja ja miettinyt miten siistiä olisi esiintyä laulajana. Näin itseni laulamassa lavalla Jaakon bändin taustalaulajana.

Katsoin metrin päässä olevaa äänityskoppia ja kysyvästi minua katsovaa Jaakkoa. Iloinen jännitys muuttui peloksi. Aloin kelata mielessäni miten en kuitenkaan osaisi laulaa. Näin itseni  yrittämässä uudelleen ja uudelleen melodiaa, kunnes Jaakko sanoisi kohteliaasti mutta selvästi pettyneesti ettei homma toimisi.

Kieltäydyin kunniasta jollain epämääräisellä tekosyyllä.

Vielä 17 vuotta myöhemmin minua ottaa päähän etten tarttunut tähän tilaisuuteen. Ei siksi, että epäilen menettäneeni mahdollisuuden tulla menestyneeksi laulajaksi vaan koska en saa tietää mitä olisi tapahtunut, jos olisin tarttunut tilaisuuteen.

Puolitoista vuotta sitten minulle tarjottiin mahdollisuutta ohjata ja käsikirjoittaa dokumentaarinen reality-TV-sarja Nyt tai ei koskaan. En ollut koskaan käsikirjoittanut tällaista realitya enkä ollut ikinä ohjannut mitään.

Ensireaktioni oli innostus, sitten iski pelko. Mieleni kertoi minulle millä kaikilla tavoilla olisin voinut mokata. Onneksi olin jo siinä vaiheessa oppinut ignoroimaan pelkoajatuksiani. Odotin että oloni rauhoittui ja mieleni oli tyyni ja vakaa. Kysyin itseltäni haluanko tarttua tilaisuuteen. Vastaus oli selvä: kyllä halusin.

Useimmat kauhukuvistani eivät toteutuneet. Sen sijaan kohtasin paljon vaikeampia haasteita kuin mitä olisin osannut etukäteen kuvitella. Onneksi kaikkiin ongelmiin löytyi aina myös jonkinlainen ratkaisu. Olen edelleen valtavan iloinen, että tartuin tilaisuuteen.

Et voi tietää mitä tulee tapahtumaan

Yksi ihmismielen yleisimmistä harhoista on ajatus, että tiedämme mitä tulee tapahtumaan. Aina kun murehdit sydän sykkyrällä miten asiat menevät pieleen, luulet olevasi maailman paras selvännäkijä. Sillä hetkellä kun näet että visiosi ovat vain mielen harhaa, eivät videolähetys tulevaisuudesta, olosi kevenee.

Harha toimii myös toisinpäin: joskus mieli uskottelee meille, että tulevaisuus on ruusuinen ja kaikki tulee menemään putkeen, vaikka faktat puhuvat muuta.

Kummassakin harhassa on omat haasteensa.

Liian ruusuinen tulevaisuudenkuva voi saada meidät ottamaan liian isoja riskejä. Jos olemme ottaneet visiomme liian vakavasti, todellisuuteen törmääminen voi tehdä kipeää.

Liian negatiivinen tai jopa realistisena pitämämme visio voi sen sijaan lamauttaa.

Koska olemme vakuuttuneita siitä että asiat menevät pieleen, emme edes tartu tilaisuuteen.

Tai ehkä tartumme siihen, mutta epäonnistumista peläten emme tee kaikkeamme sen onnistumisen eteen. Puolivillainen asenteemme kostautuu ja lopputulos ei ole yhtä hyvä kuin jos olisimme tykittäneet täysillä.

Aina kun kuvittelemme tietävämme miten asiat tulevat menemään, suljemme silmämme muilta mahdollisuuksilta, jotka voisivat olla jopa parempia kuin visiomme. Emme kiinnitä huomiota vaihtoehtoisiin toimintamalleihin tai huomioi riittävän nopeasti ongelmia, joita emme odottaneet.

Jos siis huomaat mielessäsi miettiväsi mitä tapahtuu kuukausien tai vuosien päässä tulevaisuudessa, tiedä että ne ovat vain mielesi harhaa. Et ole realisti, vaan harhainen.

Tulevaisuus muuttuu kun mielentila muuttuu

Huomaa myös, että se miten näet tulevaisuuden vaihtelee mielentilasi mukaan.

Väsyneenä, nälkäisenä tai muuten ahdistuneena tulevaisuus näyttää toisenlaiselta kuin silloin kun mielesi on levollinen ja vakaa. Yli-innostuksen vallassa tai muuten ylikierroksilla käydessäsi mielesi maalaa taas toisenlaisia tulevaisuudenkuvia.

Niin ahdistuksen vallassa kuin ylikierroksilla käydessäsi ajatuskapasiteettisi on pienempi kuin silloin, kun on olosi on vakaa ja levollinen.

Siksi kaikki tulevaisuutta koskevat päätökset kannattaa tehdä hetkellä, jolloin olo on paineeton, rauhallinen ja kiireetön. Silloin näet selkeämmin ettet voi tietää mitä tapahtuu. Voit vain tietää mitä haluat tässä ja nyt.

Voit myös nähdä, että toi tulevaisuus mitä tahansa tullessaan, sinä tiedät silloin enemmän kuin tänään. Siksi pystyt silloin vastaamaan haasteisiin, jotka tänään tuntuvat mahdottomilta.

Mitä sinä haluat tehdä tänään kun olosi on levollinen ja vakaa?

etvoitietaatulevaisuutta

Mitä tehdä kun asiat menevät pieleen

Viime viikko oli yhtä hässäkkää. Kuopus oli kipeänä kotona ja loppuviikosta rakennettiin saunaa. Lapsi- ja puolisovapaa työaikani jäi minimiin, joten lykkäsin osan töistä tähän viikkoon fiilistellen jo etukäteen työrauhaa.

