ADHD:n 7 eri tyyppiä

Törmäsin taas tilanteeseen, jossa joku mietti miksei hänellä toimi vastaava ADHD-lääkitys yhtä hyvin kuin omani toimii minulla. Syynä voi olla se, että hänen ADHD-tyyppinsä on erilainen kuin minulla.

ADHD eli tarkkaavuushäiriö on perinnöllinen neurologinen poikkeama joka ilmenee mm. hajamielisyytenä, kaoottisuutena, impulsiivisuutena, huonona ajantajuna, ylikeskittymisenä ja muina ns. toiminnanohjauksen ongelmina.

Ennen vanhaan tarkkaavuushäiriö jaettiin ADHD:hen ja ADD:hen. Näistä ensimmäinen tarkoitti tarkkaavuushäiriötä hyperaktiivisuudella (eli niitä jotka eivät pysty pysymään paikallaan) ja jälkimmäinen tarkkaavuushäiriötä ilman hyperaktiivisuutta (joka on minun tyyppini). Nykyään lääkärit puhuvat ainakin Suomessa näistä kahdesta tyypistä pelkkänä ADHD:na.

Minulla diagnosoitiin tarkkaavuushäiriö ilman hyperaktiivisuutta vasta aikuisiällä, koska olen onnekseni kasvanut ympäristössä, joka auttoi minua ottamaan ilon irti tästä erityispiirteestäni. Jos en olisi tullut äidiksi, en olisi varmaan koskaan nähnyt mitään syytä lähteä selvittämään miksi olen sellainen kuin olen.

Avainapteekki-ketjun Apoteekki-lehdessä on minun haastatteluni, jossa kerron omasta ADHD:stani ja sen hoidosta (lue juttu täällä).

Saatuani diagnoosin aloin tyypilliseen ADHD-tyyliin etsiä fanaattisesti tietoa aiheesta. Yksi asiaa hieman eri näkökulmasta lähestyvä kirja on tohtori Amenin Healing ADD: The Breakthrough Program That Allows You to See and Heal 7 Types of Attention Deficit Disorder.

Amenin erikoisuutena on aivokuvata potilaitaan kun nämä yrittävät keskittyä johonkin aktiivisesti (plus kuvata heidät neutraalissa tilassa verrokiksi).

Tällä metodilla hän on huomannut oireiden perusteella ADHD-diagnoosin saaneiden ihmisten joukossa seitsemän erilaista tapaa jolla heidän aivonsa aktivoituvat kun he yrittävät keskittyä johonkin aktiivisesti.

Vuosien mittaan Amen on etsinyt ja löytänyt erilaisia hoitomuotoja, joihin eri ADHD-tyypit reagoivat parhaiten.

Kaikki ADHD-ekspertit eivät ole Amenin kanssa samaa mieltä. Suurin kritiikki kohdistuu kuitenkin hänen käyttämäänsä tutkimusmetodiin (ts. onko tämä aivoskannaus metodi paras, onko aivojen skannaaminen turvallista jne.) eikä niinkään siihen, että hänen tekemänsä johtopäätökset olisivat väärin.

Tässä on vapaa käännökseni ADHD:hen erikoistuneen ADDitude-lehden sivulta löytyvästä yhteenvedosta Amenin eri ADHD-tyypeistä:

KLASSINEN ADHD

Poissaolevuus, häiriöherkkyys, yliaktiivisuus, epäjärjestelmällisyys ja impulsiivisuus.

Hoito: Tavoitteena buustata dopamiinitasoja stimulanteilla tai piristävillä lisäaineilla kuten ruusujuurella, vihreällä teellä, gingsengillä tai L-tyrosiinilla. Myös runsas liikunta ja sellaisen kalaöljyn käyttäminen jossa on enemmän EPA:a kuin DHA:ta helpottaa oireita.

POISSAOLEVA ADHD

Lyhytkestoinen keskittyminen, häiriöherkkyys, epäjärjestelmällisyys ja vitkuttelu. Tämän tyypin edustajat eivät ole impulsiivisia tai yliaktiivisia. Saattavat olla introvertteja jotka elävät omassa haavemaailmoissaan. (Vrt. teinityttö joka tuijottaa ulos ikkunasta kaikki koulutunnit tai uppoutuu tuntikausiksi lukemaan kirjoja eikä näe eikä kuule mitä ympärillä tapahtuu).

Hoito: Sama kuin klassisessa ADHD:ssa, lisäksi runsasproteiininen ja kohtuuhiilihydraattinen ruokavalio.

YLIKESKITTYVÄ ADHD

Tämän tyypin ihmisillä on kaikki klassisen ADHD:n tunnusmerkit sekä vaikeuksia siirtää huomiota asiasta toiseen. Jäävät jumiin helposti negatiivisiin ajatuskuvioihin tai käytökseen.

Hoito on hankalaa, koska heidän kohdallaan pitää buustata sekä dopamiinia että serotoniinia. Tämän tyypin edustajat tulevat helposti ahdistuneeksi ja alkavat murehtia (entistä enemmän) stimulanttilääkityksellä. Siksi heidän kohdallaan Dr. Amen aloittaa hoidon lisäravinteilla jotka ovat: L-tryptofan, 5-HTP, sahrami, inositol (?). Jos lisäravinteet eivät auta, määrää Effexoria, Pristiquea tai Cymbaltaa (googlaa suomen versiot).

Tämän tyypin ihmisten ei kannata olla korkeaproteiinisella ruokavaliolla, koska se saattaa tehdä heidät ilkeiksi.

OHIMOLOHKO-ADHD

Tällä tyypillä on klassisen ADHD:n oireiden lisäksi oppimisvaikeuksia, muistiongelmia ja käytöshäiriöitä kuten nopeasti suuttumista, aggressiota ja lievää vainoharhaisuutta.

Hoito: GABA-aminohappoa, magnesiumia ja epilepsia-lääkkeitä tunne-elämän heilahteluun (esim. Tegretol). Oppimis- ja muistiongelmiin gingkoa tai vinposeteenia.

LIMBINEN-ADHD

Tämä tyyppi vaikuttaa yhdistelmältä kroonista masennusta tai surullisuutta ja ADHD:ta (eli poissaolevaa ADHD:ta).

Oireina on tunnetilojen vaihtelu, alhainen energia, toistuvat avuttomuuden tai syyllisyyden tunteet, krooninen huono itsetunto. Se ei silti ole masennusta.

HOITO: DL-phenylanlanine (DLPA), L-tyrosine, SAMe (s-adenosyl-methionine). Wellbutrin on Amenin lempilääke tämäntyyppiseen ADHD:hen. Myös Impramine voi toimia. Liikunta, kalaöljy ja oikeanlainen ruokavalio voivat myös parantaa oireita.

