Sano EI, jotta voisit sanoa KYLLÄ

Jos iskisin sinua taikasauvalla päähän niin, ettet kykenisi enää koskaan kokemaan syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa, mille sinä sanoisit ”ei kiitos” tai ”kiitti mulle riitti”?

Siitä lähtien kun liityin Naiset jotka sanovat ei -ohjelman tekijätiimiin, olen miettinyt paljon sitä, miksi ”ei”:n sanominen tuntuu olevan niin vaikeaa — varsinkin meille naisille.

Miksi joskus on niin vaikeaa jättää taakseen asioita, ihmisiä ja tilanteita, jotka eivät enää palvele minua?

Miksi välillä on vaikeaa kieltäytyä innostavista ehdotuksista?

Entä sivuuttaa vaatimukset ja odotukset, joita muut tai minä itse asetan itselleni?

En väitä olevani tässä asiassa edelleenkään mikään ekspertti.

Vuosien mittaan olen oppinut vähentämään radikaalisti jees-tyttöilyä, eli pelon, syyllisyyden tai häpeän takia myöntymistä tilanteisiin ja asioihin, joita en oikeasti halua elämääni.

En esimerkiksi lähde enää mukaan työprojekteihin, joita tekisin ensisijaisesti rahasta.

Olen huomannut, että jos projekti ei ole niin kiinnostava ja houkutteleva, että haluaisin tehdä sen ilmaiseksi, jossain vaiheessa raha lakkaa motivoimasta ja alan miettiä onko tämä todellakin paras tapa käyttää aikaani. Yleensä ei ole.

Sen sijaan sanon vieläkin liian helposti ”kyllä” asioille, joille minulla ei olisi oikeasti aikaa tai energiaa silloin, kun tehtävä on näennäisen yksinkertainen ja minä olen niin kiireessä, etten huomaa miettiä missä välissä oikeasti ehtisin homman tehdä.

Tämä näkyy aivan erityisesti kodin arkeen liittyvistä asioista sovittaessa.

Aamukiireen keskellä minun on liian helppo sanoa ”joojoo” kun puoliso pyytää hoitamaan jonkin erikoistehtävän, vaikka päivässä ei oikeasti ole rakoa, jossa voisin hoitaa homman alusta loppuun.

Kaikkein eniten skarppaamista minulta vaativat uudet ideat ja projektit, jotka saavat niin liekkeihin, että ennen kuin olen ehtinyt miettiä mitä niiden toteuttaminen käytännössä vaatii minulta, ehdin jo suostua niihin tai ilmoittaa niistä koko kansalle.

Viimeiseen ongelmaan olen saanut avuksi pienen ryhmän ihmisiä, joiden erikoistehtävänä on pointata minulle milloin moponi on karkaamassa käsistä.

He ovat hyviä näkemään miltä ongelmilta suljen silmäni keskittyessäni liikaa siihen mitä mahdollisuuksia projekti tarjoaa.

Ajan myötä olen oppinut jo kysymään mielessäni uusien ideoiden kohdalla ”mitä X, Y ja Z sanoisivat tästä?”

Lähes aina arvaukseni heidän mielipiteestä osuu oikeaan. Käytännössä aina heidän neuvojensa kuunteleminen on kannattanut.

Ehkä eniten minua on kuitenkin auttanut sen muistaminen, että jokainen ”kyllä” tarkoittaa että sanon ”ei” yhdelle tai useammalle asialle.

Mitä enemmän sanon kyllä asioille, joita en oikeastaan halua tehdä, jotka eivät enää palvele minua tai joista seuraa enemmän harmia kuin hyötyä, sitä vähemmän minulla on kalenterissani tilaa ja tililläni varaa asioille, jotka ovat minusta kiinnostavia, hauskoja, hyödyllisiä ja hyviä.

Millaisissa tilanteissa sinun on vaikea sanoa ei?

Mille sinä haluaisit sanoa ei jos et pystyisi häpeämään, pelkäämään tai kokemaan syyllisyyttä?

Haluatko saada oman tukijoukon auttamaan isojen päätösten tekemisessä tai sellaisten asioiden karsimisessa, jotka eivät enää palvele sinua?

Lue lisää Naiset jotka sanovat ei -sarjasta ja siihen hakemisesta täältä.

sanoei

Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus ”rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus ”rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten ”en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: ”En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” ”Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” ”Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: ”Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” ”Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Miksi jotkut ovat ”homojen avioliittoa” vastaan?

Kun olin 15-vuotias finninaamainen ”läski lehmä”, niin kun jotkut koulussa minua kutsuivat, suurin haaveeni oli päästä joskus vielä naimisiin.

Siksipä kipein asia, jonka veljeni minulle sanoi oli ”sä et pääse ikinä naimisiin vaan jäät vanhaksi piiaksi”.

Veljeni oli väärässä. ”Pääsin” naimisiin useamman kuin kerran.

Tuolloin avioliitto merkitsi mielessäni sitä, että jos joku haluaisi mennä kanssani naimisiin, silloin suhteemme oli jotenkin ”todellisempi”.

Tuohon aikaan en kokenut olevani rakastettava, joten uskoin että avioliitto voisi toimia todistuksena siitä, että toinen ihan oikeasti rakastaa minua.

No, koska muiden minua kohtaan kokemalla rakkaudella ei ollut mitään tekemistä sen kanssa miten rakastettavaksi itseni koin, päädyin eroamaan yhtä monta kertaa kun menin naimisiin.

Vasta viimeisen eron jälkeen tajusin, että niin kauan kun en itse kokenut olevani rakastettava, minkään valtakunnan avioliitto ei saisi minua tuntemaan oloani rakastetuksi.

Tajusin myös, ettei avioliitto automaattisesti taannut suhteen kestävyyttä.

Nyt olen ollut yli kuusi vuotta yhdessä lasteni isän kanssa. Emme ole naimisissa emmekä näillä näkymin näe siihen mitään tarvetta.

Koska olen oivaltanut että olen hyvä, ehjä ja rakastettava, pystyn kokemaan enemmän rakkautta tässä parisuhteessa kuin mitä olen koskaan kokenut missään muussa suhteessa.

Näistä taustoista johtuen en henkilökohtaisesti näe avioliittoa mitenkään tavoiteltavana tilana, vaikka ymmärrän että siitä voi olla tietyissä tilanteissa taloudellista ja juridista hyötyä.

Siitä huolimatta mielestäni kaikilla toisiaan rakastavilla aikuisilla oikeustoimikelpoisilla ihmisillä jotka eivät ole lähisukulaisia, pitää olla oikeus mennä naimisiin keskenään.

Lähipiiriini kuuluu niin lapsia adoptoineita homopareja kuin ihmisiä, jotka ovat sitä mieltä että vain eri sukupuolta olevilla on oikeus mennä naimisiin ja kasvattaa lapsia.

Olen keskustellut näiden tasa-arvoista avioliittolakia vastustavien ihmisten kanssa aiheesta.

Luulen, että isoin ongelma tasa-arvoisesta avioliitosta väiteltäessä on se, että sitä vastustetaan tunnesyistä ja yritetään puolustaa järkisyillä.

Universaali sääntökirja ei kiellä homoavioliittoja

Voiko joku näyttää minulle sen universaalin sääntökirjan, jossa sanotaan että:

  1. ei saa rakastua samaa sukupuolta olevaan (tai haluta muuttaa sukupuoltaan)
  2. on väärin mennä naimisiin (tai pysyä naimisissa) samaa sukupuolta olevan kanssa

Ei, raamattu ei ole Universaali Sääntökirja. Se on yhden uskontokunnan perusteos. Edes vanha testamentti ei ole Universaali Sääntökirja, vaikka siihen uskovat kristittyjen lisäksi juutalaiset.

