Entä jos tökerö läheisesi ei olekaan ilkeä vaan vammainen?

Entä jos läheisesi onkin autisti, asperger, ADHD tai ADD?

Onko elämässäsi ihminen, joka ei tunnu kuuntelevan toiveitasi, ei näytä ottavan tosissaan hätääsi ja käyttäytyy todella tökerösti silloin kun tunnet tarvitsevasi eniten apua?

Epäiletkö hänen toimivan niin, koska hän ei kunnioita, arvosta ja rakasta sinua vaan on ilkeä ja julma kusipää?

Mitä jos hän on oikeasti vain jollain lailla vammainen?

Peda.net:in mukaan ”Vammainen ihminen on henkilö, jolla on pitkäaikaisia tai pysyviä toimintarajoitteita ja vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista omassa elinympäristössään.”

Erilaiset neurologiset poikkeavuudet kuten autismi ja AD(H)D ovat myös vammaisuuden muotoja.

Voiko ikävästi käyttäytyvä läheisesi olla sittenkin vain vammainen?

Oletko alkanut epäillä että läheisesi on tahallaan ilkeä, julma tai välinpitämätön koska hän käyttäytyy jollain seuraavista tavoista:

  • Hänen silmiinsä tulee usein lasittunut katse tai hän vaikuttaa poissaolevalta kun yrität puhua hänelle.
  • Hän töksäyttelee sosiaalisissa tilanteissa asioita, joita muut pitävät ilkeänä tai julmana — kun häntä syytetään ilkeydestä, hän vaikuttaa aidosti hämmästyneeltä ja sanoo ettei tarkoittanut mitään pahaa.
  • Hän on jatkuvasti myöhässä tai jättää hoitamatta asioita, vaikka niistä seuraa hänelle raskaita sanktioita kuten rahan tai työpaikan menetyksiä.
  • Jos olette yhdessä sosiaalisessa tilanteessa, jossa sinulle käy selväksi että joku on ahdistunut tai surullinen ja mainitset hänelle siitä jälkeenpäin, hän näyttää olevan hölmistynyt tiedosta.
  • Hän ei näytä tajuavan että olet ahdistunut tai vihainen ellet saa ihan hirvittävää itkukohtausta tai raivareita.
  • Jos alat itkeä tai huutaa raivosta, hän ei reagoi mitenkään, näyttää lähinnä hämmentyneeltä tai menee paniikkiin samalla tavalla kuin eksynyt lapsi sen sijaan että lohduttaisi tai reagoisi tavalla jolla useimmat tuttavasi reagoisivat vastaavassa tilanteessa.
  • Hän vaatii että asiat tehdään aina samalla tietyllä tavalla eikä kestä yllätyksiä.
  • Hän menee uusissa sosiaalisissa tilanteissa lukkoon.
  • Hän yrittää hyvitellä sinua riidan jälkeen teoilla tai lahjoilla jotka eivät sovi lainkaan tilanteeseen sen sijaan että ottaisi puheeksi mikä sinua oikeasti vaivasi. Kun sanot hänelle asiasta, hän näyttää hätääntyvän tai suuttuvan ja saattaa kysyä ”Mitä mun sitten olisi pitänyt tehdä?”
  • Hän käyttäytyy riidan jälkeen niin kuin mitään olisi tapahtunutkaan tai tavalla, jota täysjärkiset ja tasapainoiset tuttavasi pitävät todella kummallisena tai järjenvastaisena. Kun syytät häntä toiminnasta, hän ei tiedä itsekään miksi toimi kuten toimi.
  • Kun ihmiset suuttuvat hänelle hänen käytöksestään tai laittavat välit hänen kanssaan poikki, hän vaikuttaa olevan aidosti ihmeissään tapahtuneesta tai kieltäytyä uskomasta todeksi että näin on käynyt.
  • Kun otat hänen käytöksensä puheeksi hänen vanhempiensa, sisarustensa tai lapsuudenystäviensä kanssa, he sanovat ”se nyt on aina ollut tuollainen” tai ”hän on ihan kuin isänsä/äitinsä”.

