Mihin haluat keskittyä seuraavan vuoden ajan?

kehittyykeskityt

Jos sinun pitäisi valita vuodelle 2016 viisi eri elämänaluetta, joihin haluat panostaa erityisesti, mitä ne olisivat?

Kuuntelen parhaillaan Peter Bregmanin aivan erinomaista ajanhallintaa käsittelevää kirjaa ”18 Minutes” (18 minuuttia). Siinä Peter esittelee monien hyvien ajatusten lisäksi ajanhallintamallin, joka perustuu 3–7 ”fokusalueeseen”.

Nämä alueet valitaan aina vuodeksi kerrallaan. Ideana on valita alueita, joilla haluaa tapahtuvan erityistä edistystä vuoden aikana. Tai joiden merkitystä haluaa erityisesti elämässään painottaa.

Esimerkiksi minä päädyin viiteen alueeseen.

Minulla ne olisivat näillä näkymin:

  1. Perhe-elämä — alue sisältää niin suhteen mieheen ja lapsiin kuin fyysisten elinolosuhteiden parantamisen.Eli esimerkiksi seikkailuretket lasten kanssa, treffi-illat puolison kanssa, koiran kouluttaminen, kylpyhuoneen remontoiminen ja puutarhanhoito menevät minulla tähän kategoriaan.
  2. Kirjoittaminen — sisältää kirjojen ja käsikirjoitusten kirjoittamisen sekä muut televisioon tai elokuviin liittyvät työt kuten ohjaustyöt ja castingit.Ajatuksenani on kirjoittaa joka päivä seuraavan vuoden ajan vähintään liuskan verran kirjaa tai käsikirjoitusta.
  3. Järjestelmälliseksi opetteleminen — Tähän sisältyy erilaisten tekniikoiden, strategioiden ja apuvälineiden etsiminen ja testaaminen, teeman pohdiskelu ja opiskelu sekä projektin etenemisestä raportointi.Myös oman energianmäärän lisääminen fyysisestä kunnosta ja yöunista huolehtimalla kuuluu tähän kategoriaan.
  4. Talous — laskujen kirjoittaminen ja maksaminen, kirjanpito, markkinointi ja uusien projektien vireille laittaminen.
  5. Kutri.net — sivuston ylläpitäminen ja kehittäminen, valmennukset, luennot ja ns. somepresenssi.

Työlista teemojen ympärillä

Sen jälkeen kun olet päättänyt mitkä vuoden pääteemat ovat, Peter ehdottaa että rakennat päivän työlistat näiden teemojen ja ”viiden prosentin” ympärille.

Viis prosenttia on kaikki sellaiset jutut, jotka eivät mene mihinkään näistä kategorioista, mutta kannattaa tai pitää hoitaa.

Esimerkiksi minulla ruokakaupassa käynti, suhteet sukulaisiin ja ystäviin, jotkut käytännön asiat kuten autosta huolehtiminen ja lehtijutut jotka eivät suoraan edistä taloutta kuuluvat viiteen prosenttiin.

Niinpä esimerkiksi huomisen työlistani näyttää seuraavalta:

  • Perhe-elämä: irrota kylpyhuoneen kaakeloitujen seinien ohjauslaudat ja kiinnitä ne kaakeloimattomiin seiniin. Laske ja suunnittele kaakeloimattomien seinien kaakelijako.
  • Kirjoittaminen: kirjoita kirjaa yksi sivu.
  • Järjestelmälliseksi opetteleminen: kuuntele Bregmanin kirja loppuun.
  • Talous: käy tapaamassa uutta tuottajaa mahdollisen projektin tiimoilta.
  • kutri.net: päivitä tämä blogikirjoitus sinne ja ajasta se muihin medioihin. Tee Jennin kanssa Irti turhasta -podcast.
  • 5 %: hae kananmunat Järvenpään REKO-piirin ruokatapaamisesta.

Millä 3–7 elämänalueella sinä toivoisit tapahtuvan eniten kehitystä tai muutosta tulevana vuonna? Millä tehtävillä edistäisit eri alueita tänään?

Miten ympäristösi auttaa sinua muutoksessa?

ymparistovaikuttaa

Tiedätkö miksi ruokakaupassa on lähes aina ensimmäisenä vihannesosasto ja viimeisenä karkkiosasto?

Koska kauppaan tullessa itsekurisi on vahvempi kuin lähestyessäsi kassoja. Et ole vielä kuluttanut henkistä kapasiteettiasi tekemällä valintoja (”ostanko tätä juustoa vai tuota”) joten et ostaisi niin helposti herkkuja kuin koko kaupan kierrettyäsi.

Jos sen lisäksi otat ostoskoriisi vihanneosastolta terveelliseksi tietämiäsi tuotteita, suklaahyllyn kohdalla yksi mielesi monista vääristymistä vakuuttaa sinulle että koska teit jo viisaan valinnan (= otit kasviksia), pieni pahe on tavallaan oikeutettu…

Ympäristömme vaikuttaa toimintaamme joka hetki enemmän kuin tiedämme.

Tietyt esineet voivat muistuttaa meitä tekemättömistä tehtävistä tai houkuttaa kiusauksiin.

Värit joita näemme, äänet joita kuulemme ja hajut joita haistamme myötävaikuttavat siihen, minkä ajatuksen alitajuntamme tuuppaa seuraavaksi tietoisuuteemme.

Lisäksi mielemme arvioi asioiden määrää, hyvyyttä ja hyödyllisyyttä suhteessa muuhun ympäristöön.

Amerikassa kaikki on suurempaa – mutta kuinka paljon suurempaa?

Kun muutin aikanaan Jenkkeihin, painoni lähti ensialkuun nousuun. Kävin siellä useammin ravintolassa syömässä ja ostin kaupasta enemmän valmiita ruoka-annoksia kuin Suomessa. Tiedostin että amerikkalaiset annoskoot olivat tuplasti suurempia kuin Suomessa, mutta silti söin lautaseni tyhjäksi.

Koska en halunnut lihoa, aloin tietoisesti syödä annoksista vain puolet ja pyytää ravintolasta loput ruoat mukaan. Kun sekään ei auttanut, lisäsin liikuntaa, aloin tehdä enemmän itse ruokaa, kytätä tarkemmin aterioiden sisältöjä ja muutenkin tiedostaa enemmän mitä söin milloinkin.

Kun palasin ensimmäistä kertaa Suomeen ja menin ravintolaan syömään, järkytyin nähdessäni annokseni koon. Se näytti surkean pieneltä! Jouduin kysymään muilta seurueen jäseniltä mitä mieltä he olivat annokseni koosta. Oliko se heistä pieni? Ei ollut, vaan normaali.

Yhtäkkiä ymmärsin miksi painonhallinta oli aluksi ollut Amerikassa niin vaikeaa. Annoskoot eivät olleet tuplasti suuremmat kuin Suomessa vaan 3–4 kertaa suuremmat!

Söin pieneltä näyttävän annoksen kokonaan. Hämmästyksekseni huomasin olevani sen syötyäni täysin kylläinen. Nyt kun olen asunut taas Suomessa vuosia, samaisen ravintolan annokset näyttävät silmiini varsin runsailta.

