Tiedätkö missä olet?

Tuntuuko sinusta että elämäsi on mennyt jotenkin pieleen? Että elämä on pettänyt sinut?

Perjantaina puhuin Päivän Teoria -osuudessa siitä, miten helposti mielemme huijaa meitä uskomaan, että odotuksemme siitä miten elämän ”kuuluu mennä” on totta ja se miten asiat ovat oikeasti menneet on ”väärin”.

Katso video alla tai YouTubessa.

Kerron videolla esimerkin siitä, miten yksi näennäisen pieni tapahtuma voi muuttaa koko elämämme kulun.

Kun elämä menee eri tavalla kuin olemme suunnitelleet — ja vieläpä tavalla, jota emme toivoneet — voi tehdä mieli heittäytyä uhriksi. Kirota Universumia tai Jumalaa tai niitä, jotka suoraan tai välillisesti vaikuttivat tapahtumien kulkuun.

Minun ymmärryksestäni käsin katkeroitumisessa ei ole mitään järkeä.

Et osannut ennustaa tulevia tapahtumia, koska kukaan meistä ei voi tietää täydellä varmuudella miten asiat tulevat menemään.

(Eivät edes itseään selvännäkijöinä pitävät ihmiset — minulla on aiheesta monta omakohtaista esimerkkiä…)

Erehdyit luulemaan päässäsi olevaa ajatusta tulevaisuudesta tarkaksi tapahtumien kuvaukseksi, vaikka se oli vain ajatus — mielikuvituksen tuottama arvaus siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

Se tapahtuu, mikä tapahtuu

Asiat menevät aina sillä ainoalla mahdollisella tavalla, jolla ne voivat oikeasti mennä.

Jos asiat olisivat tosiasiassa voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Olemalla katkera ja kelaamalla miten asioiden pitäisi mennä toisin pilaat vain tämän hetken.

Niin kauan kuin et hyväksy sitä missä olet juuri nyt, et voi ottaa askeleita kohti tulevaisuutta, jonka haluat.

Tilanne on sama kuin jos suunnistuskilpailuissa oleva suunnistaja tajuaisi yhtäkkiä että hän on maastossa eri paikassa kuin mitä oli luullut olevansa kartalla.

Vaikka hän kuinka tuijottaisi kartalla paikkaa, jossa hänen pitäisi olla, miettien mielessään ”mun pitäisi olla tuossa”, hän ei maagisesti siirry sinne.

Hänen pitää ensin selvittää missä kohtaa karttaa hänen tosiasiallinen sijaintinsa on — vasta sitten hän voi suunnitella reittinsä uudestaan.

Oletko sinä kartalla siitä, missä oikeasti olet? Vai tuijotatko yhä paikkaa, jossa sinun mielestäsi pitäisi olla?

Kartalla

Onko elämäsi liian helppoa ja turvallista

Murehditko usein tulevaisuutta? Masentaako melkein kaikki? Ahdistaako arki? Stressaako stressi?

Tuntuuko sinusta elämä usein raskaalta, vaikealta tai jopa mahdottomalta?

Mitä jos ongelmana onkin se, että elämäsi ei oikeasti ole kovinkaan vaikeaa— vaan päinvastoin liian helppoa?

Mitä jos voisit lopettaa stressaamisen tänään?

Kolmen prinsiipin selitysmalli, joka on ajatteluni taustalla, kuvaa mielestäni inhimillisen kokemuksen syntyä osuvammin ja hyödyllisemmin kuin vaikkapa psykoterapian, NLP:n ja lähes kaikkien muiden terapia- ja valmennussuuntausten takana olevat selitysmallit.

Kun oivaltaa miten oma kokemus elämästä oikeasti syntyy ajatuksen, tietoisuuden ja kaiken takana olevan ”Universaalin Mielen” kautta, elämä on henkisesti naurettavan helppoa.

Kun emme enää sotke tunteita käytännön ongelmiin, pystymme ratkomaan isoja ja monimutkaisiakin ongelmia suhteellisen nopeasti ja helposti.

Emme enää vaikeuta omaa elämäämme turhaan vaan osaamme iloita ja nauttia siitä, että elämämme on helppoa.

Voimme antaa asioiden tapahtua helposti koska emme koe tarvetta kontrolloida tulevaisuutta — jota ei oikeasti edes voi kontrolloida.

Sen jälkeen voimme käyttää turhasta murehtimisesta, stressaamisesta ja asioiden vaikeuttamisesta vapautuvan energian elämästä ja toisten seurasta nauttimiseen, käytännön ongelmien ratkaisemiseen ja uuden luomiseen.

Toisin sanoen alat suhtautua elämään taas tavalla, jolla suhtauduit siihen elämäsi ensimmäiset vuodet.

Katso pieniä lapsia: miten paljon heillä on energiaa, miten uteliaita he ovat ja miten he kokeilevat koko ajan luoda jotain uutta (ja tuhota vanhaa).

Väitän että se johtuu ensisijaisesti siitä, etteivät he vaikeuta turhaan omaa elämäänsä omalla ajattelullaan niin kuin sinä, murehtiva ja stressaava aikuinen.

Onko juuri sinun elämäsi liian helppoa?

Ymmärrän että jos elämässäsi on juuri nyt isoja käytännön ongelmia kuten työttömyyttä, rahattomuutta, avioero, enemmän velvollisuuksia kuin aikaa tehdä niitä, sairautta tai menetyksiä, ajatus siitä että elämä olisi liian helppoa voi tuntua naurettavalta.

”Hyvähän sun on sanoa — mun elämä on yhtä helvettiä.”

Mutta oletko jatkuvasti aidossa fyysisessä hengenvaarassa? Oletko jo saattohoidossa? Uhkaako joku usein sinun ja lastesi henkeä? Etkö tiedä missä nukut ensi yönä? Oletko pitkiä aikoja syömättä koska sinulla ei ole mitään keinoa saada ruokaa?

Jotkut suomalaiset ja sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa ovat.

He elävät väkivaltaisissa parisuhteissa, äärimmäisessä köyhyydessä ja kadulla. Jotkut heistä elävät luonnonkatastrofien ja sotatilan keskellä. Monien heistä elinaika lasketaan viikoissa ja kuukausissa, joidenkin tunneissa ja päivissä.

Tämä kirjoitus ei koske heitä.

Tämä kirjoitus koskee sinua, tavallinen suomalainen, joka voit välillä olla hyvinkin tiukoilla, mutta saat silti aina syödäksesi.

Joka ehkä pelkäät menettäväsi kotisi, koska et tiedä millä maksat ensi kuun vuokran tai lainanlyhennyksen, mutta jolla vielä tänään on koti.

Tai vasta pelkäät menettäväsi työsi, jonka jälkeen voisit menettää kotisi koska sinulla ei olisi enää rahaa vuokraan.

Joka olet vasta saanut diagnoosin kuolemaan mahdollisesti johtavasta sairaudesta, odotat vielä testituloksia tai vasta epäilet ettei kaikki ole kohdallaan.

Tämä kirjoitus koskee aivan erityisesti sinua, joka tiedät kyllä järjellä että kaikki on hyvin eikä saisi valittaa, mutta silti käytät aikaa murehtimiseen ja stressaamiseen.

Stressi ja ahdistus on totta — ajatukset niiden vallassa eivät ole

Ihmiskunta ei ole koskaan koko olemassaoloaikanaan saanut elää fyysisesti näin helpoissa olosuhteissa kuin missä me suomalaiset elämme juuri nyt.

Emme joudu kantamaan vettä kymmeniä kilometriä lähteestä — jonka vesi voi välillä loppua tai pilaantua. Emme joudu käyttämään koko päiväämme ruoan etsimiseen ja metsästämiseen. Jos saamme ison haavan, menemme lääkäriin ommeltavaksi.

Meidän ei tarvitse pelätä että vihollisemme polttaa kotimme, tappaa miehemme, raiskaa vaimomme ja vie lapsemme. Jossain päin maailmaa ihmiset joutuvat yhä pelkäämään näitä asioita, jotka meistä tuntuvat niin kaukaisilta ja muinaisilta.

Mutta kyllähän sinä sen jo tiesit. Siksi oma murehtimisesi tuntuu nololta.

Mutta tiesitkö sitä, että kokiessasi hirveää työstressiä tai murehtiessasi miten maksat laskusi, mielesi ja kehosi ovat samassa tilassa kuin silloin kun olet oikeassa hengenvaarassa?

Sydämesi hakkaa, kätesi hikoavat ja stressihormonit täyttävät kehosi niin silloin kun pelkäät vihollisen vainoavan sinua pusikossa kuin silloin kun kuvittelet joutuvasi kadulle maksamattomien laskujen takia tai katsot kauhuleffan jännittävintä kohtaa.

Toisin sanoen kokemasi stressi, ahdistus ja pelko ovat totta silloinkin, kun sinulla ei ole mitään hengenvaarallista syytä kokea niitä. Ne ovat fysiologisia reaktioita jotka voidaan mitata monin eri tavoin.

Niiden vallassa ollessasi pienetkin ongelmasi tuntuvat ylitsepääsemättömiltä elämän ja kuoleman kysymyksiltä.