Nuolaisin ennen kuin tipahti.

Nyt kuopuksen hoitopaikassa ollaan oksennustaudissa ja minulla on erittäin pirteä ja energinen kolmivuotias seuranani. iPadilla saa ostettua jonkin verran työrauhaa, mutta täydestä työajasta on turha haaveilla.

Ottiko tilanne aamulla päähän kun katsoin kalenteria ja tajusin miten tiukaksi aikataulut käyvät?

Kyllä otti ja siinä määrin, että ennen vanhaan olisi varmasti mennyt koko päivä pilalle, kun olisin mielessäni nurissut maailman epäreiluutta.

Onneksi olen tajunnut, että kiukutukseni oli seurausta omasta ajattelustani.

Mieli vedätti minua ajattelemaan, että suunnitelmani tälle viikolle oli “se mitä pitäisi tapahtua” ja se mitä tapahtui oli “väärin”.

Mieli oli väärässä.

Suunnitelmani perustui vääriin oletuksiin. Se mitä tapahtui kuuluikin tapahtua.

Ainoa vääryys tapahtui pääni sisällä, kun otin oman suunnitelmani liian vakavasti.

Ainoa asia mitä pitää tapahtua on laatia uusi suunnitelma, joka perustuu todellisuuteen.

Neljä askelta kurssin korjaamiseksi

Tässä askeleet, jotka otin tajuttuani mikä tilanne oli.

  1. Hyväksy tilanne — sen miettiminen miten olin kuvitellut asioiden menevän on ajanhaaskausta ja saa vain pahalle tuulelle.
  2. Selvitä mitkä todelliset resurssisi ovat uuden tiedon valossa — eli paljonko sinulla on aikaa, energiaa, rahaa tai mahdollisuuksia saada lisäapua muualta.
  3. Mieti mikä on olennaista — minkä tehtävien tekeminen on tärkeämpää tai hyödyllisempää ja mitkä voit jättää väliin tai lykätä parempaan ajankohtaan.
  4. Tee mitä voit ja oikeasti haluat tehdä uudessa tilanteessa — päätä mitä teet ja tee se.

mikaonolennaista

“Nytkun”

olenliekeissa

Kutri.net oli noin viikon poissa linjoilta oman kämmäilyni takia, mutta nyt kaiken pitäisi taas toimia normaalisti (jos pystyt lukemaan tämän). Anteeksi mahdollinen vaiva ja mielipaha!

Olen ainakin pari vuotta ajatellen usein että “sitten kun saan alkaa nukkua täysiä öitä ja molemmat lapset menevät hoitoon, elämä helpottaa.” Toissapäivänä huomasin että se päivä oli vihdoin ja viimein koittanut.

Kirjoitin aiheesta jutun uuteen “Tänään kotona Mannisella” -blogiini odottaessani Kutri.net-osoitteen uudelleen aktivoitumista.

Työnjako kahden blogin välillä on seuraava:

Täällä kutri.net:in blogissa on julkisella puolella tarjolla jatkossakin teoriaa, filosofiaa ja uusia ajatuksia ihmismielen ihmeistä ja muista aiheista, joita olen tähän mennessä täällä käsitellyt.

Sen lisäksi täällä ilmestyvät vain rekisteröityneille jäsenille tarkoitetut kirjoitukset, joissa avaudun enemmän kuin julkisissa jutuissa.

“Tänään kotona Mannisella” on “lifestyle-blogini” jossa kerron mitä tapahtuu kun “kävelevä kaaos” (eli minä) muuttaa maalle pienten lasten ja koiran (ja tietenkin miehen) kanssa omakotitaloon jossa remontti on yhä kesken.

Uutiskirjeen tyyli on Tänään kotona -blogin ja kutri.net:in välimaastossa eli kerron henkilökohtaisten esimerkkien avulla ihmismielen ihmeistä.

[mailchimp_newsletter mailing_list=”4e6c278adb”]

Onko sinun elämässäsi asioita, joiden aloittamista tai tekemistä lykkäät ajatellen “teen sen sitten kun X tapahtuu”?

Nyt kun omat ehtoni (riittävä uni + lapsivapaa aika) on toteutunut ja katson taaksepäin, näen että:

1. Olen voinut elää täysillä

Kyllä, olisin säästynyt paljolta itkulta ja hammasten kiristykseltä jos olisin jättänyt väliin mahdollisuuden ohjata ja käsikirjoittaa Nyt tai ei koskaan -tv-sarjaa koska en saanut kuopukselle hoitopaikkaa ja koska omakotitalomme remontti oli kesken.

Mutta olisin myös ollut tapaamatta todella upeita ja kiinnostavia ihmisiä.

En olisi saanut kokea niin valtavaa onnistumisen iloa (jos kohta hetkittäin myös hirveää epäonnistumisen tuskaa, hahhah).

Ennen kaikkea en tietäisi pystyväni niin uskomattomiin suorituksiin todella tiukoissa tilanteissa kuin mihin pystyn.

En toivo kenellekään ihan niin kuormittavaa kautta kuin itselläni oli, mutta jos sitkuilet jonkin isomman projektin suhteen, mieti voisitko tehdä edes jotain osaa siitä parempia aikoja odotellessasi.

