Avainsana: onni

Julkaistu

15. kirjoituspäivä: Miksi vaikeutamme elämäämme?

Kirjoita kirja kuukaudessa -haaste on edennyt jo melkein puoleen väliin. Edellisen hasteviestin kommenttiosastolla Elina kirjoitti:

[…V]iime päivät ovat olleet todella takkuisia ja tajusin syynkin: ajatukseni, hahhahhaa. Siellä on ollut mm. : “pakko!!!”, “mä oon liian väsynyt keskittymään!!”, “ei kukaan ota minua vakavasti jos kirjoitan tämän näin nopeasti!!” jne soopaa, jonka olen ottanut täysin vakavasti ja kirjoittamisen tulos on ollut aika vastaavaa… soopaa.

Eli back to basics: miten helppoa ja hauskaa ANNAN tämän kirjoittamisprosessin olla?

Olen huomannut saman ilmiön — ja saanut saman oivalluksen — monissa omissa hankkeissani ja elämänalueilla.

Kirjoittamisesta en ole kuitenkaan koskaan ajatellut että nopeus tarkoittaisi automaattisesti huonoa laatua.

Päinvastoin. 4 pitkän elokuvan, 30 kirjan, yli 70 kolumnin, yli 100 televisiosarjaosan ja yli 2000 blogikirjoituksen kokemuksella voin kertoa, että parhaat tekstini syntyvät kaikkein nopeimmin keveyden ja helppouden tunteen vallassa.

Siinä tilassa tunnen olevani vain suppilo tai laite, jonka kautta valmis teksti soljuu sormien kautta näppäimistölle ja ruudulle.

Väitän, että jokaisella meistä on kokemuksia tästä ilmiöstä. Iloisen innostuksen vallassa sisustamme kotimme uudestaan, laitamme elämämme parasta ruokaa, maalaamme, laulamme, pelaamme.

Miksi sitten haksahdamme välillä ajattelemaan, että jos jokin tapahtuu helposti, siinä on jotain vikaa?

Ensimmäinen selitys on se, että miellämme nopeuden liittyvän yksinomaan tilanteisiin, joissa teemme asioita stressaantuneena kiireellä ja hutiloiden, jolloin lopputulos ei välttämättä ole hääppöinen.

Samalla suljemme silmämme tilanteilta, jolloin nopeus ei ole päämäärä, vaan seurausta innostuksesta ja inspiraatiosta, joka saa asiat tapahtumaan helposti ja vaivattomasti.

Väitän, että suurempi syy helppouden halveksimiseen on ihmismielen vääristymä, joka saa meitä arvostamaan sitä, mikä on harvinaista, vaikeasti saatavaa, kallista tai jonka eteen joudumme näkemään vaivaa.

Esimerkiksi yhdessä vanhassa kokeessa opiskelijat laitettiin hakemaan seksuaalisuutta käsittelevälle kurssille. Toisen ryhmän ”pääsykoe” oli helppo, toisen vaikea.

Sen jälkeen kurssille päässeille soitettiin luento, joka oli tarkoituksella tehty todella tylsäksi ja sekavaksi.

Ne, jotka olivat joutuneet ”kärsimään” kurssille päästäkseen arvioivat luennon kiinnostavammaksi kuin ne, jotka olivat päässeet sinne helposti.

Se, että ihmismielemme vedättää meitä tällä tavalla ei tarkoita, että vaikeasti saavutettu asia olisi objektiivisesti arvioiden parempi.

Edellä mainitussa kokeessa opiskelijat kuulivat täsmälleen saman luennon, vaikka kokivat sen täysin eri tavoin.

Mielen logiikkavääristymät eli nyrkkisäännöt ovat oletettavasti kehittyneet tai ainakin ”jääneet päälle” vuosituhansien ajan siksi, että ne jotenkin edistävät elämäämme. Valtaosan ihmiskunnan historiasta elämä on ollut kaikkea muuta kuin helppoa ja hauskaa — ainakin nykyiseen elämään verrattuna.

Ehkäpä vaikeuden arvostaminen on sisäänrakennettu meihin juuri siksi, että osaisimme arvostaa aikoja, jolloin olosuhteet ovat aidosti haastavat.

Jos emme ole tietoisia tästä vääristymästä, saatamme vahingossa alkaa vaikeuttaa elämäämme silloin, kun se ei luonnostaan ole vaikeaa.

Voisitko siis antaa asioiden tapahtua helposti, hauskasti ja kevyesti?

(Huom! Kirjoitushaasteen osallistujat — tämä on lauantain haasteteksti.)

Julkaistu

Nosta nenä navasta

Anteeksi, mutta minua vituttaa.

Elän maassa ja maailmassa, jossa on paljon kaikenlaisia käytännön ongelmia, jotka voisi ratkaista.

Täällä elää kanssani valtavasti fiksuja, koulutettuja ja kekseliäitä ihmisiä, joilla olisi täysi kapasiteetti ratkaista nämä ongelmat. Jos ei yksin, niin ainakin yhdessä muiden kanssa.

Miksi he eivät ratkaise näitä ongelmia?

Koska he ovat sen sijaan kaivamassa omaa napaansa:

  • Analysoimassa tunteitaan ja ajatuksiaan
  • Hoitamassa ”traumojaan”
  • Etsimässä itseään
  • Kehittämässä itseään — ei siis taitojaan, vaan itseään
  • Tavoittelemassa onnea

He eivät nyt ehdi tehdä mitään aidosti merkittävää ja maailmaa mullistavaa, koska he ovat metsästämässä unelmien kroppaa, enemmän rahaa, unelmien kumppania, asemaa, merkkikenkiä, laatuautoa, saavutuksia… Kaikkea minkä he uskovat tekevän onnelliseksi.

Sori, mutta heillä ei ole nyt aikaa pysähtyä kuuntelemaan sisäistä viisauttaan ja seuraamaan sydäntään, koska he ravaavat manifestointi-illoissa, aarrekarttakursseilla, NLP-koulutuksissa, terapiassa…

Tilaisuuksissa, joissa joko yhtä pihalla olevat tai rahanahneet valmentajat, kouluttajat ja terapeutit kannustavat heitä haskaamaan elämänsä itsensä miettimiseen, parantamiseen ja korjaamiseen — elämästä nauttimisen sijaan.

Silloin kun he miettivät muita, he miettivät mitä muut ajattelevat heistä ja miten muut ovat kohdelleet heitä väärin tai miten muiden pitäisi tehdä heidät onnelliseksi.

Samaan aikaan heissä ja tunteissa ja ajatuksissa joita he yrittävät korjata ei ole sinällään mitään vikaa.

Kaikki nämä ”henkiset ongelmat” joiden ratkaisemiseen he haaskaavat aikaa ja rahaa, ovat täysin kuviteltuja.

Heidän ongelmansa ei ole se, että välillä vituttaa (niin kuin minua nyt) — eikä edes se, mikä heitä vituttaa (niin kuin he minua nyt) — vaan se, että he ovat viattoman, mutta vitun tyhmän väärinkäsityksen vallassa, että vitutus on vika, joka pitää korjata.

No ei ole. Vitutus, viha, pelko, ahdistus, stressi, jännitys ja masennus ovat vain ajatuksen luomia tunteita.

Ne syntyvät samalla tavalla kuin tunteet, joita koet katsoessasi kauhuelokuvaa, lukiessasi jännittävää dekkaria tai kuunnellessasi mollivoittoista musiikkia.

Tunnekokemus on totta, mutta ajatus joka sen synnyttää… On vain ajatus.

No, ei minua enää vituta niin paljon kuin äsken.

Ehkä korkeintaan harmittaa, että niin moni fiksu ihminen haaskaa elämänsä oman navan kaivamiseen ja olemattomien ongelmien kanssa painimiseen, kun voisi nauttia tästä hetkestä, kokea luomisen iloa ja tehdä tästä maailmasta puhtaamman, turvallisemman, miellyttävämmän ja kauniimman paikan elää.

Jos sinä olet samassa pisteessä kuin minä pari vuotta sitten: analysoimassa ajatuksiasi ja tunteitasi, etsimässä itseäsi tai tavoittelemassa onnea, minä pyydän:

Nosta nenä navasta ja ala käyttää ääretöntä potentiaaliasi käytännön ongelmien ratkaisemiseen, uuden luomiseen ja elämästä nauttimiseen.

Kiitos.

20130821-234419.jpg

P.S.

Sivuston jäsenyyksiä hallinnoiva Wishlist Plugin on sotkenut taas kommentoinnin. Saat nähdä kommentit joko kommentoimalla tai esimerkiksi liittymällä ilmaiseksi tutustujajäseneksi, jolloin samalla pääset katsomaan muitakin juttuja.

Jäsenyys on voimassa heti siitä hetkestä alkaen kun painat ”Lähetä tilaus”.

Julkaistu

Miksi on tärkeää tietää mikä tekee sinut onnelliseksi

Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Auringonpaiste? Rakkaan hymy? Loma? Jäätelö?

Mikäli vastauksesi oli jokin muu kuin ”oma ajatus” tai ”sisäinen järjestelmä”, olet väärässä.

20130722-145629.jpg

Kyllä, minustakin näyttää useimmiten siltä, että jokin itseni ulkopuolinen asia tekee minut onnelliseksi.

Miten minä en muka voisi olla onnellinen, kun kuopukseni hymyilee minulle kuin Hangon keksi?

Miten en voisi olla onnellinen kun aurinko paistaa?

Miten en voisi olla onnellinen kun vaakalukema kertoo painon taas pudonneen?

Kyseessä on silti illuusio. Jos joku seuraisi minua ympäri vuorokauden ja vuoden videokameran kanssa, kameraan tallentuisi lukuisia hetkiä, jolloin tilanne, jonka oletan tuovan onnea, ei tuokaan sitä.

Voi olla, että lapseni hymyili ihan yhtä leveästi, mutta se ei tehnyt minun mitään vaikutusta, koska olin niin omissa ajatuksissani tai huonolla tuulella.

Voi olla että aurinko paistaa, mutta tänään se saa minut huomaamaan miten kotini ikkunat kaipaavat pesua, mikä on ahdistava ajatus.

Voi olla että paino on pudonnut, mutta minua sattuu harmittamaan se, miten vähän se on pudonnut.

Koen vain oman ajatteluni. Jotta voisin kokea jonkin itseni ulkopuolisen asian ”tekevän minut onnelliseksi”, minun pitää hyvällä tuulella ajatella sen tekevän niin.

Onko sillä mitään väliä mikä minut tekee onnelliseksi?

Jos koet juuri nyt onnea, onko sillä väliä uskotko jonkin ulkopuolisen tekijän aiheuttaneen hyvän fiiliksesi vai et?

Sinällään ei ole, jos et ajattele onnellisuuttasi sen pidemmälle kuin ”olen onnellinen” ja ”onnellisuuteni on seurausta X:stä”.

Valitettavasti liian usein ajatusketju jatkuu vähemmän onnellisilla ajatuksilla:

  • ”Mikään ei tee minua niin onnelliseksi kuin X.”
  • ”Kun X loppuu, onneni loppuu.”
  • ”En voi olla onnellinen ilman X:ää.”

Mitä vahvemmin uskot että ”X” — ulkoinen tekijä — on syypää onneesi, sitä vähemmän kiinnität huomiota kaikkiin niihin hetkiin, jolloin koet onnea ilman mitään erityistä syytä.

Jokaisen ihmisen mieleen nimittäin juolahtaa aika ajoin ajatuksia, jotka luovat rauhan, onnen tai ilon tunteen. Ne juolahtavat mieleemme useimmiten juuri silloin, kun emme aktiivisesti ajattele mitään erityistä.

Ajattele miten hassua: sillä hetkellä kun tavoittelet aktiivisesti onnellisuutta, estät itseäsi kokemasta sitä!

