Julkaistu

Kuinka tehdä ihmeitä

Lapseni saivat tänään uuden serkun. Vielä eilen illalla emme tienneet että hänen syntymäpäivänsä olisi tänään.

Sanotaan, että uuden lapsen syntymä tähän maailmaan on aina ihme. Se, että sinusta tuli juuri sinä, on ihme.

Vai onko?

Tiedän ainakin neljä naista, joille arvostetut lääkärit ovat sanoneet, etteivät he voisi koskaan tulla raskaaksi — tai että raskaus edellyttäisi vähintäänkin raskaita hedelmöityshoitoja.

Uutisesta toivuttuaan he jatkoivat elämäänsä. Kun raskaudesta ei ollut toivoa (tai pelkoa), he harrastivat suojaamatonta seksiä kumppaninsa kanssa.

Kaikkien yllätykseksi jokainen heistä tuli lopulta raskaaksi ihan luomuna — ilman että edes yritti tulla raskaaksi.

Oli tapahtunut ihme!

Mikä ihme?

Kutsumme ihmeeksi tapahtumaa, jota pidämme mahdottomana — kunnes se tapahtuu.

Naistuttavillani oli potentiaali tulla raskaaksi jo silloin, kun lääkärit luulivat sen olevan mahdotonta.

Keskittyessämme päivittelemään ihmeenä pitämämme asian ihmeellisyyttä missaamme tärkeämmän pointin:

Jos olisimme alusta alkaen olettaneet että kyseinen tapahtuma on mahdollinen, emme pitäisi sitä ihmeenä.

Mieti kuinka monta kertaa elämässäsi olet pitänyt mahdottomana että pystyisit johonkin — ennen kuin se tapahtui.

Esimerkiksi minä olen jossain vaiheessa elämääni ajatellut, etten voisi oppia ajamaan ikinä sujuvasti autoa. Tai lopettaa jojo-laihduttamista ja kokea painonhallintaa helpoksi. Tai pystyä toimimaan yhtä johdonmukaisesti  kuin “tavalliset” ihmiset.

Olen nyt nauttinut autolla ajamisesta yli 20 vuotta. Remontoin elämäntapani 12 vuotta sitten niin, että painonhallinta on minulle naurettavan helppoa. Saatuani tarkkaavuushäiriödiagnoosin ja lääkityksen siihen pystyn moniin sellaisiin asioihin, jotka ennen tuntuivat mahdottomalta.

Olisitko tarttunut toimeen aikaisemmin, jos olisit tiennyt että homma voi onnistua?

Olisitko haaskannut vähemmän aikaa, energiaa ja rahaa tuskasi turruttamiseen, jos olisit tiennyt että voit päästä siitä eroon?

Mitkä omista unelmistasi tuntuvat juuri nyt mahdottomilta tai lähes mahdottomilta?

Minkä asian tapahtuminen olisi sinusta ihme?

Mitä jos olet väärässä? Mitä jos mielesi valehtelee sinulle, ettei kyseinen asia voi tapahtua?

Laita mahdoton testiin

Ainoa tapa saada selville onko jokin mahdotonta vai ei, on testata voiko se onnistua.

Mitä pitäisi tapahtua, että mahdottomana pitämäsi asia toteutuu?

Jos tietäisit että unelmasi toteutuminen olisi mahdollista, mitä tekisit toisin?

Sinulla on tiettävästi vain tämä elämä — ainakin sinä ihmisenä joka nyt olet. Sinun on joka tapauksessa tehtävä jotain nyt kun olet kerran täällä.

Miksi et käyttäisi aikaasi kokeillen mihin kaikkeen oikeasti pystyt — sen sijaan että vain oletat pystyväsi vähempään kuin mihin ehkä pystyt?

ihme

Julkaistu

Miten viime vuosi teki sinusta viisaamman

mitenviisastuit2

Näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi ehdotan, että varaat vaikka vain viisi minuuttia kuluneen vuoden kelaamiseen. Tee se hetkenä jolloin olosi on virkeä, levollinen ja vakaa.

(Eli itse teen tämän vasta 1.1. koska yöunet jäivät lyhyeksi oksentelevan lapsen kanssa, hahhah!)

Ihannetapauksessa vastaa kirjallisesti tai ainakin ääneen alla oleviin kysymyksiin.