2. On ollut viisasta lykätä jotain asioita – ja tärkeää tarttua niihin heti kun taas voi

 

Vaikka olen tehnyt todella paljon rajoituksista huolimatta, on paljon asioita, jotka olen jättänyt tietoisesti hoitamatta koska aika ei kertakaikkiaan riittänyt kaikkeen.

Antamalla itselleni luvan olla tarttumatta kyseisiin asioihin ennen kuin tilanne helpottaa vapautin myös mielessä tilaa niiden miettimiseltä.

Mutta tiedän myös, miten helposti mielestä työnnetyt asiat jäävät minulta hoitamatta. Niinpä aloitin eilen uuden elämäni kirjaamalla ylös kaikki hoitamattomat asiat ja ottamalla ensimmäiset askeleet akuuteimpien hommien hoitamiseen.

Tuskailetko jonkin sellaisen asian kanssa, jonka hoitamiseen sinulla ei ihan oikeasti ole nyt resursseja?

Voisitko antaa itsesi lykätä sen hoitamisen luvan kanssa päivään, jolloin voit tehdä sille jotain?

Miten selvisin hengissä ensimmäisistä kuvauksistani

Kuvasimme kuluneella viikolla ensimmäisen osan dokumentaarista tositv-sarjaa, jonka työnimenä on “Naiset jotka sanovat ei”.

Sarjan ideana on valjastaa nk. parviäly tavallisten suomalaisten naisten käyttöön.

Ohjelmassa joukko erilaisen taustan omaavia ihmisiä saapuu vaikean ratkaisun kanssa kamppailevan tavallisen naisen luo, pyrkii selvittämään mikä hänen todellinen ongelmansa on ja lyö viisaat päänsä yhteen löytääkseen siihen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Minä olen sarjassa mukana käsikirjoittajan, henkilöohjaajan ja myöhemmin sosiaalisen median yhteisömanagerin tehtävissä.

Olen ollut ennenkin monissa erilaisissa kuvauksissa, mutten koskaan näin “johtavassa” asemassa.

Mietin etukäteen kaikkea, mikä voisi mennä pieleen, kunnes totesin että mahdollisia riskejä oli niin monia, että tulisin hulluksi jos kelaisin niitä kaikki illat.

Niinpä päätin luottaa kuvauksissa omaan sisäiseen viisauteeni ja tiimiin, jonka tiesin ammattitaitoiseksi.

Sisäinen viisauteni käski olla esittämättä fiksumpaa tai kokeneempaa kuin mitä oikeasti olen ja pyytämään ja vastaanottamaan apua aina kun se olisi mahdollista.

Sisäinen viisauteni kannusti myös kiittämään ja kehumaan ihmisiä aina kun siihen olisi aihetta — ei edes muiden takia, vaan siksi, että itse bongaisin paremmin mikä meni hyvin.

Raahautuessani kotiin kolmen hyvin intensiivisen päivän jälkeen sydämeni oli täynnä suunnatonta kiitollisuutta.

Olin valtavan onnellinen siitä, miten hyvin asiat olivat menneet. Tunsin olevani etuoikeutettu kun sain työskennellä ammattitaitoisten ja mukavien ihmisten kanssa. Ennen kaikkea olin suuren ihmetyksen vallassa nähtyäni, miten maagisen hyvin parviäly parhaimmillaan toimii.

Mieleni halusi jo siinä vaiheessa listata asioita, jotka voisin tehdä ensi kerralla paremmin, mutta jätin ajatukset omaan arvoonsa — niiden miettimisen aika oli vasta seuraavina päivinä kun olin syönyt ja nukkunut hyvin.

Koska annoin itseni olla iloinen ja kiitollinen kaikesta, mikä meni hyvin, sen sijaan että olisin heti alkanut piiskata itseäni pieleen menneillä asioilla, odotan innolla ja luottavaisin mielin seuraavia kuvauksia.

Koska mietin ongelmakohtia vasta pirteänä, ne eivät ahdistaneet vaan näyttivät käytännön ongelmilta, joihin olisi käytännön ratkaisut.

Oletko sinä juuri tekemässä jotain vaikeaa tai tavallisesta poikkeavaa joka jännittää tai pelottaa?

Voisitko antaa oman sisäisen viisautesi johtaa sinua?

Voisitko antaa itsesi olla prosessin ajan ensisijaisesti kiitollinen kaikesta mikä menee hyvin?

Voisitko jättää epäonnistumisista oppimisen hetkiin, jolloin mielesi on virkeä, levollinen ja vakaa?

Katso uusin hakuvideoni ohjelmaan:

Jos haluat osallistua johonkin tulevista ohjelmistamme joko nähdäksesi miten parviäly voi ratkaista sinua vaivaavan kysymyksen, tai osallistuaksesi mukaan auttajaparveen, lue lisää ohjelmasta täältä: http://haeohjelmaan.net

kiitollisuuskantaa

Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus “rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten “en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: “En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” “Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” “Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: “Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” “Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Millaista ohjelmaa mielesi televisio näyttää?

Kuvittele että istut odotushuoneessa, jonka nurkassa on televisio. Sieltä tulee lempikomediasarjasi. Juuri kun naurat sen päähenkilöiden toilailuille, ruudulle lävähtää inhoamasi televisio-ohjelma.

Mikä on ensimmäinen ajatuksesi? Että televisio meni rikki vai että TV-ohjelmaa lähettävä kanava sekoilee? Vai että sinä olet hulluksi?

Vai käännytkö ehkä katsomaan kuka vaihtoi kanavaa?

Kuvitellaan ettei televisio ole rikki eikä kanava ole sekaisin vaan näet vastaanottovirkailijan kädessä kaukosäätimen, jolla hän surffaa kanavia.

