Miten pieni askel voi johtaa suureen muutokseen

Fitbit-askelmittari
Fitbit-askelmittari – pieni laite, suuret vaikutukset

Haluaisitko muuttaa jotain elämässäsi, mutta ajatus kaikesta siitä, mitä muutos vaatisi tuntuu ylivoimaiselta?

Ongelmanasi on se, että muutosta ajatellessasi kuvittelet että sinun pitää tehdä kaikki muutokseen vaadittavat asiat yhdellä kertaa — ikään kuin yhden päivän aikana.

Käytännössä jokainen muutos on pakko tehdä palasissa.

Tunnen ihmisiä, jotka ovat nopeita liikkeissään, mutta kukaan heistäkään ei ole saman päivän — tai edes viikon — aikana löytänyt uutta asuntoa, hankkiutunut eroon vanhasta asunnosta, pakannut tavaroitaan, muuttanut niitä uuteen kotiin ja purkanut muuttolaatikoita.

Syyllistyn itse samaan jatkuvasti. Veikkaan että ilmiön takana on jokin ihmismielen lukuisista logiikkavääristymistä.

Esimerkiksi ajatellessani loppujen raskauskilojen laihduttamista, näen kilot valtavan isona vuorena, joka on melkein liian raskas purettavaksi.

Käytännössä laihdutus tapahtuu yksi ateria, liikuntarupeama ja valinta kerrallaan.

Fitbit-askelmittari rannekkessa

Fitbit-askelmittari yörannekkeessaan

Toisaalta joskus yksi pieni muutos voi käynnistää ison muutoksen lähes itsestään. Hankin viime viikolla Amazon.co.uk:sta itselleni kauan himoitsemani Fitbit One -askelmittarin, joka mittaa myös unen määrää.

Paketti tuli perille muutamassa päivässä, vaikka valitsin ilmaisen postituksen.

Pidän päiväsaikaan Fitbitiä kiinni housunkauluksessa tai taskussa. Laite mittaa paitsi askeleeni, myös sen liikunko ylös vai alapäin. Portaiden tai mäen kiipeämisen se rekisteröi noustuiksi kerroksiksi.

Yöksi survon sen rannekkeeseen, jossa se mittaa liikkeideni perusteella unen määrää ja heräämiskertoja.

Voin seurata askel- ja unitietoja joko netissä Fitbit.com:in ilmaisessa palvelussa tai iPhoneen lataamassani ilmaisessa sovellutuksessa.

En arvannut laitetta tilatessani, miten dramaattisesti se voisi muuttaa omaa käytöstäni. Jäin heti koukkuun askelten ja kerrosten keräämiseen. Olen päässyt joka päivä vähintään 8 000 askeleeseen ja useimpina päivinä saanut kasaan yli 10 000 askelta.

Arvioisin että aiemmin olisin liikkunut useimpina päivinä vain 4000 askelta pienessä yksiössämme, jos sitäkään.

Esimerkiksi toissa iltana kaupassa käydessäni en kävellyt 200 metrin päässä olevaan ruokakauppaan vaan neljä kertaa kauempana olevaan isompaan kauppaan ihan vain saadakseni lisää askelia kasaan.

Ehkä olisin voinut ennalta arvata että askelmittari tulee lisäämään aktiivisuuttani, mutta en kyllä osannut odottaa sen lisäävän myös uneni määrää!

Tänä aamuna heräsin jo seitsemän maissa. Ennen mittaria olisin ponkaissut ylös tekemään töitä ennen kuin lapset heräävät, mutta kun rannessa oleva mittari kertoi minun nukkuneen vasta alle kuusi tuntia, jäin sänkyyn. Kun vihdoin nousin yhdeksän jälkeen, unta oli mittarin mukaan kertynyt lähes 8,5 h — ja herätyksiäkin oli (ehkä) ollut vain viisi!