Siksi suosittelen jatkossa korvaamaan lauseessa ”olen onnellinen, koska…” sanan ”koska” sanalla ”ja”: ”Olen onnellinen ja…”

”Olen onnellinen, koska lapseni hymyilee niin ihanasti” => ”Olen onnellinen ja lapseni hymyilee niin ihanasti”.

”Olen onnellinen koska aurinko paistaa” => ”Olen onnellinen ja aurinkokin paistaa.”

”Olen onnellinen koska painoni on pudonnut” => ”Olen onnellinen ja kappas vain, paino on pudonnut.”

Olet onnellinen, koska onnellisuus on osa inhimillistä kokemusta.

Jos haluat oppia kuinka voit kokea vieläkin enemmän onnea ja mielenrauhaa, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.

Julkaistu

Ihmeiden aika

Viime aikoina olen ajatellut paljon erilaisia ihmeitä.

Yksi syy ihmeiden ihmettelyyn lienee se, että olen alkanut tuntea sisälläni elämän suurimman ihmeen: terhakkaasti potkivan vauvan, joka on saanut alkunsa yhdestä ainoasta solusta mieheni siittiösolun yhdyttyä minun munasoluuni.

Vaikka kuinka olen oppinut biologian tunneilla miten suvunjatkaminen tapahtuu, en silti pysty jollain tasolla ymmärtämään, miten mikroskooppisen pienessä hippusessa on kaikki informaatio mitä tarvitaan kokonaisen ihmisen rakentamiseksi.

Lähes yhtä ihmeellistä on se, että keksintö on seurannut toistaan niin, että voimme nähdä ultraäänessä tulevan lapsemme niin tarkasti, että näemme hänen sydämensä, luunsa ja jopa sukupuolensa!

Viikonloppuna sain itselleni uuden iPhone 5:n. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen iPhoneni, havahdun aika ajoin ihmettelemään sitä, miten paljon tietotekniikka ja kodinelektroniikka on kehittynyt minun nuoruudestani. 

Kun täytin 15 vuotta tammikuussa 1990, en olisi voinut kuvitella että minulla olisi joku päivä käteen mahtuva laite, jolla voi soittaa puheluita, ottaa valokuvia ja käsitellä niitä, kirjoittaa viestejä ja lähettää ne toisille ihmisille reaaliaikaisesti, pelata hienoja pelejä, katsoa videoita, kuunnella musiikkia, allekirjoittaa papereita, piirtää kuvia, tarkistaa pulssinsa, tsekata säätiedotuksen ja löytää tietoa ihan mistä tahansa.

22 vuotta sitten en ollut ikinä kuullut internetistä. Työreissuilla olevaan äitiin otettiin yhteyttä piipparilla. Perheeseemme juuri tulleella kottaraispöntöksi ristityllä Apple Macintosh -tietokoneella pystyi lähinnä pelaamaan vain alkeellisia pelejä, tekemään hypercard-tietokantoja ja kirjoittamaan tekstejä. Videot katsottiin VHS-kaseteilla, valokuvakameroissa käytettiin filmiä ja CD-levy edisti teknisen kehityksen huippua.

Tällä reilut 7 minuuttia pitkällä TED Talk -videolla Ian Goldin listaa lisää modernin teknologian tuomia ihmeitä — ja hahmottelee sitä, mitä kaikkea voi olla odotettavissa:

Ihmeiden ajattelu täyttää minut huimalla ihmetyksellä, suurella ilolla ja valtavalla kiitollisuudella siitä, että saan kokea kaiken tämän tässä ja nyt.

Mikä ihme sinua on kiehtonut viime aikoina?

Julkaistu

Sääli on sairautta eli miksi ihmiset eivät mene henkisesti rikki

Tämä kirjoitus on vastaus edellisen viestin kommenttiosastolla esitettyyn ajatukseen siitä, että ihminen voi mennä henkisesti rikki. Suosittelen lukemaan koko edellisen kirjoituksen viestiketjun.

Kommenteissa perusteltiin ihmisten rikki menemistä mm. seuraavasti:

Kuunainen Kivi: Olen kohdannut lapsia,nuoria ja aikuisiakin joiden elämän jossain vaiheessa on tapahtunut sellaisia kauheuksia ettei niiden jäljet häivy […] Vartuttuaan sijaiskodissa,saatuaan ymmärrystä ja hyväksyntää,omaan elämäänsä astuttuaan hänen elämässään käynnistyi kierre alaspäin kaikin tavoin.Se jälki taisi sittenkin olla kaiken alla olemassa vaikka kaikki näytti hyvältä.Miten tämän pojan jälkeä pitäisi nimittää jos hänessä mikään ei ollut rikki,kun kaikki näytti ehjältä mutta selvästi oli suuri trauma vaikuttamassa elämään.Minusta hän oli rikkonainen sillä tavalla kun yleensä rikkonaisuus käsitetään tavallisessa puhekielessä puhuttaessa ihmisen mieleen vaikuttavasta traumasta.

—

Jenga: Itse ymmärrän tämän niin, että ne hyvät hetket olivat varmasti totta, mutta se trauma siellä alla oli niin vahva, että ne hyvät hetket eivät riittäneet kantamaan. Itse tarkoitan tällaista, jos sanon että joku on rikki. Voin hyvin ajatella, että tunnemme vain ajatuksemme. Mutta näkisin, että välillä ihmisillä voi olla kokemuksia, jotka nousevat mieleen uudestaan ja uudestaan, ja vievät sitten huonoon oloon joka kerran. Näillä ihmisillä on varmasti niitä hyviä hetkiä siellä välissä, mutta mitä jos paha kokemus on sellainen, joka tulee vain mieleen kerta toisensa jälkeen? Mulle on jäänyt epäselväksi, miten sellaisesta noustaan?

“Rikki” tarkoittaa siis mielestäni juuri tätä, että pahat ajatukset tulevat mieleen kerta toisensa jälkeen, ja hyvät hetket ovat niin lyhyitä, että niillä ei pitkälle pötki. Jos omia ajatuksiaan ei voi valita, niin mikä tässä on ulospääsy?

Ajatus siitä, että ”jos ihmiselle tulee toistuvasti mieleen samankaltainen ahdistava ajatus, hän on rikki”, perustuu useampaan täysin väärään lähtöolettamukseen.

1. VÄÄRÄ OLETTAMUS: ”Ajatukset, jotka toistuvat, ovat jotenkin erityisiä verrattuna ajatuksiin, joita ajattelemme harvemmin tai emme ole koskaan ajatelleet aikaisemmin.”

Suurin osa päivän mittaan ajattelemistamme ajatuksista muistuttaa erehdyttävästi ajatuksia, joita olemme ajatelleet aikaisemmin. Meidän olisi mahdotonta operoida arjessa jos joutuisimme joka kerta miettimään uusiksi mitä mikäkin asia tarkoittaa: mikä ovi on ja mitä sillä tehdään, kuka kumppanimme on, mitä nälkä tarkoittaa ja mitä sille tehdään, miten kaupassa toimitaan, miten kuuluu vastata toisen tervehdykseen jne.

Sen lisäksi meillä kaikilla on vähemmän konkreettisia ajatuksia, jotka nousevat kerta toisensa jälkeen mieleen herättäen usein samankaltaisia tunteita.

Tässä esimerkkejä ajatuksista, jotka juolahtavat mieleeni tätäkin nykyä useita kertoja viikossa — tai jopa päivässä:

  • Mä rakastan niiiiin paljon tuota lasta.
  • Vitsi mä en nyt yhtään jaksaisi tuota lasta.
  • Mä olen niin onnellinen.
  • Mä haluan lakata olemasta
  • Maailmassa on niin paljon kauneutta.
  • Maailmassa on kyllä todella paljon vääryyttä.
  • Mä olen hyvä äiti.
  • Mä olen maailman paskin äiti.
  • Nyt mun pitää kyllä alkaa täsmällisemmäksi ja järjestelmällisemmäksi.
  • Ei tämä nyt ole niin vakavaa.

Oikeasti toistuvia ajatuksia on kymmeniä ellei satoja, mutta kirjoitin muistiin nämä, joita olen ajatellut viimeisen 24 tunnin aikana ja jotka ovat jotenkin ristiriidassa keskenään.

Jos lähtisin olettamuksesta, että se, että jokin ajatus toistuu tarkoittaa jotain tärkeää, voisi olla aika skitsofreeninen olo kun pitäisi ottaa nämä keskenään ristiriitaiset ajatukset vakavasti.

2. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ajatukset jotka herättävät erityisen vahvoja ja ikäviä tunteita ovat enemmän ”totta” kuin muut ajatukset ja siksi ne pitää ottaa vakavammin.

Millaiset ajatukset aiheuttavat fyysisesti vahvemmalta tuntuvan tunnetilan? Aivan oikein — kurjat tunteet.

Ja kurjat tunteet jotka kertovat aina hälytystilasta — eivät normaalista ajattelusta. Jos emme ole juuri tässä hetkessä akuutissa hengenvaarassa, kokemamme hälytystila on aina väärä hälytys, vaikka se kuinka tuntuisi aidolta vaaralta.

On FAKTA, että silloin kun meistä tuntuu pahalta, olemme alhaisessa mielentilassa eli taistele- tai pakene -tilassa, jossa aivomme ja ajattelumme ei toimi normaalisti.

Emme pysty enää näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, tunnemme olevamme umpikujassa, josta ei ole ulospääsyä (vaikka joku muu voisi faktisesti osoittaa monia eri tapoja päästä ulos tilanteesta kunnialla), itsehillintämme ja itsekurimme ei toimi, tulkitsemme väärin toisten tunteita, emme pysty näkemään eroa hyvän ja paremman ja huonon ja huonomman välillä jne.

Kuten sanoin — tämä on käytännössä aina väärä hälytystila, joka menee itsestään ohi.

Mitä vähemmän teemme siitä ongelmaa, sitä nopeammin se menee ohi ihan itsestään.

MIKSI IHMEESSÄ antaisimme siis painoarvoa väärälle hälytystilalle?!

3. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Se, että meistä tuntuu pahalta on vaarallista, haitallista tai väärin ja siksi meidän pitää pyrkiä pääsemään eroon pahoista fiiliksistä.

Ahdistavat tunteemme ovat seurausta vain ohimenevistä ajatuksistamme. Ahdistavia tunteita aiheuttavat ajatuksemme eivät juuri koskaan kerro mitään tästä hetkestä.

Mennyt on mennyttä ja tulevaisuuden tapahtumia ei ole vielä tapahtunut. Niinpä menneisyys ja tulevaisuus voivat olla läsnä vain siten, että tässä hetkessä ajattelemme menneitä asioita tai kuvittelemme tulevaisuutta. Vaikka esimerkiksi menneen muistelu voi tuntua todella pahalta, sen herättämät vahvat tunteet eivät kerro oikeasta vaarasta.

Sen lisäksi useimmat ihmiset hakevat oma-aloitteisesti epämukavia tunteita esimerkiksi katsomalla kauhuelokuvia, thrillereitä, nyyhkyelokuvia, juoruamalla muiden ihmisten kokemalla kurjuudella, kuuntelemalla surullista musaa — ja kyllä, jopa muistelemalla menneitä ikäviä kokemuksia.

Miksi? Koska laaja tunteiden kirjo saa elämän tuntumaan täyteläisemmältä ja vivahteikkaammalta. Kun olemme hetken kokeneet pelkoa, jonka tiedämme jollain tasolla vaarattomaksi, koemme nauttivamme enemmän turvallisuudentunteesta jne.

4. VÄÄRÄ OLETTAMUS: Ilman kurjia kokemuksia emme kokisi kurjia fiiliksiä.

Menemme alhaiseen mielentilaan useita kertoja päivässä, koska aivoissamme on hälytysjärjestelmä, joka on hyvin herkkä, muttei kovinkaan tarkka.

Melko pienet muutokset ulkoisessa tai sisäisessä ympäristössämme voivat käynnistää hälytystilan eli taistele- tai pakene -tilan.