Mitä teet? Yritätkö saada hänet vaihtamaan kanavan ajatuksen voimalla? Vai yritätkö lahjoa tai kiristää häntä vaihtamaan kanavaa? Vai pyydätkö muita odotushuoneessa olijoita taivuttelemaan virkailijan näyttämään haluamaasi ohjelmaa?

Kuvitellaan että hän ei välitä sinun tai muiden pyynnöistä, vaan jatkaa surffaamista kanaville, joiden ohjelma ei kiinnosta sinua.

Suututko tai ahdistutko? Tunnetko olosi avuttomaksi? Alatko tehdä entistä enemmän töitä sen eteen, että hän vaihtaa kanavaa?

Vai päätätkö ignoroida nurkassa loistavaa ruutua ja käännät huomiosi kännykkääsi tai lehtihyllyn valikoimiin? Tai ehkä nouset jaloittelemaan ja käyt juomassa lasin vettä.

Kuvitellaan ettet tee asiasta numeroa, vaan odotat kärsivällisesti mitä tyyppi tekee.

Kärsivällisyytesi palkitaan: hän päätyy kanavalle, josta tulee sinua kiinnostavaa ohjelmaa.

Katsot mielesi televisiota

Sinä istut elämän odotushuoneessa katsomassa mielesi televisiota, jonka kaukosäädin on alitajuntasi eli tiedostamattoman ajattelusi kädessä.

Joskus alitajunta valitsee katsottavaksesi ohjelmaa, joka miellyttää sinua: kivoja ja positiviisia ajatuksia ja muistoja, jotka herättävät miellyttäviä tunteita.

Joskus sieltä tulee ohjelmaa josta et pidä: ikäviä ajatuksia, jotka herättävät sinussa kurjia fiiliksiä:

Kauhuelokuvia menneistä tai tulevista tapahtumista. Ostoskanava, joka myy tavaroita joita et tarvitse, muttet voi olla ostamatta. Surullinen draamaelokuva siitä miten kaltoinkohdeltu, väärinymmärretty ja yksinäinen sinä olet.

Mielesi televisio ei ole rikki, vaikka sieltä tulee ohjelmaa josta et tykkää.

Sinä et ole seonnut, vaikka mielesi televisio näyttää ohjelmaa jota et ole tietoisesti valinnut.

Kaikki toimii niin kuin pitääkin, vaikket saa uhkailemalla, kiristämällä tai lahjomalla kaukosäädintä käyttävää alitajuntaa vaihtamaan kanavaa.

Mitä enemmän tappelet kaukosäätimen herruudesta alitajuntasi kanssa, sitä enemmän väsyt, ahdistut ja hermostut.

Vaikka saisit kaukosäätimen hetkeksi haltuusi, tietoista mieltäsi nopeampi ja vahvempi alitajunta nappaa sen aina takaisin ja näyttää sinulle juuri sitä ohjelmaa, jota se haluaa sinulle kulloinkin näyttää.

Taistelu on turhaa. Onneksi on olemassa toinenkin vaihtoehto.

Jos et pidä ohjelmasta, jota mielesi televisio juuri tällä hetkellä lähettää, tee samoin kuin tekisit tosielämässä televisiolle, jonka ohjelmaa et voi valita: anna sen pauhata taustalla ilman että annat sille erityistä huomiota.

Ennemmin tai myöhemmin alitajuntasi kyllästyy katsomaan samoja visailuohjelmia ja vanhojen sarjojen uusintoja ja vaihtaa takaisin kanavalle, jonka ohjelma kiinnostaa ja ilahduttaa sinua.

mielentelkku

Tuntuuko sinusta vaikealta hyväksyä, ettet ole rikki ja asiat ovat niin kuin niiden kuuluu olla? Aiheuttaako se sinulle turhaa tuskaa, josta haluaisit eroon? Tutustu omaan tahtiin opiskeltavaan Mielenrauhaa -nettikursiin.

Olisiko pitänyt miettiä pidempään ennen kuin hankin lapsia?

Jos joku vanhempi kehtaa julkisesti myöntää, että hänelle vanhemmuus ei olekaan ollut koko ajan pelkkää pullanleipomista ja pulkkailua punaposkisten palleroiden kanssa, hän voi varautua nokkeliin neuvoihin nettitietäjiltä:

“Ennen lapsien hankkimista kannattaa harkita tarkkaan pystyykö tosiaan kantamaan vastuun.”

“Kannattaa varmasti miettiä ennen lapsentekoa jaksaako niitä hoitaa ja aloittaa vaikka koiralla.”

“Minkä ihmeen takia ihmiset tekevät sitten lapsia ja ovat niiden takia niin väsyneitä. Jättäkää jälkipolvet tekemättä, jos ette jaksa valvoa öitä heidän kanssa. Joillekin se on vaan ilmeisesti todella vaikeaa ymmärtää. “

Aivan! Miksi minä ja muut vanhemmuuden hetkittäin raskaaksi kokeneet emme ole tajunneet ennen lapsien tekoa miettiä tarkemmin onko meistä vanhemmiksi?

