Mitä ajattelin tehdä elämälläni (kuolemaa odotellessa)

Tiesitkö että sinulla on erittäin todennäköisesti rajallinen määrä päiviä jäljellä tällä planeetalla sinä ihmisenä joka olet?

Mikä olisi kivointa ja/tai kiinnostavinta mitä voisit tehdä ajallasi juuri nyt?

Nämä ovat kysymyksiä, jotka kysyn itseltäni aika ajoin.

Mottoni on nykyään “jotainhan sitä on tehtävä kuolemaa odotellessa” ja jatkan sitä usein lauseella “joten miksi en tekisi asioita, jotka ovat kivoja, kiinnostavia tai ainakin hyödyllisiä?”

Eksistentiaalinen blogikriisi

Hei, olen Katri ja kävin läpi juuri jonkinlaisen eksistentiaalisen kriisin tämän blogin suhteen.

OK, olen myös ihminen, joka käyttää mielellään dramaattisia ilmauksia. Eli oikeasti “kriisi” tarkoitti sitä, että silloin kun minulla olisi ajan puolesta ollut mahdollisuus kirjoittaa blogia, minua ei huvittanut tehdä sitä.

Aloitin useamman kirjoituksen, mutta pian mieleeni juolahti ajatus “olen sanonut tämän jo moneen kertaan.”

Tällä hetkellä en kelaa henkistä tai fyysistäkään hyvinvointia juuri muulloin kuin tehdessäni päivän teorian Periscopeen (kesän ajan arkiaamuisin klo 9) tai pitäessäni valmennuspuheluita.

Mitä sitten mietin aina kun minulla on siihen mahdollisuus?

Puutarhaa.

Mietin mitä kasveja haluan laittaa minnekin päin pihaa. Miten rakennan kukkapenkin, kasvihuoneen tai ruusukaaren, jota olen seuraavaksi tekemässä.

Ruokaa.

Ruoan viljelyä, ruoan ostamista lähiruokapiiristä, ruoan valmistamista.

Töitä.

Minulla on työn alla on pari kivaa kirjoitusprojektia ja yksi erikoisprojekti. Lisäksi etsin aika ajoin ihmisiä mainoksiin.

Valtaosan ajasta tietoisuuteni täyttää se, mitä juuri sillä hetkellä teen koneella, palaverissa, puutarhassa tai keittiössä.

Tänä aamuna mietin blogin kirjoittamista jostain henkiseen hyvinvointiin liittyvästä aiheesta. En keksinyt mitään uutta sanottavaa.

Sen jälkeen mieleeni juolahti kysymys: miksi ylipäätään kirjoitan blogia?

Kirjoitan, koska tykkään jakaa muiden kanssa mitä olen oppinut ja oivaltanut.

Ja siitä tässä blogissa on ollut kyse aina siitä lähtien kun perustin sivut 2002 Verkkoklinikan laihdutuskeskusteluissa pyöriessäni.

Tämä blogi on kokenut jo kerran suunnanmuutoksen, kun aloin kirjoittaa fyysisen hyvinvoinnin sijaan enemmän henkisestä hyvinvoinnista.

Niinpä annoin itselleni luvan kirjoittaa raa’asti tänne myös uusimmista kiinnostuksen kohteistani — koska se on minusta kivaa ja innostavaa.

Joten nyt tiedät miksi kohta tänne alkaa pukata puutarhakirjoituksia tai lähiruokahehkutusta. Sori.

Jos sinua kiinnostaa pelkkä henkinen hyvinvointi, tsekkaa Päivän teoriat Periscopesta joko livenä arkiaamuisin klo 9 tienoilla (tai vähän sen jälkeen) tai sen jälkeen tallenteena: http://periscope.tv/kutrinet

puutarhapolku - 1

Äää! Mä en halua mennä nukkumaan!

Muistikuva lapsuudesta:

On ilta. Meidät on juuri laitettu nukkumaan. Ei nukuta. Ei nukuta veljeäkään.

Alakerrassa tapahtuu jotain jännää. Aikuiset juttelevat. Meillä on vieraita.

Lastenhuoneessa on niin tylsääääää….

Nousen sängystä ja hipsin ulos lastenhuoneesta. Veli seuraa perässä.

Laskeudumme varovasti kuin salaiset agentit alas narisevia portaita. Eihän isä ja äiti huomaa?

Hiiviimme olohuoneen poikki kohti keittiötä. Kurkistamme oven raosta… Miten jännää!

“Hei, nyt heti takas sänkyyn”, isä karjaisee.

