Avainsana: onni

Julkaistu

Miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on täysin järjetöntä

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Uskotko että on tärkeää analysoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan? Käytätkö aikaa ja energiaa omien tunteidesi, uskomustesi tai ajatustesi työstämiseen?

Teet täysin turhaa työtä! Tässä kirjoituksessa väännän rautalangasta miten ajattelu-tunne-yhteys toimii — ja sitä kautta näytän miksi ajatusten ja tunteiden analysointi on niin turhaa.

Koet ainoastaan ajatukset, joita juuri tällä hetkellä ajattelet

Kun ajattelet elämääsi, näet tai sen tunnet sen todennäköisesti jatkumona — ikään kuin se olisi yhtä videokuvaa, jossa kohtaus sulautuu toiseen.

Todellisuudessa kokemuksesi elämästä on kuin diaesitys tai ”pläräyskirja”, jonka sivun jokaiseen kulmaan on piirretty tikku-ukko ja sitten kun pläräät sitä sormellasi, näyttää siltä niin kuin tikku-ukko liikkuisi.

Tämä johtuu siitä, että voit tuntea vain ja ainoastaan ajatuksesi. Ajatuksesi vaihtuu muutaman sekunnin välein ja jokainen ajatus luo omanlaisensa tunnetilan.

Osin illuusio jatkumosta tulee siitä, että välillä ajatukset seuraavat jotenkin johdonmukaisesti toisiaan — eli kärjistetysti tyyliin:

  1. ajatus: Haluan tehdä pannukakun.
  2. ajatus: Mitä tarvitsen pannukakkuun?
  3. ajatus: Maitoa, munia, jauhoja, sokeria, suolaa.
  4. ajatus: Täytyy katsoa mitä minulla on jääkaapissa.

Useimmiten ajatuksemme eivät mene ihan näin suoraviivaisesti, vaan jos voisimme äänittää ja videoida ajatuksesi ja tunteesi, ajatuksesi kulku olisi pikemminkin tällainen:

  1. ajatus: Haluan tehdä pannukakun. => Mielikuva herkullisesta pannukakusta => vesi herahtaa kielelle ja miellyttävä odotuksen tunne valtaa kehon.
  2. ajatus: Mutta se on kyllä aika lihottavaa. => Koemme syyllisyyden tunnetta samalla kunkeho tuntuu jännittyvän.
  3. ajatus: Mitä muuta hyvää mä voisin tehdä? => Tunnetila muuttuu kevyemmäksi, uteliaaksi.
  4. ajatus: Mutta oikeasti mä haluaisin kyllä pannukakkua vaikka se on lihottavaa. => Ristiriitainen ja turhautunut olo.
  5. ajatus: Mulla oli raskas päivä, mä olen ansainnut pannukakun. => Uhmakas olo.
  6. ajatus: Eikä yksi pannukakku mitään haittaa. => Tunnetila kevenee.
  7. ajatus: Syön pienemmän palan ja annan loput naapurille. => Tunnetila muuttuu suorastaan iloiseksi.

Huomaatko miten tunnetila vaihteli ajatuksen mukaan? Koska tunsimme jokaisen tunteen yksi kerrallaan, tuskin edes tajusimme tunnetilan vaihtelua. Vaihtelun tajuamiseksi meidän olisi pitänyt ajatella ”hetkinen, miltä musta äsken tuntui — ja miltä musta nyt tuntuu?”

Mikä aiheuttaa ajatuksemme?

Aiemmat kokemukset voivat siinä mielessä vaikuttaa ajatteluumme, että jos esim. et ole koskaan maistanut pannukakkua, et osaa kuvitella miltä se maistuu. Eri kysymys on sitten se, voimmeko koskaan tietää mikä kokemus oikeasti vaikutti ajatuksen syntyyn ja missä määrin.

Vastaus: Emme voi.

Toki on mahdollista, että esimerkin pannukakkufani halusi pannukakkua, koska siihen liittyi jokin miellyttävä muisto lapsuudesta ja hän kaipasi ko. muiston tuomaa tunnetta. Mutta yhtä lailla voi olla että henkilön halu tehdä pannukakkua liittyi ihan vain siihen, että hän käveli hetkeä aikaisemmin kadulla ja haistoi huomaamattaan pannukakun tuoksun.

Yksittäisen ajatuksen syntyyn voi vaikuttaa niin moni tekijä geeneistä ympäristön viesteihin ja edellisistä ajatuksista ja mielentilasta mielen sisäiseen logiikkaan, että jokainen, joka väittää tietävänsä miksi ajattelet juuri tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen, puhuu palturia ja aliarvoi härskisti mielen mekanismien monimutkaisuutta.

Illuusio siitä, että voimme tietää miksi ajattelemme mitä ajattelemme, johtuu kyvystämme luoda merkityksiä ja nähdä syy-seurausyhteyksiä sielläkin, missä niitä ei ole.

Jos voisimme videoida ja äänittää ajatuksesi, fyysiset tuntemuksesi ja tunteesi, näkisit että tulkinta seuraa alkuperäistä tunnetta — ei päinvastoin. Ehkä seuraava esimerkki valaisee mitä tarkoitan.