Hälytystilan voi käynnistää muun muassa: verensokerin lasku, väsymys, surullinen biisi jonka kuulimme taustalla, vihaiset kasvot jotka näimme syrjäsilmällä, hormonitasojen muutos, välittäjäainetasojen muutos, väärin kuultu tai ymmärretty sivulause, kova ääni, uusi tilanne tai yllättävä tapahtuma (vaikka se pian paljastuisi positiiviseksi) ja lukemattomat ajatukset, joiden voi tulkita kielivän vaarasta.

Esimerkkejä ajatuksista, jotka sisäinen järjestelmämme saattaa virheellisesti tulkita vaaran merkiksi:

— Kylläpä nyt on mennyt epätavallisen pitkään hyvin.
— Täällä on oudon hiljaista.
— Tuo toinen käyttäytyy omituisesti.
— Miten mä olen näin onnellinen, vaikkei mulla ole siihen mitään syytä? (jos oletusarvona on että hyvään oloon tarvitaan jokin syy)

Toisin sanoen kaikki ”perustilasta” poikkeava aktiivisuus ympäristössämme, kehossamme tai ajattelussamme voi käynnistää hälytysjärjestelmän eli viedä meidät hetkellisesti alhaiseen mielentilaan.

Tämä hälytystila ilmenee epämukavana fiiliksenä — tunteena, että ”jotain on pielessä”. Jos muutos on dramaattinen — esimerkiksi kova ääni tilassa, jonka oletamme olevan hiljainen tai toisen aggressiivinen ja odottamaton hyökkäys meitä kohtaan — reaktiomme on nopeampi ja suurempi.

Ongelmana ei ole se, että hälytysjärjestelmämme käynnistyy niin helposti. Se on kalibroitu niin, että kun toteamme ettei vaaraa ole, hälytys kytkeytyy pois päältä ja palaamme perustilaamme mielenrauhaan.

Tällä on tarkoitus lajin säilymisen kannalta kaikissa eläimissä (ml. ihmisissä): meidän pitää reagoida nopeasti todelliseen uhkaan — mutta jos olemme koko ajan hälytystilassa, nääntyisimme pian toimintakyvyttömäksi ja jopa kuoliaaksi, koska hälytystila syö hirvittävästi energiaa ja tuhoaa kehoa. Siksi hälytystila käynnistyy herkästi, mutta menee myös nopeasti ohi, jos tajuamme ettemme ole todellisessa vaarassa.

Olennaista onkin se  mitä teemme hälytystilan käynnistyttyä.

Ensinnäkään emme voi juuri koskaan olla täysin varmoja mikä alunperin käynnisti hälytystilan.

Kyllä, esimerkiksi äkillinen kova ääni tai yllättävä tilanne voi hyvinkin näyttää olevan joskus pääsyy hälytystilan käynnistymiseen, mutta tällöinkään emme voi olla ihan varmoja siitä, ettemmekö olleet jo lähtökohtaisesti lievässä hälytystilassa esimerkiksi siksi, että ensin verensokerimme oli laskenut, mutta emme olleet ehtineet vielä kiinnittää huomiota sen tuomaan hermostuneeseen tunteeseen kehossamme.

Useimmiten hälytystila käynnistyy huomaamattomammin ja on voinut olla päällä jo jonkin aikaa, ennen kuin huomiomme kiinnittyy kehossamme olevaan outoon oloon. Huomattuamme että meillä on outo olo, alamme välittömästi ja automaattisesti etsiä jotain syytä siihen.

Tämän reaktion ideana on se, että jos eläisimme hengenvaarallisisssa olosuhteissa, kurja olo herkistäisi meidät huomaamaan oikean vaaran merkit ja valmistautumaan pakenemiseen tai taisteluun ennen kuin on liian myöhäistä.

Jos elämässämme tai tilanteessa jossa olemme ei ole sillä hetkellä mitään, mistä voisimme ”syyttää” kummallista oloa, saatamme kuitata olon esimerkiksi nälkänä, väsymyksenä, lähestyvinä kuukautisina tai sitten vain ajatuksella ”kas, olen alhaisessa mielentilassa syystä tai toisesta.”

Tällaiset ajatukset saavat meidät joko syömään, lepäämään tai ignoroimaan huonoa fiilistä, jolloin hälytystila kytkeytyy nopeasti pois ja palaamme mielenrauhaan.

Ongelmat alkavat siinä vaiheessa, kun esimerkiksi alamme selittää alhaisen verensokerin tuottamaa kurjaa fiilistä jollain elämässämme olevalla kuvitteellisella tai ns. todellisella tekijällä: puolison käytöksellä, työn tylsyydellä, menneillä tapahtumilla.

Kun oletamme että voimme tietää miksi meillä on kurja olo ja että meillä on kurjaan oloon ”hyvä syy”, fiiliksemme vain pahenee pahenemistaan, jolloin ajattelumme sumenee entisestään. Sitten alamme ajatella ajatuksia kuten:

— ”En halua että minulla on paha olo.”
— ”Olen viallinen koska minulla on paha olo.”
— ”Minun pitää päästä jotenkin eroon tästä pahasta olosta.”
— ”En voi muuttaa menneisyyttä ja siksi minut on tuomittu aina kokemaan tätä pahaa oloa.”

Ongelmanamme ei ole se, että meillä on ollut joskus ikäviä kokemuksia, vaan se, että selitämme näillä kokemuksilla mielentilan laskua, joka tapahtuisi myös siinä tapauksessa, ettei meillä olisi ikäviä kokemuksia. 

5. VÄÄRÄ OLETTAMUS: ”Ajattelumme, tunteemme ja toimintamme määrittää sen, millaisia ihmisiä me olemme.”

Me emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii. Jos seuraat yhdenkään ihmisen ajattelua, tunteita ja toimintaa objektiivisesti yhtään pidemmän aikajakson ajan, tajuat miten hölmöä on lähteä määrittelemään ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa kautta.

Ajattelemme, tunnemme ja toimimme monin eri tavoin, joista osa on täysin ristiriidassa keskenään.

Jos alat kiinnittää objektiivisesti huomiota siihen, miten määrittelemme (lue: tuomitsemme) itseämme tai muita ihmisiä heidän ajattelunsa tai toimintansa perusteella, tajuat pian että muiden määritteleminen edellyttää sitä, että teemme heidän tietystä ajatuksestaan tai toiminnastaan painoarvoltaan tärkeämpää kuin muista saman henkilön ajattelemista ajatuksista ja harjoittamasta toiminnasta.

Esimerkki:

Läheisesi on puhunut sinulle lähes aina totta ja olet myös olettanut hänen olevan rehellinen. Eräänä päivänä hän sortuu alhaisessa mielentilassa kertomaan tavallista isomman valheen ja jää kiinni valheestaan. Valhe on mielestäsi niin iso, että nyt tuomitset ihmisen valehtelijaksi etkä enää usko mitään mitä hän sanoo — edes silloin kun hän puhuu totta. Mikä pahinta, saatat ajatella että myös ne totuudet, joita hän sanoi aiemmin ovat valhetta.

Oikeasti läheisesi ei ole rehellinen ihminen tai valehtelija — hän on vain ihminen, joka korkeassa mielentilassa kertoo aina totuuden ja joskus alhaisessa mielentilassa saattaa sortua valehtelemaan, koska pelkää kertoa totuuden.

Lukemattomat tieteelliset ja psykologiset tutkimukset ovat todistaneet, että täysin terveet ja normaalin aivotoiminnan omaavat ihmiset pystyvät tietyissä olosuhteissa ja tietyn ajatteluketjun myötä hirvittävään julmuuteen. Tämä on nähtävissä myös silloin, kun lähdetään katsomaan niiden ihmisten historiaa, jotka tekevät hirmutekoja sotaisissa olosuhteissa.

Suurin osa kriisitilanteissa julmuuksia tekevistä ihmisistä ei olisi voinut kuvitella paria vuotta aiemmin pystyvänsä vastaavanlaiseen kauheuteen. On tärkeää huomata, että julmuus edellyttää aina alhaista mielentilaa, joka on siis poikkeustila.

Toisaalta psykologiset kokeet todistavat, että jo yhdeksän kuukauden ikäiset vauvat pystyvät tunnistamaan ja tuomitsemaan epäoikeudenmukaisen käytöksen. Vähän yli yksivuotiaat lapset pystyvät samaistumaan toisen ajattelumaailmaan, vaikka se poikkeaa heidän ajattelustaan ja haluavat antaa toiselle mitä tämä haluaa.

On hyvä huomata, että ennen kuin lapsen ajattelu alkaa kehittyä niin, että hän uskoo aikuisten valheet siitä että ulkoiset asiat voivat saada hänet tuntemaan tietyllä tavalla, pieni lapsi on valtaosan ajasta korkeassa mielentilassa.

Kun olemme korkeassa mielentilassa eli olomme on rento, levollinen, avoin ja kirkas, aivomme toimivat täydellä teholla, näemme selkeämmin mikä on yleisinhimillisesti väärin ja mikä oikein, samaistumme paremmin muiden tunteisiin ja haluamme muille hyvää silloinkin, kun siitä ei ole meille suoranaista hyötyä.

Toisin sanoen käytännössä kaikilla ihmisillä on täysi kyky tehdä hyvää — ja pahaa. Se, kumpaa teemme määrällisesti enemmän riippuu siitä, otammeko vakavasti alhaisen mielentilamme ajatukset ja lähdemme toimimaan niiden perusteella vai emme.

Monet meistä on kasvatettu pitämään alhaisen mielentilan ajatuksia enemmän ”totena” kuin korkean mielentilan ajatuksia, mutta se ei tarkoita sitä, etteivätkö he voisi nähdä totuutta itsestään ja ajatuksistaan — ainakin jos joku osoittaa heille miten heidän mielialansa ja ajattelunsa oikeasti toimii.

Huom! Toki on mahdollista, että on ihmisiä, joilla esimerkiksi otsalohko on pysyvästi vaurioitunut synnynnäisen kehityshäiriön, synnytyksessä tapahtuneen hapenpuutteen tai onnettomuudessa tai sairaudessa saadun vamman myötä niin, että heiltä puuttuu kyky samaistua muihin ihmisiin, hillitä itseään tai nähdä mikä on oikein ja mikä väärin.

Mutta nämä ihmiset ovat häviävän pieni vähemmistö — ja jopa he tuntevat ajattelunsa siinä missä sinäkin ja useimmilla heistä on sama säätelyjärjestelmä, joka palauttaa heidät neurologisesti neutraaliin perustilaan.

Nämä ihmiset ”pääsevät” yleensä myös hyvin varhaisessa vaiheessa suljettuihin laitoksiin, jotta eivät pääsisi enää satuttamaan muita ihmisiä.

6. VÄÄRÄ OLETTAMUS: ”Voimme ajatella tietyistä asioista vain yhdellä ainoalla tavalla.”

Voimme ajatella mistä tahansa asiasta monella eri tavalla — ja usein jopa ajattelemme asioista monella eri tavalla, vaikka emme sitä alhaisessa mielentilassa yleensä muista.

Sillä hetkellä kun ajattelet ”en voi ajatella tästä kuin tällä yhdellä tavalla”, olet väärässä ja yleensä jollain lailla alhaisessa mielentilassa.

Vaikka joku näyttää reagoivan aina samalla tavalla tietynlaisessa tilanteessa, se ei tarkoita sitä, etteikö hän olisi joskus ajatellut asiasta toisella tavalla — saati etteikö hän voisi ajatella asiasta toisella tavalla.

Jos maailmassa olisi asioita, joista voi ajatella vain yhdellä tavalla, silloin kukaan ihminen ei voisi ikinä ajatella asiasta toisin. Minä en tiedä yhtään asiaa, josta joku ei olisi ajatellut toisella tavalla kuin joku toinen.

Jopa raiskauksen ja hirvittävän väkivallan uhrit pystyvät ajattelemaan kokemuksistaan jälkeenpäin neutraalisti tai jopa näkemään ne voimaannuttavina kokemuksina.