Ongelmana ei ole stressireaktiosi — se kertoo vain että sisäinen hälytysjärjestelmäsi toimii niin kuin pitääkin. Jos joudut joskus hengenvaarallisiin oloihin, tämä järjestelmä voi pelastaa sinut kuolemalta.

Ongelmana ei ole se, että stressin ja ahdistuksen vallassa helpotkin haasteet näyttävät jättisuurilta — hankalammista puhumattakaan. Se kertoo vain siitä että ajatuskykysi on nyt tavallista heikompi ja kykysi löytää uusia ja parempia ratkaisuja kytketty pois käytöstä.

Ongelmana on se, että kukaan ei ole opettanut sinulle, että ne ajatukset joita ajattelet stressitilassa ovat niin todennäköisesti jotenkin pielessä, että on parempi jättää ne omaan arvoonsa.

Kukaan ei ole iskostanut selkäytimeesi, että käytännön ongelmia on tärkeää ja hyödyllistä ratkoa nimenomaan silloin, kun mieli on tyyni ja ajattelu kirkasta.

Sen sijaan hyvää tarkoittavat aikuiset ovat opettaneet sinulle jo lapsena, että huono fiilis tarkoittaa että silloin mieleen nousevat asiat ovat ongelmia — ja että ainoa tapa päästä eroon huonosta fiiliksestä on ratkoa nämä ongelmat niin pian kuin mahdollista.

Tai että meidän pitää puuttua asioihin juuri silloin kun ne vaivaavat meitä eniten, jotta voisimme olla taas onnellisia ja nauttia elämästä ilman mitään ongelmia.

VÄÄRIN!

Vastoinkäymiset kuuluvat elämään

Jos et ole vielä huomannut, niin elämään kuuluu kohdata asioita, joita emme ole ennen kohdanneet.

Törmäämme tilanteisiin, joissa emme välittömästi tiedä miten kannattaa toimia.

Tapaamme ihmisiä, joiden kanssa emme heti — tai koskaan — löydä yhteistä säveltä.

Saamme päähämme ajatuksia, joita emme osanneet odottaa.

Koemme tunteita, joita emme tienneet olevan olemassakaan.

Jos oletamme, että voimme ennakoida kaiken mitä tulee tapahtumaan ja tietää heti miten eri tilanteissa kannattaa toimia, yllättävät tilanteet voivat etukäteen ahdistaa ja pelottaa.

Joskus nämä uudet tilanteet voivat olla fyysisestikin erittäin kivuliaita — esimerkiksi auto-onnettomuudessa pahojen vammojen saaminen.

Useimmiten kokemasi kipu on kuitenkin henkistä alkuperää — eli omien ajatustesi synnyttämää.

Kuvittele että kumppanisi on juuri jättänyt sinut. Koet hirvittävää tuskaa. Millaiset ajatukset aiheuttavat tuskan?

Aiheuttaako ajatus ”rakkaani ei ole juuri nyt tässä” tuskaa? Tuskin ainakaan kovin kovaa kipua, koska suhteenne aikana on usein ollut tilanteita, jolloin hän on ollut töissä, ulkona tai toisessa huoneessa.

Aiheuttaako ajatus ”rakkaani ei juuri nyt halua olla kanssani (mutta en voi faktana tietää ajatteleeko hän huomennakin samoin)” tuskaa? Ehkä jonkin verran.

Varsinainen tuska tulee kuitenkin sellaisista ajatuksista kuten ”en enää ikinä koskaan saa herätä rakkaani vierestä”

Tai: ”En saa ikinä enää kokea tällaista rakkautta.” ”Kaikki unelmani tulevaisuudesta ovat murskana.” ”Ensi joulusta tulee ankea kun joudun olemaan yksin.”

TAI: ”Mitä kaikki sanovat kun kuulevat että rakkaani on jättänyt minut — häpeäni tulee varmasti olemaan aivan hirveä.” ”Joudun olemaan koko loppuelämäni yksin.”

Kaikki nämä ajatukset ovat pelkkää spekulaatiota. Et voi koskaan varmuudella tietää mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan.

Ehkä kumppanisi muuttaa mieltään.

Ehkä saat tietää hänestä jotain, joka muuttaa käsityksesi hänestä niin, että olet vain helpottunut että pääsit tyypistä eroon.

Ehkä mieleesi juolahtaa ajatus, joka saa sinut kokemaan suloista surua karmean tuskan sijaan.

Ehkä kaadut, lyöt pääsi ja menetät muistisi niin, ettet enää muista kuka kumppanisi on.

Ehkä lentokone törmää taloosi ja menetät henkesi.

Miksi stressaat, ahdistat ja pelottelet itseäsi murehtimalla?

Stressaat asioita, koska oletat että stressaamalla saat itsesi toimimaan tehokkaammin niin, että saat hoidettua tärkeänä pitämäsi asiat tietyssä ajassa ja tietyllä tavalla.

Murehdit koska yrität näin ”totutella” etukäteen niihin kauheisiin tunteisiin, joita uskot kokevasi jos ja kun asiat eivät menekään niin kuin olet toivonut.

Pelkäät että kaikesta varautumisesta huolimatta elämä yllättää sinut ikävästi housut kintuissa ja kuolet häpeään, yksinäisyyteen tai köyhyyteen.

Ympäristösi kannustaa olemaan huolissaan ja varuillaan silloinkin kun siihen ei ole mitään syytä — jos et usko, lue huviksesi viikon ajan iltapäivälehtien lööpit. Kuinka moni niistä yrittää lietsoa sinussa pelkoa ja epävarmuutta?

Tiedätkö miksi lehdet tekevät niin?

Koska uhkaavat otsikot kiinnittävät huomiomme ja saavat meidät ostamaan lehden — todetaksemme että lööppi johti jälleen kerran harhaan.

Toisaalta markkinamiehet ovat jo vuosikymmeniä tietäneet, että mitä ahdistuneempi ja pelokkaampi olet, sitä helpompaa sinulle on myydä asioita ja palveluita joita et tarvitse — mieluiten vielä velaksi että rikastuttaisit koronkiskojia.

Hengenvaarassa ei ehdi paljon murehtia

Kuinka usein olet oikeasti ollut hengenvaarassa? Vain minuuttien päässä hengen menetyksestä?

Ehditkö silloin kelata kauheasti kohtaloasi? Mitä lähempänä olit todellista vaaraa, sitä todennäköisemmin huomiosi oli siinä mitä tapahtui ja tilanteesta hengissä selviämisessä.

Ja siitä päätellen että luet nyt tätä, sinä selvisit hengissä. Mikäli ehdit pelätä kuolemaa, kuoleman murehtiminen meni hukkaan.

On jotenkin niin surkuhupaisaa, että murehdimme, stressaamme ja pelkäämme tulevaisuutta nimenomaan silloin, kun hätämme ei ole aidosti akuutti. Kun makaamme yöllä sängyssä, kun istumme keittiön pöydän ääressä, makaamme sohvalla tai ajamme autoa.

Sen sijaan että nauttisimme siitä, että juuri nyt minulla on vielä koti, perhe, ruokaa ja ehkä jopa vähän rahaa, pilaamme hyvän hetkemme kuvittelemalla mitä kaikkea voi mennä pieleen.

Argh!

Toisin sanoen murehdit, stressaat, märehdit menneisyyttä ja pelkäät tulevaisuutta, koska juuri tässä hetkessä kaikki on OK.

Seuraavan kerran kun huomaat murehtivasi, stressavasi tai pelkääväsi, kysy itseltäsi:

1. Mitä tässä ja nyt ympärilläni tapahtuu ihan oikeasti? 

Katso ympärillesi siinä tilassa ja tilanteessa jossa olet.

Onko joku tulossa miekka tanassa tappamaan sinua? Tai nyrkki ojossa lyömään sinua?

Onko sinulla ruokaa tai ainakin tieto mistä saat ruokaa seuraavaan ateriaasi?

Voitko nukkua ensi yön kuivassa, lämpimässä ja turvallisessa paikassa?

Katso uudestaan ajatuksia, jotka loivat kokemuksesi ahdistuksesta, stressistä ja pelosta.

2. Miten pitkälle tulevaisuuteen ahdistavat ajatuksesi sijoittuvat? 

Toisin sanoen koska mielessäsi kuvitteleva tilanne voi aikaisintaan toteutua jos se on toeutuakseen?

3. Millä todennäköisyydellä kauhuskenaariosi tulevat toteutumaan jos:

a) Et tee yhtään mitään?

b) Teet käytännön toimenpiteitä skenaarion estämiseksi?

Jos totesit ettet ole akuutissa hengenvaarassa etkä välttämättä edes pysty juuri nyt tekemään mitään pelkäämäsi asian estämiseksi, kysy itseltäsi:

4. Voinko antaa itseni nauttia siitä, että juuri nyt kaikki on vielä OK eikä minun tarvitse tehdä asialle mitään (koska en voi tehdä sille juuri tällä sekunnilla mitään)?

murehtiminenonajanhukkaa

 

Yksi asia minkä voit tehdä juuri nyt jos luet tämän ennen 1.1.2015 on tilata kutri.net:in nettikursseja tai hakea VIP-jäseneksi. VIP-jäsenyys ja nettikurssit nimittäin poistuvat myynnistä 1.1.2015.