TULIRINKI-ADHD

Klassisten ADHD-oireiden lisäksi herkkyys äänelle, valolle, kosketukselle, ajoittaista ilkeää tai muuten kauheaa käytöstä, arvaamaton käytös, puhuu nopeasti, ahdistusta ja pelkotiloja.

HOITO: Stimulantit yleensä pahentavat oireita. Joskus tämä voi liittyä ruoka-allergiaan tai yliherkkyyteen, joten Dr. Amen saattaa suositella potilalle ns. poissulkudieettiä, jossa testataan minkä ruokien poisjättäminen vähentää oireita.

Lisäravinteiksi: GABA, 5-HTP ja L-tyrosine. Jos kokeillaan lääkitystä, Dr. Amen aloittaa epilepsialääkkeillä. Myös verenpainelääkkeet quanfacine ja clonidine saattavat rauhoittaa yliaktiivisuutta.

AHDISTUNUT ADHD

Klassisten ADHD-oireiden lisäksi tämän tyypin edustajat ovat ahdistuneita, takakireitä, heillä on stressioireita kuten päänsärkyä ja vatsakipuja, pelkäävät pahinta ja jähmettyvät paikalleen ahdistuksen iskiessä, varsinkin kun pelkäävät että heitä arvostellaan

HOITO: Pelkät stimulantit yleensä vain lisäävät ahdistusta, joten ainakin ensin pitäisi saada henkilö rentoutumaan. Lisäravinteina: L-theanine, relora, mangesium ja pyhä basilika. Mahdollisesti myös ”tricyclic” masennuslääkkeitä imipraminea tai desipraminea ahdistuksen vähentämiseen. Neurofeedback-terapia saattaa myös vähentää ahdistusoireita.

Mistä tiedät mitä tyyppiä edustat?

Jos oletetaan, että Amenin erittely pitää paikkansa, onko mahdollista kuulua usempaan eri ryhmään? Ilmeisesti on.

Täällä voit testata (englanniksi) mihin Amenin ryhmään tai ryhmiin kuulut.

Yritä ajatella vastatessasi oireita pitkällä tähtäimellä. Esimerkiksi minulla lasten myötä kertynyt univelka on selvästi lisännyt aggressiivisuutta, muistihäiriöitä ja yleistä sekavuutta.

Huonosti nukutun yön jälkeen pinna palaa nopeammin kuin silloin kun on nukkunut hyvin.

Koska varsinainen ADHD (eikä esim. aivovammasta johtuva) on perinnöllinen, suvussasi on varmasti muitakin kaltaisiasi ihmisiä. Voit saada vihjeitä siitä mitä tyyppiä edustat miettimällä mitkä ominaisuuksistanne ovat samanlaisia.

HUOM! Koska tyttöjen aivorakenne, hormonitoimina ja sitä kautta aivokemia on keskimäärin erilainen kuin miehillä, vertaa itseäsi mieluiten samaa sukupuolta olevaan sukulaiseen.

Eli esimerkiksi sukusi kaikki ADHD-ihmiset voivat olla kovaäänisiä, mutta ADHD-miehet ovat lisäksi hyperaktiivisia, kun taas ADHD-naiset ovat pikemminkin poissaolevia.

Jos haluat lisää tietoa ADHD:sta, tsekkaa sivujeni rekisteröitymistä vaativa  ilmainen ADHD-osio.

Zombiäiteilyä jo toisessa sukupolvessa

Viime aikoina olen lukenut paljon juttuja siitä, miten nykylapset joutuvat kärsimään kännykkäänsä tuijottavista zombi-vanhemmista.

Eräs äiti laski että hänen kaksospoikansa katsoivat häneen 28 kertaa leikkiessään (ajasta ei ole kyllä tietoa) hakeakseen huomiota.

Tutkimus todistaa: vanhempien älypuhelimen käyttö voi haitata lasten kehitystä.

Ruotsissa vanhemmille jaetaan kännykkäkieltoja.

Olen huomannut saman ilmiön. Kyllä, syyllistyn zombeiluun.

Tänä aamuna tuijottelin silmiin kolmivuotiasta kuopustani, joka selitti minulle miten tykkää äidistä.

Hetkeä myöhemmin ajattelin tällaisten hetkien tärkeyttä ja sitä, miten hyvältä tuntui olla lapselle läsnä.

”Nyt mä vähennän kännykän ja tietokoneen käyttöä silloin kun olen lasten kanssa”, lupasin itselleni.

Samassa mieleeni juolahti oma äitini, joka kasvatti meidät aikana ennen kännyköitä.

Tajusin, että äitini oli zombiäiti.

Kun ajattelen lapsuuttani, yleisin mielikuva äidistä on sellainen, jossa hän lukee tuvan pöydän ääressä lehteä tai kirjaa niin keskittyneesti, ettei näe eikä kuule mitään. Tai hakkaa työhuoneessa kirjoituskonetta itsekseen mutisten kuulematta meitä.

Tunnistan itsessäni saman taipumuksen kadota omiin ajatuksiini — ihan ilman kännykkää tai tietokonettakin. Kyseessä on ylikeskittymistila, josta saan kiittää minulla diagnosoitua tarkkaavuushäiriötä.

Tarkkaavuushäiriö eli ADHD on yhtä periytyvä ominaisuus kuin pituus. Vaikka äitini ei ole käynyt ADHD-tutkimuksissa, ei ole pienintäkään epäilystä siitä, ettenkö olisi perinyt tarkkaavuushäiriötäni häneltä.

Millaista on kasvaa zombiäidin lapsena?

Silloin tällöin äitini zombeilusta oli hyötyä. Kun äiti oli (ja on) ylikeskittymisen tilassa, hän sanoo kaikkeen ”joo”.

Niinpä saimme lapsena häneltä helposti luvan mihin vain, kunhan pyysimme sitä silloin, kun äiti oli muissa maailmoissa.

”Äiti, saadaanko me syödä kaikki pullat?”

”Joo.”

”Äiti, saadaanko me mennä katolle?”

”Joo.”

”Äiti, saanko mä hakata Kustia?”

”Joo.”

Useimmiten muistikuviini kirjaan tai kirjoittamiseen uppoutuneesta äitistä liittyy jonkinlainen ei-niin-kiva tunne. Ärtymys, pettymys, turhautuminen.

”Miksei se kuuntele?”

”Mulla on tärkeää asiaa.”

”Miksi se AINA vaan lukee tai tekee töitä?”

Äidin puolustukseksi on sanottava, että hän kompensoi poissaolevuuttaan olemalla erittäin intensiivisesti läsnä, kun tulimme koulusta. Silloin hän piti meille gestapo-tason kuulustelun siitä, miten päivä oli mennyt. Niihin muistoihin liittyy turvallinen fiilis.