Halutessasi voit kysyä ne myös kaverilta, joka voi kysyä kysymykset sinulta. Tällöin kuulette eri tavalla niin kysymykset kuin omat vastauksenne. Samalla voitte kysellä toisiltanne syventäviä kysymyksiä ja opitte tuntemaan toisenne paremmin.

Jos saisit elää tämän vuoden uusiksi tietäen mitä nyt tiedät, mitä tekisit toisin?

Mitkä asiat onnistuivat tai toimivat? Miksi niin kävi?

Mitkä asiat menivät jotenkin pieleen tai tavalla josta et pitänyt? Mitkä tapahtumat johtivat kyseiseen lopputulokseen?

Mitä olisi pitänyt tapahtua, että homma olisi hoitunut haluamallasi tavalla?

Mitä toivot tulevalta vuodelta?

Miten voisit hyödyntää tämän vuoden oppeja saadaksesi ilon irti tulevasta vuodesta?

Mitä aiot tehdä tulevan vuonna toisin kuin mitä teit tänä vuonna?

Entä mitä traditioita, tapoja tai oppeja haluat jatkaa tulevana vuonna?

Hyvää vuoden viimeistä päivää! Kiitos tästä vuodesta!

Julkaistu

“Nytkun”

olenliekeissa

Kutri.net oli noin viikon poissa linjoilta oman kämmäilyni takia, mutta nyt kaiken pitäisi taas toimia normaalisti (jos pystyt lukemaan tämän). Anteeksi mahdollinen vaiva ja mielipaha!

Olen ainakin pari vuotta ajatellen usein että “sitten kun saan alkaa nukkua täysiä öitä ja molemmat lapset menevät hoitoon, elämä helpottaa.” Toissapäivänä huomasin että se päivä oli vihdoin ja viimein koittanut.

Kirjoitin aiheesta jutun uuteen “Tänään kotona Mannisella” -blogiini odottaessani Kutri.net-osoitteen uudelleen aktivoitumista.

Työnjako kahden blogin välillä on seuraava:

Täällä kutri.net:in blogissa on julkisella puolella tarjolla jatkossakin teoriaa, filosofiaa ja uusia ajatuksia ihmismielen ihmeistä ja muista aiheista, joita olen tähän mennessä täällä käsitellyt.

Sen lisäksi täällä ilmestyvät vain rekisteröityneille jäsenille tarkoitetut kirjoitukset, joissa avaudun enemmän kuin julkisissa jutuissa.

“Tänään kotona Mannisella” on “lifestyle-blogini” jossa kerron mitä tapahtuu kun “kävelevä kaaos” (eli minä) muuttaa maalle pienten lasten ja koiran (ja tietenkin miehen) kanssa omakotitaloon jossa remontti on yhä kesken.

Uutiskirjeen tyyli on Tänään kotona -blogin ja kutri.net:in välimaastossa eli kerron henkilökohtaisten esimerkkien avulla ihmismielen ihmeistä.

[mailchimp_newsletter mailing_list=”4e6c278adb”]

Onko sinun elämässäsi asioita, joiden aloittamista tai tekemistä lykkäät ajatellen “teen sen sitten kun X tapahtuu”?

Nyt kun omat ehtoni (riittävä uni + lapsivapaa aika) on toteutunut ja katson taaksepäin, näen että:

1. Olen voinut elää täysillä

Kyllä, olisin säästynyt paljolta itkulta ja hammasten kiristykseltä jos olisin jättänyt väliin mahdollisuuden ohjata ja käsikirjoittaa Nyt tai ei koskaan -tv-sarjaa koska en saanut kuopukselle hoitopaikkaa ja koska omakotitalomme remontti oli kesken.

Mutta olisin myös ollut tapaamatta todella upeita ja kiinnostavia ihmisiä.

En olisi saanut kokea niin valtavaa onnistumisen iloa (jos kohta hetkittäin myös hirveää epäonnistumisen tuskaa, hahhah).

Ennen kaikkea en tietäisi pystyväni niin uskomattomiin suorituksiin todella tiukoissa tilanteissa kuin mihin pystyn.

En toivo kenellekään ihan niin kuormittavaa kautta kuin itselläni oli, mutta jos sitkuilet jonkin isomman projektin suhteen, mieti voisitko tehdä edes jotain osaa siitä parempia aikoja odotellessasi.