Älä tapa lastasi

Tänä aamuna useampi henkilö lähetti minulle viestin jossa kertoi traagisesta kahden lapsen kuolemasta, joita ilmeisesti tutkitaan parhaillaan äidin tekemänä tappona tai murhana.

Tässä vaiheessa jutusta ei tiedetä muuta kuin että lapset ovat alle kouluikäisiä ja perhe oli lastensuojelun asiakastukiperheenä. Toisin sanoen tällä kertaa tällaista tilannetta oli ainakin yritetty ehkäistä ennalta.

Nykypäivänä lasten riski tulla oman vanhemman tappamaksi on joidenkin lähteiden mukaan 18 kertaa pienempi kuin vielä 1950-luvulla. Se on mahtavaa, mutta ei ihan vielä riitä.

Minä haluan ettei kukaan suomalainen vanhempi enää ajaudu pisteeseen, jossa hänestä tuntuu että näin kammottava, lopullinen ja aina turha vaihtoehto on paras mahdollinen vaihtoehto. Ei ole.

SINUN EI KOSKAAN TARVITSE TAI PIDÄ TAPPAA LASTASI!

Lapsen tahallisesti tappamatta oleminen on teoriassa myös hyvin helppoa: älä tapa lapsiasi.

Miten olla tappamatta lapsiaan

Jos olet juuri nyt suuren ahdistuksen vallassa, toimi näin:

Siirrä itsesi turvallisen välimatkan päähän lapsistasi jos yhtään epäilet ettet ehkä pysty estämään itseäsi tekemästä mitään tyhmää.

Jos olet autossa aja tien sivuun, laita hätävilkut päälle, lukitse auto niin etteivät lapset pääse siitä ulos tielle ja kävele vähän matkan päähän autosta pois päin tiestä ja pura ahdistuksesi vaikka huutamalla, itkemällä, polkemalla jalkaa tai makaamalla maassa.

Jos olet kotona lukittaudu vaikka vessaan ja laita vesihana valumaan. Tai kuulokkeet korviin pauhaamaan musiikkia, joka tuntuu sopivan tähän tilanteeseen.

Soita apua. Soita ihmiselle, joka ensimmäisenä tulee mieleen. Jos ketään ei tule mieleen tai et uskalla soittaa kenellekään tutulle tai kukaan ei vastaa, soita hätänumeroon 112.

Sinulla on juuri nyt sisäinen hätätilanne. Hätätilasi on totta, ajatukset, joita sen vallassa ajattelet eivät ole.

Syvällä sisimmässäsi on sisäinen viisaus, joka tietää että tämä ahdistus ja tilanne menee ohi. Että kaikki järjestyy ajallaan ja kaikki kääntyy parhain päin tavallaan, vaikkei juuri nyt siltä tunnukaan.

Aivosi ovat juuri nyt jumissa — ne toimivat kuin säikähtäneellä villipedolla. Siksi kaikki tuntuu mustalta ja epätoivoiselta ja kuolema ainoalta tieltä ulos.

Mutta se johtuu vain siitä, että aivosi ovat jumissa.

Tilanne ei ole koskaan niin epätoivoinen kuin miltä se juuri tällä hetkellä tuntuu.

Nyt sinun pitää vain selvitä tavalla tai toisella läpi tästä hetkestä tappamatta tai satuttamatta ketään — ml. itseäsi.

Keskity hengitykseen. Huuda kurkku suorana jos siltä tuntuu. Hakkaa sohvaa. Hypi paikallasi. Varjonyrkkeile. Tanssi. Kirjoita kaikki kamalat ajatuksesi ulos paperille tai vaikka alla olevalle kaavakkeelle.

SINÄ SELVIÄT. Hengitys ja hetki kerrallaan.

Katso vaikka tämä video odotellessasi että selviät:

Kohta helpottaa. Ihan kohta. Jatka hengittämistä. Kyllä tämä tästä.

Miten minä voisin auttaa vanhempia, jotka haluavat tappaa lapsensa tai perheensä?

Eräät tuttavani haluavat parantaa lastensuojelun tilannetta, joka on nykyisillä resursseilla lähes mahdoton työntekijöille ja sitä kautta asiakkaille.

Tuen heitä parhaani mukaan. Samalla mietin miten voisin omalta osaltani auttaa edes vähän tällaisten tapahtumien ehkäisyssä.

Uskon vertaistuen voimaan. Ajatus siitä, että vanhempi voisi olla edes teoriassa valmis vahingoittamaan lastaan on näköjään niin tabu, että se herättää joissain ihmisissä paljon vihaa. Ymmärrän hyvin että harva uskaltaa puhua aiheesta avoimesti edes netin keskustelufoorumeilla.

Nyt ensi hätään loin kaavakkeen, jolla sinä vanhempi, joka olet ollut tai pelännyt joskus ajautuvasi tilanteeseen, jossa voisit vahingoittaa lapsiasi tavalla tai toisella, voisit jakaa oman tarinasi minun tai muiden kanssa — ilman että kukaan saa tietää kuka olet tai pääsee ainakaan suoraan kommentoimaan tarinaasi.

Luen kaikki tarinat. Kokeilen keksiä niiden pohjalta tapoja tukea vanhempia, jotka ovat epätoivoisessa tilanteessa.

Julkaisen ne viestit, joiden jukaisemiseen olen saanut luvan joko täällä blogissa tai erillisellä sivustolla jonka ehkä perustan asialle.

Jos uskot kirjoittavasi pitkän viestin, suosittelen kirjoittamaan sen ensin toiseen ohjelmaan (esim. word, sähköpostiohjelma, muistiinpano-ohjelma) ja sitten kopioimaan alla oleviin kohtiin, koska joskus tietotekniikka voi pettää.

Miten sinä selvisit pimeästä hetkestä tai ajanjaksosta? Mitä sinä opit? Mitä haluaisit sanoa nyt itsellesi, jos saisit mennä aikakoneella takaisin aikaan, kun kaikki tuntui toivottomalta?

alatapa

Millaista ohjelmaa mielesi televisio näyttää?

Kuvittele että istut odotushuoneessa, jonka nurkassa on televisio. Sieltä tulee lempikomediasarjasi. Juuri kun naurat sen päähenkilöiden toilailuille, ruudulle lävähtää inhoamasi televisio-ohjelma.

Mikä on ensimmäinen ajatuksesi? Että televisio meni rikki vai että TV-ohjelmaa lähettävä kanava sekoilee? Vai että sinä olet hulluksi?

Vai käännytkö ehkä katsomaan kuka vaihtoi kanavaa?

Kuvitellaan ettei televisio ole rikki eikä kanava ole sekaisin vaan näet vastaanottovirkailijan kädessä kaukosäätimen, jolla hän surffaa kanavia.

Mitä teet? Yritätkö saada hänet vaihtamaan kanavan ajatuksen voimalla? Vai yritätkö lahjoa tai kiristää häntä vaihtamaan kanavaa? Vai pyydätkö muita odotushuoneessa olijoita taivuttelemaan virkailijan näyttämään haluamaasi ohjelmaa?

Kuvitellaan että hän ei välitä sinun tai muiden pyynnöistä, vaan jatkaa surffaamista kanaville, joiden ohjelma ei kiinnosta sinua.

Suututko tai ahdistutko? Tunnetko olosi avuttomaksi? Alatko tehdä entistä enemmän töitä sen eteen, että hän vaihtaa kanavaa?

Vai päätätkö ignoroida nurkassa loistavaa ruutua ja käännät huomiosi kännykkääsi tai lehtihyllyn valikoimiin? Tai ehkä nouset jaloittelemaan ja käyt juomassa lasin vettä.

Kuvitellaan ettet tee asiasta numeroa, vaan odotat kärsivällisesti mitä tyyppi tekee.

Kärsivällisyytesi palkitaan: hän päätyy kanavalle, josta tulee sinua kiinnostavaa ohjelmaa.

Katsot mielesi televisiota

Sinä istut elämän odotushuoneessa katsomassa mielesi televisiota, jonka kaukosäädin on alitajuntasi eli tiedostamattoman ajattelusi kädessä.

Joskus alitajunta valitsee katsottavaksesi ohjelmaa, joka miellyttää sinua: kivoja ja positiviisia ajatuksia ja muistoja, jotka herättävät miellyttäviä tunteita.

Joskus sieltä tulee ohjelmaa josta et pidä: ikäviä ajatuksia, jotka herättävät sinussa kurjia fiiliksiä:

Kauhuelokuvia menneistä tai tulevista tapahtumista. Ostoskanava, joka myy tavaroita joita et tarvitse, muttet voi olla ostamatta. Surullinen draamaelokuva siitä miten kaltoinkohdeltu, väärinymmärretty ja yksinäinen sinä olet.

Mielesi televisio ei ole rikki, vaikka sieltä tulee ohjelmaa josta et tykkää.