Samoin hän luki meille joka ilta iltasadun, lausui iltarukouksen ja sen jälkeen lauloimme lastenvirren. Siitäkin tuli hyvä ja lämmin fiilis.

Ja jos meillä oli oikea hätä, äidin apuun saattoi — ja voi edelleen — luottaa.

Se, että äiti oli sellainen kuin oli, ei tehnyt kaikista hänen viidestä lapsestaan zombeja. Ainoastaan niistä, jotka perivät hänen neurologiansa.

Some koukuttaa kovemmin kuin skidi

Minulla diagnosoitiin tarkkaavuushäiriö vasta pari vuotta sitten, kun esikoiseni oli jo 4-vuotias.

Syön siihen nykyään lääkettä, joka pitää minut paremmin tässä hetkessä 8-10 tuntia päivässä. Lääke auttaa myös jossain määrin vastustamaan somen seireeninkutsua, mutta ei valitettavasti tee ihan immuuniksi kännykän ja tietokoneen koukuttavuudelle.

Sosiaalinen media, pelit ja klikkauksiin tulonsa perustavat sivustot on suunniteltu mahdollisimman addiktoiviksi. Niiden kehittäjät mittaavat ja testaavat koko ajan miten voisivat saada entistä tehokkaammin käyttäjät koukkuun.

Oman lapsen silmiin katsominen tuntuu hyvältä ja lapsen touhuamisen seuraaminen voi olla hauskaa.

Lapsen tekemiset eivät kuitenkaan tarjoa yhtä usein uutuudenviehätystä kuin netin loputon päivitysvirta, vetoa uteliaisuuteemme samalla tavalla kuin tarkkaan harkityt linkkiotsikot tai anna jatkuvia onnistumiselämyksiä niin kuin pelit.

Jos annat huomiosi mennä sinne mihin se luontaisesti menee, lapsesi tulee aina häviämään älypuhelimellesi. Sori.

Minun ankea arkeni on lapseni ainoa lapsuus

Tiedän omasta kokemuksesta, miten arki voi tuntua tasapaksulta puurtamiselta. Miten kauniista nettikuvista ja kiinnostavista kirjoituksista voi silloin saada iloa ja mielihyvää.

Lasten hoitaminen ei välttämättä tarjoa huikeita onnistumiselämyksiä — varsinkin jos olet äitinä keskivertoa kädettömämpi ja hajamielisempi niin kuin minä. Silloin pelit jotka palkitsevat toistuvilla voitoilla, voivat viedä mukanaan.

Kun jälkikasvu ei katso kauniisti silmiin vaan karjuu täyttä kurkkua ihan vain uhmaikäänsä, tekee mieli paeta jonnekin muualle — vaikka vain sosiaaliseen mediaan ihmettelemään toisten päivityksiä tai keskustelemaan kavereiden kanssa jostain muusta kuin ”auto… joo, se on iso hieno auto”.

Mutta vaikka tämä on minun arkeani, muutaman vuoden ajan se, miten minä elän elämääni, vaikuttaa tavallista enemmän yhden tai useamman ihmisen elämään — lapseni tai lasteni lapsuuden kokemuksiin.

Niinpä joudun tänään kysymään itseltäni: millaisen lapsuuden haluan antaa lapselleni?

Uskonko oikeasti että somessa on jotain niin arvokasta, että sen näkeminen on tärkeämpää, kuin hieno hetki lapseni kanssa, joka menee minulta ihan ohi, koska olen nenä kiinni kännykässä?

Lapseni ovat pieniä vain vähän aikaa. Esikoiseni on jo kuusi ja kuopukseni kolme. Ehkä jo 15 vuoden päästä he muuttavat pois kotoa. Sitä ennen he alkavat jo viihtyä enemmän yksin tai kavereiden kanssa.

Ehkä minä voisin uhrata muutaman vuoden ajan hieman kallisarvoista tietokone-, pädi- ja kännykkäaikaa antaakseni lapsilleni paremman lapsuuden.

Voisitko sinä?

ankeaarkilapsuus

Kuinka keskeytykset pilaavat elämän

taasmekeskeytetaan

Mikä on sinun pahin esteesi asioiden hoitamiselle? Monille se on tehtävien aloittaminen. Minulle se on jatkuvat keskeytykset.

Olen pistänyt viime päivinä merkille, miten järjettömän monta kertaa päivässä minut keskeytetään. Useimmiten se tapahtuu jonkun samassa taloudessa asuvan toimesta voimallisesti vaatien, huutaen tai haukkuen.

Aina kun mieli joutuu siirtymään asiasta toiseen, kestää hetken ennen se muistaa ”kuka mä oon ja mitä mä haluun”.

Siksi ”multitasking” eli useamman tehtävän (lähes) samanaikainen tekeminen vie pahimmillaan päivän mittaan 40 % enemmän aikaa kuin jos olisit hoitanut samat tehtävät yksi kerrallaan.

Tarkkaavuushäiriöisten aivot hanskaavat siirtymät tehtävästä toiseen keskivertoa huomattavasti huonommin. Uudelleenorientoituminen on työlästä. Pahimmillaan tavallista lyhyemmästä työmuistista on pyyhkiytynyt pois edelliseen tehtävään liittyvät asiat — tai koko tehtävä!

Huomasin tämän aikanaan jo kirjoja kirjoittaessani. Minun oli helpompi kirjoittaa kirjoja tuntikausia putkeen kuin pitää taukoja vaikkapa puolen tunnin tai tunnin välein. Jokaisen tauon jälkeen jouduin nimittäin lukemaan uudestaan mitä olin kirjoittanut aiemmin päivällä muistaakseni mitä piti kirjoittaa seuraavaksi.

Pahinta kaikessa on se, että useimmat päivän aikana kohtaamani keskeytykset ovat enemmän tai vähemmän turhanpäiväisiä. Melkein jokainen on sellainen, että siihen tarttumista voisi hyvin lykätä siihen asti että edellinen tehtävä on hoidettu loppuun.

Valitettavasti tajuan keskeytyksen turhuuden (verrattuna tehtävään jota olin tekemässä) yleensä vasta kun olen jo vaihtanut toiseen tehtävään.

Miksi hypin tehtävästä toiseen liian helposti?

Suurin syy siihen, että syöksyn niin helposti toteuttamaan toisten vaatimuksia tai mieleen juolahtanutta juttua on se, että pelkään unohtavani uuden vaatimuksen. Jättämällä edellisen tehtävän kesken siitä jää yleensä jokin konkreettinen merkki, jonka toivon myöhemmin muistuttavan minua siitä, mitä olin tekemässä.