Lähtötilanne:

Luet koulukirjaa neutraalissa mielentilassa. Olet niin keskittynyt kirjaan, ettet huomaa että verensokerisi on laskenut ja kehosi tuntuu vähän sähköiseltä ja jännittyneeltä. Panet kirjan pois. Kiinnität huomiota fyysiseen olotilaasi.

  1. ajatus: (huomaat fyysisen olon ja annat sille merkityksen) Mua hermostuttaa. => Tunnet hermostuneisuutta.
  2. ajatus: Miksi mua hermostuttaa? => Hämmentynyt tunne.
  3. ajatus: Mulla on huomenna se esiintyminen ja se hermostuttaa mua. => Hermostuneisuuden tunne vahvistuu, koska sille on nyt jokin syy.
  4. ajatus: (Mielikuva sinusta seuraavana päivänä yleisön edessä unohtamassa mitä sinun piti sanoa) => Hermostuneisuuden tunne tuntuu nyt todella vahvalta.
  5. ajatus: Miksi mä pelkään niin paljon esiintymistä? => Hämmentynyt tai osin jo epätoivoinen olo.
  6. ajatus: Se johtuu siitä kun mulla on trauma esiintymisestä siitä esitelmästä, joka mun piti pitää kolmannella luokalla. (mielikuva ”traumaattisesta” esiintymiskokemuksesta ala-asteelta) => Muisto lisää ahdistuksen tunnetta.
  7. ajatus: Miten mä voin päästä tästä karmeasta traumasta eroon? => hirveä tunne siitä, ettet voi mitenkään välttyä ahdistukselta, koska ”trauma” pakottaa sinut ”aina” tuntemaan ahdistusta esiintymisiin liittyen.

jne.

Vasta ajatusketjun lopussa mieleen tullut trauma ei aiheuttanut alkuperäistä tunnetilaa — trauma oli selitys, jolla tunteiden kokija selitti ihan normaalia mielialan vaihtelua.

Jos henkilön silmiin olisi osunut ensimmäisen johtopäätöksen jälkeen hänen kumppaninsa jälkeensä jättämä sotku, hän olisi voinut tulkita hermostuneisuuden johtuvan siitä, että hän joutuu elämään epäsiistin ihmisen kanssa.

Jos henkilö olisi ollut ns. korkeassa mielentilassa, eli hänen olonsa olisi ollut alunperin kevyt, rento ja avoin, silloin esitelmän ajatteleminen olisi voinut nostaa mieleen mukavan muiston ekaluokan joulujuhlasta, jossa hän esiintyi rohkeasti ja sai huimat aplodit.

Jos henkilö olisi tulkinnut alunperin sähköisen olon näläksi tai ihan vain alhaiseksi mielentilaksi, koko tulkintaketju olisi jäänyt väliin.

Fobiat ja paniikkihäiriötilat

Joka ikinen kerta, kun kuulen koirien alkavat haukkua, sydämeni syke kiihtyy. Joka ikinen kerta kun tulen ison aukion laidalle tai joku vieras ihminen lähestyy minua, kehoni jännittyy hetkeksi. Aina kun näen hämähäkin — tai vaikka vain luulen näkeväni jonkin liikahtavan maassa, sydämeni nytkähtää ikävästi. Pelkkä ajatus neuloista, vuotavasta haavasta tai fyysisistä vammoista iljettää ja pyörryttää. Jos olen nukkunut liian vähän tai juonut liikaa kahvia tai energiajuomia, tunnen sydämeni sykkeet koko kehossani.

Minä en näe missään näissä reaktioissa mitään erityistä, ihmeellistä tai vaarallista, joten en jää analysoimaan niitä yhtään sen enempää. Siksi niin tunnetila kuin fyysinen reaktio menee minulla usein hyvin nopeasti ohi. 

Ihmiset, jotka kärsivät fobioista tai paniikkihäiriöistä saattavat kokea täsmälleen saman fyysisen reaktion kuin minä, mutta ottavat sen merkkinä ongelmasta, joka pitää ottaa tosissaan tai todellisesta vaarasta, jolle pitää tehdä jotain. 

Fyysiseen tuntemukseen huomion kiinnittäminen ja ajatus siitä, että se kertoo todellisesta ongelmasta, eikä vain normaalista inhimillisestä reaktiosta yllättävään tilanteeseen, saa tunteen tuntumaan vahvemmalta. Jos henkilö sillä hetkellä ajattelee kärsivänsä fobiasta ja tunnetilan karkaavan kohta kokonaan käsistä, tämä nimenomainen ajatus tuntuu entistä hirveämpänä ahdistuksena ja lisää entisestään paniikkia.

Masennus ja loppuunpalaminen

Moni uskoo, että alentuneet välittäjäainetasot ”aiheuttavat” tai ainakin ylläpitävät masennusta. Tästä ei ole pitäviä todisteita. Ensinnäkään välittäjäainetasojen lasku ei aiheuta suoraan masennusta. Se voi laskea fiilistä, mutta ei kaikilla. Toisaalta välittäjäainetasojen nousu ei auta automaattisesti masennukseen.

