Tämä kirjoitus on vastaus edellisen viestin kommenttiosastolla esitettyyn ajatukseen siitä, että ihminen voi mennä henkisesti rikki. Suosittelen lukemaan koko edellisen kirjoituksen viestiketjun.
Kommenteissa perusteltiin ihmisten rikki menemistä mm. seuraavasti:
Kuunainen Kivi: Olen kohdannut lapsia,nuoria ja aikuisiakin joiden elämän jossain vaiheessa on tapahtunut sellaisia kauheuksia ettei niiden jäljet häivy […] Vartuttuaan sijaiskodissa,saatuaan ymmärrystä ja hyväksyntää,omaan elämäänsä astuttuaan hänen elämässään käynnistyi kierre alaspäin kaikin tavoin.Se jälki taisi sittenkin olla kaiken alla olemassa vaikka kaikki näytti hyvältä.Miten tämän pojan jälkeä pitäisi nimittää jos hänessä mikään ei ollut rikki,kun kaikki näytti ehjältä mutta selvästi oli suuri trauma vaikuttamassa elämään.Minusta hän oli rikkonainen sillä tavalla kun yleensä rikkonaisuus käsitetään tavallisessa puhekielessä puhuttaessa ihmisen mieleen vaikuttavasta traumasta.
—
Jenga: Itse ymmärrän tämän niin, että ne hyvät hetket olivat varmasti totta, mutta se trauma siellä alla oli niin vahva, että ne hyvät hetket eivät riittäneet kantamaan. Itse tarkoitan tällaista, jos sanon että joku on rikki. Voin hyvin ajatella, että tunnemme vain ajatuksemme. Mutta näkisin, että välillä ihmisillä voi olla kokemuksia, jotka nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, ja vievät sitten huonoon oloon joka kerran. Näillä ihmisillä on varmasti niitä hyviä hetkiä siellä välissä, mutta mitä jos paha kokemus on sellainen, joka tulee vain mieleen kerta toisensa jälkeen? Mulle on jäänyt epäselväksi, miten sellaisesta noustaan?
“Rikki” tarkoittaa siis mielestäni juuri tätä, että pahat ajatukset tulevat mieleen kerta toisensa jälkeen, ja hyvät hetket ovat niin lyhyitä, että niillä ei pitkälle pötki. Jos omia ajatuksiaan ei voi valita, niin mikä tässä on ulospääsy?
Ajatus siitä, että ”jos ihmiselle tulee toistuvasti mieleen samankaltainen ahdistava ajatus, hän on rikki”, perustuu useampaan täysin väärään lähtöolettamukseen.
1. VÄÄRÄ OLETTAMUS: ”Ajatukset, jotka toistuvat, ovat jotenkin erityisiä verrattuna ajatuksiin, joita ajattelemme harvemmin tai emme ole koskaan ajatelleet aikaisemmin.”
Suurin osa päivän mittaan ajattelemistamme ajatuksista muistuttaa erehdyttävästi ajatuksia, joita olemme ajatelleet aikaisemmin. Meidän olisi mahdotonta operoida arjessa jos joutuisimme joka kerta miettimään uusiksi mitä mikäkin asia tarkoittaa: mikä ovi on ja mitä sillä tehdään, kuka kumppanimme on, mitä nälkä tarkoittaa ja mitä sille tehdään, miten kaupassa toimitaan, miten kuuluu vastata toisen tervehdykseen jne.
Sen lisäksi meillä kaikilla on vähemmän konkreettisia ajatuksia, jotka nousevat kerta toisensa jälkeen mieleen herättäen usein samankaltaisia tunteita.
Tässä esimerkkejä ajatuksista, jotka juolahtavat mieleeni tätäkin nykyä useita kertoja viikossa — tai jopa päivässä:
- Mä rakastan niiiiin paljon tuota lasta.
- Vitsi mä en nyt yhtään jaksaisi tuota lasta.
- Mä olen niin onnellinen.
- Mä haluan lakata olemasta
- Maailmassa on niin paljon kauneutta.
- Maailmassa on kyllä todella paljon vääryyttä.
- Mä olen hyvä äiti.
- Mä olen maailman paskin äiti.