Eli esimerkiksi tietokoneelle jää päällimmäiseksi dokumentti, jota olin kirjoittamassa. Tiskikone, jota olin täyttämässä jää auki. Ruokaa varten leikatut sipulit odottavat työtasolla paluutani. Puhtaiden pyykkien kasa sängyllä muistuttaa että olin lajittelemassa pyykkejä paikalleen. Kompostikulho ulko-oven edessä viestii hajullaan, että se pitää tyhjentää pihan perällä olevaan kompostiin.

Käytännössä homma ei kuitenkaan mene niin, että palaisin samantien lähtöruutuun, näkisin mitä jäi kesken ja hoitaisin tehtävän loppuun.

Koska mielestäni on usein pyyhkiytynyt se mistä juuri tulin, saatan jatkaa matkaa seuraavaan huoneeseen, jossa on vaikkapa edellispäivänä sinne jättämäni imuri muistuttamassa kesken jääneestä imurointitehtävästä.

Pahimmillaan keskeytyksen aiheuttanut tehtävä keskeytyy uuden keskeytyksen takia.

Esimerkiksi eilen olin laittamassa tiskejä, kun eräs nimeltä mainitsematon aikuinen halusi että annan hänelle ”jonkun vanhan tiskirätin” lattianpesua varten.

Muuten hyvä, mutta meillä on lattianpesua varten ihan oikea mikrokuitumoppi. Kaivoin mopin esiin, kastelin sen valmiiksi ja ojensin sen pesuaineen kanssa tyypille.

Tässä vaiheessa tiskit olivat jo unohtuneet, kun jäin seuraamaan lattianpesua — joka tapahtui mielestäni turhan suurpiirteisellä tyylillä. (Moppi pitää huuhdella jokaisen isomman lattia-alueen jälkeen!) Niinpä otin mopin haltuun.

Pian homma kuitenkin keskeytyi, kun minua kutsuttiin vaativaan sävyyn katsomaan vinoon mennyttä koiraporttia.

Jätin mopin siihen paikkaan ja riensin korjaamaan porttia (koska minä olin sen alunperin asentanut huonosti).

Jos en olisi hetkeä aiemmin kuunnellut 18 minutes -äänikirjaa, jossa varoitettiin tehtävien kesken jättämisestä, olisin voinut portin korjattuani siirtyä tietokoneelle tai viemään yläkertaan lasten leluja. Nyt pysähdyin hetkeksi miettimään mitä olin ollut tekemässä, palasin moppaamaan ja sen jälkeen laitoin loput tiskit koneeseen.

Kun kerroin havainnostani nimeltä mainitsemattomalle aikuiselle, hän totesi ettei olisi itse keskeyttänyt tiskien laittoa lattianpesua varten. Jaaha.

Keskeytysten todellinen hinta

Varsinkin kesken jääneet kotityöt ja ympäri kämppää lojuvat työjuttuihin liittyvät paperit, kovalevyt ja muut ”muistutukset” aiheuttavat usein kitkaa, kun perheemme toinen aikuinen ei ymmärrä miksi jätän kaiken levälleen.

Toisaalta erittäin uteliaan ja aikaansaavan kaksivuotiaan kanssa eläessä jokainen esiin jätetty tavara on vaarassa tuhoutua lapsukaisen omissa ”tieteellisissä kokeissa”.

Useammassa tehokkuutta käsittelevässä jutussa olen törmännyt ajatukseen ”avoimista lenkeistä” (open loops).  Jokainen avoin tehtävä vie aivokapasiteettiani, koska mieleni tsekkaa aika ajoin ”mites toi tehtävä, entä toi tehtävä — ja hei, ei saa unohtaa sitä, tätä ja tuota tehtävää”.

Liian usein ajaudun siivoamaan tarkoituksella esiin jättämäni paperit pikapikaa pois lasten tai vieraiden tieltä sillä seurauksella, etten myöhemmin enää muista mihin laitoin vaikkapa verokorttini (joka löytyi viikkoa myöhemmin auton jalkatilasta).

Mitä voisin tehdä?

On ihan totta, että jos en tartu johonkin tehtävään sillä hetkellä kun se tulee tai tuodaan mieleeni, voin unohtaa sen kokonaan. Tämä johtuu osin tarkkaavuushäiriöstä, osin siitä, että vuosien valvominen lasten takia on heikentänyt lähimuistini olemattomiin.

Viisainta olisi kirjata kaikki eteen tulevat tehtävät samantien paikkaan, josta muistan katsoa ne myöhemmin.

Paperiset muistikirjat eivät tule kyseeseen, koska minut tuntien hukkaan ne ennen kuin ensimmäinen päivä on päättynyt. Keittiön seinälle kirjoittaminen ei auta jos olen tien päällä.

Niinpä iPhoneni on paras vaihtoehto, koska se on minulla aina mukana. Mutta mikä ohjelma olisi sellainen, johon juttujen kirjaaminen olisi helppoa myös vauhdissa? Mistä ohjelmasta satavarmasti muistaisin tsekata mitä olen luvannut tehdä?

Aloitin tänä aamuna kokeilun IFTTT.COM:in DO Note -ohjelmalla. Saan sen iPhonen ylävalikosta nopeasti esiin. Viestin kirjoittamisen tai sanelun jälkeen lähetän yhdellä painalluksella muistiinpanon iPhonen omaan ”Muistutukset”-ohjelmaan.

teejotain3

Sieltä voin halutessani siirtää ne puoliautomaattisesti ajoittain käyttämääni Omnifocus-tehtävänhallintaohjelmaan.

teejotain1

Mitkä sinun vinkkisi ovat keskeytysten torjuntaan? Mihin kirjaat vastaan tulevat tehtävät?

Tehokkuuteen ei ole ihmelääkettä

Haluaisitko olla tehokkaampi, täsmällisempi, siistimpi tai järjestelmällisempi? Minä haluaisin. Puolitoista vuotta sitten luulin löytäneeni siihen vihdoin ja viimein lääkkeen.

Hei, olen Katri, kaoottinen pienten lasten äiti. Minulla on tarkkaavuushäiriö ja siihen sopiva lääkitys.

Jotkut tarkkaavuushäiriötä eli ADHD:tä käsitteleviä juttujani tai haastattelujani lukeneet ovat kertoneet alkaneensa epäillä itsekin kärsivänsä tarkkaavuushäiriöstä. Moni heistä lähtee hakemaan diagnoosia toivoen lääkityksen tekevän elämästä helpompaa.