Sinä et ole seonnut, vaikka mielesi televisio näyttää ohjelmaa jota et ole tietoisesti valinnut.

Kaikki toimii niin kuin pitääkin, vaikket saa uhkailemalla, kiristämällä tai lahjomalla kaukosäädintä käyttävää alitajuntaa vaihtamaan kanavaa.

Mitä enemmän tappelet kaukosäätimen herruudesta alitajuntasi kanssa, sitä enemmän väsyt, ahdistut ja hermostut.

Vaikka saisit kaukosäätimen hetkeksi haltuusi, tietoista mieltäsi nopeampi ja vahvempi alitajunta nappaa sen aina takaisin ja näyttää sinulle juuri sitä ohjelmaa, jota se haluaa sinulle kulloinkin näyttää.

Taistelu on turhaa. Onneksi on olemassa toinenkin vaihtoehto.

Jos et pidä ohjelmasta, jota mielesi televisio juuri tällä hetkellä lähettää, tee samoin kuin tekisit tosielämässä televisiolle, jonka ohjelmaa et voi valita: anna sen pauhata taustalla ilman että annat sille erityistä huomiota.

Ennemmin tai myöhemmin alitajuntasi kyllästyy katsomaan samoja visailuohjelmia ja vanhojen sarjojen uusintoja ja vaihtaa takaisin kanavalle, jonka ohjelma kiinnostaa ja ilahduttaa sinua.

mielentelkku

Tuntuuko sinusta vaikealta hyväksyä, ettet ole rikki ja asiat ovat niin kuin niiden kuuluu olla? Aiheuttaako se sinulle turhaa tuskaa, josta haluaisit eroon? Tutustu omaan tahtiin opiskeltavaan Mielenrauhaa -nettikursiin.

Mitä tehdä jos ahdistaa tai masentaa niin ettei meinaa kestää?

Koetko juuri nyt ahdistusta, masennusta, stressiä, surua, epätoivoa, vihaa tai muuta negatiivista tunnetta, joka tuntuu lähes tai täysin sietämättömältä?

Ei hätää. Se menee kohta ohi.

Nouseeko mieleesi kamalia muistoja, vaarallisia ajatuksia tai ajatuksia teoista, joiden tiedät syvällä sisimmässäsi olevan vääriä?

Ei haittaa. Ne ovat vain ajatuksia, eivät totuuksia sinusta, muista tai maailmasta. Voit jättää ne omaan arvoonsa.

Olosi ja ajatuksesi kertovat että olet hälytystilassa, jossa ajattelet niin kuin säikähtänyt villipeto — et niin kuin älyllinen ja rakastava ihminen, joka pohjimmiltasi olet.

Tilanteesi näyttää nyt niin synkältä, koska ajattelusi taso on laskenut liskoeläimen tasolle. Siksi pienet ja mitättömätkin asiat tuntuvat juuri nyt valtavilta elämän ja kuoleman kysymyksiltä. Pahimmillaan tulevaisuus näyttää mustalta, koska se aivojesi osa, jota tarvitset tulevaisuuden visiointiin on ”pimeänä”.

Ei haittaa. Tämä tila menee kohta ohi.

Voi olla että säikähdit äsken jotain. Voi olla että olet ihan hirvittävän väsynyt. Voi olla että verensokerisi on lähtenyt laskuun. Voi olla että hormonitasapanosi on heilahtanut kuukautisten alla. Voi olla että joit kaksi päivää sitten alkoholia ja nyt aivojesi välittäjäaineet ovat sekaisin.

Ei haittaa. Ei hätää. Tämä menee kohta ohi.

Ajaisitko pimeässä yössä autolla, jossa eivät toimi valot ja käsijarrukin on jumissa?

Et tietenkään.

Miksi yrittäisit ratkoa elämässäsi olevia käytännön ongelmia aivoilla, jotka ovat jumissa ja pimeänä?

Voi olla, että koet juuri nyt valtavaa painetta tehdä jotain. Ehkä sinusta tuntuu että sinun on löydettävä ratkaisu ongelmiisi tässä ja nyt, tai muuten tapahtuu jotain kamalaa.

Vedä syvään henkeä. Sisään ja ulos.

Mitä juuri nyt tapahtuu?

Sinä luet tätä tekstiä huoneessa, pihalla, autossa tai bussissa. Jos jotain aidosti hengenvaarallista olisi tapahtumassa, et lukisi tätä tekstiä vaan taistelisit henkesi puolesta.

Kehossasi voi olla voimakkaita puristavia, painavia, raskaita, kuumia tai kylmiä tuntemuksia. Sinua saattaa sattua.

Mieleesi voi nousta kaikenlaisia ikäviä ajatuksia valtavalla nopeudella tai kaameana kaaoksena.

Mutta juuri nyt kukaan ei ole tappamassa, raiskaamassa tai pahoinpitelemässä sinua.

Juuri nyt olet fyysisesti turvassa, vaikka kehossasi oleva hälytystila antaa ymmärtää jotain muuta.

Ei haittaa. Se menee ohi.

Ja vaikka sinusta tuntuu ettei tämä tila ja tilanne mene koskaan ohi, se on vain hätäisen mielesi ajatus. Sekin menee vielä ohi.

Ja vaikka sinusta tuntuu että elämässäsi oleviin käytännön ongelmiin ei ole ratkaisua, niihin on aina jokin ratkaisu — ja käytännössä aina monia erilaisia ratkaisuja.

Mutta niin kauan kun olet hälytystilassa, et pysty näkemään kaikkia vaihtoehtoja etkä pysty valitsemaan niistä kokonaisuuden kannalta parasta.

Joten älä tee juuri nyt mitään tärkeitä päätöksiä. Älä, vaikka sinusta kuinka tuntuu että sinun pitää tehdä jotain elämällesi.

Odota hetki. Pakkaa pyykkikone, tiskaa astiat, imuroi. Juo lasi vettä, käy vessassa pesemässä kädet.

Kävele korttelin ympäri. Ota pienet tirsat. Katso mitä tapahtuu.

Anna itsesi olla ahdistunut. Se ei haittaa. Se ei ole vaarallista. Se kuuluu elämään. Se menee kohta ohi.

Ja kun kohta olosi kevenee ja mielesi kirkastuu, huomaat, että niin tapahtui jälleen kerran, vaikka annoit itsesi olla ahdistunut.

Kun olosi on taas vakaa ja levollinen, pystyt löytämään kaikenlaisia uusia ratkaisuja käytännön ongelmiisi. Tai ehkä jopa huomaat, ettei sinulla oikeastaan ole edes mitään ongelmaa.

On vain elämää, joka joskus on vaikeaa, joskus helpompaa.

Eikä tämä nyt ole niin vakavaa.

Kaikki järjestyy, kaikki kääntyy parhain päin.

Tällä kirjoituksen alussakin olevalla videolla sanon samat asiat vielä tunteella.

eioleloppu

Haluatko vapautua turhasta stressistä, ahdistuksesta, masennuksesta ja epätoivosta? Haluatko kokea enemmän mielenrauhaa?

Tutustu itseopiskeltavaan Mielenrauhaa-nettikursiin, jolla opetan kolme prinsiippiä, jotka auttoivat minua suhtautumaan elämään rennommin ja kääntämään voitoksi vastoinkäymiset, joita elämä aina välillä heittää eteen.

Mielenrauhaa-nettikurssi

Haluatko estää perhesurmia tapahtumasta?

Oliko sinusta kammottavaa, oksettavaa ja itkettävää, että sunnuntai-iltana Rautavaarassa äiti ajoi autolla päin bussia pienet lapset kyydissään?

Niin minustakin. Kaikkein eniten olen miettinyt sitä 6-vuotiasta, joka oli auton kyydissä koko matkan ja todennäköisesti hereillä. Tunnen hirveää tuskaa ja voimatonta vihaa miettiessäni miltä hänestä on tuntunut.

En halua että yksikään lapsi kuolee enää vanhempiensa toimesta. En halua että yksikään äiti tai isä tappaa itsensä.

Kuten ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin: MIKÄÄN EI OIKEUTA ÄIDIN TEKOA.

Lapsensurma ei ole missään olosuhteissa oikein tai oikeutettua. 

Ei ainakaan nyky-Suomessa, jossa vanhemmat eivät koskaan ole oikeasti siinä tilanteessa, että hänen pitää päättää kenen jälkeläisistä pitää kuolla, että muut saavat elää.

Minä en ole missään vaiheessa säälinyt teon tehnyttä äitiä. Olen ollut kauhuissani siitä, että hän on ottanut tosissaan ajatuksen että ”nyt minä ajan päin tuota bussia”. 

Se, että pystyn kuvittelemaan millaisessa mielentilassa se tuntuu jostakusta hyvältä idealta ei tarkoita sitä, että ajattelisin hänen tekonsa olevan hyväksyttävä ja oikein.

Se, että pystyn ymmärtämään millaisissa olosuhteissa jokin tavallinen nainen voisi ajautua tuollaisen teon partaalle, ei tee siitä mielestäni hyväksyttävää tai oikein.