Miksi on vaarallista olettaa että joku on rikki?

Ensinnäkin on faktisesti väärin ja täysin epäloogista ajatella, että joku ihminen voi mennä emotionaalisesti rikki samalla tavalla kuin vaikkapa irtihakattu käsi on rikki tai pirstaleiksi mennyt lasi on rikki.

Ihmismielen erikoisominaisuuksiin kuuluu kyky päästä yli kauheista kokemuksista ja jopa kääntää ne voitoksi. Se juuri on pitänyt ihmiskunnan hengissä ja liikkeessä kaikki nämä vuosimiljoonat. Sinunkin esivanhemmissasi on lukemattomia ihmisiä, jotka ovat menettäneet läheisensä mitä karmivimmilla tavoilla — jo ihan lapsena. Siitä huolimatta he ovat jatkaneet elämää ja sukuaan niin, että sinä voit olla tänään lukemassa tämän kirjoituksen.

Toisten näkeminen rikkinäisinä kertoo ennen kaikkea sinun ajatusmaailmastasi — ei siitä, onko toinen rikki vai ei.

Aina kun näemme toisen tavalla tai toisella rikkinäisenä tai vajaana, asetumme itse hänen yläpuolelleen.

Tuomitsemme hänet sen perusteella mitä hän ajattelee ja tuntee alhaisessa mielentilassa, kun hänen ajattelunsa ei toimi kunnolla.

Teemme hänestä menneisyytensä vangin uskomalla, että hänen huonot fiiliksensä ovat jotenkin enemmän totta tai vaarallisempia kuin muiden kurjat fiilikset.

Kiellämme hänen synnynnäisen kykynsä tuntea hyvää oloa, mielenrauhaa, onnellisuutta ja rakkautta tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Kieltäydymme näkemästä hänen kykyään uuteen ajatteluun ja väheksymme hänen kapasiteettiaan löytää uusia ratkaisuja vanhoihin ongelmiin.

Toisin sanoen nähdessämme toisen rikkinäisenä tai haavoittuneena näemme hänet vähäisempänä, heikompana, surkeampana, avuttomampana ja vajavaisempana ihmisenä kuin hän oikeasti on.

Samalla uskomme itse omaa alhaisen mielentilamme ajatteluamme.

Jos vielä satumme olemaan kasvokkain ihmisen kanssa, jonka uskomme sillä hetkellä olevan rikki, hän pystyy kyllä lukemaan asenteemme kasvoistamme, eleistämme ja äänensävystämme. Pahimmillaan viestitämme tätä täysin väärää ja väheksyvää asennetta jopa puheen tasolla.

Siitä riippuen missä mielentilassa kovia kokenut ihminen on meidät kohdatessamme, hän saattaa pahimmillaan alkaa jopa uskoa, että hänessä on jotain vikaa ja ettei hän voi kokea täyttä onnea, koska on kokenut mitä on kokenut.

Sillä hetkellä kun hän ajattelee että ”olen viallinen”, hän tuntee olevansa viallinen. Sillä hetkellä kun hän ajattelee ”en voi kokea täyttä onnea, koska olen kokenut kauheita asioita ja olen viallinen”, hän ei pysty kokemaan täyttä onnea.

Onneksi tämäkin ajatus menee aikanaan ohi ja hänellä on mahdollisuus saada yhteys omaan sisäiseen viisauteensa ja nähdä, että hänet rikkinäisenä näkevät säälijät ovat väärässä.

Silti mielestäni on moraalisesti väärin, että joku hyväätarkoittava typerys, joka ei ole koskaan tullut edes kyseenalaistaneeksi ajatusta että ”ihminen voi mennä rikki”, menee edes hetkellisesti vahvistamaan kovia kokeneen ajattelua siitä, että hänessä on jotain vialla ja että hän joutuu kärsimään kovista kokemuksistaan koko loppuelämänsä.

Olet nyt lukenut tämän viestin ja toivottavasti ainakin alat epäillä, että ehkeivät ihmiset sittenkään voi mennä rikki.

Jos edelleen näet tietyt ihmiset edes vähän rikkinäisinä, suosittelen lämpimästi että teet mikä on oikein ja pysyt heistä kaukana kunnes pystyt näkemään heidät yhtä ehjinä, rakastettavina ja hyvinä kuin he ovat olleet jo syntyessään.

Jos taas pystyt näkemään heidät hyvinä, ehjinä ja rakastettavina ja ikäviä tunteita aiheuttavat ajatukset alhaisen mielentilan tuottamina ohimenevinä ajatuksina, tee heille palvelus ja tee se heille selväksi niin monella eri tavalla kuin sisäinen viisautesi sinua ohjaa tekemään.

Kiitos!

—

Jos haluat syventää ymmärrystäsi siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy ja oikeasti auttaa muita ihmisiä kokemaan enemmän hyvää oloa, onnea ja rakkautta, tsekkaa Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi.

Julkaistu

Miten kivojen asioiden tekeminen voi rajoittaa elämääsi

Jos kaikki tunteemme ovat seurausta tasan tarkkaan ajatuksistamme eivätkä mistään muusta, onko tyhmää tai väärin tehdä asioita, jotka näyttävät saavan meidät hyvälle tuulelle?

Tämä kysymys nousi taas esiin edellisen kirjoituksen kommenttiosastolla ja on kysymys, jota jossain vaiheessa itsekin mietin.

Tehdään tämä selväksi: ei ole sinällään mitään oikeaa tai väärää tekemistä. Sinä saat käyttää energiasi ja aikasi miten itse lystäät ja selittää tekemisesi miten sinua huvittaa, eikä se vähennä mitenkään silmissäni arvoasi ihmisenä.

Se, millä selität tunnevaihteluitasi ja esimerkiksi mielialan nousua voi ratkaista sen, miten kevyeksi, helpoksi ja mielekkääksi koet elämän, millaisena koet ihmissuhteesi, miten käytät rahaa, aikaa ja energiaa ja jopa siihen paljonko painat!

Ajatuksesi tuntuu kivalta, ei mikään asia tai teko

Tämä on FAKTA: vain ja ainoastaan ajattelusi aiheuttaa emotionaalisen tunnetilasi.

Se, mikä aiheuttaa ajatuksen, joka aiheuttaa tunnetilan, on eri asia.

Kuten maanantain VIP-webinaarissa kerroin, ajatteluumme vaikuttaa lukemattomia tekijöitä yhtä aikaa.

Se, mitä ajattelet seuraavaksi voi johtua mm. perimästä, aiemmista kokemuksista, välittäjäainetasapainosta, ravitsemustilasta, nestetasapainosta, hormonitasosta ja niiden vaihteluista, terveydentilastamme, sanoista, musiikista ja äänistä joita kuulemme, sanoista, kuvista ja kasvoista joita näemme, säästä, edeltävistä ajatuksistamme, yleisestä vireystilastamme sekä tietenkin siitä, miten ymmärrämme ja tulkitsemme omia tunteitamme.

Toisin sanoen: et voi koskaan tietää varmuudella miksi ajattelet juuri nyt mitä ajattelet. 

Anna näiden kahden faktan vaivata hetken ajan mieltäsi:

  1. Tunnet vain ajattelusi.
  2. Et voi tietää miksi oikeasti ajattelet tietyllä hetkellä mitä ajattelet.

Jos olet tähän asti ajatellut, että jokin muu(kin) kuin ajatuksesi aiheuttaa tunteesi tai että tiedät tasan tarkkaan miksi ajattelet tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen, tajuntasi pitäisi juuri tällä sekunnilla räjähtää, koska se, mitä olet ajatellut on väärin.

Ja ei, tämä ei ole mielipidekysymys, vaan tieteellisesti todistettavissa oleva fakta.

Voi olla että tämä tieto on (edelleen) niin vastoin sitä, mitä olet tottunut ajattelemaan ja mitä esimerkiksi useimmat terapiamuodot, self help -kirjat, valmennussuuntaukset, läheisesi ja media väittävät, ettet pysty nielemään sitä.

Laitan lähipäivinä kutri.net:iin listan videoista ja kirjoista, jotka kertovat tieteellisistä tutkimuksista, jotka kertovat miten huonosti ymmärrämme omaa ajatteluamme.

Miksi jokin asian tekeminen voi tuntua kivalta?

Jos jokin asia näyttää saavan sinulle hyvälle tuulelle, tuottavan nautintoa, aiheuttavan iloa tai jopa tekevän sinut onnelliseksi, positiivinen tunnetila on seurausta ajatuksista joita kyseisestä asiasta ajattelet.

Jos et usko, mieti tätä:

Mieti jotain juomaa, jonka nauttiminen näyttää herättävän sinussa miellyttäviä tuntemuksia: nautintoa, ylellisyyden tunnetta, juhlan tunnetta, palkinnon tunnetta.

Tunnetko jonkun ihmisen, joka ei voi sietää kyseisen juoman makua? Tai muistatko aikaa, jolloin et itse välittänyt kyseisen juoman mausta?

Muistele koska tutustuit juomaan ensimmäisiä kertoja — huomaatko, että näihin kertoihin liittyi tapahtumia, joihin liittyi mukavia tunteita — eli joissa ajattelit jossain muodossa ”tämä on erityinen tilanne”? Tutullasi joka ei pidä juomasta ei ole koskaan herännyt tällaisia ajatuksia kyseisestä juomasta.

Esimerkiksi lapsena en pitänyt minkään viinin mausta. Teini-ikäisenä olin kyläjuhlissa, joissa valtavasti ihailemani nainen joi Orvieto Classico -valkoviiniä ja hän tarjosi sitä minulle. Olin imarreltu siitä, että hän antoi minulle huomiota ja piti minua niin aikuisena, että tarjosi viiniä, että otin tarjouksen vastaan. Olin niin ajatusteni lumoissa, että viini tuntui maistuvan suorastaan hyvältä.

Samoihin aikoihin sain juoda erilaisia valkoviinejä muissakin tilanteissa, jossa kuin olevani ”aikuisempi” ja ”arvostettu” — mikä kaikki oli tietenkin seurasta vain ajatuksista, joita satuin siinä tilanteessa ajattelemaan. Aloin pitää viinistä ja varsinkin Orvieto Classicosta, johon liittyi erityinen muisto.

Kun aloin saada Alkosta viiniä, ostin hieman kalliimpaa Orvieto Classicoa vain erikoistilanteisiin. Niinpä aina Orvieto Classicoa juodessani ajattelin jollain tasolla ”tämä on erityisen hieno tilanne” ja ”tunnen itseni aikuiseksi”. Jokainen juontikerta ylläpiti tai ehkä jopa vahvisti ajatusta, joka minulla liittyy Orvieto Classicoon.

Kymmenkunta vuotta sitten päädyin jopa Orvieton kaupunkiin ja join siellä Orvieto Classicoa tuomiokirkon vierellä olevassa hienossa ravintolassa. Ruoka oli poikkeuksellisen hyvää, aurinko paistoi, ajattelin kaikenlaisia kauniita ja ihania asioita. Reissu oli muutenkin erityisen tärkeä ja onnistunut. Näin viini sai lisää erityismerkityksiä mielessäni.

Aina kun juon Orvieto Classicoa, mielessäni välähtää ihailemani nainen tarjoamassa viiniä ja ennen kaikkea tuo ihana kesäpäivä Orvieton kirkon luona.

Sen ymmärtäminen että viini itsessään ei aiheuta minussa tunteita vaan ajatukset, joita ajattelen siihen liittyen, on ehkä vähän vienyt hohtoa kyseisen viinin juomisesta — mutta toisaalta en ole enää koskaan tilanteessa, jossa olen harmissani, jos kyseistä viiniä ei löydy kaupasta. Tajuan että yhtä hyvin voin kokeilla jotain muuta viiniä ja ajatella sitä juodessani yhtä lailla mieltä ylentäviä ajatuksia.