Miksi olemme olleet yhtä idiootteja kuin:

  • Eronneet, jotka eivät ennen naimisiinmenoaan harkinneet tarkkaan olisiko heistä oikeasti avioliittoon.
  • Työttömäksi jääneet, jotka eivät ennen työpaikkaan hakemista miettineet onko työpaikka varmasti pysyvä. Olisiko kannattanut miettiä vähän pidempään?
  • Taloa rakentavat jotka valittavat kun rahat ja voimat ovat loppu. Pakkoko sitä on taloa rakentaa? Miksei voi vain vuokrata jos ei kerran jaksa valittamatta loppuun asti?
  • Tupakkaan, viinaan, seksiin, nettipokeriin, Facebookiin, huumeisiin, shoppailuun ja kofeiiniin addikoituneet. Olisivat jättäneet riippuvuutta aiheuttavat aineet väliin, jos eivät kerran pysty käyttämään niitä jäämättä koukkuun!
  • Nettikirjoitusten takia ärtyneet. Kuka käski mennä nettiin itseään kiusaamaan, kysyn vaan hän?

Tyhmää sakkia koko porukka, vai mitä?

“Kikkeliskokkelis. Mitäs läksit, nii..”

http://youtu.be/Up30xgNHcYU

Mistä tiedät mitä et tiedä?

[quote author_name=”– joku suomalainen suurmies, jota tod. näk. siteeraan väärin” size=”large” style=”solid”]Menneitä ratkaisuja ei voi arvioida nykyhetken valintakriteereillä.[/quote]

Miten helppoa päätöksenteko olisikaan, jos tänään tietäisin kaiken sen, mitä tulen tietämään kymmenen vuoden päästä!

Vaan en tiedä. Etkä tiedä sinäkään.

Jokainen tekemäni päätös, jota olen myöhemmin katunut, on aikanaan tuntunut sen hetkisessä mielentilassa hyvältä idealta. Tai ainakin vähiten huonolta vaihtoehdolta.

Valitettavasti valintahetkellä mieleeni ei juolahtanut kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja. Useimmiten en voinut valintaa tehdessäni edes tietää, mihin se tulee lopulta johtamaan.

Tehokkain tekniikka, joka on auttanut minua tekemään parempia päätöksiä on tunnistaa missä mielentilassa olen päätöstä tehdessäni.

Mitä enemmän olen paineen, jännityksen, kiihtymyksen, levottomuuden, ahdistuksen tai muun epämukavan tuntemuksen vallassa, sitä todennäköisemmin olen menossa harhaan.

Siksi pyrin tekemään kaikki isot päätökset vasta kun olen voinut harkita niitä levollisella ja vakaalla mielellä.

Tämäkään ei tarkoita että tietäisin koskaan varmasti, millaisen tapahtumaketjun tietty valintani käynnistää. Ainoastaan sen, että ainakin valintaa tehdessäni ajatteluni on ollut kirkkaimmillaan.

Mielesi valehtelee että olisit voinut valita paremmin

Vaikka välillä väsyneenä ärsyttää kuunnella muiden “miksi et aikanaan ajatellut asiaa enemmän” -heittoja, vielä turhempaa on uskotella itselleen, että “minun olisi pitänyt tietää”.

Toisin kuin ehkä luulet, ihmismieli on kaikkea muuta kuin tietokonemaisen looginen.

Ajattelu vaatii paljon energiaa, joten alitajuntamme automatisoi mahdollisimman ison osan ajattelua. Uusia tilanteita ja tietoa se arvioi käyttäen hyväkseen erilaisia oikoteitä ja nyrkkisääntöjä.

Tutkijat ovat löytäneet yli 160 erilaista “logiikkavirhettä“, jotka ovat yhteisiä kaikille ihmisille. Edes niiden tietäminen ei estä alitajuntaasi käyttämästä niitä.

Jos haluat olla loogisempi, joudut tietoisesti ohittamaan useimmat ensireaktiosi.

Yksi näistä logiikkavirheistä on “jälkiviisaus-vääristymä” (hindsight bias), joka saa meidät uskomaan, että “tavallaan tiesin koko ajan mitä tuleman piti” tai “olisi pitänyt tietää että näin tulee käymään”.

Vääristymä saa meidät muistamaan väärin omia ajatuksiamme ja odotuksiamme ajalta ennen päätöksentekoa.

Toisaalta se saa meidät uskomaan että jos olisimme itse olleet vastaavassa tilanteessa, olisimme osanneet nähdä etukäteen miten asiat tulevat menemään.

Mitä negatiivisemmasta lopputuloksesta on kyse, sitä varmempia olemme siitä, että meidän tai toisen olisi pitänyt tietää silloisilla tiedoilla paremmin. Mutta jos olisimme uudestaan vastaavassa tilanteessa vastaavilla tiedoilla, tekisimme samat väärät valinnat uudestaan.

Teoria ei ole todellisuutta

Väitän miettineeni äitiyttä ja äidiksi tulemista etukäteen enemmän kuin useimmat tuntemani äidit.

Olen halunnut äidiksi 8-vuotiaasta asti, luullut ensimmäistä kertaa tulevani raskaaksi 18-vuotiaana ja yrittänyt tulla raskaaksi useampaan otteeseen ennen kuin 33-vuotiaana aloin vihdoin ja viimein odottaa esikoistani.

Sitäkin oli edeltänyt puoli vuotta erittäin aktiivista ja tietoista yritystä lasteni isän eli nykyisen puolisoni kanssa.

Yrittäessäni vuosien varrella tulla turhaan äidiksi perehdyin minulle tyypillisellä perusteellisuudella niin hedelmöittymisen salaisuuksiin, raskausajan vaatimuksiin, synnytykseen kuin äitiyteen.

Sisareni saatua vauvoja hoidin niitä mielelläni ja mietin millaista olisi olla äiti ja millainen äiti olisin. Raskausaikana kävin myös terapiassa miettimässä itseäni ja suhdettani äitiini ja äitiyteen.

