Loppuraportti

Projektini jatkui loppuun asti, vaikken ehtinyt siitä raportoidakaan töiden, lastenhoidon ja erään oman projektin vietyä käytännössä kaiken vapaa-ajan.

Viikko sitten — eli melko tarkalleen 9 kk siitä kun synnytin — mittani olivat seuraavat (sulkeissa muutos projektin aloitukseen) ja [hakasulkeissa ero Kutri kuntoon -vuoden lopun mittoihin].

  • Paino: 67,8 kg (-2,7) [-0,1]
  • Rinnan päältä: 87 cm (-3) [+/- 0]
  • Rinnan alta: 74 cm (-1) [+3]
  • Vyötärön kapein kohta: 64 cm (-3) [+2]
  • Vyötärö, napa: 73 cm (-4) [+4]
  • Lantio: 93 cm (- 4)[+2]
  • Oikea reisi: 54 cm (-2)[+/-0]
  • Vasen reisi: 53,5 cm (-2,5)[+/-o]
  • Oikea pohje: 36 cm (-1)[+0,5]
  • Vasen pohje: 35,5 cm (-1) [+0,5]

Eli paino on nyt sata grammaa vähemmän kuin Kutri kuntoon -vuoden lopussa, reidet samaa sarjaa kuin tuolloin ja lantiolla ja vyötärön kapeimmassa kohdassa on vain pari senttiä enemmän kuin Kutri kuntoon -vuoden lopussa.

Sen sijaan navan kohdan ympärysmitta on vielä 4 cm paksumpi kuin Kutri kuntoon -vuoden lopussa, mikä ei mielestäni ole paha kun ottaa huomioon missä määrin iho ja vatsalihakset ovat venyneet raskauden aikana ja miten sisäelimet ovat hieman vaihtaneet paikkaa ensin pois vauvan tieltä ja sitten takaisin omalle paikalleen. Varsinkin aamuisin maha näyttää ihan ”omalta mahaltani” eli mukavan litteältä.

Voin nyt tunnustaa (itselleni) että jännitin jossain määrin että mahdanko saada kaikki raskauskilot pois, sillä lähipiirissäni on varoittava esimerkki siitä, mitä tapahtuu kun jokaisen raskauden myötä ottaa 10 kiloa lisää elopainoa.

Vaikka omaan painoon palaaminen kesti yhtä kauan kuin raskausaika, kävi se loppujen lopuksi aika helposti. En ehtinyt, jaksanut tai viitsinyt kauheasti treenata tai laskea kaloreita, vaikka söinkin vanhaan tapaan suhteellisen terveellisesti.

Olen kuullut ja lukenut useaan otteeseen että täydellinen synnytyksestä palautuminen vie vuoden, joten ihan jännää nähdä millainen keho ja olo on joulun tienoilla. Selvisin raskaudesta ilman ainuttakaan raskausarpea vaikka teini-iässä sain niitä vaikka muille jakaa — ja synnytyksessäkin tulleet pienet vauriot paranivat parilla tikillä.

Tarkoituksena on jatkaa imetystä jossain määrin WHO:n suosittelemaan kahteen vuoteen asti, jos poika niin haluaa. Tällä hetkellä ehkä puolet pojan ravinnosta tulee rintamaidosta, mutta määrä on koko ajan vähenemään päin.

Mies on palannut takaisin töihin, joten olen nyt yhtä aikaa täyspäiväinen äiti JA täyspäiväinen käsikirjoittaja… Onneksi suurin osa kirjoittamisesta tapahtuu oikeasti pään sisällä eli voin miettiä projekteja poikaa ja kotitöitä hoitaessa. Olen nyt muutaman viikon ajan ottanut tavaksi herätä pari tuntia ennen poikaa ja hoitaa fyysisen kirjoitustyön silloin sekä pojan päivä-päiväunien aikaan.

Ennen sitä uskottelin itselleni etten pystyisi kirjoittamaan vain vähän kerrallaan. Nyt  olen saanut hämmästyksekseni huomata että tämä uusi rutiini on tehnyt minusta jopa tuotteliaamman kuin vanha malli, jossa kirjoitin kaiken yhdellä rysäyksellä.

Tieto siitä, että käytössä on vain rajoitettu aika saa minut työskentelemään aktiivisemmin ja toisaalta pojan kanssa puuhastellessa alitajunta näyttää valmistelevan seuraavan päivän kirjoitustyöt niin valmiiksi, että ikään kuin vain ”printtaan” jutut päästäni.

Vastaavasti jännitin etukäteen pojan takia kiinteän päivärutiinin omaksumista — olenhan koko elämäni vältellyt rutiineja. Nyt huomaan hämmästyksekseni nauttivan siitä, että niin työlle, kotitöille, ulkoilulle kuin rentoutumiselle on kullekin oma ennalta määrätty aikansa. Tämä on helpottanut selvästi hetkessä elämistä, kun pojan kanssa ulkoillessa ei ole fiilis että pitäisi tehdä töitä tai kirjoittaessa ei tarvitse miettiä tekemättömiä kotitöitä.

Valitettavasti nykymalliin ei mahdu mitään ylimääräistä, kuten bloggaamista tai Kutri.net:in päivittäistä. Tunsin siitä alkuun huonoa omaatuntoa, mutta sitten hyväksyin sen, että aika aikaa kutakin eli nyt on aika keskittyä tuohon ihanaan pikkumieheen ja hauskoihin työprojekteihin.

Ihanaa loppusyksyä kaikille!