Miten tarjota, pyytää ja vastaanottaa apua

norsut3
Alkuperäinen kuva: SXC.hu / Alan Rainbow

Onko sinusta vaikeaa pyytää, vastaanottaa tai tarjota apua? Minusta on — ainakin välillä.

Muutama päivä sitten mentalisti Pete Poskiparta kertoi Twitterissä auttaneensa lastenvaunujen kanssa apteekkiin yrittänyttä äitiä. Hän ihmetteli sitä, miksei kukaan muu tarjoutunut auttamaan naista. Tästä seurasi useamman “twiittaajan” kesken keskustelu avun tarjoamisesta ja vastaanottamisesta.

Itse pointtasin miten on hyödyllisempää tarjota apua kertomalla mitä voi konkreettisesti tehdä, sen sijaan että kysyisi “voinko auttaa”.

Menin viikko sitten molempien lasteni kanssa pankkiin. Siellä oli yli 10 hengen hengen jono. Vauva alkoi hermostua ja kitistä. Esikoinen ei malttanut millään pysyä paikallaan, vaan juoksenteli edestakaisin, yritti rämpyttää vuoronumeroautomaattia ja suuttui kun häntä kiellettiin.

Lopulta viisikymppinen nainen, joka oli seurannut sähellystämme, tuli luokseni, ojensi minulle vuoronumerolappunsa ja sanoi: “Ota tämä.” Otin lapun, annoin hänelle omani ja kiitin sydämeni pohjasta. “Mä olen ollut itse joskus samassa tilanteessa”, nainen sanoi ja palasi paikalleen. Lapussa oleva numero oli seuraavana vuorossa. Minua alkoi itkettää kiitollisuudesta.

Jos nainen olisi tullut kysymään “voinko auttaa”, en olisi kehdannut pyytää hänen vuoronumeroaan. Jos hän olisi sanonut “haluatko vuoronumeroni”, olisin myöntänyt haluavani, mutta sitä ennen kursaillut monisanaisesti varmistaakseni, että hän oli tosissaan.

Se, että nainen tarjosi lappua suoraan, otti minulta kaikki paineet pois. Tiesin että hän oli tosissaan, eikä vain yrittänyt olla kohtelias.

Jos et ymmärrä mitä tarkoitan, olet ehkä saanut itäsuomalaisen kasvatuksen, joka opettaa tarjoamaan ja pyytämään apua mutkattomasti. Määritelmä tulee Sinikka Nopolan mainiosta pakinasta “minulla on omat lakanat” (http://kirjanaisenblogi.blogspot.fi/2012/04/sinikka-nopola-tervehdin-teita.html).

Minun länsisuomalaiseen kasvatukseeni kuuluu välttää viimeiseen asti avun pyytämistä. Jos toinen tarjoaa apua, varmistan moneen kertaan, että hän on varmasti tosissaan, etten vaikuta siltä, että olen liian ahne, kiittämätön tai laiska. Ja kyllä, yökylään mennessäni otan aina mukaan omat lakanat, etten vain tuota liikaa vaivaa isäntäperheelle.

Tänään luin mediaekspertti Katleena Kortesuon blogimerkinnän sitä, miten häntä raivostuttaa ja pelottaa olla autettavana. Twitterissä Katleena kertoo olevansa hämäläinen, joten kuulunee vielä länsisuomalaisen kasvatuksen piiriin.

Katleena esitti ajatuksen, jota en tullut ajatelleeksikaan: jos menestyy saatuaan toiselta tukea, saavutus ei tunnu enää omalta.

Nettiyrittäjyyden tärkeimpiä sääntöjä on hankkia todistajalausuntoja tarjotun tuotteen laadusta. Järjellä ymmärrän tämän. Siitä huolimatta minusta tuntuu vaikealta pyytää valmennettaviltani ja Kutri.net:in jäseniltä tällaisia todistajalausuntoja — jopa silloin kun he itse kiittävät minua sähköpostitse!

Olen selitellyt haluttomuuttani pyytää apua sivujeni mainostamisessa sillä, että tuotteeni pitää puhua puolestaan. Samaan aikaan itse luen ennen uuden tuotteen ostamista muiden kehut ja arviot siitä!

Tyhmää!

Olipa syyt avun vastustamiseen mitkä tahansa, ratkaisu on aina sama:

Oivaltaa, että avun pyytämiseen, tarjoamiseen ja vastaanottamiseen liittyvät negatiiviset ajatukset kertovat vain ja ainoastaan alhaisesta mielentilasta.

Alhainen mielentila eli pakene ja taistele -tila laukeaa meillä useita kertoja päivässä. Jos emme ole välittömässä hengenvaarassa, kyseessä on väärä hälytys, joka menee itsestään ohi, jos emme tee siitä ongelmaa.

Se, että koemme ahdistusta, pelkoa, ärtymystä tai häpeää auttamisen suhteen ei tarkoita sitä, että olisimme heikkoja, huonoja, tyhmiä tai avuttomia. Se ei tarkoita että avunpyytäminen olisi väärin tai vastaanottaminen noloa. Se ei tee saavutuksistamme vähäisempiä.

Se tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että jostain syystä ajattelumme taso on laskenut ja hetken ajan ajattelemme kuin vainoharhainen villipeto. Emme pysty näkemään kirkkaasti syy- ja seuraussuhteita, ymmärtämään mikä on oikein ja mikä väärin, mikä on hyvä ja mikä parempi.

Antaisitko uhmakohtauksen vallassa olevan pikkulapsen päättää puolestasi? Entä stressaantuneen, ahdistuneen tai raivostuneen ystäväsi? Miksi siis antaisit mitään painoarvoa ajatuksille, jotka olet ajatellut alentuneessa ajatustilassa olevilla aivoilla?

Sain uuden näkökulman avun vastaanottamiseen katsottuani Amanda Palmerin loistavan TED-puheen pyytämisestä.

Useimmat meistä kokevat nautintoa ja iloa voidessamme auttaesasan muita. Auttaminen saa meidät tuntemaan itsemme  hyödyllisiksi. Että elämällämme on jokin tarkoitus.

Antaessani muiden auttaa, tarjoan heille mahdollisuuden kokea, että he ovat tärkeitä. Pyytäessäni apua kerron, että minäkin olen ihminen, en erehtymätön ja kaikkivoipa jumala tai robotti. Pyytäessäni ja vastaanottaessani apua annan muille luvan pyytää ja ottaa vastaan apua.

Lue lisää:

Mitä pelko on ja miksei ole oikeasti mitään pelottavaa.

auttavakasi2

Alkuperäinen kuva: SXC.hu / Arto Myllys

Oletko saanut iloa tai hyötyä Kutri.net:istä, VIP-jäsenyydestä tai itsevalmennuspaketeista?

Kiitos että olet Kutri.net:in lukija! Haluan pyytää sinulta palvelusta: kerro miten kutri.net on auttanut tai ilahduttanut sinua.

Voit tehdä sen esimerkiksi tämän viestin kommenttiosastolla, meilaamalla minulle tai anonyymisti etusivun yhteydenottolomakkeella. Kerro myös, jos et syystä tai toisesta halua, että lainaan viestiäsi Kutri.net:in markkinoinnissa.

Kiitos kaunis!