- Nyt mun pitää kyllä alkaa täsmällisemmäksi ja järjestelmällisemmäksi.
- Ei tämä nyt ole niin vakavaa.
Oikeasti toistuvia ajatuksia on kymmeniä ellei satoja, mutta kirjoitin muistiin nämä, joita olen ajatellut viimeisen 24 tunnin aikana ja jotka ovat jotenkin ristiriidassa keskenään.
Jos lähtisin olettamuksesta, että se, että jokin ajatus toistuu tarkoittaa jotain tärkeää, voisi olla aika skitsofreeninen olo kun pitäisi ottaa nämä keskenään ristiriitaiset ajatukset vakavasti.
2. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ajatukset jotka herättävät erityisen vahvoja ja ikäviä tunteita ovat enemmän ”totta” kuin muut ajatukset ja siksi ne pitää ottaa vakavammin.
Millaiset ajatukset aiheuttavat fyysisesti vahvemmalta tuntuvan tunnetilan? Aivan oikein — kurjat tunteet.
Ja kurjat tunteet jotka kertovat aina hälytystilasta — eivät normaalista ajattelusta. Jos emme ole juuri tässä hetkessä akuutissa hengenvaarassa, kokemamme hälytystila on aina väärä hälytys, vaikka se kuinka tuntuisi aidolta vaaralta.
On FAKTA, että silloin kun meistä tuntuu pahalta, olemme alhaisessa mielentilassa eli taistele- tai pakene -tilassa, jossa aivomme ja ajattelumme ei toimi normaalisti.
Emme pysty enää näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, tunnemme olevamme umpikujassa, josta ei ole ulospääsyä (vaikka joku muu voisi faktisesti osoittaa monia eri tapoja päästä ulos tilanteesta kunnialla), itsehillintämme ja itsekurimme ei toimi, tulkitsemme väärin toisten tunteita, emme pysty näkemään eroa hyvän ja paremman ja huonon ja huonomman välillä jne.
Kuten sanoin — tämä on käytännössä aina väärä hälytystila, joka menee itsestään ohi.
Mitä vähemmän teemme siitä ongelmaa, sitä nopeammin se menee ohi ihan itsestään.
MIKSI IHMEESSÄ antaisimme siis painoarvoa väärälle hälytystilalle?!
3. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Se, että meistä tuntuu pahalta on vaarallista, haitallista tai väärin ja siksi meidän pitää pyrkiä pääsemään eroon pahoista fiiliksistä.
Ahdistavat tunteemme ovat seurausta vain ohimenevistä ajatuksistamme. Ahdistavia tunteita aiheuttavat ajatuksemme eivät juuri koskaan kerro mitään tästä hetkestä.
Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuden tapahtumia ei ole vielä tapahtunut. Niinpä menneisyys ja tulevaisuus voivat olla läsnä vain siten, että tässä hetkessä ajattelemme menneitä asioita tai kuvittelemme tulevaisuutta. Vaikka esimerkiksi menneen muistelu voi tuntua todella pahalta, sen herättämät vahvat tunteet eivät kerro oikeasta vaarasta.
Sen lisäksi useimmat ihmiset hakevat oma-aloitteisesti epämukavia tunteita esimerkiksi katsomalla kauhuelokuvia, thrillereitä, nyyhkyelokuvia, juoruamalla muiden ihmisten kokemalla kurjuudella, kuuntelemalla surullista musaa — ja kyllä, jopa muistelemalla menneitä ikäviä kokemuksia.
Miksi? Koska laaja tunteiden kirjo saa elämän tuntumaan täyteläisemmältä ja vivahteikkaammalta. Kun olemme hetken kokeneet pelkoa, jonka tiedämme jollain tasolla vaarattomaksi, koemme nauttivamme enemmän turvallisuudentunteesta jne.
4. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ilman kurjia kokemuksia emme kokisi kurjia fiiliksiä.
Menemme alhaiseen mielentilaan useita kertoja päivässä, koska aivoissamme on hälytysjärjestelmä, joka on hyvin herkkä, muttei kovinkaan tarkka.
Melko pienet muutokset ulkoisessa tai sisäisessä ympäristössämme voivat käynnistää hälytystilan eli taistele- tai pakene -tilan.
