Meri mielessä

This is Our Storyn Suvi pyysi Kutri.net:in Facebook-sivulla meriaiheista kuvapostausta. No tässä se tulee… Tosin kyllä tekstin kera, kirjoittaja kun olen.

Los Angeles sijaitsee meren rannalla, mutta se ei ole varsinaisesti rantakaupunki. Se on pikemminkin valtavn laaja asuinalue, johon kuuluu useita rantakaupunkeja.

Vaikka nykyisestä asuinpaikastamme West Hollywoodista on lähimpään rantaan vain reilut 15 km, sinne ajaa parhaimmillaan reilut 20 minuuttia (tyyliin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä, kun ei ole lainkaan liikennettä), tavallisesti 35 minuuttia ja pahimmillaan yli tunnin.

Voitte päästä ajomatkan tunnelmaan ajamalla ruuhka-aikaan Paavalin kirkolta Vallilasta Töölön kautta Lauttasaareen — ja takaisin.

Niinpä useimmat suur-Los Angelesin alueella asuvat eivät pääse nauttimaan rantaelämästä kuin korkeintaan viikonloppuisin — yleensä eivät silloinkaan.

Vaikka mekään emme hengaa rannalla kuin ehkä kerran viikossa, sään ja kavereiden ohella meri on yksi tärkeimmistä syistä miksi rakastan Los Angelesia.

Minulle kaikkein rakkain ranta on Venice Beachin kalastuslaiturin (Venice Fishing Pier) luona oleva rannanpätkä. Santa Monican ranta on vähän snobi ja Venice Beachin pohjoispääty täynnä friikkejä. Marina del Rayn laidalla oleva osa Venice Beachia on edelleen boheemi, mutta konstailematon.

Vuosien varrella olen tulut tänne kun olen ollut iloinen tai surullinen, hyvässä seurassa tai ihan hukassa oman elämäni kanssa. Hyvin usein olen tullut tänne suoraan lentokentältä tai viettänyt viimeiset tunnit ennen lähtöä nauttimassa yhdestä Losin upeista auringonlaskuista.

Jos aaltojen katselu ei yksistään riitä rauhoittamaan mieltä, rantaan päättyvällä Washington boulevardilla, vain kahden lyhyen korttelin päässä rannasta on lempikahvilani The Cow’s End. Sen edessä arkipäivisin jaarittelevat kantajäärät, loistava kahvi ja uskomattomat täytetyt leivät muistuttavat siitä, että tässä hetkessä kaikki on hyvin.

Tätä reissua suunnitellessa alkoi tuntua siltä, että lapsen kanssa voisimme aloittaa reissun joltain vieläkin rauhallisemmalta rannalta. Osin fiilis pohjalta, mutta pääosin vuokra-autoteknisistä syistä halusimme jäädä ensimmäiseksi yöksi lentokentän tuntumaan. Venice Beach on lentokentästä pohjoiseen, mutta rannan tuntumassa olevan kentän eteläpuolelta löytyi veljeni suosittelemana todellinen helmi ja uusi lempibiitsini: Manhattan beach.

Meille osui ensimmäiseksi aamuksi vieläpä poikkeuksellisen ihana sää, joten Kalifornia-tunnelmaan ei ollut kauhean vaikea päästä…

Pari viikkoa myöhemmin veli esitteli meille Manhattan Beachin pohjoisosassa olevan El Porton -rannan, joka on erityisesti surffareiden suosiossa. Teollisuusalueeseen (?) päättyvä ranta ei ole yhtä puleerattu kuin pari kilometriä etelään oleva Manhattan Beachin pääranta, mutta tunnelma on rentoudessa samaa luokkaa Venice Beachin eteläpäädyn kanssa.

Ekan visiittimme rantaan kruunasi vedestä ilmaan hyppivien delfiinien bongaaminen kaukana horisontissa! Ne voi (ehkä) nähdä seuraavalla lyhyellä videopätkällä horisontissa, vähän keskeltä vasemmalle.

Toki muutkin rannat täällä ovat ihan kivoja, kuten Santa Monican ranta monista leffoista tuttuine maailmanpyörineen.

Ja hurjan leveine hiekkarantoineen.

Tai Malibun rannat, jotka tosin ovat sen verran pitkän ajomatkan päässä, että eksyn sinne vain ääriharvoin.

Jokohan tässä nyt oli merikuvia kerrakseen?

Ihanaa uutta viikkoa kaikille!

P.S. Joko huomasit että niin vanhat kuin uudet  VIP-jäsenet saavat nyt ilmaisen puhelinvalmennussession?

Amerikkaa

20120112-034203.jpg

On jotenkin aina yhtä tajunnan räjäyttävää että alle vuorokaudessa voin siirtyä täältä…

20120112-034213.jpg

…tänne.

Eli olemme päässeet turvallisesti perille Kaliforniaan, jossa vietämme seuraavat kolme kuukautta, koska minä osallistun Supercoach Academyyn.

Lensimme tänne Finnairilla ja Virgin Atlanticilla koska sain ebookersin kautta hyvän tarjouksen (meno-paluu 630 €). Olen lentänyt VIrginillä kaksi kertaa aiemmin ja silloin lennot olivat suorastaan hieno elämys: ruoka oli hyvää, palvelu pelasi ja viihdejärjestelmä kymmenine elokuvineen verraton.

Tällä kertaa kaikki ei mennyt ihan yhtä hyvin putkeen. Viihdejärjestelmä oli vailla vertaa, mutta muuten kyllä ystävällinen palvelu takkusi koko ajan ja paremmat ruokavaihtoehdot loppuivat kesken (osin siksi että istuimme koneen loppupäässä). Kyllä, nämä ovat ehdottomasti ”ensimmäisen maailman ongelmia”, .

Todellinen ongelma ei tietenkään ollut Virginissä vaan omissa odotuksissani. Jos olisin vaikkapa lentänyt KLM:llä tai jollain amerikkalaisella lentoyhtiöllä, joita kohtaan minulla on äärimmäisen alhaiset odotukset, silloin olisin hehkuttanut lentoemojen ystävällisyyttä, helppoa koneeseen pääsyä, koneen siisteyttä, tarjolla olevaa lehtivalikoimaa, erilaisia välipaloja, ilmapiiriä ja uskomattoman hyvää elokuvavalikoimaa.

Koneessa tapasin ensimmäisen ”luokkakaverini” eli samaan koulutukseen menevän tyypin. Hänen kanssaan keskusteleminen kirvoitti aikamoisen ajatusvyöryn… (VIP-jäsenet, tsekatkaa VIP-blogi.) Ehkä jossain vaiheessa jaan havaintoni tälläkin puolella, kunhan se on jäsentynyt ja kiteytynyt.

20120112-040532.jpg

Ensimäiseksi yöksi tulimme osin vuokra-autoteknisistä syistä osin lomamielessä Manhattan Beachille. Lentomme saapui niin myöhään, ettemme välttämättä olisi ehtineet hakea vuokra-autoa Losin hinta-laatu-suhteeltaan ehdottomasti parhaasta Super Cheap Car -rentalista.

Surffarien ja rantalentopalloilijoiden suosima Manhattan beach on on vain 8 km päässä lentokentältä etelään eli lähempänä kenttää kuin Venice Beach. Tämä on siitä huolimatta eka kertani täällä. Rakastuin paikkaan ensisilmäyksellä! Tämä on täydellinen esimerkki siististä, söpöstä ja rennosta kalifornialaisesta rantakaupungista. Sellaisesta, josta täällä aikoinaan surffannut Beach Boys kirjoittaa biiseistään.

Söpöydellä on hintansa — talot maksavat täällä keskimäärin 9 miljoonaa dollaria ja tyypillinen perhe tienaa 3,4 miljoonaa dollaria vuodessa… Ei ihme että huippu-urheilijoilla kuten Tiger Woodsilla ja Maria Sharapovalla on täällä koti.

Ne (eli me), joilla ei ole ”ihan vielä” varaa kyseisiin taloihin, voimme nauttia kaupungin tunnelmasta asumalla vaikkapa Sea View Innissä, jota äitini termein voi kutsua ”höpsöksi”. Eli hotelli on siisti perushotelli, joka sijaitsee useammassa rakennuksessa. Itse otimme $160 yö maksavan deluxe ocean -huoneen, jossa on kaksi n. 140 cm leveää sänkyä, reilun kokoinen jääkaappi, mikro, kylpyamme ja kattojen yli näkymä merelle. Paikka lainaa ilmaiseksi hotellivieraiden käyttöön polkupyöriä ja rantatuoleja yms., mutta ne taitavat jäädä meiltä tällä kertaa käyttämättä.

Olimme illalla niin väsyneitä ja nälkäisiä, ettemme jaksaneet lähteä puoliunisen lapsen kanssa ravintolaan. Onneksi ollaan Amerikassa, niin tämäkään ei ollut mikään ongelma. Vain soitto vastapäiseen Sloopy’s Cafe:seen ja puoli tuntia myöhemmin meillä oli höyryävät herkkuateriat edessämme.

Kuljetus oli maksuton, mutta maksoin ruoan tuojalle saman 18 % juomarahaa, koska aikanaan olen oppinut että se kuuluu asiaan ja olen aina antanut sen. Tarjoilijoille maksan yleensä 20 % juomarahaa, jos pavelu on ollut perushyvää. Luin vasta tätä juttua kirjoittaessani, että monet pitävät 10 % juomarahaa riittävänä ruoan tuojalle, mutta tästä on monta koulukuntaa.

20120112-034229.jpg

Kun näin annoksemme, räjähdimme miehen kanssa nauramaan, koska olimme unohtaneet miten järjettömän kokoisia ruoka-annokset tässä maassa ovat. Ne ovat oikeasti kolminkertaisia suomalaiseen perusravintola-annokseen verrattuna.

Jees, kello tulee siis nyt viisi aamulla. Heräsimme lapsen kanssa puoli kolmelta paikallista aikaa, vaikka lapsi oli mennyt nukkumaan jo ennen kahdeksaa ja minä yhdeksän jälkeen. Nyt yritämme saada taas uudestaan unta… Katsotaan miten käy.

Huomenna haemme auton ja siirrymme Losin kämppäämme. Seikkailu jatkuu!

P.S. Jos haluat kuulla ja nähdä ”ihan kaiken” reissustamme, harkitse VIP-jäseneksi liittymistä. Sillä on nyt rahat takaisin -takuu!