Ei ole mitään universaalia aina ja kaikkialla paikkansa pitävää totuutta, ettei kaksi samaa sukupuolta olevaa saisi rakastua ja mennä naimisiin.

Ei ole edes mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo että vain kaksi ihmistä voi mennä keskenään naimisiin tai että vain täysi-ikäiset saavat mennä naimisiin.

Toisin sanoen se, kuka saa mielestämme mennä naimisiin on aina mielipidekysymys — makuasia, jonka perustelut riippuvat henkilön taustasta ja siitä mitä hän arvostaa.

Miksi homot eivät saa mennä naimisiin?

Olen yrittänyt ymmärtää tasa-arvoisen avioliittolain vastustajien sisäistä logiikkaa. Löysin ainakin tällaisia selityksiä:

”Minut on kasvatettu lapsena uskomaan että homoseksuaalisuus on luonnotonta, koska se ei voi missään olosuhteissa johtaa lasten saamiseen. Jollain tasolla nimittäin koen että seksin pohjimmainen tarkoitus on saada ihminen jatkamaan sukuaan, vaikka tajuan ettei kaikki miesten ja naistenkaan välinen seksi tähtää lastenhankintaan.

Koska koen niin vahvasti että homoseksuaalisuus on luonnotonta, ajatus homoseksistä iljettää minua samalla tavalla kuin ajatus insestistä tai pedofiiliasta ja siksi en halua millään lailla ajatella, saati kannustaa tällaista toimintaa.”

Tämä näyttää olevan ennen vuotta 1960 syntyneiden tuttujeni pääargumentti.

”Uskon raamatun sanaan ja noudatan sen ohjeita aina kuin vain mahdollista — toki nykyolosuhteisiin soveltaen. Raamatussa sanotaan minun mielestäni tarpeeksi selkeästi että homous on syntiä ja en todellakaan halua kannattaa tai suosia synnin harjoittamista.

Ymmärrän että homot eivät valitse halujaan samalla tavalla kuin naapurin puolisoa himoitseva ei valitse himojaan, mutta se ei tee kummankaan halujen ja himojen toteuttamisesta minun mielestäni oikeutettua.

Ennen kaikkea kristillinen kirkko on kieltänyt aina (eli vuodesta 342 jKr) homojen avioliitot enkä näe miksi sen pitäisi hyväksyä ne nytkään kun raamattu kerran kieltää homostelun.”

Tämä näyttää olevan mm. kristillisdemokraattien näkökanta asiaan.

”Olen pienestä lapsesta asti nähnyt avioliiton kauniina miehen ja naisen välisenä liittona, jonka tarkoituksena on saada lapsia ja luoda näiden suojaksi taloudellisesti ja juridisesti turvattu perheyksikkö. Ajatus avioliitosta josta puuttuisi joko mies tai vaimo tuntuu jotenkin vajaalta tai väärältä. En voi kannattaa asiaa, joka tuntuu väärältä.”

Tai tämän variaatio:

”Uskon että lapsen kehitykselle on parasta että lapsella on isä ja äiti, jotka kasvattavat hänet yhdessä. Tasa-arvoinen avioliitto antaisi homoille oikeuden adoptioon.

Koska homoliitoissa aina puuttuu joko äiti tai isä, ne eivät koskaan ole optimaalisia (ja ehkä pelkään että homoisä sekaantuisi samaa sukupuolta olevaan lapseensa) enkä siksi halua kannattaa homojen adoptio-oikeutta enkä sitä kautta avioliittoakaan.”

Tämäntyyppisiä väitteitä olen kuullut henkilöiltä, jotka eivät sinällään ole homoutta vastaan, koska heillä on homokavereita, mutta eivät pysty silti sietämään ajatusta ”homojen avioliitosta” tai siitä että homot adoptoisivat lapsia.

Miksi homot saavat mennä naimisiin?

Tasa-arvoisen avioliiton puolustajat puolestaan perustelevat liittoja useimmiten tämäntyyppisellä logiikalla:

”Ymmärrän ettei homoseksuaalisuus ole sairaus tai häiriö jonka voisi tai joka pitäisi korjata vaan ihmisen synnynnäinen ominaisuus. Homot eivät valitse seksuaalista suuntaustaan sen enempää kuin heterot valitsevat oman seksuaalisen suuntautumisensa.

Suomessa oikeustoimikelpoiset aikuiset ihmiset saavat mennä naimisiin toisten oikeustoimikelpoisten aikuisten kanssa, jotka eivät ole heille lähisukua. Tällä hetkellä avioliittoon edellytetään että he ovat eri sukupuolta, mutta kuitenkin Suomen laki tunnistaa homojen avoliitot ja antaa heidän rekisteröidä suhteensa.

Ihmiset jotka eivät aio tai voi hankkia lapsia saavat mennä naimisiin. Jopa ihmiset jotka eivät voi tai halua harrastaa seksiä voivat mennä naimisiin.

Ihmiset joilla on erilainen libido ja seksifantasiat voivat mennä keskenään naimisiin. Ihmiset jotka eivät voi tai aio asua edes yhdessä voivat mennä naimisiin.

Ihmiset jotka eivät kuulu kirkkoon, usko jumalaan tai raamatun oppeihin saavat mennä naimisiin. Eri uskontokuntiin, poliittisiin puolueisiin, kulttuureihin ja kansalaisuuksiin kuuluvat ihmiset saavat mennä naimisiin.

Ihmiset jotka poikkeavat valtaväestöstä esimerkiksi fyysisesti (esim. sokeat ja kuurot) tai neurologisesti (esim. Aspergerin syndroomaiset ja ADHD ihmiset) saavat mennä naimisiin.

Oikeusministeriön luvan kanssa jopa lähisukulaiset voivat mennä naimisiin keskenään ja alaikäiset voivat mennä naimisiin täysikäisten kanssa. Samoin täysikäinen ihminen, joka on aloittanut seksisuhteen kumppaniinsa kun tämä oli alaikäinen, saa mennä tämän kanssa naimisiin viimeistään silloin, kun alaikäisestä tulee täysikäinen.

Koska homous ei ole nykytiedon mukaan sairaus eikä Suomen lain mukaan rikos, mielestäni on epäloogista ja oikeustajuni vastaista, että homoseksuaalit eivät saa mennä toistensa kanssa naimisiin.

Meillä ei ole erillisiä virallisia parisuhdestatuksia ihmisille, jotka eivät halua tai voi saada lapsia, jotka eivät kuulu kirkkoon, jotka ovat vammaisia, jotka kuuluvat eri uskontokuntiin tai jotka menevät luvan saatuaan alaikäisen kanssa naimisiin. On epäloogista, että homoseksuaaleilla pitäisi olla erilaiset oikeudet ja erilainen nimitys liitolleen.”

Tämä on oma perusteluni sille miksi tasa-arvoinen avioliittolaki pitäisi hyväksyä. Sen lisäksi tutkimustieto ja omat kokemukseni puhuvat sen puolesta, että homoseksuaalien kasvattamat lapset kasvavat tunne-elämältään vähintään yhtä terveiksi kuin heteroseksuaalisen kasvattamat lapset.

”Minun mottoni on ’elä ja anna toisten elää’. Jos joku juttu ei (todistettavasti) satuta muita tai ole minulta tai muilta pois, minun mielestäni se pitää sallia. En ymmärrä miten homojen tai transihmisten avioliitto-oikeus olisi pois keneltäkään muulta tai esimerkiksi vähentäisi oman avioliittoni arvoa.