Opettajani George Pransky hoitaa paljon masentuneita tällä samalla kolmen prinsiipin lähestymistavalla, mihin nämä juttuni perustuvat. Hän on huomannut, että ne hänen asiakkaistaan, jotka syövät masennuslääkkeitä, joutuvat yleensä jo ensimmäisten intensiivitapaamisten jälkeen pienentämään lääkeannostaan, koska yhtäkkiä saavat niistä yliannostusoireita.

Toisin sanoen heidän välittäjäainetasonsa ovat parantuneet ihan vain sillä, että he ovat ymmärtäneet tuntevansa oman ajattelunsa.

(Katso video, jossa George puhuu aiheesta.)

Kelly McConigal kertoo kirjassaan The Willpower Instinct tutkimuksesta, jossa todettiin, että negatiivisia tunteitaan analysoineiden ihmisten mieliala laski huomattavasti pidemmäksi aikaa ja pahemmin kuin niiden, jotka vain tunnistivat negatiivisen tunteen, luottivat siihen että se menee ohi eivätkä lähteneet analysoimaan sitä sen pidempään. Tutkijat epäilivät, että nimenomaan negatiivisten tunteiden analysointi olisi yksi syy masennuksen puhkeamiseen.

Olen itse ollut muutaman kerran elämässäni varsin masentunut. En hakeutunut lääkäriin pitkälti siksi, etten jaksanut lähteä sinne, joten en tiedä miten syväksi masennukseni olisi diagnosoitu.

Sillä hetkellä kun ajattelet olevasi masentunut, tunnet olevasi masentunut. Sillä hetkellä kun huomiosi on kiinnittynyt esimerkiksi pissahätääsi, komediaelokuvaan tai syömääsi ruokaan, et tunne olevasi masentunut.

Kun ajattelen kriittisesti aikaa, jolloin koin olevani masentunut, tiedän, että minulla oli useita vähintään neutraaleita tai jopa  kirkkaalta tuntuvia hetkiä. Mutta koska uskoin olevani masentunut, heti mielialan lähdettyä laskuun ajattelin hyvän hetken olleen vain ”vahinko” tai ”valheellinen tunne hyvästä olosta”.

Toisin sanoen alkaessani aktiivisesti ajatella tunteitani tulkitsin ne ”masennussuodattimen” läpi ja näin ihan normaalin mielialan laskun merkkinä masennuksesta. Samalla vähättelin hyvien hetkien merkitystä, määrää ja kestoa jälkikäteen mielessäni. Aina näin ajatellessani koin tietysti raskaita, ahdistavia ja synkkiä tunteita — minkä otin myös merkkinä siitä, että olin masentunut… Jolloin tämä ajatus veti mielialaa entisestään alaspäin…

Sama juttu nk. loppuunpalamiseni kanssa. Jouluaatonaattona 2005 sain yhtäkkiä päähäni ajatuksen, että tulevaisuus on musta aukko, joka syö minut. Ei mikään kuvainnollinen musta aukko, vaan ihan oikea kaiken imevä musta aukko. En enää pysty samaistumaan siihen hirveään paniikkiin, minkä mielikuva minussa tuolloin aiheutti, mutta muistan olleeni todella hysteerinen.

Mieti uudestaan mitä juuri luit:

Olin niin alhaisessa mielentilassa, että otin faktana ajatuksen että musta aukko syö minut!

Tämän totena pitämäni ajatuksen herättämä tunnereaktio oli sen verran pelottava, että aina kun kauhukokemusta seuraavina viikkoina huomasin mielialani laskeneen, minua alkoi pelottaa, että olisin taas menossa pohjalle. Tämä ajatus tietysti lisäsi ahdistustani entisestään…

Muuten hyvä, mutta meidän jokaisen mieliala laskee useita kertoja päivässä aina kun huomaamme kehomme tuntuvan epämukavalta esimerkiksi nälän, väsymyksen, hormonitasojen muutoksen, yllättävän tilanteen vuoksi tai ankeampien ajatusten juolahdettua mieleemme.

Koska aloin kiinnittää enemmän huomiota hetkiin, jolloin kehossani oli kurja olo ja päättelin niiden tarkoittavan että olin taas matkalla kohti mustaa aukkoa, lopulta aloin pitää alhaista mielentilaa perustilanani  ja korkean mielentilan hetkiä poikkeuksena — vaikka oikeasti tilanne oli täysin päinvastainen!

Mielenrauha on perustilamme

Jokaisen ihmisen psykologinen perustila on mielenrauha ja hyvä olo. Se sama tila, jossa pienet vauvat möllöttävät valtaosan ajasta. Tämän näkee mm. siitä, että mielemme palaa aina kuin vain mitenkään mahdollista takaisin neutraaliin, energiaa säästävään mielenrauhaan.

Sen sijaan joudumme näkemään aktiivisesti vaivaa pitääksemme ajatuksillamme itsemme alhaisessa mielentilassa. Sillä hetkellä kun ajatus katkeaa esim. vessassakäynnin takia, olemme taas neutraalissa perustilassa.

Ajatus siitä, että meidän pitää tehdä töitä päästäksemme takaisin mielenrauhaan ja hyvään oloon johtaa juuri päinvastaiseen tilanteeseen: sillä hetkellä kun tavoittelemme mielenrauhaa ja onnellisuutta, emme pysty tuntemaan sitä.

Yksi syy, miksi terapia tuntuu toimivan on se, että ensin vedämme itsemme terapiasession aikana alhaiseen mielentilaan märehtimällä menneitä traumoja.

Sitten joko huomaamme terapiaistunnon olevan lähestymässä loppuaan tai terapeutti ilmoittaa ajan loppuneen. Ajatus siitä, että aika loppuu katkaisee synkän ajatuskierteemme, jolloin mielentilamme automaattisesti nousee ja tunnetilamme kevenee.

Tämän huomaamisesta seuraa ajatus siitä että ”mä edistyn”, joka nostaa entisestään mielialaa.  Kiinnitämme huomiota positiiviseen tunnetilan muutokseen ja olomme paranee entisestään… Jäämme illuusioon, että terapia ”auttoi” — vaikka tosiasiassa se johti vain siihen, että jouduit kokemaan 45-90 minuuttia ahdistavia tunteita, joita et olisi todennäköisesti muuten tuntenut.

Vähemmän ajatusten ajattelua, enemmän elämän kokemista

Kun näemme että tunnemme vain ajattelumme ja lopetamme omien ajatustemme ja tunteiden analysoinnin, se johtaa automaattisesti siihen, että avaudumme elämälle.

Aina kun ajattelemme ajatuksiamme ja tunteitamme, ajattelemme vain itseämme — eli huomiomme on vain itsessämme ja tunteissamme. Koska analysoimme ajatuksiamme ja tunteitamme silloin kun ne ovat kurjia, kokemuksemme itsestämme ja tunteistamme on vähintään hieman ankea ja pahimmillaan todella kauhea.

Koska huomiomme on itsessämme eikä siinä, mitä ympärillämme tapahtuu, emme koe ympäristöämme. Yhtä hyvin voisimme istua tyhjässä huoneessa side silmillä ja tulpat korvissa.

Huomiomme on aina jossakin. Siinä vaiheessa kun vapautamme huomiomme ajatuksistamme ja tunteistamme, se siirtyy automaattisesti muualle — joko siihen, mitä ympärillämme juuri sillä hetkellä tapahtuu tai ongelmien ratkaisemiseen, ideointiin, fiilistelyyn, suunnitteluun tai muisteluun.

Parhaimmillaan tästä seuraa tunne siitä, että olemme vahvasti keskellä omaa elämäämme ja yhtä maailman kanssa.

Ja se on todella hieno tunne se.

Kutri.net:in tämän viikon VIP-video sivuaa samaa aihetta. Liity  täällä VIP-jäseneksi.

Julkaistu

Kärsitkö vaarallisesta väärinkäsityksestä?

Koetko olevasi ehjä, hyvä ja rakastettava jopa silloin kun menee huonosti? Tunnetko onnea ja hyvää oloa päivittäin osouhteista riippumatta?

Vai koetko että sinun, muiden tai olosuhteiden pitää muuttua, ennen kun voit olla onnellinen ja tyytyväinen itseesi? Siinä tapauksessa katsot väärään suuntaan.

Jos koemme jatkuvaa tarvetta korjata itseämme, muita tai olosuhteita, jotta voisimme tuntea olomme hyväksi, todellinen ongelmamme ei ole meissä, muissa tai maailmassa vaan siinä, miten ymmärrämme ne.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava. Voit kokea täydellistä onnea, hyvää oloa, iloa ja rakkautta milloin tahansa, olosuhteista riippumatta.

Niin kauan kuin et näe, että tämä on totta myös sinun kohdallasi, haaskaat aikaa yrittäen kontrolloida asioiden joita ei voi kontrolloida ja korjata asioita, joita ei tarvitse korjata.

Kurjat tunteet kertovat vain huonosta fiiliksestä.

Minulla oli eilen ns. huono päivä. Olin kärttyinen, levoton ja itkuinen. Mieleeni nousi pariin otteeseen selkeästi vainoharhaisia ajatuksia. Hermostuin lapselle ja olin vihainen miehelle.

Ennen vanhaan olisin ottanut nämä tunteet ja ajattelemani ajatukset todisteena siitä, että minä olen huono äiti, että parisuhteessani on jotain vikaa, että minä en ole rakastettava ja että elämä on epäreilua.

Eilen näin, että ne olivat vain ajatuksia, jotka syystä tai toisesta juolahtivat mieleeni sillä hetkellä ja ettei niillä ollut mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

Koin olevani vain äiti, joka oli huonolla tuulella eikä sillä hetkellä pystynyt toimimaan rationaalisesti ja rakastavasti.

Sisälläni oli syvä varmuus siitä, että olen valtavan rakastettu ja rakastan miestäni ja lastani enemmän kuin ketään muuta, vaikka tunsin hetkellisesti olevani kummallekin vihainen. Tiesin, että elän turvallisessa ja hyvässä parisuhteessa, vaikka mieleni listasi samaan aikaan asioita, jotka suhteessamme ”olivat pielessä”.

Tiesin että kurja oloni ei kertonut mitään minusta ihmisenä, elämäntilanteestani, parisuhteestani tai tulevista tapahtumista. Se kertoi vain ja ainoastaan, että olin syystä tai toisesta huonolla tuulella.

Mikä parasta, tiesin, että fiilis menisi ilman aktiivista ponnistelua ohi. Niin kuin menikin.

Lähdin lapsen kanssa maalle osin kiukuspäissäni, osin siksi että tiesin, että jos jäisin kotiin, en voisi luottaa itsehillintääni, vaan saattaisin olla todella inhottava miehelleni ja lapselleni. Vaikka kiukutteluni ei olisi vaarallista, se olisi täysin turhaa.

Puolen tunnin ajomatkalla, jossa ei tapahtunut mitään muuta kuin se, että minä ajoin, mielialani vaihteli useita kertoja. Välillä mietin fiiliksissä työn alla olevia projekteja. Sitten ajattelin hetken synkkänä onko niistä oikeasti kenellekään mitään apua. Sitten taas tunsin suunnatonta iloa siitä, miten osaan luoda webinaareja, videoita ja podcasteja.

Jos olet ihmetellyt, mitä tarkoitan sillä, että ”tunnemme vain ajattelumme”, tämä ajomatka oli hyvä esimerkki siitä — mikään ulkoinen asia ei voinut vaikuttaa minuun matkan aikana. Kaikki elämässäni olevat asiat olivat täsmälleen samalla tavalla koko matkan ajan. Tunteeni kertoivat vain sen hetkisistä ajatuksistani, eivät sen hetkisistä tapahtumista.

Myös perillä fiilikseni vaihtelivat. Vaikka huomioni oli etupäässä käsillä olevassa tilanteessa ja tunnetilani neutraali tai hyvä, välillä mieleen juolahti jokin ärsyttävä, itkettävä tai suututtava ajatus.

Lopulta lähdin hakemaan tätiäni läheiseltä juna-asemalta. Huomasin olevani taas huonolla tuulella, vaikken ajatellut mitään erityistä. Annoin itselleni luvan tuntea huonoa oloa kuin sielu sietää. Samassa mieleeni juolahti ajatus: ”Voisinko antaa itseni olla onnellinen, vaikka olen huonolla tuulella?”

Tämä uusi ajatus oli niin yllättävä, että aloin nauraa ääneen. Totta kai voisin! Levoton olo kehossani ei mennyt mihinkään, mutta yhtäkkiä mieleni oli korkealla ja on muutamaa minuuttia lukuunottamatta pysynyt siellä koko ajan.

Kärsit vain väärinkäsityksestä

Kaikki henkiset ongelmamme johtuvat pohjimmiltaan siitä, ettemme ymmärrä miten inhimillinen kokemus syntyy: miksi meistä tuntuu siltä kuin meistä tuntuu.

Pienenä vauvana emme kärsi henkisistä ongelmista — ainoastaan fyysistä ongelmista kuten väsymyksestä, nälästä tai fyysisestä epämukavuudesta.

Kun ajattelumme alkaa kehittyä, opimme ympärillämme olevilta ihmisiltä että ulkoiset asiat ja tapahtumat määrittävät ihmisarvomme, rakastettavuutemme ja onnellisuutemme. Niinpä alamme etsiä niitä itsemme ulkopuolelta, vaikka samaan aikaan ne ovat koko ajan sisällämme.

Joillain meistä on onni kasvaa ympäristössä, joka ei pilaa sitä, mitä opimme lapsuudessa. Dalai Lama on tästä esimerkki. Luuletko että Dalai Lama on koskaan etsinyt itseään tai yrittänyt korjata itseään? Ei tietääkseni, vaikka hän todistajalausuntojen mukaan hermostuu ja suuttuu siinä missä me kaikki muutkin.

Kun näet että olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava ja voit kokea onnea ja hyvää oloa tässä ja nyt, myös koet niin.

Go to top

Haluatko syventää ymmärrystäsi inhimillisen kokemuksen synnystä? Olen luonut sitä varten Kolme Prinsiippiä -virtuaalikurssin, joka on suunnattu ensisijaisesti valmentajille, terapeuteille ja muille toisia työkseen auttaville.

Lue lisää kurssista täältä.

Kurssista on hyötyä varmasti muillekin, mutta ohjaamiseen keskittyvät osiot voivat ehkä tuntua turhilta

 

Julkaistu

Onko onnellisuus synnynnäistä?

Ihana Laura kirjoitti blogissaan Hesarin jutusta, jossa väitetään että onnelliseksi synnytään, onnelliseksi ei tulla. En lue Hesaria ja ko. juttua ei pääse lukemaan netistä, joten en ole lukenut itse juttua.

Sen sijaan olen täysin sitä mieltä, että onnellisuus ON sisäsyntyistä. Esimerkiksi Daniel Gilbertin Stumbling on Happiness -kirja on täynnä esimerkkejä eri tutkimuksista, jotka puhuvat sen puolesta.

Gilbert ja mahdollisesti Hesarin jutussa mainitut henkilöt menevät harhaan kuitenkin siinä, että he olettavat henkilön nykyisen onnellisuustason vastaavan hänen synnynäistä onnellisuustasoaan.

Oletko koskaan viettänyt enemmän aikaa 2-6 kk vanhan vauvan kanssa, jonka perusasiat ovat kunnossa: on syöty ja nukuttu, vaipat ovat puhtaat eikä mihinkään satu. Valtaosan ajasta sen ikänen vauva möllöttelee perustyytyväisen näköisenä. Joskus pieni vauva saattaa alkaa itsekseen kikattamaan, jokeltelemaan tai sätkyttelemään innoissaan ilman mitään näkyvää syytä.

Jotkut ihmiset uskovat sen johtuvan siitä, että ”vauva näkee enkeleitä” — minä uskon sen johtuvan siitä, että vauvan luontainen hyvä olo vain sillä hetkellä ”tulvii ylitse”, eli on itsestään kasvanut niin suureksi että vauvan tekee mieli jokeltaa ja sätkytellä. Vauva antaa itsensä tuntea täysillä hyvää oloa ja onnea, koska kukaan ei ole vielä kertonut hänelle, että onnellisuuteen pitäisi olla jokin syy.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun lapsen puhe alkaa kehittyä ja hänen ympärillään olevat ihmiset alkavat opettaa lapselle, että hyvään oloon ja onnellisuuteen tarvitaan jokin erityinen syy: ”Maija on iloinen kun Maija sai uuden nuken.”

Vähitellen ajatus siitä, että onnellisuus tulee ulkoapäin korvaa luontaisen kokemuksemme siitä, että voimme tuntea määrättömästi hyvää oloa ilman mitään syytä. Siksi voi joskus kuulla aikuisen ihmisen sanovan vähän häpeillen että ”en mä tiedä miten mä olen näin hyvällä tuulella, kun ei mulla ole siihen mitään syytä.” Tai kieltävän itseltään sisällään kuplivan onnen tunteen sanomalla ”miten mä voisin olla onnellinen, kun mä olen lapseton ja persaukinen sinkku.”

Oppiessamme että onnellisuuteen tarvitaan jokin syy, opimme kiristämään itseämme onnellisuudella. Koska kaipaamme takaisin varhaislapsuuden rajattomaan onneen, mutta luulemme onnellisuuden tulevan tiettyjen asioiden tekemisestä tai omistamisesta, katsomme onnellisia ihmisiä ja yritämme selvittää mikä tekeminen, esine tai asia teki heidät onnelliseksi.

Mainostajat ottavat täyden ilon irti tästä väärinkäsityksestä ja näyttävät iloisesti hymyileviä perheitä syömässä hampurilaisia tai täydellisen vartalon omaavia naisia, jotka tuoksuvat juuri oikealta hymyilemässä rakastamansa miehen (= juuri tapaamansa miesmallin) sylissä.

Niinpä päättelemme, että kokeaksemme samaa onnea meidän pitää toimia tietyllä tavalla tai hankkia tiettyjä asioita elämäämme, jotta voisimme olla onnellisia. Samalla kiellämme itseämme kokemasta täyttä onnea tässä ja nyt, koska ”enhän mä voi olla täysin onnellinen ennen kuin olen laihtunut 10 kiloa”. Tai väheksymme ja sitä kautta pienennämme nykyhetkessä kokemiamme onnen tunteita ajatellessamme että ”sitten mä olen täydellisen onnellinen kun mulla on menestynyt ura ja ihana mies.”

Jos ehdot omalle onnellisuudelle asettaa liian tiukaksi (”en voi olla täysin onnellinen koska olen liian lyhyt ja vanha, en saanut ajoissa lapsia enkä päässyt nuorena unelmieni työpaikkaan”), emme saa koskaan tietää olleemme väärässä. Vaikka joka välissä luontainen onnellisuudentunteemme pyrkisi pintaan, kiellämme sen tai pienennämme tunnetta koska ”en voi olla onnellinen…”

Joskus saavutamme kaiken sen, mistä olemme unelmoineet. Ensi alkuun saatamme tuntea suurempaa onnea, koska nyt voimme antaa luvan itsellemme tuntea enemmän onnea ja hyvää oloa. Yleensä tämä onni on lyhytaikainen, jos se johtaa onnen ylärajaan törmäämiseen. Niinpä keksimme itsellemme uusia asioita, joita tavoitella. ”Niin mutta sitten mä vasta olenkin ihan oikeasti onnellinen…”

Onnen yläraja

Toinen havainto, joka on tietellisesti todistettu on se, että jokaisella meistä näyttää olevan tietty perusonnellisuustaso, johon palaamme takaisin olimme me sitten hetkellisesti tavallista onnellisempia esimerkiksi lottovoiton jälkeen tai onnettomampia neliraajahalvauksen jälkeen.

Vaikka havainto on totta, monet siitä vedetyt johtopäätökset ovat vääriä.

Se määrä jonka tietty aikuinen sietää onnea ei yleensä vastaa hänen synnynnäistä kykyään kokea onnea.

Kun lapsena alamme uskoa että tarvitsemme onnellisuuteen jonkin syyn, alamme tuntea olomme useammin onnettomaksi tai tyytymättömäksi, koska oletamme ettemme voi olla onnellisia ilman tiettyjä asioita. Siitä riippuen miten tiukat säännöt onnellisuudellemme olemme oppineet varhaislapsuudessa vetämään, annamme itsemme kokea tietyn määrän onnellisuutta kerrallaan.

Vähitellen totumme kokemaamme onnellisuuden määrään — joka siis on lähes poikkeuksetta vähäisempi kuin pienenä vauvana tuntemamme täysi onnellisuuden määrä. Meille syntyy onnen yläraja.

Yksi osa ihmisaivoissa on kehittynyt tarkkailemaan koko ajan ulkoista ja sisäistä ympäristöämme muutosten varalta. Jos se havaitsee olosuhteissa jotain poikkeavaa, kehomme asetetaan hälytystilaan — meille tulee outo olo.

Silloin kun elämme ympäristössä, jossa olemme aika ajoin hengenvaarassa, kyseinen järjestelmä on kultaakin kalliimpi, sillä se auttaa meitä varautumaan vaaraan jo kauan ennen kuin tiedämme mikä vaara on kyseessä.

Järjestelmä on herkkä muttei erityisen tarkka. Toisin sanoen se ei erittele sitä onko muutos parempaan tai huonompaan suuntaan.

Jos esimerkiksi tulet kotiisi ja näet sohvalla henkilön, jota et olettanut näkeväsi, sinulla on hetken aikaa vähän säikähtänyt olo. Sitten tunnistat henkilön lempitädiksesi Auneksi, joka on yllättäen tullut Ruotsista käymään. Tunnistaminen saa hälytystilan kytkeytymään pois päältä ja rentoudut.

Samoin käy silloin, kun tunnet tavallista enemmän hyvää oloa. Jos alat tarkkailla itseäsi, huomaat, että ajatusta ”näin hyvin ei ole mennytkään pitkään aikaan” tai ”onpa ollut harvinaisen kivaa” seuraa usein vähän outo olo. Kehosi jännittyy ja pulssisi kiihtyy. Sinulle tulee fiilis lähestyvästä vaarasta. Sisäinen järjestelmäsi reagoi havaintoon poikkeavista olosuhteista ja laittaa sinut hälytystilaan, vaikka poikkeustila oli mitä positiivisin.

Jos et ymmärrä mitä tapahtui — eli että törmäsit juuri omaan onnen ylärajaasi –– saatat alkaa sabotoida omaa hyvää oloasi päästäksesi takaisin tutulle ja turvalliselle onnellisuustasolle. Ehkä alat miettiä mikä kaikki voisi mennä pieleen. Tai jopa aktiivisesti pilata elämääsi esimerkiksi haastamalla riitaa kumppanin kanssa, tuhoamalla hyvin alkaneen dieetin ahmimiskohtauksella, törsäämällä juuri vaivalla säästämäsi rahat tai tekemällä jotain muuta typerää.

Onnen yläraja ei ole synnynnäinen — se on opittu. Siksi sitä voi siirtää. Pelkästään ilmiön tiedostaminen voi riittää, mutta itse käytän usein onnen yläraja -termin lanseeranneelta Gay Hendricksiltä oppimaani tekniikkaa.

Aina kun huomaan poikkeuksellisen hyvän olon laukaisseen sisäisen hälytysjärjestelmäni, kysyn itseltäni: ”Voisinko antaa itseni nauttia tästä hyvästä olosta pari minuuttia pidempään?” Yleensä vastaus on ”kyllä” ja koko ajatus siitä, että menen paniikkiin liian paljosta hyvästä olosta niin naurettava, että rentoudun. Rentoutuminen saa hälytysjärjestelmän kytkeytymään pois päältä ja voin taas nauttia hyvästä olosta.

Onnellisia ollaan, onnelliseksi ei tulla

Kyllä, oma näkemykseni on se, että täydellisen onnen kokemiseksi ei tarvitse tehdä aktiivisesti mitään — riittää että antaa itselleen luvan tuntea täyttä onnea. Toisin sanoen ei enää uskottele itselleen että ”jos toimin näin, niin sitten voin olla onnellisempi” tai ”näissä olosuhteissa en voi olla täysin onnellinen”. No kyllä voit — onnellisuuteen ei ihan oikeasti tarvita yhtään mitään syytä — samalla tavalla kuin terveyteen ei tarvita mitään erityistä syytä.

Tämä on sarjassamme asioita ”helpommin sanottu kuin tehty”. Niin kauan kuin et pysty näkemään kristallinkirkkaasti, miten onnellisuutta ei tarvitse tavoitella tai yrittää aktiivisesti lisätä tekemällä tiettyjä asioita, jatkat oman onnellisuutesi rajoittamista.

Siksi self help -kirjat, erilaiset tekniikat ja strategiat onnen lisäämiseksi ovat oikeasti ongelmallisia. Parhaimmillaan ne voivat pidentää listaa asioista, joiden toteuduttua voit antaa itsesi tuntea onnea (”voin antaa itseni olla onnellisempi, koska en enää jännitä sosiaalisia tilanteita”) — pahimmillaan ne luovat lisää sääntöjä, jotka estävät sinua tuntemasta onnea (”en voi olla tänään rauhallinen ja levollinen, koska en ehtinyt aamulla meditoida”).

Tunteaksesi täydellistä onnea jo tänään sinun ei tarvitse muuttaa yhtään mitään.

Voit olla ylipainoinen ja kokea täyttä onnea.

Voit olla eronnut ja lapseton ja kokea täyttä onnea.

Voit asua sillan alla ja kokea täyttä onnea.

Voit olla sosiaalisesti epävarma ja kokea täyttä onnea.

Voit kärsiä hirveistä fobioista ja kokea täyttä onnea.

Voit kärsiä kroonisesta kivusta ja kokea täyttä onnea (ainakin sen aikaa kun kipulääke vie pahimman kivun).

Voit olla jopa masentunut ja kokea täyttä onnea.

Kyky kokea täydellistä onnea on sinussa samalla tavalla kuin kyky hengittää. Riittää, että annat itsellesi pikkuvauvan tavoin luvan kokea onnea olosuhteista riippumatta.

Sillä hetkellä kun näet mistä puhun, hämmästyt sitä, miten naurettavan helppoa on olla onnellinen — ja olet ihmeissäsi siitä, että sinusta on joskus voinut olla hyvä idea kiristää itseäsi onnellisuudella.

Huomaa, että emme vaikka voimme kokea hyvää oloa ja onnellisuutta missä olosuhteissa tahansa, emme voi kokea onnea koko aikaa. Jo sisäinen hälytysjärjestelmämme varmistaa sen, että välillä verensokerin lasku, yllättävä tilanne tai hengenvaara vie kehomme hälytystilaan. Nämä hälytystilat ovat yleensä hyvin lyhyitä — muutaman minuutin mittaisia — jos emme lähde omilla ajatuksillamme pitkittämään niitä.

Voisitko antaa itsesi olla täysin onnellinen edes seuraavan kahden minuutin ajan?

Julkaistu

Kahvilla Katrin kanssa 034: Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Tällä 6:36 minuuttia pitkällä videolla kysyn mikä oikeasti tekee sinut onnelliseksi.

Tässä viime kesänä kirjoittamani juttu siitä, mitä ihmiset katuvat kuolinvuotellaan. Lue myös Onnea käsittelevä esimerkkikappale tulevasta ”Onnistunut elämä” (ent. Ihanampaa elämää) -itsevalmennuspaketistani.

Jos haluat lukea ja kuulla lisää siitä, miten onnellisuus on jo sisällämme ja miten me estämme itseämme kokemasta sitä, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Julkaistu

Ota riski – ole oma itsesi!

EIlen tapasin ensimmäistä kertaa livenä naisen, jota olin ihaillut virtuaalisesti jo jonkin aikaa, eli Projectlauran Lauran. Keskustelimme kaikenlaisista asioita laidasta laitaan, mutta yksi teema, jota Laurakin sivuaa uusimmassa blogimerkinnässään oli uskallus olla oma itsensä.

Miksi yritämme esittää hienompaa, viisaampaa, tyylikkäämpää, virheettömämpää, hauskempaa, erikoisempaa tai muuten vain parempaa kuin mitä olemme? Koska haluamme että muut pitäisivät meistä enemmän.

Voi olla, että jos esityksemme menee läpi, muut saattavat ihailla tai ainakin kadehtia meitä enemmän kuin jos antaisimme heidän nähdä myös heikkoutemme.

Ketä he tällöin oikeasti ihailevat?

Itse olen vetänyt elämässäni usein erilaisia rooleja, varsinkin parisuhteissa. Mitä enemmän pelkäsin ettei minusta pidetä sellaisena kuin olen, sitä enemmän pyrin esittämään sellaista ihmistä josta oletin toisen pitävän. Jos esitykseni näytti menevän läpi, käsitykseni siitä etten kelpaisi omana itsenäni vahvistui.

Jonkun toisen esittäminen on todella raskasta –– varsinkin jos samaan aikaan häpeää sitä kuka on oikeasti ja pelkää todellisen minänsä paljastuvan.

Synnyitkö sinä todellakin tälle planeetalle käyttääksesi kaiken energiasi ja aikasi jonkun toisen esittämiseen?

Kuvittele, että tänään tapahtuisi ihme, ja yhtäkkiä näkisit että olet hyvä, ehjä ja rakastettava. Yhtäkkiä et enää haaskaisi minuuttiakaan paremman ihmisen esittämiseen vaan sinun olisi helppoa olla oma itsesi.

Pystytkö näkemään mikä määrä energiaa ja aikaa esittämisestä vapautuisi?

Mitä sinä haluaisit tehdä kaikella sillä energialla?

Jos haluat nähdä mitä minä teen kaikella esittämisestä ja murehtimisesta vapautuneella energialla, tsekkaa huviksesi kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Julkaistu

Kahvilla Katrin kanssa 024: Millaista on elämä kärsimyksen jälkeen?

Tällä pitkäperjantain erikoispitkällä eli vajaalla kahdeksan minuuttia pitkällä videolla kertaan miksi kärsimme, miksi on mahdollista lopettaa kärsiminen ihan millä tahansa hetkellä ja millaista on elää lopetettuaan itsensä kiusaamisen kärsimystä tuottavilla ajatuksilla.

Haluatko nähdä elämäsi uudessa valossa? Tarjoan Kutri.net:in pioneeri- ja vuosi-VIP-jäsenille ilmaista valmennusta ja kaikille VIP-jäsenille ryhmävalmennusta. Lue lisää VIP-jäsenyydestä.