Ihmeiden aika

Viime aikoina olen ajatellut paljon erilaisia ihmeitä.

Yksi syy ihmeiden ihmettelyyn lienee se, että olen alkanut tuntea sisälläni elämän suurimman ihmeen: terhakkaasti potkivan vauvan, joka on saanut alkunsa yhdestä ainoasta solusta mieheni siittiösolun yhdyttyä minun munasoluuni.

Vaikka kuinka olen oppinut biologian tunneilla miten suvunjatkaminen tapahtuu, en silti pysty jollain tasolla ymmärtämään, miten mikroskooppisen pienessä hippusessa on kaikki informaatio mitä tarvitaan kokonaisen ihmisen rakentamiseksi.

Lähes yhtä ihmeellistä on se, että keksintö on seurannut toistaan niin, että voimme nähdä ultraäänessä tulevan lapsemme niin tarkasti, että näemme hänen sydämensä, luunsa ja jopa sukupuolensa!

Viikonloppuna sain itselleni uuden iPhone 5:n. Vaikka tämä ei ole ensimmäinen iPhoneni, havahdun aika ajoin ihmettelemään sitä, miten paljon tietotekniikka ja kodinelektroniikka on kehittynyt minun nuoruudestani. 

Kun täytin 15 vuotta tammikuussa 1990, en olisi voinut kuvitella että minulla olisi joku päivä käteen mahtuva laite, jolla voi soittaa puheluita, ottaa valokuvia ja käsitellä niitä, kirjoittaa viestejä ja lähettää ne toisille ihmisille reaaliaikaisesti, pelata hienoja pelejä, katsoa videoita, kuunnella musiikkia, allekirjoittaa papereita, piirtää kuvia, tarkistaa pulssinsa, tsekata säätiedotuksen ja löytää tietoa ihan mistä tahansa.

22 vuotta sitten en ollut ikinä kuullut internetistä. Työreissuilla olevaan äitiin otettiin yhteyttä piipparilla. Perheeseemme juuri tulleella kottaraispöntöksi ristityllä Apple Macintosh -tietokoneella pystyi lähinnä pelaamaan vain alkeellisia pelejä, tekemään hypercard-tietokantoja ja kirjoittamaan tekstejä. Videot katsottiin VHS-kaseteilla, valokuvakameroissa käytettiin filmiä ja CD-levy edisti teknisen kehityksen huippua.

Tällä reilut 7 minuuttia pitkällä TED Talk -videolla Ian Goldin listaa lisää modernin teknologian tuomia ihmeitä — ja hahmottelee sitä, mitä kaikkea voi olla odotettavissa:

Ihmeiden ajattelu täyttää minut huimalla ihmetyksellä, suurella ilolla ja valtavalla kiitollisuudella siitä, että saan kokea kaiken tämän tässä ja nyt.

Mikä ihme sinua on kiehtonut viime aikoina?