Eihän sekään että jotkut eroavat tai ovat onnettomasti naimisissa tai menevät rahasta naimisiin vähennä minun avioliittoni arvoa.”

Tämä on usein sellainen argumentti jonka kuulen ihmisiltä joita ei välttämättä  kiinnosta yhteiskunnalliset asiat.

Kuinka saada tasa-arvoista avioliittolakia vastustava muuttamaan mieltään?

Ensimmäinen askel minkä tahansa asian muuttamiseen on tosiasioiden tunnustaminen.

On tosiasia, että Suomessa on paljon ihmisiä — ja eduskunnassa paljon kansanedustajia — joissa ajatus homoseksuaalien ja transseksuaalien avioitumisesta herättää alitajuista emotionaalista vastarintaa.

Tämä on OK. Meillä jokaisella on asioita, joista emme pidä kasvatuksemme ja kokemustemme takia.

Minua inhottaa ajatus koirien syömisestä enkä haluaisi laillistaa koirienlihan myyntiä Suomessa, vaikka järjellä tajuan että vastustukselleni on vähän järkisyitä.

Minä en pidä tupakansavusta tai tupakoinnista ja toivon salaa että tupakointi loppuisi kokonaan maailmasta viimeistään siihen mennessä kun poikani tulevat teini-ikään. Voin perustella toivettani tupakoinnin epäterveellisyydellä, mutta totuus on se, että olen lapsena oppinut pitämään tupakointia vastenmielisenä tapana.

Minusta ajatus moniavioisesta parisuhteesta tuntuu todella oudolta enkä koskaan haluaisi itse sellaiseen, vaikka monissa uskonnoissa ja kulttuureissa sitä pidetään normaalina. Vaistomaista reaktiotani ei muuta edes tieto siitä, että moniavioisissa mormoniperheissä kasvaneet tytöt voivat jopa unelmoida ”siskovaimojen” tuomasta emotionaalisesta turvasta.

Minun mielestäni tämän maan asioita hoitaessa pitäisi lähteä liikkeelle perustuslaista ja ihmisoikeuksista.

Toivon että ihmiset, jotka päättävät koko kansakunnan asioista, ainakin yrittäisivät sivuuttaa omat henkilökohtaiset mieltymyksensä päätöksenteossa jos ne ovat ristiriidassa perustuslain ja ihmisoikeuksien kanssa.

Mutta tämä on vain minun henkilökohtainen mielipiteeni, ei universaali totuus.

Jos minut pitäisi vakuuttaa koiranlihan syönnin oikeutuksesta tai moniavioisuuden laillistamisesta, voisi olla vaikeaa saada minut pitämään koiranlihasta enkä usko että haluaisin moniavioiseen suhteeseen vaikka se olisi laillista.

Sen sijaan minut voisi saada äänestämään koiranlihan myymisen tai jopa moniavioisuuden oikeutuksesta, jos niiden kieltäminen pystyttäisiin osoittamaan minulle perustuslain vastaiseksi, ihmisoikeuksia rikkovaksi ja tieteellisin tutkimuksin perusteettomaksi.

Äänestitkö kansanedustajaa tai äänestäisitkö kansanedustajaa, joka laittaa omat henkilökohtaiset mieltymyksensä perustuslain, ihmisoikeuksien ja pätevien tieteellisten tutkimusten edelle?

Minä en ole äänestänyt enkä äänestä.

Jos äänestämäsi puolueen enemmistö tai kansanedustaja jota äänestit on äänestämässä tavalla, joka rikkoo perustuslakia tai ihmisoikeuksia etkä pidä siitä, ilmoita hänelle, että hän toimii nyt vaistonvaraisesti niin kuin villipeto, ei rationaalisesti niin kuin ihminen jonka ajattelu on kirkkaimmillaan.

Jos lakialoite ei nyt mene läpi, äänestä ensi vaaleissa tietoisemmin niitä, jotka pystyvät sivuuttamaan tarvittaessa henkilökohtaiset mieltymyksensä.

Uskallatko antaa itsesi rakastaa?

Tuntuuko sinusta että parisuhteesi on rakkaudeton? Ettet enää tunne mitään puolisoasi kohtaan? Tai ehkä tunnet häntä kohtaan enää halveksuntaa, vihaa tai vastenmielisyyttä?

Leikitään, että minulla olisi taikapilleri, jonka ottamalla voisit jo tänään kokea rakastavasi kumppaniasi täysin sydämin. Yhtäkkiä kaikki vanha kauna ja viha sulaisi pois ja olisit täynnä rakkautta kumppaniasi kohtaaan.

Ottaisitko taikapillerini?

Jos ottaisit, minulla on hyviä uutisia — voit palata rakkauteen jo tänään. Kerron asiasta lisää vaikkapa tällä videolla.

Entä jos ajatus heti takaisin rakkauteen palaamisesta ei täyttänytkään sinua helpotuksella ja toivolla?

Tunnetko epäuskoa ja kyynisyyttä:

”Niin varmaan, tämä tilanne on niin toivoton, etten halua edes kiusata itseäni kuvittelemalla miltä tuntuisi yhtäkkiä olla noin vaan takaisin rakkaudessa. Siitä tulisi vain entistä pahempi mieli kun ei se kuitenkaan onnistu. Tämä peli on jo menetetty.”

Tunnetko nolotusta:

”Jos voisin palata noin vain rakkauteen, niin sitten kaikki tämä riitely, draama, terapiassa ravaaminen ja kavereille valittaminen olisi ollut täysin turhaa.”

Tunnetko vastahakoisuutta tai pettymystä:

”Jos nyt yhtäkkiä alkaisin rakastaa täysin sydämin kumppaniani, niin sitten joutuisin unohtamaan sen tyypin, johon olen ihastunut ja sen ihanan unelmaelämän sinkkuna, joka melkein on jo ulottuvillani.

Jatkaisin tässä tylsässä suhteessa ja pienissä piireissä homehtumista loppuelämäni rakkauden sokeuttamana. Sitten jonain päivänä voisin havahtua huomaamaan että olin unohtanut kokonaan elää kun himmailin vain himassa puolison kanssa.”

Tunnetko pelkoa:

”Jos en pystyisi enää ylläpitämään tätä halveksuntaa ja vihaa kumppaniani kohtaan, hän luulisi että pääsi kuin koira veräjästä ja saa jatkaa minun satuttamistani”.

Tunnetko kipua:

”Jos antaisin itseni rakastaa kumppaniani täysin sydämin, minua sattuisi aina vain pahemmin se, ettei hän rakasta minua enää.”

Kun olet rakkaudessa, koet vain rakkautta

Mieti jotain hetkeä, jolloin sinulla on ollut fiilis, että maailma on hyvä ja kaunis, kaikki on OK ja elämä on jotain niin ihmeellistä, että sydämesi tuntuu laajenevan.

Ehkä olet juuri sillä hetkellä tuijottanut vastasyntyneen vauvasi silmiin tai silittänyt nukkuvan lapsesi poskea.

Ehkä olet seissyt tähtikirkkaan yötaivaan alla tai aavan meren rannalla tai korkean vuoren huipulla ja ihmetellyt edessäsi olevan maiseman suuruutta ja itsesi pienuutta.

Ehkä olet katsellut tai kuunnellut jotain upeaa musiikki- tai tanssiesitystä joka saa ihon kananlihalle ja kyyneleet silmiin.

