Ihanaa äitienpäivää kaikille äideille ja tuleville äideille!
Tänä aamuna tunnen eläväni tähän astisen elämäni parasta äitienpäivää.
Ei, en saanut kahvia sänkyyn. Itseasiassa perheen miesväki nukkuu yhä, kun taas itse heräsin jo puoli seitsemältä töihin.
Luvassa ei ole myöskään reissua ravintolaan tai edes lapsen itseaskartelemia liikuttavia lahjoja – mies on lähdössä töihin ja kotihoidossa oleva lapsemme ei ole osannut oma-aloitteisesti askarrella mitään.
Tämä äitienpäivä tuntuu paremmalta kuin yksikään aikaisempi äitienpäivä sitten lapsuuteni koska:
a) Olen äiti.
b) Olen sinut äitiyteni kanssa.
Ehdin unelmoida äitiydestä toistakymmentä vuotta, kunnes vihdoin 34-vuotiaana monivuotinen haaveeni toteutui.
Sen sijaan vuosien varrella itseäni ja äitiyttä kohtaan keräämäni odotukset eivät toteutuneet.
En saanut rauhallista pientä tyttövauvaa, jonka helppoudella ja pitkillä yöunilla voisin ylpeillä. Synnytin vahvatahtoisen pikkumiehen, joka saa ennenkuulumattomat kiukkuraivarit, jos ei saa tahtoaan läpi ja joka aloitti elämänsä valvomalla kaikki yöt.
En ollut lehmänhermoinen, viisas ja empaattinen äiti, joka ymmärtäisi loputtomasti lastaan eikä koskaan korottaisi ääntään. Olinkin heikkohermoinen päreensä päivittäin polttava äiti, joka karjuu kuin naarasleijona.
En ollut hehkeä ja pullantuoksuinen luomuäiti, joka synnyttää orgastisesti ilman kipulääkkeitä, käyttää kestovaippoja ja taikoo soseita ja herkkuruokia ekologisesta lähiruoasta. Olin uupunut kotona työskentelevä uraäiti, joka menee aina siitä mistä aita on matalin: kertakäyttövaipat ja pilttipurkit, here I come! Pullantuoksukin tuli lähinnä Pågen-pussista ja synnyttäessä turvauduin lopuksi spinaali-puudutukseen.
No, imetys sen sijaan meni ihan putkeen — aina siihen asti, kun lapsi täytti 1 v 10 kk ja olin niin puhki jatkuvasta yöimettämisestä, että vain itketti. Onneksi siinä kohtaa aivot toimivat sen verran, että sain haettua apua varhaisen tuen yksiköstä, josta ystävälliset naiset tulivat kertomaan että nyt voisi olla hyvä hetki vierottaa lapsi ja näin vierottaminen tehdään. Ilman lapsen isää siitä(kään) ei olisi tullut mitään.
Mikään ylläolevista asioista ei olisi ollut minkäänlainen ongelma, ellen samaan aikaan olisi ajatellut itseäni termein ”hyvä äiti/huono äiti”.
Unelmien jenkkireissu oli mennä kokonaan pieleen, kun lapsi ei toipunutkaan aikaerosta samalla tavalla kuin edellisvuonna, kämppä meni vaihtoon meistä riippumatomista syistä ja väsyneenä mietin vain miten huono äiti olin kun menetin hermoni jatkuvasti yöt kukkuvalle ja päivisin väsymystään kiukuttelevalle uhmaikäiselle. Opinnot transformatiiviseksi valmentajaksi toivat karmean kontrastin siihen, miten viisastumisen ja valaistumiseen sijaan tunsin itseni vain maailman epäonnistuneimmaksi äidiksi.
Onneksi apu oli lähellä. Transformatiivinen valmennuspuhelu ryhmänohjaajani Elesen kanssa sai minut yhtäkkiä sisäistämään asian, jonka olin ennenkin tajunnut järjen tasolla.
Tajusin ettei ole mitään hyvää tai huonoa äitiyttä. On vain minä, äiti, huonona hetkenä ajattelemassa että olen huono äiti ja hyvänä hetkenä ajattelemassa, että olen hyvä äiti.
Näen nyt, että kerroin itselleni olevani huono äiti, jotta motivoituisin käyttäytymään paremmin. Tämä ei tietenkään toiminut.
Sen miettiminen olenko hyvä vai huono äiti vei huonoissa filiksissä mielialaani vain alemmas ja alemmas, kunnes lopulta aloin nähdä että olen pääsääntöisesti huono äiti, joka välillä tekee hyviä ratkaisuja — sen sijaan että näkisin itseni vain äitinä, joka huonoissa filiiksissä tekee helposti huonompia ratkaisuja ja hyvissä fiiliksissä parempia ratkaisuja.
Nykyään en enää mieti olenko huono tai hyvä äiti. En ihan hirveästi edes mieti teenkö hyviä tai huonoja ratkaisuja. Alhaisessa mielialassa yritän minimoida vahingot eli olla raivoamatta (mikä ei kyllä läheskään aina onnistu) ja ennen kaikkea olla syyttämättä itseäni huonosta äitiydestä. Korkeassa mielialassa yritän kehittää ratkaisuja, jotka edesauttaisivat parempien ratkaisujen tekemistä ja ennen kaikkea annan itseni nauttia ihan kybällä äitiydestä.
Ja arvaa mitä: äitiys on kyllä aika huippuihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
—
Tätä oikolukiessani mies heräsi harmissaan siitä, että olinkin jo ylhäällä, kun tarkoituksena oli kuulemma laulaa ja tuoda kahvit sänkyyn. Lapsi oli isin johdolla piirtänyt hienon kortin:
Haluatko äidiksi? Tsekkaa Rento raskaus -itsevalmennuspaketti.