2. On ollut viisasta lykätä jotain asioita – ja tärkeää tarttua niihin heti kun taas voi

 

Vaikka olen tehnyt todella paljon rajoituksista huolimatta, on paljon asioita, jotka olen jättänyt tietoisesti hoitamatta koska aika ei kertakaikkiaan riittänyt kaikkeen.

Antamalla itselleni luvan olla tarttumatta kyseisiin asioihin ennen kuin tilanne helpottaa vapautin myös mielessä tilaa niiden miettimiseltä.

Mutta tiedän myös, miten helposti mielestä työnnetyt asiat jäävät minulta hoitamatta. Niinpä aloitin eilen uuden elämäni kirjaamalla ylös kaikki hoitamattomat asiat ja ottamalla ensimmäiset askeleet akuuteimpien hommien hoitamiseen.

Tuskailetko jonkin sellaisen asian kanssa, jonka hoitamiseen sinulla ei ihan oikeasti ole nyt resursseja?

Voisitko antaa itsesi lykätä sen hoitamisen luvan kanssa päivään, jolloin voit tehdä sille jotain?

Julkaistu

Sano EI, jotta voisit sanoa KYLLÄ

Jos iskisin sinua taikasauvalla päähän niin, ettet kykenisi enää koskaan kokemaan syyllisyyttä, häpeää tai pelkoa, mille sinä sanoisit “ei kiitos” tai “kiitti mulle riitti”?

Siitä lähtien kun liityin Naiset jotka sanovat ei -ohjelman tekijätiimiin, olen miettinyt paljon sitä, miksi “ei”:n sanominen tuntuu olevan niin vaikeaa — varsinkin meille naisille.

Miksi joskus on niin vaikeaa jättää taakseen asioita, ihmisiä ja tilanteita, jotka eivät enää palvele minua?

Miksi välillä on vaikeaa kieltäytyä innostavista ehdotuksista?

Entä sivuuttaa vaatimukset ja odotukset, joita muut tai minä itse asetan itselleni?

En väitä olevani tässä asiassa edelleenkään mikään ekspertti.

Vuosien mittaan olen oppinut vähentämään radikaalisti jees-tyttöilyä, eli pelon, syyllisyyden tai häpeän takia myöntymistä tilanteisiin ja asioihin, joita en oikeasti halua elämääni.

En esimerkiksi lähde enää mukaan työprojekteihin, joita tekisin ensisijaisesti rahasta.

Olen huomannut, että jos projekti ei ole niin kiinnostava ja houkutteleva, että haluaisin tehdä sen ilmaiseksi, jossain vaiheessa raha lakkaa motivoimasta ja alan miettiä onko tämä todellakin paras tapa käyttää aikaani. Yleensä ei ole.

Sen sijaan sanon vieläkin liian helposti “kyllä” asioille, joille minulla ei olisi oikeasti aikaa tai energiaa silloin, kun tehtävä on näennäisen yksinkertainen ja minä olen niin kiireessä, etten huomaa miettiä missä välissä oikeasti ehtisin homman tehdä.

Tämä näkyy aivan erityisesti kodin arkeen liittyvistä asioista sovittaessa.

Aamukiireen keskellä minun on liian helppo sanoa “joojoo” kun puoliso pyytää hoitamaan jonkin erikoistehtävän, vaikka päivässä ei oikeasti ole rakoa, jossa voisin hoitaa homman alusta loppuun.

Kaikkein eniten skarppaamista minulta vaativat uudet ideat ja projektit, jotka saavat niin liekkeihin, että ennen kuin olen ehtinyt miettiä mitä niiden toteuttaminen käytännössä vaatii minulta, ehdin jo suostua niihin tai ilmoittaa niistä koko kansalle.

Viimeiseen ongelmaan olen saanut avuksi pienen ryhmän ihmisiä, joiden erikoistehtävänä on pointata minulle milloin moponi on karkaamassa käsistä.

He ovat hyviä näkemään miltä ongelmilta suljen silmäni keskittyessäni liikaa siihen mitä mahdollisuuksia projekti tarjoaa.

Ajan myötä olen oppinut jo kysymään mielessäni uusien ideoiden kohdalla “mitä X, Y ja Z sanoisivat tästä?”

Lähes aina arvaukseni heidän mielipiteestä osuu oikeaan. Käytännössä aina heidän neuvojensa kuunteleminen on kannattanut.

Ehkä eniten minua on kuitenkin auttanut sen muistaminen, että jokainen “kyllä” tarkoittaa että sanon “ei” yhdelle tai useammalle asialle.