Ehkä olet maannut uuden rakkaasi kainalossa kesäaamuna kun ei ole ollut kiire mihinkään.

Mehustele hetki tällä fiiliksellä.

Miltä maailma näyttää tästä fiiliksestä käsin? Miltä elämässäsi olevat ongelmat ja kriisit tuntuvat tästä fiilikseltä käsin?

Oletko mieluummin rakkaudessa vai vihassa, inhossa tai välinpitämättömyydessä?

Silloin kun minä olen tässä suuren rakkauden tilassa, kaikki ongelmat tuntuvat pieniltä ja merkityksettömiltä.

Jotkut ongelmat lakkaavat kokonaan olemasta — toiset näyttävät enemmän käytännön ongelmilta, joihin on varmasti olemassa jokin ratkaisu, vaikken sitä vielä näekään.

Jos tässä tilassa ajattelen niitäkin rakastamiani ihmisiä, jotka ovat käyttäytyneet ikävästi tai epäoikeudenmukaisesti minua kohtaan, pystyn näkemään heidän tehneen niin ajattelemattomuuttaan, taitamattomuuttaan tai koska he ovat olleet pelon tai vihan vallassa.

Näen heidän ajatustensa, tekojensa ja tunteidensa ohi heidän ihmisyytensä ytimeen ja pystyn antamaan anteeksi.

Samalla näen että usein kaikkein rakkaudellisinta mitä voin tehdä on estää toista kohtelemasta minua, muita tai itseään laiminlyöden, satuttaen tai epäoikeudenmukaisesti.

Joskus kaikkein rakkaudellisinta on rakastaa toista vähän kauempaa. Joskus kaikkein rakkaudellisinta on katkaista välit kokonaan.

Vertaa sitä miltä sinusta tuntuu kun olet suuren rakkauden tilassa siihen välinpitämättömyyden, vihan, vastenmielisyyden ja halveksunnan tunteeseen, jota olet tuntenut kumppaniasi kohtaan.

Onko tämä kurja olo todellakin se tunnetila, jossa haluat viettää aikaasi?

Huomaa, että äsken tarjosin sinulle mahdollisuutta kokea suurta rakkautta ja sinä et halunnut ottaa sitä vastaan.

Samalla tavalla oma mielesi tarjoaa sinulle joka päivä mahdollisuuden kokea suurta rakkautta puolisoasi kohtaan.

Ota se vastaan.

uskallatkorakastaa

Tällä 30 minuuttia pitkällä videolla puhun siitä miten rakkauden salainen sääntökirjamme estää meitä kokemasta rakkautta:

Katri muuttaa maalle (ja tekee uuden blogiosion)

Tämän kesän ajan olen ollut erityisen kiinnostunut kotiin liittyvien käytännön ongelmien ratkomisesta. Tämä voi osaltaan selittyä ADD- eli keskittymishäiriööni saamastani lääkityksestä. Lääkkeen vaikutusaikana ennen vaikealta tuntuvat arkiaskareet ja kodin organisointi tuntuu suorastaan helpolta.

En ole kirjoitellut uusista kiinnostuksen kohteistani kuten myrkyttömät ja itsetehtävät pesuaineet tänne kutri.net:iin, kun ne ovat tuntuneet olevan niin kaukana sivuston ”vanhoista” aihepiireistä.

Olen Helsinkiin muutettuani vannonut, etten ikinä muuta enää maalle tai halua isoa kämppää. Laitettuani kesän ajan kotia kuntoon ja rampattuani perheen kanssa maalla hellettä paossa, asia johti toiseen… ja nyt meille on hankittu omakotitalo maalta.

Tämä on kolmas kerta kun kokeilen maalle muuttoa. Ensimmäisen tonttini ostin samalta kylältä jo 1998, mutta myin sen pari vuotta myöhemmin siskoni perheelle, kun totesin heidän tarvitsevan sitä enemmän kuin minä. Toinen yritys oli 2003, kun ostin isäni vanhan talon, jossa vietinkin tuotteliaimmat aikani ja mm. tein Kutri kuntoon -vuoden. Tämä talo siirtyi veljeni perheelle 2009.

Tällä kertaa lähtökohdat maalle muuttoon (ja siellä pysymiseen) ovat paremmat kuin koskaan koska talo on (remontin jälkeen) paremmin asuttava kuin ensimmäinen tonttini tai isältäni ostettu talo oli tuolloin ja lapsiperheenä osaamme todellakin arvostaa paikkakunnalla asuvien sukulaisten tuomaa turvaverkkoa, pikkulapsille ihanteellista ympäristöä ja luonnon rauhaa.

Talo on valmistunut 1960 eikä sitä ole sen koommin juuri remontoitu. Onnistuimme järjestämään asiat niin, että saamme asua vielä remontin ajan Helsingin kodissamme. Nyt olen sitten viimeiset pari viikkoa selvittänyt puoli-pakkomielteisesti remonttiin liittyviä asioita.

Jos kodinhoito on vähän sivussa henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin teemoista, remontti on siitä todella kaukana. Itselleni uskollisena haluaisin jakaa remontista oppimiani asioita, mutten tukkia pääblogia remppajutuilla, jotka eivät ”ehkä” kaikkia kiinnosta.

Niinpä tein nyt sitten Kutri.net:iin oman osion vain remonttiin, kodinhoitoon, puutarhan laittamiseen ja tee-se-itse-hommiin liittyen. Löydät siihen liittyvät kirjoitukset nyt sitten täältä: https://kutri.net/jasenet//koti/ .

Kuopuksen päiväkotiin tutustuttaminen ei ole mennyt ihan putkeen, koska herra sairastui toisen päiväkotipäivän iltana kuumeeseen ja on edelleenkin flunssainen. Niinpä en ole vielä tulevallakaan viikolla saamassa sitä 20 lapsivapaata tuntia, joista olen haaveillut ainakin viime talvesta asti.

Tavoitteenani on päästä päivittämään sivustoa useammin sen päivän koitettua kun molemmat lapset menevät ihan oikeasti päiväkotiin. Toivon että se koittaisi jo viikon päästä maanantaina. Pidä peukkuja…

paluujuurille

Auta koska voit

Tiesitkö että ihmismielen erikoisuuksiin kuuluu vääristymä, jonka saa meidät olemaan puuttumatta epäkohtiin silloin kun luulemme että joku toinen voi tehdä niille jotain?

Eli jos näet tajuttoman ihmisen maassa keskellä metsää jossa ei ole muita ihmisiä, menet helposti selvittämään mikä häntä vaivaa — mutta jos näkisit saman tyypin makaavan puistossa, jossa pyörii muitakin ihmisiä, ensireaktiosi olisi olla puuttumatta tilanteeseen.

Pahimmillaan tämä sivustaseuraajailmiö (”bystander effect”) on johtanut siihen, että ihmisiä on kuollut ilman, että kukaan paikalla olleista on tehnyt mitään, koska jokainen heistä on olettanut jonkun toisen puuttuvan asiaan.

Tässä SOS-lapsikylän ja Samsungin yhteistyönä tekemässä videossa kaksi nuorta puhui julkisilla paikoilla (kovaan ääneen) siitä miten eivät uskalla mennä kotiin koska siellä dokattiin tai oli väkivaltaa. Lukuisat ihmiset kuulivat aivan varmasti heidän juttunsa, mutta vain kaksi puuttui mitenkään asiaan.

Käsi sydämelle: mitä sinä olisit tehnyt vastaavassa tilanteessa?

Kuinka usein sinä käännät pään pois tai suljet silmäsi nähdessäsi ihmisten tarvitsevan apua?