Mutta ymmärtämällä miltä jostain voisi tuntua, että hän alkaa uskoa että itsensä ja lastensa surmaaminen on paras vaihtoehto, voin ehkä tehdä jotain sen estämiseksi, ettei niin tapahdu.

Miksi on tärkeää ymmärtää että lapsensa surmaavat äidit ovat useimmiten masentuneita tai psykoottisia, eivät narsisteja?

Haluatko sinä ehkäistä tulevia perhesurmia? Entä lapsiin kohdistuvaa väkivaltaa? Entä muuta lasten huonoa kohtelua?

Hyvä! Niin minäkin!

Mutta jos et ymmärrä mikä ajaa vanhemman ravistelemaan lastaan, läimäyttämään tätä, huutamaan tälle rumasti tai miettimään vakavissaan hänen surmaamistaan, et pysty auttamaan.

Luettuasi juttuja perhe- ja lapsisurmista, millainen äiti ja millainen isä mielestäsi voi ajautua pisteeseen, jossa hän tappaa lapsensa?

Entä lähelle lapsensa tappamista?

Tunnevammainen narsisti joka ei oikeasti rakastanut lapsiaan ja miestään?

Minustakin tuntuisi helpottavalta ajatella, että Rautavaarassa lapsensurma-itsemurhan tehnyt äiti oli kontrolloiva ja mustasukkainen narsisti.

Miksi? Koska minä en ole kontrolloiva ja mustasukkainen narsisti. Edes kukaan lähipiirini äideistä ei ole kontrolloiva ja mustasukkainen narsisti tai tietääkseni naimisissa sellaisen kanssa.

Jos vain kontrolloivat ja mustasukkaiset narsistit tappavat ja pahoinpitelevät lapsiaan, voisin pyyhkiä käteni ja mennä sosiaaliseen mediaan kauhistelemaan sitä ”millainen hirviö äiti voi tehdä jotain tällaista”.

Minun ei tarvitsisi huolehtia omasta tai lähipiirini äitien mielenterveydestä tai jaksamisesta, koska tiedän että vaikka he joutuisivat kuinka koville, he pärjäävät kyllä.

Case closed.

Valitettavasti tiedän liikaa voidakseni jättää tämän asian sikseen.

Perhesurman tekee useimmiten mies ja näistä miehistä monet ovat mustasukkaisia ja kontrolloivia narsisteja, väkivaltaisia ja/tai päihdeongelmaisia. 

Lapsensurmista suurimman osan tekee äideistä. Äidit, jotka tappavat lapsensa kärsivät usein masennuksesta tai ovat (akuutisti) psykoottisia. He ovat stressaantuneita ja kärsivät sosiaalisen tuen ja resurssien puutteesta. 

Hyvin monet pienten lasten äidit saavat liian vähän unta. Unen puute vaikuttaa monella tavoin ihmisen toimintakykyyn, henkiseen kapasiteettiin ja mielenterveyteen. Se heikentää itsehillintää ja lisää räjähdysalttiutta ja impulsiivisuutta. Kyky nähdä ”suuri kokonaiskuva” heikkenee. Väsyneenä elämä tuntuu vaikeammalta ja maailma pimeämmältä. 

Raskauden jälkeinen masennus voi puhjeta jopa kuukausia synnytyksen jälkeen ja vaivata vielä vuodenkin päästä synnytyksestä. Se voi iskeä myös äiteihin, joilla ei ole aiemmin ollut masennusta tai mielenterveysongelmia. http://www.aima.fi/masennus.html

En tiedä tarpeeksi narsismista, miesten väkivaltaisesta käytöksestä tai päihdeongelmista auttaakseni näitä miehiä. Siksi jätän heidän auttamisensa muiden huoleksi.

En tiedä miksi Rautavaaralla itsensä ja lapsensa surmannut äiti päätyi tekoonsa tai mitä hän ajatteli niin tehdessään. Sillä ei ole väliä, koska häntä kukaan meistä ei voi enää auttaa. Hänen lastensa isät tarvitsevat varmasti henkistä tukea ja toivon että he sitä myös saavat.

Mutta tiedän miltä tuntuu olla niin uupunut, että kaupan hyllyt tuntuvat kaatuvan kirjaimellisesti päälle tai mieleen alkaa nousta kaikenlaisia kauheita ajatuksia. Tiedän myös miten tähän tilaan joutumisen voi estää ja miten tässä tilassa ollessa voi nähdä että omat ajatukset ovat vain ajatuksia, joita ei tarvitse uskoa ja totella.

Monelle vanhemmalle ei koskaan juolahda mieleen vahingoittaa itseään, lapsiaan tai puolisoaan edes silloin kun he ovat uupuneita. Monelle vanhemmalle juolahtaa.

Se että tällaisia ajatuksia juolahtaa mieleen ei tarkoita automaattisesti että henkilö on tunnekylmä narsisti joka ei oikeasti rakasta lapsiaan ja on valmis tappamaan perheensä ja itsensä tosipaikan tullen. 

Käytännössä aina ne tarkoittavat että äiti tai isä jonka mieleen ajatukset juolahtavat, on sillä hetkellä henkisesti heikossa hapessa. Hänen ajattelunsa taso ja kykynsä arvioida mikä on oikein ja mikä väärin on alentunut.

Valtavan usein ne tarkoittavat että äiti tai isä, joka näitä ajattelee, on vain hirvittävän väsynyt ja stressaantunut ja tarvitsee apua ja tukea.

Joskus ne tarkoittavat, että äiti kärsii raskauden jälkeisestä masennuksesta.

Silloin tällöin ne tarkoittavat että äiti on psykoosin partaalla tai puolella.

Ja joskus, luojan kiitos hyvin harvoin, ne johtavat siihen, että äiti tai isä uskoo hulluja ajatuksiaan ja surmaa perheensä ja itsensä.

Ongelmana on se, ettei kukaan meistä voi varmuudella tietää kuka ajautuu niin pitkälle. 

Bussilastillinen ihmisiä ei tiennyt, että Rautavaaran äiti kykenisi tekoon, jonka hän teki.

Minun nuoruudessani naapurikunnassani lapsensa kaivoon hukuttaneen äidin sukulaiset eivät nähneet että nainen oli psykoosin partaalla.

Sinä et voi tietää miten lähellä tai kaukana katkeamispistettä joku lähipiirissäsi oleva pienten lasten äiti on. 

Mutta se, että autat häntä tuskin haittaa mitään.

En pyydä pitämään oikeutettuna Rautavaaran tapahtumaa tai säälimään sen tehnyttä äitiä, koska en itsekään niin tee.

Pyydän vain, että auttaisit lähipiirisiä pienten lasten äitejä. Ei edes siksi etteivät he satuttaisi lapsiaan vaan koska voit tehdä niin ja koska se on oikein.

Kiitos!

Faktaa perhe- ja lastensurmista

Valtaosa perhesurmista on miesten tekemiä Suomessa — valtaosa lapsensurmista on äidin tekemiä.

Vuosien 2003-2014 välillä perhesurmia on tapahtunut yhteensä 18, niistä kuusi on naisten tekemiä. 

Vuosina 2003-2012 tapettiin 12 vastasyntynyttä ja heidät surmasi aina äiti. 

 Sisäasiainministeriön tekemästä selvityksestä ”Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003–2012” käy ilmi että:

Perhesurmat olivat yhtä tapausta lukuun ottamatta isän tekemiä, kun taas vastasyntyneen ja alle 1-vuotiaan oman lapsen surmat olivat kaikki äitien tekemiä. Lopuissa oman lapsen surmissa tekijöinä seitsemässä tapauksessa oli nainen ja viidessä tapauksessa mies.
 
Positiivista on se, että lastensurmien määrä on laskenut radikaalisti Suomessa — oletettavasti äiteihin kohdistettujen tukitoimien ansiosta.

Kansainvälisissä ja kotimaisissa tutkimuksissa käy ilmi, että isät, jotka tappavat perheensä ovat usein kontrolloivia ja mustasukkaisia narsisteja, väkivaltaisia ja päihdeongelmaisia. Heidän tekonsa liittyy usein tilanteeseen, jossa puoliso on jättämässä heidät tai he epäilevät puolison jättävän heidät.

Samoissa tutkimuksissa käy ilmi, että lapsensa tappavat äidit ovat useimmiten masentunteita tai psykoottisia eivätkä ole päihteiden väärinkäyttäjiä tai syyllistyneet (tiedettyihin) väkivaltarikoksiin.

Tässä on poimintoja Sisäasiainministeriön tekemästä selvityksestä ”Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003–2012”

Lähes kaikkien äitien tekemien surmien taustalla oli korkea stressi, sosiaalisen tuen ja resurssien puute sekä mielenterveysongelmia (74 %). Äitien tekemien surmien taustana oli usein altruistisia motiiveja, syvä depressio tai psyykkinen sairaus. Altruistisesta motiivista lapsensa surmanneet olivat iältään vanhempia, korkeasti koulutettuja ja työssä käyviä. 

Osalla surman tehneistä äideistä taustalla oli myös parisuhteen ongelmista aiheutuvaa stressiä tai puolison pahoinpitelyä. Heillä oli myös ollut kontakteja terveydenhuoltoon tai olemassa oleva hoitosuhde. 