Ryntäämme veljen kanssa takaisin ylös kuin pelästyneet puput.

Miksi pitää nukkua? Se on niin tylsäääää….

Nukkumaanmenon vaikeus

Olen aina ollut iltavirkku. Ennen lapsia tein eniten töitä klo 21-02 välillä ja nukuin sitten aamukymmeneen.

Ovelana äitinä totutin esikoisen vauvana unirytmiin, jossa se heräsi aamuisin kymmeneltä.

Se lysti loppui, kun esikoinen meni tarhaan ja kuopus osoittautui aamuvirkuksi.

Nyt joudun herättämään lapset arkiaamuisin seitsemältä.

Siitä huolimatta jatkoin iltakukkumista aina viime kuuhun asti.

Miksi valvominen on kivaa (varsinkin äidistä)?

Lapsiperhearki on täynnä kaikenlaisia velvollisuuksia ja rutiineja.

Niinpä minusta tuntuu, että vasta lasten mentyä nukkumaan saan “omaa aikaa” tehdä mitä huvittaa.

Harmi vain, että yhdeksän maissa illalla helpoin tapa tehdä jotain kivaa on sukeltaa internetin ihmeelliseen maailmaan.

Surffata somessa. Katsoa netistä lempisarjoja, joita ei ehtinyt katsoa silloin kun ne tuli.

Valitettavasti tietokoneen, kännykän ja television sinisävyinen valo sotkee unihormoni melatoniinin tuotantoa. Ne saavat aivot luulemaan että on aamu.

Sosiaalinen media on suunniteltu koukuttamaan ja pitämään käyttäjänsä kännykän tai koneen ääressä liian pitkään.

Niinpä niinäkin iltoina kun olin kuolemanväsynyt ja ajattelin että laittaisin koneen ajoissa kiinni, ajaudun roikkumaan netissä usein pikkutunneille.

Argh!

Mitä pitää tapahtua, että pääset ajoissa sänkyyn

Tämän vuoden teemanani on tehostaa ja järkevöittää arkirutiinejani.

Pidän tavallista tarkemmin kirjaa tekemisistäni ja raportoin kerran viikossa Kutri.net:in VIP-jäsenille miten viikkoni on mennyt.

Parin ekan viikon jälkeen tuli selväksi, että minun olisi ihan pakko alkaa panostaa yöuniin, jos haluaisin tehdä elämästäni oikeasti helpompaa.

Sen sijaan että olisin vain luvannut itselleni mennä nukkumaan ajoissa, kysyin itseltäni mitä pitäisi tapahtua, jotta pääsen ajoissa sänkyyn.

Päädyin seuraaviin sääntöihin:

  1. Oranssit lasit päähän klo 20 blokkaamaan näyttöjen sinisävyistä valoa, joka sotkee melatoniinin tuotannon.
  2. Tietokone ja kännykkä kiinni klo 22 ja itse sänkyyn.

Onnistuin suhteellisen hyvin tavoitteessani, varsinkin lasien käytön suhteen.

Aloin nukkua yhä useammin vähintään 7 tuntia, mikä näkyi välittömästi mielialassa ja tehokkuudessa. Elämä tuntuu niin paljon helpommalta pirteänä kuin väsyneenä.

Perjantaina kirjoitin tyhjän ajan tärkeydestä.

Viikonloppuna nauttiessani tällaisesta hetkestä mieleeni juolahti, että haluan lisää “tyhjiä hetkiä” päivääni.

Eli hetkiä, jolloin en kuuntele, katso, lue tai kirjoita mitään vaan korkeintaan teen kotihommia, jotka eivät vaadi ajattelua.

Niinpä eilen laitoin tietokoneen ja kännykän kiinni jo klo 21 ja hoidin viimeiset iltahommat hiljaisuuden vallitessa.

Normaalisti kuuntelen kotitöitä tehdessä podcastia, koska koen sen motivoivan tylsien rutiinien pyörittämiseen.

Nyt mielessäni pyöri viimeisen kuuntelemani podcastin ajatukset. Sen sijaan että olisin “äänittänyt niiden päälle” uusia ajatuksia seuraavasta podcastista, ymmärrykseni käsitellystä teemasta syveni. Näin, miten voisin hyödyntää ajatuksia omassa elämässäni.

Älä ryöstä unipankistasi

Olin eilen illalla sängyssä jo klo 21:30. Tyhjensin pään viimeisistä ajatuksista päiväkirjaan. Fiilistelin meditaatiohengessä viimeisessä podcastissa kuuntelemiani ajatuksia. Nukahdin jo ennen kymmentä.