Jos katson mistä ruoista ja juomista pidän, pystyn tätä nykyä näkemään helposti mikä niistä ajattelemani ajatus luo hyvän fiiliksen.

Ikävä uutinen on tosiaan se, että jos kauheasti kiinnitän huomiota siihen, että vain ajatus luo positiivisen tunteen jonkin herkun tai tekemisen yhteydessä, asia menettää erikoismerkityksensä ja sitä kautta tunnetila ehkä vähän laimenee.

Mutta todella positiivinen uutinen on se, että kun näen ettei hyvä fiilis ole kiinni mistään tietystä asiasta, tekemisestä tai olosuhteesta, en ole koskaan tilanteessa, jossa ajattelisin ”en voi nauttia kahvihetkestä tässä kahvilassa täysin koska täällä ei ollut lempileivostani” tai ”huomiseksi suunnittelemani erikoispäivällinen ei voi tuntua yhtä hienolta, koska en saanut haluaamani lihaa”.

Sen näkeminen, että asiat ja tekemiset eivät itsessään luo yhtään mitään tunnetilaa on vapauttanut minut kokeilemaan rohkeammin myös sellaisia asioita, joihin olen yhdistänyt ennen jotenkin kielteisiä ajatuksia.

Esimerkiksi olen ajatellut jo pidempään (vrt. 17 vuotta), että olisi jotenkin hienoa ostaa syömäni liha aina oikeasta lihakaupasta. Samaan aikaan olen kokenut jotenkin kiusalliseksi tai vaikeaksi sen, että minun pitäisi keskustella lihakauppiaan kanssa lihasta.

Muutaman kerran olen uskaltautunut Hakaniemen halliin ostamaan jotain Reinin lihasta — mutta aika monta kertaa olen myös vain kävellyt ohi, kun olen kokenut etten kehtaa puhua lihakauppiaalle.

Kyllä, näin kävi vielä viime vuonna.

Asuessani Italiassa Mazzano Romano -nimisessä pienessä keskiaikaisessa kylässä pari kuukautta kirjailija-asunnossa uskaltauduin ostamaan pienestä lähilihakaupasta salsiccia-tuoremakkaraa. Näin kävi vain silloin kun kaupan ovi oli auki eikä siellä ollut muita asiakkaita. Ja silloinkin olin ensin tsempannut itseäni ajatuksella ”ne pitävät mua joka tapauksessa vain suomalaisena bimbo-blondina ja ovat vain mielissään että yritän puhua italiaa ja kokeilla paikallisia herkkuja”

Viime viikolla mieleni teki tehdä tuorepastan seuraksi lammas-ragu eli lammasjauhelihakastike. Pyörin Sörnäisissä, jonka perusmarketeissa ei ollut lampaanlihaa. Huomasin, että pieni muslimien pitämä lihakauppa Halal-liha, josta olin kuullut naapurin naiselta ja lukenut Hesarista oli auki. Kyllä, mielessä välähtivät vanhat ajatukset ”emmä kehtaa” -hengessä, mutta kuittasin ne vain ajatuksina, menin sen enempää miettimättä sisään, neuvottelin ongelmitta siitä, mistä palasta minulle tehdään lampaan jauhelihaa ja sain mitä halusin. Kastikkeesta tuli järjettömän hyvää.

Miksi on vaarallista luulla että asiat tekevät onnelliseksi?

Sen näkeminen, että hyvän fiiliksen luovat ajatukset, joita ajattelen jostain asiasta tai tekemisestä vapauttaa tekemään enemmän uusia asioita. Mikä tärkeintä: tämä ymmärrys estää meitä tekemästä asioita, joita jälkeenpäin kadumme.

Aika moni uskoo, että kivoja asioita tekemällä voi nostaa mielialaa. Joskus se näyttää toimivan, jos mieleen juolahtaa samaan aikaan muutenkin kevyempiä ajatuksia. On hyvä huomata, että sillä hetkellä kun mieleesi juolahtaa ajatus ”haluan tehdä jotain kivaa”, mielialasi on jo nousussa, koska et enää ajattele kurjia tunteita luovia ajatuksia.

Silloin kun ”hyvää mieltä tuottava” toiminta tai asia on elämää edistävää ja energiatehokasta ja näyttää toimivan, on ihan se ja sama tiedostatko että fiiliksen nousu johtui kevyemmistä ajatuksista vai luuletko virheellisesti sen johtuvan siitä mitä teit.

Eli jos mielialasi näyttää nousevan kun käyt lenkillä, siivoat, katsot televisiota, meikkaat, juttelet kaverin kanssa, keität kupin kahvia, hoidat puutarhaa tai otat nokoset, niin on ihan sama miksi mielialasi nousi.

Mutta joskus yritämme erheellisesti lääkitä kurjaa mielialaa asioilla, joiden tekeminen harmittaa myöhemmin: shoppaamme asioita joihin meillä ei ole varaa ja joita emme tarvitse, syömme suklaata suruun, vaikka haluamme laihtua, juomme niin paljon päihteitä, että se alkaa olla jo terveysriski tai käyttäydymme seksuaalisesti holtittomasti, koska oletamme seksin saavan meidät tuntemaan itsemme rakastetuksi ja halutuksi.

Vielä enemmän ongelmia voi aiheuttaa jo täysin virheellinen lähtöajatus, että huonossa fiiliksessä on jotain vaarallista tai pahaa ja että meidän pitää tehdä aktiivisesti jotain päästäksemme siitä mahdollisimman pian eroon.

Huonossa fiiliksessä ei ole mitään väärää tai pahaa, koska se kertoo vain ajatuksista, jotka sillä hetkellä juolahtivat mieleesi ja joilla ei useinkaan ole juuri mitään tekemistä sen tilanteen kanssa, jossa juuri sillä hetkellä olet.

Meidän ei tarvitse tehdä mitään ikäviä tunteita herättäville ajatuksille, koska ne vaihtuvat hetken päästä itsestään kevyempiin ja kivempia tunteita herättäviin ajatuksiin. Se on ajatuksen luonne.

Mitä vähemmän näemme huonot fiilikset ongelmana ja mitä selkeämmin tajuamme, että ne johtuvat vain ja ainoastaan ajatuksistamme, sitä nopeammin fiilis nousee.

Pitkittynyt kurjalta tuntuva tunnetila johtuu nimenomaan siitä, että ajattelet ”en halua että minulla on huono fiilis” ja yrität aktiivisesti tehdä jotain päästäksesi eroon ikävästä tunteesta — muuttaa olosuhteita, toimia toisin tai aktiivisesti ”taistella” pahaa oloa vastaan vaikkapa tekemällä asioita, joita pidät kivana.

Kun huomaan itse olevani huonolla fiiliksellä, olen OK sen kanssa, koska tajuan ettei tunteissani ole mitään pahaa tai vaarallista — olen vain jonkin ikävän ajatuksen vallassa, joka näyttää enemmän todellisuudelta kuin ajatukselta.

Useimmiten en viitsi edes lähteä etsimään ja analysoimaan kurjaa fiilistä aiheuttavaa ajatusta, koska tiedän että ajatus vaihtuu ennemmin tai myöhemmin johonkin kevyempään ajatukseen.

Suhtaudun tätä nykyä huonoihin fiiliksiin samalla tavalla kuin sateeseen. Nähdessäni että sataa, en (enää) ota sitä mitenkään henkilökohtaisesti edes silloin, kun sade estää minua tekemästä jotain mitä olin ajatellut tehdä. Sen sijaan keksin sateen loppumista odotellessani jotain muuta tekemistä, jota sade ei estä tai pilaa.

Mielentilan nousua odotellessani keskityn tekemään jotain sellaista, jota alhainen mielentila ja sen mukanaan tuoma sumeampi ajattelu ei haittaa. Se mitä teen voi olla yhtä lailla jotain arkirutiineja kuin jotain sellaista, mikä on kivaa, mutta ei vaadi kauheasti ajattelua.

Mutta koska en tee mitään JOTTA minulla olisi parempi olo, vaan pikemminkin käyttääkseni odotusajan jotenkin fiksusti tai mukavasti, en ajaudu tätä nykyä juuri koskaan tilanteeseen, jossa menisin alhaisessa mielentilassa ostamaan asioita joita en tarvitse tai edes syömään niin paljon herkkuja, että lihoaisin.

Niinpä en myöskään ahdistu, jos mielentila ei heti näytä nousevan — saati haaskaa aikaa turhaan tunteiden ja ajatusten analysointiin vajaatoiminnalla toimivilla aivoillani enkä siksi ajaudu entistä huonompiin fiiliksiin. 

Miksi kivojen asioiden tekeminen on OK?

On fakta, että teet ihan joka elämäsi hetki jotain. Jos ei muuta niin istut paikallasi tai nukut.

Se, mitä koet tässä hetkessä riippuu siitä, mitä ajattelet tässä hetkessä.

Miksi et siis tekisi asioita, joiden ajattelet jo valmiiksi tuntuvan kivoilta ja kiinnostavilta? Tai joiden ajatteleminen tuntuu oikealta tai jopa tärkeältä? Antaa palaa!

Olennaista ei ole mitä teet ja mitä ajatuksia ja sitä kautta tunteita tekemisesi herättää sinussa.

Olennaista on nähdä, että se, mitä tunnet ei automaattisesti riipu siitä mitä teet.

Toisin sanoen olet vapaampi kuin luulet!

Voit tuntea hyvää oloa, onnea, iloa ja rakkautta ihan yhtä lailla tehdessäsi asioita, joita et ole koskaan ennen tehnyt tai joiden olet jopa ennen uskonut aiheuttavan sinussa jotenkin kurjia fiiliksiä.

Miksi voi olla fiksua tehdä monenlaisia asioita?

Jos oletat että vain tietyt asiat ja teot voivat luoda sinulle hyvän fiiliksen, voi olla että jämähdät tekemään vain vanhastaan kivana pitämiäsi asioita. Eikä siinäkään ole sinällään mitään vikaa. Se vain johtaa siihen, että muistikuvasi ja kokemuksesi elämästäsi on kapeampi tai ohuempi kuin jos tekisit kaikenlaisia asioita.

Emme muista elämää jatkuvana filminauhana, vaan lyhyinä väläyksinä hetkistä, jolloin ajattelimme tai tunsimme jotain erityistä.

Jos teet aina samoja asioita — vaikkakin asioita, jotka ovat kivoja ja hauskoja — hyvin samankaltaiset muistot ikään kuin sulautuvat yhdeksi muistoksi. Kärjistetysti voidaan sanoa, että jos teet aina kymmentä samaa kivaa asiaa, vanhoilla päivilläsi sinulla on kymmenen kivaa muistoa.

Testaa jos et usko:

Muistele viimeisiä viittä vuotta. Mitkä muistot nousevat mieleesi? Mitkä muistot tuntuvat vahvemmilta kuin toiset? Veikkaan että ne, jotka jotenkin poikkesivat tavanomaisista tapahtumistasi.

Tämän takia useimmat kokevat lasten saamisen tekevän elämästä jotenkin täyteläisempää, koska lasten kasvaminen tuottaa jatkuvasti täysin uusia tilanteita, ajatuksia ja tunteita.

Kun teemme paljon kaikenlaisia asioita, jotka herättävät meissä paljon erilaisia ajatuksia ja sitä kautta tunteita, muistellessamme kulunutta elämäämme elämä tuntuu jotenkin rikkaammalta, täyteläisemmältä ja jopa pidemmältä, kuin jos olemme tehneet vain samankaltaisia asioita, jotka herättävät samankaltaisia tunteita.

Eikä siinäkään ole mitään pahaa, että elät koko elämäsi rutiinien varassa, mutta sillä hetkellä kun näet, että olet vapaa tuntemaan hyvää oloa olosuhteista riippumatta ja että sinulla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun ja sitä kautta uudenlaisiin tunnetiloihin, mieleesi alkaa juolahtaa kaikenlaisia uusia asioita, joita haluat kokeilla ja tehdä.