Fitbit-askelmittari kertoo unen määrän ja laadun
Fitbit arvioi oikean käden liikkeistäni koska nukun ja koska en.

Mitä sinä haluat muuttaa? Jos laihdutus tapahtuu ateria ja treeni kerrallaan, miten sinun muutoksesi tapahtuisi?

Mikä voisi olla pieni muutos, josta voisi seurata iso muutos?

Ilmainen kalorilaskuri iphonelle ja ipadilleKutri.net:in kalorilaskuri iPhonelle ja iPadille valmistuu kovaa kyytiä!

Laskurista on tulossa pelkät ruoan kalorit laskeva kevytversio Kutri.net:in uutiskirjeen tilaajille ja täysversio kutri.net:in VIP-jäsenille ja Onnistunut laihdutus -kurssilaisille.

Julkistan täyslaskurin viikon päästä keskiviikkona ja kevytlaskurin torstaina 18.4.

Pidän keskiviikkona 17.4. klo 19 kaikille avoimen Huippulaihdutus-nettiluennon eli webinaarin, jossa paitsi esittelen kalorilaskurin  myös kerron mitä uutta ja olennaista olen oppinut laihduttamisesta.

Lue lisää:

Kutri.net:in VIP-jäsenyys

Onnistunut laihdutus -nettikurssi

 

Liikkeellä taas

Aika on taas juossut kuin hirvi töitä tehdessä ja treenatessa. Sain vihdoin ja viimein hankittua itselleni salikortin vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran treenasinkin rapakon toisella puolella. Syksyllä ja talvella niin moni asia oli auki, etten halunnut sitoutua yhteenkään saliin, joten tein vain kotitreeniä (itseasiassa osin Tehokiinteytys-kirjamme ohjeilla).  Nyt hinku treenata kunnolla oli niin kova, etteivät villit hevosetkaan olisi voineet pitää minua poissa salilta.

Siitä olikin jo useampi vuosi, kun viimeksi treenasin Suomessa salilla — ennen ulkomaille lähtöänihän nostelin punttia useamman vuoden kotona, mikä oli kieltämättä kätevää. Nykyiseen kämppääni punttikamat eivät valitettavasti mahdu ja toisaalta kaupungissa matka lähimmälle salille ei ole yhtä ylivoimainen kuin mitä se maalla asuessani oli.

Olin varmaan tehdä uuden salin työntekijän hulluksi, kun soittelin vähän väliä kerratakseni miten suomalainen salikulttuuri toimii. Tässä joitain eroja edellisen ja nykyisen salini välillä:

Jenkki-salilla sai pitää ulkokenkiä jalassa, pyyhkeet tuli firman puolesta, kaappien oviin piti tuoda omat munalukot ja laitteet piti pyyhkiä desinfiointiaineella käytön jälkeen (nyt sikainfluenssan aikaan se voisi olla hyvä idea suomalaisillekin saleille).

Toisaalta Suomen salillani (jota en juuri nyt viitsi paljastaa erinäisistä syistä) laitteet ovat todella hyvässä kunnossa, paikat ovat siistit ja tuoksuvat raikkaalta. Nykyisellä salillani kävijät ovat tavallisennäköisiä sukankuluttajia, eivätkä silikonilla paranneltuja mallityyppejä, ruskettuneita ja bodattuja wannabe-näyttelijöitä tai tiukoissa farkuissa treenaavia homomiehiä…

Koska edellisestä kunnon punttitreenistä on aikaa, aloitin kiltisti kokovartalotreenillä, jota olisi nyt tarkoitus jatkaa jonkin aikaa. Ilokseni treenipainot eivät olleet kauheasti pudonneet vuoden takaisesta (ellen sitten ole laskenut nauloja kiloiksi jotenkin ihan päin honkia…). Tällä hetkellä ensisijainen tavoitteeni on saada itseni mahdollisimman hyvään kuntoon ensi vuoden haasteita varten, joista kerron enemmän tod.näk. vasta tammikuussa.