Tutkijat ovat havainneet saman ilmiön useammassa eri tutkimuksessa. Mitä isomman annoksen tai suuremman valikoiman saat ruokaa eteesi, sitä enemmän sitä syöt. Siksi lautasten vaihtaminen pienempään auttaa tutkitusti laihtumaan (jos ruokavalion sisältö ja liikunnan määrä pysyy samana).

Helpommat aamut

Yksi tulevan vuoden tavoitteistani on järjestää kotini niin, että se tukisi mahdollisimman paljon elämääni edistäviä valintoja ja vaikeuttaisi tyhmien valintojen tekemistä. Aloitin muutokset makuuhuoneesta.

Vielä muutama päivä sitten makuuhuoneemme lattia oli täynnä vaatekasseja ja vaatekoreja. Ajatuksena kun oli lajitella lastenvaatteet ja pyykit siellä. Huono ajatus.

Aamuisin tarvitsemani laitteet olivat sängyn vieressä olevassa keossa edellisen päivän vaatteiden ja kylpytakin kanssa. Vaatelipaston päällä oli kaikenlaista krääsää, josta 80 % kuului muihin huoneisiin.

Makuuhuoneemme on nyt siivottu ja järjestetty niin, että aamuni lähtisivät liikkeelle mahdollisimman helposti ja innostavasti.

Sänkyni vieressä on laturit kännykälle ja Fitbit Surge -aktiivisuusrannekkeelleni,  jotta muistan ladata ne seuraavaa päivää tai viikkoa varten.

Mittaan heti herättyäni sydämen sykkeen vaihteluvälin eli HRV:n. HRV kertoo minulle kehoni rasitustilan. Muistan mitata sen koska sängyn vieressä on laatikko, jossa on sykemittarini sekä kotelo johon olen illalla laittanut silmälasini. Samassa laatikossa on myös ns. oranssit lasit jotka blokkaavat kännykästä tulevan sinisen valon iltaisin.

Sängyn vieressä on vesipullo ja sängyn alla lapsilta piilossa oleva kätkö aamulääkkeelleni, jotta saan otettua sen heti herättyäni.

Kun nousen sängystä, näen ensimmäiseksi vaatelipaston päällä olevassa korissa kuivahierontaharjani ja itse tekemäni vartalovoiteen.

Ihoni on laadultaan todella kuivaa ja minulla on taipumus talirauhasten sarveistappeihin (keratosis pilaris) eli pieniin näppyihin reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa. Päivittäinen kuivahieronta ja rasvaus auttavat vähentämään tämän vaarattoman mutta ruman ihottuman määrää.

Lipaston vieressä on kori, jossa on aamutakkini. Laitan sen päälle ja käyn pissalla ja päästämässä koiran ulos (jos mies ei ole jo niin tehnyt).

Palaan ylös, laitan aamutakin koriin ja nousen lipaston toisessa päädyssä olevalle vaa’alle.

Punnitseminen on vanha tapa, joka auttaa bongaamaan elämäntavoissani tapahtuneet pienet muutokset jotka muuten huomaisin vasta kun paino on noussut minun makuuni liikaa.

Vaatelipastossa vaatteet on lajiteltu laatikoihin tavalla, josta löydän nopeasti ja helposti haluamani. Myös puhtaiden vaatteiden takaisin laittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Karsin jo viime keväänä kaikki vaatteeni Marie Kondon Konmari-järjestelmällä niin vähiin, että oman vaaterumban pyörittäminen on naurettavan helppoa. (Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa lasten vaatteista.)

Sen lisäksi huoneen nurkassa on tuoli, jonne voin päivän päätteeksi laittaa vaatteet joita aion käyttää seuraavana päivänä uudestaan.

Sängyn ja oven välissä on iso tyhjä tila, johon hommasin eilen maton. Ainakin tänä aamuna tila suorastaan houkutteli tekemään aamuvenytyksiä ja pari aurinkotervehdystä.

Sängyn sivuilla ja jalkopäässä on niin paljon tilaa, että sängyn petaaminen on helppoa.

uusijarjestys

Ainakin parin ensimmäisen aamun perusteella voin sanoa että uudenlainen järjestys huoneessa tekee aamurutiinien läpikäymisestä helppoa ja sujuvaa. Aikaa ei mene yhtään tavaroiden etsimiseen tai edes oikean järjestyksen muistamiseen.

Seuraavaksi pitäisikin sitten ottaa haltuun lasten aamurutiinit ja omat iltarutiinit.

Miten sinä olet järjestänyt oman ympäristösi tukemaan parempia elämäntapoja? Entä miten ympäristösi vaikeuttaa ns. ruodussa pysymistä?

Kuinka keskeytykset pilaavat elämän

taasmekeskeytetaan

Mikä on sinun pahin esteesi asioiden hoitamiselle? Monille se on tehtävien aloittaminen. Minulle se on jatkuvat keskeytykset.

Olen pistänyt viime päivinä merkille, miten järjettömän monta kertaa päivässä minut keskeytetään. Useimmiten se tapahtuu jonkun samassa taloudessa asuvan toimesta voimallisesti vaatien, huutaen tai haukkuen.

Aina kun mieli joutuu siirtymään asiasta toiseen, kestää hetken ennen se muistaa ”kuka mä oon ja mitä mä haluun”.

Siksi ”multitasking” eli useamman tehtävän (lähes) samanaikainen tekeminen vie pahimmillaan päivän mittaan 40 % enemmän aikaa kuin jos olisit hoitanut samat tehtävät yksi kerrallaan.

Tarkkaavuushäiriöisten aivot hanskaavat siirtymät tehtävästä toiseen keskivertoa huomattavasti huonommin. Uudelleenorientoituminen on työlästä. Pahimmillaan tavallista lyhyemmästä työmuistista on pyyhkiytynyt pois edelliseen tehtävään liittyvät asiat — tai koko tehtävä!

Huomasin tämän aikanaan jo kirjoja kirjoittaessani. Minun oli helpompi kirjoittaa kirjoja tuntikausia putkeen kuin pitää taukoja vaikkapa puolen tunnin tai tunnin välein. Jokaisen tauon jälkeen jouduin nimittäin lukemaan uudestaan mitä olin kirjoittanut aiemmin päivällä muistaakseni mitä piti kirjoittaa seuraavaksi.

Pahinta kaikessa on se, että useimmat päivän aikana kohtaamani keskeytykset ovat enemmän tai vähemmän turhanpäiväisiä. Melkein jokainen on sellainen, että siihen tarttumista voisi hyvin lykätä siihen asti että edellinen tehtävä on hoidettu loppuun.

Valitettavasti tajuan keskeytyksen turhuuden (verrattuna tehtävään jota olin tekemässä) yleensä vasta kun olen jo vaihtanut toiseen tehtävään.

Miksi hypin tehtävästä toiseen liian helposti?

Suurin syy siihen, että syöksyn niin helposti toteuttamaan toisten vaatimuksia tai mieleen juolahtanutta juttua on se, että pelkään unohtavani uuden vaatimuksen. Jättämällä edellisen tehtävän kesken siitä jää yleensä jokin konkreettinen merkki, jonka toivon myöhemmin muistuttavan minua siitä, mitä olin tekemässä.

Eli esimerkiksi tietokoneelle jää päällimmäiseksi dokumentti, jota olin kirjoittamassa. Tiskikone, jota olin täyttämässä jää auki. Ruokaa varten leikatut sipulit odottavat työtasolla paluutani. Puhtaiden pyykkien kasa sängyllä muistuttaa että olin lajittelemassa pyykkejä paikalleen. Kompostikulho ulko-oven edessä viestii hajullaan, että se pitää tyhjentää pihan perällä olevaan kompostiin.