Toisen ryhmän äitien tekemistä lapsen surmista muodostivat ne tapaukset, joissa äidit olivat aikaisemmin pahoinpidelleet ja laiminlyöneet lapsiaan. Näiden äitien taustoissa oli yksinhuoltajuutta tai epävakaita parisuhteita ja vähän sosiaalista tukea. Heillä oli usein diagnosoituja persoonallisuushäiriöitä ja heitä oli laiminlyöty lapsina.

Lapsen surmanneista isistä monet olivat persoonallisuushäiriöisiä (10 %). Isät poikkesivat äideistä siinä, että he olivat useammin väkivaltaisia ja päihdeongelmaisia. Heidän rikoksensa liittyivät useammin mustasukkaisuuteen puolisoa kohtaan. Motiivina oli usein yritys surmata ensisijaisesti vaimo, josta he olivat mustasukkaisia.  

Surma-itsemurhan taustalla oli vaativa elämäntilanne tai parisuhdevaikeudet, usein myös lapsuuden traumaattiset tekijät, kuten isän alkoholismi ja väkivaltaisuus. Tapaukset, joissa oli aikaisempaa lapseen kohdistuvaa väkivaltaa, olivat tyypillisesti sellaisia, missä vanhemmat olivat nuoria, uhrit usein pieniä lapsia, osa heistä ei-toivottuja ja tekijöiden elämäntilanne oli kaoottinen.  

Mitä tehdä jos tekee mieli satuttaa itseään tai lastaan

Huh, enpä aamulla äkkiä äidin lapsensurmajuttua kirjoittaessani arvannut minkälainen reaktio siitä syntyisi. 

Olen saanut valtavan määrän kiitoksia, kommentteja ja kiitoksia äideiltä, joiden mieleen juolahtaa joskus väsyneenä kamalia ajatuksia.

LUOJAN KIITOS suurin osa näistä äideistä ei koskaan toteuta ajatuksiaan.

Se ei tarkoita sitä, etteivätkö nämä äidit tarvitsisi tukea ja apua.

Siinä vaiheessa kun äidin mieleen alkaa hiipiä tuhoajatuksia hän on jo tuen tarpeessa. Joskus avuksi riittää pelkät päiväunet, joskus voidaan tarvita unikoulua lapsille, joskus lääkkeitä ja sairaalahoitoa.

Sitten on äitejä, jotka eivät koskaan joudu kauhean koville tai joille ei synkimpänäkään hetkenä juolahda mieleen tuhoajatuksia.

Ymmärrän että jos pitää itseään hyvänä ja rakastavana äitinä eikä koskaan ajattele mitään kamalaa lapsestaan, voi vetää väärän johtopäätöksen että ”hyvä äiti joka rakastaa lastaan, ei koskaan ajattele kamalia ajatuksia lapsestaan”.

Minä voin kertoa tavanneeni vuosien varrella lukuisia rakastavia vanhempia, jotka ovat huolehtineet lapsistaan todella hyvin niin, että nyt kun lapset ovat aikuisia, heillä on lämpimät välit vanhempiinsa, vaikka heidän vanhempansa ovat kertoneet minulle ajatelleensa joskus yön pimeydessä että haluaisivat tukahduttaa lapsensa hiljaiseksi tai heittää tämän seinään.

Samaan aikaan he ovat nähneet että se on vain ajatus, jota ei tarvitse totella eivätkä ole vahingoittaneet lastaan millään tavalla.

Et voi estää tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi

Tiedätkö mikä seuraava ajatuksesi on?

Et tietenkään!

Jos et tiedä mikä seuraava ajatuksesi on, miten estät tiettyä ajatusta nousemasta mieleesi?

Et mitenkään.

Jotkut ihmiset kestävät stressiä ja uupumusta paremmin kuin toiset. Joidenkin mieleen nousee uuvuksissa tuhoajatuksia, jonkun toisen mieleen ei nouse.

MIKÄÄN EI KOSKAAN OIKEUTA TOISEN IHMISEN HENGEN RIISTOA!!!

Mutta jos ajattelemme että vain valmiiksi jotenkin sairaat narsistit perspaatit jotka eivät rakasta lapsiaan voivat ajatella kauheita asioita heistä tai satuttaa heitä, menetämme mahdollisuuden auttaa niitä ihan tavallisia äitejä ja isiä, jotka vanhemmuuden vaatimukset yllättivät ja uuvuttavat.

Olen todella surullinen siitä, että yksi äiti uskoi pimeänä hetkenä että paras vaihtoehto on pamauttaa päin bussia pienet lapset kyydissä.

Mikään ei tee hänen teostaan hyvää, jaloa tai oikeutettuja.

Mutta jos haluamme estää vastaavia ja lievempiä pienten lasten tekemien vanhempien kauheita tekoja (ravistelu, muu fyysinen väkivalta, raivoaminen), meidän on hyväksyttävä että kaikki eivät jaksa samalla tavalla kuin toiset emmekä me voi aina etukäteen tietää kuka sekoaa ja kuka ei. 

Tässäkin tapauksessa bussilastillinen ihmisistä uskoi äidin olevan kykenevä jatkamaan matkaansa. Niin ehkä olisit uskonut sinäkin, jos olisit ollut silloin kyydissä?

Siksi pyydän että kiinnität enemmän huomiota lähipiirissäsi olevien pienten lasten äitien väsymykseen ja autat edes vähän.

Älä usko kaikkea mitä ajattelet

Ja jos olet pienen lapsen äiti, jonka mieleen nousee välillä kauheita ajatuksia, ei hätää.

Ne ovat VAIN AJATUKSIA, jotka kertovat että olet uuvuksissa — tai jos synnytyksestä on vuosi tai vähemmän, saatat olla äitiysmasennuksen vallassa tai psykoosin partaalla. 

Ne eivät tarkoita että sinun pitää tai että syvällä sydämessäsi edes haluat satuttaa lapsiasi.

Ne eivät tarkoita ettet rakasta lapsiasi tai olisi kokonaisuutena arvioiden hyvä äiti.

Ne eivät tarkoita ettetkö selviäisi.

Minä olen ollut samassa paikassa. Minustakin on tuntunut etten selviä. Mutta olen selvinnyt, hetki ja päivä kerrallaan — apua pyytäen ja sitä vastaanottaen.

Ne tarkoittavat että sinun pitää soittaa tai puhua jollekulle läheisillesi, neuvolan ihmisille tai vaikka varhaisen tuen yksikön työntekijöille.

Jos ajatus siitä että sinun pitää satuttaa lasta tuntuu tositodelta, soita hätänumeroon 112 NYT HETI.

Voimia! Tämäkin aika menee ohi!

(Tästä on siirretty tutkimusosuus myöhempään blogikirjoitukseen.)

Et ole huono äiti, vaikka ajattelisit kauheita ajatuksia

Kirjoitin tämän kirjoituksen 2014 kun netissä ja lehdissä kohuttiin traagisesta Rautavaaran kuolonkolorista, jossa äiti ajoi pienet lapset kyydissä päin bussia, jossa perheen isä oli kyydissä.

Sain kimmokkeen kirjoittaa artikkelin, koska törmäsin tapahtuman yhteydessä kommentteihin että ”äiti joka ajatteleekin vahingoittaa lapsiaan on huono äiti”.

Kaikkien johtavien psykologien mukaan on täysin normaalia, että jatkuvan univelan takia uupuneelle äidille voi hiipiä mieleen synkkiä ajatuksia. Ajatukset eivät itsessään ole vaarallisia ja kertovat ainoastaan että äiti on fyysisesti uuvuksissa ja jaksamisen äärirajoilla.

Nimesin tuolloin jutun väsyneenä ja vittuuntuneena turhan provosoivasti sillä seurauksella, että moni luki vain otsikon ja ajattelin että mielestäni on OK ottaa pimeät ajatukset tosissaan ja esimerkiksi päättää lapsensa ja itsensä elämä. 

ARGH!

Koko sivustoni tavoitteena on nimenomaan kertoa ihmisille, että niitä omia ajatuksia EI tarvitse — ja tietyissä tilanteissa EI SAA — ottaa vakavasti.

Koska moni ei näytä lukevan juttua kokonaan tai kunnolla, tässä pääpointit:

– MIKÄÄN EI OIKEUTA Rautavaarassa itsensä ja lapsensa tappaneen äidin tekoa!!!

– Naisen teko oli mielestäni kamala ja toivon ettei tällaista enää koskaan tapahtuisi.

– Kukaan meistä ei tiedä varmuudella miksi nainen toimi miten toimi.

– Tutkimusten perusteella tiedetään että lapsensa ja itsensä surmanneet äidit ovat usein joko masentuneita tai akuutisti psykoottisia ja ovat kärsineet stressistä ja sosiaalisen tuen ja avun puutteesta.

– Uupumus vähentää ihmisten kykyä arvioida realistisesti mikä on oikein ja mikä väärin ja keksiä rakentavia vaihtoehtoja. Väsymys lisää ihmisten riskiä ajautua toimimaan harkitsemattomasti ja impulsiivisesti.