Kun synnytykseni vihdoin ja viimein käynnistyi, uskoin olevani valmis ihan mihin tahansa, mitä vanhemmuus heittäisi eteeni.

Olin väärässä.

Kestän melko hyvin univajetta ja olen tottunut kuuntelemaan kehoani niin, etten vetäisi itseäni liian piippuun. Niinpä uskoin selviäväni hyvin vaikka lapsi valvottaisi.

Mutta en ollut koskaan valvonut paria vuorokautta pidempään, saati tullut joka yö herätetyksi 3–13 kertaa vuosikaupalla. Niinpä en tiennyt miten hirveän univajeen valtaan voisin joutua ja miten kamalia ajatuksiani siinä tilassa voisi nousta mieleeni.

Koska en ollut äitiyttä odottaessani kuvitellut voivani ajatella mitään kamalaa pienokaisistani, olin häpeissäni ja peloissani.

Miten minä, joka rakastin lastani niin kovasti, saatoin ajatella hänen vahingoittamistaan! Koska en oikeasti halunnut vahingoittaa lastani, ajattelin kaikkein synkimmällä hetkellä hylkääväni perheeni ja jättäväni lapsen kokonaan miehelleni.

Onneksi juuri silloin olimme Kaliforniassa valmentajaopintojeni takia. Kerroin omalle ryhmänohjaajalleni synkistä ajatuksistani ja hän auttoi minut suhtautumaan niihin niin, ettei minun tarvitse pelätä niiden muuttuvan koskaan toiminnaksi.

En myöskään tiennyt että minulla on synnynnäinen neurologinen poikkeavuus: ADD eli tarkkaavaisuushäiriö.

Ennen äidiksi tuloa luulin, että kaoottisuuteni johtui boheemista kasvatuksestani ja että jos minulla olisi joskus oikein hyvä syy ryhdistäytyä, voisin tahdonvoimalla ja hyvillä strategioilla oppia pyörittämään rutiinitehtäviä siinä missä järjestelmällisemmät tuttavani.

Siksi blogini on täynnä surkuhupaisia yrityksiä laittaa “Kutri kuriin” tai ottaa “Elämä haltuun”.

Tajusin hakeutua ADD-tutkimuksiin vasta kun takkusin viisi päivää yrittäen siivota pientä kotiamme kihomatotartunnan takia. Lopulta kämppämme oli pahemmassa kaaoksessa kuin aloittaessani siivoamisen.

Olen syönyt viime keväästä lähtien lähes päivittäin ADD-lääkettä, joka tasoittaa tarkkaavaisuuttani. Lääkittynä rutiinien pyörittäminen on minulle (lähes) yhtä helppoa kuin niille tutuilleni, jolla kyseistä neurologista poikkeavuutta ei ole.

Jos minä olisin tiennyt mitä univaje voi minulle pahimmillaan tehdä, että minulla on ADD ja että välillä vanhemmuus olisi minulle vaikeampaa kuin mikään muu mitä olen elämäni aikana tehnyt, olisin edelleen halunnut lapsia, mutta huomioinut omat puutteeni lastenhoitoa suunnitellessani ja järjestäessäni.

Miksi huonoista kokemuksista pitää puhua?

Viimeisen viikon aikana olen tajunnut, että monet yhä olettavat, että äidin hoivavietti, rakkaus ja äidinvaisto ovat niin suuria ja ihmeellisiä voimia, että ne saavat kaikki äidit automaattisesti toimimaan aina ja kaikissa olosuhteissa lapsensa parhaaksi.

Samoin monet uskovat, että jos rakastaa lastaan, ei ikinä koe negatiivisia tunteita tätä kohtaan. Tai että jos mieleen juolahtaa minkäänlaisia väkivaltaisia ajatuksia lastaan kohtaan, silloin ei rakasta tätä oikeasti ja on niin huono äiti tai isä, jonka lapset pitäisi huostaanottaa niin pian kuin mahdollista.

He ovat väärässä.

Tiesitkö sinä, että moni rankan synnytyksen läpikäynyt tai synnytyksen aikana keinotekoista oksitosiinia saanut äiti joutuu kauhukseen huomaamaan, ettei tunne yhtään mitään vastasyntynyttä lastaan kohtaan?

Ilmiö on täysin luonnollinen ja rakkauden tunne tulee kyllä myöhemmin, kun pahin shokki ja keinotekoinen hormoni katoaa kehosta.

Tiedän kuitenkin monia äitejä, jotka ovat kokeneet hirvittävää häpeää ja surua siitä, että vastoin odotuksiaan eivät olekaan rakastuneet lapseensa ensisilmäyksellä.

Minä olin lukenut tästä ilmöistä ennen ensimmäistä synnytystäni. Niinpä en ollut moksiskaan siitä, että oloni oli vähän turta saatuani keinotekoista oksitosiinia synnytykseni aikana.

Muutamaa tuntia synnytyksen jälkeen luontainen oksitosiini otti ylivallan.

Yön pimeydessä tunsin, kuinka juuri imettämäni ihmisenalku käpertyi synnytyksen jälkeen pöhöttävää masuani vasten.

Minulle tulee vieläkin kyyneleet silmiin, kun muistan miten sydämeni täyttyi tuolloin niin valtavalla rakkaudella ja suojelunhalulla, etten tiennyt sellaista olevan olemassakaan.

Tiesitkö sinä, että pari päivää synnytyksen jälkeen useimmat synnyttäjät kokevat hormonaalisia muutoksia, jotka voivat saada heidät todella vainoharhaiseksi?