Ja samalla yleensä näet myös miten voit toteuttaa uudet ideasi — jopa silloin kun alhaisessa mielentilassa niiden toteuttaminen tuntui mahdottomalta.

Haluatko nähdä VIP-jäsenille tarkoitetut webinaarit ja viikottaiset videot, kuunnella podcastit ja osallistua ryhmävalmennuspuheluihin? Liity nyt Kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Julkaistu

Miksi itsensä kehittäminen on typerää ja turhaa

Viisas ja muutenkin fantastinen Kukka kirjoitti blogiinsa 10 faktalta tuntuvaa asiaa, lähinnä läsnäolosta. Kirjoitus ja sen kirvoittama keskustelu sekä jutun taustalla oleva Hesarin artikkeli innostivat katsomaan kovin muodikasta onnellisuuden ja menetyksen  tavoittelua ja ylipäätään pyrkimyksiä kehittää itseään.

Ajatus siitä, että sinun pitäisi jotenkin ”kehittää itseäsi”, jotta voisit kokea enemmän onnea, menestyä paremmin ja olla muutenkin parempi ihminen on mielestäni ihan täysin järjetön.

Miksi?

Koska me ihmiset olemme synnynnäisesti hyviä, rakastavia ja oikeudenmukaisia. Olemme luovia ja kykeneviä löytämään uusia ratkaisuja tilanteessa kuin tilanteessa. Voimme kokea täyttä onnea tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Mikä parasta — olemme kaikki päivittäin ainakin hetken ajan tässä täyden onnen, hyvyyden, rakkauden ja luovuuden tilassa. Useimmat meistä ovat siinä monta kertaa päivässä ja jotkut valtaosan ajasta.

Ainoa ero sellaisen ihmisen välillä, joka käy vain kääntymässä omassa hyvyydessään ja sellaisen ihmisen välillä, joka on siellä valtaosan ajasta on se, että se, joka toteuttaa valtaosan ajasta omaa täydellisyyttään, näkee totuuden itsestään ja ihmisyydestä.

Sillä hetkellä kun koet tarvetta tavoitella menestystä menestyksen vuoksi, kokea suurempaa onnea, kehittää itseäsi ollaksesi parempi ihminen, lisätä luovuuttasi, olla enemmän läsnä tai tehdä jotain ollaksesi rakastettavampi ja rakastavampi, ajattelet sumeasti eli olet alhaisessa mielentilassa.

Jokainen meistä käy alhaisessa mielentilassa useita kertoja päivässä, joten siinäkään ei ole mitään ihmeellistä tai väärää. Onneksi sisäinen järjestelmäsi palauttaa sinut pian hyvään oloon, jos et tee huonosta olostasi ongelmaa.

Mutta olet väärässä, jos kuvittelet, että se mitä ajattelet alhaisessa mielentilassa on totta ja se, miten näet maailman korkeassa mielentilassa, on vain haihattelua tai illuusiota.

Ja tämä vaarallinen väärinkäsitys on syypää siihen, että ihmiset tekevät elämää tuhoavia ratkaisuja: ahnehtivat, hyväksikäyttävät, hyökkäävät, satuttavat fyysisesti, valehtelevat, varastelevat, huijaavat ja pettävät.

Ratkaisu on äärimmäisen yksinkertainen: nähdä ja näyttää muille, että se, mitä ajattelemme kurjissa fiiliksissä ei ole totta. Että tunnemme vain oman ajattelumme. Että alhaisessa mielentilassa ajattelumme on niin sumeaa, ettemme edes tajua ajattelevamme vaan luulemme kokevamme suoraan ”todellisuuden”.

Että alhainen mielentila ei ole vaarallinen vaan menee itsestään ohi, kun emme tee siitä numeroa tai yritä ratkaista ongelmiamme sieltä käsin alentuneella ajattelukyvyllämme.

Että se, mitä ajattelemme silloin kun olomme on helppo, kevyt ja levollinen on totta. Että elämä on henkisesti juuri niin kevyttä, helppoa ja turvallista, kuin miltä se näyttää. Että kaikkiin käytännön ongelmiin on olemassa ratkaisu. Ja että meillä on täysi kapasiteetti löytää se vastaus — tilanteessa kuin tilanteessa.

HUOM! LISÄYS! Tämän kirjoituksen pohjalta käydyn keskustelun myötä (ks alla) haluan täsmentää yhden asian:

Kun puhun tässä kirjoituksessa ”itsensä kehittämisestä”, tarkoitan sitä ilmiötä, jossa itsensä kehittämisen taustalla on joko suoraan fiilis, että ihmiseltä puuttuu jotain tai hänessä on jotain korjattavaa TAI taka-ajatus, että ”sitten olen onnellisempi, rakastetumpi tai tunnen olevani menestyneempi, kun olen saanut tämän asian kuntoon.”

Totta kai aina kun seuraat sisäsyntyistä uteliaisuuttasi, annat itsesi kokea oppimisen iloa ja toteutat luovuttasi, ymmärryksesi maailmasta kehittyy ja mahdollisesti jollain kriteerillä mitattuna myös menestyt, mutta silloin se on seuraus, ei päätarkoitus.

Hyvä nyrkkisääntö on tämä: “teenkö tämän KOSKA olen jo täysin hyvä, ehjä ja rakastettava ja voin kokea täyttä onnea tässä ja nyt — vai JOTTA olisin (joku päivä) hyvä, ehjä ja rakastettava ja kokea enemmän onnea?

Tällä 12 minuuttia pitkällä otteella Kolme prinsiippiä virtuaalikurssin Mieltä-käsittelevästä videosta puhun lisää siitä, miksi on tärkeää, että havahdumme näkemään totuuden itsestämme ja mm. siitä, miksi menestyksen tavoittelu on turhaa ja tyhmää.

Tässä on myös Chade-Meng Tanin TED-puhe, johon viittaan videolla.

—

Haluatko lopettaa itsesi etsimisen ja kehittämisen ja keskittyä olennaiseen: uuden luomiseen ja elämän edistämiseen? Liity Kolme Prinsiippiä virtuaalikurssille ja näe totuus itsestäsi ja maailmasta. Kutri.net:in VIP-jäsenet saavat kurssista tuntuvan alennuksen. Lue lisää VIP-jäsensivuilta.

Julkaistu

Kuinka kokea täydellistä onnea jo tänään?

Muutama kuukausi sitten tätini jakoi kanssani ajatuksen serendipitystä — hämärästi muistelen hänen kuulleen sen Ben Furmanilta.

Olin kääntänyt serendipityn ”onnekaaksi sattumaksi”. Hän kertoi sen tarkoittavan sitä että  löydämme onnen, jota emme edes tienneet etsivämme tehdessämme ihan muita asioita.

Puolitoista vuotta sitten tämä olisi ollut juuri niitä ajatuksia, joista olisin ajatellut että ”joo joo, ymmärrän ymmärrän” — ja sitten olisin jatkanut sellaisten asioiden tekemistä ja tavottelemista, joiden oletin tekevän minut onnelliseksi.

Miksi?

Koska en ollut vielä nähnyt kristallinkirkkaasti, miten jokainen meistä voi kokea täyttä onnea jo tänään.

En tajunnut, että myös onnen tunne on seurausta omasta ajatuksestani — ei mistään ulkoisesta.

En tajunnut, että ajattelemalla ”sitten kun saan tuon, olen (vieläkin) onnellisempi” nimenomaan estin itseäni kokemasta sillä hetkellä täyttä onnea!

En tajunnut, että ajattelemalla ”en voi olla onnellinen ennen kuin…” asetin itse rajat omalle onnelleni — ainakin siinä hetkessä kun ajattelin niin.

Mikä höpsöintä — se, että koin säännöllisesti hyvän olon ja onnen tunteita jatkuvasti ”vahingossa”, ei saanut minua mitenkään huomaamaan omaa logiikkavirhettäni. Koska en kokenut tehneeni mitään onneni eteen, oletin sen olevan jonkinlainen vahinko — vähän niin kuin mielen harha.

Tai vain esimakua siitä, miltä sitten tuntuisi kun olisin ”oikeasti” onnellinen päästyäni eroon traumoistani ja saatuani kaiken sen, jonka uskoin olevan avain onneeni.

Buahahahaaaa!

Kun ajattelen itseäni noina aikoina, mieleni tekee rakentaa aikakone ja mennä halaamaan itseäni, katsoa Menneisyyden Minää suoraan silmiin ja sanoa lempeästi mutta tiukasti:

”Katri, onnellisuus on perustilasi, johon sisäinen järjestelmäsi palauttaa sinut aina kun ajatuksesi katkeaa tai huomiosi on siinä mitä parhaillaan teet, eikä itsessäsi ja omissa ajatuksissasi.

Kun olit pieni lapsi, koit jatkuvasti onnea ja iloa ilman mitään erityistä syytä, koska kukaan ei ollut vielä opettanut sinulle, että onneen tarvitaan jokin syy.”

Uskoisiko Menneisyyden Minä nykyminää?

Se riippuisi siitä, missä mielentilassa hän minua kuuntelisi. Jos Menneisyyden Minä olisi siinä korkeassa, kirkkaassa ja levollisessa mielentilassa, jossa näemme selkeästi että tässä hetkessä kaikki on hyvin, hän voisi hyvinkin oivaltaa mitä ajan takaa.

Jos hän olisi alhaisessa mielentilassa, jossa ajattelumme on sameaa, olo on levoton, hermostunut, jännittynyt, kireä tai raskas, hän saattaisi sivuuttaa sanomiseni ajatellen ”joo joo, ehkä sä voit olla onnellinen milloin vaan, mutta mun pitää saada kyllä kroppa tositimmiin kuntoon, rikastua ja saada hyvä parisuhde, ennen kuin mä voin olla ihan täysin onnellinen.”

Buahahhahahaa!

En silti olisi huolissani Menneisyyden Minän puolesta, koska tiedän, että vaikka hän juuri sillä hetkellä kokisi ettei voisi olla täysin onnellinen, hetkeä myöhemmin hänen sisäinen järjestelmänsä toimittaa hänelle uuden ajatuksen, joka nostaa hänen mielialansa ja ymmärryksensä taas korkeammalle tasolle.

Hetkeä myöhemmin hän voi olla täydellisen onnellinen olosuhteista riippumatta.

Toisin sanoen hänen — tai kenenkään muun meistä — ongelmana ei ole koskaan se, ettemmekö voisi olla jo täydellisen onnellisia tänään. Erittäin todennäköisesti koet jo nyt täydellisen onnen hetkiä. Ongelmana on se, ettemme tajua, että nämä onnen hetket ovat perustilamme — niin kuin ne olivat perustilamme jo lapsena — ja hetket, jolloin meillä on kurja olo, ovat poikkeustila.

Testaa jos et usko:

Hengaa useampi päivä putkeen jonkun ihmisen kanssa — mieluummin sellaisen, joka tavoittelee onnea. Kiinnitä huomiota siihen, miten usein hän on tyyni, levollinen ja hyvällä tuulella. Tarvittaessa vaikka kirjaa ylös kuinka monta kertaa hän käy hyvässä fiiliksessä.

Muutaman päivän kuluttua kysy häneltä hetkellä, jolloin hän on huonolla tuulella, kuinka usein hän uskoo kokevansa onnea. Todennäköisesti ei kauhean usein.

Jos luulet ettet voi kokea onnea ennen kuin asiat ovat tietyllä tavalla, olet vain ajautunut juuri sillä hetkellä oman ajattelusi ansaan. Onneksi se on vain ajatus, joka vaihtuu pian kevyempään, onnellisempaan ajatukseen.

Tänään sinäkin voit kokea täydellistä onnea.

Katso tämä hemmetin hauska TED-puhe siitä, miten onnellisuus lisää menestystä eikä päinvastoin:

Julkaistu

Mitä pelko oikeasti on ja miksei oikeasti ole mitään pelättävää?