Tänä aamuna heräsin omia aikojani vähän ennen kuutta. Oloni oli ihan uskomattoman hyvä. Suorastaan koukuttavan hyvä.

Annoin itseni kiinnittää erityisesti huomiota siihen, miten hyvä oloni on.

Näin itseni sieluni silmin laittamassa tänäkin iltana koneet kiinni viimeistään yhdeksältä ja itseni sängyssä nukahtamassa viimeistään kymmeneltä.

Hetken ajan näin kristallinkirkkaasti, miten järjetöntä on tinkiä yöunista ajatellen saavansa siten enemmän aikaan.

Tunnit jotka varastan yöunista ovat turhia tunteja.

Käytännössä aina olen käyttänyt ne sosiaalisessa mediassa roikkumiseen, turhanpäiväiseen chattailyyn tai päämäärättömään googlailuun, josta ei jää mitään käteen.

Jos nukun vain kuusi tuntia yössä, työtehoni laskee dramaattisesti.

Muistini alkaa pätkiä, sählään enemmän ja käytän päivän mittaan monta minuuttia väsymyksen voivotteluun tai paikallani voimien keräämiseen.

Mitä pidempään kituutan liian vähillä unilla, sitä vähemmän muistan mitä päivän, viikon tai jopa kuukauden aikana on tapahtunut.

Tiedän omasta kokemuksesta, että hyvä aie mennä ajoissa nukkumaan ei riitä.

Tarvitaan tiukka sitoumus ja selkeitä sääntöjä jotka estävät valvottavan toiminnan.

Mitä sinun pitäisi tehdä toisin, jotta menisit takuulla tänä iltana ajoissa nukkumaan?

hyvayoparempihuomen640)

Mitä opin elämätaparemontistani?

kaadu7kertaa

Vanha kiinalainen sananlasku (tai ainakin netin inspiraatiofraasi) määrittää onnistumisen seuraavasti: “kaadu seitsemän kertaa — nouse ylös kahdeksan”.

Olen yrittänyt ottaa arkea haltuun useampaan otteeseen viime vuosien aikana. Joka kerta homma on jotenkin mennyt pieleen. Lapset ovat alkaneet taas valvottaa entistä pahemmin. Kiireellinen työprojekti on pamahtanut päälle. Innostus on lopahtanut.

Epäonnistumisistani on tullut mieleen aika, jolloin kamppailin painonhallinnan kanssa. Laihdutin samaa 7–10 kiloa moneen kertaan. Välillä laihdutus tyssäsi jo parin kilon jälkeen ja paino nousi pian takaisin lähtöpainoon — tai jopa korkeammaksi kuin ennen.

“Tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun”
Sain jojoilun hallintaan vasta kun vuonna 2003 kun tajusin varata kokonaisen vuoden uusien elämäntapojen opetteluun. Suhtaudun projektiin puolitieteellisenä tutkimuksena, jonka tarkoituksena oli selvittää miten juuri minun kannattaisi syödä ja liikkua, jotta laihtuisin tavoitepainooni ja pysyisin siinä tarvittaessa koko loppuelämäni.

Mitä opin elämäntaparemontistani?

Rakas ystäväni kysyi minulta miten voisin hyödyntää tuolloin oppimani asiat arjen hallinnassa. Tässä ovat tärkeimmät havaintoni.

1. Varaa kokonainen vuosi uusien tapojen opetteluun.

Olen “harjoitellut” vanhoja, huonoja elämäntapoja pahimmillaan koko ikäni — on turha kuvitella että saisin ne parissa viikossa korvattua täysin uusilla tavoilla.

Vuosi varmistaa myös sen, että pääsen testaamaan uusien tapojen soveltamista mahdollisimman monissa erilaisissa tilanteissa. Arjessa ja juhlassa. Kiireessä ja väsyneenä. Kotona ja matkoilla.

2. Tee vain muutoksia, joista voisit pitää kiinni (muutosta tehdessäsi) koko loppuelämän.

Toisin sanoen silloin kun kuntosi on huono, voisit ehkä kuvitella käveleväsi joka päivä koko loppuelämäsi ajan 10 minuuttia päivässä. Älä siis edes yritä treenata heti kättelyssä tunnin ajan joka päivä.

Kun tekemäsi pieni muutos tuntuu menevän omalla painollaan, voit miettiä olisitko valmis pitämään jostain hieman isommasta muutoksesta kiinni koko loppuelämäsi.