Käytännössä homma ei kuitenkaan mene niin, että palaisin samantien lähtöruutuun, näkisin mitä jäi kesken ja hoitaisin tehtävän loppuun.

Koska mielestäni on usein pyyhkiytynyt se mistä juuri tulin, saatan jatkaa matkaa seuraavaan huoneeseen, jossa on vaikkapa edellispäivänä sinne jättämäni imuri muistuttamassa kesken jääneestä imurointitehtävästä.

Pahimmillaan keskeytyksen aiheuttanut tehtävä keskeytyy uuden keskeytyksen takia.

Esimerkiksi eilen olin laittamassa tiskejä, kun eräs nimeltä mainitsematon aikuinen halusi että annan hänelle ”jonkun vanhan tiskirätin” lattianpesua varten.

Muuten hyvä, mutta meillä on lattianpesua varten ihan oikea mikrokuitumoppi. Kaivoin mopin esiin, kastelin sen valmiiksi ja ojensin sen pesuaineen kanssa tyypille.

Tässä vaiheessa tiskit olivat jo unohtuneet, kun jäin seuraamaan lattianpesua — joka tapahtui mielestäni turhan suurpiirteisellä tyylillä. (Moppi pitää huuhdella jokaisen isomman lattia-alueen jälkeen!) Niinpä otin mopin haltuun.

Pian homma kuitenkin keskeytyi, kun minua kutsuttiin vaativaan sävyyn katsomaan vinoon mennyttä koiraporttia.

Jätin mopin siihen paikkaan ja riensin korjaamaan porttia (koska minä olin sen alunperin asentanut huonosti).

Jos en olisi hetkeä aiemmin kuunnellut 18 minutes -äänikirjaa, jossa varoitettiin tehtävien kesken jättämisestä, olisin voinut portin korjattuani siirtyä tietokoneelle tai viemään yläkertaan lasten leluja. Nyt pysähdyin hetkeksi miettimään mitä olin ollut tekemässä, palasin moppaamaan ja sen jälkeen laitoin loput tiskit koneeseen.

Kun kerroin havainnostani nimeltä mainitsemattomalle aikuiselle, hän totesi ettei olisi itse keskeyttänyt tiskien laittoa lattianpesua varten. Jaaha.

Keskeytysten todellinen hinta

Varsinkin kesken jääneet kotityöt ja ympäri kämppää lojuvat työjuttuihin liittyvät paperit, kovalevyt ja muut ”muistutukset” aiheuttavat usein kitkaa, kun perheemme toinen aikuinen ei ymmärrä miksi jätän kaiken levälleen.

Toisaalta erittäin uteliaan ja aikaansaavan kaksivuotiaan kanssa eläessä jokainen esiin jätetty tavara on vaarassa tuhoutua lapsukaisen omissa ”tieteellisissä kokeissa”.

Useammassa tehokkuutta käsittelevässä jutussa olen törmännyt ajatukseen ”avoimista lenkeistä” (open loops).  Jokainen avoin tehtävä vie aivokapasiteettiani, koska mieleni tsekkaa aika ajoin ”mites toi tehtävä, entä toi tehtävä — ja hei, ei saa unohtaa sitä, tätä ja tuota tehtävää”.

Liian usein ajaudun siivoamaan tarkoituksella esiin jättämäni paperit pikapikaa pois lasten tai vieraiden tieltä sillä seurauksella, etten myöhemmin enää muista mihin laitoin vaikkapa verokorttini (joka löytyi viikkoa myöhemmin auton jalkatilasta).

Mitä voisin tehdä?

On ihan totta, että jos en tartu johonkin tehtävään sillä hetkellä kun se tulee tai tuodaan mieleeni, voin unohtaa sen kokonaan. Tämä johtuu osin tarkkaavuushäiriöstä, osin siitä, että vuosien valvominen lasten takia on heikentänyt lähimuistini olemattomiin.

Viisainta olisi kirjata kaikki eteen tulevat tehtävät samantien paikkaan, josta muistan katsoa ne myöhemmin.

Paperiset muistikirjat eivät tule kyseeseen, koska minut tuntien hukkaan ne ennen kuin ensimmäinen päivä on päättynyt. Keittiön seinälle kirjoittaminen ei auta jos olen tien päällä.

Niinpä iPhoneni on paras vaihtoehto, koska se on minulla aina mukana. Mutta mikä ohjelma olisi sellainen, johon juttujen kirjaaminen olisi helppoa myös vauhdissa? Mistä ohjelmasta satavarmasti muistaisin tsekata mitä olen luvannut tehdä?

Aloitin tänä aamuna kokeilun IFTTT.COM:in DO Note -ohjelmalla. Saan sen iPhonen ylävalikosta nopeasti esiin. Viestin kirjoittamisen tai sanelun jälkeen lähetän yhdellä painalluksella muistiinpanon iPhonen omaan ”Muistutukset”-ohjelmaan.

teejotain3

Sieltä voin halutessani siirtää ne puoliautomaattisesti ajoittain käyttämääni Omnifocus-tehtävänhallintaohjelmaan.

teejotain1

Mitkä sinun vinkkisi ovat keskeytysten torjuntaan? Mihin kirjaat vastaan tulevat tehtävät?

Miten voisin oppia hallitsemaan arkea paremmin?

Monet kokevat omien elämäntapojen remontoinnin todella haastavaksi tehtäväksi. Ja niinhän se onkin jos ei tiedä mitä tekee.

Tätä nykyä ajatus elämäntaparemontista tuntuu minusta helpolta. Sen sijaan oman ajankäytön ja toimintamallien muuttaminen sellaiseksi, että arki olisi sujuvampaa, tuntuu ihan yhtä vaikealta kuin ajatus elämäntaparemontista ennen kuin tein sen.

Miten voin soveltaa elämäntaparemontin oppeja arjen hallintaan?

Eilen listasin tärkeimmät opit elämäntaparemontistani. Tänään mietin miten voisin käytännön tasolla soveltaa niitä uusien ajan ja arkirutiinien hallintatapojen opetteluun.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Tämä on periaatteessa selvää pässinlihaa. Hyvät strategiat ja tarkkaan mietityt ruutiinit eivät riitä, jos niitä ei sisäistä. Ainakin minun aivoillani uusien rutiinien meneminen selkäytimeen kestää järjettömän kauan.

Eli OK, opettelen vuoden 2016 ajan uusia tapoja hallita arkea. Miten pidän huolen siitä että jaksan harjoitella tietoisesti uusia tapoja niin kauan että ne ovat korvanneet vanhat tavat?

Heti kun mennään konkretiaan, homma muuttuu epämääräisemmäksi.

Laihtumisen seuranta oli helppoa: pystyin laskemaan kaloreita ja ravintoainesisältöjä. Vaaka, mittanauha ja peili kertoivat toimivatko tekemäni muutokset vai eivät.

Miten mittaan arjenhallinan edistymistä? Mistä tiedän mikä toimii ja mikä ei? Tai toimiiko jokin juttu riittävän hyvin?