Luin sivustaseuraajailmiöstä jo muutama vuosi sitten ja silloin päätin, että alan puuttua aktiivisesti tilanteisiin, joissa jollain saattaa olla tarve apuun.

Jos näen pienten lasten vanhemman pyrkimässä rattaiden kanssa ovesta sisään tai vaikkapa vanhanmalliseen ratikkaan, menen auttamaan oven tai rattaiden kanssa, vaikka en olisi menossa samasta ovesta.

Jos näen jonkun tuijottavan tuskastuneena karttaa tai pyörivän sen näköisenä etteivät he tiedä missä he ovat, minä pysähdyn ja kysyn tarvitsevatko he apua. Älypuhelimeni karttasovellus on säästänyt monta ihmistä turhalta harhailulta.

Jos näen jonkun makaavan tajuttoman näköisenä maassa potkin hellästi häntä kengänpohjiin kunnes hän havahtuu. Sen jälkeen kysyn häneltä ystävällisesti ja lempeästi silmiin katosen: ”Hei, onko sulla kaikki OK?” Joka ikinen kerta kauheimmassakin jurrissa ollut henkilö on vastannut ystävällisesti kysymykseeni. Muutaman kerran olen soittanut paikalle ambulanssin tai poliisin auttamaan henkilön hoitoon tai turvallisempaan paikkaan.

Jos näen kouluikäisen lapsen kiusaavan toista lasta tai retuuttavan toisiaan tavalla, joka ei mene enää leikin piikkiin, menen kysymään ”hei, mitä täällä tapahtuu” ja pidän päälle luennon siitä, miksei muita saa kiusata.

Jos julkisissa kulkuvälineissä on väsyneen oloinen äiti, jonka lapsi kiukuttelee, saatan sopivan tilaisuuden tullen jakaa vertaistukea lempeän huumorin kautta. Löydän oikean aloituksen kuuntelemalla omaa sisäistä viisauttani — ajatuksia, jotka tuntuvat kumpuavan syvältä sisältäni kun oloni on vakaa ja levollinen.

Ensireaktioni on edelleen olla puuttumatta asiaan, mutta ohitan sen nopeasti muistuttamalla itseäni siitä, että niin on kaikilla muillakin — ja he eivät välttämättä tiedä sivustaseuraajailmiöstä ja mihin se voi pahimmillaan johtaa.

Ymmärrän, että joku voi välillä pitää minua ärsyttävänä korttelikyttänä tai ajatella että puutun asioihin, jotka eivät kuulu minulle. Se on OK. Joskus tällainen aktiivisuus johtaa siihen että minulta menee jopa vartti omaa aikaani tai joudun näkemään vaivaa minulle tuntemattomien ihmisten eteen. Se on OK.

Auttaessani muita ihan vain siksi että voin, koen olevani vahva, rohkea ja hyödyllinen.

Tunnen että voin muuttaa asioita — ainakin hetkellisesti ja vähän.

Kun luen tai kuuntelen sellaisten ihmisten tarinoita, jotka ovat olleet elämässään pohjalla ja sitten päässeet takaisin pinnalle, hyvin usein lyhyt kohtaaminen jonkun avuliaan ihmisen kanssa on voinut sysätä heidät takaisin paremmalle polulle.

Voisitko sinä olla se ihminen?

Haluatko lisää uusia ajatuksia? Hae kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Haluatko tappaa itsesi?

Katso video YouTubessa.

Juolahtaako sinulle välillä — tai usein — mieleen sanat ”mä tapan itseni” tai ”mä haluan kuolla”?

Minulle tällainen ajatus on juolahtanut mieleen varmasti tuhansia kertoja elämäni aikana aina teini-ikäisestä näihin päiviin asti.

Aika usein ajatus tulee mieleen muodossa ”haluan lakata olemasta”, mutta oikein kurjina hetkinä mieleen saattaa nousta ajatus ”mä haluan viiltää ranteet auki”.

Siitä huolimatta en ole koskaan elämäni aikana ottanut yhtään konkreettista askelta itsemurhaa kohti. En ole edes tarttunut veitseen viillelläkseni itseäni pahimpina tuskan hetkinä.

Mikä erottaa minut niistä, jotka niin tekevät — joskus traagisin seurauksin?

Ajatus itsemurhasta lohduttaa

”Itsemurhan ajatus on vahva lohtu: sen kanssa pääsee hyvin yli monesta pahasta yöstä.”

~ Nietzsche

Oletko koskaan ajatellut ”olen niin onnellinen, että voisin kuolla”?

Jos joku olisi sillä hetkellä tarjoutunut tappamaan sinut, olisitko suostunut?

Et varmaan, koska et ajatellut kuolemaa kirjaimellisesti. Se kuvasi vain onnellisuutesi määrää.

Onko mieleesi noussut vihan vallassa ”mä tapan ton tyypin!”

Oletko koskaan tappanut ketään?

Todennäköisesti et, koska tajuat että ajatus kertoo vain siitä, miten raivoissasi sillä hetkellä olet.

Ehkä mieleesi on noussut elämäsi aikana useita kertoja ”mä tapan itseni” tai ”mä haluan kuolla”, mutta silti olet vielä tässä lukemassa tätä tekstiä.

Voi olla että joku muu esti sinua toteuttamasta ajatustasi, mutta todennäköisemmin se olit sinä itse. Jokin syvempi viisaus tai tieto sinussa esti sinua viemästä itsemurhaa loppuun asti.

Jollain tasolla näit, että ajatus itsemurhasta oli yhtä typerä kuin ajatus toisen tappamisesta tai yhtä epätosi kuin ajatus ”voisin kuolla” suurella onnen hetkellä.

Toisin sanoen näit, että ajatus ”mä haluan kuolla”, on vain ajatus.

Et voi estää ajatuksia nousemasta mieleen

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tietenkään.

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, oletko silloin valinnut sen?

Et ainakaan tietoisesti.

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten voit estää tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi?

Et täysin varmasti mitenkään.

Ajatus ”haluan tappaa itseni” nousee mieleesi jos se on noustakseen — samalla tavalla kuin kymmenet tuhannet muut ajatukset jotka nousevat mieleesi joka päivä.

Oletko jo huomannut, että jätät päivän aikana valtaosan ajattelemistasi ajatuksista omaan arvoonsa?

Kuinka usein olet ajatellut ”nyt mä lähden lenkille” tai ”nyt mä laitan tän Facebookin kiinni” tekemättä niin?

Tai ”katso, orava”, ilman että jäät miettimään miksi ajattelit oravaa, miksi näit sen ja mitä sen kanssa pitäisi tehdä?

Miksi siis ottaisit ajatuksen ”haluan tappaa itseni” vakavammin kuin muut ajatuksesi?

Ahdistuneena ajattelusi ei toimi

Itselläni ajatus ”haluan lakata olemasta” tai ”viillän ranteet auki” juolahtaa mieleen vain silloin, kun olen todella ahdistunut, epätoivoinen tai muuten tuskainen.

Olen kaikkein useimmin siinä tilassa kun olen hyvin väsynyt, nälkäinen, PMS:n kourissa, säikähtänyt tai yrittänyt väkisin ratkaista asiaa, jota en voi sillä hetkellä ratkaista.

Minulle ajatus ei kerro siitä, että minun pitäisi nyt tappaa itseni, vaan siitä, että olen hetkellisesti syvässä hälytystilassa, jossa ajatteluni on säikähtäneen villipedon tasolla.

Siinä tilassa aivoni eivät toimi kunnolla.