Useimmille ADHD-lääkkeen aloitus avaa elämän uudella tavalla. Tuntuu kuin olisi saanut supervoimat joiden avulla voi tehdä ihan mitä vain — kuten siivota sukkalaatikkonsa tai tehdä veroilmoituksen kerrankin ajoissa. Ooh!

Alkuhuuman hälvettyä voi iskeä pettymys kun ”yllättäen” lääke ei ratkaisekaan kaikkia ongelmia tai tee koko elämänsä kaaoksessa eläneestä ihmisestä supertehokasta ja organisoitunutta.

Terveisiä (lapsiperhe)helvetistä

Yksi vaikeimmista asioista elämässäni on lapsiperhearjen pyörittäminen. Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut jo ajat sitten (vaikka tuskin olisin tullut edes valituksi tehtävään).

”Jos äitiys olisi työpaikka, olisin saanut siitä potkut.”
Äitiys vaatii minulta ensisijaisesti kykyjä, joita minulla ei luontaisesti ole ja taitoja joita en ole vieläkään onnistunut hankkimaan.

Pitäisi olla hyvä luomaan ja ylläpitämään rutiineja. Muistaa laittaa tavarat takaisin sinne mistä ne otti (että ne löytyvät seuraavallakin kerralla). Olla koko ajan ajantasalla siitä paljonko aikaa on mennyt ja paljonko on jäljellä. Jatkaa siitä mihin jäi keskeytysten jälkeen. Pysyä läsnä tässä hetkessä.

Ajatus kirjan kirjoittamisesta viikon tai parin ajan putkeen ilman että teen muuta kun nukun, syön ja käyn vessassa, on yksi innostavimmista ja siisteimmistä asioista mitä tiedän. Kirjoittaessani tunnen olevani elossa ja omalla erikoisosaamisalueellani.

Ajatus viikonlopusta kahden vilkkaan pikkupojan kanssa samalla kun yritän siivota ja pestä pyykkiä imee elinvoimani kuin verenhimoinen vampyyri. Vaikka päivät eivät olisi olleet fyysisesti raskaita, tunnen oloni iltaisin tyhjäksi ja itseni totaaliluuseriksi.

Hyvä on, ehkä ihan vähän kärjistän, mutta vain vähän.

Mihin lääkitys auttaa — ja mihin ei?

Sain lääkityksen tarkkaavuushäiriööni vasta 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen istuin usein arkiaamuina eteisen lattialla ja itkin, kun lasten kanssa ulos asunnosta pääseminen tuntui niin toivottoman vaikealta.

Lääkitys on tehnyt aamuista suorastaan helppoja. Jopa päivät jolloin lapset ovat kotona sujuvat melko siedettävästi.

Lääkitys auttaa keskittymään käsillä olevaan tehtävään, vähentää poukkoilua asiasta toiseen ja estää minua vajoamasta liian helposti omiin ajatuksiini. Pystyn pitämään paremmin mielessäni mitä minun pitää tehdä ja missä järjestyksessä. En edes hukkaa tavaroita ihan niin helposti kuin ennen.

Lääkitys ei tyhjennä täyteen tupattua kalenteria.
Lääkitys ei kuitenkaan ole antanut minulle maagisesti tarvittavia tekniikoita ja strategioita tehokkaaseen ajanhallintaan ja asioiden priorisointiin. Se ei korvaa hyvin järjestettyä kotia. Se ei tyhjennä liian täyteen tupattua kalenteria tai järjettömän pitkää työlistaa.

Lääke ei vie väsymystä tai paranna muistia huonosti nukutun yön jälkeen. Se ei saa elämää tuntumaan hauskemmalta ja kiinnostavammalta. Se ei vie pois alhaisen verensokerin tuomaa kärttyisyyttä.

Lääkitys ja muutto maalle, jossa meillä on enemmän tilaa (mm. aikuisilla oma makuuhuone) mahdollistaa sen, että voisin laittaa kotini ja elämäni ensimmäistä kertaa lasten saamisen jälkeen järjestykseen.

Vaikka paljon on parantunut siitä mikä tilanne oli vaikkapa kaksi vuotta sitten, koen etten ole vielä ottanut täyttä iloa irti siitä, miten voisin arkeni käytännön tasolla järjestää.

Niinpä olen ajatellut varata vuoden 2016 uusien arjenhallintakeinojen opetteluun — samalla tavalla kuin käytin vuoden 2003 uusien elämäntapojen opetteluun.

Seuraavassa kirjoituksessa kerron miten voisin hyödyntää vuoden 2003 elämäntaparemontin opit uusien toimintamallien opettelussa. Sitä seuraavassa kerron, miten pelillistäminen voisi tehdä uusien toimintamallien opettelusta helpompaa ja hauskempaa.

ihmelaaketehokkuuteen

Entä jos tökerö läheisesi ei olekaan ilkeä vaan vammainen?

Entä jos läheisesi onkin autisti, asperger, ADHD tai ADD?

Onko elämässäsi ihminen, joka ei tunnu kuuntelevan toiveitasi, ei näytä ottavan tosissaan hätääsi ja käyttäytyy todella tökerösti silloin kun tunnet tarvitsevasi eniten apua?

Epäiletkö hänen toimivan niin, koska hän ei kunnioita, arvosta ja rakasta sinua vaan on ilkeä ja julma kusipää?

Mitä jos hän on oikeasti vain jollain lailla vammainen?

Peda.net:in mukaan ”Vammainen ihminen on henkilö, jolla on pitkäaikaisia tai pysyviä toimintarajoitteita ja vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista omassa elinympäristössään.”

Erilaiset neurologiset poikkeavuudet kuten autismi ja AD(H)D ovat myös vammaisuuden muotoja.

Voiko ikävästi käyttäytyvä läheisesi olla sittenkin vain vammainen?

Oletko alkanut epäillä että läheisesi on tahallaan ilkeä, julma tai välinpitämätön koska hän käyttäytyy jollain seuraavista tavoista:

  • Hänen silmiinsä tulee usein lasittunut katse tai hän vaikuttaa poissaolevalta kun yrität puhua hänelle.
  • Hän töksäyttelee sosiaalisissa tilanteissa asioita, joita muut pitävät ilkeänä tai julmana — kun häntä syytetään ilkeydestä, hän vaikuttaa aidosti hämmästyneeltä ja sanoo ettei tarkoittanut mitään pahaa.
  • Hän on jatkuvasti myöhässä tai jättää hoitamatta asioita, vaikka niistä seuraa hänelle raskaita sanktioita kuten rahan tai työpaikan menetyksiä.
  • Jos olette yhdessä sosiaalisessa tilanteessa, jossa sinulle käy selväksi että joku on ahdistunut tai surullinen ja mainitset hänelle siitä jälkeenpäin, hän näyttää olevan hölmistynyt tiedosta.
  • Hän ei näytä tajuavan että olet ahdistunut tai vihainen ellet saa ihan hirvittävää itkukohtausta tai raivareita.
  • Jos alat itkeä tai huutaa raivosta, hän ei reagoi mitenkään, näyttää lähinnä hämmentyneeltä tai menee paniikkiin samalla tavalla kuin eksynyt lapsi sen sijaan että lohduttaisi tai reagoisi tavalla jolla useimmat tuttavasi reagoisivat vastaavassa tilanteessa.
  • Hän vaatii että asiat tehdään aina samalla tietyllä tavalla eikä kestä yllätyksiä.
  • Hän menee uusissa sosiaalisissa tilanteissa lukkoon.
  • Hän yrittää hyvitellä sinua riidan jälkeen teoilla tai lahjoilla jotka eivät sovi lainkaan tilanteeseen sen sijaan että ottaisi puheeksi mikä sinua oikeasti vaivasi. Kun sanot hänelle asiasta, hän näyttää hätääntyvän tai suuttuvan ja saattaa kysyä ”Mitä mun sitten olisi pitänyt tehdä?”
  • Hän käyttäytyy riidan jälkeen niin kuin mitään olisi tapahtunutkaan tai tavalla, jota täysjärkiset ja tasapainoiset tuttavasi pitävät todella kummallisena tai järjenvastaisena. Kun syytät häntä toiminnasta, hän ei tiedä itsekään miksi toimi kuten toimi.
  • Kun ihmiset suuttuvat hänelle hänen käytöksestään tai laittavat välit hänen kanssaan poikki, hän vaikuttaa olevan aidosti ihmeissään tapahtuneesta tai kieltäytyä uskomasta todeksi että näin on käynyt.
  • Kun otat hänen käytöksensä puheeksi hänen vanhempiensa, sisarustensa tai lapsuudenystäviensä kanssa, he sanovat ”se nyt on aina ollut tuollainen” tai ”hän on ihan kuin isänsä/äitinsä”.

Edellä mainitut esimerkit oli otettu useamman eri poikkeavuuden tunnusmerkeistä. Niin hauskaa kuin nettidiagnoosien tekeminen onkin, suosittelen erittäin lämpimästi ja painokkaasti että lopulliset diagnoosit siitä, mikä jotakuta ehkä vaivaa, jätetään ammattilaisille.

Kannattaako hakea diagnoosi?

Moni vastustaa diagnoosin hakemista siksi, että pelkää sen leimaavan hänet tai läheisensä. Ilmeisesti he pelkäävät diagnoosista tietävien ihmisten ajattelevan että hän on jollain lailla kakkosluokan kansalainen.

Itse olen sitä mieltä, että jos käytös joka tapauksessa aiheuttaa jatkuvasti ongelmia ja väärinkäsityksiä, diagnoosi voi auttaa läheisiä ymmärtämään ettei toinen tosiaankaan toimi niin tökerösti ja ajattelemattomasti koska haluaa satuttaa heitä vaan koska häneltä puuttuu sisäsyntyinen kyky toimia samalla tavalla kuin valtaväestö.

Kuvittele että joku ei näytä kuuntelevan sinua. Suutut kun uskot että hän kyllä kuulee mutta esittää ettei kuuntele koska haluaa loukata sinua tai ei kunnioita sinua. Mieti miten suhtautumisesi muuttuu, jos saat selville että hän oikeasti kuuro.

Diagnoosi auttaa myös neurologisesta poikkeavuudesta kärsivää tunnistamaan selkeämmin omat rajoitteensa, jolloin on mahdollista etsiä esimerkiksi toimintaterapeutin kanssa uusia toimintatapoja vähentää väärinkäsityksiä ja käytännön ongelmia, joita rajoite muuten aiheuttaa neurotyypillisten ihmisten kanssa eläessä.

Eli esimerkiksi henkilö jolla on vaikeuksia lukea sisäsyntyisesti toisten tunteita, voi ottaa kumppanin kanssa käyttöön turvasanan tai tunnusmerkin, joka kertoo hänelle että nyt toinen haluaa puhua asiasta, joka on parasta ottaa vakavasti.

Minäkään en sotke, säädä ja sählää pahuuttani

Useampi ihminen on syyttänyt minua siitä, että jätän tavaroita levälleen, asioita hoitamatta tai myöhästelen ihan vain mielenosoitukseksi tai koska en kunnioita heitä ja heidän toiveitaan.

Tosiasiassa minulla on ADD eli tarkkaavaisuushäiriö — neurologinen poikkeavuus, jonka takia kykyni hahmottaa aikaa ja pitää tavaroita ja asioita järjestyksessä on huomattavasti huonompi kuin neurologisesti tyypillisillä ”tavallisilla” ihmisillä. Sen lisäksi katoilen helposti omiin ajatuksiini jolloin en näe ja kuule mitä ympärilläni tapahtuu.

On ollut todella turhauttavaa yrittää vakuuttaa muille, että ei, en todellakaan ajattele että minä saan sotkea yhteisen kotimme. Ei, en ajattele ettei toisen aika ole yhtä arvokasta kuin minun aikani ja siksi ”saan” myöhästellä. Ei, en todellakaan ole kuuntelematta toista siksi etten välitä hänestä ja hänen ajatuksistaan.

Olen ollut aina tällainen, mutta siitä huolimatta vasta reilu vuosi sitten eräs ADD-aivoinen huomautti minulle, että saatan kärsiä tarkkaavaisuushäiriöstä. Toki moni on huomannut että toimin toisin kuin muut, mutta on laittanut sen joko huonon kasvatuksen, idioottimaisuuden tai ihan vain kusipäisyyden piikkiin.

Tyypillisen ADD-ihmisen tapaan sain aikaiseksi varata ajan lääkäriin vasta viime keväänä. Poikkeavuudestani ei ollut pienintäkään epäilystä ja lääkekokeilu vahvisti epäilyn siitä, etteivät aivoni toimi samalla tavalla kuin valtaväestöllä.

Diagnoosi oli ensisijaisesti helpotus, koska olin itsekin ajatellut usein mikä minua oikein vaivaa, kun en hyvistä aikomuksistani ja kovasta tsempistä huolimatta pysty toimimaan niin kuin toiset.

Siinä mielessä se oli järkytys, että tajusin kuinka paljon muut ja minä itse olin syyttänyt itseäni vuosikymmenien ajan vain yrityksen puutteesta — samalla tavalla kuin sokea olisi syyttänyt itseään siitä ettei näe.

Vammaisuus ei vapauta (välttämättä) vastuusta

Ei, en ole edelleenkään sitä mieltä, että tarkkaavaisuushäiriö oikeuttaisi minua esimerkiksi sotkemaan kotiani, olemaan myöhässä tai jättämään asioita hoitamatta ajallaan.