Hälytystilan voi käynnistää muun muassa: verensokerin lasku, väsymys, surullinen biisi jonka kuulimme taustalla, vihaiset kasvot jotka näimme syrjäsilmällä, hormonitasojen muutos, välittäjäainetasojen muutos, väärin kuultu tai ymmärretty sivulause, kova ääni, uusi tilanne tai yllättävä tapahtuma (vaikka se pian paljastuisi positiiviseksi) ja lukemattomat ajatukset, joiden voi tulkita kielivän vaarasta.
Esimerkkejä ajatuksista, jotka sisäinen järjestelmämme saattaa virheellisesti tulkita vaaran merkiksi:
— Kylläpä nyt on mennyt epätavallisen pitkään hyvin.
— Täällä on oudon hiljaista.
— Tuo toinen käyttäytyy omituisesti.
— Miten mä olen näin onnellinen, vaikkei mulla ole siihen mitään syytä? (jos oletusarvona on että hyvään oloon tarvitaan jokin syy)
Toisin sanoen kaikki ”perustilasta” poikkeava aktiivisuus ympäristössämme, kehossamme tai ajattelussamme voi käynnistää hälytysjärjestelmän eli viedä meidät hetkellisesti alhaiseen mielentilaan.
Tämä hälytystila ilmenee epämukavana fiiliksenä — tunteena, että ”jotain on pielessä”. Jos muutos on dramaattinen — esimerkiksi kova ääni tilassa, jonka oletamme olevan hiljainen tai toisen aggressiivinen ja odottamaton hyökkäys meitä kohtaan — reaktiomme on nopeampi ja suurempi.
Ongelmana ei ole se, että hälytysjärjestelmämme käynnistyy niin helposti. Se on kalibroitu niin, että kun toteamme ettei vaaraa ole, hälytys kytkeytyy pois päältä ja palaamme perustilaamme mielenrauhaan.
Tällä on tarkoitus lajin säilymisen kannalta kaikissa eläimissä (ml. ihmisissä): meidän pitää reagoida nopeasti todelliseen uhkaan — mutta jos olemme koko ajan hälytystilassa, nääntyisimme pian toimintakyvyttömäksi ja jopa kuoliaaksi, koska hälytystila syö hirvittävästi energiaa ja tuhoaa kehoa. Siksi hälytystila käynnistyy herkästi, mutta menee myös nopeasti ohi, jos tajuamme ettemme ole todellisessa vaarassa.
Olennaista onkin se mitä teemme hälytystilan käynnistyttyä.
Ensinnäkään emme voi juuri koskaan olla täysin varmoja mikä alunperin käynnisti hälytystilan.
Kyllä, esimerkiksi äkillinen kova ääni tai yllättävä tilanne voi hyvinkin näyttää olevan joskus pääsyy hälytystilan käynnistymiseen, mutta tällöinkään emme voi olla ihan varmoja siitä, ettemmekö olleet jo lähtökohtaisesti lievässä hälytystilassa esimerkiksi siksi, että ensin verensokerimme oli laskenut, mutta emme olleet ehtineet vielä kiinnittää huomiota sen tuomaan hermostuneeseen tunteeseen kehossamme.
Useimmiten hälytystila käynnistyy huomaamattomammin ja on voinut olla päällä jo jonkin aikaa, ennen kuin huomiomme kiinnittyy kehossamme olevaan outoon oloon. Huomattuamme että meillä on outo olo, alamme välittömästi ja automaattisesti etsiä jotain syytä siihen.
Tämän reaktion ideana on se, että jos eläisimme hengenvaarallisisssa olosuhteissa, kurja olo herkistäisi meidät huomaamaan oikean vaaran merkit ja valmistautumaan pakenemiseen tai taisteluun ennen kuin on liian myöhäistä.
Jos elämässämme tai tilanteessa jossa olemme ei ole sillä hetkellä mitään, mistä voisimme ”syyttää” kummallista oloa, saatamme kuitata olon esimerkiksi nälkänä, väsymyksenä, lähestyvinä kuukautisina tai sitten vain ajatuksella ”kas, olen alhaisessa mielentilassa syystä tai toisesta.”