En pysty näkemään mikä on oikein ja mikä väärin, mikä hyvä ja mikä parempi.

En pysty ymmärtämään suuria kokonaisuuksia vaan takerrun epäolennaisiin pikkuasioihin.

En pysty kuvittelemaan mielessäni erilaisia tulevaisuudennäkymiä, vaan tulevaisuus näyttää mustalta aukolta tai pimeältä umpikujalta.

Tämä johtuu vain ja ainoastaan aivojeni sen hetkisestä neurologisesta tilasta, ei siitä ettei ongelmiini olisi olemassa mitään hyvää ratkaisua.

Ongelmana ei ole se, että välillä menemme tällaiseen hälytystilaan, jossa ajattelumme taso laskee.

Ongelmana ei ole se, että mieleemme juolahtaa itsetuhoisia ajatuksia.

Ongelmana on se, että otamme epätoivoiset ja itsetuhoiset ajatukset vakavasti. Että uskomme että meidän pitää tehdä itsemurha vain koska mieleemme sattui juolahtamaan ahdistuksen hetkellä ajatus ”mä tapan itseni”.

Anna elämän yllättää

Olen todella iloinen siitä, etten ole uskonut omia itsetuhoisia ajatuksiani.

Vaikka syvän ahdistuksen hetkellä on näyttänyt tosi todelta, ettei ongelmiini ole mitään hyvää ratkaisua, elämä on näyttänyt kerta toisensa jälkeen että olen ollut väärässä.

Jokaiseen ongelmaani on löytynyt aina jokin ratkaisu. Joskus ratkaisut ovat olleet vähemmän kivoja kuin mitä olisin toivonut, mutta aika usein ne ovat olleet helpompia ja parempia kuin olisin voinut kuvitella.

Kuinka usein olet ajatellut jossain tilanteessa että ”ainoa tie tästä ulos on itsemurha” — kunnes mielesi on kirkastunut ja olet tajunnut että on muitakin tapoja?

Esimerkiksi velkajärjestely, konkurssi tai jopa yhteiskunnan elätettäväksi heittäytyminen on parempi vaihtoehto järkyttävään velkaantumiseen kuin itsemurha…

…koska velkaisenakin voit kokea joka päivä hetkittäin hyvää mieltä, iloa ja onnea. Voit rakastaa ja olla rakastettu. Nauttia elämän pienistä ilmaisista iloista.

Menetyksen kaikessa rauhassa sureminen ja omista tunteista ystävien ja läheisten kanssa puhuminen on yleensä parempi vaihtoehto jätetyksi tulemiseen kuin itsemurha…

…koska et voi ikinä tietää, odottaako jossain sinua vieläkin ihanampi ihminen, jonka kanssa voit luoda entistä paremman parisuhteen.

Kiusatuksi tulemisesta kertominen, rikosilmoituksen tekeminen, toiseen kouluun vaihtaminen tai vaikka sitten kotiin tietokone ja kännykkä kiinni lukittautuminen on parempi vaihtoehto kiusaamisesta eroon pääsemiseen kuin itsemurha…

…koska maailma on täynnä mahtavia ihmisiä, joista voi tulla ystäviäsi, hienoja asioita, joita et ole vielä päässyt kokemaan ja upeita paikkoja, joissa voisit vielä käydä.

Samalla tavalla kuin en voi estää ahdistusta nousemasta minussa, en voi estää myöskään onnea, hyvää oloa ja mielenrauhaa täyttämästä minua aika ajoin. Jopa silloin kun kaikki käytännön asiat ovat ihan päin helvettiä.

Tämäkin menee ohi

Jos olet juuri nyt tilanteessa, joka näyttää toivottomalta, pyydän että pysähdyt hetkeksi ja tunnistat tuntemuksesi.

Sinua ahdistaa, pelottaa, väsyttää, vituttaa, hermostuttaa, kyllästyttää.

Ei haittaa. Se menee ohi.

Nämä tuntemukset kertovat että ajattelusi taso on hetkellisesti sama kuin uhmakohtauksen vallassa olevalla lapsella tai säikähtäneellä villipedolla.

Antaisitko sellaisessa tilassa olevan olennon arvioida miten vakava tilanteesi on? Saati päättää puolestasi että nyt on tullut aika päättää päiväsi?

Et tietenkään.

TIEDÄN että juuri nyt sinusta voi tuntua täysin käsittämättömältä, että tämä ahdistus menisi itsestään ohi. Saati että tilanteesi voisi muuttua paremmaksi. Mutta se on vain ajatus. Ja virheellinen ajatus.

Jos et usko minua, testaa.

Päätä katsoa tämä elokuva loppuun asti.

Anna elämän yllättää sinut vielä moneen kertaan iloisesti.

Anna elämän voittaa.

Kirjoitin tämän erään keskustelun innoittamana.

Jos tämä kirjoitus ei vielä vakuuttanut sinua jatkamaan elämääsi, ole kulta ja keskustele vielä jonkun kanssa päätöksestäsi.

Suomen Mielenterveysseuran Kriisipuhelin päivystää numerossa 01019 5202

  • arkisin klo 9.00– 07.00
  • viikonloppuisin ja juhlapyhinä klo 15.00–07.00

Jos ehdit jo ottaa ensimmäisen askeleen itsemurhaa kohti, ole rakas ja soita heti hälytysnumeroon 112, kiitos!

Kaikki järjestyy, kaikki kääntyy parhain päin! Sinä OLET tärkeä ja arvokas!

Oletko laiska, tyhmä ja saamaton?

Tunnistatko itsesi tai läheisesi seuraavista kohdista:

Olet jatkuvasti myöhässä lähinnä siksi että juuri kun olet lähdössä, alat häthätää hoitaa ”vielä yhden jutun ennen kuin mä lähden” ja/tai palaat useamman kerran takaisin kotiin hakemaan sinne unohtuneita tavaroita.

Saat kotisi hetkessä kaaokseen koska joko kävelet zombi-hengessä ympäri asuntoa omiin ajatuksiisi vajonneena ja tavaroita sinne tänne jättäen tai koska aloitat jatkuvasti uusia projekteja jättäen tavarat esiin että muistaisit hoitaa ne loppuun.

Siivoaminen kestää sinulla ikuisuuden, koska hypit tehtävästä toiseen.

Esimerkiksi päätät imuroida, joten otat imurin esiin…

…mutta samalla tiputat siivouskaapista kamaa. Alat järjestää tavaroita…

…mutta huomaat sitten kaapin pohjalla olevan hyllyn, joka sinun on pitänyt laittaa seinälle. Alat laittaa hyllyä seinälle kun huomaat että akkuporakoneen akku on loppu.

Porakoneen laturia etsiessäsi törmäät pussiin vanhoja pattereita, jotka sinun piti viedä kierrätykseen.

Viet ne eteisen ovelle viedäksesi ne kierrätykseen kun silmäsi osuu sikin sokin oleviin kenkiin.

Alat järjestää kenkiä ja toteat että puolet niistä ovat talvikenkiä vaikka on kesä. Lähdet viemään kenkiä kellariin, jossa huomaat säkin kesävaatteita.

Alat käydä vaatteita läpi…

Jatkat kimpoilua kunnes on ilta ja koti on pahemmassa kaaoksessa kuin aamulla kun aloitit siivoamisen.

Jos olet jostain innoissasi tai määräaika painaa todella pahasti päälle, pystyt tekemään ihmeellisen hyvin asioita hyvinkin lyhyessä ajassa ja pitkäkestoisesti — jopa tehokkaammin ja pidempään kuin tuttavasi. Voi jopa olla että tehdessäsi sinua kiinnostavia juttuja ikään kuin katoat omaan maailmaasi — et näe etkä kuule mitä muut sanovat.