Katson että minua koskevat samat velvollisuudet tässä yhteiskunnassa kuin kaikkia muitakin — saatan vain tarvita toisenlaisia strategoita ja enemmän apua niiden täyttämiseen kuin sellaiset, joilta tämä poikkeavuus puuttuu.

Suurimman osan aikuisiästäni olen onnistunut järjestämään elämäni niin, että erikoisominaisuuteni ovat minulle voimavara eivätkä liikaa elämää vaikeuttava vaiva. Tarkkaavaisuushäiriöstäni on ollut minulle myös paljon hyötyä ylikeskittymisen, ajattelun nopeuden ja keskivertoa paremman mielikuvituksen muodossa.

En usko että olisin kirjoittanut 3 elokuvaa, 30 kirjaa, yli 70 kolumnia ja yli 100 osaa erilaisia televisiosarjoja tähän ikään mennessä ilman ADD:täni.

Nykyisessä elämäntilanteessani olen huomiota ja hoivaa kaipaavien pienten lasten äiti, joka joutuu tekemään paljon asioita, jotka eivät käy häneltä luonnostaan. Diagnoosin saaminen on auttanut minua huomioimaan omat rajoitukseni ja kompensoimaan niitä eri tavoin.

Esimerkiksi käytän tätä nykyä lääkitystä, joka auttaa minua suoriutumaan paremmin aiemmin haastavista arkirutiineista, kuten lasten kanssa kotoa ulos lähtemisessä.

Osaan myös varoa paremmin tilanteita, joissa ADD-mieleni vie minut hakoteille. Esimerkiksi tänään valmistautuessani viemään lasta päiväkotiin ignoroin tietoisesti kaikkia mieleeni nousevia ”mä hoidan äkkiä vielä tämän…” -ajatuksia.

Kotia järjestäessäni olen huomionut sen, että jos jokin ei ole minulla silmissä, se ei ole minulla mielessä.

En enää oleta niin usein että asiat pysyvät mielessäni jos en kirjoita niitä muistiin.

Olemme myös muuttamassa maalle osin sen takia, että tiedän luonnon läheisyyden ja kaupungin ärsyketulvan välttämäisen vähentävän kuormittumistani ja sitä kautta parantavan suorituskykyäni.

Mitä seuraavaksi?

Jos tämä kirjoitus sai sinut epäilemään, että ehkäpä läheiselläsi on sittenkin neurologinen poikkeavuus, jonka takia hän ei osaa lukea sosiaalisia tilanteita, tulkita tunteita, reagoida odotetusti tai toimia muuten tavalla, jota sinä ja yhteiskuntamme odottaa häneltä, suosittelen hakemaan apua.

Ilmeisesti julkisella puolella eri ammattilaisten tietämys vaihtelee, mutta ei siitä varmaan mitään haittakaan ole, jos kysyy apua ensin omasta terveyskeskuksesta.

Jos ongelmat ilmenevät nimenomaan parisuhteessa, kannattaa varmistaa jo parisuhdeterapeuttia etsiessä että tämä on perehtynyt erilaisiin neurologisiin poikkeamiin. Oma arvaukseni on että psykiatrin lääkärikoulutuksen saaneilla terapeuteilla on hyvä mahdollisuus tietää enemmän neurologisista poikkeavuuksista.

Autismi- ja aspergerliitto voi olla hyvä aloituspaikka niille, joiden kumppanin ydinongelmana näyttää olevan vaikeus lukea toisten ja omia tunnetiloja oikein: http://www.autismiliitto.fi/

Jos jatkuva myöhästely, kaoottisuus ja kyvyttömyys tarttua toimeen tuottaa vaikeuksia, selitys voi löytyä AD(H)D:stä ja apua voi löytyä ADHD-liitosta: http://www.adhd-liitto.fi/

Sain oman ADD-diagnoosini yksityiseltä puolelta Elina Sihvolalta ProNeuron psykiatriakeskuksesta, jossa diagnosoidaan ja autetaan myös muista neurologisista ja psykiatrisista poikkeavuuksista kärsiviä henkilöitä.

Myös Sami Leppämäki on suosittu ADHD-lääkäri.

Entä jos läheisesi onkin autisti, asperger, ADHD tai ADD?

Oletko laiska, tyhmä ja saamaton?

Tunnistatko itsesi tai läheisesi seuraavista kohdista:

Olet jatkuvasti myöhässä lähinnä siksi että juuri kun olet lähdössä, alat häthätää hoitaa ”vielä yhden jutun ennen kuin mä lähden” ja/tai palaat useamman kerran takaisin kotiin hakemaan sinne unohtuneita tavaroita.

Saat kotisi hetkessä kaaokseen koska joko kävelet zombi-hengessä ympäri asuntoa omiin ajatuksiisi vajonneena ja tavaroita sinne tänne jättäen tai koska aloitat jatkuvasti uusia projekteja jättäen tavarat esiin että muistaisit hoitaa ne loppuun.

Siivoaminen kestää sinulla ikuisuuden, koska hypit tehtävästä toiseen.

Esimerkiksi päätät imuroida, joten otat imurin esiin…

…mutta samalla tiputat siivouskaapista kamaa. Alat järjestää tavaroita…

…mutta huomaat sitten kaapin pohjalla olevan hyllyn, joka sinun on pitänyt laittaa seinälle. Alat laittaa hyllyä seinälle kun huomaat että akkuporakoneen akku on loppu.

Porakoneen laturia etsiessäsi törmäät pussiin vanhoja pattereita, jotka sinun piti viedä kierrätykseen.

Viet ne eteisen ovelle viedäksesi ne kierrätykseen kun silmäsi osuu sikin sokin oleviin kenkiin.

Alat järjestää kenkiä ja toteat että puolet niistä ovat talvikenkiä vaikka on kesä. Lähdet viemään kenkiä kellariin, jossa huomaat säkin kesävaatteita.

Alat käydä vaatteita läpi…

Jatkat kimpoilua kunnes on ilta ja koti on pahemmassa kaaoksessa kuin aamulla kun aloitit siivoamisen.

Jos olet jostain innoissasi tai määräaika painaa todella pahasti päälle, pystyt tekemään ihmeellisen hyvin asioita hyvinkin lyhyessä ajassa ja pitkäkestoisesti — jopa tehokkaammin ja pidempään kuin tuttavasi. Voi jopa olla että tehdessäsi sinua kiinnostavia juttuja ikään kuin katoat omaan maailmaasi — et näe etkä kuule mitä muut sanovat.