– Jos terve ihminen viedään oman jaksamisensa äärirajoille, hänen mieleensä voi nousta kauheita ja tuhoisia ajatuksia. Kaikille ei näin käy. Jokaisen rasituksen sietokyky on henkilökohtainen.

– Se että uupuneen ihmisen mieleen nousee lapsiin tai puolisoon kohdistuvia tuhoajatuksia ei tarkoita automaattisesti että tämä on persoonallisuushäiriöinen narsisti joka ei rakasta lapsiaan — saati että hän olisi ryhtymässä tuumasta toimeen.

– Jos sinun tai läheisesi mieleen nousee tuhoisia ajatuksia, se on varma merkki ajattelun tason laskusta ja stressistä, uupumisesta tai ahdistuksesta. Silloin saatetaan tarvita toisten tukea ja apua.

– Jos pienten lasten äidille nousee mieleen tuhoisia ajatuksia, voi olla että hän on sairastumassa tai sairastunut raskauden jälkeiseen masennukseen tai jopa psykoosiin. Tällöin hän tarvitsee apua ammattiauttajilta.

– Joskus tuhoajatukset voivat johtaa siihen, että ihminen toimii niiden vallassa ja päätyy surmaamaan itsensä tai toisensa. Tämän ehkäisyyn pitäisi pyrkiä kaikin tavoin.

– Uupuneen äidin henkisen tilan heikkoutta voi olla vaikea arvioida ulkoapäin. Siksikin olisi tärkeää tukea omassa lähipiirissä olevia uupuneita pienten lasten äitejä kaikin mahdollisin tavoin.

Kuuntele sama asia tunteella tästä RadioHelsingin haastattelusta.

Tässä alkuperäinen kirjoitus:

Yleensä en kirjoittele tunnekuohun vallassa, koska silloin ajatteluni taso on laskenut.

Tänään teen poikkeuksen.

Juuri nyt minua itkettää, vituttaa ja tekee mieli ravistella kaikkia niitä, jotka paheksuvat pienten lasten äitiä, joka on niin sekaisin, että ajaa autolla päin bussia ja tappaa itsensä lisäksi kolme pientä lastaan.

Kahden pienen lapsen äitinä, joka on välillä ollut niin umpiväsynyt, että on kaupassa tuntenut hyllyjen kaatuvan kirjaimellisesti päälle, voin kuvitella miltä tästä äidistä olisi voinut tuntua.

Pystyn samaistumaan täydelliseen epätoivoon äitinä, joka on maannut yön pimeydessä ajatellen, että haluaa tappaa itsensä, koska ei jaksa herätä taas puolen tunnin päästä rauhoittamaan lasta. Lasta, joka on hänelle rakkain ihminen maailmassa, mutta jonka takia hän on nukkunut useamman kuukauden ajan kaikki yöt 30-90 minuutin pätkissä.

Tiedän miltä tuntuu menettää hermonsa totaalisesti alle kymmenessä sekunnissa kun lapsi kaataa maidot ties monettako kertaa samana päivänä. Tiedän miltä tuntuu lannistua kun lapsen toista lapasta ei löydy mistään. Tiedän miltä tuntuu maata illalla sohvalla ajatellen että lapsille pitäisi laittaa ruokaa samaan aikaan kun koko kroppa tuntuu lyijyltä tehdyltä. Tiedän myös sen, miltä tuntuu olla vainoharhainen ja alkaa epäillä omaa puolisoaan asioista, joita hän ei ole tehnyt.

Se on vitun paskaa, rumaa ja kamalaa. Se on kaikkea muuta mitä odotin äitiydeltä. Se on hävettävää. Se on itkettävää. Se on jotain sellaista, jota en toivo kokevani enää koskaan.

En tietenkään tiedä mitä Rautavaarassa oikeasti tapahtui ennen äidin epätoivoista tekoa — saati mitä hän oikeasti ajatteli tehdessään viimeisen valintansa.

Tiedän lehtijuttujen perusteella että äidillä oli hoidettavanaan yksi eskari-ikäinen ja kaksi pientä lasta, jotka olivat syntyneet alle kahden vuoden välein. Mies teki keikkatöitä ja oli välillä viikkokaupalla pois kotoa. Äitiä on kuvattu lapsirakkaaksi, mutta sairaalloisen mustasukkaiseksi. Sitä en tiedä oliko hän sitä aina vai vasta lasten synnyttyä.

Tiedän että perheeseen oli jo kertaalleen kutsuttu poliisi, koska äiti oli yrittänyt estää isää lähtemästä työreissulle. Riidan aiheena oli lastenhoito.

Nyt hän oli ajanut kymmeniä kilometrejä bussin perässä pysäyttääkseen sen. Hän oli noussut busiin ja riidellyt miehen kanssa poliisin mukaan lastenhoidosta. Ei pettämisestä vaan lastenhoidosta.

Nainen oli heitetty pois bussista, hän oli ajanut bussin ohi, kääntynyt takaisin ja ajanut kohtalokkain seurauksin päin bussia kolme rakasta lastaan kyydissään.

Jos sinulla on lapsia joita rakastat, mieti miten epätoivoinen ja sekaisin sinun pitäisi olla, että bussia päin ajaminen tuntuu hyvältä ajatukselta.

Jos ajattelet ettet ikinä tekisi sellaista, vaikka olisit kuinka väsynyt ja sekaisin, mieti uudestaan.

Minä en ajatellut ennen lapsia, että voisin kokea niin hirvittävää epätoivoa kuin mitä pahimpina valvomiskausina olen kokenut.

Jopa nyt, kun olen vähän väsynyt herättyäni viime yönä kaksi kertaa siihen, että lapsi puhui unissaan, en pysty enää kunnolla muistamaan miltä tuntui seistä kaupassa ja tuntea hyllyjen kaatuvan päälle.

Ja silti tiedän, että minä olen joskus ollut tilassa, josta ei ollut enää kauhean paljon matkaa siihen, että pikaistuksissani olisin tehnyt jotain tyhmää ja peruuttamatonta.

Se pelottaa, hävettää ja surettaa minua, mutta haluan sanoa tämän ääneen, koska pelkään, että jos äiti leimataan nyt ”hulluksi mustasukkaiseksi akaksi, joka pimahti”, suljemme silmämme kaikilta niiltä uupuneilta, masentuneilta ja epätoivoisilta äideiltä, jotka tarvitsevat apuamme.

Minä olin onnekas. Minulla on puoliso, äiti, sisaruksia ja ystäviä, jotka tajusivat että olin kovilla ja olivat tukenani. Minä ymmärsin että mieleeni nousseet hullut ajatukseni kertoivat siitä, että olen aivan järkyttävän väsynyt — ei siitä, että minun pitäisi toteuttaa kyseiset ajatukset. Minä osasin hyödyntää kirkkaat hetket ja hakea apua lapseni päiväkodista, neuvolasta, varhaisen tuen yksiköstä ja lastenlääkäriltä.

Kolmen kuukauden valvomisen jälkeen pääsimme sairaalaunikouluun, jossa lapsi oppi nukkumaan ja äiti nukuttamaan lastaan. Sinne pääsyä sai odottaa kuukauden ajan. Se oli elämäni pisin kuukausi.

Olisin voinut saada apua vieläkin nopeammin, jos en normaalisti olisi niin hyvin pärjäävä ja jos väsyneenä avun pyytäminen ei tuntuisi niin ylivoimaisen vaikealta.

Koska en ollut ulospäin ”hullu mustasukkainen akka” vaan olin usein päivisin hyvällä tuulella ja jaksoin huolehtia lasten perustarpeista, väsymykseni todellinen syvyys ei ollut niin ilmiselvää.

Mikään ei oikeuta Rautavaaran äitiä toimimaan niin kuin hän toimi. Hänen lähipiirinsä syyttely tapahtuneesta on turhaa. Mutta hänen leimaamisensa narsistiksi ja poikkeustapaukseksi on vaarallista.

Sinunkin lähipiirissäsi voi olla pienten lasten umpiväsynyt äiti, joka on katkeamispisteessä. Se voi olla jopa oma puolisosi tai tyttäresi. Väsynyt äiti voi jättää hakematta apua koska ei jaksa hakea apua — ei siksi ettei tarvitsisi sitä.

Jos kyseinen nainen on vieläpä tottunut tulemaan hyvin toimeen omin avuin, avun pyytäminen ja vastaanottaminen voi tuntua väsyneenä nöyryyttävältä ja hävettävältä. ”Kyllähän jokaisen äidin pitäisi jaksaa hoitaa omat lapsensa.”

VÄÄRIN!

Ihmiskunnan historiassa on täysin ennenkuulumatonta, että äidit jäisivät täysin yksin kotiin pienten lastensa kanssa. Muissa kulttuureissa ja muina aikoina äideillä on aina ollut tukena mummoja, vaareja, vanhapiikatätejä, kotiapulaisia ja lapsenpiikoja.

Vaikka lähipiiriisi kuuluva äiti ei ikinä ajautuisi niin synkkään hetkeen, että aidosti uskoisi oman ja lasten elämän lopettamisen olevan ainoa vaihtoehto, hän tarvitsee apuasi.

Monista toisten asioiden puuttuminen tuntuu kiusalliselta. Voi olla että äiti ensialkuun jopa torjuu apua. Se ei tarkoita sitä etteikö hän tarvitsisi sitä.

Kysele lähipiirisi äideiltä miten hyvin he nukkuvat. Jos äiti valittaa valvottavasta lapsesta, hän tarvitsee jo apua. Ehdota että viet hänen lapsensa rataskävelyllä että äiti saa ottaa päiväunet. Tarjoudu käymään kaupassa. Tule pitämään seuraa ja viihdytä vauvaa sen aikaa että äiti pääsee suihkuun rauhassa. Tuo tullessasi runsaat eväät, joista riittää syötävää seuraavaksikin päiväksi.

Jos kyseessä on oma puolisosi, pysähdy, vedä henkeä ja mieti miten paljon voisit vielä itse joustaa.

Voi tuntua vaikealta myöntää että oma puoliso on katkeamispisteessä, etkä ole nähnyt sitä. Jos itse tekee pitkää päivää, voi tehdä mieli viettää vapaa-aika omien harrastusten parissa. Kukapa meistä haluaisi herätä keskellä yötä monta kertaa.

Se että puolisosi pärjää jotenkuten ei tarkoita sitä, että hän voi hyvin. Ja jos hän ei voi hyvin, se heijastuu pian lapsiinkin. SINUN lapsiisi.

Onneksi pikkulapsiaika on oikeasti aika lyhyt. Valitettavasti se on lapsen kehityksen kannalta tärkeintä aikaa. Vastuu lapsen hyvinvoinnista ei voi olla vain äidin harteilla — se kuuluu jakaa. Ei vain puolisoiden kesken, vaan koko lähipiirin kesken.

Äläkä tuomitse äitejä, jotka eivät saaneet apua ajoissa, vaan tuomitse tilanne, jossa äitien uupumus ja mielenterveysongelmat jäävät huomaamatta ja hoitamatta.

Auta koska voit. Auta koska se on hirvittävän tärkeää.

Lue myös: mitä opin unikoulussa

Mitä jos elämä onkin tässä?

Olen puolison kesäloman kunniaksi valmentanut pitkästä aikaa lähes täydellä teholla. Yksi supersiisti puoli valmentamisessa on se, että sen myötä tulee ajatelleeksi uudesta näkökulmasta asioita, joita jollain lailla pitää itsestäänselvyytenä.

Yksi teema joka on kesän aikana noussut toistuvasti esiin on se, miten elämässämme tapahtuvat asiat eivät itsessään aiheuta tuskaa. Asiat menevät niin kuin ovat mennäkseen — tuska syntyy illuusiosta että asioiden pitäisi olla toisin.

Viimeksi tänään koin itse omakohtaisesti tämän ilmiön, kun alhaisessa mielentilassa kirosin myöhässä kotiin tulevaa puolisoa.

Tuska ei syntynyt siitä että olin lasten kanssa kotona. Olen paljon lasten kanssa kotona, ja useimmiten tykkään siitä.

Tuska tuli ajatuksesta ”mun pitäisi olla nyt tekemässä töitä eikä hoitaa lapsia”. Ja ”myöhemmin illalla mä en enää jaksa kirjoittaa yhtä intensiivisesti kuin jaksaisin nyt.”

No, nyt kirjoitan tätä kirjoitusta neljä tuntia myöhemmin kuin olin suunnitellut.

Kiukun mentyä ohi ja miehen tultua kotiin mieleeni juolahti että haluan kirjoittaa jossain uudessa paikassa. Kaveri suositteli kivaa Café Kokko -kahvilaa Katajanokalla.

Jos olisin toiminut alkuperäisen suunnitelman mukaan, olisin kirjoittanut Vallillan kirjastossa. Sekin on ihan jees paikka, mutta moneen kertaan ”nähty” eikä sieltä saa yhtä hyvää latte-kahvia ja raakasuklaaleivoksia kuin Kokosta.

Sen lisäksi mieleni on tässä hetkessä täysin virkeä ja kirkas ja kirjoittaminen tuntuu helpolta, vaikka kiukun vallassa olin varma ettei siitä tulisi mitään.

Toisin sanoen kokemani kiukku ja kärsimys oli täysin turhaa!

Elämä on tässä

Onko elämässäsi jokin juttu, joka vaivaa, ärsyttää tai haittaa sinua? Mihin olet tyytymätön? Minkä toivoisit olevan toisin? Mitä mennyttä asiaa harmittelet edelleen aika-ajoin?

Sillä hetkellä kun olet tyytymätön siihen mitä sinulla on tässä ja nyt, tyytymättömyys kumpuaa (väärästä) oletuksesta, että asiat ovat toisin kuin niiden ”pitäisi” olla.

Ehkä ajattelet että on olemassa jokin vaihtoehtoinen todellisuus — ”ihanne-elämä” tai ”ihanne-vartalo” joka sinulla pitäisi olla, mutta olet jotenkin vahingossa ajautunut ”väärään elämään” tai ”väärään kroppaan” etkä tiedä miten pääsisit siitä pois.

Ehkä kuvittelet että elämässä on vaiheita jolloin ”elät oikeasti” ja sitten on näitä välivaiheita, joista yrität vain selvitä jotenkin hengissä siihen ”oikeaan elämään”.

Ehkä oletat että joku pitää jossain salaista pistetaulukkoa, johon merkitään plussa- ja miinuspisteitä sen mukaan miten ”oikein” tai ”sääntöjen mukaan” sinä toimit.

Sori. Asiat ovat juuri niin kuin niiden kuuluukin olla.

Ei ole universaalia sääntökirjaa tai suunnitelmaa, johon olisi kirjattu millaista sinun elämäsi pitää olla. Niinpä et voi elää elämääsi ”väärin”.

Ei ole pistetaulukkoa tai mittaria joka kertoisi miten hyvin olet elämäsi elänyt.

Ei ole mitään muuta elämää kuin tämä elämä, tämä elämäntilanne ja tämä hetki, jossa juuri nyt olet.

Joo, jos olisit tehnyt jotain toisin, kaikki olisi nyt toisin. Tai jos olisit toisenlainen ihminen, elämäsi olisi toisenlaista.

Vaan kun ei ole.

Sinun elämäsi on juuri tässä hetkessä juuri sellaista kuin sen kuuluu olla juuri nyt.

Jos asiat olisivat oikeasti voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Haluatko todellakin käyttää tämän hetken sen miettimiseen miten ”väärin” asiat ovat? Vai sen miettimiseen miten otat tästäkin hetkestä ilon irti?

elamaontassa

Kuinka kestää sateista kesää?

Kuinka monta kertaa olet harmitellut sitä että taas sataa? Kironnut kurjaa kesää? Sadatellut säätä joka pilasi kaikki lomasuunnitelmasi?

Miten voisit ottaa ilon irti tästä tilanteesta?

Lauantain upean auringonpaisteen jälkeen sunnuntaiaamuna sateen ropinaan herääminen harmitti. Hetken huonoa säätä soimattuani mielentilani nousi ja näin sisäpäivän suomat mahdollisuudet.

Olen yrittänyt jo pitkään saada itseäni suunnittelemaan viikon ruokailuja ja kauppalistoja kerran viikossa. Eilen se lopulta onnistui, kun päätin hyödyntää puolipakollisen sisäpäivän suunnittelemalla syömiset.

Sade ei pakota sinua masentumaan

Sade ei pakota sinua tänäänkään huonolle tuulelle, alavireiseksi tai pettyneeksi.

Sen tekee oma sisäinen järjestelmäsi, joka vie sinut Spark-kirjan mukaan 50-100 kertaa päivässä vähemmän hyviin fiiliksiin.

Onneksi sama järjestelmä vie sinut saman päivän aikana yhtä monta kertaa hyviin fiiliksiin.

Tänään haastan sinut kiinnittämään huomiota niihin hetkiin, kun sade ei haittaa, harmita tai et edes kiinnitä siihen huomiota.

Tänä aamuna satoi samalla tavalla kuin eilenkin. Koska illalla ei tarvinnut notkua ulkona nauttimassa ihanasta kesäillasta, olin mennyt ajoissa nukkumaan ja heräsin jo puoli kuusi.

Koska en ajatellut ”tänään on niin ihana sää että käyn päivällä lenkillä” tein aamutreenin samantien sisällä kuulokkeet korvilla tanssien. Liikunta virkisti aivojani ja edesauttoi tämän jutun kirjoittamista.

Voitko antaa itsesi nauttia tästä neutraalista tai hyvästä fiiliksestä edes pari minuuttia pidempään?

Mitä hyvää tässä säässä on?

Mitä kivaa voit tehdä tänään oli sää mikä hyvänsä?

Voisitko hyödyntää tämän sadesään vaikkapa niin että vapautat mielesi turhasta stressistä, murehtimisesta ja ahdistumisesta katsomalla Mielenrauhaa-nettikurssin?