Mitä enemmän sanon kyllä asioille, joita en oikeastaan halua tehdä, jotka eivät enää palvele minua tai joista seuraa enemmän harmia kuin hyötyä, sitä vähemmän minulla on kalenterissani tilaa ja tililläni varaa asioille, jotka ovat minusta kiinnostavia, hauskoja, hyödyllisiä ja hyviä.

Millaisissa tilanteissa sinun on vaikea sanoa ei?

Mille sinä haluaisit sanoa ei jos et pystyisi häpeämään, pelkäämään tai kokemaan syyllisyyttä?

Haluatko saada oman tukijoukon auttamaan isojen päätösten tekemisessä tai sellaisten asioiden karsimisessa, jotka eivät enää palvele sinua?

Lue lisää Naiset jotka sanovat ei -sarjasta ja siihen hakemisesta täältä.

sanoei

Julkaistu

Teetkö päätöksiä kuin päätön teini-ikäinen?

Oletko tekemässä jotain isoa päätöstä? Tuntuuko sinusta siltä, että vaihtoehtoinasi on “kaikki tai ei mitään”? Seis! Ajattelussasi on iso aukko!

Marraskuun ensimmäisessä VIP-podcastissa jaan mm. ajatuksia, jotka kuulin tästä Dan Heathin haastattelusta. Dan on kirjoittanut veljensä Chipin kanssa useita kirjoja ihmismielen toiminnasta. Uusimmassa kirjassaan Decisive: How to Make Better Choices in Life and Work veljekset perehtyvät päätöksentekoon. Kirja on minulla seuraavaksi kuunteluvuorossa, mutta tämä esimerkki oli niin hyvä, että haluan jakaa sen samantien kanssasi.

Danin mukaan yksi pahimmista virheistä, joihin voimme syyllistyä päätöksenteossa on alkaa ajatella vaihtoehtojamme joko-tai-pohjalta.

“Irtisanoudunko vai en?”

“Pitääkö minun erota puolisostani vai ei?”

“Ostanko nämä vai nuo stereot?”

Tällainen ajattelu on erityisen tyypillistä teini-ikäisille, jotka vielä kehittyvillä aivoillaan ajattelevat hormonihuuruissa usein kuin alkukantaiset villipedot. Valitettavasti moni syyllistyy samaan virheeseen vielä aikuisenakin, vaikka hänellä olisi kapasiteettia tehdä parempia valintoja.

Parempi tapa tehdä päätöksiä

Sillä hetkellä kun alat miettiä päätöksiä kyllä/ei-pohjalta, suljet silmäsi muilta, usein jopa hedelmällisemmiltä vaihtoehdoilta.

Esimerkiksi loppuunpalamiseni jälkeen sain päähäni että minun pitäisi erota, lopettaa kokonaan käsikirjoittaminen ja muuttaa  Jenkkeihin.

Olin tuolloin täysin varma, että koko vanha elämäni oli syypää romahdukseeni ja että ainoa tie ulos tilanteesta olisi aloittaa kokonaan alusta, puhtaalta pöydältä.

Nyky-ymmärryksestäni käsin kyseessä oli klassinen alhaisen mielentilan ajatusten vallassa tehty järjetön hätäratkaisu, josta seurasi täysin turhaa rahan ja energian haaskausta ja kärsimystä.

Koska en uskaltanut kuunnella kaikessa rauhassa sisäistä viisauttani, en nähnyt että tilanteessa olisi ollut lukemattomia muitakin vaihtoehtoja — kuten  pitää breikkiä käsikirjoittamisesta, mennä pariterapiaan tai lähteä yhdessä ulkomaille lomalle.

Dan Heath suosittelee, että valintatilanteissa kysymme itseltämme “kyllä tai ei” -kysymysten sijaan “mikä olisi seuraavaksi paras vaihtoehto?”

Sen sijaan että mietit irtisanoutumista, mieti mitä tavoittelet irtisanoutumisella. Millä muilla tavoilla voisit saavuttaa tavoittelemasi tilan?

Voisitko esimerkiksi ottaa sapattivapaata? Tai neuvotella työtehtäviesi sisällön uusiksi? Voisitko alkaa tehdä töitä osa-aikaisesti? Jäädä hoitovapaalle?