Eräs täysijärkisimmistä ystävistäni, jolla ei ole koskaan ennen synnytystä ollut mitään mielenterveysongelmia, pakeni tämän baby bluesiksi kutsutun ilmiön vallassa vastasyntyneen kanssa kylmään vinttikamariin itkemään.

Hän oli nimittäin yhtäkkiä täysin varma siitä, ettei pärjäisi äitinä ja että hänen miehensä yritti myrkyttää hänet sen takia.

Hullu ajatus savustusmurhasta oli lähtenyt siitä, että heidän puuhellansa oli savuttanut, kun mies oli laittanut siihen tulet.

Pari päivää tapahtuman jälkeen juttu jo nauratti häntä, mutta sillä hetkellä hullut ajatukset olivat hänelle totisinta totta.

Koska olin kuullut kaverini tarinan, en itse ottanut läheskään niin vakavasti omaa hysteriakohtaustani, jonka sain sairaalasta palattuamme.

Aloin pari päivää ensimmäisen synnytyksen jälkeen itkeä hulluna sitä, että vastasyntynyt lapseni alkaisi varmasti tupakoida 15-vuotiaana, koska hänen isänsä poltti silloin tällöin tupakkaa.

Toisen lapsen kanssa babyblues-kohtaus meni niin rutiinilla, etten edes muista mitä sekoilin sen vallassa.

Toivon, että kertomukseni siitä, että yön pimeydessä mieleeni on juolahtanut kamalia ajatuksia, lohduttaa niitä tuoreita äitejä, jotka jossain vaiheessa joutuvat samaan tilanteeseen.

Me selvisimme hengissä ja ilman pysyviä henkisiä tai fyysisiä vaurioita näistä pimeimmistä hetkistäni silloinkin, kun en ymmärtänyt että hullut ajatukseni kertoivat vain mielentilani ja ajatteluni laadun laskusta — ei siitä, että olisin halunnut oikeasti satuttaa lastani tai itseäni.

Kuopuksen kanssa oma ymmärrykseni on auttanut selviämään kohtuullisen kevyesti elämäni kauheimmasta ja pisimpään kestäneestä syvästä univajeesta, joka ennen vanhaan olisi voinut johtaa syvään epätoivoon, paniikkihäiriöön tai loppuunpalamiseen.

Et ole yksin

Minä väitän, että eniten tuskaa meille aiheuttaa ajatus siitä, että olemme ainoita maailmassa, jotka kamppailevat tietyn asian kanssa.

Että olemme jotenkin huonompia, vajaampia, heikompia tai avuttomampia kuin ne, jotka näyttävät vain porskuttavan eteenpäin ja hanskaavan huolettomasti vastaavanlaiset elämäntilanteet.

Nykyinen some-kulttuuri, jossa useimmat laittavat blogeihin, Instagramiin ja Facebookiin vain paraatipuolen elämästään, saattaa pahentaa kokemusta siitä, että olemme yksin ongelmiemme kanssa.

Olen iloinen siitä, että esimerkiksi Huono äiti ja Project Mama -bloggaajat puhuvat vapaammin vanhemmuuden pimeämmästä puolesta.

Vielä tärkeämpänä näen sen, että vanhemmat uskaltaisivat kertoa tuntemuksistaan ja ajatuksistaan läheisilleen ilman, että joutuvat pelkäämään, että heidät tuomitaan tai heille kuittaillaan.

Sinä, joka haluat kieltää vanhempien kovat kokemukset sanomalla “sun olisi pitänyt tietää” tai “mikset miettinyt ennen kuin aloit vanhemmaksi”, olet vain jälkiviisausvääristymän vallassa.

Ei haittaa, niin meistä jokainen on aina silloin tällöin.

Mutta tiedä, että jokainen vanhempi — ne kaikkein kauheimmatkin — tekee aina parhaansa niillä resursseilla ja sillä ymmärryksellä joka hänellä sillä hetkellä on käytössään.

Niin kuin teet sinäkin omia elämän valintoja tehdessäsi.

Joskus ne resurssit voivat olla vähissä tai lähes olemattomat. Siksi on tärkeämpää tukea kuin tölviä niitä vanhempia, joille vanhemmuus on vaikeampaa.

Hyödyllisempää kuin jossitella ja voivotella sitä, mitä emme aikanaan tiennyt, on miettiä miten voimme jakaa rehellisesti ja kaunistelematta kokemuksiamme niiden kanssa, joilla vastaava tilanne on ehkä vasta edessä.

ettiedamitaettieda

Kirjoituksia ja videoita vanhemmille, joiden perhe-elämä ei juuri nyt ole kuin suoraan vauvalehtien kansikuvista:

Mitä tehdä jos haluat vahingoittaa lastasi tai itseäsi

Mitä jos masentaa ja ahdistaa niin ettei meinaa jaksaa?

Kokemuksia sairaalaunikoulusta

Kun elämä tuntuu kaaokselta

Kiitos siitä, että lapseni valvottavat

Miten fyysinen olo ja mielentila liittyvät toisiinsa

Miksi äidit arvostelevat toisia äitejä

Onko jo liian myöhäistä palata rakkauteen?

 

Mitä tehdä jos ahdistaa tai masentaa niin ettei meinaa kestää?

Koetko juuri nyt ahdistusta, masennusta, stressiä, surua, epätoivoa, vihaa tai muuta negatiivista tunnetta, joka tuntuu lähes tai täysin sietämättömältä?

Ei hätää. Se menee kohta ohi.

