Oletko oikealla polulla?

Twitterissä Kirjoita kirja kuukaudessa -haasteeseeni vastannut kirjoitti Twitterissä näin:

https://twitter.com/marjohuh/status/376723134977941504

Siitä tuli mieleeni tämä vanha kirjoitukseni, jonka julkaisin Tumblr-blogissani joskus 2010:

oikeapolku

Juttelin juuri läheisen kanssa, jonka ura on lähtenyt vetämään ihan käsittämättömällä vauhdilla sen jälkeen kun hän teki radikaalin siirron elämässään.

Siitä tuli mieleen jälleen kerran skottilaisen tutkimusmatkailijan W. H. Murrayn vanha viisaus:

”Sillä hetkellä kun henkilö sitoutuu tosissaan, myös kaitselmus liikahtaa. Päätöstä seuraa kokonainen virta suotuisia tapahtumia, kohtaamisia ja materiaalista apua, joista ei olisi voinut edes unelmoida. […] Mitä ikinä voit tehdä tai unelmoida voivasi tehdä, aloita se. Rohkeudessa on neroutta, voimaa ja taikaa!”

Olen nähnyt tämän ilmiön omassa elämässäni moneen kertaan. Kun olen niin sanotusti oikealla polulla ja teen asioita, joista olen innoissani ja joihin uskon koko sydämestäni, asiat tapahtuvat kuin itsestään.

Jos sen sijaan yritän tehdä jotain esimerkiksi siksi, että niin “pitää” tehdä tai koska pelkään käyttää koko kapasiteettiani hyväkseni, hommat alkavat tökkiä.

Kun elämän virta alkaa kuljettaa sinua hurjaa vauhtia kohti unelmaasi on ensiarvoisen tärkeää tehdä niin kuin Jaakko-veljeni biisissä “When it feels so natural” lauletaan:

When it feels so natural — just relax, you’re on the right track.

When it feels so natural — don’t resist, just let go…

Jos onnenpotkuja on odottanut kauan, niiden saajaan saattaa yhtäkkiä iskeä epäusko, kun hommat alkavat rullata. Pahimmillaan seurauksena on jonkinasteista itsesabotaasia: ko. henkilö alkaa esimerkiksi empiä ja missaa tärkeitä tilaisuuksia. Toinen vaihtoehto on se, että menestyksen makuun päässyt luulee että työt on nyt tehnyt ja alkaa levätä laakereillaan, sen sijaan että ottaisi kaiken irti saamistaan tilaisuuksista ja pääsisi pidemmälle kuin mitä ikinä uskalsi unelmoida.

Jos siis huomaat että yhtäkkiä hommat alkavat mennä putkeen, rentoudu, ole kiitollinen saamastasi avusta, tartu sinulle annettuihin tilaisuuksiin ja keskity tekemään kulloinkin käsillä olevat tehtävät niin hyvin kuin pystyt. Ennen kuin huomaatkaan, elät omaa unelmaasi.

Kirjoita kirja kuukaudessa -haaste alkaa lauantaina nettiluennolla. Vielä ehdit mukaan!

VIP-jäsenet ja Tutustuja-jäsenet: tämän viikon VIP-videolla puhun siitä miten voi omaa kehoaan kuunnellen seurata elämän virtaa.

Haluatko toteuttaa unelmasi ja kuulla, kuunnella ja totella sisäistä viisauttasi eli intuitiotasi? Liity VIP-jäseneksi.

Syömisiä keskiviikko 1.8.2012

Heräsin aamulla äidilläni, jossa olin odottamassa veljeä palaavaksi Suomeen. Tein jo aamusta päätöksen etten tänään laske syömisiä, ainoastaan kuvaan ne.

20120802-000432.jpg

20120802-000445.jpg

Aamiaisen ajoi nektariini ja pieni pala vastapaistettua Ciabattaa, jonka päälle paistoin kaksi kananmunaa.

20120802-000504.jpg

20120802-000521.jpg

20120802-000547.jpgLosissa asuva veli tuli vaimoineen käymään Suomessa 1,5 vuoden tauon jälkeen.

Veljen anoppi pisti brunssipöydän koreaksi oman kasvimaansa antimilla ja muilla gluteiinittomilla tuotteilla, sillä seuruessa oli useampi keliaatikko.

Erityisesti yllä näkyvä ”avoin voileipäkakku” oli ihan superhitti. Siinä oli gluteiinittoman pohjan päällä muistaakseni ainakin omenaa, sipulia, avokadoa, viinirypäleitä, kiiviä ja katkarapuja.

Kastikkeessa oli puolet majoneesia ja puolet smetanaa ja ainakin tilliä, pippuria ja suolaa.

Tästä versiosta unohtui kuulemma valutettu ananasmurska pois.

Mustikkapiirakka oli sekin gluteiiniton ja tarjoiltiin ihan Valion purkista kaadettavalla vaniljakastikkeella.

20120802-000605.jpg

20120802-000624.jpg

Ennen kotiin lähtöä söin vielä lisää brunssilta jääneitä herkkuja, sekä veljen anopin tässä välissä pyöräyttämään magnoldimunakasta.

20120802-000641.jpg

20120802-000709.jpg

Onko mitään parempaa kuin mustikkapiirakka ja maito?

20120802-000723.jpg

20120802-000752.jpg

Joo ei, banaani ja maito ei IHAN vedä sille vertoa…

20120802-000809.jpg

20120802-000824.jpg

Kotona jossain välissä suklaa-kookos-riisikakku ja kuivattu viikuna.

20120802-000836.jpg

20120802-000846.jpg

Illemmalla vielä pähkinöitä ja taateleita.

20120802-000903.jpg

20120802-000915.jpg

Ihan illalla pyöräytin viherpirtelön, jossa peruspersiljan lisäksi oli mm. lehtikaalia (engl. kale), joka ainakin teoriassa voisi vähentää selluliittiä ja on joka tapauksessa terveellistä. Ai miten niin vähentää selluliittiä? Kaisa Jaakkolan & co:n mukaan liiallinen (vapaa?) estrogeeni kehossa lisää alavartalon rasvoittumista, mikä puolestaan näkyy helposti selluliittina eli muhkuraisena ihona. Lehtikaali (kuten monet muutkin kaalit) edesauttaa tämän ”huonon estrogeenin” poistamista kehosta. Mikä muuten on hyvä juttu myös esim. rintasyöpäriskin kannalta.

20120802-000940.jpgLopuksi lapsen kaurapuuron jämät tuunattuna mantelivoilla.

En tänään tosiaan laskenut ravintosisältöjä, koska päivän ruokiin sisältyi niin paljon uusia ruokalajeja, joiden ravintosisällön arvaaminen olisi ollut turhan työlästä.

Fiilispohjalta arvioin syöneeni taas n. 1800-2000 kcal, mikä siitä päätellen voi olla vähän turhan vähän nykytilanteessa, että painoni on vähän laskenut, pinnani kiristynyt ja keskittymiskyky huonontunut.

Täytyy katsoa miten sitä saisi lisättyä energiamääriä ilman että lisää sokerisia ja jauhoisia ruoka-aineita. Ehkä jossain välissä oikeasti teen niitä bageleita.

Syömisiä tiistai 31.7.2012

20120801-002541.jpg20120801-002554.jpg

Unohdin lisätä aamupuuroon viikunoita tms. ja laitoin rasvoiksi 2 tl kookosöljyä ja 1 tl mantelivoita. Niinpä aamun makeutti nektariini.

20120801-002612.jpg

Viime aikoina ei ole kauheasti kahvi maistunut, mutta kun tulin keittäneeksi vahingossa miehelle liikaa kahvia, ajattelin ottaa itsekin kupin. Hyvältähän tuo maistui.

Rasvatonta luomumaitoa tuli perinteiseen tyyliin 3 dl, kahvia ehkä 1 dl…

Kahvileiväksi nappasin kookos-suklaa-riisikakun.

Kahvitteluhetken ravintosisältö: 188 kcal, 10 g proteiinia, 25 g hiilihydraattia, 5 g rasvaa, 1 g kuitua.

Pari tuntia hurahti hyvin liikunta-blogikirjoitusta kirjoittaessa ja pian olikin aika lähteä hoitamaan asioita.

Lähtöhässäkässä kiskaisin pikaevääksi pari kourallista pähkinöitä ja yhden kuivatun viikunan.

Pähkinäisen pikapalan ravintosisältö: 137 kcal, 4 g proteiinia, 12 g hiilihydraattia, 8 g rasvaa ja 4 g kuitua.

20120801-002627.jpg20120801-002640.jpg

Ajoimme lapsen riemuksi bussilla keskustaan, josta kävimme hakemassa Suomeen seuraavana päivänä Jenkeistä palaavalle pikkuveljelle liput Red Hot Chili Pepperiin.

20120801-002649.jpg

Nälkä alkoi taas kurnia vatsaa ja Stockan kanabageli kutsua nimeäni.

Olen tässä useamman päivän ajan kerännyt motivaatiota tehdä itse bageleita. Stockan herkussa kun myydään irtona ainoastaan unikonsiemen-bageleita. Toisaalta herkussa paketissa myytävät bagelit olivat liian pehmeitä makuuni.

Kaipaan aivan erityisesti rusina-kaneli-bageleita. Netistä löytyy useampi autenttiseksi kehuttu bagelresepti. Joidenkin valmistaminen kestää kaksi päivää, joidenkin vain päivän.

Tässä lupaavimmalta näyttävät reseptit, jotka löysin:

Ideana olisi siis paistaa useampi bagel kerralla ja pakastaa ne halkaistuina. Ajattelin myös tehdä niistä pienempiä kuin kaupassa myytävät versiot. Originaalit bagelit nimittäin olivat lähes puolet pienempiä kuin nykybagelit.

Katsotaan koska oikeasti ryhdistäydyn ja pyöräytän ko. baagelit.

Stockan kanabagelin arvioitu ravintosisältö: 425 kcal, 22 g proteiinia, 41 g hiilihydraattia, 19 g rasvaa ja 7 g kuitua.

Illalla menin tapaamaan kaveria Kaivopuiston Caruseliin, joka oli Mäntsälässä asuessani ”Helsingin Konttorini”. Toisin sanoen lähes aina Helsingissä käydessäni vietin jonkin aikaa Carusellissa kirjoittamassa.

Aloitin illan repäisemällä ja juoman päivän toisen kahvin! Nyt vuorossa oli soijalatte.

Soijalaten ravintosisältö (arvio): 156 kcal, 12 g proteiinia, 10 g hiilihydraattia, 7 g rasvaa ja 2 g kuitua.

Kesän ajaksi Caruselin terassin toiseen päähän oli muuttanut Bistro Helsinki 15. Idea oli hyvä ja ruokalista kuulosti hyvältä. Niinpä intouduin tilaamaan grillattua lohta avokadolla ja luomulohella. Valitettavasti ruoka oli nyt kyllä pettymys.

20120801-002711.jpg

20120801-002842.jpg

Rakastan kaikkia aterian ainesosia, mutta jotenkin kokonaisuudesta oli onnistuttu tekemään mitäänsanomaton. Lisukkeena tarjoiltu grillin perunasalaatti jäi kevyesti kakkoseksi sardinialaisen siskonmiehen perunasalaatista.