Tätä kirjoittaessani tajuan, että olisi varmasti hyvä ensin miettiä voinko muuttaa nykyiset toimintamallit jotenkin numeroiksi.

Esimerkiksi kuinka monta minuuttia päivässä etsin kadonneita tavaroita? Paljonko minulla menee kuussa rahaa myöhästymismaksuihin tai hukattujen tavaroiden korvaamiseen?

Miten monta asiaa saan hoidettua — entä kuinka moni akuutti asia jää hoitamatta joka päivä?

Kuinka ison rahamäärän edestä heitän joka viikko pois ruokaa koska se ehti pilaantua ennen kuin ehdin valmistaa tai syödä sen?

Kuinka usein olen jostain myöhässä — ja kuinka monta minuuttia kerrallaan?

Miten usein lupaan jotain jollekulle — vaikka vain itselleni — mutta lupaus jää lunastamatta syystä tai toisesta?

Kuinka paljon aikaa käytän esimerkiksi turhanpäiväiseen netissä surfaamiseen tai väittelyyn, josta jää vain tyhjä tai vähän hailakka olo?

Ehkäpä ihan ensimmäinen askel on selvittää mitä kaoottinen elämäntapa minulle maksaa ekstraa ajassa ja rahassa?

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Ihmismieleen on sisäänrakennettu optimismivääristymä, joka saa meidät näkemään ”tulevaisuuden minämme” tehokkaampana, tarmokkaampana ja pätevämpänä tyyppinä kuin mitä tänään olemme.

Siksi aina muutosta suunnitellessa on tärkeää miettiä mihin minä pystyn tai olisin pystynyt oikeasti tänään sinä epätäydellisenä, väsyneenä ja kaoottisena pienten lasten äitinä joka tänään olin.

Yksi asia jota olen jo mitannut pidempään ja joka kärsii huonosta ajankäytöstä on yöuneni. Huonosti nukutut yöt ovat myös asia jotka vaikuttavat ajankäyttööni ja arjen hallintaani seuraavana päivänä.

Menen esimerkiksi ihan liian myöhään nukkumaan.

Voisinko kuvitella meneväni koko loppuelämäni ajan kello 22 nukkumaan? Rehellisyyden nimissä en.

Luontainen uni-valve-rytmini on sellainen että jos saan nukkua ja herätä ilman kelloa (tai lapsia), hyvin nopeasti ajautuisin nukkumaan klo 2 ja heräisin vasta klo 10.

Mutta koska minulla on lapset joiden pitää olla eskarissa ja hoidossa tiettyyn aikaan ja joiden oma unirytmi on erilainen kuin minulla, en voi elää omassa rytmissäni vielä ainakaan 10-15 vuoteen.

Voisinko kuvitella meneväni seuraavien 10-15 vuoden ajan nukkumaan kello 22 jotta saisin nukuttua tarpeeksi ja herättyä klo 6 tekemään omia juttujani ennen kuin lapset heräävät?

Kyllä.

Voisinko tehdä sen jo tänään? Totuus on, että en. Tätä kirjoittaessani kello on 21, kuopus horisee vielä naapurihuoneessa  omassa sängyssään joulun sotkettua unirytmit ja haluan pestä hiukseni ennen nukkumaanmenoa.

Olen yksin lasten kanssa kotona enkä voi lähteä kellariin pesemään hiuksia ennen kuin kuopus nukahtaa, koska riski siihen että kaksivuotias riiviö karkaa alas on liian iso.

Voinko mennä pesemään hiukset sillä sekunnilla kun lapsi nukahtaa ja mennä sen jälkeen nukkumaan? Kyllä voin.

Voinko joka ilta seuraavan 10-15 vuoden ajan aloittaa omat iltatoimeni heti sen jälkeen kun lapset nukahtavat? Kyllä voin.

Voinko yrittää joka ilta hoitaa iltatoimeni niin ytimekkäästi kuin mahdollista ja yrittää ajan myötä tehostaa rutiineja niin, että pääsen nukkumaan klo 22 lähes joka ilta? Kyllä voin.

Tämä olkoon ensimmäinen askel jonka otan. Seuraavia mietin myöhemmin.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Olen tehnyt jo jonkin aikaa itselleni uudenlaista tietokantaa, johon voin kirjata ylös suorittamiani tehtäviä sekä mikä antaa minulle energiaa ja mikä vie sitä.

Annan itselleni tehdyistä tehtävistä pisteitä ja kutsun systeemiä arkipeliksi. Snapchatissa kutrinet-tunnustani pidempään seuranneet ehkä muistavat kun aloitin pisteiden antamisen.

Kutri kuntoon -vuonna viikkoraportin tekeminen pakotti minut näkemään miten homma oli edennyt — tai ollut etenemättä.

Harkitsen vakavasti että raportoisin tänne tai vaikka Snapchatiin päivä- tai viikkotavoitteitani ja miten niiden kanssa kävi. (Löydät minut Snapchatista siis tunnuksella kutrinet).

Missä laajuudessa niin oikeasti jaksaisin tehdä, on vielä syvemmän itsetutkiskelun alla.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Elämässäni näyttäisi olevan alkamassa aika, jolloin pahin härdelli on takanapäin. Toisin sanoen ainakaan juuri nyt ei ole kauheasti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuja ohjausprojekteja tiedossa, vaan työn alla on vain (lähes) omaan tahtiin tehtäviä kirjoitustehtäviä.

Kodin isoimmat remontit voisivat ainakin teoriassa olla valmiita syntymäpäivääni eli 9.1. mennessä ja lapset ovat palaamassa samoihin aikoihin hoitoon.

Jos käyttäisin seuraavat pari viikkoa ensisijaisesti nukkumiseen keskittyen ja sen ylös kirjaamiseen miten paljon sähläykseni maksaa minulle aikaa ja rahaa, minulla on 9.1. alkaen tämän päivän tiedon mukaan enemmän elämässäni pelivaraa keskittyä tekemään isompia käytännön muutoksia.

Uusien tapojen opettelu nimittäin vaatii meiltä enemmän henkistä kapasitettia ja energiaa kuin vanhaan malliin jatkaminen. Nykytiedon mukaan päivittäin käytössämme oleva henkinen kapasiteetti (sis. mm. itsekurin, tahdonvoiman jne.) on rajallinen.

Jos joutuisin esimerkiksi työprojektin tiimoilta opiskelemaan paljon uusia asioita, minulla ei välttämättä ole käytössä enää illalla samanlaista henkistä kapasiteettia omaksua uusia toimintamalleja tai käyttää itsekuria, kuin jos olisin voinut vetää työpäivän ns. automaattiohjauksella.

5. Nauti siitä mitä teet

En ole koskaan nauttinut esimerkiksi siivoamisesta, laskujen maksusta, kirjanpidosta tai lasten pukemisesta ja riisumisesta. En näytä edes saavan samanlaisia kicksejä siististä kodista kuin jotkut läheiseni.

Mutta olen oppinut jo aikoja sitten tekemään arkiaskareista hauskoja ja kiinnostavia kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja.

Myös Superbetter-kirjan innoittamana olen alkanut entistä tietoisemmin tehdä vaikkapa siivoustehtävistä pieniä ”leikkihaasteita” (esim. ”saanko alakerran imuroitua 15 minuutissa”).

(Hauska fakta: Superbetter-kirjan kirjoittajan Jane McGonigalin identtinen kaksoissisko Kelly McGonigal on kirjoittanut itsekuria käsittelevän lempikirjani The Willpower Instinct.)