Jos mietit millaisen auton ostat, pysähdy hetkeksi miettimään tarvitsetko ylipäätään autoa. Mitä muuta hyödyllisempää tai tärkeämpää voisit tehdä rahalla, jonka olet nyt investoimassa autoon?

Oletko tekemässä jotain isoa päätöstä? Mitä kaikkia vaihtoehtoja sinulla on oikeasti tässä tilanteessa?

—

Julkaisen 1-3 kertaa kuukaudessa VIP-jäsenille tarkoitetun äänitteen, jossa kerron mitä olen juuri oppinut englanniksi lukemistani ja kuuntelemistani kirjoista, podcasteista ja luennoista.

Jos haluat saada parhaat palat uusimmasta ihmismieltä käsittelevästä tutkimuksesta selvällä suomenkielellä, liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.  

Julkaistu

Helpoin tapa alkaa luoda itsensä näköistä elämää

Edellisen viestin kommenttiosastolla Alice Wonderland kysyi mitä tehdä, kun mitään vastauksia ei tule mieleen, kun kysyy itseltään mitä haluaa tehdä.

Omien havaintojeni mukaan se voi johtua esimerkiksi siitä, että huomaamattaan syyllistyy Michael Neillin termein “ennenaikaiseen käytännöllisyyteen”.

Toisin sanoen mieleen nousee ajatus jostain uudesta, innostavasta ja kutkuttavasta. Heti sen perään nousee ajatus “joo mutta ei toi ole mahdollista (ainakaan mulle)”.

Ongelmana ei ole se, että mieleen nousee idean torppaava ajatus, vaan se, että otamme sen vakavasti.

Tähän voi auttaa sama konsti, jota suosittelen myös siinä tapauksessa, että vastausta ei tule, koska sitä ei vielä ole: seuraa uteliaisuuttasi.

Harva “oman juttunsa” löytänyt on saanut tiedon siitä kertaheitolla jumalaisena ilmoituksena. Lähes kaikki — minä mukaan lukien — ovat ensin seuranneet uteliaisuuttaan.

He ovat törmänneet johonkin juttuun, joka on herättänyt heidän mielenkiintonsa. Sitten he ovat lukeneet siitä lisää, kunnes lopulta ovat halunneet kokeilla sitä.

Kokeiltuaan sitä he ovat halunneet kokeilla sitä lisää. Mitä enemmän he ovat sitä tehneet, sitä paremmiksi he ovat siinä tulleet ja sitä enemmän iloa ja nautintoa he ovat siitä saaneet.

Lopulta he ovat alkaneet miettiä voisiko kiinnostuksen kohteella elättää itseään. Joskus työtarjous on saattanut jopa tulla muilta. Mutta vain siksi, että he olivat vuosien mittaan kehittyneet niin hyviksi siinä mitä tekevät.

Minun valmentajaurani alun voi jäljittää  kevääseen 2006, jolloin olin toipumassa masennuksesta ja sain ystävältäni Sanna Stellanilta lainaksi hypnotisoija Paul McKennan Supreme Self-Confidence CD:n.

Googletin äijän ja törmäsin podcastiin, jossa hän jutteli hyvän ystävänsä Michael Neillin kanssa. En silloin edes tiennyt mitä podcastit eli “nettiradio-ohjelmat” ovat!

Kuuntelin podcastin ja tykästyin Michaelin lämpimään ja käytönnölliseen tyyliin, joten aloin kuunnella hänen nettiradio-ohjelmaansa viikottain.

Innostuin Michaelin jutuista niin, että liityin hänen sivujensa VIP-jäseneksi eli “Inner circleen” 2007 (tai ehkä jo 2006, en muista just nyt milloin). Olen sen jäsen vieläkin.

2010 Michael ilmoitti että hänellä olisi tulossa valmentajakoulutus: Supercoach Academy. Tunsin selittämätöntä vetoa koulutusta vastaan, mutta perustelin itselleni miksi en haluaisi valmentajaksi ja miten minun olisi sen takia järjetöntä maksaa 10 000 euroa ja matkat ko. kurssista.

2011 järjestettiin toinen Supercoach Academy  ja jälleen kerran selitin itselleni ettei tämä ole minun juttuni… Mutta myöhemmin sinä keväänä huomasin olevani niin kateellinen toiselle valmentajalle, että päätin kokeilla valmentamista tarjoamalla sitä ilmaiseksi muille.