3. Mittaaminen ja raportointi auttavat pysymään ruodussa.

Vanhan bisnes-kliseen mukaan “Se mitä mitataan tulee tehdyksi”. Laihduttajia tutkineet ovat huomanneet että syötyjen ruokien kirjaaminen tai jopa pelkästään valokuvaaminen auttaa merkittävästi ruodussa pysymistä.

Asioiden mittaaminen auttaa muistamaan mitä on tekemässä ja näyttää mikä toimii ja mikä ei.

Muille raportoiminen antaa lisätukea, kunhan on sitoutunut raportointiin niin, ettei luista siitä edes silloin kun alkaa lipsua.

Sen lisäksi minulle vanhana nörttinä erilaisten teknisten sovellutusten käyttö antaa lisäpotkua muutosten tekemiseen. Saan outoa mielihyvää taulukoista, joista voin katsoa pidemmän aikavälin trendejä.

4. Anna itsellesi lupa ja mahdollisuus uppoutua muutoksen tekemiseen.

Oma elämäntaparemonttini onnistui, koska annoin itselleni luvan paneutua aiheeseen ihan kybällä. Minulla ei ollut tuolloin lapsia ja tein töitä freelancerina, minkä takia saatoin vapaasti treenata silloin kun halusin, kirjata tekemisiäni, opiskella lisää aiheesta ja päivittää nettisivuja.

Yksi ongelma aiemmissa yrityksissäni opetella tehokkaammaksi on ollut se, että olen ollut liian väsynyt, hätäinen tai muuten kaoottisessa vaiheessa yrittäessäni tehdä muutosta. Olen yrittänyt tehdä muutosta kiireellä koska muutostarve on tuntunut liian polttavalta.

Nyt haluan varata rauhassa aikaa ja tilaa elämässäni muutokselle.

5. Nauti siitä mitä teet

Elämäntaparemonttini onnistui myös siksi, että nautin niin paljon asioista, joita tein sen aikana. Aloitin liikunnan lisäämisen tietoisesti etsien ensin liikunnan iloa.

Eli harrastin vain liikuntaa joka tuotti minulle jo liikkuessa iloa ja hyvää oloa. Kirjasin syömisiäni ja liikuntojani tietokantaan, jonka tekemisestä ja ylläpitämisestä sain valtavasti kicksejä. Annoin itselleni luvan syödä kaikkea kohtuudella eli en karsinut kokonaan herkkuja ruokavaliostani.

6. Jos kaadut, nouse ylös

Olennaista ei ole välttää mokia tai repsahduksia vaan se mitä tapahtuu niiden jälkeen. Repsahdus kertoo siitä että suunnitelmani on ollut liian kunnianhimoinen tai epämääräinen.

Mieti mitä kaikkea piti tapahtua että homma meni pieleen ja miten voit jatkossa välttää saman virheen. Nouse ylös ja jatka entistä viisaampana ja vahvempana.

Tämä kirjoitus valmistelee minua vuoden 2016 teemavuoteen, jonka aikana haluan opetella uusia toimintamalleja arjessa toimimiseen. Edellisessä kirjoituksessa totesin ettei muutokseen ole ihmelääkettä. Seuraavassa kirjoituksessa mietin miten nämä opit voi kääntää uusien toimintamallien opetteluun.

Nämä ovat vanhat hyvät ajat

Tänään oli taas yksi Niistä Aamuista. Syysloman jäljiltä lapsia oli vaikea saada heräämään. Jouduin puoliksi väkisin pukemaan niin kaksivuotiaan kuopuksen kuin eskari-ikäisen esikoisen. Koska en ollut laittanut illalla lasten vaatteita ja reppuja valmiiksi, kiersin kotimme ainakin kuusi kertaa ennen kuin olin saanut kaikki kamat kasaan.

Lähdimme liikkeelle melkein myöhässä. Siinä vaiheessa kun odotimme veljen pihassa hänen tyttöjään, olimme ihan oikeasti myöhässä. Päätin heittää ensin isot lapset kauempana olevaan eskariin — laitosaamiainen ei odottaisi. Vasta sen jälkeen roudaisin pikkupupuset perhepäivähoitoon.

Nousevan syysauringon valo sai utuisen maalaismaiseman näyttämään maagiselta. Aika tuntui pysähtyvän.
Kaikki lapset olivat hyvällä tuulella. Nousevan syysauringon valo sai utuisen maalaismaiseman näyttämään maagiselta. Aika tuntui pysähtyvän. Kuuntelin isompien lasten innostunutta keskustelua siitä, millaiset autot he hankkisivat aikuisena, kun mieleeni juolahtivat sanat:

“Nämä ovat vanhat hyvät ajat.”

Nämä ajat, kun lapset ovat pieniä ovat juuri niitä aikoja, joita vanhempani, isovanhempani ja niin monet muut aikuisten lasten vanhemmat muistelevat kaiholla. He käskevät nauttia näistä ajoista, koska ne ovat niin nopeasti ohi.

Kirjailija Gretchen Rubinin sanoin, nämä ovat aikoja, jolloin “päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä.”

Päivät ovat pitkiä, mutta vuodet lyhyitä.
On niin helppoa mennä mukaan arjen suoritusputkeen, jossa syöksyn tehtävästä toiseen ja sammuttamaan seuraavaa tulipaloa.

Rikkonaisina öinä ja raivoavan kaksivuotiaan kanssa kamppaillessa tulee usein toivoneeksi että lapset kasvaisivat ja elämä helpottaisi.

Miettiessäni mielettömän pitkää työlistaa ja mitä kaikkea olenkaan ehtinyt taas unohtaa, saatan menettää sen tärkeimmän:

pienen hienon hetken, kun kaikki on hyvin.

Kun lapset leikkivät sovussa. Kun liian pitkään kukkunut lapsi vihdoin nukahtaa. Kun esikoinen on tehnyt pihalle liikennevalot tiilistä, tukista ja paperista.

Kun aurinko pilkahtaa puiden takaa. Kun pääsee juomaan aamukahvin silloin kun se on vielä lämmin. Kun pääsee yksin vessaan tai kauppaan.

Entä jos tämä onkin elämäsi parasta aikaa? Voitko antaa itsesi nauttia siitä jo nyt?

[divider icon=”exclamation-sign” style=”none”]

Haluatko saada enemmän irti elämästäsi? Toivotko että voisit lopettaa turhan stressaamisen ja murehtimisen? Unelmoitko kirjan kirjoittamisesta tai pysyvästi laihtumisesta? Hae kutri.net:in VIP-jäseneksi!

Hakuaika päättyy ihan juuri eli keskiviikkona 21.10.2015! Lue lisää täältä.

hyvatajat

Kuinka kestää sateista kesää?

Kuinka monta kertaa olet harmitellut sitä että taas sataa? Kironnut kurjaa kesää? Sadatellut säätä joka pilasi kaikki lomasuunnitelmasi?

Miten voisit ottaa ilon irti tästä tilanteesta?

Lauantain upean auringonpaisteen jälkeen sunnuntaiaamuna sateen ropinaan herääminen harmitti. Hetken huonoa säätä soimattuani mielentilani nousi ja näin sisäpäivän suomat mahdollisuudet.

Olen yrittänyt jo pitkään saada itseäni suunnittelemaan viikon ruokailuja ja kauppalistoja kerran viikossa. Eilen se lopulta onnistui, kun päätin hyödyntää puolipakollisen sisäpäivän suunnittelemalla syömiset.

Sade ei pakota sinua masentumaan

Sade ei pakota sinua tänäänkään huonolle tuulelle, alavireiseksi tai pettyneeksi.

Sen tekee oma sisäinen järjestelmäsi, joka vie sinut Spark-kirjan mukaan 50-100 kertaa päivässä vähemmän hyviin fiiliksiin.

Onneksi sama järjestelmä vie sinut saman päivän aikana yhtä monta kertaa hyviin fiiliksiin.

Tänään haastan sinut kiinnittämään huomiota niihin hetkiin, kun sade ei haittaa, harmita tai et edes kiinnitä siihen huomiota.

Tänä aamuna satoi samalla tavalla kuin eilenkin. Koska illalla ei tarvinnut notkua ulkona nauttimassa ihanasta kesäillasta, olin mennyt ajoissa nukkumaan ja heräsin jo puoli kuusi.

Koska en ajatellut “tänään on niin ihana sää että käyn päivällä lenkillä” tein aamutreenin samantien sisällä kuulokkeet korvilla tanssien. Liikunta virkisti aivojani ja edesauttoi tämän jutun kirjoittamista.

Voitko antaa itsesi nauttia tästä neutraalista tai hyvästä fiiliksestä edes pari minuuttia pidempään?

Mitä hyvää tässä säässä on?

Mitä kivaa voit tehdä tänään oli sää mikä hyvänsä?

Voisitko hyödyntää tämän sadesään vaikkapa niin että vapautat mielesi turhasta stressistä, murehtimisesta ja ahdistumisesta katsomalla Mielenrauhaa-nettikurssin?

Miten isoäitini uskomaton elämä auttaa minua vaikeina aikoina

Isoäitini alkoi opiskella vasta vanhoilla päivillään

Viimeaikojen irtisanomisuutisia lukiessa olen usein miettinyt, kuinka moni työpaikkansa menettäneistä jaksaa uskoa että tästäkin vastoinkäymisestä selvitään. Kuinka moni tietää, että hän voi olla OK, vaikka elämä potkii päähän?

Muori, isäni äiti, oli vain minua pari vuotta vanhempi, kun hän jäi leskeksi ja 13 lapsen yksinhuoltajaksi, jolla oli velkainen maatila. Edellisvuonna tilan päätalo oli palanut perustuksia myöten ja uuden talon rakentaminen oli vetänyt jo ennestään tiukan talouden vieläkin tiukemmaksi.

Isoisäni perunkirjoituksen tehnyt tuomari totesi pesän niin velkaiseksi, ettei voinut ottaa palkkiota — toivotti vain onnea perikunnalle. Kunnan miehet tulivat ehdottamaan, että lapset sijoitettaisiin hoitoon ja kunta ottaisi tilan pesän velkoja vastaan.

Joskus kun itselläni on vaikeaa, kuvittelen itseni Muorin tilanteeseen. Vaikka olen kohdannut kaikenlaisia vastoinkäymisiä, ne kalpenevat isoäitini kokemusten rinnalla.

Minä olisin ehkä luovuttanut. Muori ei, vaikkei hän tiennyt juuri mitään maanviljelemisestä. Onneksi isäni vanhin veli oli  juuri valmistunut maatalouskoulusta ja pystyi äitinsä kanssa miettimään, miten tilan saisi pidettyä pystyssä ja viljelykset hoidettua.

Muorin sinnikkyys kannatti. Jo vuotta myöhemmin kuolinpesän uskottu mies saattoi onnitella isoäitiäni siitä, että talous oli kääntynyt parempaan suuntaan.

Oppia ikä kaikki

Olen kuullut ihan fiksujen ihmisten väittävän, että viisikymppisenä elämän innostavin ja kiinnostavin aika olisi takana. Että alamme urautua ja jumiutua, turtua ja tukahtua.

Ei Muori — hän oli viisikymppisenä vasta pääsemässä vauhtiin!

Jossain vaiheessa Muori myi tilan esikoiselleen ja hankki pienemmän tilan Porvoosta. Vaikka pahin oli ohi, kuudenkympin tienoilla Muori oli edelleen taloudellisesti tiukilla. Hän keksi, että jos hankkisi elämäänsä jotain vieläkin vaikeampaa, taloudelliset vaikeudet eivät tuntuisi niin kamalilta.

Muori päätti lähteä rannikkolaivurikurssille, joka edellytti muun muassa erilaisten laskutapojen opettelua. Hän oli päässyt ylioppilaaksi keväällä 1940, jolloin kaikki opiskelijat julistettiin sodan takia ylioppilaaksi ilman kirjoituksia. Vaikka koulunkäynnistä oli jo yli 40 vuotta, Muori oppi kuin oppikin navigoimaan.

Kurssin päätösristeily oli Kreikan saaristossa. Ilmeisesti siellä purjehduskärpänen puri Muoria niin, että hän jatkoi avomerilaivurikurssille. Sen päätösristeilyn jälkeen isäni sisaruksineen ihmettelivät reilusti yli 60-vuotiaan Muorin tarinoita talon kokoisista aalloista…

…kunnes kävi ilmi että risteily oli järjestetty Karibialla!

Muorin opinnot eivät jääneet siihen. Täytettyään 70 vuotta Muori vietti ihan vain huvin vuoksi yhden talven Inarin kansanopistossa opiskelemassa tiedotusoppia ja saamea.

Äitini kertoi että muori oli aina kiinnostunut uusista asioista ja ihmisistä ja aina valmis lähtemään matkaan — mitä lyhyemmällä varoitusajalla sen parempi.

Muori kuoli kevättalvella 2000. Emme olleet läheisiä — meitä lapsenlapsia on viitisenkymmentä ja vanhempien avioeron jälkeen hengasin enemmän äidin suvun kanssa. Muorin kuolemaa edeltävänä syksynä sain kuitenkin jostain idean käydä jututtamassa häntä.

En enää muista tarkalleen, mistä puhuimme. Muistan vain sen suuren ihmetyksen tunteen, jota koin kuunnellessani isoäitini tarinoita. Niistä välittyi pelottomuus ja vahva halu seurata omaa sydäntään, muiden mielipiteistä välittämättä.

Sinä selviät

Usein asiat eivät mene  niin kuin olemme toivoneet. Joskus elämä heittää eteen täysin mahdottomalta tuntuvia esteitä. Siitä huolimatta olet tähän asti selvinnyt kaikista kohtaamistasi haasteista ainakin hengissä — ehkäpä jopa kunnialla.

Voi olla, että koet juuri nyt olevasi mahdottoman haasteen edessä. Ehkä sinusta tuntuu että kaikki on menetetty ja elämä ohi.

Se ei silti tarkoita sitä, ettetkö silti selviäisi. Kuka tietää: ehkä elämäsi parhaat ajat ovat vielä edessä!

Voitko antaa itsesi nähdä, että olet kestävämpi ja viisaampi kuin luulet olevasi?

Voitko antaa itsellesi luvan seurata pelottomasti sydäntäsi?

VIP-jäsenten ryhmävalmennuspuhelu on taas tänään keskiviikkona 4.9. klo 19-20. Tällä kertaa puhelun aiheena on “Kuinka vapautua silmänräpäyksessä rajoittavista uskomuksista.”

Jos olet jo VIP-jäsen, lue liittymistiedot täältä.

Kuukausittaisilla VIP-ryhmävalmennuspuheluilla tarjoan Kutri.net:in VIP-jäsenille mahdollisuuden kysyä ja keskustella kanssani mieltään askarruttavista tai painavista asioista.

Jos haluat osallistua puheluun tai muuten vapautua omista peloistasi, epävarmuudesta, stressistä ja rajoittavista uskomuksista liity täällä VIP-jäseneksi.

Ei ole ongelmia, on vain mielipiteitä

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Oletko koskaan miettinyt miksi jokin asia on sinulle ongelma? Entä miten todellinen ja perustavalaatuinen ongelmasi on?

Kuuntelin eilen Michael Neillin vanhaa podcastia elokuulta. Siinä hän toi esiin pointin, jonka tavallaan jo tiesin, mutten ollut kunnolla ajatellut:

Jokin asiantila tuntuu ongelmalta, koska meidän mielestämme sen pitäisi olla toisin.

Se, että jokin asiantila on toisella tavalla kuin juuri minä haluaisin sen olevan, ei tarkoita että se olisi jotenkin universaalisti pielessä — vain että se on minun mielestäni pielessä.

Mitä väliä sillä on koenko jonkin asian olevan ongelma koska minä haluaisin sen olevan toisin vai koska se olisi “universaalisti väärin”?

Kuulostele hetki miten erilaisen fiiliksen nämä kaksi eri väittämää sinussa herättävät:

  1. Kodin pitää olla aina siisti.
  2. Minun mielestäni olisi hyvä, että koti olisi aina siisti.

Entä nämä kaksi eri vaihtoehtoa:

  1. Ihmiset eivät saa sanoa rumasti toisilleen.
  2. Minun mielestäni olisi hyvä etteivät ihmiset sano toisilleen rumasti.

Kummastakin ykkösvaihtoehdosta tulee ainakin minulle melkein pakonomainen paineen tunne: “Tämä on fakta ja tästä ei neuvotella.” Oikeita vaihtoehtoja on vain yksi ja siihen pääsemiseksi on tehtävä kaikkensa. Ei ole mitään harmaan sävyjä, vain oikein tai väärin.

Kakkosvaihtoehdot tuntuvat pehmeämmältä, lempeämmältä, kevyemmältä, avoimemmilta ja joustavammalta. Sen lisäksi että voin etsiä kaikenlaisia tapoja edesauttaakseni minua miellyttävämmän asianlaidan toteutumista, voin myös kyseenalaistaa oman mieltymykseni.

Pakon ja paineen tunne kertoo aina ajattelumme tason laskusta. Stressihormonitasomme ovat kohollaan ja aivojemme inhimillisimpien osien aktiivisuus on vähentynyt. Emme pysty enää ajattelemaan kirkkaasti ja olemme vain parin ajatuksen päässä paniikista tai fanaattisuudesta. [1]

Kevyt, helppo, avoin ja rento fiilis kertoo siitä, että stressihormonitasot ovat alhaiset ja aivojen kehittyneimmät osat käytössämme. Tämä on se tila, jossa saamme ahaa-elämyksiä eli voimme oivaltaa asioita [2].

Minä väitän, että mitä selkeämmin näet, että ongelmassasi on kyse vain makuasiasta eikä mistään universaalista totuudesta, sitä helpompi sinun on löytää siihen erilaisia ratkaisuja.

Ongelman näkeminen mieltymyskysymyksenä auttaa myös neuvottelemaan asioiden muuttamisesta muiden ihmisten kanssa.

Useimmat meistä ovat ehkä joskus kokeneet väittelyn, jossa keskustelu siitä miten jonkin asiantilan pitäisi olla on ajautunut väittelyksi siitä, kumpi asiantila on oikea ja kumpi väärä. Tällainen väittely ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin turhautumiseen ja kiihtymiseen, koska sen lähtökohta on jo järjetön.

On huomattavasti helpompaa saada toinen näkemään että jokin asia on vain minun mielipiteeni ja jopa miksi se on minun mielipiteeni kuin ajattelemaan että minun mielipiteeni on ainoa oikea tapa ajatella jostain. [3]

Samoin on helpompi saada toinen näkemään minun suosimani asiantilan edut kuin ajattelemaan että hänen suosimassaan asiantilassa ei ole mitään hyvää. Totta kai hänenkin suosimassaan asiantilassa on hänen mielestään jotain hyvää — muuten hän ei suosisi sitä!

Ymmärrän, että joidenkin suurimpien elämän ja kuoleman kysymysten näkeminen pelkkänä makuasioina voi olla haastavaa tai tuntua siltä, että niiden määrittely “vain” makuasioiksi vähättelee ongelmaa.

Esimerkiksi perheväkivalta voi olla yksi tällaisista asioista. Se, että minä haluaisin perheväkivallan loppuvan maailmasta on todellakin makuasia, mutta se ei vähennä asian merkitystä silmissäni. Sen sijaan sen näkeminen makuasiana antaa minulle paremman neuvotteluaseman, jos työskentelen perhettään pahoinpitelevän ihmisen kanssa.

Voidakseen pahoinpidellä perheensä jäseniä pahoinpitelijän pitää jollain tasolla ajatella käytöksensä olevan oikeutettua tai jopa hyväksi perheelle.

Jos tuomitsen jyrkästi hänen tekonsa universaalisti vääränä toimintana, suljen silmäni isolta osalta kulttuureita ja maailmanhistoriaa, jossa varsinkin vaimon ja lasten kurittamista pidetään hyväksyttävänä tai jopa tärkeänä asiana. Parhaassa tapauksessa voin vain uhkailla häntä rangaistuksilla ja toivoa että ne tekevät hommasta niin kannattamatonta, että hän saa maagisesti itsensä toimimaan vastoin omia mielipiteitään.

Jos sen sijaan näen että kyseessä on mielipidekysymys, voin lähteä kyseenalaistamaan hänen mielipiteitään ja tavoitteitaan. Onko oman turhautumisen purkamisesta perheenjäseniin vastaavaa hyötyä kuin henkilö olettaa sillä olevan? Onko fyysinen kuritus todellakin paras tapa kasvattaa lapsista fiksusti toimivia nuoria ja aikuisia? Miten vitsan säästäminen muka merkitsisi lapsen vihaamista? Onko puolison hakkaaminen paras tapa taivuttaa tämä näkemään sinun näkökulmasi uudessa valossa? Entä pitämään hänet uskollisena ja lojaalina?

Jokainen ihminen tekee jokaisen valintansa olettaen sen olevan sillä hetkellä paras tai ainakin vähiten huonoin valinta. Auttamalla muita näkemään että on olemassa vieläkin parempia vaihtoehtoja muutamme maailmaa nopeammin kuin väittämällä että jonkun toiminta on jonkin olemattoman universaalin lain mukaan väärin.

Mikä sinun kokemistasi ongelmista on näyttänyt viime aikoina enemmän universaalilta vääryydeltä kuin pelkältä mielipidekysymykseltä?

LÄHTEET JA VIITTEET:

[1] Kelly McGonical: The Willpower Instinct selittää miksi huono fiilis kertoo otsalohkon aktiivisuuden heikkenemisestä.

[2] Tieteellisiä tutkimuksia jotka osoittavat että rento fiilis edesauttaa oivaltamista.

[3] Haha! KYLLÄ! NYT näen että kolmen prinsiipin mallin “myyminen” on helpompaa pointtaamalla miten se voi hyödyttää ihmisiä enemmän kuin vanhan paradigman mukaiset mallit.