Tällaiset ajatukset saavat meidät joko syömään, lepäämään tai ignoroimaan huonoa fiilistä, jolloin hälytystila kytkeytyy nopeasti pois ja palaamme mielenrauhaan.
Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun esimerkiksi alamme selittää alhaisen verensokerin tuottamaa kurjaa fiilistä jollain elämässämme olevalla kuvitteellisella tai ns. todellisella tekijällä: puolison käytöksellä, työn tylsyydellä, menneillä tapahtumilla.
Kun oletamme että voimme tietää miksi meillä on kurja olo ja että meillä on kurjaan oloon ”hyvä syy”, fiiliksemme vain pahenee pahenemistaan, jolloin ajattelumme sumenee entisestään. Sitten alamme ajatella ajatuksia kuten:
— ”En halua että minulla on paha olo.”
— ”Olen viallinen koska minulla on paha olo.”
— ”Minun pitää päästä jotenkin eroon tästä pahasta olosta.”
— ”En voi muuttaa menneisyyttä ja siksi minut on tuomittu aina kokemaan tätä pahaa oloa.”
Ongelmanamme ei ole se, että meillä on ollut joskus ikäviä kokemuksia, vaan se, että selitämme näillä kokemuksilla mielentilan laskua, joka tapahtuisi myös siinä tapauksessa, ettei meillä olisi ikäviä kokemuksia.
5. VÄÄRÄ OLETTAMUS: ”Ajattelumme, tunteemme ja toimintamme määrittää sen, millaisia ihmisiä me olemme.”
Me emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii. Jos seuraat yhdenkään ihmisen ajattelua, tunteita ja toimintaa objektiivisesti yhtään pidemmän aikajakson ajan, tajuat miten hölmöä on lähteä määrittelemään ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa kautta.
Ajattelemme, tunnemme ja toimimme monin eri tavoin, joista osa on täysin ristiriidassa keskenään.
Jos alat kiinnittää objektiivisesti huomiota siihen, miten määrittelemme (lue: tuomitsemme) itseämme tai muita ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa perusteella, tajuat pian että muiden määritteleminen edellyttää sitä, että teemme heidän tietystä ajatuksestaan tai toiminnastaan painoarvoltaan tärkeämpää kuin muista saman henkilön ajattelemista ajatuksista ja harjoittamasta toiminnasta.
Esimerkki:
Läheisesi on puhunut sinulle lähes aina totta ja olet myös olettanut hänen olevan rehellinen. Eräänä päivänä hän sortuu alhaisessa mielentilassa kertomaan tavallista isomman valheen ja jää kiinni valheestaan. Valhe on mielestäsi niin iso, että nyt tuomitset ihmisen valehtelijaksi etkä enää usko mitään mitä hän sanoo — edes silloin kun hän puhuu totta. Mikä pahinta, saatat ajatella että myös ne totuudet, joita hän sanoi aiemmin ovat valhetta.
Oikeasti läheisesi ei ole rehellinen ihminen tai valehtelija — hän on vain ihminen, joka korkeassa mielentilassa kertoo aina totuuden ja joskus alhaisessa mielentilassa saattaa sortua valehtelemaan, koska pelkää kertoa totuuden.
Lukemattomat tieteelliset ja psykologiset tutkimukset ovat todistaneet, että täysin terveet ja normaalin aivotoiminnan omaavat ihmiset pystyvät tietyissä olosuhteissa ja tietyn ajatteluketjun myötä hirvittävään julmuuteen. Tämä on nähtävissä myös silloin, kun lähdetään katsomaan niiden ihmisten historiaa, jotka tekevät hirmutekoja sotaisissa olosuhteissa.
Suurin osa kriisitilanteissa julmuuksia tekevistä ihmisistä ei olisi voinut kuvitella paria vuotta aiemmin pystyvänsä vastaavanlaiseen kauheuteen. On tärkeää huomata, että julmuus edellyttää aina alhaista mielentilaa, joka on siis poikkeustila.
Toisaalta psykologiset kokeet todistavat, että jo yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat pystyvät tunnistamaan ja tuomitsemaan epäoikeudenmukaisen käytöksen. Vähän yli yksivuotiaat lapset pystyvät samaistumaan toisen ajattelumaailmaan, vaikka se poikkeaa heidän ajattelustaan ja haluavat antaa toiselle mitä tämä haluaa.