Valmensin kesällä 2011 kolmeatoista ihanaa naista. Se oli rakkautta ensikokemuksella — hienompaa ja hauskempaa kuin kirjoittaminen, joka oli siihen asti ollut ykkösrakkauteni.

Kun samana kesänä tuli seuraava kutsu Michaelin valmennusohjelmaan Supercoach Academyyn, en enää taistellut itseäni vastaan. Liityin kurssille vaikken ollut varma haluaisinko silti tehdä valmentamista työkseni.

Päätin alkaa tehdä valmentamista päätyökseni vasta keväällä 2012 koulutuksessa samaani Pään Räjäyttävän Oivalluksen myötä.

Toisin sanoen meni 6 vuotta siitä kun uteliaisuuttani seuraten törmäsin Michael Neillin ja henkiseen valmentamiseen ennen kuin olin valmis tekemään valmentamista työkseni.

En olisi ikinä voinut ennalta nähdä että näin tulisi käymään — en vielä edes tammikuussa 2012, kun aloitin valmennuskoulutuksen.

Anna itsesi seurata uteliaisuuttasi — ihan jo siksi, että se saa elämän tuntumaan kiinnostavammalta, hauskemmalta ja jännittävämmältä. Älä mieti “mihin tämä johtaa”.

Voi olla että se johtaa vain siihen, että sinulla on juuri nyt kiinnostava hetki.

Voi olla että se johtaa vuosien kuluttua uuteen uraan.

Mitä sinä tekisit ensimmäiseksi jos antaisit itsesi seurata uteliaisuuttasi?

—

Jos haluat saada enemmän tukea uuden uran tai kiinnostuksen kohteiden löytämiseen, varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun kanssani.

Tai liity VIP-jäseneksi, jolloin saat muun muassa katsomisoikeudet Unelmien ura -kurssiin.

Julkaistu

Jätätkö elämäsi elämättä?

Kuvittele että on 80-vuotissyntymäpäiväsi. Missä juhlit sitä ja kenen kanssa?

Kun katsot elämääsi mitä ajattelet siitä?

Mistä olet ylpeä, iloinen ja onnellinen? Mitä kadut? Mitä toivot että olisit tehnyt enemmän? Mitä olisit halunnut uskaltaa?

Juttelin äskettäin yhden yli 80-vuotiaan henkilön kanssa hänen elämästään ja siitä mitä hän oli katunut. Pian sen jälkeen kuuntelin podcastin eli nettiradioäänitteen, jossa Mitch Joel haastatteli kirjailija Todd Henryä tämän uudesta kirjasta ”Die empty – Unleash Your Best Work Every Day” (kuole tyhjänä).

Kirja kysyy toteutatko itseäsi nyt niin täysillä, että kun kuoleman hetki koittaa, sinua ei kaduta ettet antanut itsestäsi enemmän maailmalle.

Yksi Toddin kommenteista pysäytti minut miettimään omaa elämääni:

Ihmiset, jotka ovat jämähtäneet turruttavaan mutta turvalliselta tuntuvaan elämään eivät edes uskalla kysyä itseltään oikeasti kysymyksiä, jotka herättäisivät heidät henkiin, koska pelkäävät omia vastauksiaan.

Mieleeni juolahti kaksi ajanjaksoa elämästäni, jolloin olin itse juuri tuollaisessa tilanteessa.

Ensimmäinen oli 1990-luvulla, kun parikymppisenä yritin viiden vuoden ajan muuttua ”kunnon kansalaiseksi” — hiljaiseksi, nöyräksi, säästäväiseksi ja siistiksi sihteeriksi, joka pyytää anteeksi jokaista yskäisyä.

Kuoleman kohtaaminen thaimaalaisessa jorpakossa sai minut lopulta kysymään onko tämä oikeasti sellaista elämää, jota haluan elää. Vastaus oli vahva “EI!!!”

Hain opiskelemaan käsikirjoittajaksi ja vähitellen lopetin nöyrän pikku sihteerikön esittämisen sillä seurauksella, että tuolloinen puolisoni oli varma että boheemi äitini oli ”pilannut minut”. Juu niin oli, jo kohdussa, hahhah!

Sen jälkeen elin seuraavat 7 vuotta melko lailla täyttä elämää itseäni toteuttaen, kunnes vuoden 2005 lopussa koin loppuunpalamisen. Oikeasti nukuin ja söin liian vähän, join liikaa energiajuomia ja ennen kaikkea aloin uskoa väsyneenä ylikierroksilla käydessäni ajattelemiani hulluja ajatuksia.