Liikuntalaskuri

Liikuntalaskuri

Tämän hetken pääprojektin ajatustauolla pykäsin tällaisen laskurin. Se on prototyyppi ja perustuu hyvin väljästi eräisiin perustotuuksiin liikunnankestosta ja -pituudesta. Laskurin ensisijaisena tavoitteena on siis lähinnä tsempata liikkumaan ja opettaa kiinnittämään huomiota liikunnan keston ja tehon väliseen suhteeseen.

 

Motivaatiota musiikista / Ihana iPod mini!


Ah, nyt se on täällä! Kauan (= vuoden alusta asti) odottamani iPod Mini eli Applen kaunis ja ihana mp3-soitin!!!

En muista koska viimeksi olisin ilahtunut NÄIN paljon mistään elektronisesta laitteesta — vuosi sitten uudesta digikamerastani ehkä?

No miten tämä liittyy Kutri.net:in teemaan? Monin tavoin! Musiikki tekee vaikka kuinka monen tutkimuksen mukaan hyvää niin mielialalle, treeneille kuin älylle ja itselläni musiikin kuunteleminen on olennainen osa liikuntamotivaatiota. Alle vuorokauden käyttökokemuksen perusteella näyttää siltä, että uusi rakkaani lisää liikuntaa myös varsinaisten treenejen ulkopuolella — ruokaa laittaessa oli ihan pakko tanssahdella Kylie Minoguen tahdissa ja töitä tehdessä (ja musiikkia kuunnellessa) jalka vipattaa jatkuvasti… 🙂

Tähän asti olen yrittänyt pärjätä kannettavalla cd-soittimella. CD-soittimen ongelmana on ollut tärinäherkkyys (iPod ei reagoi mitenkään tärinään) ja tietysti se, että lenkillä on ollut vain yhden levyn varassa (plus on joutunut kantamaan mukana rumaa vyölaukkua nyt kesähelteillä). iPodiin musaa mahtuu kymmeniä levyllisiä.

Nyt olen tehnyt iTunesilla (Applen hyperkätevä musiikin “arkistointi”ohjelma, myös PC-Windows-koneille, voit käydä lataamassa sen ilmaiseksi Applen sivuilta !) itselleni erilaisia soittolistoja erilaisia treenejä varten plus muihin tilanteisiin. Eli systeemi toimii niin, että ensin siirrät iTunesiin musiikkia joko superhelposti cdlevyiltä tai netistä lataamalla — sitten isket iPodin piuhalla kiinni, jolloin iTunes päivittää automaattisesti iPodiin joko kaikki iTunesissa olevat biisisi tai sitten vain valitsemasi soittolistat/biisit. iPod miniin musaa mahtuu 4 gigatavun verran, “isoihin” iPodeihin 20 gb tai 40 gb! Siis Suomeksi sanottuna huomattavan paljon!

Tähän kun saan vielä olkavarsihihnan ja Suomeen iTunes Music Storen eli internetissä toimivan musiikkikaupan, paketti on täydellinen!

Suosittelen iPodia erittäin lämpimästi kaikille, jotka haluavat treeneihinsä lisäpotkua ja huippuihanan “treenikaverin”… 😀 Voit ladata soittimeen jopa 1000 biisiä (n. 48-72 tuntia) musiikkia, tehdä soittolistoja, valita mitä soitat niin artistin, levyn kuin genren mukaan. Toimii niin Windowsin kuin tietysti Apple Macintosh -koneiden kanssa. Laite maksaa samanverran kuin keskikallis kännykkä (n. 269 euroa), mutta on mielestäni ehdottomasti hintansa väärti.

Lisää hehkutusta Kirjailijaelamaa-blogissani ja itseni tuntien kaikissa mahdollisissa käänteissä lähitulevaisuudessa (ai miten niin olen rasittavuuteen asti Apple/Macintosh -fanaatikko? :-).

Julkkisnaisten salainen ase: punttitreeni

[UUDELLEENKIRJOITUS]

Tämä viesti oli alunperin [31.7.2004] hieman huonosti kirjoitettu. Kirjoitin sen kiireessä, pää vieläkin uusista ajatuksista/oivalluksista hieman “sekaisin”, jolloin se, mitä varsinaisesti halusin sanoa, ei ollut selvinnyt vielä oikein itsellenikään.

1. Kirjoittaessani alunperin alla olevaa viestiä pääni tursui osin toisiinsa liittyvistä, osin toisiinsa liittymättömistä ja vielä selkeytymättömistä ajatuksista, mikä valitettavasti vaikutti viestin selkeyteen ja ymmärrettävyyteen negatiivisesti.

2. Toisaalta olen juuri joutunut hyväksymään sen tosiasian, että vaikka kuinka yrittää puhua sisäisen kehokokemuksen (= keho tuntuu hyvältä) ylemmyydestä ulkoiseen kehokokemukseen (= miettii miltä keho muiden silmissä näyttää) nähden, on olemassa hyvin iso joukko täysin normaalipainoisia, suhteellisen terveellisesti eläviä naisia, jotka haluavat tulla kiinteämmäksi hinnalla millä hyvänsä ja ovat siis vastaavasti koko ajan tyytymättömiä omaan kehoonsa. Ts. koko joukko naisia, jotka ravaavat erilaisissa jumpissa, mutta karttavat punttitreeniä peläten sen tekevän heidät liian isoiksi jne.
Nämä naiset eivät välttämättä eksy tänne sivuille ja missään tapauksessa he eivät osta kirjaa, jossa puhutaan tylsästi “pysyvästä painonpudotuksesta” vaan pistävät rahansa mieluummin ihmekapseleihin, selluliittivoiteisiin, “30-päivän pikadieetti” -kirjoihin yms. Kyllä, myös ylipainoiset naiset saattavat tehdä niin, mutta en ajatellut heitä lukiessani läpi noita jenkki-fitness-lehtien “näin tähti treenaa” -juttuja.

3. Kolmanneksi olin pitkällisen ajatusketjun päätteeksi jälleen muistanut/ymmärtänyt (= ts. olin ajatellut asiaa joskus aiemminkin), että aivan, “body becomes it function” [“keho muuttuu käyttötarkoiksensa mukaiseksi”]. Ts. treenaamalla (ja syömällä) tietyllä tavalla kehosi muokkautuu tietyn näköiseksi. Sohvalla maaten ja ruokaa ahmien se muuttuu löysäksi ja ylipainoiseksi. Pikajuoksua treenaamalla se muuttuu erinäköiseksi kuin vaikkapa kuulantyöntöä treenaamalla.
Nainen, joka tavoittelee tiettyä ulkonäköä (vaikkapa kiinteämpää kroppaa) ajattelee “haluan tällaisen vartalon, miten saavutan sen”. Eli hänelle tärkeämpää on kehon ulkonäkö kuin sen käyttö. Itselleni taas ahaa-elämys oli täysin päinvastainen. Haluan syödä ja liikkua näin, koska se tuntuu hyvältä ja helpolta noudattaa ja saa vartalon tuntumaan ihanalta –> vuosien varrella vartaloni tulee muokkautumaan tietyn näköiseksi –> nykyisellä ruokavaliolla/liikuntaohjelmalla se tulee ajan myötä muokkautumaan todennäköisesti varsin kiinteäksi ja monien haaveilemaksi “ihannevartaloksi”.

4. Neljäs havainto tuli siis noita jenkki-fitness-lehtiä lukiessani. Osin se liittyy kolmoskohtaankin. Olin jotenkin ajatellut, että noi huipputähdet treenaisivat useita tunteja (siis tyyliin 2-3 tuntia) päivässä. Yksi selitys muistikuvalle on se, että kun olen viimeksi lukenut noita fitness-lehtiä (about yli vuuosi sitten), puoli tuntia on ollut vakiotreenini pituus ja jo tunti on tuntunut paljolta. Nyt, kun tunti liikuntaa päivässä tuntuu vihdoin ja viimein helpolta ja hauskalta (ts. ei joudu ponnistelemaan henkisesti sen täyteen saamiseksi), noita julkkisten treenijuttuja luki ihan toisella silmällä (= treenaavatkin van 1-1,5 tuntia 4-7 kertaa viikossa).

No niin, tätä taustaa vasten seuraava artikkeli (jota olen myös kirjoittanut uusiksi, jotta varsinainen viestini tulisi paremmin esiin) toivottavasti aukeaa paremmin eikä pahoita niiden naisten mieltä, joille sitä ei varsinaisesti ollut suunnattu. Ts. vaikka viesti oli lähinnä pohdintaa omien ajatusten selvittämiseksi (= kirjoittaminen on minulle tehokkain tapa ajatella), sen kakkoskohderyhmä (siis itseni lisäksi) olivat ne naiset, jotka alunperinkin tavoittelevat kiinteytymistä, eivät laihtumista ja joille treenaaminen on jo luonnollinen osa elämää.

—————————–
VANHA VIESTI
—————————–

Viime päivien suurin ahaa-elämys tuli kun luin noin 20 julkkisnaisen (Britney Spearsista Jennifer Garneriin) treeniohjelmat putkeen. Todellakin, nämä naiset eivät välttämättä olekaan syntyjään superkiinteitä ja kurvikkaita, vaan jokainen treenaa kovaa vähintään kolme, useimmissa tapauksissa jopa kuusi kertaa viikossa (yleensä 1-1,5 tuntia kerralla). Käytännössä jokaisen vähänkin timmimmän tähtösen treeneihin kuului olennaisena osana myös punttitreeni (usein kiertoharjoitteluna, mutta juuri 8-15 toiston sarjoilla), sekä tietysti aerobinen harjoittelu (intervallitreenit näyttivät rulettavan). Useimmat näyttivät harrastavan punttitreenin ja aerobisen harjoittelun LISÄKSI joko pilatesta tai joogaa. Varsinkin pilates näytti olevan nyt kovasti in.

Olin lukenut tähtien treenejä koskevat artikkelit läpi aiemminkin, mutten koskaan putkeen. Ts. tavallaan tiesin että jokainen niistä harrasti punttitreeniä, mutta vasta nyt oikeasti sisäistin sen.

Olen nyt treenannut kuukauden putkeen käytännössä päivittäin joko aerobista, punttitreeniä tai pilatesta. Punttitreeniä on tullut harrastettua keskimäärin 3 kertaa viikossa, pilatesta 2-3 kertaa viikossa ja aerobista joko puhtaana aerobisena suorituksena (= lenkki) tai sekatreeninä (kevyitä lihaskuntoharjoituksia ja plyometrisiäharjoituksia yleensä stepperöinnin ja tanssin lomassa) 2-4 kertaa viikossa (yleensä aerobisina päivinä myös pilatesta). Samaan aikaan olen katsonut vähän tarkemmin syömisiä (lähinnä että proteiinia tulee riittävästi, että kalorimäärät pysyvät kohtuullisina jne.). Mies oli kaksi viikkoa purjehtimassa ja kotiin palattuaan “vannoi” että mun kropassa oli selvästi tapahtunut muutos. Kyllä sen kieltämättä itsekin huomaa ja ennen kaikkea tuntee.

[EDIT: olen siis iloisesti hämmästynyt siitä, että nykyään noin 45-60 minuuttia liikuntaa päivässä (jota voidaan pitää erittäin hyvän kunnon kannalta tarvittavana vähimmäismääränä muuten melko passivisella naisella) onnistuu minulta ongelmitta. Siis minulta, joka 2,5 vuotta sitten vielä uskoin vihaavani liikuntaa sydämeni pohjasta! Samoin olen iloisesti hämmästynyt siitä, että treenimäärän kasvu ja nimenomaan kunnolla punttitreeniin panostaminen on vaikuttanut niinkin paljon kehon ulkonäköön — siis täysin normaalipainoisella ja kuitenkin jo pidempään jossain määrin (joskin aiemmin hieman vähemmän) liikuntaa säännöllisesti harrastavalla.]

No, varsinainen valaistumiseni oli siis se, että aivan, Jennifer Aniston/Sarah Jessica Parker/Madonna -henkinen vartalo ei ole todellakaan mitenkään saavuttamaton ihme. Kovalla treenillä ja ruokavalion asiallisena pitämisellä voin kuukausien (tai ainakin vuosien) aikana kiinteytyä yhtä kiinteäksi. Tietysti kehoni rakenne — ts. selkä/jalat -suhde, lantion leveys, lihasten kehittyvä muoto jne. asettavat rajoituksia sille, miltä keho kokonaisuutena tulee loppujen lopuksi näyttämään, mutta tietyssä mielessä ei ole mitään syytä, miksen saavuttaisi halutessani samaa kiinteystasoa.

[EDIT: Okei, tossa toi vika lause hämää. Varsinainen pointti on siis se, että olen koko nuoruuteni haaveillut superkiinteästä vartalosta — vasta kun lopetin sen tavoittelun mitä ihmeellisimmillä (ja epäonnistuneemmilla) metodeilla ja keskityin siihen mikä on terveellistä ja mikä saa kehoni tuntumaan hyvältä, se näyttää muokkautuvan sellaiseksi, kuin mistä haaveilin –> “Saat sen, mistä luovut” :-D.

JA on siis täysin eri asia on se, että tarvitseeko kenenkään olla kiinteä ja tarvitseeko/haluaako kukaan harrastaa edes sitä 1-1,5 tuntia kovaa treeniä joka päivä ja katsoa kurinalaisemmin ruokavalionsa perään. Vähempikin liikunta ja kurinalaisuus tuovat riittävät terveysvaikutukset ja voivat tuoda yhtä hyvän olon. En usko että kenenkään tarvitsee olla yhtä kiinteässä kunnossa kuin supertähdet. Valtaosalle naisista kiinteys EI tuo mitään lisäarvoa elämään: ts. ei tee onnellisemmaksi, rakastetummaksi tai rikkaammaksi.

Vaikka toistaisin edellä olevan kappaleen tuhat kertaa päivässä, aina on olemassa hyvin iso osa naisia/tyttöjä, jotka haluavat siitä huolimatta tulla kiinteämmäksi — ja haaskaavat sitten suuria määriä energiaa ja rahaa yrittäessään kiinteytyä tehottomin metodein.

Huipputähtien kanssa yhtä kiinteään (eli suomeksi sanottuna vähärasvaiseen ja lihaksikkaaseen) kuntoon pääseminen vaatii monien naisten kohdalla (ei kuitenkaan kaikkien) sitä, että tavallaan “pakotetaan” elimistö kuukausien ja vuosien mittaan suostumaan vähärasvaisempaan kuntoon kuin se haluaa luonnostaan mennä. Ainoa tie tähän on tehdä se runsaalla liikunnalla, kovalla punttitreenillä ja katsomalla vähän tarkemmin syömistensä perään. Ruokavalion liiallinen tiukentaminen on turhaa, tyhmää ja vaarallista.
Osasta ihmisiä vaiva suhteessa saavutettuun hyötyyn saattaa kuulostaa liialliselta, mutta on joukko ihmisiä, jotka nauttivat treenaamisesta niin ettei tunti päivässä tunnu missään ja joille ruoka ei ole yhtä tärkeää kuin toisille (usein ne ns. ikihoikat tuttavat… :-D)

Toisaalta hämmästyksekseni huomaan itse muuttuneeni ajatusmaailmaltani enemmän monien hyväkuntoisten tuttujeni kaltaiseksi (ts. nauttivani pidemmistäkin treeneistä ja suhtautuvani ruokaan vähemmän intohimoisesti ja enemmän “ruoka on ravintoa” -asenteella). Siis minä, entinen sohvalla lahonnut ahmimishäiröinen. Ihmiset näköjään VOIVAT muuttua :-D]

Toinen havainto oli vähän samantyyppinen kuin aikanaan se ruokahavainto, että tavallaan se ruokavalio, jota noudatan nyt, on ruokavalio, jota tulen todennäköisesti noudattamaan koko loppuelämäni (vrt. aviomies on ainoa mies, jonka kanssa tulen harrastamaan seksiä jos nyt en koko loppuelämääni, niin ainakin miehen kuolemaan asti). Eli liikuntaohjelma, jota harrastan nyt, on todennäköisesti (tietyin variaatioin) kutakuinkin se liikuntaohjelma, jota harrastan koko loppuelämäni. Eli käytännössä joka päivä jotain liikuntaa, yleensä 0,5-1,5 tuntia kerralla — sopivasti punttitreeniä, aerobista treeniä ja pilatesta “sekoittaen”.

Siis uskon että nyt on löytynyt tavallaan MINULLE “optimaalinen” ruokavalio — samoin kuin “optimaalinen” liikuntamäärä. Samaan syssyyn kuuluu se havainto, että noudattamalla tätä ruokavaliota ja liikuntamäärää (liikunnan intensiteettiä toki varioiden ja kasvattaen) on oletettavaa, että mun kehoni muokkautuu “lopulliseen” ulkomuotoonsa 2-5 vuodessa. Ts. on oletettavaa, että jossain vaiheessa tulee jonkinasteinen raja kehityksessä vastaan eli kehitys hidastuu lähes huomaamattomaksi. Ja hyvä niin.

[EDIT: ylläoleva tarkoittaa siis sitä, että uskon harrastavani ylläkerrotulla tavalla liikuntaa ja syöväni nykyisen ruokavalioni mukaan (tietyin variaatioin) koko loppuelämäni koska a) se saa kehoni tuntumaan hyvältä, b) se tuntuu hyvältä ja helpolta noudattaa, c) se tekee hyvää terveydelleni — ja kyllä, vuosien mittaan tekee minut myös todennäköisesti huomattavasti kiinteämmäksi, kuin mitä olen nyt. Toinen pointti on siis se, että jossain vaiheessa kehitys hidastuu, ellei “panoksia” kasvateta ts. tiukenneta entisestään ruokavaliota tai muuteta merkittävästi liikunnan määrää tai tehoa.]

No, en tiedä aukenevatko pohdintani kenellekään muulle.

[EDIT: hah hah, ei sitten auennut… 😀 Pyydän anteeksi niiltä, joita viestini loukkasi/hämmensi. Ei ollut todellakaan tarkoitus!]

Juttujen aukeamattomuudesta taas tuli mieleeni se, että olen miettinyt viime päivinä myös sitä, kuinka tavallaan jokaisen on löydettävä itse itsestään motivaatio muuttaa elämäänsä. Kukaan muu ei pysty ahaa-elämyksiä ja asioiden sisäistämistä kaatamaan muiden päähän.
Itselläni motivaatio löytyi/löytyy kriisien kautta. En tiedä mitä kautta muut sen voisivat löytää tai onko mahdollista, että (iso?) joukko ihmisiä ei koskaan löydä motivaatiota elämäntaparemonttiin, vaan tavallaan “ajelehtii” elämänsä läpi kokien olevansa olosuhteiden ja mielitekojen uhri.

Sellaisia “syvällisiä” pohdintoja sadepäivän kunniaksi.

Vastusharjoittelu (= mm. punttitreeni, huonokuntoisimmille jopa oman kehon painolla kotona tehtävä jumppa) rulettaa! 🙂

[EDIT: ja tämä viimeinen lause oli oikeastaan kaikkein tärkein pointtini koko kirjoituksessa. Jos kuulut niihin ihmisiin, jotka haluavat kiinteytyä keinolla millä hyvänsä, ota puntit kauniiseen käteen. Sen lisäksi että vastusharjoittelu on välttämätöntä haluttaessa kiinteytyä supertimmiin kuntoon, se vahvistaa luita ja lihaksia vanhuutta varten, vähentää lihaskipuja ja insuliiniresistenssiä, kiihdyttää aineenvaihduntaa, parantaa minäkuvaa ja on ihan oikeasti hauskaa, kunhan ensin löytää itselleen sopivan tavan treenata!]

Miksi liikunnan on pakko olla kivaa

Ajatus, joka virisi Kutri.net:in keskusteluista:

Vain hyvin harvalla on “liikaa aikaa”. Ajanpuute on tavallisin (teko)syy sille, miksi liikuntaharrastus jää kesken tai sitä ei edes aloiteta.

Meillä ihmisillä on taipumusta löytää aikaa asioille, jotka ovat meistä kivoja ja miellyttäviä.

Jos liikunta ei tunnu kivalta, sille on “vaikeampI” löytää aikaa.

Mitä kivemmalta liikunta tuntuu, sitä helpommin sille löytää aikaa kiireisestäkin aikataulusta. Siksi ihmisten, jotka perustelevat liikkumattomuuttaan ajanpuutteella ei ehkä kannata miettiä ensimmäiseksi sitä, miten he järjestävät aikaa liikunnalle vaan sitä, miten he voisivat tehdä liikunnasta niin kivaa, että sen väliinjääminen tuntuu menetykseltä.

Itselleni liikunta on hyvää “nollausta” eli joko en ajattele muuta (esim. punttitreenin ja pilateksen aikana) tai sitten saatan käyttää liikuntaa “liikuttamaan” ajatuksia eteenpäin (esim. lenkin aikana) — ts. jos jokin asia vaivaa minua, lähden lenkille ja lenkkeillessäni keskityn ajattelemaan asiaa, jolloin se usein ratkeaakin itsestään.

Samoin kuuntelen pilatesta lukuunottamatta aina minua miellyttävää musiikkia treenin aikana. Muuten en kauheasti kuuntele musiikkia. Musiikki luo hyvän fiiliksen, antaa liikuntaa potkua ja tutkitusti auttaa tasapainottamaan mieltä, parantamaan luovuutta jne. myös liikunnan aikana.

Kolmanneksi olen oppinut nauttimaan fyysisestä ponnistelusta. Minusta on ihanaa tuntea lihasteni jännittyvän, minusta on ihanaa tuntea tuuli kasvoillani, hyppiä ilmaan, saada tanko nousemaan vielä kerran. Pidän nykyään jopa hikoilusta — ajattelen sen poistavan “myrkkyjä” kehostani (= ei täysin totta, mutta mielikuva on kiva).

Neljänneksi rakastan sitä, miltä kehoni tuntuu liikunnan jälkeen ja inhoan sitä, miltä se tuntuu ilman liikuntaa. Eli olen kehittänyt kehotietoisuuttani ja ylipäätään herkistynyt enemmän keholleni.

Ja vielä: joku urheilija kirjoitti jossain lehdessä, että miksi pitää aina tavata kahvin ja sen lihottavan pullan ääressä? Tai tuopin ääressä? Tai ruokapöydän ääressä? Miksei voi mennä kaverin kanssa kävelylle? Tai uimaan ja saunaan? Tai tanssimaan? Erittäin hyvä kysymys.