Koska välillä näytät pystyvän yli-inhimillisiin suorituksiin, muiden on ehkä vaikea ymmärtää miksi et muka pysty tekemään näennäisesti yksinkertaisempia asioita…

…kuten laittamaan tavaroita takaisin paikalleen, maksamaan laskuja ajoissa ja viemään loppuun juttuja, jotka olet aloittanut.

Ehkä itsekin ihmettelet sitä miten kauhean vaikeaa periaatteessa helppojenkin asioiden aloittaminen voi olla sinulle. Ikään kuin sinulla olisi kaksi vaihdetta: tyhjäkäynti tai 100 lasissa.

Lisäksi ehkä:

Olet autolla ajaessa todellinen turvallisuusriski koska räpellät koko ajan radiota, kännykkää ja ilmastointia samalla kun meikkaat, syöt ja raivoat muille autoilijoille, jotka tukkivat tien (kun olet TAAS kerran myöhässä koska lähdit myöhässä kotoa).

Lähdet kauppaan etkä hetken päästä enää tiedä oletko ollut siellä 5 minuuttia, 50 minuuttia vai 5 tuntia, koska olet ajautunut omiin ajatuksiisi. Yleensä myös unohdat ostaa juuri sen asian, jota lähdit ostamaan.

Keskeytät jatkuvasti toisia puhumalla päälle tai yrittämällä täydentää heidän lauseitaan (väärin) jos he erehtyvät sekunnin murto-osaksikin hakemaan jotain sanaa. Sen lisäksi olet kova möläyttelemään ja saat jatkuvasti pyydellä anteeksi että olet jälleen kerran puhunut sivu suusi.

Nettiselaimessasi on aina kymmeniä välilehtiä auki, koska surffatessasi löydät kiinnostavia juttuja, joihin haluat vielä palata. Lopulta joudut käynnistämään selaimen uudestaan, kun se menee välilehtien paljoudesta jumiin.

Sinulle huomautetaan usein kovasta äänestäsi, vaikka omasta mielestäsi puhut normaalilla äänellä. Jos puhut muiden mukaan normaalilla äänellä, sinusta voi tuntua kuin kuin kuiskaisit tai et kuule omaa ääntäsi.

Jos yrität tehdä tai lukea jotain, mikä ei kiinnosta sinua, sinusta tuntuu kuin joku imisi energiasi tai pääsi menisi sumuun.

Jätät usein laskuja avaamatta tai maksamatta — jopa silloin kun tililläsi olisi rahaa niiden hoitamiseen.

Joudut etsimään päivittäin esineitä joita käytät jatkuvasti kuten avaimiasi, lompakkoasi, kännykkääsi tai silmälasejasi.

Ihmettelet monta kertaa päivässä mitä olit tekemässä — eli esimerkiksi kävelet huoneeseen etkä enää muista miksi tulit sinne.

Lähisuvussasi on yksi tai useampi ihminen, joka on yhtä hajamielinen, kaoottinen tai muuten huithapeli kuin sinä.

Ehkä jopa uskot että oma saamattomuutesi on kasvatuksesi syytä tai lapsesi hajamielisyys johtuu siitä että olet antanut hänelle niin huonon roolimallin.

Vastasitko useampaan kohtaan kyllä?

Tunnistatko nämä piirteet jo lapsuudestasi, jolloin esimerkiksi tavarasi olivat aina hukassa, sinua piti jatkuvasti muistuttaa siitä mitä olit tekemässä tai olit tunneilla joko yliosallistuva tai täysin pihalla?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla keskittymishäiriö eli (vanhoin termein) ADD!

Jos näiden kohtien lisäksi sinun on todella vaikea pysyä paikallasi — eli vähintäänkin heilutat koko ajan jalkaasi tai naputat sormillasi pöytää tms., sinulla saattaa olla ADHD eli keskittymishäiriö hyperaktiivisuudella.

Kyseessä on vahvasti periytyvä neurologinen poikkeavuus, jonka ansiosta aivojesi motivaatio- ja palkkiojärjestelmä sekä työmuisti ei toimi samalla tavalla kuin kuin useimmilla ihmisillä.

Joskus väliaikainen stressitila, hormonaalinen muutos (esim. vaihdevuosien aikaan tai synnytyksen jälkeen) tai pitkään jatkuva unen puutos (esim. öisin heräilevien lasten takia) voi heikentää keskittymiskykyä.

”Oikea” keskittymishäiriö on synnynnäinen ja elinikäinen ominaisuus, joka ilmenee viimeistään kouluiässä ja josta ei sinällään voi koskaan päästä pysyvästi eroon.

Sen ilmenemismuodot ja vaikutus elämän laatuun voivat kuitenkin vaihdella suurestikin eri elämäntilanteissa.

Kuten tässä jutussa todetaan, Suomessa voi olla arviolta jopa 45 000–95 000 aikuista, joiden AD(H)D on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta. Ehkä sinä olet yksi heistä?

ADD tai ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta

Minä olin yksi diagnosoimattomista ADD-aivoisista vielä muutama viikko sitten.

Olen ihan viime vuoteen asti luullut kaoottisuuteni johtuvan kaoottisesta lapsuudenkodistani ja ”boheemista” kasvatuksestani.

Uskoin että jos vain yrittäisin tarpeeksi kovasti oppia uusia käyttäytymismalleja, voisin jonain päivänä olla yhtä siisti, järjestelmällinen ja täsmällinen kuin monet tuntemani ja ihailemani ihmiset.

Kokeiltuani ensimmäistä kertaa ADD-lääkettä tajusin olleeni väärässä. Ongelmana ei ollut se, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi.

Ongelmana on se, että aivokemiani tekee tylsiin asioihin keskittymisestä työläämpää ja fyysisestä olostani raskaampaa kuin valtaosalla ihmisistä.

Olen tätä kirjoittaessani syönyt kahden viikon ajan minimiannoksen ADD:n hoitoon tarkoitettua Concerta-lääkettä.

Jouduin äsken tarkistamaan kahteen kertaan kalenterista, että lääkityksen aloittamisesta on ollut vasta niin vähän aikaa, koska olen tässä ajassa onnistunut hoitamaan  järkyttävän määrän asioita, joista olen yrittänyt sitä ennen hoitaa pahimmillaan jopa vuosia.

Koska diagnoosi on niin tuore, en halua (vielä) lähteä sen syvemmin ruotimaan julkisesti kokemuksiani.

Toivon kuitenkin että tähän kirjoitukseen törmääminen sai sinut epäilemään, että kaaottisuutesi, saamattomuutesi tai impulsiivinen käytöksesi voi ehkä olla seurausta perinnöllisestä neurologisesta poikkeavuudesta — eikä vain yrityksen puutteesta tai huonosta kasvatuksesta.

Vaikka ADD:stä ei voi päästä kokonaan eroon, sen tunnistaminen voi auttaa sinua järjestämään elämäsi niin, että poikkeavasta aivotoiminnastasi on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Sen lisäksi toimintakykyäsi voi mahdollisesti parantaa lääkkeillä — ainakin jos ne toimivat sinulla yhtä hyvin kuin minulla.

Jos tunnistit näistä kuvauksista itsesi tai läheisesi, voit rekisteröityä ilmaiseksi lukemaan kutri.netin tuoretta ADD:tä käsittelevää osiota.