”Mitä sä oikein hörötät siellä?” mieheni huikkasi olohuoneesta.

”Näitä NLP-sivustoja,” vastasin keittiöstä. Kävelin yhä naureskellen miehen luo. ”Jotenkin niin liikuttavaa ja surkuhupaisaa, miten nämä ihmiset ihan tosissaan luulevat, että meidän pitää oppia paremmin vaikuttamaan muihin ja muuttaa niiden käytöstä ja tunteita. Tai ylipäätään kontrolloida yhtään mitään, buhahahhaahaa!”

Vuosi sitten en olisi nauranut. Silloin minäkin olisin halunnut oppia lukemaan toisia paremmin ja varmistamaan, että viestini menee perille. Silloin minäkin halusin kontrolloida omia tunteitani ja hallita käytöstäni. Silloin minäkin elin jatkuvan pelon vallassa, vaikken edes tajunnut pelkääväni.

Nyt näen kristallinkirkkaasti, että maailma on hyvä paikka. Missään ajatuksissani tai tunteissani ei ole sinällään mitään väärää. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita. Kun en tee niistä ongelmaa, ne eivät ongelma.

Kaikki tunteeni ovat minussa ja syntyvät minussa, eikä minun siksi tarvitse saada muita käyttäytymään tai tuntemaan haluamallani tavalla voidakseni itse tuntea onnea, rakkautta tai hyvää oloa.

Näen myös kristallinkirkkaasti, miten juuri se, että yritämme kontrolloida tunteitamme, ajatuksiamme tai muita ihmisiä estää meitä näkemästä totuuden itsestämme:

Että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Että meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon heti kun annamme sille tilaisuuden.

Että meillä on sisäinen viisaus, joka ohjaa meidät automaattisesti tekemään elämää edistäviä ratkaisuja ja olemaan rakastavia ja oikeudenmukaisia muita kohtaan.

Että voimme tuntea täyttä onnea milloin tahansa olosuhteista riippumatta ja että meidän ei tarvitse mitenkään kehittää luovuuttamme — riittää, että näemme totuuden itsestämme.

Eniten minua nauratti NLP:tä opettavien tahojen sivuilla se, miten vilpittömästi ko. tahot uskoivat auttavansa ihmisiä pääsemään eroon peloistaan — vaikka juuri markkinoimalla ajatusta, että meidän pitää päästä eroon ”rajoittavista peloista” he tekevät keksitystä pelosta todellisempaa!

Todellinen pelko vs. keksitty pelko

Kaikki pelko syntyy tasan yhdellä tavalla: ajattelemalla.

Ilman ajatusta siitä, että sinua kohti juokseva harmaakarhu on vihainen ja voi syödä sinut, et voi tuntea pelkoa. Ilman ajatusta: ”Esitykseni menee pieleen ja muut nauravat minulle”, et voi pelätä esiintymistä. Ilman ajatusta rakkaasi kuolemasta et voi pelätä hänen kuolemaansa.

Ilman ajatusta ei ole pelkoa.

Ihmismieltä ei ole alunperin suunniteltu sellaisiin turvallisiin pullamössö-olosuhteisiin, jossa me elämme. Pelko on tarkoitettu suojamekanismiksi olosuhteisiin, jossa elämme jatkuvassa hengenvaarassa. Ympäristössä, jossa joku voi hetkellä millä tahansa hyökätä kimppuusi ja raiskata, pahoinpidellä tai tappaa sinut tai läheisesi. Me länsimaalaiset unohdamme, että aika moni ihminen elää tälläkin hetkellä sellaisessa maailmassa.

Niissä olosuhteissa ihmiset oppivat pienestä pitäen erottamaan todellisen pelon kuvitellusta pelosta.

Koemme todellista pelkoa silloin, kun olemme välittömässä hengenvaarassa.

Kaikki muu pelko on kuviteltua pelkoa.

Koska viimeksi sinä olit välittömässä hengenvaarassa? Minä olen ollut sellaisessa oikeastaan vain kerran elämässäni.

Loppiaisena 2009 lähdin typeryyksissäni ajamaan yliväsyneenä Haarajoelta Helsinkiin. Huomasin kyllä olevani väsynyt, mutta oletin selviäväni puolen tunnin matkasta kunnialla. En selvinnyt.

Ajoin ohituskaistaa, koska yritin päästä nopeasti kotiin. Koivukylän kohdalla nuokahdin hetkeksi rattiin. Säpsähdin samantien hereille, kun autoni alkoi täristä ajettuani penkalle. Tein paniikissa korjausliikkeen, jonka ansiosta auto lähti liukkaalla tiellä heittelemään holtittomasti toiseen suuntaan.

Heti menetettyäni auton hallinnan karjaisin vain ”enkelit, auttakaa”. Sitten kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa — ja kuitenkin salamannopeasti. Auto pyöri kolmen kaistan läpi tien toiselle puolelle ja jatkoi matkaa kyljellään ja perä edellä tienpiennarta pitkin kohti Helsinkiä. Minä suojasin kädellä kasvojani, kun kuljettajan puolen hajonneesta sivuikkunasta lensi autoon havuja ja hiekkaa… Sitten auto pysähtyi ja tömähti  takaisin neljälle renkaalle.

Istuin hetken tyrmistyneenä paikallani. Sitten pyörittelin niskojani, liikutin jalkojani, kokeilin kasvojani ja havaitsin olevani täysin ehjin nahoin. Hyppäsin autosta ja kiersin sen nähdäkseni autolle tulleet vauriot. Kuljettajan puolen etuikkuna oli rikki, sivupeili lentänyt ties minne ja auton toinen kylki kuin perunapelto, mutta muuten kaikki oli OK.

Totesin helpottuneena, ettei missään näkynyt merkkiä siitä, että tieltä ajautumiseni olisi aiheuttanut muita kolareita. Pieni ihme siihen nähden, että iltakuuden aikaan Lahden moottoritiellä oli vielä paluuruuhka. Paikalle rientäneet kauhistuneet ihmiset komensivat minut takaisin autoon odottamaan ambulanssia.

Itku tuli vasta kun soitin miehelle ja vanhemmille kertoakseni mitä oli tapahtunut.

Aina kun ajan paikan ohi kiitän jotain korkeampaa voimaa siitä, että minä ja kanssa-autoilijat selvisimme tapahtumasta yhtenä kappaleena.

Sen lisäksi olen muutaman kerran elämässäni ollut tilanteessa, jossa ajatus kuolemasta kävi mielessä, mutten ollut todellisessa vaarassa: roikkuessani pillastuneen hevosen selässä ja eksyttyäni Thaimaassa keskelle ei-mitään ilman vettä ja ruokaa.

Vaikka olen ollut oikeassa hengenvaarassa vain kerran, olen kokenut elämässäni määrättömästi pelon tunteita. Tällöin minua on pelottanut vahva mielikuva kuvitellusta tulevaisuuden tapahtumasta: läheisen kuolemasta, henkilökohtaisesta konkurssista, vakavasta sairaudesta, itseni nolaamisesta tai hylätyksi tulemisesta.

Vaikka pelko on tuntunut todelliselta, se on ollut täysin keksittyä. Käytännössä aina pelko on ollut myös turhaa, vaikka osa pelkäämistäni tapahtumista on tapahtunut. Miksi? Koska en ole oikeasti pelännyt tulevaa tapahtumaa, vaan tunteita, joita olettanut sen herättävän.

Pelkäät vain omia tunteitasi

Mikäli et ole akuutissa hengenvaarassa, jossa et ehdi juuri miettiä mitään, todellinen pelkosi ei ole hengenmenetys vaan tunteet, joita uskot tulevan tapahtuman herättävän.

Testaa jos et usko:

Mieti jotain asiaa, jota pelkäät. Kuvittele, että yhtäkkiä olisit täysin kyvytön tuntemaan yhtään mitään — edes pelkoa siitä ettet tunne mitään. Miltä asia nyt näyttää?

Pelkäätkö kuolemaa? Minä pelkään aina silloin tällöin. Mutta en pelkää sitä, että elämäni loppuu vaan sitä, mitä tunteita uskon oman kuolevani herättävän minussa ja muissa.

Kun kuvittelen oman kuolemani, kuvittelen itseni joko hetkeä ennen kuolemaa tiedostamassa että ”nyt mä kuolen” ja sitten tuntemassa voimakasta surua ja ahdistusta siitä, että elämä on ohi. Kuvittelen itseni henkenä kuoleman jälkeen katsomassa surevia omaisiani ja olevani pahoillani heidän puolestaan. Kuvittelen itseni ikuisuuden ajan mustassa tyhjyydessä ajattelemassa ”no tässäkö tämä nyt oli”.

Hassuinta tässä on se, etten voi mitenkään tietää mitä kuolemani hetkellä ja jälkeen tapahtuu. Ehkä kuolema tulee niin yllättäen, etten ehdi tajuta kuolevani. Ehkä kuoleman hetkellä tietoisuuteni ja ajatteluni lakkaa, jolloin en voi tuntea tai kokea yhtään mitään — en edes sitä, etten koe ja tunne mitään. Ehkä sieluni siirtyy johonkin henkimaailmaan, jossa se näkee tässä kaikessa jonkin isomman pointin ja sitä kautta näkee myös sen, ettei missään ole mitään pelättävää. En tiedä.

Mutta sen tiedän, etten minä pelkää kuolemaa. Minä pelkään mahdollisia tulevia tunnetiloja.

Sinä et tarvitse muilta mitään

Kaikkein eniten minua naurattivat NLP:tä opettavien tahojen myyntipuheet ”toisiin vaikuttamisesta” ja ”toisten tunteiden ja käytöksen muuttamisesta — jopa heidän huomaamattaan” eli suomeksi sanottuna toisten manipuloinnista. 

Hetkinen.

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että joku opettelee tekniikoita, joilla hän voi vaikuttaa sinuun ja muuttaa tunteitasi ja käytöstäsi, ehkä jopa huomaamattasi?

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että keskustelet jonkun sellaisen kanssa, joka yrittää ”hypnoottisella puheellaan” saada sinut taipumaan hänen kannalleen? Tai luoda sinuun paremman suhteen käyttämällä jollain kurssilla oppimiaan tekniikoita?

Buahaahhaaaaa! Minua ajatus naurattaa ihan hulluna!

Voi hyvät hyssyrät.

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin sinut itsensä ja maailman kanssa? Joka on niin täynnä rakkautta ja hyvää oloa, ettei hän koe tarvitsevansa keneltäkään mitään?

Vertaa tätä ihmistä ihmiseen, joka haluaa niin epätoivoisesti saada sinulta jotain, että menee kurssille oppiakseen miten voi taivuttaa sinut paremmin tahtoonsa.

Kumman sinä otat mieluummin ystäväksesi? Entä puolisoksesi?

Kumpi ihminen sinä haluaisit olla?

SHOKKIPALJASTUS: Siitä riippuen missä mielentilassa tietyllä hetkellä olet, sinä voit olla kumpikin heistä.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava

Moni olettaa virheellisesti että hän on ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa. Kun tietää miten paljon ajatuksemme ja mielialamme vaihtelevat, ei ole mikään ihme, että nämä ihmiset kokevat etteivät tiedä kuka he ovat. Aika skitsofreeninen lähestymistapa siis, eikä edes totta.

Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Testaa jos et usko:

Ensimmäinen esimerkki

Kuvittele että yhtäkkiä aikakoneella viereesi tuodaan vastasyntynyt sinä, 2-vuotias sinä, 8-vuotias sinä, 14-vuotias sinä, 20-vuotias sinä, 30-vuotias sinä jne. He kaikki näyttävät hieman erilaisilta — osa todella erilaisilta.

Kuvittele, että voimme kuulla ja nähdä heidän ajatuksensa. Heidän ajatuksensa kuulostaisivat todella erilaisilta — jopa silloin kun he ajattelisivat samaa asiaa.

Siitä huolimatta heissä olisi jokin hassu ”samuus”, josta tietäisit että kysesssä on sama ihminen. Se samuus on sinä — ajatukset, tunteet ja toiminta ovat jotain mitä sinä teet ja koet.

Toinen esimerkki

Oletko koskaan tavannut vuosien jälkeen ihmistä, jonka tunsit esimerkiksi lapsena tai nuorena? Elämäntilanteenne ja maailmankuvanne voi olla muuttunut paljonkin, mutta siitä huolimatta ihmisessä on jotain tuttua.

Ajatuksesi määrittävät tunteesi ja sitä kautta toimintasi.

Ajatuksesi ja tunteesi voivat vaihdella todella rajusti jopa muutaman minuutin sisällä siitä riippuen, miten alhaisessa tai korkeassa mielentilassa olet eli miten kirkasta tai sumeaa ajattelusi on.

Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin olemme rentoja, rauhallisia ja levollisia ja näemme elämämme tai ainakin jonkin asian todella kirkkaasti ja selkeästi. Usein nämä hetket tuntuvat tulevan ns. puskan takaa — ilman, että teemme yhtään mitään erityistä. Ja juuri se, että pääsemme tähän tilaan nimenomaan tekemättä yhtään mitään kertoo siitä, että se on meidän perustilamme.

Samalla lailla kuin veden pinta tyyntyy, jos se jätetään rauhaan, myös oma mielemme tyyntyy, kun annamme ajatustemme ja tunteidemme olla rauhassa.

Näinä kirkkauden hetkinä emme koe tarvitsevamme mitään, vaan kaikki on tässä. Meillä on tunne, että vaikkeivät asiat mene niin kuin mieluiten toivoisimme niiden menevän, missään ei sinällään ole mitään vikaa. Näemme, että olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Niinpä pystymme olemaan ns. oma itsemme.

Niissä hetkissä näemme, ettemme tarvitse mitään typeriä tekniikoita tai systeemejä vaikuttaaksemme toisiin ihmisiin, koska näemme ettei meidän onnellisuutemme tai rakastettavuutemme ole kiinni heidän tekemisistään. Niinpä pystymme tuntemaan heitä kohtaan täyttä rakkautta ilman sääntöjä, ehtoja ja vaatimuksia.

Sitä rakkautta, jota vanhemmat saattavat tuntea lastaan kohtaan ilman mitään erityistä syytä. Sitä rakkautta, jota pienet lapset tuntevat usein vanhempiaan kohtaan. Tai mitä tunnemme omia lemmikkieläimiämme kohtaan, vaikkeivat nämä tee mitään erityistä.

Kävin äsken makuuhuoneessa, jossa mieheni ja lapseni nukkuu. Sillä hetkellä he eivät tehneet mitään. Siitä huolimatta tunsin niin valtavaa rakkautta heitä kohtaan, että silmiini nousi kyyneleet. He eivät tehneet tunnetta. Edes heidän näkemisensä ei tehnyt tunnetta. Se, että ajattelin sillä hetkellä miten valtavasti rakastin heitä sai minut kokemaan valtavaa rakkautta heitä kohtaan.

Meillä kaikilla on myös hetkiä, jolloin alhaisiin ajatuksiin sotkeutuneena emme näe totuutta itsestämme ja muista.

Niinä hetkinä harhaudumme ajattelemaan, että meissä on jotain vikaa tai että meiltä puuttuu jotain. Kuvittelemme että ”se jokin” on saatava itsemme ulkopuolelta — vaikka sitten väkisin manipuloimalla, juonimalla tai hypnoottisesti puhumalla.

Näissä hetkissä olemme keksityn pelon vallassa. Katsomme päämme sisäistä kauhuleffaa luullen sen olevan totta.

Onneksi nämä hetket ovat poikkeustilanteita, jotka menevät itsestään ohi. Mitä selkeämmin näemme, että tunnemme todellakin vain omat ajatuksemme — emmekä ole omat ajatuksemme, sitä nopeammin poikkeustila menee ohi.

Tähän ei tarvita mitään tekniikkaa, vain yksi isompi oivallus, joka näyttää sinulle totuuden elämästä ja itsestäsi.

Totuus naurattaa

Tällä hetkellä, kun olen korkeassa mielentilassa, näen kristallinkirkkaasti miten me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Minua huvittaa se, miten välillä menemme mukaan alhaisen mielentilan ajatteluun luullen että todellisuus ”pakottaa” meidät tuntemaan mitä tunnemme.

Sellaisia höpsyköitä me kaikki välillä olemme. Erehtyminen on osa ihmisyyttä. Ja niin ovat kaikki tunteetkin — myös ne hetkittäin raskailta ja kireiltä tuntuvat.

Onneksi missään tunteissa ei ole mitään pahaa tai vaarallista, koska ne kertovat vain ajattelustamme, eivät todellisuudesta.

Minua naurattavat ihmiset, joiden näen pyörivän alhaisen ajattelun tilassa etsimässä tapoja ”tulla paremmaksi ihmiseksi”, ”tulla onnellisemmaksi”, ”tulla luovemmaksi”.Se on minusta yhtä hassua, kuin jos he pyörisivät ympäriinsä etsien omaa nenäänsä. 

Voi kullanmurut!

Tunnen valtavaa rakkautta ja lempeyttä niitä ihmisiä kohtaan, jotka ihan tosissaan uskovat, että he ja muut tarvitsevat jotain tekniikoita, strategioita, metodeja tai salaista tietoa voidatakseen kohdata toisen ihmisen ”oikein” ja saadakseen tältä onnea, rakkautta, hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta tai edes rahaa.

Ja miksi he haluavat sitä rahaa niin paljon, että opiskelevat manipuloimaan muita sen sijaan että luottaisivat omaan työhönsä ja tuotteeseensa ja lisäarvoon, jota se muille tuo? Koska he luulevat että he tarvitsevat rahaa voidakseen kokea onnen, arvostuksen, menestyksen ja rakkauden tunteita.

Voi rakkaat ihmislapset!

Katsot vain kauhuleffaa

Kuvittele, että katsot kauhuleffaa ja eläydyt elokuvaan niin täysillä, että unohdat katsovasi kauhuleffaa. Haluatko että joku tulee siinä tilanteessa opettamaan sinulle tekniikoita, joilla voit hallita kauhuasi — vai olisiko ehkä sittenkin fiksumpaa, että joku muistuttaa sinua siitä, että katsot kauhuleffaa?

Eräät tuntemani NLP-opettajat luulevat että he ovat opettamassa ihmisille, että nämä katsovat kauhuleffaa. Mutta jos joku katsoo kauhuleffaa eikä hänen pelkonsa ole todellista, miksi hänen pitäisi lähteä muuttamaan tai poistamaan kokemaansa tunnetta?

Ei tunne ole ongelma vaan se, että oletamme tunteen kertovan jotain meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Aina kun annamme tavalla tai toisella ymmärtää että jostain kannattaa hankkiutua eroon, väitämme, että siinä on jotain väärää, huonoa, vaarallista tai haitallista.

Mieti itse: koska viimeksi olet halunnut päästä eroon jostain, mitä pidit hyvänä? Miten paljon sinun mielestäsi kannattaa nähdä vaivaa päästäkseen eroon jostain, joka on ok, vaikkei välttämättä ykköslempijuttusi?

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteissa ei itsessään ole mitään pahaa. Joskus jopa haluamme tuntea niitä. Siksi lapset tykkäävät kertoa kummitustarinoita. Siksi katsomme kauhuelokuvia, thrillereitä ja toimintaelokuvia. Siksi ostamme lehtiä, jotka kertovat kauheista ihmiskohtaloista. Siksi kertaamme työpaikan kahvitunneilla ja kavereiden kanssa puhelimessa tuttujen ja tutuntuttujen kovia kokemuksia. Siksi palaamme muistoissamme menneisyyden kauhun hetkiin ajatellen ”onneksi se on nyt ohi”.

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteet tuovat elämään lisää sävyjä ja rikkautta. Koemme ne ongelmiksi vain sillä hetkellä, kun luulemme että jokin itsemme ulkopuolinen asia pakottaa meidät kokemaan niitä.

Sillä hetkellä kun näemme, että tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme, pelosta, ahdistuksesta ja jännityksestä tulee vain yksi tunne muiden joukossa — tunne, joka menee kohta ohi, kun ajatuksemme taas vaihtuvat.

Haluatko herätä painajaisesta?

Tunnen täyttä onnea, rauhaa ja rakkautta, vaikka kukaan muu ei ikinä tajuaisi sitä, mitä tässä yritän näyttää.

Minulle riittää henkilökohtaisesti se, että näen muiden olevan OK ja näkevän vain painajaista, josta he säpsähtävät aika ajoin hereille, vaikka painajaista nähdessään he itse uskovat elävänsä helvetissä.

Mutta tämä ymmärrys, josta käsin katson maailmaa ja muita, tuo mukanaan hassun ilmiön.

Koska minun ei tarvitse tehdä mitään ollakseni onnellinen, rakastettu ja hyväksytty, yhtäkkiä käytössäni on valtavasti aikaa, energiaa ja aivokapasiteettia. Yhtäkkiä näen hyvin selkeästi mikä edistää elämää suuressa mittakaavassa ja mikä ei.

Näen, että on oikein edistää elämää siitä huolimatta, ettei minun onneni riipu mistään mitä teen.

Jos olisin kuullut jonkun sanovan näin vuosi sitten, en olisi pystynyt samaistumaan siihen, mitä hän sanoo. Enkä samaistunutkaan — olen ennen aina olettanut, että pyyteettömästi elämää edistävillä ihmisillä on ollut salainen motiivi saada näin itselleen enemmän onnea, hyväksyntää, mainetta ja kunniaa.

Nyt ajatus tuntuu todella hassulta.

Minä näen, että on oikein herätellä ihmisiä tähän ymmärrykseen.

Se, että jokin on oikein, ei välttämättä tunnu hyvältä tai hienolta — se tuntuu vain oikealta. Samalla tavalla kuin tuntuu oikealta sanoa että sukunimeni on Manninen ja väärältä sano että se on Smith.

Näen, että Suomella, ihmiskunnalla ja maapallolla olisi käyttöä ihmisille, jotka näkevät kirkkaasti sen, että me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia.

Että meillä kaikilla on jo käytössämme valtava viisaus ja luovuus, ääretön rakkaus ja hyvin selkeä oikeudentaju.

Että elämä on oikeasti henkisesti kevyttä ja helppoa — paitsi niinä hetkinä, jolloin menemme mukaan alhaiseen ajatteluumme emmekä huomaa että tunnemme vain ajatuksemme.

Että ei ole mitään pelättävää. Että pahinta mitä meille voi tapahtua on oma ajatuksemme, mutta sekin vaihtuu pian uuteen.

Haluatko sinä herätä painajaisesta? Haluatko alkaa edistää elämää tavalla, joka sinusta tuntuu oikealta?

Ei hyvältä, ihmeelliseltä tai hienolta — pelkästään oikealta.

Et tarvitse heräämiseen lisää tekniikoita, teorioita, strategioita. Et tarvitse terapiaa. Et tarvitse hypnoottista puhetta ja mielikuvien muuttamista. Et tarvitse muistojen pyyhkimistä. Et tarvitse menneissä elämissä käymistä. Et tarvitse selvännäköijöitä, astrologeja tai tarot-kortteja.

Tarvitset vain yhden oivalluksen, joka näyttää sinulle totuuden itsestäsi ja elämästäsi. Sen, ettet tarvitse mitään ollaksesi onnellinen ja rakastettu. Sen, että sinä olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava.

Sen, että jos et juuri tällä hetkellä näe tätä totuutta itsestäsi, tunnet vain ajattelusi ja ajatus, joka estää sinua näkemästä totuuden, vaihtuu kyllä kohta toiseen, parempaan ajatukseen.

”Henki minussa kunnioittaa henkeä sinussa.”