Mietin missä määrin annoksen kova hinta lisäsi pettymystä — ts. olinko nyt jonkinlaisen odotusvääristymän uhri, mutta väitän että jos itse olisin onnistunut ekemään kotona yhtä platkulta maistuvan kokonaisuuden, olisi harmittanut.

No, onneksi seura sentään oli hyvää ja olihan tuossa tärkeitä ravintoaineita kuten hyviä rasvoja.

Lohiaterian arvioitu kalorimäärä: 554 kcal, 24 g proteiinia, 24 g hiilihydraattia, 39 g rasvaa ja 4 g kuitua.

20120801-002859.jpgMikä ikävintä joko perunasalaatin punasipuli tai kahvi — tai molemmat — sai minut röyhtäilemään pitkin iltaa ja jätti muutenkin vähän kenkun olon. Veikkaan syylliseksi perunasalaatissa ollutta punasipulia.

Kotona teki mieli saada halju maku pois suusta, joten nappasin kookos-suklaa-riisikakun.

Sitten pakkasin lapsen kamoinen autoon ja kotiin töistä palaavaa isiä moikattuamme suuntasimme auton kohti Mäntsälää.

Jenkeissä asuva veljeni nimittäin palasi seuraavana aamuna Suomeen ja häntä oltiin roudaamassa yllärinä suoraan kentältä äitini luo brunssille. Ajatus aikaisesta aamuherätyksestä ja maalle ajamisesta ei innostanut, niinpä mieluummin lähdin lapsen kanssa yöksi lapsuudenkotiini. Miestä odotti aamuvuoro, joten isi ei päässyt taaskaan mukaan.

Kookos-riisikakun ravintosisältö: 86 kcal, 1 g proteiinia, 10 g hiilihydraattia, 4 g rasvaa ja 1 g kuitua.

Lohiateria painoi sen verran mahassa, ettei ruokahalu palautunut ennen kuin myöhään yöllä. Silloin nappasin mukaan ottamani nektariinin ja äidin jääkaapista muutaman mansikan.

Hedelmä-marja-aterian ravintosisältö: 58 kcal, 2 g proteiinia, 11 g hiilihydraattia, 0 g rasvaa ja 3 g kuitua.

20120801-002910.jpg

20120801-002929.jpg

Sellainen päivä. Ehkä kaksi noin isoa ateriaa eivät sovi mulle ihan niin hyvin kuin useampi pienempi ateria tasaisemmin pitkin päivää. Rasvaa tuli reilusti yli tavoitteen, kiitos mm. lohen, mikä kyllä on mulle OK. Proteiinit jäivät vähän vähemmälle, mikä ei sekään haittaa. Vatsa on ollut ehkä vähän jumissa pari viime päivää kuitujen lisäämisen myötä, mutta eiköhän sekin tästä.

Koko päivän ravintosisältö: 

  • 2028 kcal
  • 95 g proteiinia
  • 180 g hiilihydraattia
  • 103 g rasvaa
  • 32 g kuitua

Syömisiä maanantai 30.7.2012

20120731-233805.jpg20120731-233815.jpg

Aamu alkoi mukavasti heraproteiinilta ja nektariinilla. 

Aterian ravintosisältö: 245 kcal, 36 g proteiinia, 12 g hiilihydraattia, 5 g rasvaa, 3 g kuitua

20120731-234258.jpg

Varsinaisena aamiaisena oli puuro mantelivoilla. Toi mantelivoi muuten ei sitten ole mitään halpaa kamaa. On ihan ikävä amerikkalaisen terveys-luomu-henkisen ruokakauppaketjun pähkinämyllyjä, joista pystyi itse jauhattamaan suhteellisen edullisesti haluamansa määrän erilaisia pähkinävoita — ml. mantelipähkinävoita.

Mutta hyvää oli taaas. Keitin puuroon tällä kertaa yhden pilkotun kuivatun viikunan ja yhden kuivatun taatelin tuomaan lisää makua, kuitua ja ravinteita.

Ai niin ja nyt tyydyin reiluun teelusikalliseen mantelivoita.

Puuron ravintosisältö: 226 kcal, 16 g proteiinia, 32 g hiilihydraattia, 4 g rasvaaja 7 g kuitua.

Aamiaisen jälkeen lähdettiin lapsen kanssa pyörimään kaupungille.

Ensin kävin uudella salilla kertomassa uuden saliohjelman tavoitteista. Päätavoitteena on tämän vuoden puolella saada niin paljon lihasmassaa kuin mitenkään on mahdollista.

Sieltä jatkoimme Sörnäisten Lidliin, josta tarttui mukaan vaikka mitä tuoretuotteita ja mm. suklaa-kookospäällysteisiä luomu-riisikakkusia (ks. alla).

20120731-233914.jpg

Mua alkaa AINA Lidlin kassalla naurattaa laskun pieni loppusumma. Käyn yleensä Alepassa ihan vain siksi, että niitä löytyy yksi minuutin kävelymatkan päässä kotoa ja toinen kahden minuutin kävelymatkan päästä.

Osaan arvioida aika hyvin sen, miten paljon ostokseni kulloinkin Alepassa maksavat. Olen siis keksinyt itselleni leikin, jossa arvioin ennen kassalle menoa paljonko ostokseni maksavat — ja sitten jos arvaus on lähelle totta, tulee tietysti voittajafiilis. 🙂

En käy kauhean usein Lidlissä, kun sinne on kuitenkin ”huikea” 7 minuutin kävelymatka, joten siellä arvaukseni menee aina sellaisen 10-20 euroa pieleen. No, mieluummin näin päin.

Lidlistä jatkettiin korttelin päässä olevaan Punnitse ja Säästä -kauppaan, joka myy kaikenlaista luomu- yms. kamaa ainakin teoriassa suhteellisen edullisesti. Paino sanalla suhteellisen. Esim. luomumantelivoi on kallista ihan missä vain.

Mukaan tarttui mm. kookosöljyä, Chian siemeniä, mulperinmarjoja, kuivattua luomuluumuja (puuroa varten), erilaisia pähkinöitä jne. Tässä vaiheessa oli taas vähän nälkä, joten nappasin kokeeksi mukaan OmBarin raakasuklaa-patukan, jossa oli kookosta ja probiootteja. Yleensä raakasuklaa ei ihan kolahda muhun, mutta tämä oli kyllä hyvää. Tai sitten nälkä oli vain paras mauste…

Raakasuklaapatukan ravintosisältö: 190 kcal, 2 g proteiinia, 15 g hiilihydraattia, 15 g rasvaa, 4 g kuitua

Sörnäisistä jatkoimme lapsen iloksi bussilla Kamppiin. Siis otimme bussin ihan vain siksi, että lapsi oli kinunnut bussiin pääsyä. Sinällään mulla ei ollut Kamppiin mitään asiaa siis. Mutta ajauduin sitten sielläkin vielä ruokakauppaan. Henk. koht. tykkään Kampin alakerrassa (yksi kerros katutason alapuolella) olevasta K-supermarketista melkein jopa enemmän kuin Stockan herkusta.

20120731-233950.jpg

Omiin perversioihini kuuluu ruokakaupoissa fiilistely. Eli tutkin mielenkiinnolla kaupassa olevia eksoottisia erikoistuotteita ja mietiskelen, miten siistiä niitä olisi käyttää — mutta jätän homman aina hyvillä mielin siihen. Sen kerran kun olen ostanut näitä erikoistuotteita, ne ovat yleensä jääneet käyttämättä, koska en ole oikein tiennyt mitä niillä tekisin…

Kaupungilla pyörimiseen ja pojan puistossa juoksuttamiseen meni ihan kiitettävästi aikaa. Niinpä kotiin tultuani oli taas nälkä. Päivän shoppailujen ja K-marketissa fiilistelyn jäljiltä päätin vaihteeksi vähän panostaa ruokaan.

Ostamani iso basilikakasvi oli vähän kärsinyt kuljetuksessa, joten päätin käyttää kärsineet osat pestohenkiseen salaattikastikkeeseen.

Pestohenkinen superhyvä salaattikastike yhdelle

  • Kourallinen tuoreita basilikanlehtiä
  • Pieni valkosipulinkynsi murskattuna ja pilkottuna
  • n. 1 rkl oliiviöljyä
  • n. 1,5-2 rkl valkoista balsamicoa
  • pari cashew-pähkinää
  • ripaus suolaa

Vedä blenderillä hienoksi soseeksi. Jos seos näyttää liian paksulta, lisää oliiviöljyä.

Tuli IHAN JÄRJETTÖMÄN HYVÄÄ. Olisin voinut vetää pelkän kastikkeen sellaisenaan. Tein kuitenkin salaatin, johon laitoin:

  • Tammenlehväsalaattia
  • Rucolaa
  • Grillattua broileria (ostin itse valmiina kaupasta kokonaisen broiskun, käytin toisen rintafileen)
  • 80 g (kuivana) ricotta-pinaatti tortellineja (keitettynä ja jäähdytettynä)
  • Tomaatti
  • Aurinkokuivattuja tomaattikuutioita yrttiöljyssä (tms., ihan perus Rainbow-henkistä kamaa)
  • Pecorino-juustoa juustohöylällä vuoltuina siivuina
  • Varrellista salaattisipulia silputtuna
  • Lehtisellerin varsi
  • Tuoretta persiljaa silputtuna
  • 1 rkl kurpitsansiemeniä kuivalla teflon-pannulla kevyesti paahdettuna

20120731-234039.jpg

Ruokataivas! Muistin taas miksi kannattaa edes välillä panostaa ruoanlaittoon…
Tortellineja olisi voinut olla vain puolet, mutta hyvä näin.
Koko setin ravintosisältö: 552 kcal, 42 g proteiinia, 35 g hiilihydraattia, 26 g rasvaa, 4 g kuitua

20120731-234024.jpg

Edellisen aterian jälkeen ei sitten hetkeen ollutkaan nälkä…

Ja kun myöhemmin illalla tuli ns. nälän näpsä, ihan vain Punnitse ja säästä -kaupasta ostetut mulperinmarjat eli silkkipuun marjat, nektariini ja kookos-suklaa-riisikakku ajoivat asiansa.

Olen kerran aiemminkin ostanut mulperinmarjoja (”silkkipuun marjat”), mutta silloin en tsekannut mikä niissä on niin ihmeellistä. Marjat sisältävät paljon C-vitamiinia sekä erilaisia phytokemikaaleja. Niiden uskotaan mm. auttavan verenpaineeseen ja anemiaan, vähentävän syöpään sairastumisriskiä ja jopa sisltävän nuorentavia ainesosia! Ooh!

Proteiinia niissä on aika kivasti marjoiksi: 10 % — ja kuitua saman verran. Tosin hiilareitakin löytyy reippaan puoleisesti, joten ihan vain proteiininsaannin takia näitä ei kannata lappaa pussikaupalla naamaan…

Marjojen maku on aika mieto ja vähän ehkä rusinainen. Hintaa en tullut katsoneeksi, mutta arvaan etteivät nämä ole ihan halvimmasta päästä.

20120731-234115.jpg20120731-234103.jpg

Nektariineja syön osin siksi nyt niin paljon, että ostan ne rasiassa ja hedelmien kypsyttyä ne on pakko syödä päivän tai parin sisällä.

Lidlistä ostettu Biokian luomu-kookos-suklaa-riisikakku olikin sitten ihan uusi tuttavuus. Se oli aika makea (mikä ei minua todellakaan haittaa…)  ja kaloreita löytyi yhdestä riisikakusta n. 86 kcal. Eli tämän syöntiä ei voi perustella millään muulla kuin herkuttelulla.

Koko setin ravintosisältö: 166 kcal, 4 g proteiinia, 28 g hiilihydraattia, 5 g rasvaa ja 4 g kuitua

20120731-234128.jpg

Myöhemmin illalla iltavuorosta kotiin palannutta miestä hiukoi, joten taioin meille kanasalaatit. Omastani jätin tällä kertaa tortellinit ja aurinkokuivatut tomaatit pois ja lisäsin tilalle avokadoa. Kastike oli kutakuinkin sama kuin aiemmin päivällä, tosin ilman cashew-pähkinöitä, jolloin se oli juoksevampaa. Ihan älyttömän hyvää yhtä kaikki.

Salaatin energiasisältö: 261 kcal, 18 g proteiinia, 5 g hiilihydraattia, 18 g rasvaa ja 4 g kuitua

20120731-234142.jpg

Perheemme yhteisharrastuksiin kuuluu Huvila & Huussin yhdessä katsominen.

Salaatti ei ihan tyydyttänyt miehen nälkää, joten hän kävi väsäämässä meille rakkaudella kevyt maksamakkara-ruisleivät.

Huomaa hieno ylöspano…

Yksi asia josta tykkään meidän suhteessa on se, että kumpikin tekee mielellään pieniä palveluksia toisille.

Maksamakkaraleivän ravintosisältö: 136 kcal, 7 g proteiinia, 20 g hiilihydraattia, 3 g rasvaa ja 5 g kuitua.

Päivä meni ravitsemuksellisesti oikein kivasti. Toisin sanoen valtaosa ruoasta oli erittäin ravinteikasta ja epäterveellisinkin  osuus (= riisikakku) oli luomua.

Koko päivän saldo: 1758 kcal, 124 g proteiinia, 146 g hiilihydraattia, 74 g rasvaa ja 31 g kuitua.

Energiasta 28 % tuli proteiinista, 33 % hiilihydraateista ja 38 % rasvasta.

 

 

Syömisiä 29.7.2012

On taas kuvadieetteilyn aika! Eli ideana on vain kuvata kaikki mitä syö. Tim Ferriss kertoi kirjassaan The 4-Hour Body ihmisten saaneen hyviä laihdutustuloksia ihan vain tällä tekniikalla. Itse asiassa olen kuvannut syömisiäni jo pari päivää, mutten ole saanut aikaiseksi laittaa kuvia nettiin. Tavoitteena on tällä hetkellä pitää paino nykylukemissa.

20120730-004912.jpg20120730-004934.jpg

Aamiainen alkoi pähkinä-viikuna-kaurapuuro-linjalla. Heti herättyäni kiskaisin kourallisen pähkinöitä ja pari viikunaa naamaan.

Reilu tunti myöhemmin söin puuroa, joka oli keitetty rasvattomaan luomumaitoon yhdessä kahden saksilla palasiksi leikellyn kuivatun viikunan kanssa. Päällä on Stockan herkun luomuosastolta ostettua mantelivoita (raaka-aineena pelkät mantelit) ja kanelia. Laitoin mantelivoita ruokalusikallisen, vaikka varmasti 1,5 tl olisi yhtä hyvin riittänyt.

Esiaamiaisen ravintotiedot: 249 kcal, 6 g proteiinia, 33 g hiilihydraattia, 9 g rasvaa ja 10 g kuitua

Pääaamiaisen ravintotiedot: 483 kcal, 25 g proteiinia, 65 g hiilihydraattia, 14 g rasvaa ja 15 g kuitua.

20120730-005024.jpg

Aamiaisen jälkeen oli erittäin kylläinen olo. Ajoimme lapsen kanssa hellettä maalle siskon luo pakoon. Tuliaisina veimme kirsikoita, mansikoita ja Pirkan italialaista mansikkajäätelöä, joita tuli sitten itsekin nautittua.

Aterian ravintosisältö: 280 kcal, 5 g proteiinia, 31 g hiilihydraattia, 15 g rasvaa ja 2 g kuitua

20120730-005046.jpg20120730-005101.jpg

20120730-005129.jpg

Sisko on aikanaan ollut vaihto-oppilaana Italiassa ja sattumien summana päätynyt naimisiin italialais-suomalaisen miehen kanssa. Niinpä heidän kotonaan vallitsee ruoan suhteen aika italialaishenkinen kulttuuri.

Esim. tämän päivän lounaalla oli alkusalaatti, sienikeitto, perunasalaattia jossa oli uusia perunoita, kesäsipulia, oliiviöljyä, viinietikkaa, suolaa ja pippuria, grillattua kanaa ja firteerattuja kesäkurpitsan (?) kukkia. Jälkkäriksi oli em. mansikat, kirsikat ja jäätelö.

Itse olin vielä niin täynnä aamiaisesta, että tyydyin syömään silmilläni heidän mittapuullaan ”arkista” ateriaa.

Myöhemmin keitin siskon mutterimallisella espressopannulla niin vahvaa kahvia, että oli pakko tehdä siitä latte…

Kyytipojaksi valitsin urheasti oman lapsen hätätilanne-evääksi varatun Marie-keksin luomukorvapuustin sijaan…

20120730-005148.jpg

Vähän myöhemmin kun nälkä alkoi palata aamumätön jäljiltä söin vielä banaanin (myös lapsen eväistä).

Päiväkahvien ja banaanin ravintosisällöt: 236 kcal, 8 g proteiinia, 42 g hiilihydraattia, 3 g rasvaa ja 2 g kuitua.

20120730-005204.jpg

20120730-005222.jpg

Vihdoin ilta viileni sen verran, että lähdimme lapsen kanssa ajamaan kohti kotia.

Huomasin onneksi ennen motarille siirtymistä bensan olevan vähän vähissä. Nälkäkin alkoi kurnia mahaa.

Niinpä kurvasin Järvenpään Drive in McDonaldsin kautta tankkaamaan ensin itseni ja sen jälkeen samassa pihassa olevalle huoltoasemalle tankkaamaan autoni.

McDonaldsin ”Ceasar” kanasalaatti ei ole oikeaa Ceasaria nähnytkään, mutta ravintosisällöltään on koko puljun paras vaihtoehto — varsinkin jos jättää krutongit eli paahdetut leipäkuutiot väliin (sis. vajaat 70 kcal ja turhaa energiaa).

Erityisen ilahtunut olen siitä, että Mäkkäreissä myydään rasvatonta LUOMU-maitoa. Suomalaista luomumaitoa ei homogenisoida eli pirstota tuhansiksi pieniksi palasiksi. Olen huomannut ihan selvän yhteyden homogenisoidun (eli tavallisen) maidon ja ihoni kunnon välillä.

Luomumaitoa juoden ihoni on sileämpi — tavallista maitoa juodessa naama alkaa kukkia hulluna. Huomasin eron vahingossa alettuani juoda muuten vain luomumaitoa.

Jenkeissä asuessani yritin juoda sikäläistä luomumaitoa, joka ON homogenisoitu, sillä seurauksella että naama oli täynnä kovia luumaisia pikkufinnejä — eli luomuus ei ole erottava tekijä.

Uskon kyllä itsekin että raakamaito olisi vieläkin parempi vaihtoehto — ainakin jos se tulee luotettavalta tuottajalta — mutta siinä tökkii eniten sen vaikea saatavuus, toiseksi eniten vähän ”ruohoinen” maku (ainakin rasvaa sisältävissä versioissa) ja kolmanneksi se, että kuumennan joka tapauksessa suurimman osan juomastani maidosta joko puuroon tai kahviin, jolloin raakamaidon entsyymit kuolisivat joka tapauksessa.

McDonalds-aterian ravintotiedot: 267 kcal, 34 g proteiinia, 16 g hiilihydraattia, 8 g rasvaa ja 2 g kuitua

20120730-005241.jpg

Kotiin selvittyämme olo oli sellainen, että kaipasin ns. omaa aikaa.

Hankin pari päivää sitten salikortin läheiselle Finnbodyn Lady’s Clubille, koska siellä on lapsiparkki. Valitettavasti ensimmäinen yritykseni saada lapsi pysymään parkissa meni ihan pieleen, joten voi olla että hetken aikaa käyn salilla vain silloin kun saan lapsen isin vahtimaan poikaansa.

Tykästyin saliin heti enemmän kuin vieläkin lähempänä olevaan Lady Line Vallilaan. Kummassakin on aika surkeat vapaiden painojen valikoimat, mutta Lady’s Clubilla ne ovat vähän paremmat — ja siellä on jopa sellainen häkkimallinen kyykkäysteline, joka on parempi kuin ei mitään.

Sen lisäksi Lady’s Club on tilavampi kuin Lady Line Vallila. Lady Line Vallilan etuihin tosin kuuluu infrapunasauna, jota olen kaivannut katkerasti — tosin juuri nyt siitäkään ei olisi minulle muutenkaan mitään iloa, joten menetys ei ole liian iso.

Treeni kesti n. 35 minuuttia, josta ehkä 20 minuuttia jaksoin treenata vähän lujempaa — mikä sekään ei entiseen verrattuna ollut kauhean lujaa…

Salilta tultuani kiskaisin 2 dl Fastin mansikanmakuista Hera 80:iä veteen sekoitettuna (sekoittuu surkeasti ainakin pelkällä haarukalla) ja banaanin palautumisateriaksi. Joo, ei ollut ehkä optimaalisin vaihtoehto, mutta en nyt ole tässä muutenkaan optimoimassa. Ja siksi meillä on juuri tuota heraa, että sitä myydään lähi-Alepassa, koska aika harvoin jaksan vääntäytyä sitä kauemmaksi kaupoille…

20120730-005307.jpg20120730-005255.jpg

Vähän myöhemmin söin vielä nektariinin ja lapsen jäljiltä jääneet rusinat.

Palautumisaterian + nektariinin + rusinoiden ravintosisältö: 362 kcal, 38 g proteiinia, 37 g hiilihydraattia, 5 g rasvaa ja 5 g kuitua.

Nyt huomaan että vielä olisi nälän näpsä. Luulen että taidan syödä vielä Ehrmanin rahkan, johon sekoitan n. 2 tl aprikoosihilloa. Haluan sitä ennen laittaa tämän nettiin, joten pistetään tähän nyt sitten valeeseen vanha kuva parin päivän takaa. Huom! Tällä kertaa en aio pistää ihan noin hulluna hilloa rahkaan…

Tästä tulikin mieleeni, että rakastuin aprikooseihin aikanaan Itävallassa vaihto-oppilaana ollessani. Muuten hyvä, mutta siinä missä (pohjois-) saksalaiset kutsuvat aprikooseja nimellä ”Aprikose”, itävaltalaisten nimi niille on ”Marille”: Niinpä ehdin varmaan puoli vuotta ihmetellä mikä on tämä mystinen Marille-hedelmä, kunnes näin ensimmäiset tuoreet ”Marillet” ja tajusin että kyseessä oli Aprikoosi…

Aprikoosirahkan ravintosisältö: 181 kcal, 25 g proteiinia, 20 g hiilihydraattia, 1 g rasvaa

Ihan hyvä päivä myös liikunnallisesti ja ravitsemuksellisesti! Rasvaa ja hiilareita lukuunottamatta osuin aika hyvin nappiin kaikissa tavoitteissani. Tavoitteena oli siis syödä n. 2000 kcal (vaihteluväli 1800-2200 kcal), proteiinia 1,8 g / painokilo, ottaa 30 % energiasta rasvasta ja loput energiasta hiilihydraateista ja lisäksi syödä 35 grammaa kuitua. Rasvaa tuli syötyä vähemmän kuin piti ja hiilareita enemmän, mutta onneksi tämä ei ole niin vakavaa.

Koko päivän aterioiden ravintosisällöt yhteensä:

  • 2049 kcal
  • 141 g proteiinia
  • 244 g hiilihydraattia
  • 54 g rasvaa
  • 37 g kuitua

N. 28 % energiasta tuli proteiinista, 42 % hiilihydraateista ja 30 % rasvasta.

Viikonloppu kuvina

20120415-232616.jpg

Tämä oli taas niitä viikonloppuja jotka menivät niin nopeasti että nyt vain mietin mihin kaikki tämä aika katosi…

20120415-232736.jpg

No lapsen kanssa tuli ainakin ulkoiltua useampaan otteeseen. Varsinkin nyt sunnuntaina olisi kyllä voinut ulkoilla pidempäänkin, mutta jäppinen nukkui parhaan ulkoiluajan.

20120415-232908.jpg

20120415-232920.jpg

20120415-232928.jpg
Isälläni oli joku teoria siitä kuinka Etelä-Suomessa lumet ovat aina lähteneet 15.4. mennessä. No ainakin meidän terassipaikka on nyt lumeton ja naapurin puutarhapläntillä kukkivat ensimmäiset kevätkukat (joo, yhtäkkiä en muista näiden nimeä – krookus?)
20120415-232941.jpg

20120415-232953.jpgja pakko sanoa että jotenkin olen kokenut erityisen paljon rakkautta miestä ja lasta kohtaan viime päivinä. Välillä tuntuu että sydän on pakahtua. Tai kyllä mä tiedän mikä se syy on: olen antanut itseni vain kokea enemmän rakkautta.

20120415-233345.jpg

20120415-233354.jpg
Kevät on kyllä ihan mun ykköslempiaikaa syksyn ohella. Ja on ihanaa asua alueella, jossa vuodenaikojen vaihtelut huomaa niin selvästi.

20120415-233536.jpg
Olen taas ottanut sen verran satunnaisesti kuvia syömisistä, etten jaksa laittaa niitä nyt tähän. Mainittakoon kuitenkin että olen panostanut vaihteeksi kotiruokaan.

Lauantaina syötiin lohikeittoa…

20120415-233722.jpg
Ja nyt sunnuntaina miehen toivomuksesta aurajuustotäytteistä mureketta, demi glace -pohjaista sipulikastiketta ja keitettyjä perunoita. Tuli törkeän hyvää!

Ehkä tässä olennaisimmat. Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Kuvadieetti maanantai 9.4.2012

20120409-224048.jpg
Heräsin aamulla hienosti klo 5, mutta ulkoilun sijaan tein 10+ aurinkotervehdystä ja vähän pilatesta kahvin tippumista odotellessa.
20120409-224057.jpg
Tämän päivän puputuksia näin illalla katsoen karu totuus tuli taas mieleen. Sähköpostiin vastaaminen toimii, aikaisin herääminenkin on jees. Seuraavana työlistalle haluan ottaa ruokavalion suunnittelun. Tänään opin The Willpower Instinct -kirjasta miten omissa ajatuksissa oleminen edistää typerien valintojen tekemistä – ja tämän päivän kuvista näen sen itsekin.
20120409-224104.jpg

20120409-224111.jpg

20120409-224119.jpg

20120409-224131.jpg

20120409-224139.jpg
No onneksi nyt tuli sentään juotua toissapäivänä tehty viherpirtrlö.
20120409-224145.jpg

20120409-224201.jpg

20120409-224207.jpg

20120409-224213.jpg

20120409-224220.jpg

20120409-224227.jpg

20120409-224233.jpg

20120409-224241.jpg
Ja nää on semi-luomuja lähes lisäaineettomia Amerikan erikoispupuja…
20120409-224250.jpg
Lapsen päiväunien jälkeen lähdettiin minun mummalleni kylään. Siellä söin ”Mumman mieliksi” (köh köh) melkein puoli pakettia jäätelöä…
20120409-224300.jpg

20120409-224307.jpg

20120409-224313.jpg

20120409-224317.jpg

20120409-224327.jpg

20120409-224323.jpg

20120409-224332.jpg
Mumma ylpeili salilta saaduilla lihaksilla – eikä suotta: kohta kasikymppisen entisen jumppatuntien huonoimman lihaskunto oli oman ryhmänsä paras: viiskymppisen tasolla! :-O
20120409-224337.jpg

20120409-224341.jpg

20120409-224346.jpg

Pääsiäistunnelmia

20120408-230526.jpg

Pääsiäinen on mennyt sen verran touhukkaissa ja sosiaalisissa merkeissä etten ole muistanut tai viitsinyt kuvata kaikkia syömisiä, saati laittaa niitä tänne.

Lauantaiaamuna heräsin oman ”elämä haltuun” -suunnitelman mukaan jo ennen auringonnousua lenkkeilemään korttelin ympäri (ks yllä oleva kuva). Voittajafiiliksen voimin hoidin pois alta kaikki akuuteimmat käytännön asiat ja rästissä olleet sähköpostit.
Niinpä olen voinut sitten keskittyä loppuviikonlopun kaikenlaiseen sosiaaliseen toimintaan lauantain brunssista tämän päivän sukulaisretkeen suoraan kantahämeen sydämeen.

Koska tavoitteena on herätä taas huomisaamuna ennen kukonpieremää päivittämään VIP-osiota, tässä viikonloppu vielä kuvina…

20120408-231332.jpg

20120408-231405.jpg

20120408-231416.jpg

20120408-231424.jpg

20120408-231436.jpg

20120408-231446.jpg

20120408-231528.jpg

Kuvadieetti: Kiirastorstai 5.4.2012

Nukuin vähän rikkonaisen yön, joskin tunneissa mitaten ihan riittävästi. Silti aamulla oli äreä ja väsynyt olo. Kahvi maistui kyllä hyvältä…

20120406-000109.jpg

20120406-000338.jpg

Ja sitähän meni heti kaksi kuppia… Ennen kuin jaksoin lähteä lasta rattaissa työntäen nauttimaan hienosta ilmasta.

 

20120406-000128.jpg

20120406-000147.jpg

20120406-000208.jpg

Matkalla Hakaniemeen lapsi ehti vetää kolmet kilarit kun ei päässyt rakastamaansa ratikkaan. Lopulta äiti joutui antamaan periksi, joten lähimme sitten raitiovaunuajelulle…

20120406-000218.jpg

20120406-000228.jpg

Stockmannin edessä olevalla ratikkapysäkille…

20120406-000238.jpg

Ja takas.

20120406-000321.jpg

Kotona lisää kahvia…

20120406-000254.jpg

20120406-000313.jpg

Manteleita ja banaani…

20120406-000349.jpg

Ja lisää kahvia pullan kera sen jälkeen kun lapsi oli mennyt päiväunille.

20120406-000400.jpg

20120406-000406.jpg

20120406-000413.jpg

Iltapäivän mittaan tuli syötyä kevytmeetwursti-juustoleipä, lisää manteleita ja banaani, ennen kuin lapsen herättyä lähdimme lapsi kantorepussa kohti Arabiaa.

20120406-000424.jpg

Tarkoitus oli kävellä sinne ja takaisin, mutta Paavalin kirkon kohdalla jäppinen sai niin hirveän itkukiljumiskohtauksen kun ei päässyt väärään suuntaan menevään raitiovaunuun, ettei äiti jaksanut tapella vastaan, vaan ajoimme sitten kaksi pysäkinväliä Arabiumin kauppakeskukseen.

20120406-000430.jpg

Sieltä palattuamme päätimme lähteä ex-tempore-reissulle maalle, koska muuten ei ollut varmuutta siitä, koska ehdimme sinne pääsiäisenä — jos ehdimme ollenkaan.

Nyt harmitti että käytössä oli vain kännykkäkamera, kun toisella puolella taivasta oli aivan uskomattoman hieno täysikuu kirkkaalla taivaalla — ja taivaanrannassa näkyi laskeva aurinko ja hieno halo-ilmiö!

Lapsen Mumman luona päivän heppoiset syömiset ”korjattiin” ensin pihvi-salaattiannoksella…

20120406-000609.jpg

Ja sitten pääsiäiskarkeilla, kinder-munalla ja useammalla pikku-suklaamunalla.

20120406-000602.jpg

 

20120406-000618.jpg

20120406-000624.jpg

Kotona meni vielä banaaninpuolikas ja manteleita ja vieläkin vähän syöpöttää… Mutta ehkä nyt vain menen kiltisti nukkumaan. Huomenna on uusi päivä jne.

20120406-000629.jpg

20120406-000633.jpg

Kuvadieetti: Tiistai 13.4

Olin illalla sen verran puhki, etten jaksanut enää laittaa tätä nettiin. Lue koko juttu niin ehkä ymmärrät miksi.
20120405-102147.jpg
Esiaamiaiseksi rusinoita ja manteleita — lapsellekin olisi maistunut…
20120405-102159.jpg
Kahvia ja banaani pääaamiaiseksi
20120405-102222.jpg
Välipalana soijajuomaa
20120405-102242.jpg
Laitoin lapsen nukkumaan omaan sänkyyn — puoli tuntia myöhemmin herra löytyi sohvalta hauvan kanssa. (Kuvassa lapsi on jo palautettu omaan sänkyyn.)
20120405-102249.jpg
Kauranen (tms.) voimariinilla kun teki mieli.
20120405-102401.jpg
Banaani jossain välissä. Muistelen hämärästi juoneeni myös toisen kupin kahvia, mutta vain unohtaneeni ottaa kuvan.
20120405-102313.jpg
Olipa jumalainen ilma! Harmi että ulkoilu jäi vähän lyhyeksi, koska lapsi ei ollut sään ihanuudesta ihan samaa mieltä.
20120405-102325.jpg
Kotona meitä odottikin jo kylään tullut naapurin neiti, jonka kanssa nuori herra kirmasi ympäri kämppää seuraavat kolme tuntia…

Meno oli sen verran hurjaa, että välillä äidin oli otettava lisää energiaa pakkasesta löytyneestä taloussuklaasta…
20120405-102341.jpg
Päivällisenä oli vuorossa sinihomejuustolta maistuvaa broilerispaghettia. Sinihomejuuston maku tuli Valion sinihomejuusto-ruokakermasta. Joo, onhan noi aika ”teollista” kamaa, mutta maistuu hyvältä eikä sisällä hulluna kaloreita, niin menköön.
20120405-102419.jpg
Mutta oli tuo myös niin täyttävää, ettei loppuiltana tarvinnut enää syödä mitään…