Rekisteröitymällä sitoudut pitämään omana tietonasi siellä mahdollisesti jakamani henkilökohtaiset kokemukseni!

Lue myös kauan ennen diagnoosia kirjoittamani kirjoitukset ”Kärsitkö tietämättäsi AD(H)D:stä” ja ”Onko ADHD vain ajatus?

Onko jo liian myöhäistä palata rakkauteen?

Kävin jokin aika sitten keskustelun henkilön kanssa, joka oli pettänyt kumppaninsa luottamuksen sillä seurauksella, ettei kumppani enää halunnut jatkaa hänen kanssaan. Hän katui hirvittävästi tekoaan ja oli valmis tekemään kaikkensa tilanteen korjaamiseksi. Samaan aikaan hän pelkäsi, ettei kumppani antaisi hänelle toista mahdollisuutta.

Iltapäivälehdissä kohistaan sitä kuinka Mikael ja Maria Jungner on nähty yhdessä ystävällisissä merkeissä. Maria paljasti muutama viikko sitten yhdessä tekemämme sinkkuutta käsittelevan radio-ohjelman lopussa ettei ole enää vapailla markkinoilla. Tästä eräs lehti on ilmeisesti vetänyt johtopäätöksen että Marian ”uusi” on hänen vanha aviomiehensä Mikael.

En tiedä miten asia on eikä sille ole minulle henkilökohtaisesti väliä. Tästä tuli kuitenkin mieleen ne tutut, jotka ovat palanneet yhteen jopa tilanteesta, jossa avioero oli vahvistettu ja toinen oli muuttanut yhteen uuden rakastettunsa kanssa. Yksi tällainen pariskunta on yhä onnellisesti yhdessä 20 vuotta tapahtuneen jälkeen.

Kuinka usein parisuhteen kriisiydyttyä ajattelemme että ”tästä ei ole enää paluuta rakkauteen”? Kuinka usein juuri tämä ajatus on syy siihen, ettemme palaa rakkauteen?

Jos itse olet juuri nyt tilanteessa, jossa suhteesi on ajautunut kriisiin — mahdollisesti sinun töppäilyjesi takia — ja olet ihan varma että kaikki on menetetty, pysähdy ja vedä henkeä.

Jos olosi on ahdistunut, kireä, stressantunut, epätoivoinen, onneton tai muuten kurja, olet ns. alhaisessa mielentilassa.

Tässä tilassa aivosi ovat ikään kuin lukossa ja alkukantaisessa villipetotilassa. Ajattelusi taso ja laatu on laskenut etkä pysty arvioimaan mikä on totta ja mikä ei, mikä oikein ja mikä väärin, mikä hyvää ja mikä huonoa.

Et pysty lukemaan oikein toisen tunteita etkä pysty näkemään suuria kokonaisuuksia. Niinpä et pysty myöskään hahmottamaan mikä on olennaista ja ideoimaan uusia tapoja ratkaista tilannetta.

Miksi yrittäisit vetää johtopäätöksiä ja tehdä valintoja aivoilla, jotka toimivat vajavaisesti?

Anna itsellesi ajatustauko. Et voi estää ikäviä ajatuksia nousemasta päähäsi, mutta voit jättää ne omaan arvoonsa. Tee jotain mikä ei vaadi ajattelua. Siivoa, käy lenkillä, katso telkkaria, surffaa netissä, pelaa pasianssia, laita ruokaa, mene suihkuun.

Jossain vaiheessa huomaat olosi keventyneen ja mielesi tuntuvan levolliselta, kirkkaalta ja valoisalta. Tällainen levollinen, vakaa ja avara fiilis on merkki siitä että olet ns. korkeassa mielentilassa.

Tässä tilassa kuulet ns. sisäisen viisautesi, osaat paremmin arvioida tilanteen vakavuuden ja nähdä mitä sinun on tehtävä sen ratkaisemiseksi.

Kuuntele sydäntäsi — sitä jostain syvältä kumpuavaa tyyntä fiilistä. Mitä sinä haluat?

Jos haluat jatkaa kumppanin kanssa, sano se hänelle kun olet rauhan ja rakkauden tilassa.

Sano se uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sano niin kauan että olette taas yhdessä tai sisäinen viisautesi sanoo että et haluakaan enää olla hänen kanssaan.

Silloin kun olosi on pelokas, ahdistunut, levoton, hermostunut jne. kirjoita päiväkirjaan tai puhu luottoystävälle, joka ei tuomitse tai ala kauhistella kanssasi tilannettasi.

Älä soittele tai kirjoita puolisollesi siinä tilassa, koska kaikki juttusi ovat kuin keitetystä kaalinpäästä. Jos joudut kommunikoimaan hänen kanssaan kun olet alhaisessa mielentilassa, kerro vain että ”olen nyt todella ahdistunut ja peloissani ja tässä tilassa kaikki tuntuu epätoivoiselta, mutta kun mun mieli kirkastuu pystyn ajattelemaan tästäkin asiasta järkevämmin”.

Kirkkaalla mielellä mieti miten sinä korjaat tämän ongelman. Tekemäsi moka on käytännön ongelma. Toisen luottamuksen palauttaminen on pitkälti käytännön ongelma. Rehellisyys on käytännön ongelma.

Minulla oli nykyisen suhteen alussa ongelmana että pelon vallassa valehtelin ja salailin asioita. Puhuin isäni kanssa aiheesta. Hän tokaisi ykskantaan: ”No älä valehtele!”.

Se tapa jolla hän sen sanoi sai jotain loksahtamaan päässäni ja lopetin valehtelun käytännössä kokonaan vaikka se välillä tuntui vaikealta.

Vähitellen luottamus palasi ja jo ennen sen palaamista meillä oli paljon hyviä ja rakkaudellisia hetkiä.

Jos koet hirvittävää ahdistusta ja pelkoa siitä että suhteenne on ohi, onko mahdollista että yrität nyt pelolla motivoida itseäsi muuttamaan käytöstäsi?

Voisiko muuttaa käytöstäsi rakkaudesta käsin? Rakkaudella? Ihan vain siksi että se on mahdollista?

Voitko antaa itsesi olla onnellinen ja rakkaudessa vaikka tilanne on mikä on?

Voitko antaa itsesi nähdä ongelmasi käytännön ongelmana: kumppanisi ei halua olla kanssasi, sinä haluat olla hänen kanssaan. Mitä pitäisi tapahtua jotta voisitte olla taas yhdessä?

Kysy häneltä: ”Mitä pitäisi tapahtua että voisimme olla taas yhdessä?”

Jos hän sanoo ”Minun pitäisi voida luottaa sinuun”, kysy: ”Mitä pitäisi tapahtua että voit antaa itsesi luottaa minuun?”

Jos hän sanoo jotain, mikä vie pitkän aikaa, lupaa tehdä mitä hän vaatii (olettaen että olet valmis tekemään sen). Sen jälkeen kysy: ”Mitä pitäisi tapahtua että suostuisit olemaan kanssani sitä odotellessamme että luottamus palautuisi?”

Mitä suuremmasta rakkaudesta käsin voitte käydä tämän keskustelun, sitä helpompi se on käydä.

Ja anna sen myös olla helppoa! Kysy itseltäsi: voinko antaa tämän olla helppoa?

Tsemppiä! Kävi miten kävi, sinä selviät, sinä pärjäät ja koet vielä paljon onnea, iloa ja rakkautta elämässäsi — lupaan sen!

annakokearakkautta

Haluatko miettiä ääneen omaa parisuhdettasi ja mitä sen kanssa haluat tehdä? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun!