Onko aika luovuttaa?

chrisbroganquote

Älä tyydy vähään:

Älä lue loppuun huonoja kirjoja.

Jos et pidä ruokalistasta, lähde ravintolasta.

Jos et ole oikealla polulla, poistu siltä.

Chris Brogan

Kuinka usein jatkamme asioiden tekemistä liian pitkään, koska emme kestä ajatusta, että “heitämme hukkaan” siihen jo käyttämämme ajan, rahan ja vaivan? Niinpä tuhlaamme lisää aikaa, rahaa ja energiaa asiaan ennen kuin jatkaminen tulee mahdottomaksi tai joudumme pettymään lopputulokseen.

Kyse ei ole traumasta vaan ihmismielelle ominaisesta vastenmielisyydestä menetyksiä kohtaan.

Mistä tiedät onko aika jättää jotain taakse?

Kuuntele oloasi.

Tykyttääkö mielesi perukoilla ajatus “mun on pakko jatkaa… mä olen jo panostanut tähän niin paljon… voihan olla että tää IHAN KOHTA muuttuu paremmaksi”? Täyttääkö ajatus luovuttamisesta sinut kauhulla? Ehkä kannattaa odottaa hetkeä, jolloin mielesi on kirkas ja avara ja olo kevyt, rento ja helppo ja miettiä asiaa silloin uudestaan.

Tai ehkä ajatus jatkamisesta tuntuu jo nyt luonnolliselta, kevyeltä — ja keho rennolta, levolliselta? Pystytkö antamaan itsellesi luvan luovuttaa — ja siitä huolimatta ajattelet että “saan luovuttaa, mutta haluan silti jatkaa.” Haluatko jatkaa, vaikka tietäisit ettei tämä tästä parane?

Etsitkö unelmiesi uraa?

tie2
Alkuperäinen kuva: sxc.hu/Andreas Krappweis

Etsitkö vielä elämäntehtävääsi? Haluatko löytää työn jota rakastat? Etkö tiedä mitä haluaisit tehdä elääksesi?

Olet ehkä kuullut joko sanonnan “tee mitä rakastat ja raha tulee perässä” (“do what you love and money will follow”) tai ohjeen seurata omaa intohimoasi “sinulle tarkoitetun” uran luomiseksi (“follow your passion”).

Jos uskoit väitettä, olet ehkä yrittänyt turhaan miettiä mikä saisi sinut ihan liekkeihin tai miten voisit tehdä jostain intohimosi kohteesta (suklaa?) ammatin. Seis! Sinua on harhautettu!

Oma äitini täytti juuri 60 vuotta ja on monella mittarilla mitaten menestynyt niin kirjailijana, käsikirjoittajana kuin jopa akateemisissa opinnoissaan. Siitä huolimatta hänellä on tapana sanoa, ettei hän vieläkään tiedä, mitä tekisi isona. Läheltä katsottuna äidin urakehitys on ollut sangen sattumanvaraista, mutta kuten Aristoteleen määritelmä hyvästä tarinasta kuuluu, tapahtumat ovat olleet ennalta-arvaamattomia mutta väjäämättömiä. (“In a good story events are unpredictable but inevitable.”) Monet järjettömältä näyttävät valinnat ovat johtaneet mielenkiintoisiin ja menestyneisiin projekteihin.

Uutta vauvaani imettäessä olen ehtinyt kuunnella paljon podcasteja, joista uusin suosikkini on Accidental Creative -podcast. Sen vetäjä Todd Henry haastatteli uusimmassa osassa Cal Newportia, jonka kirja So good they can’t ignore you käsittelee omalla uralla erinomaiseksi tulemista.

Calilla on radikaali väite. Hänen mielestään suositus “intohimon seuraamisesta” on huono ja harhaanjohtava. Kun hän tutki ja haastatteli valitsemallaan uralla poikkeuksellisen hyvin menestyneitä ihmisiä, hän huomasi että vain harvoin heillä oli uraa aloitellessaan kirkas visio ja syvä intohimo valitsemaansa työtä kohtaan.

Sen sijaan näyttää siltä, että urallaan menestyneet lähtivät tekemään jotain, mikä jollain lailla kiinnosti heitä. Ammattitaidon lisääntyminen ja sen näkeminen, miten menestys voisi auttaa heitä elämään heidän mieltymyksiinsä sopivaa elämää kannusti työskentelemään entistä ahkerammin ammattitaidon kehittämisen ja uralla etenemisen eteen. Jossain vaiheessa ammatissa menestyminen alkoi näkyä myös intohimoisena suhteena omaan työhön. Toisin sanoen heidän kohdallaan oikea ohje olisi ollut “tee jotain mikä kiinnostaa kunnes olet parempi kuin muut ja intohimo seuraa perässä”.

Cal suosittelee että itselleeen sopivaa ammattia tai uraa etsivät valitsisivat työn seuraavia kolmea kriteeriä käyttäen:

1. Ala tai työ herättää jonkinlaista mielenkiintoa

Jos sinulla on useita kiinnostuksen kohteita, voit melkeinpä heittää kolikkoa parhaan valitsemiseksi, ellei sinulla ole selvästi lahjoja tiettyyn työhön. Alkuperäisen työn ei tarvitse olla lopullinen ammatti vaan oppiessasi lisää ammatistasi ja kehittyessäsi siinä paremmaksi voit kehittää ammattia suuntaan, joissa voit hyödyntää urasi alussa omaksumiasi taitoja entistä suuremmalla menestyksellä.

Esimerkkinä voisi olla rikostoimittaja, joka kehittyy todella hyväksi kirjoittajaksi ja tutustuu rikollisten ja oikeuslaitoksen toimintaan ja alkaa sitten kirjoittaa menestysdekkareita.

2. Työssä menestyminen antaa enemmän vapautta ja valtaa

Jos tulet valitsemassasi ammatissa paremmaksi kuin muut, avautuuko sinulle enemmän kiinnostavia työtilaisuuksia ja saatko määritellä tarkemmin miten ja milloin työtä teet — vai saatko entistä enemmän vastuuta samalla kuin vaihtoehtosi vähenevät?

Tällä tunnin mittaisella luennolla Cal selittää tarkemmin että valinnanvapaudella hän tarkoittaa sitä, että voit valita vapaammin sellaisen työmuodon, joka vastaa mieltymyksiäsi.

Esimerkiksi minulle on tärkeämpää päättää täysin vapaasti omista aikatauluistani kuin saada säännöllistä kuukausipalkkaa tai olla osa innostavaa työyhteisöä — kun taas jollekulle toiselle voi olla tärkeämpää hyvät työsuhde-edut, säännöllinen palkka ja työkavereiden sosiaalinen verkosto kuin täydellinen vapaus työn sisällön ja aikataulujen suhteen.

3. Työ vastaa omia arvoja

Tällä Cal tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että jos et esimerkiksi arvosta tapaa, jolla suuryritykset pyrkivät luomaan voittoa, sinulle ei ehkä sovi työ, joka edesauttaa suuryrityksiä menestymään. Tai jos olet sitä mieltä että viihde turruttaa ihmisten omaa ajattelukykyä ja sitä kautta tuhoaa yhteiskuntaa, sinun ei ehkä kannata hakeutua tekemään viihdeohjelmia.

Sattuman kaupalla kirjailija ja valmentaja

Kun mietin omaa työhistoriaa Calin väitteiden näkökulmasta, tajusin ettei minuakaan ole alunperin vienyt kirjoittajaksi suuri intohimo kirjoittamiseen ja käsikirjoittamiseen. Kirjoitin ensimmäisen oman kirjani siskoni kanssa, koska halusimme hankkia rahaa InterRailiin ja kirjailijan tyttärinä emme tienneet parempaakaan tapaa tienata nopeasti pari tuhatta markkaa.

Vielä vähemmän ajattelin alkavani valmentajaksi — vielä silloinkin kun menin Supercoach Academyyn, olin melko varma etten alkaisi koskaan valmentaa ammatikseni.

Sen huomaaminen että minulla on lahjoja valitsemallani alalla innosti opiskelemaan ja harjoittelemaan lisää, mistä seurasi parempia työtilaisuuksia ja entistä syvempi halu kehittyä valitsemallani uralla. Nyt suhtaudun intohimoisesti niin virtuaali- kuin kasvokkain valmentamiseen ja toivon voivani rakentaa tästä vuosikausia kestävän uran. Mitä päädyn tekemään isona, on sitten eri juttu…

Jos olet jo löytänyt oman unelma-ammattisi, miten löysit sen? Jos olet vielä etsimässä omaa intohimoasi, mikä ala tai juttu voisi jollain lailla kiinnostaa sinua?


Loin Löydä itsesi -nettikurssin auttamaan itsesi näköisen elämän luomisessa — ml. itsesi näköisen työn luomisessa. Nyt saat Löydä itsesi -nettikurssille liittyessäsi myös katsomisoikeudet Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssiin, jossa opetan ajattelumallin, jonka ansiosta elämäni tuntuu helpolta ja kevyeltä silloinkin, kun ulkoiset olosuhteet ovat tavallista haastavampia. Lue täältä lisää kummastakin kurssista.

Molemmat kurssit kuuluvat lisäksi Kutri.net:in VIP-jäsenyyteen, johon sisältyy myös uskomattoman paljon muuta hyödyllistä, kiinnostavaa ja tärkeää materiaalia.

Millaisen Suomen sinä haluat luoda?

Millaisessa Suomessa sinä haluat elää? Miten se poikkeaa nykyisestä Suomesta? Minkä kaiken pitäisi muuttua, jotta visiostasi tulee totta? 

Reetta Räty kirjoitti Hesarissa Suomen suunnasta — tai pikemminkin sen puuttumisesta. Räty oli Kiinasta palattuaan alkanut nähdä Suomen uusin silmin — eikä ilmeisesti pitänyt kaikesta, mitä näki.

Minä olen asunut pariinkin kertaan ulkomailla: vuoden Itävallassa vaihto-oppilaana 1992-93, pari kuukautta Italiassa 2002 ja kaksi vuotta Jenkeissä 2006-2008. Olen viettänyt pidempiä aikoja Thaimaassa ja Keski-Eurooppaa kiertäen sekä käynyt 3-7 päivän pikareissuilla mm. Rio de Janeirossa, Lontoossa, Hong Kongissa, Malesiassa, Singaporessa, Pietarissa ja Virossa.

Jokaisen reissun jälkeen näen Suomen uudessa valossa. Ja toisin kuin Reetta Räty, näen sen aina vain kauniimmassa valossa.

Yhdysvalloissa vietetyn ajan jälkeen olen entistä vahvemmin sitä mieltä, että Suomi on todella hyvä maa elää. Puhdas, turvallinen, rauhallinen, tasa-arvoinen ja maailman mittakaavassa erittäin vauras. Täällä ei edelleenkään hötkyillä, useimmiten tuumataan ennen kuin toimitaan, noudatetaan lakia ja järjestystä ja ollaan edelleen valmiita tekemään kovasti töitä.

Minä pidän suomalaisten hiljaisuudesta ja siitä että ihmisten annetaan olla rauhassa. Pidän suomalaisten halusta oppia uutta ja ymmärtää maailmaa — siksihän me oikeasti ollaan Pisa-tutkimusten kärjessä ja kirjaston ja sanomalehtien suurkuluttajia.

Ei, tämä yhteiskunta ei ole täydellinen — niin kuin ei mikään muukaan yhteiskunta. Pelko ajaa niin tavallisia kansalaisia kuin maan asioista päättäviä aika ajoin epätoivon partaalle ja hazardiratkaisuihin. Monista elämä tuntuu enemmän selviytymistaistelulta kuin iloiselta leikiltä tai jännittävältä seikkailulta. Täällä on paljon käytännön ongelmia, jotka kaipaisivat nopeita ja toimivia ratkaisuja.

Mitä enemmän tutustun ihmismielen toimintaan ja ennen kaikkea sen kykyyn löytää ratkaisuja ja toimia tavalla, joka edistää yhteistä hyvää, sitä selvemmäksi minulle on tullut, että voivottelu, paheksuminen, väheksyminen, epäkohtien tuijottaminen, murehtiminen ja kauhuskenaarioiden laatiminen ei johda muuhun kuin itkuun, hammasten kiristykseen ja lamaantumiseen.

Sillä hetkellä kun olemme jotenkin huonolla tuulella, kykymme löytää uusia, toimivia ratkaisuja heikkenee dramaattisesti. 

Minä uskon, että kaikkiin tällä hetkellä maatamme vaivaviin käytännön ongelmiin on olemassa yksi tai useampia toimivia ratkaisuja. Samoin uskon, että on olemassa tapoja, joilla näiden ratkaisujen käytäntöönpano voidaan aloittaa ruohonjuuritasolta.

Reetta Räty on siinä oikeassa, että meillä ei taida olla juuri nyt mitään selkeää yhteistä visiota. Kun visio puuttuu, ollaan helposti tuuliajolla. Se ei välttämättä ole huono asia — ihmeet syntyvät tuntemattomassa.

Viimeiset pari päivää olen ollut kuitenkin miettinyt uteliaana Suomen tulevaisuutta:

Voisimmeko me luoda yhdessä vision siitä, millaisessa Suomessa haluamme tulevaisuudessa elää? Voisimmeko nähdä mitä kaikkea pitää muuttaa, jotta visiosta tulisi totta? Voisimmeko löytää uusia tapoja muuttaa vanhentuneita toimintamalleja ja löytää toimivia ratkaisuja näkemiimme käytännön ongelmiin?

Minä uskon että voimme. Mutta ensiksi pitää tietää mitä haluamme muuttaa ja miksi.

Haastan sinua miettimään hyvällä fiiliksellä ollessasi millaisessa Suomessa haluat elää. Voit vastata parilla sanalla tai parilla sadalla liuskalla — tämän viestin kommenttiosastolla, omassa blogissasi tai vaikka Hesarissa. Jos viitsit, laita kommenttiosastolle linkki omaan visioosi, niin minä ja muut voimme löytää sen.

Jos jo tiedät, mitä kaikkea pitäisi tapahtua, että visiostasi tulee totta, kerro sekin. Jos et, pelkkä visio riittää.

Minä jaan oman visioni tässä blogissa parin päivän päästä. Jos useampi ihminen innostuu jakamaan oman visionsa muiden kanssa, voin vaikka pistää uuden kotisivun pystyyn aiheen tiimoilta. Näin voin ehkä itse tukea käytännön tasolla oman visioni mukaisen Suomen luomista.

Millaisen Suomen sinä haluat luoda?


Stressitön Suomi 2022 manifestini antaa suuntaa siitä, millaisen henkisen ilmapiirin minä haluan luoda Suomeen.

Helppouden vaikeus eli mitä valaistumisen jälkeen

Olen miettinyt viime aikoina helppouden vaikeutta eli sitä, miksi joskus näyttää vaikealta hyväksyä että jokin asia tapahtuu helposti, yksinkertaisesti ja kevyesti. Eilen näin ilmiön yhtäkkiä uudessa valossa.

Kun kuvittelin miltä tuntuisi kokea ahdistavana ajatus, että “valaistuminen” voisi tapahtua nopeasti ja helposti huomasin hassun ilmiön. En nähnyt ahdistavana itse valaistumista vaan sen, mitä sen jälkeen tulee — tai ei tule.

Jos en tietäisi millaista on elää nyky-ymmärrykseni kanssa, voisin luulla, että elämä kolmen prinsiipin oivaltamisen jälkeen olisi jotenkin tyhjää

Mieleeni nousi kysymys “niin mutta mitä valaistumisen jälkeen?” Ja vastaus: “en tiedä.”

Kerron tällä 12 minuuttia pitkällä videolla mitä valaistuminen on ja miksi voi tuntua vaikealta hyväksyä että henkinen muutos — saati valaistuminen — voisi tapahtua hetkessä:

Näin, että yksi syy siihen, miksi mieluusti ajattelemme että jonkin asian saavuttaminen on vaikeaa ja vie aikaa on se, että silloin voimme uskotella itsellemme tietävämme mihin olemme menossa.

Jos näemme että asiat tapahtuvat helposti näemme samalla miten vähän me voimme tietää mitään tulevaisuudesta.  Ja se tulevaisuushan on heti tämän hetken jälkeen.

Ennen vanhaan ajatus siitä, miten vähän tiedän varmuudella mitään tulevaisuudesta oli niin pelottava, että mieluummin uskottelin itselleni voivani jotenkin ennustaa, kontrolloida ja ohjata tulevaisuutta. Siksi tein tarkkoja tulevaisuudensuunnitelmia, juoksin ennustajilla, käytin erilaisia ennustuskortteja, harrastin astrologiaa ja manifestointia.

Tätä nykyä RAKASTAN sitä etten tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tietämättömyydessä eläminen on parhaimmillaan todella vapauttavaa ja innostavaa!

Olen todella iloinen ja kiitollinen esimerkiksi siitä, etten tiennyt mitä äitiys tuo tullessaan.

Onneksi en osannut aavistaa miten rankkaa esim. jatkuva valvominen on ja miten paljon vähemmän minulla on ns. vapaasti käytettävää aikaa, koska silloin olisin ehkä jättänyt lapsen hankkimatta.

Onneksi en tiennyt miten syviä ja hienoja tunteita äitiys herättää ja miten paljon merkityksellisemmältä, todellisemmalta ja täyteläisemmältä elämä tuntuu raskauden ja äitiyden myötä, koska tieto olisi saanut lapsettoman ajan tuntumaan tyhjänpäiväisemmältä, turhemmalta ja ehkä jotenkin vähäisemmältä.

Olen oppinut myös luottamaan siihen, että “universumilla on parempi suunnitelma” — eli että on turhaa sitoutua liian tiukasti mihinkään omaan käytännön suunnitelmaan, koska suunnitelmaa laatiessamme emme juuri koskaan tiedä mitä kaikkia mahdollisuuksia ja haasteita on luvassa.

Kyllä, minulla on usein jokin näppituntuma siitä mihin suuntaan haluan mennä — joskus jopa kirkas visio — mutta pyrin jättämään matkasuunnitelman avoimeksi. Riittää että tiedän mikä on seuraava askel — ja jos en juuri nyt tiedä sitä, luotan siihen, että kun aika on oikea, sisäinen viisauteni neuvoo minua oikeaan suuntaan.

Olennaista on ollut myös huomata, että joskus nopein tie johonkin voi näyttää siltä, ettei se johda mihinkään. Kun katson käsikirjoittajauraani tai nyt valmentajauraani, huomaan että ne askeleet, jotka otin koska minulla oli sisäinen vahva fiilis että “tämä on oikein, vaikkei tässä näytä olevan mitään järkeä”, osoittautuivat jälkikäteen niiksi, joista seurasi isoin hyöty vähimmällä tuskalla ja joskus jopa vaivalla.

Toki on mahdollista, että mieleni selittää nämä sattumat tarkoitetuiksi, mutta se ei muuta miksikään sitä, että ottaessani tiettyjä askeleita ihan vain vaiston varassa en tiennyt, millaisiin huippujuttuihin ne tulisivat johtamaan.

Jos olisin etukäteen päättänyt, että otan vain askelia, joiden näen suoraan liittyvän tai johtavan päämäärääni, moni jälkeenpäin todella tärkeäksi osoittautunut askel olisi jäänyt ottamatta.

Kuten videollakin totean, on ihan OK elää koko elämänsä nähden edessään jatkuvan henkisen kehityksen tien, jota etenee askel askeleelta saavuttamatta koskaan tavoitettaan. Koska et silloin näe että olet jo perillä, et tule koskaan tietämään mitä missaat.

Mutta jos huomaat ajattelevasi aika ajoin tyyliin “sitten kun olen saavuttanut tämän henkisen tavoitteet, alan elää elämää, toteuttaa itseäni, annan itseni rakastua jne.”, suosittelen että pysähdyt hetkeksi, kuuntelet tai luet avoimin sydämin ja mielin juttujani ja annat itsellesi mahdollisuuden oivaltaa, että olet jo perillä. Kaikki on tässä.

Mitä kaikkea hauskaa, kiinnostavaa, ihanaa ja tärkeää haluat luoda tässä hetkessä?

Haluatko lähteä kokeilemaan, voisitko sinäkin vapautua turhista murheista ja alkaa elää pelotonta elämää? Varaa aika valaisevaan ja vapauttavaan keskusteluun!

Tai osta lukuoikeudet Mielenrauhaa-nettikurssille, jossa opetan sinulle kolme prinsiippiä, jotka saivat minut vapautumaan ja “valaistumaan”.

Ihmeiden aika

Viime aikoina olen ajatellut paljon erilaisia ihmeitä.

Yksi syy ihmeiden ihmettelyyn lienee se, että olen alkanut tuntea sisälläni elämän suurimman ihmeen: terhakkaasti potkivan vauvan, joka on saanut alkunsa yhdestä ainoasta solusta mieheni siittiösolun yhdyttyä minun munasoluuni.

Vaikka kuinka olen oppinut biologian tunneilla miten suvunjatkaminen tapahtuu, en silti pysty jollain tasolla ymmärtämään, miten mikroskooppisen pienessä hippusessa on kaikki informaatio mitä tarvitaan kokonaisen ihmisen rakentamiseksi.

Lähes yhtä ihmeellistä on se, että keksintö on seurannut toistaan niin, että voimme nähdä ultraäänessä tulevan lapsemme niin tarkasti, että näemme hänen sydämensä, luunsa ja jopa sukupuolensa!

Viikonloppuna sain itselleni uuden iPhone 5:n. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen iPhoneni, havahdun aika ajoin ihmettelemään sitä, miten paljon tietotekniikka ja kodinelektroniikka on kehittynyt minun nuoruudestani. 

Kun täytin 15 vuotta tammikuussa 1990, en olisi voinut kuvitella että minulla olisi joku päivä käteen mahtuva laite, jolla voi soittaa puheluita, ottaa valokuvia ja käsitellä niitä, kirjoittaa viestejä ja lähettää ne toisille ihmisille reaaliaikaisesti, pelata hienoja pelejä, katsoa videoita, kuunnella musiikkia, allekirjoittaa papereita, piirtää kuvia, tarkistaa pulssinsa, tsekata säätiedotuksen ja löytää tietoa ihan mistä tahansa.

22 vuotta sitten en ollut ikinä kuullut internetistä. Työreissuilla olevaan äitiin otettiin yhteyttä piipparilla. Perheeseemme juuri tulleella kottaraispöntöksi ristityllä Apple Macintosh -tietokoneella pystyi lähinnä pelaamaan vain alkeellisia pelejä, tekemään hypercard-tietokantoja ja kirjoittamaan tekstejä. Videot katsottiin VHS-kaseteilla, valokuvakameroissa käytettiin filmiä ja CD-levy edisti teknisen kehityksen huippua.

Tällä reilut 7 minuuttia pitkällä TED Talk -videolla Ian Goldin listaa lisää modernin teknologian tuomia ihmeitä — ja hahmottelee sitä, mitä kaikkea voi olla odotettavissa:

Ihmeiden ajattelu täyttää minut huimalla ihmetyksellä, suurella ilolla ja valtavalla kiitollisuudella siitä, että saan kokea kaiken tämän tässä ja nyt.

Mikä ihme sinua on kiehtonut viime aikoina?

Tieto lisää nautintoa

Jos en tietäisi mitään antiikin Kreikasta ja Ateenan historiasta, tämä olisi vain kasa kiviä.

Aina ennen ulkomaanmatkaa — varsinkin uuteen paikkaan — ahmin kaiken mahdollisen matkakohteestamme aina sen historiasta tärkeimpiin nähtävyyksiin ja parhaisiin ravintoloihin. Tämä tarpeeni tietää kaikki kaikesta kasvoi (ja kasvaa vieläkin) joskus ihan naurettaviin mittasuhteisiin. Eräällä Euroopan reissulla sain lempinimekseni “ajotietokone”, koska ajo-ohjeiden lisäksi huutelin koko ajan takapenkiltä turistiopashengessä lisätietoja tyyliin “jos lähtisimme tuosta oikealle, kymmenen kilometrin päässä olisi paikka, jossa saksalaiset ja ranskalaiset taistelivat tuhatkuussataa luvulla”.

Perille päästyäni en välttämättä näe puoliakaan paikoista, joista olen lukenut — useimmiten mukavuudenhaluisemman matkaseurueen vastustuksesta. Useimmiten sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Tuntuu  jotenkin vain mukavalta tietää, mitä kaikkea matkakohteesta löytyy ja miten mikäkin paikka, nimi ja tapahtuma nivoutuu yhteen isommaksi kokonaisuudeksi.

Silloin tällöin ihmettelin omaa tiedonhaluani. Oliko kyse jonkinlaisesta nörttiydestä, salaisesta Aspergerin syndroomasta vai ihan vain kontrollifriikkeydestä?

Sitten näin tämän Paul Bloomin superhauskan TED-puheen nautinnon alkuperästä. Jos osaat jollain lailla englantia — tai ainakin ruotsia tai saksaa, joilla puhe on myös tekstitetty — suosittelen lämpimästi katsomaan tämän videon.

Nautinto on vain ajatus

Bloom kertoo puheessaan vakuttavasti siitä, miten nautinto syntyy ensisijaisesti ajatuksesta. Se, mitä ajattelet jostain asiasta ratkaisee miten paljon nautit siitä.

Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt makasivat magneettikuvauslaitteessa juoden pillistä imien viiniä. Kaikki saivat tietenkin samaa viiniä, mutta sellaisten koehenkilöiden aivoissa, joille kerrottiin että viini on kallista laatuviiniä, nautintoon littyvät aivojen osat aktivoituivat paljon rajummin kuin niillä, jotka luulivat juovansa halpisviiniä.

Vastaava ilmiö on todistettu tusinassa eri kokeessa (ilman aivoskannausta): jopa viinin huippuasiantuntijat arvioivat täsmälleen saman viinin paremmaksi silloin kun heille kerrotaan että se on kallista viiniä kuin silloin, kun heille kerrotaan että se on halpisviiniä.

Kun kuulin näistä tutkimuksista jo vuosia sitten, tunsin itseni jotenkin omien aivojeni pettämäksi. Mietin kaikkia niitä kalliita aterioita, joita olin syönyt hienoissa ravintoloissa. Olivatko ateriat oikeasti makunautintona niin ihmeellisiä, vai syntyikö aterioiden ihmeellisyys nimenomaan omista ajatuksistani?

Ennen kuin tajusin että koemme todellakin vain oman ajattelumme, ajatus siitä, ettei ole mitään “puhdasta aistinautintoa” oli niin masentava, etten halunnut ajatella sitä sen enempää.

Vasta Bloomin puhe sai minut miettimään asiaa uudestaan — ja ennen kaikkea uudelta kantilta. Bloom ei näe nautinnon kannalta minkäänlaisena ongelmana sitä, että se, mitä ajattelemme jostakin määrittää sen, millaista nautintoa se meille tuottaa. Päinvastoin!

Puheensa lopuksi Bloom antaa vinkin siitä, miten voit nauttia enemmän jostain asiasta: tutki ja opiskele siitä enemmän. Mitä enemmän tiedät jonkin asian historiasta, toimintamekaniikasta ja siitä, miten se liittyy johonkin isompaan viitekehykseen, sitä enemmän sitä arvostat ja sitä enemmän se tuottaa sinulle nautintoa.

Yhtäkkiä näin oman intohimoni perehtyä itseäni kiinnostaviin asioihin todella fiksuna vetona, enkä vähän friikkinä pakkomielteenä.

Kuinka paljon enemmän rakastankaan hevosia ja nautin niiden seurasta, koska tein kaksitoistavuotiaana omaksi huvikseni monisataasivuisen “Hevoskansion”, jonka ensimmäisessä osiossa käsiteltiin hevosten evoluutiota ja viimeisissä niiden hoitoa kuin jos en olisi ikinä opetellut kuin perusasiat hevosen käsittelystä?

Ehkäpä kokemukseni Itävallan vuodestani oli niin valtavan antoisa juuri siksi, että ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä olin tutustunut perinpohjaisesti Itävaltaa 800 vuotta hallinneen Habsburgien suvun moniin vaiheisiin.

Aivan varmasti Kutri kuntoon -elämäntaparemonttini tuntui aikanaan niin hauskalta ja innostavalta myös siksi, että samaan aikaan opiskelin intohimoisesti kaiken mahdollisen ravitsemuksesta ja liikunnasta. 

Takaisin lapsuuteeni tulevaisuuteen

Eilen aamulla lähdin Mäntsälään sieneen. Samoillessani metsässä, jossa olen käynyt sienessä, marjassa ja leikkimässä jo yli 30 vuoden ajan, tajusin keittiöuudistukseni palauttaneen minut tavallaan takaisin lapsuuteen ja teinivuosiin.

Leivoin ihan itse ensimmäiset piimäkakkuni (äidin ohjeilla tosin) jo sinä kesänä, kun olin täyttänyt kuusi vuotta. Muistan sen ylpeyden tunteen, jota koin viedessäni yhden ensimmäisistä leipomuksistani vanhalle hoitotädilleni lahjaksi. Tuona kesänä syttyi syvä rakkauteni leipomiseen ja ruoanlaittoon.

Kävin hakemassa lapsuudenkodistani vanhoja keittokirjojani. Niiden joukossa oli vanha ohjevihkoni 4H-kerhon ajoilta. 4H-kerho oli (ja on) meidän maalaislasten partio ja Martta-kerho. 4H-kerhossa harjoiteltiin erilaisia kädentaitoja, joista minua kiinnostivat eniten kokkaaminen, marjastaminen ja sienestäminen ja kasvimaan pitäminen.

Savinen peltomme ei suosinut kasvisten kasvatusta (vaikka yritimme kyllä) eikä eläminen isossa perheessä, jossa valtaosa ihmisistä halusi syödä vain samoja ruokia viikosta toiseen, kannustanut mihinkään valtaviin kulinaristisiin suorituksiin. Niinpä tyydyin lähinnä fiilistelemään ja fantasioimaan ajasta, jolloin voisin perustaa oman kasvimaan, säilöä poimimiani sieniä ja marjoja niin paljon kuin sielu sietää ja itse päättää mitä keittiössä kokattaisiin.

Eilen tajusin, että se aika on vihdoin ja viimein koittanut! Palattuani sienimetsältä poimin äidin takapihalle pudonneet omenat, joiden tiesin muuten jäävän käyttämättä. Eilen perkasin, keitin kokoon ja pakastin sieniä. Tänään vuorossa on omenahillon tekeminen ja omenoiden pakastus.

Mietin miten voisin alkaa kasvattaa kotonamme enemmän yrttejä ja salaatteja ja kävin jo mittaamassa mihin kohtaa asuntoomme kuuluvalle puutarhapläntille voisin laittaa korotetun viljelylaatikon (että kasvit saisivat tarpeeksi valoa). Aloin miettiä vakavissani marjapuskien istuttamista äidin takapihalle (en tosin vielä kysynyt äidiltä lupaa) ja selvitin alustavasti että puutarhaplänttimme valloittaneet putkikasvit ovat todellakin syötäviä vuohenputkia (jotka ensi keväänä joutuvat parempiin suihin, hähähää!).

Lisää nautintoa ruoasta

Tajuan nauttivani niin hulluna kokkaamisesta ja sienestämisestä siksi, että siihen liityy sellaisia ajatuksia kuten:

“Olen ehtoisa emäntä.”

“Toteutan lapsuuteni unelmaa.”

“Ihanaa ruokkia perhettä.”

“Jee, ilmaista ruokaa!”

“Oi, tästä tulee niiiiiin hyvää!”

“Hahaaa! Mä olen todella hyvä ruoanlaittaja!”

Samalla siihen liittyy muistoja kaikilta näiltä vuosilta, kun olen kehittänyt kokkaustaitojani. Minulla on ollut lapsuuden ja nuoruuden leivontakauden jälkeen mm. lihottavien erikoisherkkujen kausi, porsaan sisäfileen ja ranskalaisen ruskeakastikkeen kausi, useampia tuorepastakausia, pitkä terveellisen ja laihduttavan ruoan kausi ja kotoisan lohturuoan kausi.

Ajatus siitä, että nautinto tulee kokkaamiselle antamistani merkityksistä ja muistoistani ei haittaa. Päinvastoin! Se antaa minulle luvan uppoutua ilman huonoa omaatuntoa niin intohimoisesti ruoan ihmeelliseen maailmaan kuin minua huvittaa.

Nyt minulla on iltalukemisena iPadilla Harold McGeen aivan loistava ruoan historiaa, kemiaa ja valmistusta käsittelevä kirja On Food and Cooking: Science and Lore of the Kitchen.

Eilen ajaessani maalle keräämään sieniä kuuntelin Paul Stametsin Ted-puhetta kuudesta tavasta, jolla sienet voivat pelastaa maailman, jolloin sieniä kerätessäni tunsin entistä suurempaa arvostusta näitä ihmeellisiä kasveja kohtaan.

Paul Bloomin puheen myötä ymmärrän myös sen, miksi lähiruoan ostaminen ja torilla, kauppahallissa ja pienissä erikoisruokakaupoissa shoppaaminen tuntuu niin hyvältä. Yhtäkkiä hankkimani ruoka ei ole enää kasvotonta bulkkiruokaa vaan ostamaani ruokaan liittyy jokin tarina.

Viime keskiviikkona maalaistentorilta ostamani luomu-emmerjauho tuntuu erityiseltä, koska ostin sen suoraan viljan viljelijältä, jolta myös kuulin koko jauhosta ensimmäistä kertaa.

Ja sitä aiemmin ostamani lammas maistui osaltaan ehkä niin hyvältä, koska tiesin että kaupan omistaja oli itse teurastanut sen. Samoin eilisillan sienileipä oli erityisen herkullista, koska siihen liittyi niin paljon hyviä ajatuksia: sienien itse poimiminen, muistot lapsuudessani tekemistäni sienileivistä ja uudistetun keittiöni fiilistely.

Lastani näyttää kiinnostavan kovasti, mitä äiti puuhaa keittiössä. Söin viime keväänä ensimmäisen kerran jonkun veljeni kokkaamaa ruokaa, vaikka olen itse laittanut heille ruokaa jo yli 30 vuotta. En aio odottaa yhtä kauan omien poikieni kanssa. Niinpä olen nyt ottanut reippaasti kohta kolmevuotiaan poikani mukaan kokkaamiseen.

Viimeisen viikon aikana esikoisemme on saanut jo toimia virallisena pastakoneen pyörittäjänä (ja ollut siinä ihan oikeasti suureksi avuksi), jauhelihakastikkeen sekoittajana (vähemmän avuliaasti) ja sienen puhdistajana (lähinnä näön vuoksi ja omaksi ja äidin huviksi).

Minua ilahduttaa ajatus siitä, että näin tarjoan jo pienestä pitäen lapselleni mahdollisuuden saada aivan erityistä nautintoa jostain sellaisesta asiasta, joka tulee väistämättä kuulumaan hänen jokaiseen päiväänsä koko hänen loppuelämänsä ajan.

Mistä sinä nautit? Mitkä asiat vetävät sinua puoleesi tai herättävät sinun uteliaisuutesi?

Tavoitteet ovat turhia

Yksi jännittävä asia, joka inhimillisen kokemuksen ymmärtämisestä voi seurata on sen näkeminen, että tavoitteet ovat järjettömiä. Tai tarkemmin sanoittuna tavoitteet, joiden takana on salainen ajatus: “sitten kun olen saavuttanut tavoitteeni…”

Voit kokea täyttä onnea, rakkautta, hyvää oloa, itsearvostusta, vahvuutta, hyvää mieltä, levollisuutta, vaurautta, turvallisuuden tunnetta  ja mielenrauhaa tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.

Tämä on fakta — ei vain hurahtaneen naisen hulluttelua. Se perustuu sille faktalle, että tunnet joka hetki vain oman ajattelusi. Sillä hetkellä kun näet, että tyytymättömyyden tunne on seurausta omista ajatuksistasi — ei niinkään siitä, mitä juuri tällä sekunnilla tapahtuu — se menettää voimansa.

Olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, jossain päin maailmaa on joku, joka tuntee vastaavissa tai vaikeammissakin olosuhteissa hyvää oloa. Ja jos tarkkoja ollaan: todennäköisesti sinäkin koet hyvää oloa — ehkä jopa päivittäin — jo nykyisissä olosuhteissasi.

Ongelmanasi on vain se, että et kiinnitä siihen huomiota tai anna sille painoarvoa, vaan oletat että kurja fiilis on perustilasi ja onni vain ohimenevää harhaa. Sori, asia on ihan päinvastoin.

Miksi tavoittelet mitä tavoittelet?

Katso omia tavoitelistojasi. Näe itsesi sielusi silmin tilanteessa, jossa olet juuri saavuttanut tavoitteesi. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet? Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi jotenkin onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi, rakastetummaksi, arvostetummaksi, menestyneemmäksi tai paremmaksi ihmiseksi kuin mitä olet tänään?

Kuinka moni tavoitteistasi on tällainen “sitten kun…” -tavoite. Huomaatko miten ajatus “sitten kun…” saa tämän hetken tuntumaan jotenkin vajavaiselta tai vähemmältä?

Tavoitteet ovat turhia. Uskotellessamme itsellemme ja muille että meillä pitää olla tavoitteita, kerromme rivien välissä että meiltä puuttuu jotain ja meidän on hankittava se tai muuten olemme tuomittuja elämään puutteessa koko elämämme.

Kun kysyn ihmisiltä mitä he haluaisivat tehdä, jos he tietäisivät että he voivat olla jo tänään ja näissä nykyisissä olosuhteissa täydellisen onnellisia ja tuntea suurta rakkautta ja hyvää oloa, yleisin vastaus on “en mitään”.

He ovat väärässä.

Se, ettei meillä ole tavoitteita, ei tarkoita sitä, että jäämme lepäämään laakereillamme.

Se tarkoittaa sitä, että silloin päästämme vapaaksi synnynnäisen luovuutemme, uteliaisuutemme sekä oppimisen ja tekemisen halumme.

Katso pieniä lapsia. He eivät tavoittele mitään ollakseen onnellisia, arvostettuja, menestyneitä tms. Silti he ovat koko ajan liikkessä: tutkimassa, luomassa, oppimassa ja ymmärtämässä. He tekevät asioita nähdäkseen pystyykö ne tekemään. He luovat asioita koska he voivat luoda niitä.

Minulla ei ole enää mitään tavoitteita. Silti työskentelen pitkäjänteisesti eräiden projektien kimpussa. Miksi?

Koska minulla on visioita. Ja monet visioistani saattavat näyttää ulkopuolisesta jopa isommalta kuin aiemmat tavoitteeni.

Mikä erottaa tavoitteet visioista?

Sillä millä nimellä kutsut projektiasi ei oikeasti ole väliä. Edes sillä, mikä projektisi on, ei ole väliä. Vain se on olennaista, mistä fiiliksestä käsin toteutat projektiasi.

Kahdella ihmisellä voi olla täsmälleen samanlainen hanke, jota he molemmat kutsuvat vaikkapa unelmaksi, mutta se, mitä he kokevat hankkeen alussa, aikana ja toteuduttua voi olla kuin toiselta planeetalta, koska toinen lähti toteuttamaan sitä voidakseen paremmin ja toinen siksi, että voi jo hyvin, mutta oli utelias näkemään miten voi toteuttaa hankkeen.

Tavoitetta tavoitellessasi lopputulos on lopulta tärkeämpää kuin tekeminen.

Teet asioita jotta sinulla olisi parempi olla. Jos et saavuta tavoitetta tai tavoitteen saavuttaminen hidastuu, se on kamala asia, koska se tarkoittaa että joudut odottamaan entistä kauemmin onnea.

Tavoitteen asettaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Tunnet että elämästäsi puuttuu jotain — tai saatat jopa tuntea suoraan itsesi tyytymättömäksi tai kokea etteivät muut arvosta tai kunnioita sinua.
  2. Mietit mikä voisi saada sinut tuntemaan toisella tavalla.
  3. Katsot muita ihmisiä, jotka näyttävät nauttivan onnesta, rakkaudesta, ihailusta, menestyksestä, turvallisuudentunteista, itsevarmuudesta jne.
  4. Yrität päätellä mikä heidän elämässään oleva asia — jokin mitä he omistavat tai tekevät — luo kaipaamasi tunteen.
  5. Alat tavoitella ko. asiaa voidaksesi kokea saman tunteen.
Joskus kuvio voi alkaa myös niin päin, että olet ihan OK oman elämäsi kanssa, kunnes alhaisessa mielentilassa tulet verranneeksi elämääsi jonkun toisen elämään, joka sillä hetkellä näyttää jotenkin paremmalta. Niinpä lähdet tavoittelemaan hänen elämäänsä olettaen sen tekevän sinut onnellisemmaksi tms.

Visiossa tärkeintä on luominen.

Saat vision ja lähdet uteliaana katsomaan miten sen voisi toteuttaa. Visoiden toteuttaminen tuntuu pikemminkin leikiltä, vaikka välillä voit joutua tekemään paljonkin töitä niiden eteen tai pähkäilemään pitkään jonkin kinkkisemmän kohdan kanssa.

Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen visiosi, mutta se ei ei haittaa, koska luova prosessi on tärkeämpi kuin alkuperäisestä visiosta kiinni pitäminen.

Joskus visioiden toteuttaminen voi jäädä kesken — kunnes vuosia myöhemmin se palaa mieleesi ja keksit kokeilla voisitko saada sen vietyä loppuun nykyisillä tiedoillasi ja taidoillasi.

Vision seuraaminen menee kärjistetysti näin:

  1. Jokin asia herättää uteliaisuutesi tai alat miettiä miten jonkin käytännön ongelman voisi ratkaista — tai sitten et tee mitään erityistä, kun mieleesi juolahtaa idea tai useita ideoita siitä, miten jonkin asian voisi tehdä toisin kuin ennen tai mikä olisi kiinnostavaa tai kivaa.
  2. Haluat nähdä miten homma onnistuisi käytännössä tai pystytkö sinä tekemään sen.
  3. Voi olla että fiilistelet pitkäänkin visiollasi, ennen kuin tartut toimeen — ja joskus pelkkä fiilistely riittää.
  4. Näet ensimmäiset askeleet kohti vision toteuttamista ja otat ne koska se tuntuu oikealta, kiinnostavalta tai hauskalta.

Minulla on visio(ita)

Visio stressittömästä Suomesta tuli äkkiarvaamatta kun kävelin kadulla ja mieleeni juolahti opettajani Robin Charbitin kommentti “kuka tahansa voi oppia tämän, jos teet siitä hänelle relevanttia ja konkreettista.”

Yhtäkkiä näin miten tämän ymmärryksen voisi opettaa koko Suomelle ja ajatus sen toteuttamisesta tuntui — ja tuntuu yhä — jotenkin oikealta, helpolta ja selkeältä. Ei hienolta, ei erikoiselta, ei edes upealta — vain oikealta. Samalla tavalla kun tuntuu oikealta neuvoa eksyneitä turisteja, avata ovi muille tai auttaa naapureita.

Visio keittiöuudistuksesta, jota olen tehnyt viimeisen parin viikon ajan, lähti siitä, että tajusin ajattelevani “sitten kun mulla on keittiö, alan panostaa ruoanlaittoon” . Bongattuani oman sitkuiluni, tajusin että suurin käytännön este kokkausinnolleni on tiskikoneen puute ja yhtäkkiä näin, miten voin hankkia tiskikoneen jo nyt ilman isoa keittiöremonttia.

Saatuani tiskikoneen asennettua sain vielä suuremman vision siitä, miten muutan keittiötä toimivammaksi ilman varsinaista keittiöremonttia. Siltä seisomalta aloin toteuttaa visiota siirtämällä jääkaappia, pistämällä miehen vaihtamaan kaverinsa kanssa keittiön pöydän työhuoneellani olevaan pöytään ja hakemalla Ikeasta hyllyn ja työtaso-hyllykön uutta leipomisnurkkaani varten (kirjoituksen alussa kuvassa).

Nyt täällä on äidiltä etukäteis-synttäri- ja joululahjana saatu jääkaappi-pakastin, huuto.net:issä vahingossa omalta serkultani huutamani Herb:ie sisäpuutarha, äidiltäni haettu vanha pastakoneeni, kirppiksiltä hommattuja lisävarusteita ja Kierrätyskeskuksesta haetut kaksi tuolia. Lopputulos: alkuperäistä visiotani kotoisampi ja toimivampi keittiö, jossa koko perhe viihtyy, jossa on helppo kokata ja leipoa  ja jonne on kiva kutsua ihmisiä kylään.

En ole yhtään sen onnellisempi kuin ennen uudistusta. Vaikka keittiömme on toimivampi ja viityisämpi, kokonaisuutena arvioiden elämäni ei ole parempaa kuin pari viikkoa sitten. Se on vain uudella tavalla kivaa ja innostavaa.

Pari viikkoa sitten innostukseni ja inspiraationi suuntautui nettisivujen tekemisen opiskeluun ja sitä sivuavien teorioiden lukemiseen. Viimeisen kahden viikon ajan olen ollut fiiliksissä toteuttamassa visiotani keittiöstä. Nyt toteutan iloani ja inspiraatiotani mm. kokkaamalla.

Samaan aikaan tässä rinnalla on kulkenut koko ajan ne innostuneet ja iloiset ajatukset, jotka liittyvät tämän sivuston päivittämiseen ja se mielihyvän tunne, joka suuntautuu Kolme prinsiippiä -virtuaalikurssin tekemiseen.

Jos vertaan elämääni vuoden takaiseen tilanteeseen, koen kyllä minuuteissa mitattuna enemmän onnea ja hyvää oloa kuin tuolloin, mutta se ei johdu paremmista puitteista, koska keittiöuudistusta ja raskautta lukuunottamatta kaikki on ennallaan.

Se ei johdu edes asioista, joita teen, vaan ihan vain ymmärryksestä, jonka ansiosta en ota huonoja hetkiä niin vakavasti, saati pitkitä omaa kurjuutta turhaan tekemällä alhaisesta mielentilasta ongelmaa.

Ja kun en rajoita hyvää oloani omilla ajatuksillani (“en voi olla onnellinen ennen kuin…”; “sitten vasta olenkin onnellinen…”), sisäsyntyinen hyvinvointini, onnellisuuteni ja rakkauteni saa virrata vapaasti.

Mitä sinä haluaisit luoda, jos antaisit itsesi olla jo tänään täysin onnellinen?

Mitä pelko oikeasti on ja miksei oikeasti ole mitään pelättävää?

“Mitä sä oikein hörötät siellä?” mieheni huikkasi olohuoneesta.

“Näitä NLP-sivustoja,” vastasin keittiöstä. Kävelin yhä naureskellen miehen luo. “Jotenkin niin liikuttavaa ja surkuhupaisaa, miten nämä ihmiset ihan tosissaan luulevat, että meidän pitää oppia paremmin vaikuttamaan muihin ja muuttaa niiden käytöstä ja tunteita. Tai ylipäätään kontrolloida yhtään mitään, buhahahhaahaa!”

Vuosi sitten en olisi nauranut. Silloin minäkin olisin halunnut oppia lukemaan toisia paremmin ja varmistamaan, että viestini menee perille. Silloin minäkin halusin kontrolloida omia tunteitani ja hallita käytöstäni. Silloin minäkin elin jatkuvan pelon vallassa, vaikken edes tajunnut pelkääväni.

Nyt näen kristallinkirkkaasti, että maailma on hyvä paikka. Missään ajatuksissani tai tunteissani ei ole sinällään mitään väärää. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita. Kun en tee niistä ongelmaa, ne eivät ongelma.

Kaikki tunteeni ovat minussa ja syntyvät minussa, eikä minun siksi tarvitse saada muita käyttäytymään tai tuntemaan haluamallani tavalla voidakseni itse tuntea onnea, rakkautta tai hyvää oloa.

Näen myös kristallinkirkkaasti, miten juuri se, että yritämme kontrolloida tunteitamme, ajatuksiamme tai muita ihmisiä estää meitä näkemästä totuuden itsestämme:

Että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Että meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon heti kun annamme sille tilaisuuden.

Että meillä on sisäinen viisaus, joka ohjaa meidät automaattisesti tekemään elämää edistäviä ratkaisuja ja olemaan rakastavia ja oikeudenmukaisia muita kohtaan.

Että voimme tuntea täyttä onnea milloin tahansa olosuhteista riippumatta ja että meidän ei tarvitse mitenkään kehittää luovuuttamme — riittää, että näemme totuuden itsestämme.

Eniten minua nauratti NLP:tä opettavien tahojen sivuilla se, miten vilpittömästi ko. tahot uskoivat auttavansa ihmisiä pääsemään eroon peloistaan — vaikka juuri markkinoimalla ajatusta, että meidän pitää päästä eroon “rajoittavista peloista” he tekevät keksitystä pelosta todellisempaa!

Todellinen pelko vs. keksitty pelko

Kaikki pelko syntyy tasan yhdellä tavalla: ajattelemalla.

Ilman ajatusta siitä, että sinua kohti juokseva harmaakarhu on vihainen ja voi syödä sinut, et voi tuntea pelkoa. Ilman ajatusta: “Esitykseni menee pieleen ja muut nauravat minulle”, et voi pelätä esiintymistä. Ilman ajatusta rakkaasi kuolemasta et voi pelätä hänen kuolemaansa.

Ilman ajatusta ei ole pelkoa.

Ihmismieltä ei ole alunperin suunniteltu sellaisiin turvallisiin pullamössö-olosuhteisiin, jossa me elämme. Pelko on tarkoitettu suojamekanismiksi olosuhteisiin, jossa elämme jatkuvassa hengenvaarassa. Ympäristössä, jossa joku voi hetkellä millä tahansa hyökätä kimppuusi ja raiskata, pahoinpidellä tai tappaa sinut tai läheisesi. Me länsimaalaiset unohdamme, että aika moni ihminen elää tälläkin hetkellä sellaisessa maailmassa.

Niissä olosuhteissa ihmiset oppivat pienestä pitäen erottamaan todellisen pelon kuvitellusta pelosta.

Koemme todellista pelkoa silloin, kun olemme välittömässä hengenvaarassa.

Kaikki muu pelko on kuviteltua pelkoa.

Koska viimeksi sinä olit välittömässä hengenvaarassa? Minä olen ollut sellaisessa oikeastaan vain kerran elämässäni.

Loppiaisena 2009 lähdin typeryyksissäni ajamaan yliväsyneenä Haarajoelta Helsinkiin. Huomasin kyllä olevani väsynyt, mutta oletin selviäväni puolen tunnin matkasta kunnialla. En selvinnyt.

Ajoin ohituskaistaa, koska yritin päästä nopeasti kotiin. Koivukylän kohdalla nuokahdin hetkeksi rattiin. Säpsähdin samantien hereille, kun autoni alkoi täristä ajettuani penkalle. Tein paniikissa korjausliikkeen, jonka ansiosta auto lähti liukkaalla tiellä heittelemään holtittomasti toiseen suuntaan.

Heti menetettyäni auton hallinnan karjaisin vain “enkelit, auttakaa”. Sitten kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa — ja kuitenkin salamannopeasti. Auto pyöri kolmen kaistan läpi tien toiselle puolelle ja jatkoi matkaa kyljellään ja perä edellä tienpiennarta pitkin kohti Helsinkiä. Minä suojasin kädellä kasvojani, kun kuljettajan puolen hajonneesta sivuikkunasta lensi autoon havuja ja hiekkaa… Sitten auto pysähtyi ja tömähti  takaisin neljälle renkaalle.

Istuin hetken tyrmistyneenä paikallani. Sitten pyörittelin niskojani, liikutin jalkojani, kokeilin kasvojani ja havaitsin olevani täysin ehjin nahoin. Hyppäsin autosta ja kiersin sen nähdäkseni autolle tulleet vauriot. Kuljettajan puolen etuikkuna oli rikki, sivupeili lentänyt ties minne ja auton toinen kylki kuin perunapelto, mutta muuten kaikki oli OK.

Totesin helpottuneena, ettei missään näkynyt merkkiä siitä, että tieltä ajautumiseni olisi aiheuttanut muita kolareita. Pieni ihme siihen nähden, että iltakuuden aikaan Lahden moottoritiellä oli vielä paluuruuhka. Paikalle rientäneet kauhistuneet ihmiset komensivat minut takaisin autoon odottamaan ambulanssia.

Itku tuli vasta kun soitin miehelle ja vanhemmille kertoakseni mitä oli tapahtunut.

Aina kun ajan paikan ohi kiitän jotain korkeampaa voimaa siitä, että minä ja kanssa-autoilijat selvisimme tapahtumasta yhtenä kappaleena.

Sen lisäksi olen muutaman kerran elämässäni ollut tilanteessa, jossa ajatus kuolemasta kävi mielessä, mutten ollut todellisessa vaarassa: roikkuessani pillastuneen hevosen selässä ja eksyttyäni Thaimaassa keskelle ei-mitään ilman vettä ja ruokaa.

Vaikka olen ollut oikeassa hengenvaarassa vain kerran, olen kokenut elämässäni määrättömästi pelon tunteita. Tällöin minua on pelottanut vahva mielikuva kuvitellusta tulevaisuuden tapahtumasta: läheisen kuolemasta, henkilökohtaisesta konkurssista, vakavasta sairaudesta, itseni nolaamisesta tai hylätyksi tulemisesta.

Vaikka pelko on tuntunut todelliselta, se on ollut täysin keksittyä. Käytännössä aina pelko on ollut myös turhaa, vaikka osa pelkäämistäni tapahtumista on tapahtunut. Miksi? Koska en ole oikeasti pelännyt tulevaa tapahtumaa, vaan tunteita, joita olettanut sen herättävän.

Pelkäät vain omia tunteitasi

Mikäli et ole akuutissa hengenvaarassa, jossa et ehdi juuri miettiä mitään, todellinen pelkosi ei ole hengenmenetys vaan tunteet, joita uskot tulevan tapahtuman herättävän.

Testaa jos et usko:

Mieti jotain asiaa, jota pelkäät. Kuvittele, että yhtäkkiä olisit täysin kyvytön tuntemaan yhtään mitään — edes pelkoa siitä ettet tunne mitään. Miltä asia nyt näyttää?

Pelkäätkö kuolemaa? Minä pelkään aina silloin tällöin. Mutta en pelkää sitä, että elämäni loppuu vaan sitä, mitä tunteita uskon oman kuolevani herättävän minussa ja muissa.

Kun kuvittelen oman kuolemani, kuvittelen itseni joko hetkeä ennen kuolemaa tiedostamassa että “nyt mä kuolen” ja sitten tuntemassa voimakasta surua ja ahdistusta siitä, että elämä on ohi. Kuvittelen itseni henkenä kuoleman jälkeen katsomassa surevia omaisiani ja olevani pahoillani heidän puolestaan. Kuvittelen itseni ikuisuuden ajan mustassa tyhjyydessä ajattelemassa “no tässäkö tämä nyt oli”.

Hassuinta tässä on se, etten voi mitenkään tietää mitä kuolemani hetkellä ja jälkeen tapahtuu. Ehkä kuolema tulee niin yllättäen, etten ehdi tajuta kuolevani. Ehkä kuoleman hetkellä tietoisuuteni ja ajatteluni lakkaa, jolloin en voi tuntea tai kokea yhtään mitään — en edes sitä, etten koe ja tunne mitään. Ehkä sieluni siirtyy johonkin henkimaailmaan, jossa se näkee tässä kaikessa jonkin isomman pointin ja sitä kautta näkee myös sen, ettei missään ole mitään pelättävää. En tiedä.

Mutta sen tiedän, etten minä pelkää kuolemaa. Minä pelkään mahdollisia tulevia tunnetiloja.

Sinä et tarvitse muilta mitään

Kaikkein eniten minua naurattivat NLP:tä opettavien tahojen myyntipuheet “toisiin vaikuttamisesta” ja “toisten tunteiden ja käytöksen muuttamisesta — jopa heidän huomaamattaan” eli suomeksi sanottuna toisten manipuloinnista. 

Hetkinen.

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että joku opettelee tekniikoita, joilla hän voi vaikuttaa sinuun ja muuttaa tunteitasi ja käytöstäsi, ehkä jopa huomaamattasi?

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että keskustelet jonkun sellaisen kanssa, joka yrittää “hypnoottisella puheellaan” saada sinut taipumaan hänen kannalleen? Tai luoda sinuun paremman suhteen käyttämällä jollain kurssilla oppimiaan tekniikoita?

Buahaahhaaaaa! Minua ajatus naurattaa ihan hulluna!

Voi hyvät hyssyrät.

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin sinut itsensä ja maailman kanssa? Joka on niin täynnä rakkautta ja hyvää oloa, ettei hän koe tarvitsevansa keneltäkään mitään?

Vertaa tätä ihmistä ihmiseen, joka haluaa niin epätoivoisesti saada sinulta jotain, että menee kurssille oppiakseen miten voi taivuttaa sinut paremmin tahtoonsa.

Kumman sinä otat mieluummin ystäväksesi? Entä puolisoksesi?

Kumpi ihminen sinä haluaisit olla?

SHOKKIPALJASTUS: Siitä riippuen missä mielentilassa tietyllä hetkellä olet, sinä voit olla kumpikin heistä.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava

Moni olettaa virheellisesti että hän on ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa. Kun tietää miten paljon ajatuksemme ja mielialamme vaihtelevat, ei ole mikään ihme, että nämä ihmiset kokevat etteivät tiedä kuka he ovat. Aika skitsofreeninen lähestymistapa siis, eikä edes totta.

Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Testaa jos et usko:

Ensimmäinen esimerkki

Kuvittele että yhtäkkiä aikakoneella viereesi tuodaan vastasyntynyt sinä, 2-vuotias sinä, 8-vuotias sinä, 14-vuotias sinä, 20-vuotias sinä, 30-vuotias sinä jne. He kaikki näyttävät hieman erilaisilta — osa todella erilaisilta.

Kuvittele, että voimme kuulla ja nähdä heidän ajatuksensa. Heidän ajatuksensa kuulostaisivat todella erilaisilta — jopa silloin kun he ajattelisivat samaa asiaa.

Siitä huolimatta heissä olisi jokin hassu “samuus”, josta tietäisit että kysesssä on sama ihminen. Se samuus on sinä — ajatukset, tunteet ja toiminta ovat jotain mitä sinä teet ja koet.

Toinen esimerkki

Oletko koskaan tavannut vuosien jälkeen ihmistä, jonka tunsit esimerkiksi lapsena tai nuorena? Elämäntilanteenne ja maailmankuvanne voi olla muuttunut paljonkin, mutta siitä huolimatta ihmisessä on jotain tuttua.

Ajatuksesi määrittävät tunteesi ja sitä kautta toimintasi.

Ajatuksesi ja tunteesi voivat vaihdella todella rajusti jopa muutaman minuutin sisällä siitä riippuen, miten alhaisessa tai korkeassa mielentilassa olet eli miten kirkasta tai sumeaa ajattelusi on.

Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin olemme rentoja, rauhallisia ja levollisia ja näemme elämämme tai ainakin jonkin asian todella kirkkaasti ja selkeästi. Usein nämä hetket tuntuvat tulevan ns. puskan takaa — ilman, että teemme yhtään mitään erityistä. Ja juuri se, että pääsemme tähän tilaan nimenomaan tekemättä yhtään mitään kertoo siitä, että se on meidän perustilamme.

Samalla lailla kuin veden pinta tyyntyy, jos se jätetään rauhaan, myös oma mielemme tyyntyy, kun annamme ajatustemme ja tunteidemme olla rauhassa.

Näinä kirkkauden hetkinä emme koe tarvitsevamme mitään, vaan kaikki on tässä. Meillä on tunne, että vaikkeivät asiat mene niin kuin mieluiten toivoisimme niiden menevän, missään ei sinällään ole mitään vikaa. Näemme, että olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Niinpä pystymme olemaan ns. oma itsemme.

Niissä hetkissä näemme, ettemme tarvitse mitään typeriä tekniikoita tai systeemejä vaikuttaaksemme toisiin ihmisiin, koska näemme ettei meidän onnellisuutemme tai rakastettavuutemme ole kiinni heidän tekemisistään. Niinpä pystymme tuntemaan heitä kohtaan täyttä rakkautta ilman sääntöjä, ehtoja ja vaatimuksia.

Sitä rakkautta, jota vanhemmat saattavat tuntea lastaan kohtaan ilman mitään erityistä syytä. Sitä rakkautta, jota pienet lapset tuntevat usein vanhempiaan kohtaan. Tai mitä tunnemme omia lemmikkieläimiämme kohtaan, vaikkeivat nämä tee mitään erityistä.

Kävin äsken makuuhuoneessa, jossa mieheni ja lapseni nukkuu. Sillä hetkellä he eivät tehneet mitään. Siitä huolimatta tunsin niin valtavaa rakkautta heitä kohtaan, että silmiini nousi kyyneleet. He eivät tehneet tunnetta. Edes heidän näkemisensä ei tehnyt tunnetta. Se, että ajattelin sillä hetkellä miten valtavasti rakastin heitä sai minut kokemaan valtavaa rakkautta heitä kohtaan.

Meillä kaikilla on myös hetkiä, jolloin alhaisiin ajatuksiin sotkeutuneena emme näe totuutta itsestämme ja muista.

Niinä hetkinä harhaudumme ajattelemaan, että meissä on jotain vikaa tai että meiltä puuttuu jotain. Kuvittelemme että “se jokin” on saatava itsemme ulkopuolelta — vaikka sitten väkisin manipuloimalla, juonimalla tai hypnoottisesti puhumalla.

Näissä hetkissä olemme keksityn pelon vallassa. Katsomme päämme sisäistä kauhuleffaa luullen sen olevan totta.

Onneksi nämä hetket ovat poikkeustilanteita, jotka menevät itsestään ohi. Mitä selkeämmin näemme, että tunnemme todellakin vain omat ajatuksemme — emmekä ole omat ajatuksemme, sitä nopeammin poikkeustila menee ohi.

Tähän ei tarvita mitään tekniikkaa, vain yksi isompi oivallus, joka näyttää sinulle totuuden elämästä ja itsestäsi.

Totuus naurattaa

Tällä hetkellä, kun olen korkeassa mielentilassa, näen kristallinkirkkaasti miten me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Minua huvittaa se, miten välillä menemme mukaan alhaisen mielentilan ajatteluun luullen että todellisuus “pakottaa” meidät tuntemaan mitä tunnemme.

Sellaisia höpsyköitä me kaikki välillä olemme. Erehtyminen on osa ihmisyyttä. Ja niin ovat kaikki tunteetkin — myös ne hetkittäin raskailta ja kireiltä tuntuvat.

Onneksi missään tunteissa ei ole mitään pahaa tai vaarallista, koska ne kertovat vain ajattelustamme, eivät todellisuudesta.

Minua naurattavat ihmiset, joiden näen pyörivän alhaisen ajattelun tilassa etsimässä tapoja “tulla paremmaksi ihmiseksi“, “tulla onnellisemmaksi”, “tulla luovemmaksi”.Se on minusta yhtä hassua, kuin jos he pyörisivät ympäriinsä etsien omaa nenäänsä. 

Voi kullanmurut!

Tunnen valtavaa rakkautta ja lempeyttä niitä ihmisiä kohtaan, jotka ihan tosissaan uskovat, että he ja muut tarvitsevat jotain tekniikoita, strategioita, metodeja tai salaista tietoa voidatakseen kohdata toisen ihmisen “oikein” ja saadakseen tältä onnea, rakkautta, hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta tai edes rahaa.

Ja miksi he haluavat sitä rahaa niin paljon, että opiskelevat manipuloimaan muita sen sijaan että luottaisivat omaan työhönsä ja tuotteeseensa ja lisäarvoon, jota se muille tuo? Koska he luulevat että he tarvitsevat rahaa voidakseen kokea onnen, arvostuksen, menestyksen ja rakkauden tunteita.

Voi rakkaat ihmislapset!

Katsot vain kauhuleffaa

Kuvittele, että katsot kauhuleffaa ja eläydyt elokuvaan niin täysillä, että unohdat katsovasi kauhuleffaa. Haluatko että joku tulee siinä tilanteessa opettamaan sinulle tekniikoita, joilla voit hallita kauhuasi — vai olisiko ehkä sittenkin fiksumpaa, että joku muistuttaa sinua siitä, että katsot kauhuleffaa?

Eräät tuntemani NLP-opettajat luulevat että he ovat opettamassa ihmisille, että nämä katsovat kauhuleffaa. Mutta jos joku katsoo kauhuleffaa eikä hänen pelkonsa ole todellista, miksi hänen pitäisi lähteä muuttamaan tai poistamaan kokemaansa tunnetta?

Ei tunne ole ongelma vaan se, että oletamme tunteen kertovan jotain meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Aina kun annamme tavalla tai toisella ymmärtää että jostain kannattaa hankkiutua eroon, väitämme, että siinä on jotain väärää, huonoa, vaarallista tai haitallista.

Mieti itse: koska viimeksi olet halunnut päästä eroon jostain, mitä pidit hyvänä? Miten paljon sinun mielestäsi kannattaa nähdä vaivaa päästäkseen eroon jostain, joka on ok, vaikkei välttämättä ykköslempijuttusi?

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteissa ei itsessään ole mitään pahaa. Joskus jopa haluamme tuntea niitä. Siksi lapset tykkäävät kertoa kummitustarinoita. Siksi katsomme kauhuelokuvia, thrillereitä ja toimintaelokuvia. Siksi ostamme lehtiä, jotka kertovat kauheista ihmiskohtaloista. Siksi kertaamme työpaikan kahvitunneilla ja kavereiden kanssa puhelimessa tuttujen ja tutuntuttujen kovia kokemuksia. Siksi palaamme muistoissamme menneisyyden kauhun hetkiin ajatellen “onneksi se on nyt ohi”.

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteet tuovat elämään lisää sävyjä ja rikkautta. Koemme ne ongelmiksi vain sillä hetkellä, kun luulemme että jokin itsemme ulkopuolinen asia pakottaa meidät kokemaan niitä.

Sillä hetkellä kun näemme, että tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme, pelosta, ahdistuksesta ja jännityksestä tulee vain yksi tunne muiden joukossa — tunne, joka menee kohta ohi, kun ajatuksemme taas vaihtuvat.

Haluatko herätä painajaisesta?

Tunnen täyttä onnea, rauhaa ja rakkautta, vaikka kukaan muu ei ikinä tajuaisi sitä, mitä tässä yritän näyttää.

Minulle riittää henkilökohtaisesti se, että näen muiden olevan OK ja näkevän vain painajaista, josta he säpsähtävät aika ajoin hereille, vaikka painajaista nähdessään he itse uskovat elävänsä helvetissä.

Mutta tämä ymmärrys, josta käsin katson maailmaa ja muita, tuo mukanaan hassun ilmiön.

Koska minun ei tarvitse tehdä mitään ollakseni onnellinen, rakastettu ja hyväksytty, yhtäkkiä käytössäni on valtavasti aikaa, energiaa ja aivokapasiteettia. Yhtäkkiä näen hyvin selkeästi mikä edistää elämää suuressa mittakaavassa ja mikä ei.

Näen, että on oikein edistää elämää siitä huolimatta, ettei minun onneni riipu mistään mitä teen.

Jos olisin kuullut jonkun sanovan näin vuosi sitten, en olisi pystynyt samaistumaan siihen, mitä hän sanoo. Enkä samaistunutkaan — olen ennen aina olettanut, että pyyteettömästi elämää edistävillä ihmisillä on ollut salainen motiivi saada näin itselleen enemmän onnea, hyväksyntää, mainetta ja kunniaa.

Nyt ajatus tuntuu todella hassulta.

Minä näen, että on oikein herätellä ihmisiä tähän ymmärrykseen.

Se, että jokin on oikein, ei välttämättä tunnu hyvältä tai hienolta — se tuntuu vain oikealta. Samalla tavalla kuin tuntuu oikealta sanoa että sukunimeni on Manninen ja väärältä sano että se on Smith.

Näen, että Suomella, ihmiskunnalla ja maapallolla olisi käyttöä ihmisille, jotka näkevät kirkkaasti sen, että me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia.

Että meillä kaikilla on jo käytössämme valtava viisaus ja luovuus, ääretön rakkaus ja hyvin selkeä oikeudentaju.

Että elämä on oikeasti henkisesti kevyttä ja helppoa — paitsi niinä hetkinä, jolloin menemme mukaan alhaiseen ajatteluumme emmekä huomaa että tunnemme vain ajatuksemme.

Että ei ole mitään pelättävää. Että pahinta mitä meille voi tapahtua on oma ajatuksemme, mutta sekin vaihtuu pian uuteen.

Haluatko sinä herätä painajaisesta? Haluatko alkaa edistää elämää tavalla, joka sinusta tuntuu oikealta?

Ei hyvältä, ihmeelliseltä tai hienolta — pelkästään oikealta.

Et tarvitse heräämiseen lisää tekniikoita, teorioita, strategioita. Et tarvitse terapiaa. Et tarvitse hypnoottista puhetta ja mielikuvien muuttamista. Et tarvitse muistojen pyyhkimistä. Et tarvitse menneissä elämissä käymistä. Et tarvitse selvännäköijöitä, astrologeja tai tarot-kortteja.

Tarvitset vain yhden oivalluksen, joka näyttää sinulle totuuden itsestäsi ja elämästäsi. Sen, ettet tarvitse mitään ollaksesi onnellinen ja rakastettu. Sen, että sinä olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava.

Sen, että jos et juuri tällä hetkellä näe tätä totuutta itsestäsi, tunnet vain ajattelusi ja ajatus, joka estää sinua näkemästä totuuden, vaihtuu kyllä kohta toiseen, parempaan ajatukseen.

“Henki minussa kunnioittaa henkeä sinussa.”

 

Mitä sinä haluat luoda tähän maailmaan?

Lahjoitin valmennussession valmennettavan kaverille, joka laittoi tämän viestin (jota luvalla saan jakaa muiden kanssa):

“Hi Katri, thank you so much for taking the time to coach me. i found your approach refreshing and energizing. Having been coached twice before I’d previously come away feeling despondent and lost. With you I knew where I wanted to go! You help me discover what was deep inside me, and since our session I’m feeling so much more confident in my craftwork, and realize I DO have something to share with the world. In turn the reaction towards my work has been incredibly positive!! My negative thoughts are just left to pass on their way while I concentrate on the positive ones where I know is the time to make the descicions!

Thank you so much once again – and for being so generous with your time!

Watch out for my craft!

Nicky”

 

(Raaka suomennos: “Hei Katri, kiitos paljon että annoit aikaasi valmentamiseeni. Pidän lähestymistapaasi virkistävänä ja energisoivana. Olen ollut kaksi kertaa aiemmin valmennettavana ja silloin jäin  alakuloiseen ja eksyneeseen fiilikseen. Sinun kanssasi tiesin mihin haluan mennä! Olet auttanut minua löytämään jotain mitä oli syvällä sisälläni ja sessiomme jälkeen olen ollut paljon itsevarmempi käsityöläisyyteni suhteen  ja ymmärrän että minulla ON jotain annettavaa maailmalle. Vastaavasti [muiden] reaktio työtäni kohtaan on ollut uskomattoman positiivista!! Jätän negatiiviset tunteeni vain ohittamaan minut sillä välin kun keskityn positiivisiin tunteisiin, joista tiedän että on aika tehdä päätöksiä.

Kiitos paljon vielä kerran – ja että olit niin antelias aikasi kanssa! Odota vain työtäni!)”

Tämä viesti summaa hyvin mistä valmennuksessani on pohjimmillaan kyse — vapauttaa energiaasi turhasta murehtimisesta, jotta voit toteuttaa sisäistä kutsumustasi ja luoda jotain uutta maailmaan. 

Tarkoitan luomista laajimmassa mahdollisessa merkityksessä: luoda kokemuksia, suhteita, rakkautta, vapautta, aikaa, energiaa, asioita, esineitä, tapahtumia.

Itse asiassa luot nytkin joka hetki jotain — kokemuksia itsellesi ja mahdollisesti myös muille.

Kysymys ei siis ole edes siitä, voitko luoda tai osaatko luoda, vaan mitä haluat luoda tähän maailmaan.

Tunnustan, että näen päivä päivältä turhempana itsensä kehittämisen, johon liittyy ajatus “kehitän itseäni tullakseni menestyvämmäksi, onnellisemmaksi tai paremmaksi ihmiseksi”. Ajatus siitä, että sinussa on jotain kehitettävää on illuusio ja perustuu väärinkäsitykselle, että sinä olet ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi.

Sinä ET ole ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi — vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Silloin kun mielialasi on alhainen, ajattelet kapea-alaisesti vainoharhaisia ajatuksia, joilla on yleensä hyvin vähän tekemistä todellisuuden kanssa. Samalla tunnet olosi kurjaksi ja toimit kuin pelokas eläin: hyökkäävästi, panikoiden tai paikallesi jähmettyen.

Silloin kun mielialasi on korkea ajattelet laaja-alaisesti. Näet selkeämmin syy- ja seuraus-yhteydet, pystyt paremmin arvioimaan mikä on oikein ja väärin, muistat pitkän tähtäimen tavoitteesi ja tulkitset osuvammin muiden toimintaa. Tunnet olosi levolliseksi, onnelliseksi, rakastavaksi, innostuneeksi tai iloiseksi. Toimit luovasti, pelottomasti, anteliaasti ja rakastavasti.

Sinä olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava. Mielialasi vaihtelevat, koska niiden kuuluukin vaihdella — kaikenlaiset tunteet ovat olennainen osa inhimillistä kokemusta. Ikävät tunteet ovat turvallisia ja omalla laillaan jopa nautinnollisia — miksi muuten kauhuleffat, toimintapätkät, trillerit ja nyyhkyelokuvat olisivat niin suosittuja?

Sinulla on käytössäsi ääretön kapasiteetti uusiin ajatuksiin. Olet varmasti kokenut joskus elämässäsi flow-tilan eli tunteen, jossa sinusta tuntuu kuin “viisaammat puhuisivat kauttasi” tai esimerkiksi laulu vain tulee lävitsesi jostain muualta tai olet osa harrastamaasi liikunta- tai urheilulajia. Tai olet yhtäkkiä saanut idean tai oivalluksen, joka yllättää sinut suuruudellaan ja jättää miettimään mistä idea oikeasti tuli.

Esimerkiksi minä mietin usein omia tekstejäni lukiessani “kirjoitinko minä todellakin tämän”.

Tällöin ilmennät omaa sisäsyntyistä luovutttasi puhtaimmassa muodossa — luot yhdessä jotain uutta universumin, elämän voiman, kaiken elämän takana olevan älykkään energian, universaalin mielen tai jumalan kanssa (miksi ikinä kutsutkaan sitä korkeampaa voimaa tai logiikkaa, joka mahdollistaa että yhdestä solusta kasvaa kokonainen ihminen tai pienestä terhosta iso tammi).

Jos ymmärtäisit, että sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava ja sinulla on käytössäsi sama ääretön viisaus ja luovuus kuin kaikilla maailman suurimmilla neroilla, mitä sinä haluaisit luoda tähän maailmaan?

Ensi lauantaina alkaa Löydä itsesi -virtuaalinen itsevalmennuskurssi, jonka päätarkoituksena on selvittää yhdessä mitä kaikkea sinä haluat luoda tähän maailmaan — ja sitten luoda se!

Miksi itsensä kehittäminen on turhaa

Minulla on kaksi kysymystä:

1. Mitä kaikkea teet tai olet ajatellut tehdä, jotta voisit (henkisesti) paremmin?

2. Mitä kaikkea teet tai tekisit, jos voisit jo henkisesti niin hyvin kuin mahdollista?

Olen miettinyt näitä kysymyksiä viime päivinä todella paljon. Mietimme erään henkilön kanssa sitä, miten moni itseään joko terveydellisesti tai henkisesti kehittävä ihminen tekee sitä pohjimmiltaan siksi, että haluaisi tuntea olonsa paremmaksi.

Kuinka moni optimaalisen dieetin metsästäjä hakee oikeasti inspiraation tunnetta, joka energisoi ja saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta?

Kuinka moni täydellistä kehoa tavoitteleva etsii tunnetta että on rakastettava ja haluttava?

Kuinka moni self help -kirjallisuutta ahmiva ja motivaatioseminaareissa juokseva itsensä kehittäjä haluaisi tuntea olevansa hyvä, ehjä ja arvokas?

Mitä olen tehnyt voidakseni henkisesti paremmin

Kutri kuntoon -projekti oli erittäin hyvä esimerkki hankkeesta, joka lähti itseinhosta ja tarpeesta tuntea itsensä haluttavaksi ja rakastettavaksi. Ajattelin salaa, että jos saisin kroppani kuntoon lopullisesti, voisin vihdoin ja viimein tuntea itseni seksikkääksi, suosituksi ja menestyväksi.

Vuosi tuotti kyllä paljon hyvää. Se vahvisti itseluottamusta, mutta lähinnä siksi, että huomasin kykeneväni muuttamaan omia tapojani ja että laihduttaminen, joka oli ennen ollut minulla mysteeri, oli nyt selvää pässinlihaa. Samoin rakastuin kehooni, koska aloin arvostaa sitä miten se toimi niin kuin pitikin, oli vahva ja terve. Siinä mielessä tunsin itseni suositummaksi, että koin omalla hankkeellani tukeneeni muita ihmisiä ja tietysti ajatus siitä, että olin onnistunut tavoitteessani ja luonut hyvät nettisivut sai minut tuntemaan itseni menestyneeksi.

Nyt näen, että oikeasti annoin itselleni vain luvan olla tyytyväinen itseeni em. elämänalueilla.

Sen sijaan en tuntenut vuoden lopussa juurikaan haluttavammaksi enkä edes rakastettavammaksi. Vuoden 2005 vuoden lopussa menin mukaan ikävään ajatuskierteeseen, josta seurasi syvä emotionaalinen epätoivo, jota voisi kutsua loppuunpalamiseksi. Sitä seurasi synkkien ja väsyttävien ajatuskierteiden täyttämä ajanjakso, jota voisi kutsua masennuskaudeksi.

Olin vuosia ollut aina alhaisessa mielentilassa ollessani sitä mieltä, että minussa oli jotain vialla. Löydettyäni Hay House Radion 2006 vuoden maaliskuussa päätin korjata itseni. Alkoi self help -addiktion aikakausi. Vaikka tunsin fiksaavani ongelman jälkeen, onnistuin löytämään koko ajan lisää korjattavaa. Kesällä 2008 palasin Jenkeistä Suomeen ja menin terapiaan. Siellä omien ongelmien kaivaminen jatkui, mutta löysin myös uusia ajatuksia, jotka veivät minua eteenpäin. Aloin nähdä itseni kokoelmana erilaisia “minä”-hahmoja ja niiden takan olevana “superminänä”. Opin antamaan rakkautta näille minäni osa-alueille eli itselleni. 

Vuosi sitten keväällä Michael Neill puhui yhdessä ryhmävalmennuspuhelussa siitä, miten meidän ei tarvitse tehdä mitään palataksemme sisäiseen hyvinvointiimme, jonka minä nimesin mielenrauhaksi. Että samalla tavalla kuin kehomme osaa parantaa sormeen tulleen haavan, myös mielemme osaa parantaa huonon fiiliksen.

Ajatus oli tajunnan räjäyttävä. Siis hetkinen — henkinen hyvinvointi ja mielenrauha ovat meissä koko ajan läsnä — me emme vain välillä nähneet sitä?

Me olemme kaikki jo valmiiksi hyviä, ehjiä ja rakastettavia

Tuosta vuosi sitten tapahtuneesta havahtumisesta lähti käyntiin uusi ahaa-elämysketju, joka on tuonut minut pisteeseen, jossa huonoimpinakin hetkinä tiedän olevani hyvä, ehjä ja rakastettava. Vastaavasti näen kaikki muutkin täysin ehjinä, hyvinä ja rakastettavina. Näen kristallinkirkkaasti, miten kukaan meistä ei ole ajatuksensa, tunteensa tai toimintansa — samalla tavalla kuin emme ole laulu jota laulamme tai takka ei ole tuli, joka siinä palaa.

Supercoach Academyssa ymmärrykseni inhimillisen kokemuksen luonteesta on vain syventynyt entisestään. Ymmärrän nyt, että ns. negatiiviset tunteet kuuluvat elämään ihan siinä missä positiivisetkin tunteet — ja että niille tarvitsee tehdä yhtä vähän kuin positiivisille tunteille.

Annan itseni kokea kaikki tunteet samalla tavalla estoitta kuin annan itseni samaistua elokuvaan — ollen yleensä jollain tasolla tietoinen siitä, että tunteeni perustuu yhtä lailla sepitettyyn tarinaan kuin elokuva perustuu käsikirjoitukseen.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa

Kyllä, ensi alkuun sen näkemistä, miten koen vain ajatteluni, seurasi vähän outo, tyhjä ja “irrallinen” olo. Sitten totuin uuteen olotilaani ja nyt nautin siitä, miten kevyt ja helppo oloni on henkisesti.

Kyllä, mielialani vaihtelevat ihan siinä missä ennenkin eli välillä mieliala on korkeampi ja välillä matalampi — mutta sen jälkeen kun aloin aidosti nähdä, miten tunnemme vain ajattelumme — emme mitään ulkoisia tekijöitä — nykyiset alakuolokohdat vastaavat tunneskaalalla entisiä huippukohtia ja nykyiset huippukohdat ovat ihan uusissa sfääreissä.

Ennen vanhaan huipulla ollessani luulin että ihanat tunteeni olivat seurausta tilanteesta, jossa olin tai jonkun toisen ihmisen sanoista tai teoista. Hyvään tunteeseen sekoittui aina hippunen pelkoa tai surua siitä, että tilanteen mentyä ohi en ehkä ikinä enää kokisi vastaavaa tunnetta.

No, nyt kun ymmärrän koko olemuksellani että kaikki tunteet ovat seurausta vain ja ainoastaan ajatuksistani, tiedän että en ole hyvien tunteiden suhteen koskaan tilanteiden tai muiden ihmisten armoilla.

Pyöritkö vain parkkipaikalla?

Mm. painovoiman lain keksinyt Isaac Newton kirjoitti aikanaan:

Olin kuin poika, joka leikki rannalla, viihdyttäen itseään löytämällä sileämmän kiven tai sievemmän simpukankuoren, vaikka samaan aikaan suuri totuuden meri avautui edessäni tutkimattomana.

(Englanniksi: “I was like a boy playing on the sea-shore, and diverting myself now and then finding a smoother pebble or a prettier shell than ordinary, whilst the great ocean of truth lay all undiscovered before me.)

Samaa vertauskuvaa käyttäen voisin sanoa että etsiessäni asioita, jotka saisivat minut voimaan henkisesti paremmin minä en päässyt edes rantaan asti vaan pyörin uimarannan parkkipaikalla.

Kun katson omaa elämääni, oikeasti naurattaa se, miten paljon aikaa ja energiaa olen haaskannut sellaisten asioiden tekemiseen, joiden toivoin auttavan minua tuntemaan itseni ehjäksi, hyväksi, rakastettavaksi ja haluttavaksi ja kokemaan että elämä olisi elämisen arvoista.

Siksi naurattaa, että samaan aikaan ignoroin totaalisesti sen, miten hyvä olo oli koko ajan sisälläni, vain yhden ajatuksen päässä. Sen sijaan että olisin nähnyt totuuden itsestäni, kiirehdin selittämään aika ajoin pintaan noussutta hyvää oloa ulkoisilla tekijöillä.

No, oppia ikä kaikki. Eikä tämä onneksi ole niin vakavaa.

Nyt olen varsin liekeissä omasta elämästäni, vaikkei se ole ulkoisilta puitteiltaan yhtään sen ihmeellisempää kuin yli vuosi sitten — ja jossain mielessä ehkä jopa haastavampaa kuin vaikkapa 2005. On kyllä aika siistiä, kun käytössä on yhtäkkiä valtavan paljon enemmän energiaa ja ajatustilaa. Odotan ilolla, mitä kaikkea kivaa mielessäni vielä kehittyy ja mitä kaikkea tässä vielä ehtiikään kokea ja tehdä.

Onko itsensä kehittäminen turhaa?

Tätä nykyä olen sitä mieltä, että kaikki toiminta, joka lähtee olettamuksesta, ettet voi tässä ja nyt tuntea itseäsi täysin onnelliseksi, rakastettavaksi, hyväksi ja ehjäksi, on turhaa.

Jos huomaat ajattelevasi, että olet jotenkin parempi tai onnellisempi ihminen kunhan vielä vähän kehität itseäsi, pyydän sinua pysähtymään hetkeksi ja miettimään, mitä tekisit toisin, jos tuntisit itsesi jo ihan täysin hyväksi, ehjäksi ja rakastettavaksi ja jos antaisit itsesi olla jo tänään onnellinen.

Jos sen sijaan ns. diggailet itseäsi kybällä, tykkäät huippupaljon omasta elämästäsi, olivatpa puitteet mitkä tahansa ja muutenkin olet sitä mieltä, että elämä on aika ihanaa ja ihmeellistä, silloin kaikki saamasi uudet ideat ovat kuin varpaiden kastamista valtamereen.

Jos sinusta tuntuu vaikealta uskoa että olet oikeasti hyvä, ehjä ja rakastettava, tule hoitamaan väärinkäsityksesi nopeasti pois päiväjärjestyksestä Rakastu itseesi -intensiivikurssilla, joka on jo alkanut täyttyä kovaa vauhtia.