Nouseeko mieleesi kamalia muistoja, vaarallisia ajatuksia tai ajatuksia teoista, joiden tiedät syvällä sisimmässäsi olevan vääriä?

Ei haittaa. Ne ovat vain ajatuksia, eivät totuuksia sinusta, muista tai maailmasta. Voit jättää ne omaan arvoonsa.

Olosi ja ajatuksesi kertovat että olet hälytystilassa, jossa ajattelet niin kuin säikähtänyt villipeto — et niin kuin älyllinen ja rakastava ihminen, joka pohjimmiltasi olet.

Tilanteesi näyttää nyt niin synkältä, koska ajattelusi taso on laskenut liskoeläimen tasolle. Siksi pienet ja mitättömätkin asiat tuntuvat juuri nyt valtavilta elämän ja kuoleman kysymyksiltä. Pahimmillaan tulevaisuus näyttää mustalta, koska se aivojesi osa, jota tarvitset tulevaisuuden visiointiin on “pimeänä”.

Ei haittaa. Tämä tila menee kohta ohi.

Voi olla että säikähdit äsken jotain. Voi olla että olet ihan hirvittävän väsynyt. Voi olla että verensokerisi on lähtenyt laskuun. Voi olla että hormonitasapanosi on heilahtanut kuukautisten alla. Voi olla että joit kaksi päivää sitten alkoholia ja nyt aivojesi välittäjäaineet ovat sekaisin.

Ei haittaa. Ei hätää. Tämä menee kohta ohi.

Ajaisitko pimeässä yössä autolla, jossa eivät toimi valot ja käsijarrukin on jumissa?

Et tietenkään.

Miksi yrittäisit ratkoa elämässäsi olevia käytännön ongelmia aivoilla, jotka ovat jumissa ja pimeänä?

Voi olla, että koet juuri nyt valtavaa painetta tehdä jotain. Ehkä sinusta tuntuu että sinun on löydettävä ratkaisu ongelmiisi tässä ja nyt, tai muuten tapahtuu jotain kamalaa.

Vedä syvään henkeä. Sisään ja ulos.

Mitä juuri nyt tapahtuu?

Sinä luet tätä tekstiä huoneessa, pihalla, autossa tai bussissa. Jos jotain aidosti hengenvaarallista olisi tapahtumassa, et lukisi tätä tekstiä vaan taistelisit henkesi puolesta.

Kehossasi voi olla voimakkaita puristavia, painavia, raskaita, kuumia tai kylmiä tuntemuksia. Sinua saattaa sattua.

Mieleesi voi nousta kaikenlaisia ikäviä ajatuksia valtavalla nopeudella tai kaameana kaaoksena.

Mutta juuri nyt kukaan ei ole tappamassa, raiskaamassa tai pahoinpitelemässä sinua.

Juuri nyt olet fyysisesti turvassa, vaikka kehossasi oleva hälytystila antaa ymmärtää jotain muuta.

Ei haittaa. Se menee ohi.

Ja vaikka sinusta tuntuu ettei tämä tila ja tilanne mene koskaan ohi, se on vain hätäisen mielesi ajatus. Sekin menee vielä ohi.

Ja vaikka sinusta tuntuu että elämässäsi oleviin käytännön ongelmiin ei ole ratkaisua, niihin on aina jokin ratkaisu — ja käytännössä aina monia erilaisia ratkaisuja.

Mutta niin kauan kun olet hälytystilassa, et pysty näkemään kaikkia vaihtoehtoja etkä pysty valitsemaan niistä kokonaisuuden kannalta parasta.

Joten älä tee juuri nyt mitään tärkeitä päätöksiä. Älä, vaikka sinusta kuinka tuntuu että sinun pitää tehdä jotain elämällesi.

Odota hetki. Pakkaa pyykkikone, tiskaa astiat, imuroi. Juo lasi vettä, käy vessassa pesemässä kädet.

Kävele korttelin ympäri. Ota pienet tirsat. Katso mitä tapahtuu.

Anna itsesi olla ahdistunut. Se ei haittaa. Se ei ole vaarallista. Se kuuluu elämään. Se menee kohta ohi.

Ja kun kohta olosi kevenee ja mielesi kirkastuu, huomaat, että niin tapahtui jälleen kerran, vaikka annoit itsesi olla ahdistunut.

Kun olosi on taas vakaa ja levollinen, pystyt löytämään kaikenlaisia uusia ratkaisuja käytännön ongelmiisi. Tai ehkä jopa huomaat, ettei sinulla oikeastaan ole edes mitään ongelmaa.

On vain elämää, joka joskus on vaikeaa, joskus helpompaa.

Eikä tämä nyt ole niin vakavaa.

Kaikki järjestyy, kaikki kääntyy parhain päin.

Tällä kirjoituksen alussakin olevalla videolla sanon samat asiat vielä tunteella.

eioleloppu

Haluatko vapautua turhasta stressistä, ahdistuksesta, masennuksesta ja epätoivosta? Haluatko kokea enemmän mielenrauhaa?

Tutustu itseopiskeltavaan Mielenrauhaa-nettikursiin, jolla opetan kolme prinsiippiä, jotka auttoivat minua suhtautumaan elämään rennommin ja kääntämään voitoksi vastoinkäymiset, joita elämä aina välillä heittää eteen.

Mielenrauhaa-nettikurssi

Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta “mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja “myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan “nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden “pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — “ihanne-elämä” tai “ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut “väärään elämään” tai “väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin “elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen “oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten “oikein” tai “sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi “väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten “väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa