Autan parhaillaan sinkkujen etsinnässä Ensitreffit alttarilla -sarjan kolmannelle tuotantokaudelle. Olin päävastuussa ensimmäisen kauden sinkkujen etsinnästä ja olen nähnyt melkein kaikkia ekan kauden ohjelmassa olleita sinkkuja sarjan kuvausten jälkeen.
Tämä kirjoitus edustaa vain ja ainoaa omia ajatuksiani sarjasta — ei siis tuotantoyhtiön tai TV-kanavan virallista näkökantaa (joka voi silti olla sama kuin minulla).
Sarjan ideana on siis etsiä sinkuille “Se Oikea” tieteen keinoin.
Kolme testien ja asiantuntijoiden mukaan parhaiten yhteensopivaa paria pääsee ohjelmaan kokeilemaan syttyykö heidän välillään myös biokemiallinen rakastumisreaktio, joka hitsaisi heidät lopullisesti yhteen.
Rakastumisreaktion käynnistämiseksi pariskunta tapaa ensimmäistä kertaa siviilivihkimis-seremoniassa, jossa heidät vihitään ihan oikeasti avioliittoon.
He elävät yhdessä avioparina kesän ajan ja kesän lopussa päättävät haluavatko jatkaa vielä avioliittoaan.
Parhaimmillaan kipinä syttyy, pariskunta rakastuu ja jatkaa onnellisena yhteiseloa, niin kuin kävi ensimmäisen kauden Esalle ja Violalle ja toisen kauden Sarille ja Antille. Kumpikin pareista odottaa nyt perheenlisäystä.
Neljä pariskuntaa erosi ohjelman aikana tai jälkeen, mutta ne joiden kanssa olen puhunut ja joista olen kuullut mm. tuottajan kautta, ovat kaikki sitä mieltä, että ohjelmaan osallistuminen kannatti, vaikkei parisuhde jatkunutkaan.
Tässä ovat mielestäni tärkeimmät syyt siihen, miksi jo ohjelmaan hakeminen kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei sinulle löydy Sitä Oikeaa hakuprosessin aikana.
1. Kerrot itsellesi, että olet tosissasi parisuhteen etsimisen suhteen
Tutkimus toisensa jälkeen todistaa, että tiedostamattomat ajatusprosessimme ohjaavat käytöstämme valtaosan ajasta — silloinkin, kun luulemme tekevämme valintoja tietoisesti.
Tiedostamattomat ajatusprosessit reagoivat herkemmin toimintaamme kuin siihen miten ajattelemme.
Esimerkiksi jos haluat tuntea olevasi rohkea, pätevä ja itsenäinen, olosi tuntuu sellaiselta helpommin jos seisot ryhdikkäästi etkä ajattele mitään erityistä kuin jos seisot lysyssä ja hoet mielessäsi “olen rohkea, pätevä ja itsenäinen”.
Hakemalla ohjelmaan, johon osallistuminen edellyttää naimisiinmenoa henkilön kanssa, jota et ole ennen tavannut, antaa alitajunnallesi todella vahvan viestin.
Mielesi päättelee toiminnastasi, että olet tosi tosissasi puolison etsimisen kanssa ja alkaa suhtautua uudella tavalla sinkkuihin, joita tapaat.
Ensimmäisellä kaudella useampi hyvä kandidaatti vetäytyi kisasta ennen testivaihetta, koska oli ohjelmaan hakemisen jälkeen tavannut yhtäkkiä sen oikean.
Jos oletat, että haluat parisuhdetta mutta sellaista ei näy eikä kuulu, ohjelmaan hakeminen on hyvä tapa testata oletko oikeasti valmis parisuhteeseen — ja miten paljon olet valmis tekemään rakastumisen eteen.
Jos huomaat joutuvasi paniikin valtaan ihan vain hakemusta täyttäessä — siis hakemusta, joka ei vielä sido sinua menemään kenekään kanssa naimisiin — et ehkä oikeasti edes halua parisuhdetta.
Tämä haluttomuus voi sitten ilmetä käytöksessäsi, ilmeissäsi ja eleissäsi niin, että potentiaaliset kumppaniehdokkaat kaikkoavat ennen kuin ehditte kunnolla tutustua.
Haluatko testata oletko valmis parisuhteeseen? Löydät tarkemmat hakuohjeet täältä: http://haeohjelmaan.net
2. Saat selvittää kuka olet ja millaisen suhteen haluat
Mutta mikä on todellinen syy siihen, ettet halua täyttää kaavaketta?
Entä jos osa kysymyksistä on sellaisia, joihin et halua kuulla omaa rehellistä vastaustasi?
Niin kivalta kuin itsepetoksessa eläminen voi tuntua, se aiheuttaa ajan mittaan isompia ongelmia kuin mitä antaa.
Tiedän, koska olen itse syyllistynyt samaan.
Mitä vaikeammalta kyselykaavakkeen kysymyksiin vastaaminen tuntuu, sitä tärkeämpää sinun on ehkä vastata niihin.
Kysyessäsi itseltäsi kysymyksiä, joita et haluaisi kysyä, opit näkemään itsesi, toimintasi ja unelmasi uudessa valossa.
Juho Kusti Paasikiveä lainatakseni: Tosiasioiden tunnustaminen on kaiken viisauden alku.
Haluatko selvittää mitä kipeää totuutta et uskalla myöntää itsellesi? Löydät tarkemmat hakuohjeet täältä: http://haeohjelmaan.net
3. Pääset katsomaan onko hakijoiden joukossa sinulle sopiva kumppani.
Parien etsintä on todella perusteellinen prosessi.
Ensin hakijat pääsevät tekemään “viehättävyystestin”, joka takaa, että alttarilla tulee vastaan ihminen, jonka ulkonäkö miellyttää silmää.
Sen jälkeen he vastaavat monta sataa kysymystä sisältävään monivalintatestiin, joka selvittää heidän arvojaan yms. pitkän ja onnellisen parisuhteen kannalta olennaisia tietoja.
Hakuprosessiin kuuluu myös muita testejä ja kyselyitä.
Jos näiden perusteella hakijalle löytyy yksi tai useampi paperilla hyvältä näyttävä kumppani, hakijat pääsevät asiantuntijoiden haastateltavaksi, jotka antavat oman arvionsa hyvistä pareista.
Vain kolme parasta paria pääsee ohjelmaan — muut todella hyvät parit voivat halutessaan saada toistensa yhteystiedot, kuten kävi viime kaudella ohjelman ulkopuolella rakastuneelle parille.
Ainoa tapa selvittää, onko hakijoiden joukossa ihminen, joka on sinulle “Se Oikea”, on hakea ohjelmaan.
Jos prosessi tyssää osaltasi ennen kuin ohjelma alkaa, et joudu miettimään kävelitkö ehkä onnesi ohi.
Haluatko selvittää onko hakijoiden joukossa se oikea? Löydät tarkemmat hakuohjeet täältä: http://haeohjelmaan.net
Yleisimmät syyt miksi joku epäröi ohjelmaan hakemista — ja miksi epäröinti on turhaa.
1. Julkisuus pelottaa
Lähes jokainen hakijakandidaatti, jonka kanssa olen keskustellut, on maininnut että häntä arveluttaa kaikkein eniten julkisuus.
Toisin sanoen ainakaan ensimmäisellä kaudella kukaan hakijoista ei halunnut väenvängällä telkkariin.
Vaikka heitä jännitti ohjelmaan hakeminen, halu haastaa pelkonsa ja nähdä löytyisikö hakijoiden joukosta oma rakas, sai heidät silti hakemaan ohjelmaan.
Ensitreffit alttarilla -sarjan tavoitteena on saada katsoja osallistujien puolelle — samaistumaan osallistujiin, jännittämään heidän puolestaan ja ehkä vähän rakastumaan heihin.
Siksi ohjelmaan halutaan nimenomaan tavallisia kivoja ihmisiä, jotka etsivät vilpittömästi rakkautta.
Siksi heitä myös kohdellaan ohjelmassa kunnioittavasti ja heille annetaan myös ns. omaa aikaa tutustua toisiinsa.
Kaikki osallistujat, joiden kanssa olen jutellut, ovat kokeneet julkisuuden ensisijaisesti positiiviseksi.
Kyllä, Vauva-lehden foorumilta löytyy aina ihmisiä, joilla ei ole muuta tekemistä kuin haukkua muita. Siksi heidän juttujaan ei kannata käydä lukemassa — eikä niille kannata antaa mitään painoarvoa.
2. Naimisiinmeno on pyhä asia johon pitää suhtautua vakavasti
Ensitreffit alttarilla -ohjelman hakijoille tehdään selväksi, että naimisiinmeno ei ole vitsi, vaan vakava asia, joka hakijoiden pitää ottaa tosissaan.
Näin varmistetaan, että kun pariskunta kohtaa tuomarin edessä, he tietävät että toinen on yhtä valmis tekemään töitä suhteen onnistumisen eteen kuin hänkin.
Tunnen itse lukemattomia pareja, jotka kokevat vain jotenkin ajautuneensa naimisiin.
Ensin on törmätty baarissa ja päädytty sänkyyn.
Sitten on alettu hengata useammin yhdessä.
Jossain vaiheessa toinen on muuttanut toisen luo.
Sitten on oltu niin pitkään yhdessä, että on tuntunut luontevalta mennä naimisiin — ilman että missään vaiheessa on pysähdytty kysymään onko tämä suhde sellainen, jossa haluan elää loppuelämäni.
Usein nämä parit selittelevät naimisiinmenoa sillä että “haluttiin pitää isot bileet”.
Tai vielä pahempaa: ollaan oltu niin pitkään yhdessä, että suhde on väljähtänyt ja sitten on keksitty kokeilla josko naimisiinmeno olisi lääke suhteen parantamiseksi. Ei yleensä ole ollut.
Ensitreffit alttarilla -sarjan perusteellinen ja vaativa hakuprosessi ja naimisiinmenon julkisuus nimenomaan varmistaa, ettei ohjelmassa päädytä naimisiin “vahingossa”.
Toisaalta pariskunta saa alusta alkaen ja suhteen mahdollisesti myös päätyttyä tukea ohjelman asiantuntijoilta.
Mieti kaikkia eroon päättyneitä suhteitasi.
Miten paljon loppujen lopuksi opit niistä?
Ellet erikseen lähtenyt prosessoimaan eroa läpi asiantuntijoiden kanssa, veikkaan että et kovinkaan paljon.
Jos tässä ohjelmassa päädyt eroon, olet oppinut takuulla paljon enemmän itsestäsi ja parisuhteista kuin jos olisit deittailut omin päin viisi viikkoa jotakuta ja sitten päätynyt eroon.
Ohjelmasta saamiesi oppien avulla sinulla on nyt paremmat lähtökohdat etsiä omin päin “Se Oikea” ja rakentaa hänen kanssaan kestävä parisuhde.
Toisaalta varsinkin miehille ohjelmasta voi seurata paljon uusia puolisoehdokkaita (miehille siksi, että ohjelmaa katsovat etupäässä naiset).
Voit silti tilata täältä sähköpostiisi ohjelman hakukysymykset ja vastata niihin omaksi iloksesi.
Voit millä toimenpiteillä kerrot alitajunnallesi, että olet ihan tosissaan parisuhteen löytämisen suhteen.
Voit myös miettiä olisiko hyvä käydä jonkun ammattilaisen kanssa läpi edellinen erosi, jos se on jäänyt kalvamaan.
Terapeuteista oma suosikkini on Leena Hattunen, jonka kanssa aloitin omien avioerojeni prosessoinnin ennen nykyistä suhdettani. Olen lähettänyt hänen luokseen erityisesti miestuttaviani, koska tiedän ettei Leena lässytä vaan sanoo asiat rakkaudella, mutta suoraan.
Koetko koskaan olevasi huono ihminen (tai ainakin huono äiti)?
Kärsitkö huijarisyndroomasta eli kun muut kehuvat työpanostasi, ajattelet ettet oikeasti tiedä mitä teet — ja pelkäät että muutkin huomaavat sen?
Häpeätkö itseäsi?
Seuraavan kerran kun olosi on kurja ja koet olevasi Maailman Huonoin Ihminen™, kuuntele huviksesi omia ajatuksiasi.
Kuvittele että sanoisit samat läpät parhaalle ystävällesi päin naamaa.
“Sä olet niin tyhmä.”
“Mikä luuseri!”
“Miksi sä AINA mokaat kaiken.”
“Sä olet läski ja ruma — ei ihme ettei kukaan halua sua.”
“Sä olet paskin äiti mitä on olemassa. Sulta pitäisi ottaa lapset pois.”
“Sä et osaa yhtään mitään. On vain ajan kysymys kun muutkin huomaavat sen.”
Pystyisitkö haukkumaan ystävääsi niin kuin itseäsi?
Todennäköisesti et.
Haukut, pilkkaat ja syyllistät itseäsi, koska oletat näin opettavasi itsellesi ettei saa mokata, valmistavasi itseäsi mahdolliseen pettymykseen tai tsemppaavasi itseäsi kehittymään.
Samalla missaat sen, että et koskaan kohtelisi niin rakasta ystävää, jolle toivot parasta.
Jännä juttu, eikö vain?
Tutkimus toisensa jälkeen todistaa, että itsensä armahtaminen ja kannustaminen edesauttaa muutosta tehokkaammin kuin pilkkaaminen, parjaaminen, syyllistäminen ja hävettäminen.
Haastan sinut näin ystävänpäivän kunniaksi antamaan itsellesi anteeksi sen miten olet kohdellut itseäsi tähän asti ja kohtelemaan itseäsi kuin parasta ystävää.
Oletko koskaan ollut parisuhteessa ja tuntenut, ettei kumppanisi rakasta sinua?
Hän ei ole sanonut niin, mutta aistit hänen olemuksestaan, että nyt rakkaus on loppu (jos sitä koskaan oikeasti edes oli). Ehkä hän käyttäytyy tavalla, jolla sinun mielestäsi rakastava ihminen ei käyttäydy. Tai ainakin jättää tekemättä asioita, jotka kertoisivat sinulle, että hän rakastaa sinua.
Eräs tuttuni oli automatkalla puolisonsa kanssa.
Yleensä puhelias puoliso oli ihmeen hiljaa. Niin hiljaa, ettei tuttavani uskaltanut kysyä häneltä mitä on vialla. Sen sijaan hän yritti haastaa puolisoa keskusteluun — turhaan.
Mitä pidemmälle matka ja mykkäkoulu jatkui, sitä enemmän tuttavani huolestui. Hän alkoi jo maalata mielessään kauhukuvia siitä miten puoliso oli löytänyt uuden rakkauden ja jättämässä hänet.
Lopulta tuttavani ei kestänyt enää vaan puuskahti rakkaalleen “mikä sua vaivaa”.
“Mun hammas on kipeä”, puoliso parahti tuskaisena.
Tunnet vain oman rakkaudettomuutesi
Sillä hetkellä kun koet ettei sinua rakasteta, vain yksi asia on varmaa: tunne on sinussa.
Rakkaudettomuuden tunne syntyy sinun omien ajatustesi kautta. Tuntuu sinun kehossasi.
Minä huomaan silloin tällöin miettiväni rakastaako puolisoni minua. Tunne liittyy yleensä tilanteisiin joissa olen väsynyt, nälkäinen, kuormittunut tai lähestymässä kuukautisia.
Joskus olen tuossa tilanteessa kysynyt puolisoltani rakastaako hän minua. Kun hän on vakuuttanut rakkauttaan, olen ajatellut hänen valehtelevan.
Samaan aikaan hänen sydämensä on voinut olla täynnä rakkautta minua kohtaan. Oma rakkaudettomuuteni on vain estänyt minua kokemasta sitä.
Olen ollut myös tilanteessa, jossa selvästi alavireinen puolisoni on miettinyt rakastanko häntä oikeasti.
Hetkeä aikaisemmin olen ajatellut hänestä hyvin rakkaudellisia asioita, mutta jostain kumman syystä tunteet eivät ole telepaattisesti välittyneet hänelle.
Hassu juttu, vai mitä?
Ei tietenkään.
Mitä ajattelet muista, riippuu omasta mielentilastasi
Kukaan meistä ei koe koskaan toisen tunteita — tunnemme vain omat ajatuksemme siitä, mitä ajattelemme toisen ajattelevan ja tuntevan.
Se, mitä ajattelet toisen ajattelevan riippuu siitä, mikä oma mielentilasi on.
Väsyneenä ja ahdistuneena ajattelet vainoharhaisesti että muu maailma on sinua vastaan.
Hyvällä tuulella ja levollisena ajattelet että rakastat koko maailmaa etkä edes mieti, mitä muut sinusta ajattelevat.
Seuraavan kerran kun koet rakkaudettomuutta, pysähdy.
Tunnista että tunne on sinussa.
Hengitä. Halaa itseäsi. Syö. Lepää. Liikuta kehoasi tavalla josta tykkäät.
Pian huomaat rakkaudettomuuden tunteen katoavan — ilman että kukaan toinen on tehnyt mitään.
Olen äskettäin havahtunut eläneeni aikamoisessa kuplassa.
En ole tajunnut miten karussa maailmassa monet suomalaiset elävät.
Maailmassa, jossa “jokainen pitäkööt huolen itsestään”.
Maailmassa, jossa “ei kukaan auttanut minuakaan kun oli vaikeaa, miksi minä auttaisin muita?”
Maailmassa, jossa “jos on niin heikko ettei pärjää itse, pitää miettiä ennen kuin laittaa itsensä tilanteeseen, jossa ei pärjää.”
Huhhuh!
Suoraan sanottuna olen ollut äimän käkenä lukiessani tällaisia kommentteja.
Olen toki elämäni aikana törmännyt esimerkiksi perheisiin, joissa voidaan pitää vihaa yllä vuosikausia jostain mitättömästä jutusta ja sen takia kieltäytyä auttamasta muita.
En vain tiennyt, että niin moni ihminen voisi olla omalla naamallaan ja nimellään suorastaan ylpeä siitä, ettei halua auttaa ja tukea heikoilla olevia.
Tajusin, että koska tulen itse toisenlaisesta maailmasta, olen jotenkin sulkenut silmäni tällaiselta “jokainen pärjätköön itse” -ajattelulta.
Viime viikkojen aikana olen nähnyt sitä lähes kaikkialla: poliitikkojen puheissa, kolumneissa ja nettikommentteissa.
Tämä tuskin johtuu siitä, että yleiset asenteet olisivat oikeasti koventuneet vaan todennäköisesti vain siitä, etten ole kiinnittänyt näihin kommentteihin huomiota, koska ne eivät ole sopineet omaan maailmankuvaani.
Auttaminen antaa yltäkylläisen olon
Ehkä vuosi sitten ystäväni linkitti Facebookissa tarinaan afrikkalaisheimosta, jossa koko kylä hoitaa ja kasvattaa lapsia yhdessä. En muista jutusta sen kummempia yksityiskohtia kuin että kommentoin linkkiä tyyliin “tälläinen heimo löytyy myös Etelä-Mäntsälästä”.
Minulla on ollut etuoikeus ja onni kasvaa sellaisten ihmisten keskuudessa, jotka pitävät itsestäänselvyytenä, että heikompia ja hädässä olevia autetaan ja tuetaan.
Ja että vahvimmallakin ihmisellä voi joskus olla hetkiä, jolloin hän on heikoilla.
Äitini on näistä auttajista ehkä kaikkein legendaarisin.
Tunnustan etten nuorempana aina ymmärtänyt miten hän saattoi uhrata kallista työaikaansa roudatakseen vanhaa naapurinmummoa terveyskeskukseen ja apteekkiin.
Hän kuittasi asian sanomalla “Jumala maksaa toiselta momentilta”.
Ja niin se näyttää maksavan. Äitini on usein elämänsä aikana ollut vaikeissa tilanteissa, mutta jotenkin maagisesti asiat ovat aina järjestyneet parhain päin.
Tätä nykyä käytän itsekin sanontaa ajatellessani, että parhaat tekoni elämässäni olen tehnyt silloin, kun en ole olettanut saavani niistä suoraa hyötyä tai etua itselleni.
Se, mitä olen saanut näistä teoista on tunne siitä, että maailmassa on kauneutta ja hyvyyttä.
Kun olen tehnyt tekoni rakkauden ja yltäkylläisyyden tilasta käsin enkä pelosta, ahdistuksesta tai syyllisyydestä, minut on täyttänyt tekoa tehdessä fiilis että “mulla on tähän varaa”.
Se on hyvä fiilis, joka on lisännyt luottamusta itseeni, muihin ja elämään.
Se, että minulla on ollut yltäkylläinen olo ei tarkoita, että minulla olisi ollut esimerkiksi enemmän aikaa kuin hetkellä, jolloin ajattelen stressin ja kiireen vallassa etten ehdi auttaa muita.
Se on tarkoittanut vain sitä, että rakkaudellisessa tilassa näen selkeämmin että valtaosa kaikesta siitä, mikä tuntuu “pakolta” tai “välttämättömyydeltä” tai “tärkeältä” ei oikeasti ole sitä.
Jos sinä olet siinä tilassa, jossa olo on tyyni, vakaa ja levollinen, mieli kirkas ja sydän täynnä rakkautta, mikä silloin tuntuu sinusta olennaiselta, tärkeältä ja arvokkaalta?
Suorittaminen, menestyminen, maine, mammona ja kunnia?
Vai kokemus yhteenkuuluvuudesta ja läheisyydestä toisen ihmisen kanssa?
Että sinulla on kyky ja mahdollisuus tehdä toisen elämä edes hetken ajan helpommaksi?
Että antamalla luvan olla muille heikko ja ottaa vastaan apua, saat oikeuden pyytää ja vastaanottaa apua jos joskus elämä vie sinut pohjalle?
Miksi emme halua auttaa muita?
Olen miettinyt todella paljon sitä, miksi jonkun mielestä on hienoa ajatella, että jokaisen pitää itse pitää itsestään huolta ja pärjätä silloinkin kun ei oikeasti pärjää.
Mitä jos tällainen ihminen ei ole itse saanut kokea miltä tuntuu olla rakastettu?
Entä jos hän ei ole saanut nähdä että joku välittää ja on valmis auttamaan tiukan paikan tullen ilman syyllistämistä tai tuomitsemista?
Laskin huvikseni yhtenä iltana, että jos nyt yhtäkkiä olisin maagisesti ilman ruokaa ja rahaa ja yöpaikkaa, minulla on kännykässäni numero ainakin 80–100 henkilölle, jotka vastaisivat puheluuni, majoittaisivat ja syöttäisivät minut ilomielin.
He ovat vanhempiani, sisaruksiani, isovanhempiani, enojani, setiäni, tätejäni, serkkujani, ystäviä, naapureita, kurssikavereita ja jopa työkavereita.
Kuinka monelle ihmiselle sinä kehtaisit soittaa, jos olisit nyt nälissäsi ilman yöpaikkaa?
Kuinka monen heistä tietäisit ilahtuvan ajatuksesta, että he voivat auttaa sinua?
Entä kuinka monta ihmistä sinä majoittaisit ja ruokkisit ilomielin, jos he olisivat pulassa?
Aloin tehdä listaa ihmisistä, joita voisin auttaa, mutta väsähdin parinsadan paikkeilla. Tosiasiassa ihmisiä on varmasti tuhansia.
Itse asiassa mieleen ei tule kuin muutama tuntemani ihminen, jota en kauhean mielelläni majoittaisi ja ruokkisi — mutta todennäköisesti auttaisin silti, jos he pyytäisivät apua. Ihan vain siksi, että voisin.
Pelkäätkö heikkoutta?
Toinen syy miksi joku ehkä uskoisi, että on parempi pakottaa ihmiset pärjäämään omillaan on se, että hän pelkää heikkoutta.
Uskon, että vastustamme usein raivokkaimmin muissa sitä, mitä pelkäämme eniten itsessämme.
Moni uskoo, että jos autamme toista kun tämä on heikoilla, annamme luvan muille — ja sitä kautta itsellemmekin — heittäytyä täysin avuttomaksi silloinkin, kun siihen ei ole syytä.
Ehkä joku on opettanut heille että heikkous on hävettävää tai halveksittavaa?
Ehkä he ovat joskus kokeneet olevansa heikoilla ja saaneet sen seurauksena osakseen entistä kovempaa kohtelua?
Samoin olen nähnyt monen ylpeilevän sillä, että hän ei ole ollut heikoilla silloinkaan, kun olosuhteet ovat olleet kovat.
Minäkin olen joskus ylpeillyt sillä, miten kova ämmä minä olen.
Ja kyllähän minä olen kova — osaan olla henkisesti sitkeä ja itsepintainen, fyysisesti kestävä ja vahva.
Äiti kertoo usein tarinaa siitä, miten edesmennyt isoäitini sanoi minusta ollessani alle kouluikäisenä isosisko kolmelle nuoremmalle sisarukselle, että “Katri on urhea lapsi”.
Joskus ajattelin sen kuulostavan hienolta.
Nyt se kuulostaa minusta surulliselta. Eihän pienen lapsen kuulu olla urhea!
(Eikä kyllä tarkemmin ajatellen aikuisenkaan.)
Niinä aikoina kun olen eniten ylpeillyt kovuudellani, kestävyydelläni ja urheudellani, olen tehnyt sen uhmassa tai jopa suuttumuksessa, koska olen kokenut, etten ole saanut apua vaikka se olisi sillä hetkellä ollut todella tarpeen.
Ettei elämä kanna — ja siksi minun pitää itse taistella pysyäkseni pinnalla.
Puskea ja painaa vaikka en oikeasti enää jaksa.
Nämä ovat olleet yleensä tilanteita, jolloin olen jostain syystä ollut niin syvällä pimeydessä, etten ole kehdannut pyytää apua tai olen pyytänyt sitä ihmiseltä, jonka mielestä minun pitäisi vain pärjätä.
Kertomalla itselleni että “kyllä minä pärjään” ja “mä olen kova ämmä”, olen saanut tsempattua itseäni jaksamaan silloinkin, kun se on alkanut käydä jo terveyden päälle.
On tietenkin mahdollista, että ihminen, jonka ei anneta koskaan katsoa mihin kaikkeen hän pystyy ihan itse, erehtyy luulemaan että hän on avuttomampi ja heikompi kuin mitä onkaan.
Mutta yhtä hyvin joskus voi käydä niin, että ihminen joka ei anna itsensä nojata toisiin silloin kun siihen on tarvetta, vetää itsensä ja kehonsa turhaan äärirajoille tai niiden yli.
Entä jos elämä kantaa?
Miltä maailma tuntuu sinusta sillä hetkellä, kun ajattelet että “kyllä jokaisen pitää pärjätä omillaan”?
Miltä elämä maistuu kun ajattelet “ei kukaan auttanut minuakaan silloin kun minulla oli vaikeaa”?
Tuntuuko se jotenkin kylmältä, kovalta, karulta, pimeältä tai raskaalta?
“Elämä on kovaa ja ratsuväki raakaa.”
“Life is hard and then you die.”
“Mik’ei tapa, se vahvistaa.”
Miltä tuntuu ajatus siitä, että “minulla on rakkautta, energiaa ja hyvää oloa vaikka muille jakaa”?
Entä ajatus “autan ihan vain huvikseni, koska minulla on siihen mahdollisuus”?
Entä ajatus “elämä kantaa”?
Eikö elämä tunnukin silloin pehmeämmältä, lempeämmältä, valoisammalta, kevyemmältä ja rakkaudellisemmalta?
Elämä on mitä on — se miltä se tuntuu riippuu siitä mitä siitä ajattelet.
Tuntuuko sinusta että parisuhteesi on rakkaudeton? Ettet enää tunne mitään puolisoasi kohtaan? Tai ehkä tunnet häntä kohtaan enää halveksuntaa, vihaa tai vastenmielisyyttä?
Leikitään, että minulla olisi taikapilleri, jonka ottamalla voisit jo tänään kokea rakastavasi kumppaniasi täysin sydämin. Yhtäkkiä kaikki vanha kauna ja viha sulaisi pois ja olisit täynnä rakkautta kumppaniasi kohtaaan.
Ottaisitko taikapillerini?
Jos ottaisit, minulla on hyviä uutisia — voit palata rakkauteen jo tänään. Kerron asiasta lisää vaikkapa tällä videolla.
Entä jos ajatus heti takaisin rakkauteen palaamisesta ei täyttänytkään sinua helpotuksella ja toivolla?
Tunnetko epäuskoa ja kyynisyyttä:
“Niin varmaan, tämä tilanne on niin toivoton, etten halua edes kiusata itseäni kuvittelemalla miltä tuntuisi yhtäkkiä olla noin vaan takaisin rakkaudessa. Siitä tulisi vain entistä pahempi mieli kun ei se kuitenkaan onnistu. Tämä peli on jo menetetty.”
Tunnetko nolotusta:
“Jos voisin palata noin vain rakkauteen, niin sitten kaikki tämä riitely, draama, terapiassa ravaaminen ja kavereille valittaminen olisi ollut täysin turhaa.”
Tunnetko vastahakoisuutta tai pettymystä:
“Jos nyt yhtäkkiä alkaisin rakastaa täysin sydämin kumppaniani, niin sitten joutuisin unohtamaan sen tyypin, johon olen ihastunut ja sen ihanan unelmaelämän sinkkuna, joka melkein on jo ulottuvillani.
Jatkaisin tässä tylsässä suhteessa ja pienissä piireissä homehtumista loppuelämäni rakkauden sokeuttamana. Sitten jonain päivänä voisin havahtua huomaamaan että olin unohtanut kokonaan elää kun himmailin vain himassa puolison kanssa.”
Tunnetko pelkoa:
“Jos en pystyisi enää ylläpitämään tätä halveksuntaa ja vihaa kumppaniani kohtaan, hän luulisi että pääsi kuin koira veräjästä ja saa jatkaa minun satuttamistani”.
Tunnetko kipua:
“Jos antaisin itseni rakastaa kumppaniani täysin sydämin, minua sattuisi aina vain pahemmin se, ettei hän rakasta minua enää.”
Kun olet rakkaudessa, koet vain rakkautta
Mieti jotain hetkeä, jolloin sinulla on ollut fiilis, että maailma on hyvä ja kaunis, kaikki on OK ja elämä on jotain niin ihmeellistä, että sydämesi tuntuu laajenevan.
Ehkä olet juuri sillä hetkellä tuijottanut vastasyntyneen vauvasi silmiin tai silittänyt nukkuvan lapsesi poskea.
Ehkä olet seissyt tähtikirkkaan yötaivaan alla tai aavan meren rannalla tai korkean vuoren huipulla ja ihmetellyt edessäsi olevan maiseman suuruutta ja itsesi pienuutta.
Ehkä olet katsellut tai kuunnellut jotain upeaa musiikki- tai tanssiesitystä joka saa ihon kananlihalle ja kyyneleet silmiin.
Ehkä olet maannut uuden rakkaasi kainalossa kesäaamuna kun ei ole ollut kiire mihinkään.
Mehustele hetki tällä fiiliksellä.
Miltä maailma näyttää tästä fiiliksestä käsin? Miltä elämässäsi olevat ongelmat ja kriisit tuntuvat tästä fiilikseltä käsin?
Oletko mieluummin rakkaudessa vai vihassa, inhossa tai välinpitämättömyydessä?
Silloin kun minä olen tässä suuren rakkauden tilassa, kaikki ongelmat tuntuvat pieniltä ja merkityksettömiltä.
Jotkut ongelmat lakkaavat kokonaan olemasta — toiset näyttävät enemmän käytännön ongelmilta, joihin on varmasti olemassa jokin ratkaisu, vaikken sitä vielä näekään.
Jos tässä tilassa ajattelen niitäkin rakastamiani ihmisiä, jotka ovat käyttäytyneet ikävästi tai epäoikeudenmukaisesti minua kohtaan, pystyn näkemään heidän tehneen niin ajattelemattomuuttaan, taitamattomuuttaan tai koska he ovat olleet pelon tai vihan vallassa.
Näen heidän ajatustensa, tekojensa ja tunteidensa ohi heidän ihmisyytensä ytimeen ja pystyn antamaan anteeksi.
Samalla näen että usein kaikkein rakkaudellisinta mitä voin tehdä on estää toista kohtelemasta minua, muita tai itseään laiminlyöden, satuttaen tai epäoikeudenmukaisesti.
Joskus kaikkein rakkaudellisinta on rakastaa toista vähän kauempaa. Joskus kaikkein rakkaudellisinta on katkaista välit kokonaan.
Vertaa sitä miltä sinusta tuntuu kun olet suuren rakkauden tilassa siihen välinpitämättömyyden, vihan, vastenmielisyyden ja halveksunnan tunteeseen, jota olet tuntenut kumppaniasi kohtaan.
Onko tämä kurja olo todellakin se tunnetila, jossa haluat viettää aikaasi?
Huomaa, että äsken tarjosin sinulle mahdollisuutta kokea suurta rakkautta ja sinä et halunnut ottaa sitä vastaan.
Samalla tavalla oma mielesi tarjoaa sinulle joka päivä mahdollisuuden kokea suurta rakkautta puolisoasi kohtaan.
Sen kunniaksi että tänään isänpäivänä ihan liian monet isät juhlivat isyyttään ilman lapsiaan, haluan ottaa esiin kipeän aiheen, joka on mietityttänyt minua vuosia.
Oletko eroamassa tai juuri eronnut ja kerrot itsellesi ja muille tehneesi sen, koska se oli “lasten parhaaksi”? Mitä jos olet väärässä ja oletkin satuttamassa lapsiasi pahemmin kuin koskaan ennen?
Varoitus: tämä kirjoitus voi pahoittaa mielesi
Mietin pitkään tämän kirjoituksen kirjoittamista, koska en halua syyllistää ihmisiä, jotka ovat jo tehneet peruuttamattomia ratkaisuja.
Jos omasta erostasi lastesi toisesta vanhemmasta on jo aikaa ja tilanne on niin pitkällä, ettei paluuseen ole edes teoriassa mitään mahdollisuutta (eli esimerkiksi toinen on jo uusissa naimisissa tai tehnyt uuden kumppanin kanssa lapsia), jätä tämä kirjoitus lukematta!!!
Toivon että olet jo tehnyt surutyön erosta ja hyväksynyt sen, että asiat menivät niin kuin olivat mennäkseen. Mielestäni on turhaa käyttää enää yhtään hetkeä sen miettimiseen mitä olisit voinut tehdä toisin.
Jos sen sijaan olet juuri alkanut miettiä eroa, toivon että luet tämän kirjoituksen, vaikka totuus voi ensialkuun tehdä kipeää.
Edesmenneen isoäitini mukaan “jok’ei mieltään pahoita, se ei tapojaan paranna.”
Toivon tämän kirjoituksen saavan sinut näkemään, ettei eroaminen ehkä olekaan ainoa tai paras ratkaisu.
Jos ei muuta, toivon, että lopetat eron oikeuttamisen lapsilla, koska se on väärin ja hirvittävän epäreilua heitä kohtaan.
Et ole eroamassa koska ajattelet lastesi parasta vaan koska et halua enää itse jatkaa parisuhteessasi.
Onko ero oikeasti ainoa vaihtoehtosi?
“Pienten lasten vanhempia pitäisi kieltää edes miettimästä eroa ennen kuin heidän nuorin lapsensa on vähintään kolmevuotias”, eräs henkilö sanoi minulle äskettäin.
Hän oli itse eronnut vuosia aikaisemmin, kun hänen omat lapsensa olivat olleet pieniä. Vaikka välit exään olivat asialliset, hän mietti usein oliko hän ehkä tehnyt aikanaan virheen erotessaan lastensa vanhemmasta koska luuli sen olevan “lasten parhaaksi”.
Kyllä oli.
Kun luen eronneiden pienten lasten vanhempien antamia haastatteluja tai kuuntelen tuttujen juttuja eroistaan, ihmettelen miksi niin monet pitävät itsestäänselvyytenä, että riitely, “erilleen kasvaminen” tai jopa toisen kumppanin rakastuminen kolmanteen henkilöön ovat niin ylitsepääsemättömiä ongelmia, että on parempi erota kuin kokeilla yhä uusia tapoja ratkaista nämä ongelmat?
Miksi “riitelyn takia” eroavat pienten lasten vanhemmat puhuvat erosta ikään kuin heillä olisi ollut vain kaksi vaihtoehtoa:
Jatkaa riitaisaa suhdetta jolloin “lapset kärsivät” vanhempien riitelystä.
Erota, jolloin lasten ei tarvitse kärsiä vanhempien riitelystä (vaan siitä että he joutuvat olemaan jatkuvasti erossa toisesta vanhemmasta).
Mihin ihmeeseen unohtui KOLMAS ja useimmiten paras vaihtoehto: lopettaa riitely, palata rakkauteen ja näin opettaa lapsille, että vaikka välillä ihmiset ajautuvat pisteeseen, jossa tilanne voi näyttää epätoivoiselta, aina on mahdollista pelastaa suhde?
Jos olet alunperin parisuhteeseen mennessäsi ja lapsia tehdessäsi kokenut rakkautta ja läheisyyttä kumppaniasi kohtaan, voit kokea sitä uudestaan, vaikka tässä välissä olisit tuntenut olevasi valovuosien päässä hänestä.
Minun maailmassani se, että on käynyt yhdellä tai jopa kahdella (usein summamutikassa valitulla) terapeutilla yrittämässä “pelastaa suhdetta” ei tarkoita automaattisesti sitä, että on “tehnyt kaikkensa” suhteen eteen.
Usein terapeutille mentäessä toinen kumppaneista on jo salaa päättänyt erota ja lähtee terapeutille vain voidakseen sanoa että “kyllä mä yritin”.
Minun maailmassani kaikkensa yrittäminen ei tarkoita sitä, että yrittää hampaat irvessä kestää sietämättömältä tuntuvaa tilannetta, vaan sitä että antaa itsensä rakastaa toista ehdoitta ja avoimin sydämin, päästää irti kaunasta ja ylpeydestä ja toimii rakkauden tilasta käsin suhteen eteen myös silloin kun toinen ei niin tee.
Minun maailmassani kaikkensa yrittäminen tarkoittaa sitä ettei luovuta toivoa suhteen pelastumisen puolesta ennen kuin toinen on niin syvällä uudessa suhteessa, ettei sieltä ole enää paluuta (eli on mennyt naimisiin tai saanut uuden lapsen).
Minä väitän, että ainakin niissä parisuhteissa joissa ollaan eroamassa jatkuvan riitelyn tai erilleen kasvamisen takia, tällä lähestymistavalla on mahdollista päästä takaisin rakkauteen hyvinkin nopeasti jopa silloin, kun toinen ei ensialkuun lähde mukaan.
Se toimii erityisen hyvin silloin, kun toinen on erehtynyt pettämään ja katuu tekoaan. Se voi auttaa silloinkin toinen on rakastumassa toiseen.
Huomio! jos kumppanin toiminta uhkaa perheenjäsenten fyysistä hyvinvointia tai vaikeuttaa dramaattisesti arkea eikä kumppani halua edes harkita tapojensa muuttamista ja avun hakemista, silloin yleensä on järkevintä päättää suhde.
Mutta tällöinkään ei asiasta lapsia puhuessasi ole hyvä käyttää syynä ensisijaisesti “lasten parasta” vaan koko perheen hyvinvointia, koska muuten annat lastesi ymmärtää että sinä kyllä voisit sietää pidempään kurjia oloja jos lapsiasi ei olisi olemassa.
Jokainen lyönti on turha ja väärin ja kertoo siitä ettei henkilön kyky hallita käytöstään aggressiivisena ole riittävä. Pelkkä rakkaus ei auta tähän ongelmaan — siksi siihen kannattaa hakea apua jo ensimmäisen lyönnin jälkeen tai aikaisemmin, jos on syytä epäillä että mopo on karkaamassa käsistä.
Päihderiippuvuudet ja vakavat mielisairaudet kuten skitsofrenia ovat sairauksia jotka vaativat hoitoa eivätkä parane itsestään vaikka kuinka rakastaisit kumppaniasi ja hän rakastaisi sinua.
Miksi eroamista pidetään niin usein parhaana vaihtoehtona?
Olen avioerolapsi ja itse eronnut useamman kerran — luojan kiitos tuolloin vielä lapsettomana.
Väitän että kyseenalaistamme niin harvoin eroamisen mielekkyyttä, koska näemme niin harvoin pariskuntia, jotka olisivat olleet eron partaalla — tai jopa ehtineet erota — ja sitten palaisivat uudestaan yhteen.
Tämä ei johdu siitä etteikö heitä olisi — tunnen itse useita kymmeniä tällaisia pariskuntia — vaan siitä, että usein nämä kriisit tapahtuvat kulissien takana, muilta salassa.
Kun pariskunta sitten palaa rakkauteen ja jatkaa suhdettaan entistä läheisempänä, muu maailma on täysin tietämätön siitä, miten lähellä tuhoa pariskunta kävi.
Sen sijaan pariskunnat, jotka eivät anna itsensä palata rakkauteen eroavat, jolloin kenellekään ei jää epäselväksi, että suhteessa oli kriisi.
Koska kaikki eronneet pariskunnat ovat olleet kriisissä, monet olettavat virheellisesti että kaikki kriisit johtavat automaattisesti eroon. Niinpä he luovuttavat liian helposti kun suhteeseen ilmaantuu ongelmia, joita he eivät osaa heti ratkoa.
Kun eronneet kaverit ja julkkikset vielä selittävät eroaan sillä että “kasvoimme erilleen” tai “suhteesta oli kadonnut intohimo” tai “riitelimme koko ajan”, moni vastaavia ongelmia kohtaava luulee virheellisesti että tällaiset ongelmat ovat luonnostaan jotenkin ylitsepääsemättömiä.
“Jos tuo ihailemani ihminen ei onnistunut lopettamaan riitelyä, miten minä muka pystyn siihen?”
Ihmismielen luonteeseen kuuluu selitellä omia tekojaan parhain päin — varsinkin muille kasvojen menettämisen pelossa. Kuinka usein itse kehtaat sanoa julkisesti tehneesi emämunauksen?
Niinpä useimmat eronneet keskittyvät eron jälkeen vakuuttamaan itselleen ja muille miten se oli lopulta kaikkien kannalta paras päätös, vaikka heidän pankkitilinsä, sosiaalinen elämänsä ja lastensa suru ei puhu sen puolesta.
Näin eroa suunnittelevat luulevat että avioerot ovat läpihuutojuttu ja oikeasti “lasten parhaaksi”.
Tulevina vuosina he saavat itse todeta että eroaminen silloin kun kuvioissa on lapsia on raskasta, tuskallista ja vaikeaa ja tekee pahaa lapsille tulevina vuosina ja vuosikymmeninä enemmän kuin vanhemmat osasivat arvatakaan.
Ero voi tuntua paremmalta vaihtoehdolta kuin suhteen korjaaminen myös siksi, että luulemme parisuhdekriiseistä selviämisen vaativan valtavasti töitä, aikaa, itkua ja hammastenkiristystä.
Jos on jo ihan uuvuksissa jatkuvista ristiriidoista, ajatus suhteen puolesta taistelemisesta ilman takuuta onnistumisesta tuntuu paljon raskaammalta kuin ajatus luovuttamisesta ja nollasta aloittamisesta.
Minä olen aloittanut elämäni tyhjältä pöydältä yhteensä neljä kertaa, jos lasketaan mukaan myös ensimmäinen kerta kun muutin pois lapsuudenkodistani.
Voin kertoa että vaikka avioero olisi “helppo” ja tapahtuisi ilman lapsia, se on hirvittävän paljon raskaampaa, työläämpää ja kalliimpaa kuin mitä osaat ikinä kuvitella. Vielä vuosien päästä saatat törmätä kiusallisiin sosiaalisiin tilanteisiin tai käytännön vaikeuksiin siksi, että olet eronnut.
Viimeisen eroni jälkeen päätin, että jos vielä kerran menisin suhteeseen, en luovuttaisi niin helposti vaan tekisin kaikkeni sen eteen, että suhde onnistuisi.
Ainakin ensimmäisen kuuden vuoden perusteella voin kertoa sen kannattaneen.
Parisuhteet ovat tahdon asia, eivät rakkauden asia
Äitini pitää jokaisissa häissä joissa hän on vieraana saman puheen.
Hän muistuttaa tuoretta avioparia siitä, että alttarilla pappi ei kysy “rakastatko” vaan “tahdotko”.
Jos parisuhteiden onnistuminen olisi pelkästään rakkauden varassa, yksikään parisuhde ei ikinä selviäsi paria vuotta pidemmälle.
Parisuhteessa pysyminen edellyttää, että päätät olla suhteessa tänäänkin, kun kaikki ei mene putkeen ja kumppanin naama ärsyttää.
Siksi olen itse antanut tatuoida puolisoni nimen ranteeseeni. Se muistuttaa minua kaikkein vaikeimpinakin aikoina siitä, että olen sitoutunut tekemään kaikkeni tämän suhteen eteen. En ole luvannut sitä kumppanilleni, vaan itselleni.
Joka ikinen päivä sinulle tulee kymmeniä hetkiä, jolloin et koe rakkautta vaan olet jotenkin huonossa fiiliksessä — levoton, lamaantunut, kiireinen, tylsistynyt, alavireinen, stressaantunut, surullinen, ahdistunut, hermostunut, väsynyt, pelokas, säikähtänyt, aggressiivinen tai raivostunut.
Useimmiten näiden “hälytystilojen” taustalla on yksi tai useampi fysiologinen syy: vireystason tai verensokerin lasku, jano, krapula, tupakoitsijan “nikkarit”, hormonitasojen heilahtelu, äskettäin syödyn aterian tuottama sykkeen nousu (jota et tunnista yliherkkyyden aiheuttamaksi) ja/tai muut vastaavat kehossa tapahtuvat reaktiot.
Jos joku silloin kysyy rakastatko puolisoasi, saatat vastata “totta kai rakastan”, mutta vastauksesi perustuu tuolloin tietoon, ei siihen että sillä hetkellä sydämesi olisi niin täynnä rakkautta.
Jokaisessa suhteessa tulee hetkiä ja joskus jopa pidempiä aikoja, jolloin yksi tai kumpikaan kumppaneista ei ole rakkauden tilassa.
Onnistuneissa ja onnellisissa parisuhteissa kumppanit tunnistavat mielentilan laskun itsessään, eivät pidä huonoa fiilistä merkkinä parisuhteen paskuudesta vaan joko etsivät syytä huonoon oloon parisuhteen ulkopuolelta tai jättävät tunnetilan omaan arvoonsa.
Eroon ajautuvissa pariskunnissa vähintään toinen päättelee virheellisesti, että kurja fiilis kertoo nimenomaan hänen suhteestaan.
Samalla hetkellisesti rakkaudettomassa tilassa oleva henkilö saattaa olettaa, että hänen kumppaninsa tehtävänä on saada hänet kokemaan rakkautta.
Oletko itse ollut koskaan tilanteessa, jossa koet valtavaa rakkautta sellaista ihmistä kohtaan, joka on sillä hetkellä rakkaudettomassa tilassa? Vaikkapa mielesi pahoittanutta lastasi kohtaan? Tai ystävääsi joka kaksi päivää baari-illan jälkeen itkee sinulle miten hän on ihan yksin maailmassa?
Muistatko miten turhauttavaa on yrittää vakuuttaa toiselle että sinä rakastat häntä ja välität hänestä, kun vakuuttelusi näyttävät kaikuvan kuuroille korville? Se johtuu siitä, että läheisesi on sillä hetkellä hälytystilassa eikä pysty siksi vastaanottamaan rakkautta.
Rakkaudettomassa tilassa oleva eroaja vetää ankeiden fiilisten valtaan joutuessaan esiin rakkauden salaisen sääntökirjan ja alkaa analysoida sen avulla mikä kaikki suhteessa voi olla pielessä.
Kirjan luvusta “rakastava ihminen ei toimi näin” löytyy aivan varmasti jokin kumppanin tekonen, jonka perusteella rakkaudettomassa tilassa oleva henkilö voi lähteä kehittelemään tarinaa siitä kuinka “meidän suhde on niin huono koska tuo toinen käyttäytyy tuolla tavalla.”
“Suhteemme on rakkaudeton, koska kumppani ei koskaan tarjoudu vapaaehtoisesti vahtimaan lapsia.”
Tai “en koe rakkautta koska kumppanini ei arvosta minua ja tiedän sen siitä että hän ei siivoa jälkiään vaikka olen tehnyt selväksi että se on minulle todella tärkeää.”
Tai “jos kumppanini oikeasti rakastaisi minua, hän pitäisi minua niin seksikkäänä, että haluaisi edelleen rakastella kanssani kolme kertaa päivässä niin kuin suhteen alussa, vaikka meillä on nyt kaksi pientä lasta jotka valvottavat meitä ja taloprojekti jota puoliso rakentaa aina kun töiltään ehtii”.
Hän saattaa ensiksi yrittää saada kumppanin muuttamaan käytöstään, koska olettaa, että sitten kun kumppani toimii niin kuin hän haluaa, hän voi palata rakkauteen.
Luullessaan että kumppanin käytös määrää sen miten paljon hän voi kokea rakkautta, eroaja alkaa kiristää itseään ja kumppaniaan rakkauden tunteella.
“En voi kokea rakkautta niin kauan kun hän kohtelee minua näin — koska jos antaisin itseni rakastaa häntä täysin sydämin hänen käytöksestään huolimatta, hän ei ikinä muuttaisi käytöstään — ja jos hän ei ikinä muuta käytöstään, miten voin antaa itseni kokea rakkautta!”
Vaikka tavoite on tavallaan hyvä: päästä takaisin rakkauteen, sen seuraus on päinvastainen: konflikteja, nalkuttamista ja toisistaan vieraantumista.
Nopein tie rakkauteen
Nopein tie rakkauteen on nähdä, että rakkauden tunteet tulevat ja menevät omalla sumealla logiikallaan. Niitä säätelee sisäinen järjestelmämme, joka välillä vie meidät (väärään) hälytystilaan, mutta pyrkii sieltä takaisin rakkauteen aina kun se on mahdollista.
Rakkaudella ei ole itsessään mitään tekemistä kaikkien niiden käytännön ongelmien kanssa, joita jokainen toisten ihmisten kanssa asuva joutuu kohtaamaan.
Siivouksella ei ole lähtökohtaisesti mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan ainoastaan ihmisten erilaisten siivousstandardien, kaaoksen sietämisen ja siivoustaitojen kanssa.
Rahankäytöllä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan ainoastaan ihmisten erilaisten rahankäyttötottumusten, tienaamiskykyjen ja rahaan liittyvien asenteiden kanssa.
Seksilläkään ei pitäisi ole mitään tekemistä rakkauden kanssa vaan ihmisten erilaisten ja vaihtelevien seksihalujen ja mieltymysten kanssa.
Edes väkivallalla ei ole tekemistä rakkauden kanssa, vaan väkivaltaisen henkilön oman aggressiivisuuden ja sen ilmaisun kanssa.
HUOMIO! tämä tarkoittaa sitä, että kun ensimmäistä kertaa väkivallan tekoon syyllistynyt kumppanisi vakuuttaa että rakastaa sinua hän a) voi puhua totta , b) tarvitsee ulkopuolista apua oma aggressionsa hallintaan.
Rakkaus ei auta maagisesti ketään hallitsemaan vihaansa tai ilmaisemaan sitä vähemmän tuhoavasti. Rakkaus voi toimia korkeintaan motivaattorina oman aggression tunnistamiseen ja sen hallitsemisen opetteluun.
Siksi väkivaltaista kumppania joka yrittää aktiivisesti opetella hallitsemaan käytöstään aggressiivisena on useimmiten parempi rakastaa eri osoitteissa asuen kunnes hän on saanut apua ja oppinut toimimaan uudella tavalla.
Jos väkivaltainen puoliso ei itse koe käytöstään ongelmaksi, on usein turvallisempaa lähteä suhteesta kuin jäädä odottamaan käytöksen pahenemista.
Seuraavan kerran kun huomaat ajattelevasi “kumppanini ei rakasta minua” tai “olen rakkaudettomassa suhteessa” tai “en rakasta kumppaniani koska…”, kiinnitä huomiota omaan oloosi. Onko olosi kurja, onneton, surullinen, vihainen tai muuten epämukava?
Tuossa tilassa ollessasi on varmaa vain se, että SINÄ olet juuri nyt rakkaudettomassa tilassa ja kykysi arvioida toisen tunteita, ajatuksia ja kokonaistilannetta on säikähtäneen villipedon tasolla. Voi jopa olla, että samaan aikaan kumppanisi ajattelee sinusta rakkaudellisia ajatuksia.
Lapset haluavat että heidän vanhempansa ovat yhdessä
Jos olette jo pitkään kohdanneet kumppanisi kanssa lähinnä villipetotilasta käsin, voi olla että myös lapsenne alkavat toivoa, että eroaisitte, koska he luulevat että se on ainoa tie ulos tilanteesta, jossa kaksi heidän eniten rakastamaansa ihmistä käyttäytyvät niin idioottimaisesti kuin te käyttäydytte nyt.
Pieni lapsi ei kuitenkaan tiedä, miltä tuntuu joutua olemaan vuorotellen tai koko ajan toisesta vanhemmasta erossa aina aikuisuuteen asti.
Hän ei tiedä miltä tuntuu kun vanhemmat alkavat esitellä heille uusia äiti- ja isäpuolia, joita lapsi ei ole itse valinnut.
Hän ei tiedä miltä tuntuu taiteilla juhlapyhinä eri vanhempien toiveiden ja vaatimusten välillä.
Hän ei tiedä miltä tuntuu pelätä että päätyy oman kumppaninsa kanssa yhtä paskaan päätökseen kuin omat vanhempansa aikanaan, koska hän ei ole nähnyt miten pariskunnat voivat päästä ristiriitojensa yli kerta toisensa jälkeen — ei siksi että he rakastavat toisiaan vaan siksi, että he ovat päättäneet päästä niistä yli.
Siksi lapsilta ei pidä KOSKAAN kysyä haluavatko he vanhempiensa eroavan!
Ymmärrän että kysymyksen taustalla on hyvä tarkoitus: ottaa huomioon lasten toiveet. Mutta lapsesi ei ole se, joka on eroamassa vanhemmastaan — sinä olet.
Lapsi syyttää jo nyt itseään siitä, että teillä menee huonosti, koska lapsen mieli olettaa virheellisesti kaiken ympärillä tapahtuvan johtuvan hänestä. Kysellessäsi lapselta hänen mielipidettään erosta, tulet siirtäneeksi hänelle osavastuun perheen hajottamisesta.
Jos et halua enää tehdä töitä suhteen eteen, se on OK, mutta ota silloin täysi vastuu omasta päätöksestäsi lopettaa paremman suhteen eteen työskenteleminen.
Useimmat näkemäni parisuhdeongelmat ovat sellaisia, jotka voi ratkoa ja selvittää jopa omin avuin, kunhan vähintään toinen kumppaneista alkaa toimia rakkauden tilasta käsin.
Rakkaudesta käsin toimiessa kumppanin ymmärtäminen ja uusien ratkaisujen etsiminen käytännön ongelmiin ei tunnu kituuttamiselta tai sinnittelyltä, vaan rakkaudelliselta.
Se on helpompaa kuin uskotkaan — joskus jopa naurettavan helppoa! Tämän jutun lopussa on videoita joissa kerron miten se on mahdollista.
Kamppailitpa minkä tahansa ongelman kanssa, maailmasta löytyy pariskuntia, jotka ovat onnistuneet ratkaisemaan saman ongelman onnistuneesti. Vastoinkäymisen jälkeen heidän suhteensa on yleensä ollut entistä läheisempi ja rakkaudellisempi.
Tiedän myös tapauksia joissa pariskunta on onnistunut ylittämään ja kääntämään voitoksi kumppanin vakavan sairauden tai mielenterveysongelman, todella pahan addiktion ja jopa väkivaltaisen ja mustasukkaisen käytöksen. Niiden ylittämiseen on käytännössä aina tarvittu ammattiapua ja usein myös erillään asumista ongelman ratkomisen ajan.
Jutun lopussa on videoita ja linkkejä kirjoituksiin, joissa kerron lisää siitä miten on mahdollista palata rakkauteen hyvin nopeasti (ja olla ajautumatta pois sieltä).
Sitä ennen luettelen eräitä esimerkkejä siitä, miten tyypillisiä ongelmatilanteita voi ratkoa eroamatta.
Väkivalta
Jos suhteesi on päättymässä siksi, että toinen teistä uhkaa toisen tai lasten fyysistä turvallisuutta, silloin on parasta muuttaa eri osoitteisiin ainakin siksi aikaa, että uhkaava puoliso oppii muuttamaan käyttäytymistään sellaiseksi, ettei se satuta ketään.
Tämä on päihdeongelmien ohella ainoa kohta, jossa suhteen pelastaminen edellyttää ongelmaisen kumppanin omaa halua tunnustaa ongelma ja tehdä sille jotain.
Jos kumppanisi uskoo sinun tai lastesi satuttamisen olevan oikeutettua, on parasta jatkaa matkaa ennen kuin tilanne eskaloituu yhtään enempää.
Jos suhteesi on päättymässä siksi, että riitelette koko ajan, ehdotan radikaalia ratkaisua: kokeilkaa ainakin kuukauden ajan olla keskustelematta silloin kun toinen teistä on huonolla tuulella.
Tällöin riittää että toinen toteaa ääneen huonon tuulen, jonka jälkeen olette ihan vain suu supussa ja keskitytte omaan suoritukseen kunnes mieliala on taas noussut: teette arkiaskareita, olette lastenne kanssa, ajatte hiljaisuudessa, istutte sohvalla kylki kyljessä, käytte kävelyllä, menette nukkumaan tai kuuntelette musaa, josta kumpikin tykkää.
Sopikaa, että kyseisen testikuukauden ajan jätätte keskustelematta käytännön ongelmista, jotka ovat vaikeuttaneet yhdessä asumista ja lapsista huolehtimista. Jos pelkäätte että ne unohtuvat sillä välin, kumpikin voi kirjoittaa lapulle kaiken mikä ottaa päähän ja säilyttää lappua itsellään.
Testikuukauden aikana käyttäkää tietoisesti hyvän tuulen hetket mukavista asioista puhumiseen, lastenne ihasteluun, kivojen vanhojen muistojen muisteluun, uusien hauskojen muistojen luomiseen, pussailuun tai jopa rakasteluun.
Jos toisen fiilis alkaa hyvän hetken aikana taas laskea, se ei haittaa. Hän saa olla hiljaa, kunnes mieliala taas nousee.
Kuukauden jälkeen voitte kokeilla miettiä hyvällä tuulella ollessanne käytännön ratkaisuja käytännön ongelmiinne, joita esimerkiksi erilaiset siivousstandardit, mieltymykset ja libidot aiheuttavat.
Tätä pelkästä hyvästä fiiliksestä käsin kommunikointia voi kokeilla myös yksin jättämällä kumppanin kiukuttelut omaan arvoonsa ja olematta avautumatta silloin kun itseä ärsyttää tai ahdistaa.
Omat opettajani George ja Linda Pransky kokeilivat tätä “ei puhuta jos hermostutaan” strategiaa ollessaan ajautumassa eroon.
Meni puoli vuotta ennen kuin he pystyivät keskustelemaan rauhassa ja rakkaudessa suhdetta rasittavista käytännön ongelmista.
Nyt he ovat olleet yli 35 vuotta yhdessä ja opettavat edelleen tässä jutussa kuvattua lähestymistapaa muille pariskunnille ympäri maailmaa.
Georgen parisuhdeopas on paras aiheesta lukemani kirja ja opetti minut lopettamaan rakkaudella kiristämisen. Heidän sivuiltaan löydät kirjan sähkökirjana.
Huomaa, että rakkaustutkija John Gottmanin mukaan kaikissa parisuhteissa on jotain sellaisia ristiriitoja, joita ei voi ratkaista kokonaan. Onnelliset pariskunnat ovat vain oppineet ignoroimaan ongelmia, etsimään niihin aina uusia ratkaisuja tai lyömään ne leikiksi.
Jos kumppani ei ole sitä mieltä että esimerkiksi hänen kaljottelunsa on ongelma vaan edustaa “mannermaista juomatapaa”, voitte vielä yrittää miettiä hyvällä mielellä ollessanne mitä kumppani päihteiden käytöllä hakee ja voiko saman saavuttaa muuten sekä mitä käytännön ongelmia se perheelle aiheuttaa ja miten ne voi minimoida.
Päihderiippuvaisuus on sairaus, jonka hoitamiseen useimmiten tarvitaan ulkopuolista apua. Jos levollisella mielellä sinusta tuntuu ettet halua enää katsoa kuinka kumppanisi sairaus vaikeuttaa perhe-elämäänne, voi olla parempi päättää suhde ainakin siksi aikaa, että kumppani tajuaa hakea ongelmaansa apua.
Seksin puute
Jos suhteenne on päättymässä eroon, koska toinen ei halua seksiä, ensimmäiseksi on hyvä miettiä onko siihen olemassa jokin selkeä ja korjattavissa oleva syy kuten univaje, fyysinen uupumus, liian alhainen estrogeenitaso imetyksen takia, huomaamatta jäänyt masennus, nettipornoaddiktio tai huono tapa runkata aamuisin niin, ettei illalla enää tee mieli seksiä.
Jos toisen fyysinen kunto on mennyt sellaiseksi, että hän itse tai kumppani kokee sen vastenmieliseksi, todennäköisesti hän ei voi itsekään fyysisesti hyvin. Tällöin voitte miettiä yhdessä rakkaudesta käsin ja tuomitsematta, miten toisen kuntoa voisi kohottaa.
Jos mitään tällaista ei ole vaan seksi on tylsää tai siihen ei tunnu olevan aikaa, järjestäkää aikaa ja tehkää seksistä kiinnostavaa. Lisää ideoita voi löytyä esimerkiksi täältä tai googlaamalla “piristää seksielämää”.
Pettäminen
Jos suhteenne on päätymässä eroon koska toinen teistä on ajautunut harrastamaan seksiä tai ainakin flirttaamaan turhan innokkaasti jonkun toisen kanssa, kysykää itseltänne: onko tämä hairahdus todellakin niin paljon tärkeämpi asia kuin yhdessä lasten kasvattaminen, koko yhteinen parisuhdehistorianne ja yhdessä entistä paremman suhteen rakentaminen, että sen takia kannattaa erota?
Pettäminenkin on pohjimmiltaan käytännön ongelma, johon on kaikenlaisia käytännön ratkaisuja.
Tällaisia käytännön ratkaisuja ovat mm. se, että pettäjä muistaa mikä hänelle on tärkeintä, katkaisee kaikki välit hoitoonsa, miettii omia motiivejaan pettämisen taustalla, kelaa millainen tapahtumaketju johti tyhmään toimintaan ja ottaa käytännön askeleita varmistaakseen ettei ajaudu enää edes vahingossa pettämisen tielle.
Muita vinkkejä on ettei lähde edes flirttaamaan kenenkään toisen kanssa, ei juo alkoholia tilanteissa joissa mopo voi karata käsistä, viettää kaiken vapaa-ajan perheensä kanssa tehden kivoja asioita yhdessä ja ottaa perheen mukaan pidemmille työmatkoille.
Ei siksi että toinen vaatii niin, vaan koska haluaa luoda kestävän ja rakkaudellisen elinikäisen parisuhteen lastensa vanhemman kanssa.
Toiseen ihastuminen tai rakastuminen
Jos suhteenne on päättymässä eroon koska olet ihastunut tai rakastunut toiseen, odota hetkeä, jolloin olosi on levollinen ja vakaa.
Kokeile muistaa miltä sinusta tuntui aikanaan rakastua lastesi isään tai äitiin. Muistatko miltä tuntui haluta kumppaniasi alkuaikoina kun olitte vielä rakastumisen huumassa?
Tiesitkö että voit vielä kokea näitä tunteita lastesi vanhempaa kohtaan?
Monet eron partaalta pelastuneet ovat hämmästyksekseen huomanneet rakastuneensa kumppaniinsa uudelleen yhtä intohimoisesti kuin suhteen alussa.
Sillä erotuksella että nyt näissä fiiliksissä on entistä enemmän syvyyttä ja voimaa, koska olette melkein menettäneet kaiken ja silti selvinneet yhdessä vastoinkäymisistänne.
Katso yhteisiä lapsianne hetkellä jolloin he ovat sinusta ihanimmillaan — miten iloinen ja ylpeä olet heistä? Miten paljon rakastat heitä? Miten paljon haluat heille hyvää? Miten paljon haluat suojella heitä?
Tajua, että kukaan toinen ihminen maailmassa ei tule ikinä jakamaan näitä tunteita yhteisiä lapsianne kohtaan samalla tavalla kuin se henkilö, jonka kanssa heidät teit. Näiden lasten kautta heidän äitinsä tai isänsä tulee aina olemaan elämässäsi, halusit tai et.
Mieti kaikkia niitä aikoja, jotka joutuisit olemaan lapsistasi erossa jos nyt eroatte. Lastesi ikävää sinua tai toista vanhempaa kohtaan. Hämmennystä ja surua siitä, etteivät isä ja äiti enää ole yhdessä.
Tiedän miten jännittävältä ja helpottavalta ajatus uuteen suhteeseen hypäämisestä voi tuntua, kun vanha suhde tuntuu elähtäneeltä, kulahtaneelta tai kuristavalta.
Mutta se, että uusi ihastus tuntuu nyt ihanammalta kuin vanha, ei tarkoita automaattisesti sitä, että uusi suhde tulisi olemaan kokonaisuutena parempi kuin vanha suhde, kunhan se tästä vielä kypsyy.
Ihastuneena ihmismieli maalaa ihastuksen kohteesta ihanamman kuvan kuin millainen toinen oikeasti on.
Niin mielesi teki lastesi vanhemmankin kohdalla suhteenne alussa. Aikanaan kiinnitit huomiota vain kumppanisi hyviin puoliin samalla tavalla kuin tuijotat nyt vain uuden ihastuksen paraatipuolta.
Siinä vaiheessa kun tunnet uuden ihastuksesi yhtä hyvin kuin vanhan puolisosi, voi olla että tajuat hänen olevan korkeintaan yhtä hyvä tai monessa suhteessa sinulle epäsopivampi kuin vanha puolisosi.
Se että ajatus uuteen suhteeseen hyppäämisestä tuntuu helpommalta kuin ajatus vanhan suhteen parantamisesta ei todellakaan tarkoita että se tulee olemaan sitä.
Et vain vielä tiedä miten helppoa ja vaivatonta vanhan suhteen korjaaminen voi olla, jos annat itsellesi luvan rakastaa lastesi vanhempaa täysin sydämin. Et tiedä mitä kaikkea vaivaa ja käytännön ongelmaa erostanne tulee seuraamaan — ei vain tulevana vuonna vaan vuosikymmeninä.
Tiedosta myös, että ihastuksesi takia saatat nyt lietsoa itsessäsi vihaa vanhaa puolisoa vastaan, jotta voisit jättää tämän hyvällä omallatunnolla. Niinpä kiinnität nyt huomiota vain hänen huonoihin puoliinsa, liioittelet mielessäsi ongelmianne ja suljet silmäsi kaikelta siltä kauniilta, ihanalta ja hyvältä, mitä suhteessanne on vielä jäljellä.
Et voi aina valita keneen ihastut, mutta voit valita kenen kanssa päätät jakaa elämäsi. Se, että olet ihastunut tai jopa rakastunut johonkuhun, ei tarkoita sitä, että sinun pitää tai kannattaa lähteä kehittämään hänen kanssaan suhdetta.
Ennen kaikkea se ei tarkoita sitä että sinun kannattaa hylätä kaikki se, mitä olit ehtinyt jo edellisen kumppanin kanssa rakentaa: perheen omille pienokaisillesi.
Etkö siis saa erota?
Vain sinä voit elää elämääsi. Vain sinä olet lopulta vastuussa omasta elämästäsi. Kukaan ei voi oikeasti kertoa sinulle saatko erota vai et — en edes minä.
Toivon kuitenkin että tämä kirjoitus olisi pysäyttänyt sinut edes hetkeksi miettimään mitä olet tekemässä ja onko ero sittenkään paras vaihtoehto jos sinulla on pieniä lapsia.
Toivon, että jatkossa et enää oikeuta eroasi lasten hyvinvoinnilla tai vaadi heitä osallistumaan erosta päättämiseen. Se on raukkamaista ja väärin lapsiasi kohtaan, jotka tuntevat jo nyt syyllisyyttä siitä, että teillä menee huonosti. Lapsi kun luulee olevansa maailman napa ja siksi olettaa että parisuhdeongelmanne ovat hänen syynsä.
Ole rehellinen: eroat, koska sinä et halua enää olla suhteessasi.
Eroat koska ajatus uudesta suhteesta on kivempi kuin ajatus vanhan suhteen parantamisesta.
Eroat koska et usko kumppanisi saavan väkivaltaista käytöstään tai päihteiden käyttöä hallintaan.
Eroat koska olet vihainen kumppanillesi siitä ettei hän toimi niin kuin sinä haluat ja haluat näyttää hänelle että olit tosissasi kun sanoit ettet siedä hänen käytöstään.
Eroat koska sinusta on turhauttavaa, nöyryyttävää tai turhaa yrittää pelastaa suhdettanne kun toinen haluaa erota sinusta.
Eroat koska luulet että toisen tehtävä on tehdä sinut onnelliseksi ja saada sinut kokemaan että olet rakastettu toimimalla rakkauden salaisen sääntökirjasi mukaan.
Eroat, koska et tahdo enää rakastaa puolisoasi myös vastoinkäymisissä.
Sinä olet vastuussa suhteenne onnistumisesta
Kuten alussa kerroin, minulla on takana useampi epäonnistunut parisuhde, joista ainakin yhden päättymistä surin ja kaduin hyvin pitkään. Jos olisin tuolloin tiennyt mitä tiedän nyt, suhde olisi voinut hyvinkin kestää ja kukoistaa loppuelämän, niin kuin toivoin sen aikanaan kestävän.
No, en tiennyt, joten siinä mielessä jossittelu oli turhaa.
Onneksi oppi meni perille nykyisen suhteeni aikana.
Olen nyt ollut lasteni isän kanssa yhdessä 6 vuotta. Olen häneen tänään vieläkin rakastuneempi kuin suhteemme ensimmäisinä vuosina.
Koen häntä kohtaan edelleen voimakasta seksuaalista vetoa. Viihdyn hänen kanssaan paremmin kuin kenenkään muun miehen kanssa olen viihtynyt.
Olen joka päivä valtavan kiitollinen ja iloinen siitä, että saamme yhdessä kasvattaa rakkaudella tehtyjä pieniä poikiamme.
Yhteiselämämme ei ole ollut aina näin rakkaudellista.
Suhteen alkuaikoina en vielä tiennyt että minulla on rakkauden salainen sääntökirja.
En huomannut miten itse pilasin suhdettamme tekemällä pikkuasioista ongelmia. En myöskään ymmärtänyt miten järjetöntä on kommunikoida alhaisesta mielentilasta käsin — en, vaikka näin kerta toisensa jälkeen miten villipetotilassa riitely kasvatti äkkiä pikkukinoista megariitoja.
Vanhan sanonnan mukaan tangoon tarvitaan kaksi. Mutta tangossakin toinen tanssijoista johtaa tanssia.
Totta kai rakkauden ja käytännön ongelmien erottaminen toisistaan on helpointa silloin, kun kumpikin kumppaneista tajuaa miten järjetöntä rakkaudella kiristäminen on.
Mutta jo se, että toinen kumppaneista alkaa kommunikoida vain rakkaudellisesta tilasta käsin, voi käynnistää hyvän kierteen, jonka myötä suhteesta kehittyy ajan myötä rakkaudellisempi ja intiimimpi kuin se on koskaan ollut.
Mietitkö miksi juuri sinun pitäisi olla vastuussa suhteenne parantamisesta?
Siksi, että sinä luit tämän ensiksi. Siksi, että sinä rakastat lapsiasi ja haluat heille parasta.
Siksi että parasta mitä voit antaa lapsillesi, on opettaa heille omalla esimerkilläsi, miten on mahdollista ja tärkeää toimia ihmissuhteissa rakkaudesta käsin — ei vihaisesta villipetotilasta käsin.
Tiesitkö että ihmismielen erikoisuuksiin kuuluu vääristymä, jonka saa meidät olemaan puuttumatta epäkohtiin silloin kun luulemme että joku toinen voi tehdä niille jotain?
Eli jos näet tajuttoman ihmisen maassa keskellä metsää jossa ei ole muita ihmisiä, menet helposti selvittämään mikä häntä vaivaa — mutta jos näkisit saman tyypin makaavan puistossa, jossa pyörii muitakin ihmisiä, ensireaktiosi olisi olla puuttumatta tilanteeseen.
Pahimmillaan tämä sivustaseuraajailmiö (“bystander effect“) on johtanut siihen, että ihmisiä on kuollut ilman, että kukaan paikalla olleista on tehnyt mitään, koska jokainen heistä on olettanut jonkun toisen puuttuvan asiaan.
Tässä SOS-lapsikylän ja Samsungin yhteistyönä tekemässä videossa kaksi nuorta puhui julkisilla paikoilla (kovaan ääneen) siitä miten eivät uskalla mennä kotiin koska siellä dokattiin tai oli väkivaltaa. Lukuisat ihmiset kuulivat aivan varmasti heidän juttunsa, mutta vain kaksi puuttui mitenkään asiaan.
Käsi sydämelle: mitä sinä olisit tehnyt vastaavassa tilanteessa?
Kuinka usein sinä käännät pään pois tai suljet silmäsi nähdessäsi ihmisten tarvitsevan apua?
Luin sivustaseuraajailmiöstä jo muutama vuosi sitten ja silloin päätin, että alan puuttua aktiivisesti tilanteisiin, joissa jollain saattaa olla tarve apuun.
Jos näen pienten lasten vanhemman pyrkimässä rattaiden kanssa ovesta sisään tai vaikkapa vanhanmalliseen ratikkaan, menen auttamaan oven tai rattaiden kanssa, vaikka en olisi menossa samasta ovesta.
Jos näen jonkun tuijottavan tuskastuneena karttaa tai pyörivän sen näköisenä etteivät he tiedä missä he ovat, minä pysähdyn ja kysyn tarvitsevatko he apua. Älypuhelimeni karttasovellus on säästänyt monta ihmistä turhalta harhailulta.
Jos näen jonkun makaavan tajuttoman näköisenä maassa potkin hellästi häntä kengänpohjiin kunnes hän havahtuu. Sen jälkeen kysyn häneltä ystävällisesti ja lempeästi silmiin katosen: “Hei, onko sulla kaikki OK?” Joka ikinen kerta kauheimmassakin jurrissa ollut henkilö on vastannut ystävällisesti kysymykseeni. Muutaman kerran olen soittanut paikalle ambulanssin tai poliisin auttamaan henkilön hoitoon tai turvallisempaan paikkaan.
Jos näen kouluikäisen lapsen kiusaavan toista lasta tai retuuttavan toisiaan tavalla, joka ei mene enää leikin piikkiin, menen kysymään “hei, mitä täällä tapahtuu” ja pidän päälle luennon siitä, miksei muita saa kiusata.
Jos julkisissa kulkuvälineissä on väsyneen oloinen äiti, jonka lapsi kiukuttelee, saatan sopivan tilaisuuden tullen jakaa vertaistukea lempeän huumorin kautta. Löydän oikean aloituksen kuuntelemalla omaa sisäistä viisauttani — ajatuksia, jotka tuntuvat kumpuavan syvältä sisältäni kun oloni on vakaa ja levollinen.
Ensireaktioni on edelleen olla puuttumatta asiaan, mutta ohitan sen nopeasti muistuttamalla itseäni siitä, että niin on kaikilla muillakin — ja he eivät välttämättä tiedä sivustaseuraajailmiöstä ja mihin se voi pahimmillaan johtaa.
Ymmärrän, että joku voi välillä pitää minua ärsyttävänä korttelikyttänä tai ajatella että puutun asioihin, jotka eivät kuulu minulle. Se on OK. Joskus tällainen aktiivisuus johtaa siihen että minulta menee jopa vartti omaa aikaani tai joudun näkemään vaivaa minulle tuntemattomien ihmisten eteen. Se on OK.
Auttaessani muita ihan vain siksi että voin, koen olevani vahva, rohkea ja hyödyllinen.
Tunnen että voin muuttaa asioita — ainakin hetkellisesti ja vähän.
Kun luen tai kuuntelen sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat olleet elämässään pohjalla ja sitten päässeet takaisin pinnalle, hyvin usein lyhyt kohtaaminen jonkun avuliaan ihmisen kanssa on voinut sysätä heidät takaisin paremmalle polulle.
Kävin jokin aika sitten keskustelun henkilön kanssa, joka oli pettänyt kumppaninsa luottamuksen sillä seurauksella, ettei kumppani enää halunnut jatkaa hänen kanssaan. Hän katui hirvittävästi tekoaan ja oli valmis tekemään kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Samaan aikaan hän pelkäsi, ettei kumppani antaisi hänelle toista mahdollisuutta.
En tiedä miten asia on eikä sille ole minulle henkilökohtaisesti väliä. Tästä tuli kuitenkin mieleen ne tutut, jotka ovat palanneet yhteen jopa tilanteesta, jossa avioero oli vahvistettu ja toinen oli muuttanut yhteen uuden rakastettunsa kanssa. Yksi tällainen pariskunta on yhä onnellisesti yhdessä 20 vuotta tapahtuneen jälkeen.
Kuinka usein parisuhteen kriisiydyttyä ajattelemme että “tästä ei ole enää paluuta rakkauteen”? Kuinka usein juuri tämä ajatus on syy siihen, ettemme palaa rakkauteen?
Jos itse olet juuri nyt tilanteessa, jossa suhteesi on ajautunut kriisiin — mahdollisesti sinun töppäilyjesi takia — ja olet ihan varma että kaikki on menetetty, pysähdy ja vedä henkeä.
Jos olosi on ahdistunut, kireä, stressantunut, epätoivoinen, onneton tai muuten kurja, olet ns. alhaisessa mielentilassa.
Tässä tilassa aivosi ovat ikään kuin lukossa ja alkukantaisessa villipetotilassa. Ajattelusi taso ja laatu on laskenut etkä pysty arvioimaan mikä on totta ja mikä ei, mikä oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä huonoa.
Et pysty lukemaan oikein toisen tunteita etkä pysty näkemään suuria kokonaisuuksia. Niinpä et pysty myöskään hahmottamaan mikä on olennaista ja ideoimaan uusia tapoja ratkaista tilannetta.
Miksi yrittäisit vetää johtopäätöksiä ja tehdä valintoja aivoilla, jotka toimivat vajavaisesti?
Anna itsellesi ajatustauko. Et voi estää ikäviä ajatuksia nousemasta päähäsi, mutta voit jättää ne omaan arvoonsa. Tee jotain mikä ei vaadi ajattelua. Siivoa, käy lenkillä, katso telkkaria, surffaa netissä, pelaa pasianssia, laita ruokaa, mene suihkuun.
Jossain vaiheessa huomaat olosi keventyneen ja mielesi tuntuvan levolliselta, kirkkaalta ja valoisalta. Tällainen levollinen, vakaa ja avara fiilis on merkki siitä että olet ns. korkeassa mielentilassa.
Tässä tilassa kuulet ns. sisäisen viisautesi, osaat paremmin arvioida tilanteen vakavuuden ja nähdä mitä sinun on tehtävä sen ratkaisemiseksi.
Kuuntele sydäntäsi — sitä jostain syvältä kumpuavaa tyyntä fiilistä. Mitä sinä haluat?
Jos haluat jatkaa kumppanin kanssa, sano se hänelle kun olet rauhan ja rakkauden tilassa.
Sano se uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sano niin kauan että olette taas yhdessä tai sisäinen viisautesi sanoo että et haluakaan enää olla hänen kanssaan.
Silloin kun olosi on pelokas, ahdistunut, levoton, hermostunut jne. kirjoita päiväkirjaan tai puhu luottoystävälle, joka ei tuomitse tai ala kauhistella kanssasi tilannettasi.
Älä soittele tai kirjoita puolisollesi siinä tilassa, koska kaikki juttusi ovat kuin keitetystä kaalinpäästä. Jos joudut kommunikoimaan hänen kanssaan kun olet alhaisessa mielentilassa, kerro vain että “olen nyt todella ahdistunut ja peloissani ja tässä tilassa kaikki tuntuu epätoivoiselta, mutta kun mun mieli kirkastuu pystyn ajattelemaan tästäkin asiasta järkevämmin”.
Kirkkaalla mielellä mieti miten sinä korjaat tämän ongelman. Tekemäsi moka on käytännön ongelma. Toisen luottamuksen palauttaminen on pitkälti käytännön ongelma. Rehellisyys on käytännön ongelma.
Minulla oli nykyisen suhteen alussa ongelmana että pelon vallassa valehtelin ja salailin asioita. Puhuin isäni kanssa aiheesta. Hän tokaisi ykskantaan: “No älä valehtele!”.
Se tapa jolla hän sen sanoi sai jotain loksahtamaan päässäni ja lopetin valehtelun käytännössä kokonaan vaikka se välillä tuntui vaikealta.
Vähitellen luottamus palasi ja jo ennen sen palaamista meillä oli paljon hyviä ja rakkaudellisia hetkiä.
Jos koet hirvittävää ahdistusta ja pelkoa siitä että suhteenne on ohi, onko mahdollista että yrität nyt pelolla motivoida itseäsi muuttamaan käytöstäsi?
Voisiko muuttaa käytöstäsi rakkaudesta käsin? Rakkaudella? Ihan vain siksi että se on mahdollista?
Voitko antaa itsesi olla onnellinen ja rakkaudessa vaikka tilanne on mikä on?
Voitko antaa itsesi nähdä ongelmasi käytännön ongelmana: kumppanisi ei halua olla kanssasi, sinä haluat olla hänen kanssaan. Mitä pitäisi tapahtua jotta voisitte olla taas yhdessä?
Kysy häneltä: “Mitä pitäisi tapahtua että voisimme olla taas yhdessä?”
Jos hän sanoo “Minun pitäisi voida luottaa sinuun”, kysy: “Mitä pitäisi tapahtua että voit antaa itsesi luottaa minuun?”
Jos hän sanoo jotain, mikä vie pitkän aikaa, lupaa tehdä mitä hän vaatii (olettaen että olet valmis tekemään sen). Sen jälkeen kysy: “Mitä pitäisi tapahtua että suostuisit olemaan kanssani sitä odotellessamme että luottamus palautuisi?”
Mitä suuremmasta rakkaudesta käsin voitte käydä tämän keskustelun, sitä helpompi se on käydä.
Ja anna sen myös olla helppoa! Kysy itseltäsi: voinko antaa tämän olla helppoa?
Tsemppiä! Kävi miten kävi, sinä selviät, sinä pärjäät ja koet vielä paljon onnea, iloa ja rakkautta elämässäsi — lupaan sen!
Etsiessäni sinkkuja uuteen televisiosarjaan, jossa suomalaiset asiantuntijat kokeilevat löytää tieteen keinoin mahdollisimman hyvin yhteensopivia pareja, kysyin hakijoilta miksi heidän läheisensä uskoivat että hakija oli vielä sinkku.
Yksi yleisimmistä vastauksista oli jossain muodossa “koska olen heidän mielestään liian nirso”.
Useimmat nirsoista sinkuista olivat olleet vuosien ajan sinkkuna, vaikka olivat aktiivisesti etsineet kumppania. Monilla kävi kyllä ns. hyvä flaksi, mutta kiinnostus toiseen lopahti joskus jo muutaman treffin jälkeen, joskus vuoden päästä.
Monet heidän ystävistään olivat käskeneet “laskea vaatimustasoa”, mikä kuulostaa loogiselta neuvolta.
Jos haluat tosissasi lentää New Yorkiin, jätätkö ostamatta lennot vain siksi, että ne ovat kalliimmat kuin mitä toivoisit?
Jos olet hirvittävän nälissäsi, eikö silloin maistu vähän huonompikin ruoka?
Jos tarvitset rahaa, etkö silloin tyydy sinulle tarjottuun ihan kivaan työpaikkaan, vaikka se ei edusta unelmiesi ammattia?
Miksi emme halua tyytyä vähempään?
Et voi kokea tyytyväsi vähempään, ellei sinulla ole jokin käsitys siitä mitä on “enemmän”.
New Yorkin lentojen korkea hinta kirpaisee vain silloin, kun tiedät että lennot on joskus voinut saada halvemmalla.
Sen jälkeen kun olet deitannut poikkeuksellisen hyvännäköistä tyyppiä, ihan perusmukavalta näyttävä ihminen näyttää vähemmän viehättävältä kuin jos et olisi koskaan tapaillut komeampaa tai kauniimpaa tapausta.
Jos joku on pitänyt sinua niin kuin kukkaa kämmenellä, silloin kumppani joka ei ole oppinut huomioimaan toista viimeisen päälle, tuntuu erityisen tylyltä ja itsekkäältä.
Mitä enemmän tapaamme tyyppejä, jotka ovat jollain osa-alueella muita pätevämpiä, kiinnostavampia tai muuten parempia, sitä pidemmäksi kasvaa listamme ominaisuuksista joita toisella pitää olla.
Samalla oletamme virheellisesti, että jossain olisi ihminen, joka voisi olla kaikessa hyvä. Mieti kaikkia tuntemiasi vastakkaisen sukupuolen edustajia vanhemmistasi opettajiisi ja koulukavereista kavereidesi puolisoihin. Täyttäisikö heistä kukaan täydellisesti unelmakumppanillesi asettamia vaatimuksia (ikää, parisuhdestatusta ja sukulaissuhdetta lukuunottamatta)?
Sama ilmiö näkyy myös muissa kuin ihmissuhteissa. Esimerkiksi itse tiedostan tätä kirjoittaessani joutuneeni saman logiikkavirheen valtaan yrittäessäni etsiä “täydellistä webinaariohjelmaa”. Olen kokeillut montaa eri vaihtoehtoa, joista jokaisessa on hyvät puolensa, mutta yhdessäkään ei ole kaikkia minun mielestäni parhaita puolia.
Mikä on olennaista?
Logiikkavirhe, joka saa “vähempään tyyytymisen” tuntumaan vaikealta on koodattu niin syvään ihmismielen rakenteisiin, ettei siitä voi päästä eroon. Sen voi kuitenkin oppia jättämään omaan arvoonsa miettimällä kylmän rationaalisesti mikä itselle on oikeasti olennaista.
Miten olennaista parisuhteen kannalta on se että miehellä on oikeanlaiset kengät ja paksu tumma tukka? Tai että kumppani on kiinteä ja kurvikas?
Vaatteet voi vaihtaa ja hiukset ja kiinteys tulee ja menee. Huumorintaju, tapa kommunikoida ja temperamentti pysyvät.
Etsitpä uutta kumppania, autoa, tietokonetta, lomakohdetta tai webinaariohjelmaa, kirjaa ensin mihin tarkoitukseen sitä tarvitset.
Sen jälkeen mieti voiko se oikeasti edes tuoda sinulle sen mitä haluat.
Yksikään ihminen ei voi tehdä sinua onnelliseksi, koska onnellisuus on sisäsyntyinen tunnetila joka tulee ja menee omalla sumealla logiikallaan. Kukaan ei voi saada sinua tuntemaan itseäsi rakastetuksi, ehjäksi ja hyväksi, koska vain sinä voit antaa itsesi nähdä että olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava.
Kumppani voi tarjota seuraa, viihdykettä, taloudellista ja fyysistä turvaa, arkiaskareiden jakamista, uutta näkökulmaa asioihin, sparrausta ja fyysistä läheisyyttä ja seksiä. Kumppani voi mahdollistaa myös perheenlisäyksen. Jotkut haluavat parisuhdetta nostamaan heidän sosiaalista statustaan tai parantamaan heidän seuraelämäänsä.
Sen jälkeen mieti mitkä kumppanin ominaisuudet ovat niin välttämättömiä ettet suostu tinkimään niistä missään olosuhteissa.
Esimerkiksi ennen nykyisen mieheni tapaamista minulle oli selvää että seuraavan miehen jota tapailen on haluttava lapsia ja elinikäistä parisuhdetta ja hänen libidonsa on oltava samansuuruinen kuin minulla.
Toivoin että saisin hänestä kumppanin, jonka jutut kiinnostaisivat ja naurattaisivat vielä 80-vuotiaana. Minulla ei ollut mitään ulkonäkövaatimuksia, koska siihen ikään mennessä olin jo oppinut miten paljon ulkonäkö voi muuttua.
Olin myös oppinut että jokainen ihminen voi olla minun silmissäni omalla tavallaan kaunis, jos hänen juttunsa kiinnostavat ja naurattavat.
Epäsiistinä ja kaoottisena ihmisenä en osannut asettaa mitään siisteyteen ja elämäntapaan liittyviä vaatimuksia…
…joskin jälkeenpäin ajatellen arki voisi olla kitkattomampaa, jos olisin laittanut vaatimukseksi että kumppanille siisteys ei ole tärkeää.
Lopuksi mieti mitä tarjottavaa todellisella minälläsi on.
Esimerkiksi asuntoa ostaessasi se mitä tarjoat on rahasumma, jonka voit oikeasti maksaa ja se, miten paljon osaat tai voit remontoida sitä, jos se ei vastaa täysin tarpeitasi.
Nyt webinaariohjelmaa etsiessäni se mitä voin tarjota on rahallisen panoksen lisäksi oma tietotaitoni, joka ratkaisee miten paljon järjestelmä voi vaatia “koodaamista” tai soveltamista.
Unohda mieleen nouseva mielikuvasi ihanneminästäsi ja siitä mitä se voisi tarjota. Ajaudumme turhan helposti ajattelemaan, että “jos oikea ihminen osuu kohdalle, niin sitten mä lopetan dokaamisen/alan siistiksi/haluan enemmän seksiä”.
Millaista elämää olet elänyt kahden viimeisen kuukauden aikana?
Voit kuvitella olevasi liikunnallinen, mutta jos olet kahden kuukauden aikana käynyt kerran lenkillä, et juuri nyt ole liikunallinen.
Voit kuvitella pitäväsi siisteydestä, mutta jos kotisi on kaaoksessa, silloin siisteys ei oikeasti ole sinulle tärkeä asia.
Voit ajatella että ystävät ovat sinulle tärkeitä, mutta koska viimeksi oikeasti olit heihin yhteydessä?
Mitä parisuhdetta rakentavaa olet tehnyt aiemmissa parisuhteissasi? Entä mitä parisuhdetta tuhoavaa olet tehnyt niissä?
On niin helppo syyttää vanhoja kumppaneita omasta huonosta käytöksestään, mutta viime kädessä se olet aina sinä, joka päättää miten toimii.
Lopuksi voit miettiä millainen ihminen ylipäätään voisi haluta olla todellisen minäsi kanssa?
Joskus olemme niin keskittyneitä miettimään millaisen kumppanin haluamme, että emme tule ajatelleeksi mitä hän haluaa.
Onko mahdollista, että sinulla on vanhoja tapoja, jotka eivät ole itsellesi tärkeitä, mutta jotka voivat olla toiselle kynnyskysymys?
Haluatko kumppanin, joka on hyvässä fyysisessä kunnossa? Miten hyvässä fyysisessä kunnossa itse olet? Mitä luulet haluaako ihminen, jolle liikunta ja terveellinen ruokavalio on tärkeä osa elämää olla ihmisen kanssa, joka mieluummin makaa sohvalla syömässä sipsejä tai juomassa kaljaa?
Unelmoitko kumppanista, joka ei kritisoi jatkuvasti sinua ja rakastaisi sinua sellaisena kuin olet, vaikka entisistä kumppaneistasi puhuessasi muistat vain kertoa mitä kaikkea heissä oli vikana ja heidän kaveripiirinsä oppi tuntemaan sinut “nalkuttavana akkana” tai “itsekkäänä natsina”?
Mitä luulet jaksaako unelmiesi komea, menestynyt, reipas ja miehekäs mies kauan katsella semineuroottista naista, jonka koko elämä pyörii oman navan kaivelun, tunteiden ylianalysoinnin, aarrekarttojen väsäämisen ja ennustajilla ravaamisen ympärillä? Tai fiksu, kaunis, positiivinen ja sosiaalinen nainen viettää aikaa katkeran ja aggressiivisesti muihin suhtautuvan mörrimöykyn kanssa?
Jos huomaat ristiriidan siinä mitä toiselta toivot ja mitä itse olet valmis antamaan, voi olla hyödyllistä miettiä kannattaisiko sinun uudelleenarvioida odotuksiasi tai luopua huonoista tavoista, jotka voivat vaikeuttaa parinvalintaa.
Tarvitsetko parisuhdetta?
Jokainen miestä voi olla täysin onnellinen ja elää hyvän tasapainoisen elämän ilman pysyvää parisuhdetta.
Jos uskot ettei se ole sinulle mahdollista, kiristät itseäsi onnellisuudella kertomalla itsellesi että “en voi olla onnellinen ennen kuin olen löytänyt kumppanin”.
Kiinnitä huviksesi huomiota kaikkiin niihin hetkiin, kun sinulle on hyvä olo ilman erityistä syytä. Mitä enemmän lähestyt kumppanin etsintää tästä “kaikki on OK” -fiiliksestä, sitä miellyttävämpää se on — ja sitä vetovoimaisempaa seuraa sinä olet.
Elämä on tässä ja nyt — aikasi sinkkuna ei ole mikään välitila, jossa odottelet “oikean elämän” alkamista. Miten voit ottaa ilon irti tästä hetkestä, päivästä ja elämänvaiheesta?
Onnea oman rakkaan (tai uuden auton, asunnon, työpaikan tai webinaariohjelman) etsintään!
Ota keksi! KIITOS, OTAN EVÄSTEET No okei, evästeitä, mutta "cookies":ien suomentaminen keksiksi tekisi ehkä näistä ilmoituksista ihan vähän vähemmän ärsyttäviä. Eli tämäkin sivusto hyödyntää palveluita, jotka käyttävät evästeitä "parantamaan käyttäjäkokemusta" (eli vakoilemaan tekemisiäsi). Lähden olettamuksesta että olet OK sen kanssa, mutta jos ET ole, niin voit kieltää sivustoa tarjoamasta niitä koneellesi. Lue pakolliset diipadaapat täällä: Lue lisääEväste-asetuksetKIITOS, OTAN EVÄSTEET
Yksityisyys- & evästepolitiikka
Privacy Overview
This website uses cookies to improve your experience while you navigate through the website. Out of these cookies, the cookies that are categorized as necessary are stored on your browser as they are as essential for the working of basic functionalities of the website. We also use third-party cookies that help us analyze and understand how you use this website. These cookies will be stored in your browser only with your consent. You also have the option to opt-out of these cookies. But opting out of some of these cookies may have an effect on your browsing experience.
Necessary cookies are absolutely essential for the website to function properly. This category only includes cookies that ensures basic functionalities and security features of the website. These cookies do not store any personal information.