Ehkä arkiaskareista voisi tehdä vieläkin hauskempaa yhdistämällä niihin jonkin sosiaalisen aspektin tai muuta vastaavaa?

6. Jos kaadut, nouse ylös

Tämän pointin hanskaan jo kohtuullisen hyvin. Jokainen joka on seurannut pidempään blogiani voi muistella kuinka monta kertaa olen yrittänyt ottaa ”elämän haltuun”.

Aina yritykset ovat jotenkin menneet pieleen, mutta täällä sitä taas ollaan yrittämässä uudella innolla ja uusilla työkaluilla tarttua tähän ongelmaan.

Kuka tietää vaikka tämä olisi se kerta, jolloin jotain muuttuu yhtä radikaalisti kuin vuonna 12 vuotta sitten?

viitoittamanipolku

Mitä opin elämätaparemontistani?

kaadu7kertaa

Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: ”kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.

Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.

Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.

”Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.

Mitä opin elämäntaparemontistani?

Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Olen ”harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.

Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.

Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Vanhan bisnes-kliseen mukaan ”Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.

Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.

Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.

Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.

Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.

Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.

5. Nauti siitä mitä teet

Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.

Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.

6. Jos kaadut, nouse ylös

Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.

Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.

Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.

Joukossa viisaus tiivistyy

K: Voiko joukko täysin erilaisen taustan, arvomaailman ja elämänkokemuksen omaavia ihmisiä löytää yhteisen sävelen ja ratkaisun ongelmaan, joka alunperin on jakanut voimakkaasti heidän mielipiteensä?

V: Kyllä voi.

Olemme nyt kuvanneet kolme osaa dokumentaarista reality-sarjaa, jossa varsin kirjava joukko tavallisia suomalaisia yrittää ratkaista ongelmia, joiden kanssa tavalliset naiset kamppailevat.

Kutsumme tätä joukkoa nimellä ”parvi”, viittauksena parviälyyn tai ”joukon viisauteen”.

Jokaista osaa kuvataan kolme päivää enkä vielä kertaakaan ole kolmannen päivän aamuna tiennyt, mihin ratkaisuun ”parvemme” päätyy. Siinä vaiheessa parven eri jäsenillä on yleensä vielä hyvinkin erilaisia näkemyksiä siitä mitä pitäisi tehdä — tai jopa mikä päähenkilön todellinen ongelma on.

Joka kerta parvi on päätynyt ratkaisuun, joka on yllättänyt minut käytännöllisyydellään ja toimivuudellaan.

Kokemus on osoittanut minulle paitsi että tällainen joukkovoima toimii, myös sen, että kyllä hyvinkin erilaisen maailmankuvan omaavat ihmiset pystyvät löytämään yhteisen sävelen, kun he ihan oikeasti haluavat ratkaista käsillä olevan ongelman.

Tämä ajatus on pyörinyt mielessäni erityisesti nyt kun taas valmistaudutaan eduskuntavaaleihin ja puolueet yrittävät korostaa erojaan.

Mitä tapahtuisi, jos kansanedustajat keskittyisivät miettimään ja perustelemaan enemmän sitä MITÄ ongelmia he haluavat ratkaista kuin sitä MITEN he aikovat ne ratkaista?

Näin he voisivat pitää mielensä avoimempana sille, että paras ratkaisu ei ole välttämättä vielä tullut heidän mieleensä, vaan löytyy vasta vuorovaikutuksessa muiden kansanedustajien ja puolueiden kanssa.

Politiikkaa joskus hyvinkin läheltä seuranneena ymmärrän, että ajatukseni on todennäköisesti utopinen, mutta toivon, että jos satut olemaan tuleva kansanedustaja ja luet tämän, päästäisit edes vähän enemmän irti valmiista vastauksista ja keskittyisit sen sijaan etsimään oikeita kysymyksiä, joihin voisit vastata kolleegoidesi kanssa — puoluerajoista piittaamatta.

Pähkäiletkö sinä tai ystäväsi jonkin vaikealta tuntuvan valinnan kanssa?

Valitsemme ohjelmaan kuvattavat henkilöt korkeintaan kuukautta ennen kuvauksia, jolloin voimme vastata nimenomaan akuutteihin ongelmiin.

Haluamme kokeilla parviälyn toimintaa mahdollisimman erilaisissa valintatilanteissa. Olemme jo käsitelleet mm. ammatinvalintaan ja parisuhteen jatkamiseen liittyviä kysymyksiä.

Nyt kaipaisimme autettavaksi ihmisiä, jotka miettivät esimerkiksi:

– Perheenlisäykseen liittyviä kysymyksiä (esim. adoptoimista, hedelmöityshoitojen aloittamista/lopettamista, uran ja perheen välillä valitsemista)

– Oman turvallisuuden vaarantavia valintoja (esim. lähdenkö kiipeämään Mount Everestille, purjehdiko maapallon ympäri yksin, menenkö leikkaukseen johon liittyy terveysriskejä vai jätänkö käyttämättä hoidon, joka voisi pelastaa henkeni mutta sisältää muita terveysriskejä)

– Valintoja jotka haastavat yleiset normit, toimintamallit tai ”ei niin voi tehdä” -henkisen ajattelun (esim. jonkin vaietun epäkohdan esiin tuominen, rohkea ammatinvalinta, muu normeista poikkeava oman tien kulkeminen).

Jos sinulle heti tuli mieleen itsesi tai joku läheisesi, laita minulle ko. henkilön puhelinnumero osoitteeseen katri@kutri.net, niin soitan ja kerron lisää ohjelmasta.

Valitsemme viimeisen ohjelmaan osallistuvan toukokuussa 2015, joten jos näet tämän kirjoituksen vasta silloin, voit vielä ottaa yhteyttä.

Jokainen ohjelmaan osallistunut on kokenut prosessin hyödyllisenä ja tärkeänä. Siksi uskaltaisin suositella tätä täysin sydämin vaikka läheisilleni (jos heillä olisi sopiva ongelma). Jos yhtään kiinnostuit, ehdotan toimimaan salamannopeasti, sillä vapaita paikkoja on jäljellä enää 3–4.

Miten selvisin hengissä ensimmäisistä kuvauksistani

Kuvasimme kuluneella viikolla ensimmäisen osan dokumentaarista tositv-sarjaa, jonka työnimenä on ”Naiset jotka sanovat ei”.

Sarjan ideana on valjastaa nk. parviäly tavallisten suomalaisten naisten käyttöön.

Ohjelmassa joukko erilaisen taustan omaavia ihmisiä saapuu vaikean ratkaisun kanssa kamppailevan tavallisen naisen luo, pyrkii selvittämään mikä hänen todellinen ongelmansa on ja lyö viisaat päänsä yhteen löytääkseen siihen parhaan mahdollisen ratkaisun.

Minä olen sarjassa mukana käsikirjoittajan, henkilöohjaajan ja myöhemmin sosiaalisen median yhteisömanagerin tehtävissä.

Olen ollut ennenkin monissa erilaisissa kuvauksissa, mutten koskaan näin ”johtavassa” asemassa.

Mietin etukäteen kaikkea, mikä voisi mennä pieleen, kunnes totesin että mahdollisia riskejä oli niin monia, että tulisin hulluksi jos kelaisin niitä kaikki illat.

Niinpä päätin luottaa kuvauksissa omaan sisäiseen viisauteeni ja tiimiin, jonka tiesin ammattitaitoiseksi.

Sisäinen viisauteni käski olla esittämättä fiksumpaa tai kokeneempaa kuin mitä oikeasti olen ja pyytämään ja vastaanottamaan apua aina kun se olisi mahdollista.

Sisäinen viisauteni kannusti myös kiittämään ja kehumaan ihmisiä aina kun siihen olisi aihetta — ei edes muiden takia, vaan siksi, että itse bongaisin paremmin mikä meni hyvin.

Raahautuessani kotiin kolmen hyvin intensiivisen päivän jälkeen sydämeni oli täynnä suunnatonta kiitollisuutta.

Olin valtavan onnellinen siitä, miten hyvin asiat olivat menneet. Tunsin olevani etuoikeutettu kun sain työskennellä ammattitaitoisten ja mukavien ihmisten kanssa. Ennen kaikkea olin suuren ihmetyksen vallassa nähtyäni, miten maagisen hyvin parviäly parhaimmillaan toimii.

Mieleni halusi jo siinä vaiheessa listata asioita, jotka voisin tehdä ensi kerralla paremmin, mutta jätin ajatukset omaan arvoonsa — niiden miettimisen aika oli vasta seuraavina päivinä kun olin syönyt ja nukkunut hyvin.

Koska annoin itseni olla iloinen ja kiitollinen kaikesta, mikä meni hyvin, sen sijaan että olisin heti alkanut piiskata itseäni pieleen menneillä asioilla, odotan innolla ja luottavaisin mielin seuraavia kuvauksia.

Koska mietin ongelmakohtia vasta pirteänä, ne eivät ahdistaneet vaan näyttivät käytännön ongelmilta, joihin olisi käytännön ratkaisut.

Oletko sinä juuri tekemässä jotain vaikeaa tai tavallisesta poikkeavaa joka jännittää tai pelottaa?

Voisitko antaa oman sisäisen viisautesi johtaa sinua?

Voisitko antaa itsesi olla prosessin ajan ensisijaisesti kiitollinen kaikesta mikä menee hyvin?

Voisitko jättää epäonnistumisista oppimisen hetkiin, jolloin mielesi on virkeä, levollinen ja vakaa?

Katso uusin hakuvideoni ohjelmaan:

Jos haluat osallistua johonkin tulevista ohjelmistamme joko nähdäksesi miten parviäly voi ratkaista sinua vaivaavan kysymyksen, tai osallistuaksesi mukaan auttajaparveen, lue lisää ohjelmasta täältä: http://haeohjelmaan.net

kiitollisuuskantaa

Ensimmäiset 40 vuotta

katri7515

Tänään on kulunut 40 vuotta siitä kun aloin hengittää omilla keuhkoillani.

Olen jostain syystä ajatellut jo teinistä, että 40-vuotiaana olen hehkeämpi kuin koskaan ennen.

Näytän melko lailla samalta ja painan samanverran kuin viimeiset 10 vuotta (raskausaikoja lukuunottamatta).

Juuri nyt päällä olevaa flunssaa ja jatkuvaa univelkaa lukuunottamatta fyysinen kuntoni on yhtä hyvä kuin 10 vuotta sitten. Tai voi olla että syksyn ajan rakennustyömaalla raadettuani olen jopa fyysisesti vahvempi kuin ennen.

Sisäisesti olen itsevarmempi ja vakaampi kuin koskaan. Viihdyn kropassani paremmin kuin parikymppisenä. Toisin kuin 10 vuotta sitten, olen täysin sinut naiseuteni ja seksuaalisuuteni kanssa.

Kymmenen vuotta sitten olin ennen kaikkea kirjailija ja käsikirjoittaja enkä kuvitellut voivani tehdä mitään muuta. Tässä välissä olen pariinkin otteeseen kyseenalaistanut käsikirjoittamisen roolin elämässäni. Tällä hetkellä näen siinä taas paljonkin järkeä, mutta ehkä vähän eri muodossa kuin ennen.

Isoin ammatillinen muutos viimeisen 10 vuoden aikana oli transformatiiviseksi valmentajaksi kouluttaminen 2012. Sen ansiosta olen elänyt jo melkein kolme vuotta nähden, miten koen vain oman ajatteluni, jonka laatu vaihtelee omalla sumealla logiikallaan hetkestä toiseen.

Vaikka viimeiset kolme vuotta ovat olleet käytännön tasolla elämäni haastavimmat, ne ovat olleet tämän ymmärrysen ansiosta henkisesti helpoimmat.

Olen vapautunut käytännössä kokonaan kontrollin tarpeesta enkä pelkää tai juurikaan murehdi tulevaisuutta.

Toisaalta viime keväänä saamani tarkkaavaisuushäiriödiagnoosi on auttanut ymmärtämään ja vähentämään ”synnynnäistä kaoottisuuttani” ja heikkoa kykyä keskittyä asioihin, jotka eivät luontaisesti vedä minua puoleensa.

Samalla aloin arvostaa ja rakastaa entistä enemmän omaa erikoiskykyäni ylikeskittyä asioihin, jotka kiinnostavat minua.

Nyt ajatus siitä, että yrittäisin pakottaa itseni tekemään työkseni asioita, jotka eivät suju minulta luontaisesti, näyttää täysin järjettömältä.

Suurin ero tilanteeseen 10 vuotta sitten on se, että minulla on kaksi pientä poikaa. Toisin sanoen suurin haaveeni toteutui.

Lasten myötä olen saanut kokea uudenlaisia tunteita, joita en tiennyt olevan olemassakaan:

ulvovan lapsen kanssa valvottujen öiden syvimmästä epätoivosta mielettömään iloon ja rakkauteen, jota koen lasten seurassa päivittäin.

Tämä tunteiden kirjo on saanut elämän tuntumaan täyteläisemmältä ja jotenkin syvemmältä kuin aikana ennen lapsia.

Rakastan puolisoani enemmän kuin olen koskaan rakastanut romanttisesti ketään ihmistä. Mukaanlukien häntä suhteemme alussa.

Olen jatkuvasti ihmeissäni siitä, miten voin vielä yli kuuden vuoden jälkeen tuntea niin voimakasta seksuaalista vetoa ja intohimoa häntä kohtaan.

Hyviä ystäviä minulla on ollut koko aikuisikäni ja ilokseni monet ovat pysyneet ystävinäni vuosikausia. Joidenkin kanssa elämäntilanteet ja fyysinen välimatka ovat välillä vähentäneet yhteydenpitoa, mutta kohdatessamme on tuntunut niin kuin emme olisi olleet lainkaan erossa.

On mielenkiintoista nähdä kenen kanssa yhteydenotto tulee lisääntymään seuraavan 10 vuoden sisällä, kun lapset vaativat vähemmän jatkuvaa huomiota ja huolenpitoa.

Odotan muutenkin ilolla ja mielenkiinnolla seuraavia vuosia ja vuosikymmeniä.

Tietyssä mielessä näen, että nyt kun lapsetkin on saatu, minulla ei ole kiire enää mihinkään.

Ainakin tässä hetkessä on fiilis, että tulevaisuus on täysin avoin ja vapaa. Seikkailu, joka voi johtaa minut ihan minne tahansa — ja minne ikinä se minut viekään, on juuri oikea paikka.

Mitä sinä olet oppinut viimeisen 10 vuoden aikana?

katrinkaikkikasvot

Oletko ujo, arka ja hankala ihminen vai sittenkin vain erityisherkkä?

Jostain syystä olen viime aikoina törmännyt useamman kerran ihmisiin, jotka epäilevät olevansa erityisherkkiä eli HSP-ihmisiä (”Highly Sensitive Person”).

Näille ihmisille on ominaista:

1. Aistikokemusten tavallista perusteellisempi prosessointi.

Jos erityisherkkä ihminen katsoo vaikka vain kuvaa toisen ihmisen kasvoista, joissa on surullinen ilme, hänen aivojensa ”peilineuronit” eli osat jotka peilaavat toisen toimintaa, aktivoituvat enemmän kuin keskivertoihmisellä.

Tämä saattaa johtaa siihen että erityisherkkä ihminen aistii ja myötäelää helpommin muiden tunnetiloja kuin vähemmän herkkä ihminen.

2. Aistiärsykkeiden liiallisuus

Toisaalta perusteellisempi prosessointi vie enemmän energiaa kuin pinnallisempi aistielämysten käsittely, joten tilanteet joissa aivot joutuvat käsittelemään tavallista enemmän aistielämyksiä vievät henkilön ns. kaistanleveyttä.

Mitä enemmän kaistanleveyttä eli prosessointivoimaa menee tavallaan epäolennaisuuksiin, sitä vähemmän sitä jää esimerkiksi keskittymistä vaativien asioiden tekemiseen.

3. Empaattisuus ja emotionaalinen reaktioherkkyys

Erityisherkät henkilöt reagoivat tunnetasolla tavallista voimakkaammin niin positiivisiin kuin negatiivisiin asioihin kuin muut. He näyttävät ”ylireagoivan” varsinkin negatiivisiin asioihin.

Eli minun termein saattavat mennä muita nopeammin ja helpommin ”alhaiseen mielentilaan”, jossa kyky nähdä suuri kokonaisuus, nousta asioiden yläpuolelle ja löytää uusia ratkaisuja on tavallista heikompi.

Tämä reaktionopeus ja voimakkuus voisi selittyä ainakin osin sillä, että kun hermosto ja aivot käyvät ns. ylikierroksilla, kapasiteetti hillitä ja hallita omaa käytöstä heikkenee.

4. Tietoisuus hienovaraisista aistielämyksistä

Erityisherkät ovat keskimääräistä tietoisempia erilaisista aistiärsykkeistä. Yleensä he jollain tasolla tiedostavat miten ne kuormittavat heitä. Siksi he oppivat yleensä nuoresta pitäen välttämään epämiellyttävältä tuntuvia aistielämyksiä.

Esimerkiksi eräs tuttuni joka saattaisi olla tällainen erityisherkkä ihminen ei pysty syömään lihaa ja vastaavantyyppisiä tuotteita koska niiden koostumus tuntuu hänestä epämiellyttävältä suussa.

Sama henkilö ei kestä voimakkaita hajuja, jotka minäkin toki haistan viimeistään silloin kun hän mainitsee ne, mutta en häiriinny niistä samalla tavalla kuin hän.

Onko erityisherkkyys uusi muotijuttu?

Väitän että erityisherkkyys itsessään on yhtä vanha ilmiö kuin ihmiskunta, mutta Elaine Aaron nimesi sen vasta 1990-luvun puolessa välissä.

Sitä ennen (ja senkin jälkeen) erityisherkkyys tulkittiin psykologisista syistä johtuvaksi ujoudeksi, arkuudeksi, epäsosiaalisuudeksi, nirsoudeksi tai neuroottisuudeksi.

Erityisherkkyys ei ole keksitty juttu, koska mm. magneettikuvauksissa on nähty erityisherkkien ihmisten aivojen aktivoituvan eri tavoin erilaisista ärsykkeistä kuin neurologisesti tyypillisten ihmisten (eli nk. nenttien).

Jos olet neurologialtasi erityisherkkä, et ole yksin. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 20 % ihmisistä on siinä määrin herkkä, että täyttää erityisherkkyyden kriteerit. Kuten kaikissa neurologisissa ominaisuuksissa raja erityisherkän ja ”tavallisen herkän” välillä on liukuva.

Väitän että erityisherkkyyteen kiinnitetään nykyään enemmän huomiota paitsi siksi, että siitä tiedetään enemmän, myös siksi, että modernissa maailmassa eläminen voi olla erityisherkille hyvin haastavaa.

Jos olet ollut lapsi 1980-luvulla tai sitä ennen, muistele huviksesi miten paljon vähemmän aistiärsykkeitä ja uusia tilanteita silloin oli tarjolla.

Ei ollut nettiä eikä älypuhelimia. Telkkarikanaviakin oli pitkään vain kaksi. Jopa kauppojen ruokavalikoima oli rajallinen.

Ihmiset asuivat usein koko elämänsä samalla paikkakunnalla, jossa tyypillisesti kaikki tunsivat toisensa. Vain harva matkusti ulkomaille — eikä silloinkaan joka vuosi.

Useimmat ammatit olivat omalla laillaan hyvin selkeitä ja ennalta-arvattavia, jopa monotonisia. Moni perustui käsillä työskentelyyn.

Perinteinen suomalainen kulttuuri jossa ei turhia jaaritella ja kaikki suhtautuvat varautuneesti vieraisiin ihmisiin on ollut ainakin tässä suhteessa erityisherkkiä suosiva.

Olisi kiinnostavaa tietää onko suomalaisissa itse asiassa enemmän erityisherkkiä kuin muissa kulttuureissa, joissa ihmisiltä odotetaan enemmän sosiaalisuutta, puheliaisuutta, nopeutta ja kykyä sietää kaaosta ja vahvoja aistielämyksiä.

Oletko viallinen jos olet erityisherkkä?

Oletko koskaan yrittänyt ajaa Porschella kuoppaista metsätietä? Todennäköisesti et. Jos tekisit niin, kallis urheiluauto jäisi todennäköisesti jo ensimmäiseen kuoppaan jumiin.

Tarkoittaako se, että Porsche on viallinen tai huono auto?

Ei tietenkään! Ainoastaan että sitä yritetään käyttää olosuhteissa, joihin sitä ei ole tarkoitettu.

Jos sinun on joskus vaikeaa olla ja menestyä tietyissä olosuhteissa, se ei tarkoita että olet viallinen, vaan että olosuhteet eivät ole sinun kannaltasi parhaat mahdolliset.

Erityisherkkyyden hyviä puolia ovat  muun muassa kyky ”nähdä ihmisten läpi”, koska erityisherkkä voi huomata helpommin ristiriidat muiden puheiden ja mikroilmeiden ja -eleiden välillä. Siksi hän voi olla hyvä ammateissa, joissa pitää nähdä milloin ihminen valehtelee (ehkä itselleenkin).

Vastaavasti he voivat olla omassa elementissään lasten, eläinten ja työskennellessään sellaisten aikuisten kanssa, jotka eivät pysty puhumalla kertomaan heille miltä heistä tuntuu.

Erityisherkkä voi perusteellisemman prosessointikykynsä ansiosta huomata projekteissa ja suunnitelmissa ongelmia ja mahdollisuuksia, jotka menevät muilta ohi.

Erityiherkkien herkästä haju- ja makuaistista voi olla erityistä hyötyä ammateissa, joissa niitä tarvitaan kuten viininmaistajana ja uusien maku- ja hajuaistimusten kehittäjänä.

Voisin myös kuvitella että erityisherkän sisustamissa ja suunnittelemissa tiloissa myös vähemmän herkillä on hyvä olla.

Tätä juttua varten erityisherkkyyttä tutkiessani olen nähnyt kysymyksiä siitä, miten erityisherkkä voisi ”kasvattaa paksumman nahan”. Minusta ajatus on ymmärrettävä, mutta ei paras mahdollinen tapa lähestyä tätä ongelmaa.

Aiheeseen perehtyessäni on tullut myös selväksi, että minä en todellakaan ole erityisherkkä. Sen sijaan olen neurologialtani toisella tavalla poikkeava.

Minulla on tarkkaavaisuushäiriön ”poissaoleva” muoto, joka voi välillä saada minut vaikuttamaan erityisherkältä koska esimerkiksi väsyneenä liian vuolas informaatiotulva voi kuormittaa minua liikaa.

Tämä poikkeavuuteni ilmenee kuitenkin täydellisenä epäherkkyytenä ollessani ns. ylikeskittymisen tilassa, jossa en näe enkä kuule mitä ympärilläni tapahtuu.

Olen joskus ennen diagnoosiani yrittänyt pakottaa itseni toimimaan kuin ihminen, jolla ei ole tarkkaavaisuushäiriötä.

Olen esimerkiksi ajatellut että jos vain hankkiudun olosuhteisiin, joissa minun on pakko olla täsmällinen (lue: sihteerinä työskenteleminen), saan siitä tarpeeksi motivaatiota ryhdistäytyä ja tsempata.

Lopputulos on ollut käytännössä aina se, että vaikka jonkin aikaa pärjäisinkin kovalla tsempillä, ennemmin tai myöhemmin väkisin vääntäminen on johtanut täydelliseen uupumukseen.

Kaikkein parhaiten olen pärjännyt joka suhteessa silloin, kun olen antanut vahvuuksieni ohjata valintojani ja minimoinut synnynnäisistä heikkouksistani aiheutuvat ongelmat

Eli kun olen työskennellyt vapaana kirjoittajana joka saa uppoutua kiinnostaviin projekteihin arkirutiinien pyörittämisen sijaan ja antanut muiden maksaa laskut tililtäni ja hoitaa postiasiat puolestani.

Sinulla on tiettävästi vain tämä yksi elämä tällä planeetalla sinä ihmisenä joka olet. Oletettavasti elinpäiviesi määrä on rajoitettu.

Haluatko käyttää ne yrittäen pakottaa itsesi pärjäämään olosuhteissa, joihin et sovellu?

Mitä jos hyväksyisit sen kuka olet, ottaisit ilon irti vahvuuksistasi ja minimoisit heikkouksistasi aiheutuvat ongelmat?

Ymmärrän, ettei muutos ole aina mahdollista tai ainakaan nopeaa ja helppoa. Väitän, että jo sen tiedostaminen ettei vika ole sinussa vaan olosuhteissa, voi auttaa lopettamaan turhan itsensä ruoskimisen.

Jos olet erityisherkkä ihminen, miten voisit tänään hyödyntää kykyäsi kokea voimakkaammin, eläytyä herkemmin ja ymmärtää maailmaa yksityiskohtaisemmin kuin me muut?

herkkyys

Testaa erityisherkkyytesi Helsingin sanomien sivuilla.

Erityisherkkien yhdistys. 

Nainen kävelee pyykkitupaan ja tulee yhtäkkiä valtavan onnelliseksi

Eilen linkitin Kutri.net:in Facebook-sivuilla juttuun pahoinpidellystä naisesta, joka oli kokenut läheisten ja viranomaisten neutraalit tai jopa hyvää tarkoittavat kysymykset ahdistavina tai syyllistävinä.

Pointtasin linkin yhteydessä miten silloin kun on ahdistunut, uupunut ja peloissaan viattominkin lausahdus voi tuntua raskaalta tuomiolta.

Tänä aamuna kävelin kirpeässä pakkasaamussa kohti asuintalomme toisessa päässä olevaa pyykkitupaa. Taivas oli kirkas, taivaanranta vaaleanpunainen. Lumi narskui kenkien alla, linnut sirkuttivat pihapuissa. Mieli oli valoisa ja olo hyvä.

Avasin ulko-oven ja astuin hämärään rappukäytävään. Olin arvioinut kellosta että pyykki olisi jo valmis, mutta astellessani alas portaita kellariin, kuulin pesukoneen vielä pyörähtävän.

Totesin ettei minua haitannut ajatus siitä, että joutuisin odottamaan pesuohjelman päättymistä. Mihin tässä oli kiire, valmiissa maailmassa.

Juuri kun avasin pyykkituvan oven, kuulin äänen, joka ilahdutti minua suunnattomasti:

”Piip… piip… piip.”

Pesukone piippasi sen merkiksi että pesuohjelma oli valmis ja koneen voisi avata.

Sydämeni täyttyi hillittömällä ilolla ajatuksesta, että olin ajoittanut saapumiseni pyykkitupaan niin täydellisesti.

Koskaan sen kolmen vuoden aikana jotka olimme asuneet talossa, en ollut saapunut paikalle niin täydellisesti.

Kävelin suoraan koneen luo ja siirsin pyykit kuivausrumpuun.

Kävellessäni takaisin kotiin mietin äskeistä kokemusta.

Oliko pesukoneen piippaus ratkaiseva tekijä, joka ”pakotti” minut kokemaan tätä hyvää oloa?

Vai ylipäätään se, että olin niin täsmällisesti ajoissa?

Tai se, että ehdin jo luulla olevani myöhässä ja sitten huomasin olevani ajoissa?

Huikea ilon kokemus liittyi ajatukseen ”jes, täydellinen ajoitus.”

Mutta kuvittele että olisin saapunut kellariin mieli mustana ja olo vetämättömänä.

Olisiko oikea-aikaisuus aiheuttanut vastaavaa iloa? Tuskin.

Jos olisin vaikkapa märehtinyt mielessäni jotain aiemmin kokemaani vääryyttä, olisin tuskin edes kiinnittänyt huomiota oikea-aikaisuuteen. Tai korkeintaan ajatellut että ”no onneksi en sentään  joudu odottamaan pesuohjelman päättymistä.”

Tänään haastan sinut huomaamaan, miten omat mielentilasi vaihtelevat sumealla logiikallaan.

Välillä olo on kevyempi ja kirkkaampi ja silloin pienetkin asiat tuntuvat kivoilta ja kiitollisuutta herättäviltä.

Välillä olo on raskaampi ja pimeämpi. Silloin asiat jotka hyvällä mielellä tuottavat iloa voivat olla yhdentekeviä tai suorastaan ärsyttäviä.

kauniimpaailoa

P.S. Muistathan että VIP-jäsenyydet ja nettikurssit ovat myynnissä enää pari päivää eli 31.12.2014 asti ja poistuvat sitten myynnistä määräämättömän pitkäksi ajaksi, vaikka ovatkin jatkossakin voimassa ne ajoissa lunastaneille. Lue lisää täältä.