On hyvä huomata, että ennen kuin lapsen ajattelu alkaa kehittyä niin, että hän uskoo aikuisten valheet siitä että ulkoiset asiat voivat saada hänet tuntemaan tietyllä tavalla, pieni lapsi on valtaosan ajasta korkeassa mielentilassa.
Kun olemme korkeassa mielentilassa eli olomme on rento, levollinen, avoin ja kirkas, aivomme toimivat täydellä teholla, näemme selkeämmin mikä on yleisinhimillisesti väärin ja mikä oikein, samaistumme paremmin muiden tunteisiin ja haluamme muille hyvää silloinkin, kun siitä ei ole meille suoranaista hyötyä.
Toisin sanoen käytännössä kaikilla ihmisillä on täysi kyky tehdä hyvää — ja pahaa. Se, kumpaa teemme määrällisesti enemmän riippuu siitä, otammeko vakavasti alhaisen mielentilamme ajatukset ja lähdemme toimimaan niiden perusteella vai emme.
Monet meistä on kasvatettu pitämään alhaisen mielentilan ajatuksia enemmän ”totena” kuin korkean mielentilan ajatuksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi nähdä totuutta itsestään ja ajatuksistaan — ainakin jos joku osoittaa heille miten heidän mielialansa ja ajattelunsa oikeasti toimii.
Huom! Toki on mahdollista, että on ihmisiä, joilla esimerkiksi otsalohko on pysyvästi vaurioitunut synnynnäisen kehityshäiriön, synnytyksessä tapahtuneen hapenpuutteen tai onnettomuudessa tai sairaudessa saadun vamman myötä niin, että heiltä puuttuu kyky samaistua muihin ihmisiin, hillitä itseään tai nähdä mikä on oikein ja mikä väärin.
Mutta nämä ihmiset ovat häviävän pieni vähemmistö — ja jopa he tuntevat ajattelunsa siinä missä sinäkin ja useimmilla heistä on sama säätelyjärjestelmä, joka palauttaa heidät neurologisesti neutraaliin perustilaan.
Nämä ihmiset ”pääsevät” yleensä myös hyvin varhaisessa vaiheessa suljettuihin laitoksiin, jotta eivät pääsisi enää satuttamaan muita ihmisiä.
6. VÄÄRÄ OLETTAMUS: ”Voimme ajatella tietyistä asioista vain yhdellä ainoalla tavalla.”
Voimme ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla — ja usein jopa ajattelemme asioista monella eri tavalla, vaikka emme sitä alhaisessa mielentilassa yleensä muista.
Sillä hetkellä kun ajattelet ”en voi ajatella tästä kuin tällä yhdellä tavalla”, olet väärässä ja yleensä jollain lailla alhaisessa mielentilassa.
Vaikka joku näyttää reagoivan aina samalla tavalla tietynlaisessa tilanteessa, se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi joskus ajatellut asiasta toisella tavalla — saati etteikö hän voisi ajatella asiasta toisella tavalla.
Jos maailmassa olisi asioita, joista voi ajatella vain yhdellä tavalla, silloin kukaan ihminen ei voisi ikinä ajatella asiasta toisin. Minä en tiedä yhtään asiaa, josta joku ei olisi ajatellut toisella tavalla kuin joku toinen.
Jopa raiskauksen ja hirvittävän väkivallan uhrit pystyvät ajattelemaan kokemuksistaan jälkeenpäin neutraalisti tai jopa näkemään ne voimaannuttavina kokemuksina.
Miksi on vaarallista olettaa että joku on rikki?
Ensinnäkin on faktisesti väärin ja täysin epäloogista ajatella, että joku ihminen voi mennä emotionaalisesti rikki samalla tavalla kuin vaikkapa irtihakattu käsi on rikki tai pirstaleiksi mennyt lasi on rikki.
Ihmismielen erikoisominaisuuksiin kuuluu kyky päästä yli kauheista kokemuksista ja jopa kääntää ne voitoksi. Se juuri on pitänyt ihmiskunnan hengissä ja liikkeessä kaikki nämä vuosimiljoonat. Sinunkin esivanhemmissasi on lukemattomia ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisensä mitä karmivimmilla tavoilla — jo ihan lapsena. Siitä huolimatta he ovat jatkaneet elämää ja sukuaan niin, että sinä voit olla tänään lukemassa tämän kirjoituksen.
Toisten näkeminen rikkinäisinä kertoo ennen kaikkea sinun ajatusmaailmastasi — ei siitä, onko toinen rikki vai ei.
Aina kun näemme toisen tavalla tai toisella rikkinäisenä tai vajaana, asetumme itse hänen yläpuolelleen.
Tuomitsemme hänet sen perusteella mitä hän ajattelee ja tuntee alhaisessa mielentilassa, kun hänen ajattelunsa ei toimi kunnolla.
Teemme hänestä menneisyytensä vangin uskomalla, että hänen huonot fiiliksensä ovat jotenkin enemmän totta tai vaarallisempia kuin muiden kurjat fiilikset.
Kiellämme hänen synnynnäisen kykynsä tuntea hyvää oloa, mielenrauhaa, onnellisuutta ja rakkautta tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.
Kieltäydymme näkemästä hänen kykyään uuteen ajatteluun ja väheksymme hänen kapasiteettiaan löytää uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin.
Toisin sanoen nähdessämme toisen rikkinäisenä tai haavoittuneena näemme hänet vähäisempänä, heikompana, surkeampana, avuttomampana ja vajavaisempana ihmisenä kuin hän oikeasti on.
Samalla uskomme itse omaa alhaisen mielentilamme ajatteluamme.
Jos vielä satumme olemaan kasvokkain ihmisen kanssa, jonka uskomme sillä hetkellä olevan rikki, hän pystyy kyllä lukemaan asenteemme kasvoistamme, eleistämme ja äänensävystämme. Pahimmillaan viestitämme tätä täysin väärää ja väheksyvää asennetta jopa puheen tasolla.
Siitä riippuen missä mielentilassa kovia kokenut ihminen on meidät kohdatessamme, hän saattaa pahimmillaan alkaa jopa uskoa, että hänessä on jotain vikaa ja ettei hän voi kokea täyttä onnea, koska on kokenut mitä on kokenut.
Sillä hetkellä kun hän ajattelee että ”olen viallinen”, hän tuntee olevansa viallinen. Sillä hetkellä kun hän ajattelee ”en voi kokea täyttä onnea, koska olen kokenut kauheita asioita ja olen viallinen”, hän ei pysty kokemaan täyttä onnea.
Onneksi tämäkin ajatus menee aikanaan ohi ja hänellä on mahdollisuus saada yhteys omaan sisäiseen viisauteensa ja nähdä, että hänet rikkinäisenä näkevät säälijät ovat väärässä.
Silti mielestäni on moraalisesti väärin, että joku hyväätarkoittava typerys, joka ei ole koskaan tullut edes kyseenalaistaneeksi ajatusta että ”ihminen voi mennä rikki”, menee edes hetkellisesti vahvistamaan kovia kokeneen ajattelua siitä, että hänessä on jotain vialla ja että hän joutuu kärsimään kovista kokemuksistaan koko loppuelämänsä.
Olet nyt lukenut tämän viestin ja toivottavasti ainakin alat epäillä, että ehkeivät ihmiset sittenkään voi mennä rikki.
Jos edelleen näet tietyt ihmiset edes vähän rikkinäisinä, suosittelen lämpimästi että teet mikä on oikein ja pysyt heistä kaukana kunnes pystyt näkemään heidät yhtä ehjinä, rakastettavina ja hyvinä kuin he ovat olleet jo syntyessään.
Jos taas pystyt näkemään heidät hyvinä, ehjinä ja rakastettavina ja ikäviä tunteita aiheuttavat ajatukset alhaisen mielentilan tuottamina ohimenevinä ajatuksina, tee heille palvelus ja tee se heille selväksi niin monella eri tavalla kuin sisäinen viisautesi sinua ohjaa tekemään.
Kiitos!
—
Jos haluat syventää ymmärrystäsi siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy ja oikeasti auttaa muita ihmisiä kokemaan enemmän hyvää oloa, onnea ja rakkautta, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.