Tiedätkö missä olet?

Tuntuuko sinusta että elämäsi on mennyt jotenkin pieleen? Että elämä on pettänyt sinut?

Perjantaina puhuin Päivän Teoria -osuudessa siitä, miten helposti mielemme huijaa meitä uskomaan, että odotuksemme siitä miten elämän “kuuluu mennä” on totta ja se miten asiat ovat oikeasti menneet on “väärin”.

Katso video alla tai YouTubessa.

Kerron videolla esimerkin siitä, miten yksi näennäisen pieni tapahtuma voi muuttaa koko elämämme kulun.

Kun elämä menee eri tavalla kuin olemme suunnitelleet — ja vieläpä tavalla, jota emme toivoneet — voi tehdä mieli heittäytyä uhriksi. Kirota Universumia tai Jumalaa tai niitä, jotka suoraan tai välillisesti vaikuttivat tapahtumien kulkuun.

Minun ymmärryksestäni käsin katkeroitumisessa ei ole mitään järkeä.

Et osannut ennustaa tulevia tapahtumia, koska kukaan meistä ei voi tietää täydellä varmuudella miten asiat tulevat menemään.

(Eivät edes itseään selvännäkijöinä pitävät ihmiset — minulla on aiheesta monta omakohtaista esimerkkiä…)

Erehdyit luulemaan päässäsi olevaa ajatusta tulevaisuudesta tarkaksi tapahtumien kuvaukseksi, vaikka se oli vain ajatus — mielikuvituksen tuottama arvaus siitä mitä tulevaisuus voisi tuoda tullessaan.

Se tapahtuu, mikä tapahtuu

Asiat menevät aina sillä ainoalla mahdollisella tavalla, jolla ne voivat oikeasti mennä.

Jos asiat olisivat tosiasiassa voineet mennä toisin, ne olisivat menneet toisin.

Olemalla katkera ja kelaamalla miten asioiden pitäisi mennä toisin pilaat vain tämän hetken.

Niin kauan kuin et hyväksy sitä missä olet juuri nyt, et voi ottaa askeleita kohti tulevaisuutta, jonka haluat.

Tilanne on sama kuin jos suunnistuskilpailuissa oleva suunnistaja tajuaisi yhtäkkiä että hän on maastossa eri paikassa kuin mitä oli luullut olevansa kartalla.

Vaikka hän kuinka tuijottaisi kartalla paikkaa, jossa hänen pitäisi olla, miettien mielessään “mun pitäisi olla tuossa”, hän ei maagisesti siirry sinne.

Hänen pitää ensin selvittää missä kohtaa karttaa hänen tosiasiallinen sijaintinsa on — vasta sitten hän voi suunnitella reittinsä uudestaan.

Oletko sinä kartalla siitä, missä oikeasti olet? Vai tuijotatko yhä paikkaa, jossa sinun mielestäsi pitäisi olla?

Kartalla

Mitä tehdä kun asiat menevät pieleen

Viime viikko oli yhtä hässäkkää. Kuopus oli kipeänä kotona ja loppuviikosta rakennettiin saunaa. Lapsi- ja puolisovapaa työaikani jäi minimiin, joten lykkäsin osan töistä tähän viikkoon fiilistellen jo etukäteen työrauhaa.

Nuolaisin ennen kuin tipahti.

Nyt kuopuksen hoitopaikassa ollaan oksennustaudissa ja minulla on erittäin pirteä ja energinen kolmivuotias seuranani. iPadilla saa ostettua jonkin verran työrauhaa, mutta täydestä työajasta on turha haaveilla.

Ottiko tilanne aamulla päähän kun katsoin kalenteria ja tajusin miten tiukaksi aikataulut käyvät?

Kyllä otti ja siinä määrin, että ennen vanhaan olisi varmasti mennyt koko päivä pilalle, kun olisin mielessäni nurissut maailman epäreiluutta.

Onneksi olen tajunnut, että kiukutukseni oli seurausta omasta ajattelustani.

Mieli vedätti minua ajattelemaan, että suunnitelmani tälle viikolle oli “se mitä pitäisi tapahtua” ja se mitä tapahtui oli “väärin”.

Mieli oli väärässä.

Suunnitelmani perustui vääriin oletuksiin. Se mitä tapahtui kuuluikin tapahtua.

Ainoa vääryys tapahtui pääni sisällä, kun otin oman suunnitelmani liian vakavasti.

Ainoa asia mitä pitää tapahtua on laatia uusi suunnitelma, joka perustuu todellisuuteen.

Neljä askelta kurssin korjaamiseksi

Tässä askeleet, jotka otin tajuttuani mikä tilanne oli.

  1. Hyväksy tilanne — sen miettiminen miten olin kuvitellut asioiden menevän on ajanhaaskausta ja saa vain pahalle tuulelle.
  2. Selvitä mitkä todelliset resurssisi ovat uuden tiedon valossa — eli paljonko sinulla on aikaa, energiaa, rahaa tai mahdollisuuksia saada lisäapua muualta.
  3. Mieti mikä on olennaista — minkä tehtävien tekeminen on tärkeämpää tai hyödyllisempää ja mitkä voit jättää väliin tai lykätä parempaan ajankohtaan.
  4. Tee mitä voit ja oikeasti haluat tehdä uudessa tilanteessa — päätä mitä teet ja tee se.

mikaonolennaista

Kolme tärkeintä oppia arjen hallinnasta

Kuulostaako tämä kirjoitus tutulta:

“Juuri päättyneen viikon ja seuraavan 51 viikon ajan opettelen elämänhallintaa eli tässä tapauksessa täsmällisyyttä, tehokkuutta, siisteyttä ja järkevämpää rahatalouden hallintaa. Minua on nimittäin vaivannut jo pidempään kyvyttömyyteni pitää kiinni deadlineista ja muista aikatauluista (ongelma on pahentunut viime vuosina) ja oma epäsiisteyteni, jonka ansiosta en löydä mitään. “

Kirjoitin sen syyskuussa 2006.

Hahahahaaaa!

Aijai.

Juuri tässä hetkessä, tammikuussa 2016, koen valtavaa rakkautta kymmenen vuotta nuorempaa itseäni kohtaan.

Urhea lapsi

Kun olin lapsi, isoäitini kutsui minua “urheaksi lapseksi”.

Viisivuotiaana minulla oli jo kolme nuorempaa sisarusta. Äitini oli lapsuudessani vähintään yhtä hajamielinen ja kaoottinen kuin minä (ilman ADHD-lääkitystä). Isä teki eläinlääkärinä pitkää päivää.

Opin ison perheen esikoisena hyvin oma-aloitteiseksi, itsenäiseksi ja sitkeäksi. Olin kuulemma jo vauvana hyvällä tuulella, jos oli yksikin syy olla iloinen.

Pystyn näkemään itsessäni yhä samoja piirteitä kuin mitä minussa oli lapsena:

  1. Ylenpalttista optimismia silloinkin kun siihen ei ehkä olisi aihetta.
  2. Sitkeyttä yrittää uudelleen ja uudelleen epäonnistumisten jälkeen.

Kymmenen vuotta sitten teemavuoteni tyssäsi ensimmäisen kuukauden jälkeen. Sen jälkeen tekemäni aloitukset saada elämä haltuun ovat lopahtaneet sitäkin nopeammin.

Siitä huolimatta yritän tänä vuonna uudelleen ajatellen “tällä kertaa mä onnistun”.

Voisinko onnistua tällä kertaa?

Jokainen pieleen mennyt yritykseni saada “elämä haltuun” tai “Kutri kuriin” on opettanut minulle mikä ei toimi. Joistain kokeiluistani on jäänyt käteen myös juttuja jotka toimivat.

Juuri päättynyt ensimmäinen kuukauteni Elämä haltuun 2016 -teemavuotta meni paljon paremmin kuin ensimmäinen “Kutri kuriin” -kuukausi 10 vuotta sitten.

Tässä ovat tammikuun 2016 kolme tärkeintä oppia:

1. Mikään ei ole niin tärkeää kuin ajoissa sänkyyn meneminen

VIHAAN ajatusta aikaisin nukkumaan menemisestä.

Olen pienten lasten äiti, jonka “oma aika” alkaa usein vasta lasten nukahdettua.

Luontainen unirytmini on mennä nukkumaan kahdelta yöllä ja herätä kymmeneltä aamulla.

Olen kaikkein tuotteliaimmillani klo 21-02.

Niin kauan kun esikoinen on eskarissa ja kuopus hoidossa, minun on herättävä viimeistään klo 7. Kuopukseni nukkuu vielä niin levottomasti, että saattaa herättää minut ainakin kerran yössä.

Tämän kuukauden ajan olen kiinnittänyt tavallista enemmän huomiota yöunieni määrään ja laatuun.

Tiedän nyt tarkkaan miten paljon parempi viikkoni on, kun nukun useimpina öinä yli 7 h kuin jos nukun joka yö alle 7 h.

Vaikka kuinka haluaisin valvoa, vielä enemmän haluan olla jotenkin toimintakykyinen päivisin.

  • Haluan muistaa illalla mitä on tapahtunut aamulla.
  • Haluan olla kärsivällisempi lasteni kanssa.
  • Haluan olla valtaosan päivästä optimistinen ja mielenrauhassa.
  • Haluan nauraa enemmän.
  • Haluan panostaa ruoan laatuun enkä himoita energiaa nopeista hiilareista.

Jos haluan saada kaiken tämän, minun on pakko olla unessa viimeistään klo 23.

Jotta olisin unessa klo 23, minun pitää olla sängyssä viimeistään klo 22:30.

Se edellyttää että laitan kännykän ja tietokoneen kiinni raa’asti klo 22.

Nukahtamista nopeuttaa, että alan pitää sinisen valon blokkaavia oransseja laseja klo 20.

Jotta ehdin tehdä kaiken olennaisen tietokoneella ennen kuin laitan sen kiinni, joudun varmistamaan, että lapset nukahtavat klo 21 mennessä.

Se puolestaan edellyttää että heille syötetään iltapalaa klo 19:30, jonka jälkeen he menevät kylpyyn viimeistään klo 20 ja sänkyyn viimeistään klo 20:30.

Sitoutuminen oikeaan tavoitteeseen pakottaa automaattisesti laittamaan kuntoon monta muuta asiaa.

2. Jos haluat että jotain tapahtuu, päätä milloin se tapahtuu

Kultainen Venla -gaalaan laittautuminen sai minut päättämään, että meikkaan joka aamu. Sen jälkeen olen tehnyt niin.

Olen joskus ennenkin päättänyt, että alan panostaa enemmän ulkonäköön, mutta homma on jäänyt tuolloin aikeeksi.

Ero oli siinä, että tällä kertaa määrittelin itselleni milloin tarkalleen ottaen meikkaan itseni. Lisäksi tein meikkaamisesta niin yksinkertaista kuin mahdollista.

Meikkaan aamupissan, punnituksen ja kuivaharjauksen jälkeen.

Päätin skipata kasvojen puhdistuksen ennen meikkiä — olenhan pessyt naaman illalla.

Käytän kasvoihini aamuisin samaa itsetekemääni hamppuöljy-sheavoi-rasvaa kuin käsivarsiin ja rintakehään.

Samalla kun rasvaan kehoni kuivahieronnan jälkeen, sipaisen rasvaa kevyesti naamaan.

Siirsin aamumeikkiin tarvittavan kosmetiikan makuuhuoneeseen. Teen pikameikin noin viidessä minuutissa heti vaatteiden pukemisen ja hiusten harjaamisen jälkeen.

Joka kerran kun näen itseni peilistä hämmästyn sitä, miten freesiltä ja skarpilta näytän — jopa huonosti nukutun yön jälkeen (kiitos valokynän ja ripsarin).

Jostain syystä jopa ihoni on muuttunut parissa viikossa parempaan kuntoon kuin mitä se on ollut pitkään aikaan.

3. Oikea ajoitus on kaikki kaikessa

Kun teimme Arkijärki-blogin Jennin kanssa tämän vuoden ekaa Irti turhasta -podcastia Jenni mainitsi hänen elämänsä mullistaneesta tiskirutiinista.

Hän oli kuullut siitä A Slob Comes Clean -podcastista.

Tiskirutiini on näin yksinkertaisen nerokas:

  1. Laita tiskikone päälle joka ikinen ilta, oli se ihan täysi tai ei. Kun sinun on “pakko” laittaa kone pyörimään, saatat löytää vielä jostain tiskejä, jotka muuten olisivat unohtuneet (esim. olohuoneen sohvapöytä tms.)
  2. Tyhjennä tiskikone heti aamulla (esim. minä tyhjennän sen arkisin vietyäni lapset hoitoon ja ennen kuin syön kunnon aamiaisen).
  3. Laita päivän mittaan astiat heti käytön jälkeen tiskikoneeseen.

Jos sinulla on tiskikone ja tiskit tuppaavat kasaantumaan tiskialtaaseen, kokeile tätä systeemiä HETI TÄNÄÄN.

Voit tyrmistyä tuloksista.

Tiedätkö kuinka kauan olen taistellut tiskien kanssa senkin jälkeen, kun saimme ensimmäisen tiskikoneen joskus 2012 tai 2013? Lukemattomia kertoja. Pahimmillaan päivittäin.

Ongelmana oli se, että kone oli aina “väärään aikaan” täynnä puhtaita tai likaisia tiskejä.

Tiskioivalluksen jälkeen olen alkanut miettiä entistä tarkemmin eri arkirutiinien suhteen milloin oikeasti olisi paras aika tehdä ne.

Olen utelias: mitkä asiat sinun arjessasi aiheuttavat eniten kitkaa tai ongelmia? 

Oletko jo kokeillut jotenkin ratkaista niitä? Mikä on toiminut ja mikä ei?

alaluovutayritauudestaan

Yksinkertaisin tapa tehdä (elämäntapa)muutos

Tiedätkö mikä on yksinkertaisin tapa tehdä muutos omiin tapoihin?

Pysähdy ja vedä kerran syvään henkeä ennen kuin siirryt tehtävästä toiseen. Sen jälkeen kysy itseltäsi “mitä olen tekemässä”?

Vinkki tuli Peter Bregmanin mainiosta kirjasta 18 Minutes.

Samassa kirjassa hän ehdottaa että laitat puhelimeesi hälytyksen, joka muistuttaa sinua pysähtymään kerran tunnissa havahtumaan siihen mitä olet juuri tehnyt ja mitä aiot tehdä seuraavaksi.

Pysähtyminen, hengähtäminen ja tietoisuuden tuominen siihen mitä olet tekemässä voi esimerkiksi:

  • Pysäyttää sinut juuri ennen kuin tartut herkkuun, joka ei mahdu hoikentavaan ruokavalioosi.
  • Estää sinua lähettämästä esimiehellesi kiukuspäissäsi kirjoittamaasi sähköpostia, jonka lähettämistä katuisit katkerasti.
  • Avaamasta Facebookia silloin kun sinun pitäisi oikeasti mennä nukkumaan.

Olen kokeillut tätä tekniikkaa muutaman päivän ajan. En laita hälytystä tasatunnein koska jos esimerkiksi kirjoitan, en halua häiriintyä kesken tekemisen.

Sen sijaan olen harjoitellut tietoisesti pysähtymistä aina kun minut keskeytetään, aina kun saan tehtävän loppuun tai aina kun huomaan että olen vetänyt kännykän esiin — sekä aina kun näen Facebookin logon (koska se on merkki siitä että olen juuri menettänyt fokukseni).

Tavoitteenani on harjoitella tätä tapaa tietoisesti vaikka vuoden ajan, koska näen että kaikista uusista toimintatavoista tämä on se, josta olisi monipuolisimmin hyötyä koko loppuelämän ajan.

Mistä huonosta tavasta sinä voisit päästä eroon  pysähtymällä, syvään hengittämällä ja kysymällä itseltäsi “mitä olen tekemässä”?

vedahenkea1

Miksi et saa tehtyä mitä piti?

riittavanhyvintehty

Onko sinulle koskaan käynyt näin:

Muutat uudelle paikkakunnalle ja olet ihan innoissasi siitä, mitä kaikkea voit harrastaa siellä. On teatteria, konsertteja, hyviä ravintoloita, nähtävyyksiä, kuntoilu- ja ulkoilumahdollisuuksia.

Vuosia myöhemmin — ehkä vasta muuttaessasi pois — havahdut siihen, ettet ole hyödyntänyt murto-osaakaan uuden kotipaikkasi tarjonnasta.

Asuin Los Angelesissa kaksi vuotta ja suunnittelin koko ajan että kävisin San Diegossa. En ole vieläkään käynyt siellä, vaikka Suomeen palaamisen jälkeen olen viettänyt kolmeen otteeseen pidempiä aikoja Kaliforniassa.

Asuin Helsingissä kuusi vuotta. Sinne muuttaessani fiilistelin, että pääsisin käymään leffassa ja teatterissa, kokeilemaan uusia ravintoloita ja Seurasaaressa uimassa.

Kuuden vuoden aikana kävin leffassa kolme kertaa. Kaksi kertaa oman leffan ensi-illassa, kerran kaverin leffan enskarissa.  Teatterissa en tainnut käydä kertaakaan. Seurasaaressa uiminen jäi ajatuksen tasolle. Uusista ravintoloista ja kahviloista kokeilin vain niitä neljää, jotka aukesivat muutaman korttelin päästä kotoani.

Jokaisessa ajanhallintaoppaassa mainitaan, että jos emme laita jotain kalenteriimme se unohtuu tai jää viime tinkaan.

Jos emme mieti mihin aikaan päivästä hoidamme tehtävän, jonka haluamme tulevan rutiiniksi, unohdamme sen niin usein, ettei sen tekeminen muutu koskaan automaattiseksi toiminnaksi.

Luotatko liikaa muistiisi?

Miksi emme laita asioita kalenteriin tai määritä minkä tehtävän jälkeen tai tapahtuman aikana hoidamme tietyn rutiinihomman?

Koska elämme harhassa, että muistimme on parempi kuin on.

Että oikeat asiat juolahtavat mieleemme oikealla hetkellä. Että jos jokin juttu on tärkeä, se tulee kyllä hoidetuksi ajoissa.

Voi olla, että jollain ihmisillä on kyky muistaa oikeaan aikaan kaiken mitä he aikovat tehdä.

He tunnistavat itsensä siitä, että tekevät kaiken ajoissa, ottavat kaiken ilon irti kotikaupunkinsa tarjonnasta eivätkä koskaan kiroa sitä, etteivät aloittaneet tehtävän tekemistä aikaisemmin.

Jos sinä et ole tällainen ihminen, suosittelen erittäin lämpimästi, että kirjaat kalenteriisi välittömästi kaikki asiat jotka haluat saada hoidetuksi lähipäivinä.

Kirjoita myös itsellesi muistiin mitkä arkirutiinit aiot hoitaa nyt jo rutiininomaisesti hoituvien tehtävien yhteydessä.

Eli älä pelkästään päätä että “käyn lenkillä kolme kertaa viikossa” vaan kirjoita muistiin että “maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin heti sen jälkeen kun olen herännyt, käynyt vessassa, laittanut vaatteet päälle ja juonut lasin vettä kävelen eteiseen, laitan lenkkarit jalkaan, takin päälle ja lähden lenkille.”

Jos huomaat ajattelevasi että “mä en tiedä mikä on paras ajankohta tämän hoitamiseen” tai “mä en halua vielä lyödä mitään lukkoon ensi viikolla siltä varalta että tulee muutoksia”, kerro itsellesi että laitat tehtävän kalenteriin “valeeseen”.

Eli laitat tehtävän alustavasti niille seuduille, jolloin voisit aikaisintaan tehdä sen — jos myöhemmin samaan aikaan pitäisi tehdä jotain tärkeämpää, voit siirtää tehtävän jonnekin muualle.

Riittävän hyvin tehty on parempi kuin täydellinen suunnitelma

Joskus emme halua päättää tarkkaa hetkeä jonkin tekemiselle, koska koemme, että meidän pitää vielä suunnitella tarkemmin mitä olemme tekemässä. Etsiä täydellistä hetkeä ja tapaa hoitaa homma niin hyvin kuin mahdollista.

Odottelimme viime kesästä asti “oikeaa hetkeä” remontoida kylpyhuoneemme valmiiksi.

Että käyttämällämme ammattimiehellä olisi aikaa tehdä homma. Että meillä olisi tarpeeksi rahaa maksaa hänelle. Että ehtisimme suunnitella huolellisesti miltä tila näyttäisi ja hankkia sopivat kaakelit ja lamput kohtuuhintaan.

Lopulta kyllästyin odotteluun. Kyselin juuri kotinsa remontoineilta tai rakentaneilta tutuilta neuvoa. Opin, että tällaiseen omakotitaloon, jota ei aiota koskaan myydä (kuin korkeintaan aikuisille lapsilleen), on täysin OK tehdä kylpyhuoneen vesieristys ja kaakelointi itse.

Tärkeintä on perehtyä tarkasti valmistajien ohjeisiin, noudattaa niitä orjallisesti ja tehdä hommat niin huolellisesti kuin mahdollista. Sen lisäksi halusimme itse varmistaa eri vaiheissa ammattilaisilta että teimme kaiken oikein.

Päätin että kylpyhuoneen ulkonäköä tärkeämpää meille olisi toimivuus ja edullisuus. Niinpä suunnittelimme kylppärin kaakelijaon ja asettelun sen perusteella, mitä kaakeleita meillä oli.

Kylpyhuoneessamme on käytetty esimerkiksi veljen remontista jääneitä laatukaakeleita, joita oli jäljellä vain muutama kappale kutakin väriä. Äitini ja isäni varastoista löytyneitä irtokaakeleita, joita oli kutakin vain neliö tai pari. Jo kesällä Vantaan kierrätyskeskuksesta yhteensä 18 eurolla ostamaani sekalaista erää kaakeleita, joista osa oli käytetty jo yläkerrassa. Riihimäen TH-marketista kaverini todella edullisesti löytämiä isoja kaakeleita.

Saunan lattian ja kylpyhuoneen kaikki kaakelit tulivat maksamaan alle 100 euroa. Niinpä saatoimme huoletta sijoittaa rahaa kunnon vesieristeisiin ja laasteihin.

Eilen laatoitimme kaverini kanssa kylppärin viimeisen seinän. Tuliko siitä samanlainen kuin suunnitelmassani? Ei, koska suunnitelma ei soveltunut sellaisenaan käytettäväksi.

Tuliko siitä yhtä siistin näköinen, kuin jos ammattilaiset olisivat tehneet sen? Ei todellakaan, mutta teimme sen muuten täysin ohjeiden mukaan.

Riittää, että se täyttää tärkeimmän tehtävänsä eli suojaa rakenteita kosteudelta.

Ennen kaikkea nyt se on tehty.

Minkä asian tekemistä sinä olet lykännyt? Laita se kalenteriisi — vaikka vain valeeseen. Mieti vasta sen jälkeen kun se on kalenterissa miten sen toteutat.

Tällöin alitajuntasikin miettii tehokkaammin miten tehtävä hoidetaan. Mielellä kun on taipumusta käyttää suunnitteluun täsmälleen se aika, mikä sille annetaan. Mitä enemmän aikaa annat itsellesi tehdä jotain, sitä enemmän aikaa se vie.

Jos tarvitset tukea muutokseen, tsekkaa valmennuspakettini.

Tarvittaessa olen mm. tehnyt valmennettavien kanssa niin, että he raportoivat minulle joka päivä tiettyyn aikaan päivästä edistyksestään.

kaakelit2

Mihin haluat keskittyä seuraavan vuoden ajan?

kehittyykeskityt

Jos sinun pitäisi valita vuodelle 2016 viisi eri elämänaluetta, joihin haluat panostaa erityisesti, mitä ne olisivat?

Kuuntelen parhaillaan Peter Bregmanin aivan erinomaista ajanhallintaa käsittelevää kirjaa “18 Minutes” (18 minuuttia). Siinä Peter esittelee monien hyvien ajatusten lisäksi ajanhallintamallin, joka perustuu 3–7 “fokusalueeseen”.

Nämä alueet valitaan aina vuodeksi kerrallaan. Ideana on valita alueita, joilla haluaa tapahtuvan erityistä edistystä vuoden aikana. Tai joiden merkitystä haluaa erityisesti elämässään painottaa.

Esimerkiksi minä päädyin viiteen alueeseen.

Minulla ne olisivat näillä näkymin:

  1. Perhe-elämä — alue sisältää niin suhteen mieheen ja lapsiin kuin fyysisten elinolosuhteiden parantamisen.Eli esimerkiksi seikkailuretket lasten kanssa, treffi-illat puolison kanssa, koiran kouluttaminen, kylpyhuoneen remontoiminen ja puutarhanhoito menevät minulla tähän kategoriaan.
  2. Kirjoittaminen — sisältää kirjojen ja käsikirjoitusten kirjoittamisen sekä muut televisioon tai elokuviin liittyvät työt kuten ohjaustyöt ja castingit.Ajatuksenani on kirjoittaa joka päivä seuraavan vuoden ajan vähintään liuskan verran kirjaa tai käsikirjoitusta.
  3. Järjestelmälliseksi opetteleminen — Tähän sisältyy erilaisten tekniikoiden, strategioiden ja apuvälineiden etsiminen ja testaaminen, teeman pohdiskelu ja opiskelu sekä projektin etenemisestä raportointi.Myös oman energianmäärän lisääminen fyysisestä kunnosta ja yöunista huolehtimalla kuuluu tähän kategoriaan.
  4. Talous — laskujen kirjoittaminen ja maksaminen, kirjanpito, markkinointi ja uusien projektien vireille laittaminen.
  5. Kutri.net — sivuston ylläpitäminen ja kehittäminen, valmennukset, luennot ja ns. somepresenssi.

Työlista teemojen ympärillä

Sen jälkeen kun olet päättänyt mitkä vuoden pääteemat ovat, Peter ehdottaa että rakennat päivän työlistat näiden teemojen ja “viiden prosentin” ympärille.

Viis prosenttia on kaikki sellaiset jutut, jotka eivät mene mihinkään näistä kategorioista, mutta kannattaa tai pitää hoitaa.

Esimerkiksi minulla ruokakaupassa käynti, suhteet sukulaisiin ja ystäviin, jotkut käytännön asiat kuten autosta huolehtiminen ja lehtijutut jotka eivät suoraan edistä taloutta kuuluvat viiteen prosenttiin.

Niinpä esimerkiksi huomisen työlistani näyttää seuraavalta:

  • Perhe-elämä: irrota kylpyhuoneen kaakeloitujen seinien ohjauslaudat ja kiinnitä ne kaakeloimattomiin seiniin. Laske ja suunnittele kaakeloimattomien seinien kaakelijako.
  • Kirjoittaminen: kirjoita kirjaa yksi sivu.
  • Järjestelmälliseksi opetteleminen: kuuntele Bregmanin kirja loppuun.
  • Talous: käy tapaamassa uutta tuottajaa mahdollisen projektin tiimoilta.
  • kutri.net: päivitä tämä blogikirjoitus sinne ja ajasta se muihin medioihin. Tee Jennin kanssa Irti turhasta -podcast.
  • 5 %: hae kananmunat Järvenpään REKO-piirin ruokatapaamisesta.

Millä 3–7 elämänalueella sinä toivoisit tapahtuvan eniten kehitystä tai muutosta tulevana vuonna? Millä tehtävillä edistäisit eri alueita tänään?

Miten ympäristösi auttaa sinua muutoksessa?

ymparistovaikuttaa

Tiedätkö miksi ruokakaupassa on lähes aina ensimmäisenä vihannesosasto ja viimeisenä karkkiosasto?

Koska kauppaan tullessa itsekurisi on vahvempi kuin lähestyessäsi kassoja. Et ole vielä kuluttanut henkistä kapasiteettiasi tekemällä valintoja (“ostanko tätä juustoa vai tuota”) joten et ostaisi niin helposti herkkuja kuin koko kaupan kierrettyäsi.

Jos sen lisäksi otat ostoskoriisi vihanneosastolta terveelliseksi tietämiäsi tuotteita, suklaahyllyn kohdalla yksi mielesi monista vääristymistä vakuuttaa sinulle että koska teit jo viisaan valinnan (= otit kasviksia), pieni pahe on tavallaan oikeutettu…

Ympäristömme vaikuttaa toimintaamme joka hetki enemmän kuin tiedämme.

Tietyt esineet voivat muistuttaa meitä tekemättömistä tehtävistä tai houkuttaa kiusauksiin.

Värit joita näemme, äänet joita kuulemme ja hajut joita haistamme myötävaikuttavat siihen, minkä ajatuksen alitajuntamme tuuppaa seuraavaksi tietoisuuteemme.

Lisäksi mielemme arvioi asioiden määrää, hyvyyttä ja hyödyllisyyttä suhteessa muuhun ympäristöön.

Amerikassa kaikki on suurempaa – mutta kuinka paljon suurempaa?

Kun muutin aikanaan Jenkkeihin, painoni lähti ensialkuun nousuun. Kävin siellä useammin ravintolassa syömässä ja ostin kaupasta enemmän valmiita ruoka-annoksia kuin Suomessa. Tiedostin että amerikkalaiset annoskoot olivat tuplasti suurempia kuin Suomessa, mutta silti söin lautaseni tyhjäksi.

Koska en halunnut lihoa, aloin tietoisesti syödä annoksista vain puolet ja pyytää ravintolasta loput ruoat mukaan. Kun sekään ei auttanut, lisäsin liikuntaa, aloin tehdä enemmän itse ruokaa, kytätä tarkemmin aterioiden sisältöjä ja muutenkin tiedostaa enemmän mitä söin milloinkin.

Kun palasin ensimmäistä kertaa Suomeen ja menin ravintolaan syömään, järkytyin nähdessäni annokseni koon. Se näytti surkean pieneltä! Jouduin kysymään muilta seurueen jäseniltä mitä mieltä he olivat annokseni koosta. Oliko se heistä pieni? Ei ollut, vaan normaali.

Yhtäkkiä ymmärsin miksi painonhallinta oli aluksi ollut Amerikassa niin vaikeaa. Annoskoot eivät olleet tuplasti suuremmat kuin Suomessa vaan 3–4 kertaa suuremmat!

Söin pieneltä näyttävän annoksen kokonaan. Hämmästyksekseni huomasin olevani sen syötyäni täysin kylläinen. Nyt kun olen asunut taas Suomessa vuosia, samaisen ravintolan annokset näyttävät silmiini varsin runsailta.

Tutkijat ovat havainneet saman ilmiön useammassa eri tutkimuksessa. Mitä isomman annoksen tai suuremman valikoiman saat ruokaa eteesi, sitä enemmän sitä syöt. Siksi lautasten vaihtaminen pienempään auttaa tutkitusti laihtumaan (jos ruokavalion sisältö ja liikunnan määrä pysyy samana).

Helpommat aamut

Yksi tulevan vuoden tavoitteistani on järjestää kotini niin, että se tukisi mahdollisimman paljon elämääni edistäviä valintoja ja vaikeuttaisi tyhmien valintojen tekemistä. Aloitin muutokset makuuhuoneesta.

Vielä muutama päivä sitten makuuhuoneemme lattia oli täynnä vaatekasseja ja vaatekoreja. Ajatuksena kun oli lajitella lastenvaatteet ja pyykit siellä. Huono ajatus.

Aamuisin tarvitsemani laitteet olivat sängyn vieressä olevassa keossa edellisen päivän vaatteiden ja kylpytakin kanssa. Vaatelipaston päällä oli kaikenlaista krääsää, josta 80 % kuului muihin huoneisiin.

Makuuhuoneemme on nyt siivottu ja järjestetty niin, että aamuni lähtisivät liikkeelle mahdollisimman helposti ja innostavasti.

Sänkyni vieressä on laturit kännykälle ja Fitbit Surge -aktiivisuusrannekkeelleni,  jotta muistan ladata ne seuraavaa päivää tai viikkoa varten.

Mittaan heti herättyäni sydämen sykkeen vaihteluvälin eli HRV:n. HRV kertoo minulle kehoni rasitustilan. Muistan mitata sen koska sängyn vieressä on laatikko, jossa on sykemittarini sekä kotelo johon olen illalla laittanut silmälasini. Samassa laatikossa on myös ns. oranssit lasit jotka blokkaavat kännykästä tulevan sinisen valon iltaisin.

Sängyn vieressä on vesipullo ja sängyn alla lapsilta piilossa oleva kätkö aamulääkkeelleni, jotta saan otettua sen heti herättyäni.

Kun nousen sängystä, näen ensimmäiseksi vaatelipaston päällä olevassa korissa kuivahierontaharjani ja itse tekemäni vartalovoiteen.

Ihoni on laadultaan todella kuivaa ja minulla on taipumus talirauhasten sarveistappeihin (keratosis pilaris) eli pieniin näppyihin reisissä, pohkeissa ja käsivarsissa. Päivittäinen kuivahieronta ja rasvaus auttavat vähentämään tämän vaarattoman mutta ruman ihottuman määrää.

Lipaston vieressä on kori, jossa on aamutakkini. Laitan sen päälle ja käyn pissalla ja päästämässä koiran ulos (jos mies ei ole jo niin tehnyt).

Palaan ylös, laitan aamutakin koriin ja nousen lipaston toisessa päädyssä olevalle vaa’alle.

Punnitseminen on vanha tapa, joka auttaa bongaamaan elämäntavoissani tapahtuneet pienet muutokset jotka muuten huomaisin vasta kun paino on noussut minun makuuni liikaa.

Vaatelipastossa vaatteet on lajiteltu laatikoihin tavalla, josta löydän nopeasti ja helposti haluamani. Myös puhtaiden vaatteiden takaisin laittaminen on tehty mahdollisimman helpoksi.

Karsin jo viime keväänä kaikki vaatteeni Marie Kondon Konmari-järjestelmällä niin vähiin, että oman vaaterumban pyörittäminen on naurettavan helppoa. (Ikävä kyllä samaa ei voi sanoa lasten vaatteista.)

Sen lisäksi huoneen nurkassa on tuoli, jonne voin päivän päätteeksi laittaa vaatteet joita aion käyttää seuraavana päivänä uudestaan.

Sängyn ja oven välissä on iso tyhjä tila, johon hommasin eilen maton. Ainakin tänä aamuna tila suorastaan houkutteli tekemään aamuvenytyksiä ja pari aurinkotervehdystä.

Sängyn sivuilla ja jalkopäässä on niin paljon tilaa, että sängyn petaaminen on helppoa.

uusijarjestys

Ainakin parin ensimmäisen aamun perusteella voin sanoa että uudenlainen järjestys huoneessa tekee aamurutiinien läpikäymisestä helppoa ja sujuvaa. Aikaa ei mene yhtään tavaroiden etsimiseen tai edes oikean järjestyksen muistamiseen.

Seuraavaksi pitäisikin sitten ottaa haltuun lasten aamurutiinit ja omat iltarutiinit.

Miten sinä olet järjestänyt oman ympäristösi tukemaan parempia elämäntapoja? Entä miten ympäristösi vaikeuttaa ns. ruodussa pysymistä?

Kuinka keskeytykset pilaavat elämän

taasmekeskeytetaan

Mikä on sinun pahin esteesi asioiden hoitamiselle? Monille se on tehtävien aloittaminen. Minulle se on jatkuvat keskeytykset.

Olen pistänyt viime päivinä merkille, miten järjettömän monta kertaa päivässä minut keskeytetään. Useimmiten se tapahtuu jonkun samassa taloudessa asuvan toimesta voimallisesti vaatien, huutaen tai haukkuen.

Aina kun mieli joutuu siirtymään asiasta toiseen, kestää hetken ennen se muistaa “kuka mä oon ja mitä mä haluun”.

Siksi “multitasking” eli useamman tehtävän (lähes) samanaikainen tekeminen vie pahimmillaan päivän mittaan 40 % enemmän aikaa kuin jos olisit hoitanut samat tehtävät yksi kerrallaan.

Tarkkaavuushäiriöisten aivot hanskaavat siirtymät tehtävästä toiseen keskivertoa huomattavasti huonommin. Uudelleenorientoituminen on työlästä. Pahimmillaan tavallista lyhyemmästä työmuistista on pyyhkiytynyt pois edelliseen tehtävään liittyvät asiat — tai koko tehtävä!

Huomasin tämän aikanaan jo kirjoja kirjoittaessani. Minun oli helpompi kirjoittaa kirjoja tuntikausia putkeen kuin pitää taukoja vaikkapa puolen tunnin tai tunnin välein. Jokaisen tauon jälkeen jouduin nimittäin lukemaan uudestaan mitä olin kirjoittanut aiemmin päivällä muistaakseni mitä piti kirjoittaa seuraavaksi.

Pahinta kaikessa on se, että useimmat päivän aikana kohtaamani keskeytykset ovat enemmän tai vähemmän turhanpäiväisiä. Melkein jokainen on sellainen, että siihen tarttumista voisi hyvin lykätä siihen asti että edellinen tehtävä on hoidettu loppuun.

Valitettavasti tajuan keskeytyksen turhuuden (verrattuna tehtävään jota olin tekemässä) yleensä vasta kun olen jo vaihtanut toiseen tehtävään.

Miksi hypin tehtävästä toiseen liian helposti?

Suurin syy siihen, että syöksyn niin helposti toteuttamaan toisten vaatimuksia tai mieleen juolahtanutta juttua on se, että pelkään unohtavani uuden vaatimuksen. Jättämällä edellisen tehtävän kesken siitä jää yleensä jokin konkreettinen merkki, jonka toivon myöhemmin muistuttavan minua siitä, mitä olin tekemässä.

Eli esimerkiksi tietokoneelle jää päällimmäiseksi dokumentti, jota olin kirjoittamassa. Tiskikone, jota olin täyttämässä jää auki. Ruokaa varten leikatut sipulit odottavat työtasolla paluutani. Puhtaiden pyykkien kasa sängyllä muistuttaa että olin lajittelemassa pyykkejä paikalleen. Kompostikulho ulko-oven edessä viestii hajullaan, että se pitää tyhjentää pihan perällä olevaan kompostiin.

Käytännössä homma ei kuitenkaan mene niin, että palaisin samantien lähtöruutuun, näkisin mitä jäi kesken ja hoitaisin tehtävän loppuun.

Koska mielestäni on usein pyyhkiytynyt se mistä juuri tulin, saatan jatkaa matkaa seuraavaan huoneeseen, jossa on vaikkapa edellispäivänä sinne jättämäni imuri muistuttamassa kesken jääneestä imurointitehtävästä.

Pahimmillaan keskeytyksen aiheuttanut tehtävä keskeytyy uuden keskeytyksen takia.

Esimerkiksi eilen olin laittamassa tiskejä, kun eräs nimeltä mainitsematon aikuinen halusi että annan hänelle “jonkun vanhan tiskirätin” lattianpesua varten.

Muuten hyvä, mutta meillä on lattianpesua varten ihan oikea mikrokuitumoppi. Kaivoin mopin esiin, kastelin sen valmiiksi ja ojensin sen pesuaineen kanssa tyypille.

Tässä vaiheessa tiskit olivat jo unohtuneet, kun jäin seuraamaan lattianpesua — joka tapahtui mielestäni turhan suurpiirteisellä tyylillä. (Moppi pitää huuhdella jokaisen isomman lattia-alueen jälkeen!) Niinpä otin mopin haltuun.

Pian homma kuitenkin keskeytyi, kun minua kutsuttiin vaativaan sävyyn katsomaan vinoon mennyttä koiraporttia.

Jätin mopin siihen paikkaan ja riensin korjaamaan porttia (koska minä olin sen alunperin asentanut huonosti).

Jos en olisi hetkeä aiemmin kuunnellut 18 minutes -äänikirjaa, jossa varoitettiin tehtävien kesken jättämisestä, olisin voinut portin korjattuani siirtyä tietokoneelle tai viemään yläkertaan lasten leluja. Nyt pysähdyin hetkeksi miettimään mitä olin ollut tekemässä, palasin moppaamaan ja sen jälkeen laitoin loput tiskit koneeseen.

Kun kerroin havainnostani nimeltä mainitsemattomalle aikuiselle, hän totesi ettei olisi itse keskeyttänyt tiskien laittoa lattianpesua varten. Jaaha.

Keskeytysten todellinen hinta

Varsinkin kesken jääneet kotityöt ja ympäri kämppää lojuvat työjuttuihin liittyvät paperit, kovalevyt ja muut “muistutukset” aiheuttavat usein kitkaa, kun perheemme toinen aikuinen ei ymmärrä miksi jätän kaiken levälleen.

Toisaalta erittäin uteliaan ja aikaansaavan kaksivuotiaan kanssa eläessä jokainen esiin jätetty tavara on vaarassa tuhoutua lapsukaisen omissa “tieteellisissä kokeissa”.

Useammassa tehokkuutta käsittelevässä jutussa olen törmännyt ajatukseen “avoimista lenkeistä” (open loops).  Jokainen avoin tehtävä vie aivokapasiteettiani, koska mieleni tsekkaa aika ajoin “mites toi tehtävä, entä toi tehtävä — ja hei, ei saa unohtaa sitä, tätä ja tuota tehtävää”.

Liian usein ajaudun siivoamaan tarkoituksella esiin jättämäni paperit pikapikaa pois lasten tai vieraiden tieltä sillä seurauksella, etten myöhemmin enää muista mihin laitoin vaikkapa verokorttini (joka löytyi viikkoa myöhemmin auton jalkatilasta).

Mitä voisin tehdä?

On ihan totta, että jos en tartu johonkin tehtävään sillä hetkellä kun se tulee tai tuodaan mieleeni, voin unohtaa sen kokonaan. Tämä johtuu osin tarkkaavuushäiriöstä, osin siitä, että vuosien valvominen lasten takia on heikentänyt lähimuistini olemattomiin.

Viisainta olisi kirjata kaikki eteen tulevat tehtävät samantien paikkaan, josta muistan katsoa ne myöhemmin.

Paperiset muistikirjat eivät tule kyseeseen, koska minut tuntien hukkaan ne ennen kuin ensimmäinen päivä on päättynyt. Keittiön seinälle kirjoittaminen ei auta jos olen tien päällä.

Niinpä iPhoneni on paras vaihtoehto, koska se on minulla aina mukana. Mutta mikä ohjelma olisi sellainen, johon juttujen kirjaaminen olisi helppoa myös vauhdissa? Mistä ohjelmasta satavarmasti muistaisin tsekata mitä olen luvannut tehdä?

Aloitin tänä aamuna kokeilun IFTTT.COM:in DO Note -ohjelmalla. Saan sen iPhonen ylävalikosta nopeasti esiin. Viestin kirjoittamisen tai sanelun jälkeen lähetän yhdellä painalluksella muistiinpanon iPhonen omaan “Muistutukset”-ohjelmaan.

teejotain3

Sieltä voin halutessani siirtää ne puoliautomaattisesti ajoittain käyttämääni Omnifocus-tehtävänhallintaohjelmaan.

teejotain1

Mitkä sinun vinkkisi ovat keskeytysten torjuntaan? Mihin kirjaat vastaan tulevat tehtävät?

Miten voisin oppia hallitsemaan arkea paremmin?

Monet kokevat omien elämäntapojen remontoinnin todella haastavaksi tehtäväksi. Ja niinhän se onkin jos ei tiedä mitä tekee.

Tätä nykyä ajatus elämäntaparemontista tuntuu minusta helpolta. Sen sijaan oman ajankäytön ja toimintamallien muuttaminen sellaiseksi, että arki olisi sujuvampaa, tuntuu ihan yhtä vaikealta kuin ajatus elämäntaparemontista ennen kuin tein sen.

Miten voin soveltaa elämäntaparemontin oppeja arjen hallintaan?

Eilen listasin tärkeimmät opit elämäntaparemontistani. Tänään mietin miten voisin käytännön tasolla soveltaa niitä uusien ajan ja arkirutiinien hallintatapojen opetteluun.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Tämä on periaatteessa selvää pässinlihaa. Hyvät strategiat ja tarkkaan mietityt ruutiinit eivät riitä, jos niitä ei sisäistä. Ainakin minun aivoillani uusien rutiinien meneminen selkäytimeen kestää järjettömän kauan.

Eli OK, opettelen vuoden 2016 ajan uusia tapoja hallita arkea. Miten pidän huolen siitä että jaksan harjoitella tietoisesti uusia tapoja niin kauan että ne ovat korvanneet vanhat tavat?

Heti kun mennään konkretiaan, homma muuttuu epämääräisemmäksi.

Laihtumisen seuranta oli helppoa: pystyin laskemaan kaloreita ja ravintoainesisältöjä. Vaaka, mittanauha ja peili kertoivat toimivatko tekemäni muutokset vai eivät.

Miten mittaan arjenhallinan edistymistä? Mistä tiedän mikä toimii ja mikä ei? Tai toimiiko jokin juttu riittävän hyvin?

Tätä kirjoittaessani tajuan, että olisi varmasti hyvä ensin miettiä voinko muuttaa nykyiset toimintamallit jotenkin numeroiksi.

Esimerkiksi kuinka monta minuuttia päivässä etsin kadonneita tavaroita? Paljonko minulla menee kuussa rahaa myöhästymismaksuihin tai hukattujen tavaroiden korvaamiseen?

Miten monta asiaa saan hoidettua — entä kuinka moni akuutti asia jää hoitamatta joka päivä?

Kuinka ison rahamäärän edestä heitän joka viikko pois ruokaa koska se ehti pilaantua ennen kuin ehdin valmistaa tai syödä sen?

Kuinka usein olen jostain myöhässä — ja kuinka monta minuuttia kerrallaan?

Miten usein lupaan jotain jollekulle — vaikka vain itselleni — mutta lupaus jää lunastamatta syystä tai toisesta?

Kuinka paljon aikaa käytän esimerkiksi turhanpäiväiseen netissä surfaamiseen tai väittelyyn, josta jää vain tyhjä tai vähän hailakka olo?

Ehkäpä ihan ensimmäinen askel on selvittää mitä kaoottinen elämäntapa minulle maksaa ekstraa ajassa ja rahassa?

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Ihmismieleen on sisäänrakennettu optimismivääristymä, joka saa meidät näkemään “tulevaisuuden minämme” tehokkaampana, tarmokkaampana ja pätevämpänä tyyppinä kuin mitä tänään olemme.

Siksi aina muutosta suunnitellessa on tärkeää miettiä mihin minä pystyn tai olisin pystynyt oikeasti tänään sinä epätäydellisenä, väsyneenä ja kaoottisena pienten lasten äitinä joka tänään olin.

Yksi asia jota olen jo mitannut pidempään ja joka kärsii huonosta ajankäytöstä on yöuneni. Huonosti nukutut yöt ovat myös asia jotka vaikuttavat ajankäyttööni ja arjen hallintaani seuraavana päivänä.

Menen esimerkiksi ihan liian myöhään nukkumaan.

Voisinko kuvitella meneväni koko loppuelämäni ajan kello 22 nukkumaan? Rehellisyyden nimissä en.

Luontainen uni-valve-rytmini on sellainen että jos saan nukkua ja herätä ilman kelloa (tai lapsia), hyvin nopeasti ajautuisin nukkumaan klo 2 ja heräisin vasta klo 10.

Mutta koska minulla on lapset joiden pitää olla eskarissa ja hoidossa tiettyyn aikaan ja joiden oma unirytmi on erilainen kuin minulla, en voi elää omassa rytmissäni vielä ainakaan 10-15 vuoteen.

Voisinko kuvitella meneväni seuraavien 10-15 vuoden ajan nukkumaan kello 22 jotta saisin nukuttua tarpeeksi ja herättyä klo 6 tekemään omia juttujani ennen kuin lapset heräävät?

Kyllä.

Voisinko tehdä sen jo tänään? Totuus on, että en. Tätä kirjoittaessani kello on 21, kuopus horisee vielä naapurihuoneessa  omassa sängyssään joulun sotkettua unirytmit ja haluan pestä hiukseni ennen nukkumaanmenoa.

Olen yksin lasten kanssa kotona enkä voi lähteä kellariin pesemään hiuksia ennen kuin kuopus nukahtaa, koska riski siihen että kaksivuotias riiviö karkaa alas on liian iso.

Voinko mennä pesemään hiukset sillä sekunnilla kun lapsi nukahtaa ja mennä sen jälkeen nukkumaan? Kyllä voin.

Voinko joka ilta seuraavan 10-15 vuoden ajan aloittaa omat iltatoimeni heti sen jälkeen kun lapset nukahtavat? Kyllä voin.

Voinko yrittää joka ilta hoitaa iltatoimeni niin ytimekkäästi kuin mahdollista ja yrittää ajan myötä tehostaa rutiineja niin, että pääsen nukkumaan klo 22 lähes joka ilta? Kyllä voin.

Tämä olkoon ensimmäinen askel jonka otan. Seuraavia mietin myöhemmin.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Olen tehnyt jo jonkin aikaa itselleni uudenlaista tietokantaa, johon voin kirjata ylös suorittamiani tehtäviä sekä mikä antaa minulle energiaa ja mikä vie sitä.

Annan itselleni tehdyistä tehtävistä pisteitä ja kutsun systeemiä arkipeliksi. Snapchatissa kutrinet-tunnustani pidempään seuranneet ehkä muistavat kun aloitin pisteiden antamisen.

Kutri kuntoon -vuonna viikkoraportin tekeminen pakotti minut näkemään miten homma oli edennyt — tai ollut etenemättä.

Harkitsen vakavasti että raportoisin tänne tai vaikka Snapchatiin päivä- tai viikkotavoitteitani ja miten niiden kanssa kävi. (Löydät minut Snapchatista siis tunnuksella kutrinet).

Missä laajuudessa niin oikeasti jaksaisin tehdä, on vielä syvemmän itsetutkiskelun alla.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Elämässäni näyttäisi olevan alkamassa aika, jolloin pahin härdelli on takanapäin. Toisin sanoen ainakaan juuri nyt ei ole kauheasti tiettyyn aikaan ja paikkaan sidottuja ohjausprojekteja tiedossa, vaan työn alla on vain (lähes) omaan tahtiin tehtäviä kirjoitustehtäviä.

Kodin isoimmat remontit voisivat ainakin teoriassa olla valmiita syntymäpäivääni eli 9.1. mennessä ja lapset ovat palaamassa samoihin aikoihin hoitoon.

Jos käyttäisin seuraavat pari viikkoa ensisijaisesti nukkumiseen keskittyen ja sen ylös kirjaamiseen miten paljon sähläykseni maksaa minulle aikaa ja rahaa, minulla on 9.1. alkaen tämän päivän tiedon mukaan enemmän elämässäni pelivaraa keskittyä tekemään isompia käytännön muutoksia.

Uusien tapojen opettelu nimittäin vaatii meiltä enemmän henkistä kapasitettia ja energiaa kuin vanhaan malliin jatkaminen. Nykytiedon mukaan päivittäin käytössämme oleva henkinen kapasiteetti (sis. mm. itsekurin, tahdonvoiman jne.) on rajallinen.

Jos joutuisin esimerkiksi työprojektin tiimoilta opiskelemaan paljon uusia asioita, minulla ei välttämättä ole käytössä enää illalla samanlaista henkistä kapasiteettia omaksua uusia toimintamalleja tai käyttää itsekuria, kuin jos olisin voinut vetää työpäivän ns. automaattiohjauksella.

5. Nauti siitä mitä teet

En ole koskaan nauttinut esimerkiksi siivoamisesta, laskujen maksusta, kirjanpidosta tai lasten pukemisesta ja riisumisesta. En näytä edes saavan samanlaisia kicksejä siististä kodista kuin jotkut läheiseni.

Mutta olen oppinut jo aikoja sitten tekemään arkiaskareista hauskoja ja kiinnostavia kuuntelemalla äänikirjoja ja podcasteja.

Myös Superbetter-kirjan innoittamana olen alkanut entistä tietoisemmin tehdä vaikkapa siivoustehtävistä pieniä “leikkihaasteita” (esim. “saanko alakerran imuroitua 15 minuutissa”).

(Hauska fakta: Superbetter-kirjan kirjoittajan Jane McGonigalin identtinen kaksoissisko Kelly McGonigal on kirjoittanut itsekuria käsittelevän lempikirjani The Willpower Instinct.)

Ehkä arkiaskareista voisi tehdä vieläkin hauskempaa yhdistämällä niihin jonkin sosiaalisen aspektin tai muuta vastaavaa?

6. Jos kaadut, nouse ylös

Tämän pointin hanskaan jo kohtuullisen hyvin. Jokainen joka on seurannut pidempään blogiani voi muistella kuinka monta kertaa olen yrittänyt ottaa “elämän haltuun”.

Aina yritykset ovat jotenkin menneet pieleen, mutta täällä sitä taas ollaan yrittämässä uudella innolla ja uusilla työkaluilla tarttua tähän ongelmaan.

Kuka tietää vaikka tämä olisi se kerta, jolloin jotain muuttuu yhtä radikaalisti kuin vuonna 12 vuotta sitten?

viitoittamanipolku

Mitä opin elämätaparemontistani?

kaadu7kertaa

Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: “kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.

Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.

Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.

“Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.

Mitä opin elämäntaparemontistani?

Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Olen “harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.

Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.

Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Vanhan bisnes-kliseen mukaan “Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.

Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.

Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.

Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.

Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.

Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.

5. Nauti siitä mitä teet

Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.

Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.

6. Jos kaadut, nouse ylös

Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.

Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.

Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.