Kokemus säikäytti minut niin, että seuraavat kaksi vuotta  varoin liikaa innostumista ja itseni väsyttämistä. (Kerron siitä tällä äänitteellä.)

Maaliskuisena aamuna 2008 asuin Los Angelesissa ja olin lähdössä töihin. Työskentelin sihteerinä mainoskuvaajia välittävässä agenttifirmassa, koska ajattelin etten enää koskaan jaksaisi kirjoittaa.

Sähläsin tapani mukaan lähtiessäni niin, että myöhästyin bussista. Marssiessani takaisin kotiin hakemaan autoa tunsin kuinka raivo sisälläni kasvoi kasvamistaan. Sillä hetkellä en tiennyt että hormonitasapainoni oli juuri heilahtanut PMS:n myötä — ajattelin vain mitä paskaa oli että minä, epäorganisoitunut, hajamielinen ja kirjoittamista rakastava ammattikirjoittaja olin töissä sihteerinä.

Kotiin päästyäni paiskasin avaimet lattiaan ja kiljuin ajatukseni ääneen. Kun olin saanut sanottavani sanottua, rauhotuin välittömästi. Totesin silloiselle puolisolleni kylmän rauhallisesti, että irtisanoutuisin työpaikastani ja alkaisin taas kirjoittaa.

Jatkoin työpaikassa irtisanoutumisajan loppuun asti, palasin Suomeen ja aloin taas käsikirjoittajaksi.

Siitä eteenpäin olen kuunnellut jatkuvasti itseäni sen suhteen, mitä haluan juuri nyt luoda tähän maailmaan.

Olen Suomeen paluuni jälkeen kirjoittanut kolme elokuvaa, yhden kirjan ja yhden televisiosarjan. Tehnyt kaksi pientä poikaa. Opiskellut henkiseksi valmentajaksi, käynyt satoja valaisevia ja vapauttavia keskusteluja ihmisten kanssa. Luonut jäsenyyssivustolleni Kutri.net:in VIP-puolelle 10 nettikurssia, yli 100 videota, kymmeniä äänitteitä ja satoja sivuja tekstiä.

Jos kuolen viiden minuutin päästä, koen viimeisen viiden vuoden aikana antaneeni maailmalle kaiken sen, mitä olen tässä ajassa ehtinyt tekemään.

Oivallettuani vajaat kaksi vuotta sitten miten ajatteluni luo kokemukseni tässä hetkessä, elämä on tuntunut erittäin kevyeltä, helpolta, hauskalta ja innostavalta silloinkin, kun olosuhteet ovat olleet hyvinkin haastavat.

Eilen vertasin mielessäni sitä, miltä elämä tuntuu nyt verrattuna siihen miltä se tuntui silloin kun en uskaltanut  toteuttaa itseäni vapaasti.

Tuntuu hassulta, että olen ajatellut tosissani, että himmailu, odottelu ja oman innostuksen jatkuva jarruttaminen olisi parempi vaihtoehto kuin se, että antaa itsensä olla vapaasti oma itsensä ja antaa oman luovuutensa, ilonsa ja intonsa virrata.

Mietin Toddin kommentin kuultuani sitä, miten voisin auttaa muita havahtumaan turruttavasta turvallisuudesta.

Mikä olisi se kysymys, tarina tai ajatus, jolla saisin sinut pysähtymään ja oikeasti miettimään mitä sinä haluat luoda tähän maailmaan?

Mitä sinä haluat tehdä tällä ainutkertaisella ja ihmeellisellä elämälläsi?

Mihin sinä haluat käyttää aikasi tällä planeetalla?

Itsensä vapauttaminen ja toteuttaminen ei ole vaarallista. Itsensä väkisin tunkeminen muottiin, johon et oikeasti mahdu on kuolettavaa.

Miten voin auttaa?

—

Haluatko tulla ihmettelemään kanssani kuka sinä oikeasti olet ja mitä sinä haluat elämälläsi tehdä? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan (ja hauskaan) keskusteluun!

Haluatko nähdä miten niin on mahdollista kokea onnea, iloa ja hyvää oloa tässä ja nyt, vapautua omista peloista, seurata sydäntään ja toteuttaa itseään — ilman että muutat mitenkään ulkoisia olosuhteita? Liity kutri.net:in VIP-jäseneksi.

Mitä muuta? Kerro!