Edellä mainitut esimerkit oli otettu useamman eri poikkeavuuden tunnusmerkeistä. Niin hauskaa kuin nettidiagnoosien tekeminen onkin, suosittelen erittäin lämpimästi ja painokkaasti että lopulliset diagnoosit siitä, mikä jotakuta ehkä vaivaa, jätetään ammattilaisille.

Kannattaako hakea diagnoosi?

Moni vastustaa diagnoosin hakemista siksi, että pelkää sen leimaavan hänet tai läheisensä. Ilmeisesti he pelkäävät diagnoosista tietävien ihmisten ajattelevan että hän on jollain lailla kakkosluokan kansalainen.

Itse olen sitä mieltä, että jos käytös joka tapauksessa aiheuttaa jatkuvasti ongelmia ja väärinkäsityksiä, diagnoosi voi auttaa läheisiä ymmärtämään ettei toinen tosiaankaan toimi niin tökerösti ja ajattelemattomasti koska haluaa satuttaa heitä vaan koska häneltä puuttuu sisäsyntyinen kyky toimia samalla tavalla kuin valtaväestö.

Kuvittele että joku ei näytä kuuntelevan sinua. Suutut kun uskot että hän kyllä kuulee mutta esittää ettei kuuntele koska haluaa loukata sinua tai ei kunnioita sinua. Mieti miten suhtautumisesi muuttuu, jos saat selville että hän oikeasti kuuro.

Diagnoosi auttaa myös neurologisesta poikkeavuudesta kärsivää tunnistamaan selkeämmin omat rajoitteensa, jolloin on mahdollista etsiä esimerkiksi toimintaterapeutin kanssa uusia toimintatapoja vähentää väärinkäsityksiä ja käytännön ongelmia, joita rajoite muuten aiheuttaa neurotyypillisten ihmisten kanssa eläessä.

Eli esimerkiksi henkilö jolla on vaikeuksia lukea sisäsyntyisesti toisten tunteita, voi ottaa kumppanin kanssa käyttöön turvasanan tai tunnusmerkin, joka kertoo hänelle että nyt toinen haluaa puhua asiasta, joka on parasta ottaa vakavasti.

Minäkään en sotke, säädä ja sählää pahuuttani

Useampi ihminen on syyttänyt minua siitä, että jätän tavaroita levälleen, asioita hoitamatta tai myöhästelen ihan vain mielenosoitukseksi tai koska en kunnioita heitä ja heidän toiveitaan.

Tosiasiassa minulla on ADD eli tarkkaavaisuushäiriö — neurologinen poikkeavuus, jonka takia kykyni hahmottaa aikaa ja pitää tavaroita ja asioita järjestyksessä on huomattavasti huonompi kuin neurologisesti tyypillisillä ”tavallisilla” ihmisillä. Sen lisäksi katoilen helposti omiin ajatuksiini jolloin en näe ja kuule mitä ympärilläni tapahtuu.

On ollut todella turhauttavaa yrittää vakuuttaa muille, että ei, en todellakaan ajattele että minä saan sotkea yhteisen kotimme. Ei, en ajattele ettei toisen aika ole yhtä arvokasta kuin minun aikani ja siksi ”saan” myöhästellä. Ei, en todellakaan ole kuuntelematta toista siksi etten välitä hänestä ja hänen ajatuksistaan.

Olen ollut aina tällainen, mutta siitä huolimatta vasta reilu vuosi sitten eräs ADD-aivoinen huomautti minulle, että saatan kärsiä tarkkaavaisuushäiriöstä. Toki moni on huomannut että toimin toisin kuin muut, mutta on laittanut sen joko huonon kasvatuksen, idioottimaisuuden tai ihan vain kusipäisyyden piikkiin.

Tyypillisen ADD-ihmisen tapaan sain aikaiseksi varata ajan lääkäriin vasta viime keväänä. Poikkeavuudestani ei ollut pienintäkään epäilystä ja lääkekokeilu vahvisti epäilyn siitä, etteivät aivoni toimi samalla tavalla kuin valtaväestöllä.

Diagnoosi oli ensisijaisesti helpotus, koska olin itsekin ajatellut usein mikä minua oikein vaivaa, kun en hyvistä aikomuksistani ja kovasta tsempistä huolimatta pysty toimimaan niin kuin toiset.

Siinä mielessä se oli järkytys, että tajusin kuinka paljon muut ja minä itse olin syyttänyt itseäni vuosikymmenien ajan vain yrityksen puutteesta — samalla tavalla kuin sokea olisi syyttänyt itseään siitä ettei näe.

Vammaisuus ei vapauta (välttämättä) vastuusta

Ei, en ole edelleenkään sitä mieltä, että tarkkaavaisuushäiriö oikeuttaisi minua esimerkiksi sotkemaan kotiani, olemaan myöhässä tai jättämään asioita hoitamatta ajallaan.

Katson että minua koskevat samat velvollisuudet tässä yhteiskunnassa kuin kaikkia muitakin — saatan vain tarvita toisenlaisia strategoita ja enemmän apua niiden täyttämiseen kuin sellaiset, joilta tämä poikkeavuus puuttuu.

Suurimman osan aikuisiästäni olen onnistunut järjestämään elämäni niin, että erikoisominaisuuteni ovat minulle voimavara eivätkä liikaa elämää vaikeuttava vaiva. Tarkkaavaisuushäiriöstäni on ollut minulle myös paljon hyötyä ylikeskittymisen, ajattelun nopeuden ja keskivertoa paremman mielikuvituksen muodossa.

En usko että olisin kirjoittanut 3 elokuvaa, 30 kirjaa, yli 70 kolumnia ja yli 100 osaa erilaisia televisiosarjoja tähän ikään mennessä ilman ADD:täni.

Nykyisessä elämäntilanteessani olen huomiota ja hoivaa kaipaavien pienten lasten äiti, joka joutuu tekemään paljon asioita, jotka eivät käy häneltä luonnostaan. Diagnoosin saaminen on auttanut minua huomioimaan omat rajoitukseni ja kompensoimaan niitä eri tavoin.

Esimerkiksi käytän tätä nykyä lääkitystä, joka auttaa minua suoriutumaan paremmin aiemmin haastavista arkirutiineista, kuten lasten kanssa kotoa ulos lähtemisessä.

Osaan myös varoa paremmin tilanteita, joissa ADD-mieleni vie minut hakoteille. Esimerkiksi tänään valmistautuessani viemään lasta päiväkotiin ignoroin tietoisesti kaikkia mieleeni nousevia ”mä hoidan äkkiä vielä tämän…” -ajatuksia.

Kotia järjestäessäni olen huomionut sen, että jos jokin ei ole minulla silmissä, se ei ole minulla mielessä.

En enää oleta niin usein että asiat pysyvät mielessäni jos en kirjoita niitä muistiin.

Olemme myös muuttamassa maalle osin sen takia, että tiedän luonnon läheisyyden ja kaupungin ärsyketulvan välttämäisen vähentävän kuormittumistani ja sitä kautta parantavan suorituskykyäni.

Mitä seuraavaksi?

Jos tämä kirjoitus sai sinut epäilemään, että ehkäpä läheiselläsi on sittenkin neurologinen poikkeavuus, jonka takia hän ei osaa lukea sosiaalisia tilanteita, tulkita tunteita, reagoida odotetusti tai toimia muuten tavalla, jota sinä ja yhteiskuntamme odottaa häneltä, suosittelen hakemaan apua.

Ilmeisesti julkisella puolella eri ammattilaisten tietämys vaihtelee, mutta ei siitä varmaan mitään haittakaan ole, jos kysyy apua ensin omasta terveyskeskuksesta.

Jos ongelmat ilmenevät nimenomaan parisuhteessa, kannattaa varmistaa jo parisuhdeterapeuttia etsiessä että tämä on perehtynyt erilaisiin neurologisiin poikkeamiin. Oma arvaukseni on että psykiatrin lääkärikoulutuksen saaneilla terapeuteilla on hyvä mahdollisuus tietää enemmän neurologisista poikkeavuuksista.

Autismi- ja aspergerliitto voi olla hyvä aloituspaikka niille, joiden kumppanin ydinongelmana näyttää olevan vaikeus lukea toisten ja omia tunnetiloja oikein: http://www.autismiliitto.fi/

Jos jatkuva myöhästely, kaoottisuus ja kyvyttömyys tarttua toimeen tuottaa vaikeuksia, selitys voi löytyä AD(H)D:stä ja apua voi löytyä ADHD-liitosta: http://www.adhd-liitto.fi/

Sain oman ADD-diagnoosini yksityiseltä puolelta Elina Sihvolalta ProNeuron psykiatriakeskuksesta, jossa diagnosoidaan ja autetaan myös muista neurologisista ja psykiatrisista poikkeavuuksista kärsiviä henkilöitä.

Myös Sami Leppämäki on suosittu ADHD-lääkäri.

Entä jos läheisesi onkin autisti, asperger, ADHD tai ADD?

Mitä jos kamala läheisesi ei olekaan narsisti?

Kuluneella viikolla monet ihmiset jakoivat kanssani tarinoita helvetillisestä elämästä narsistiksi diagnosoidun tai ainakin epäillyn vanhemman tai puolison kanssa.

Niitä lukiessa tuli selväksi, etten ole koskaan joutunut narsistin hampaisiin ”oikeassa elämässä”.

Netissä olen törmännyt tyyppeihin, joiden nettikäytös täyttää kaikki narsismin tunnusmerkit, mutta omastakin elämästäni tiedän, ettei se mitä ihmisestä näkyy netissä yleensä kerro koko totuutta hänen elämästään.

En voi kuvitella miltä tuntuisi elää simputtavan vanhemman kanssa, joka vaatii ehdotonta ihailua, on ylimielinen ja röyhkeä. Millaista olisi jos puoliso uskoisi olevansa muita parempi ja ansaitsevansa erityiskohtelua. Tai pitäisi minua omaisuutenaan ja uhkaisi väkivallalla jos haluaisin erota?

Tätä kommenttia lukiessani aloin miettiä onko mahdollista, että koska narsismista on kohuttu niin kovasti, luulemme että kaikki poikkeuksellisen tunne-elämän omaavat ovat narsisteja.

On nimittäin muitakin persoonallisuushäiriöitä, jotka täyttäisivät tämän kommentoijan kuvauksen tuntomerkit äidistään kuin narsismi.

Millainen on narsisti?

DSM-IV:n eli ”Diagnostisen ja tilastollisen mielenterveyshäiriöiden oppaan” mukaan narsistiselle persoonallisuushäiriölle ovat ominaisia laaja-alaiset suuruuskuvitelmat, ihailun tarve ja empatian puute.

Se on psykiatrinen diagnoosi, joka määritellään vähintään viidellä seuraavista oirekriteereistä

1. suuret käsitykset itsestään eli liioittelee saavutuksiaan;
2. keskittyy mielikuviin rajattomasta menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta;
3. uskoo olevansa niin ainutlaatuinen, että häntä voivat ymmärtää vain muut huomattavat henkilöt tai instituutiot;
4. vaatii korostunutta ihailua;
5. mielestään oikeus erityiskohteluun;
6. muiden hyväksikäyttö;
7. empatian puute;
8. kateus (tai uskoo muiden kadehtivan häntä); ja
9. ylimielisyys ja röyhkeys.

”Oikeita narsisteja” arvioidaan olevan alle 1 % koko väestöstä, eli jos tunnet sata ihmistä, yksi heistä saattaa olla narsisti. Näin laskettuna Suomessa on alle 55 000 narsistia.

Kaikissa meissä on narsistisia piirteitä. Noin 10 % suomalaisissa näitä piirteitä on niin paljon, että ne alkavat aiheuttaa hankaluuksia arjessa vaikkeivat he olekaan varsinaisesti narsisteja. Tässä hyvässä artikkelissa Hannu Laeurma kuitenkin toteaa että ihmiset tulkitsevat usein sosiaalisten taitojen puutteet psykopatiaksi tai narsismiksi.

Narsismi on yksi harvinaisimmista sekä vaikeimmin diagnosoitavista ja hoidettavista persoonallisuushäiriöistä. Sen varjoon on jäänyt joukko muita persoonallisuushäiriöitä, jotka voivat vaikeuttaa häiriöstä kärsivän ja tämän läheistensä elämää jopa pahemmin kuin narsismi.

Monet näistä häiriöistä ovat onneksi myös helpommin hoidettavia ja hallittavia kuin narsismi.

Onko läheiselläsi sittenkin jokin muu persoonallisuushäiriö?

Tiedätkö kuinka monta eri persoonallisuushäiriötä nykypsykiatria tunnistaa narsismin lisäksi?

Yhdeksän.

Jos et tiedä mitä muita persoonallisuushäiriöitä on olemassa, mistä voit tietää ettei läheisesi kärsi jostain muusta kuin narsismista?

Arviolta 5–15 % aikuisista kärsii erilaisista persoonallisuushäiriöistä, joita on siis nykyjaottelun mukaan kymmenen erilaista. Toisin sanoen sadasta tuttavastasi 5–15 on todennäköisesti persoonallisuushäiriöinen.

Muut persoonallisuushäiriöt voivat olla yksilölle ja hänen läheiselleen vähintäänkin yhtä haitallisia ja raskaita kuin narsismi — joissain tapauksissa jopa haitallisempia.

Persoonallisuushäiriöt erottaa muista mielenterveysongelmista mm. siten, että ne ilmenevät jo nuorena ja jatkuvat aikuisuuteen.

Stressi ja uupumus yleensä pahentavat oireita ja joskus henkilöllä voi olla kausia jolloin oireet ovat lievemmät tai olemattomat.

Lääkitys, terapia ja elämäntapojen muutokset voivat auttaa henkilöä niin, että hän ei enää täytä häiriön kriteereitä ja mahdollisesti annettu diagnoosi voidaan purkaa.

Persoonallisuushäiriöistä kärsivä voi joutua muita useammin hallitsemattoman ahdistuksen, stressin, vihantunteen tai mitättömyyden tunteen valtaan.

Hän saattaa välttää muita ihmisiä ja tuntea olonsa tyhjäksi tai kokea olevansa yksin ja väärinymmärretty silloinkin, kun on muiden seurassa.

Hänen kykynsä havainnoida tai tulkita omia tai toisten tunteita on heikko. Toisaalta oma tunneilmaisu voi olla voimakasta ja tunnetilat aaltoilla laidasta laitaan.

Persoonallisuushäiriöiset pyrkivät hallitsemaan ja lievittämään negatiivisia tunteitaan usein itsetuhoisilla tavoilla kuten väärinkäyttämällä alkoholia ja huumeita, ahmimalla tai viiltelemällä. Jotkut heistä voivat käyttäytyä uhkaavasti muita ihmisiä kohtaan.

Monet heistä ovat impulsiivisia. Jotkut heistä saattavat ajoittain olla harhaisia.

Poikkeavasta tunne-elämästä johtuen persoonallisuushäiriöisillä voi olla vaikeuksia ylläpitää vakaita ja läheisiä suhteita varsinkin kumppaneihinsa, lapsiinsa ja ammattiauttajiin.

Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva eli se, että varsinkin paineen alla käyttäytyy kuin persoonallisuushäiriöinen, ei tarkoita että henkilö olisi muulloin sellainen.

Persoonallisuushäiriöistä käytöstä voi esiintyä myös muiden psykiatristen sairauksien yhteydessä (esim. masennus), mutta tällöin käytös rajoittuu vain sairausaikaan.

Nykytiedon mukaan persoonallisuushäiriöisillä on yleensä geneettinen alttius, jonka ympäristö ja lapsuudenkokemukset jatkojalostavat persoonallisuushäiriöksi.

Monen persoonallisuushäiriön kohdalla on havaittu poikkeavaa aivo- ja välittäjäainetoimintaa, jota voidaan korjata lääkkeillä.

Oikeiden persoonallisuushäiriöiden tunnistaminen ja erottaminen muista häiriöistä ja sairauksista on haastavaa ammattilaisillekin ja käytännössä mahdotonta maallikoille.

Dramaattisesti käyttäytyvällä, emotionaalisella ja epävakaalla henkilöllä voi olla narsistisen persoonallisuushäiriön sijaan esimerkiksi:

1.
Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö eli psykopaattinen käytös, jolle on ominaista välinpitämättömyys toisten oikeuksista ja kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. Henkilö on impulsiivinen, vilpillinen ja helposti ärtyvä. Hän saattaa syyllistyä toistuvasti lainrikkomuksiin eikä kadu tekojaan.

2.
Epävakaa persoonallisuus
, jolle on tyypillistä laaja-alainen tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus ja käytöksen huomattava impulsiivisuus. Epävakaan persoonallisuuden ihmissuhteet ovat intensiivisiä ja epävakaita. Suhtautuminen kumppaniin voi vaihdella voimakkaasta ihannoinnista täydelliseen vähättelyyn. Käytökselle on ominaista hylätyksi tulemisen pelko, alttius ärtyä helposti, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset. Nämä henkilöt kärsivät toistuvasta tyhjyyden tunteesta.

3.
Huomiohakuinen persoonallisuus
, jolle on tyypillista (melo)dramaattinen tai teatraalinen tunteiden ilmaisu ja korostunut huomion hakeminen. Käytökselle on ominaista ulkonäön korostaminen ja tilanteeseen sopimaton seksuaalisesti viettelevä käytös. Henkilö kokee ihmissuhteensa läheisemmäksi kuin ne todellisuudessa ovat, ja hän on helposti toisten ihmisten ohjattavissa.

Maallikko voi sekoittaa myös ahdistuneet ja pelokkaat persoonallisuushäiriöiset narsistisiin persoonallisuushäiriöisiin.

4.
Estynyt persoonallisuus ilmenee ihmissuhteissa voimakkaana estoisuutena, jatkuvana riittämättömyyden tunteena ja yliherkkyytenä itseen kohdistuvalle kielteiselle arvostelulle. Estyneestä persoonallisuudesta kärsivän läheinen tuttavapiiri on usein suppea ja hän kaipaa korostuneesti kiintymystä ja hyväksyntää. Hän on vastahakoinen osallistumaan uusiin tilanteisiin, joissa voisi nolata itsensä. Hän ei halua olla tekemisissä uusien ihmisten kanssa, joiden myötämielisyydestä hän ei ole varma.

5.
Riippuvainen persoonallisuus alkaa varhaisaikuisuudessa ja ilmenee korostuneena hoivatuksi tulemisen tarpeena, joka johtaa alistuvaan ja takertuvaan käyttäytymiseen sekä voimakkaaseen eroon joutumiseen pelkoon. Yksin ollessaan hän tuntee itsensä avuttomaksi ja läheisen suhteen päättyessä hän pyrkii etsimään nopeasti hoivaa sekä tukea antavan suhteen.

6.
Pakko-oireisessa persoonallisuudessa on korostunut järjestyksen, täydellisyyden ja kontrollin tarve joustavuuden, avoimuuden ja tehokkuuden kustannuksella. Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa ja arvoihin liittyvissä asioissa, keskittyy korosteisesti yksityiskohtiin, sääntöihin ja aikatauluihin ja omistautuu työlle harrastusten sekä ystävyyssuhteiden kustannuksella. Hänelle on vaikeaa delegoida tehtäviä muille ja hän kykenee työskentelemään toisten kanssa vain omilla ehdoillaan. Usein henkilö on jäykän saita ja itsepäisen säästäväinen.

Sen lisäksi on olemassa kolmas persoonallisuushäiriöiden ryhmä eli oudosti tai epätavallaisesti käyttäytyvät persoonallisuushäiriöiset, jotka ovat yleensä vetäytyviä, epäluuloisia tai vainoharhaisia.

7.
Sairaalloisen mustasukkainen läheinen saattaakin siis kärsiä epäluuloisesta eli paranoidisesta persoonallisuushäiriöstä.

8. ja 9.
Etäinen ja kylmä persoonallisuus voi johtua eristäytyvästä eli skitsoidisesta persoonallisuudesta  tai psykoosipiirteisestä eli skitsofreenistyyppisestä persoonallisuudesta.

Ovatko kaikki päästään sekaisin?

Tätä juttua varten eri lähteitä lukiessa tuli fiilis, että ehkä paria poikkeusta lukuunottamatta jokainen tuntemani ihminen on jossain määrin persoonallisuuhäiriöinen.

Tosiasiassa tuttavapiirissäni muutamalla saattaa olla jokin oikea persoonallisuushäiriö, hieman useammalla on vain korostuneempia persoonallisuushäiriöisiä piirteitä ja loput käyttäytyvät lähinnä paineen tai stressin alla poikkevasti.

Sen lisäksi erilaisista neurologisista poikkeavuuksista kärsivät saattavat vaikuttaa persoonallisuushäiriöisiltä. Esimerkiksi Aspergerin syndroomaisen voisi sekottaa pakko-oireiseen persoonallisuuteen.

Oma ADD:ni eli tarkkaavaisuushäiriöni selittää ainakin osin impulsiivisuuttani ja normaalista poikkeavaa käytöstä, jota lääkitys ja omien rajoitusteni tiedostaminen vähentää.

Nykytiedon mukaan persoonallisuushäiriöiden määrä ei näytä lisääntyneen, mutta tiedonvälityksen ja avoimuuden lisäännyttyä niistä puhutaan enemmän kuin ennen.

Persoonallisuushäiriöt selittävät mutta eivät oikeuta

Mielestäni ei ole koskaan oikein käyttäytyä toisia kohtaan ilkeästi, julmasti, kontrolloivasti, manipuloivasti tai satuttavasti. Ei edes silloin, kun itse syyllistyn siihen ns. alhaisessa mielentilassa.

Eli se, että persoonallisuushäiriöisellä on taipumus toimia epäsopivasti ei tarkoita mielestäni sitä että se olisi hyväksyttävää tai oikeutettua tai edes että hänen olisi ihan pakko toimia sillä tavalla.

Sen tiedostaminen että kärsii persoonallisuushäiriöstä voi auttaa opettelemaan uusia toimintamalleja, tunnistamaan omien ajatustensa järjettömyyttä ja hakemaan apua mm. lääkityksestä.

Mitä paremmin näemme että koemme vain oman ajattelumme, tunnistamme omat mielentilamme ja ymmärrämme niiden vaikutuksen ajattelumme laatuun, sitä helpompaa on jättää omat häiriintyneet ajatukset omaan arvoonsa sen sijaan että alkaisi toimia niiden vallassa.

Sen tiedostaminen että läheinen on persoonallisuushäiriöinen, voi auttaa suojautumaan tämän käytökseltä, jos toinen ei halua hakea apua tai muuttaa käytöstään.

Toivon että tämä kirjoitus eri persoonallisuushäiriöistä auttaisi sinut alkuun oikean ja sinun tilanteeseesi sopivan tiedon ja ratkaisujen löytämisessä oman tai läheisen persoonallisuushäiriön kanssa elämiseen ja sen haittavaikutusten minimointiin.

[divider icon=”adjust” style=”none”]

Tällä videolla kerron miten voit diilata joidenkin persoonallisuushäiriöiden kanssa.

Lue lisää persoonallisuushäiriöistä tässä jutussa käytetyistä lähteistä:

Terveyskirjaston artikkeli on hyvä yhteenveto persoonallisuushäiriöistä.

Mielenterveystalon tietopankki sisältää kuvauksia myös hoitomuodoista.

Wikipediasta löytyy myös juttua eri persoonallisuushäiriöistä — juttuni narsistiosuus pohjautuu tähän.

Narsistien uhrien tuessa on lisää juttua narsismiin usein sekoitettavista persoonaallisuushäiriöistä.

Täältä löytyy myös jonkun yksityisen henkilön koostamaa tietoa eri persoonallisuushäiriöistä.

Täällä on oma kirjoitukseni ADD:stä eli tarkkaavaisuushäiriöstä (ja siitä linkit aiempiin kirjoituksiin ja ADD-jäsenosioon).