Koska välillä näytät pystyvän yli-inhimillisiin suorituksiin, muiden on ehkä vaikea ymmärtää miksi et muka pysty tekemään näennäisesti yksinkertaisempia asioita…

…kuten laittamaan tavaroita takaisin paikalleen, maksamaan laskuja ajoissa ja viemään loppuun juttuja, jotka olet aloittanut.

Ehkä itsekin ihmettelet sitä miten kauhean vaikeaa periaatteessa helppojenkin asioiden aloittaminen voi olla sinulle. Ikään kuin sinulla olisi kaksi vaihdetta: tyhjäkäynti tai 100 lasissa.

Lisäksi ehkä:

Olet autolla ajaessa todellinen turvallisuusriski koska räpellät koko ajan radiota, kännykkää ja ilmastointia samalla kun meikkaat, syöt ja raivoat muille autoilijoille, jotka tukkivat tien (kun olet TAAS kerran myöhässä koska lähdit myöhässä kotoa).

Lähdet kauppaan etkä hetken päästä enää tiedä oletko ollut siellä 5 minuuttia, 50 minuuttia vai 5 tuntia, koska olet ajautunut omiin ajatuksiisi. Yleensä myös unohdat ostaa juuri sen asian, jota lähdit ostamaan.

Keskeytät jatkuvasti toisia puhumalla päälle tai yrittämällä täydentää heidän lauseitaan (väärin) jos he erehtyvät sekunnin murto-osaksikin hakemaan jotain sanaa. Sen lisäksi olet kova möläyttelemään ja saat jatkuvasti pyydellä anteeksi että olet jälleen kerran puhunut sivu suusi.

Nettiselaimessasi on aina kymmeniä välilehtiä auki, koska surffatessasi löydät kiinnostavia juttuja, joihin haluat vielä palata. Lopulta joudut käynnistämään selaimen uudestaan, kun se menee välilehtien paljoudesta jumiin.

Sinulle huomautetaan usein kovasta äänestäsi, vaikka omasta mielestäsi puhut normaalilla äänellä. Jos puhut muiden mukaan normaalilla äänellä, sinusta voi tuntua kuin kuin kuiskaisit tai et kuule omaa ääntäsi.

Jos yrität tehdä tai lukea jotain, mikä ei kiinnosta sinua, sinusta tuntuu kuin joku imisi energiasi tai pääsi menisi sumuun.

Jätät usein laskuja avaamatta tai maksamatta — jopa silloin kun tililläsi olisi rahaa niiden hoitamiseen.

Joudut etsimään päivittäin esineitä joita käytät jatkuvasti kuten avaimiasi, lompakkoasi, kännykkääsi tai silmälasejasi.

Ihmettelet monta kertaa päivässä mitä olit tekemässä — eli esimerkiksi kävelet huoneeseen etkä enää muista miksi tulit sinne.

Lähisuvussasi on yksi tai useampi ihminen, joka on yhtä hajamielinen, kaoottinen tai muuten huithapeli kuin sinä.

Ehkä jopa uskot että oma saamattomuutesi on kasvatuksesi syytä tai lapsesi hajamielisyys johtuu siitä että olet antanut hänelle niin huonon roolimallin.

Vastasitko useampaan kohtaan kyllä?

Tunnistatko nämä piirteet jo lapsuudestasi, jolloin esimerkiksi tavarasi olivat aina hukassa, sinua piti jatkuvasti muistuttaa siitä mitä olit tekemässä tai olit tunneilla joko yliosallistuva tai täysin pihalla?

Onneksi olkoon, sinulla saattaa olla keskittymishäiriö eli (vanhoin termein) ADD!

Jos näiden kohtien lisäksi sinun on todella vaikea pysyä paikallasi — eli vähintäänkin heilutat koko ajan jalkaasi tai naputat sormillasi pöytää tms., sinulla saattaa olla ADHD eli keskittymishäiriö hyperaktiivisuudella.

Kyseessä on vahvasti periytyvä neurologinen poikkeavuus, jonka ansiosta aivojesi motivaatio- ja palkkiojärjestelmä sekä työmuisti ei toimi samalla tavalla kuin kuin useimmilla ihmisillä.

Joskus väliaikainen stressitila, hormonaalinen muutos (esim. vaihdevuosien aikaan tai synnytyksen jälkeen) tai pitkään jatkuva unen puutos (esim. öisin heräilevien lasten takia) voi heikentää keskittymiskykyä.

”Oikea” keskittymishäiriö on synnynnäinen ja elinikäinen ominaisuus, joka ilmenee viimeistään kouluiässä ja josta ei sinällään voi koskaan päästä pysyvästi eroon.

Sen ilmenemismuodot ja vaikutus elämän laatuun voivat kuitenkin vaihdella suurestikin eri elämäntilanteissa.

Kuten tässä jutussa todetaan, Suomessa voi olla arviolta jopa 45 000–95 000 aikuista, joiden AD(H)D on jäänyt diagnosoimatta ja hoitamatta. Ehkä sinä olet yksi heistä?

ADD tai ADHD ei johdu huonosta kasvatuksesta

Minä olin yksi diagnosoimattomista ADD-aivoisista vielä muutama viikko sitten.

Olen ihan viime vuoteen asti luullut kaoottisuuteni johtuvan kaoottisesta lapsuudenkodistani ja ”boheemista” kasvatuksestani.

Uskoin että jos vain yrittäisin tarpeeksi kovasti oppia uusia käyttäytymismalleja, voisin jonain päivänä olla yhtä siisti, järjestelmällinen ja täsmällinen kuin monet tuntemani ja ihailemani ihmiset.

Kokeiltuani ensimmäistä kertaa ADD-lääkettä tajusin olleeni väärässä. Ongelmana ei ollut se, ettenkö olisi yrittänyt tarpeeksi.

Ongelmana on se, että aivokemiani tekee tylsiin asioihin keskittymisestä työläämpää ja fyysisestä olostani raskaampaa kuin valtaosalla ihmisistä.

Olen tätä kirjoittaessani syönyt kahden viikon ajan minimiannoksen ADD:n hoitoon tarkoitettua Concerta-lääkettä.

Jouduin äsken tarkistamaan kahteen kertaan kalenterista, että lääkityksen aloittamisesta on ollut vasta niin vähän aikaa, koska olen tässä ajassa onnistunut hoitamaan  järkyttävän määrän asioita, joista olen yrittänyt sitä ennen hoitaa pahimmillaan jopa vuosia.

Koska diagnoosi on niin tuore, en halua (vielä) lähteä sen syvemmin ruotimaan julkisesti kokemuksiani.

Toivon kuitenkin että tähän kirjoitukseen törmääminen sai sinut epäilemään, että kaaottisuutesi, saamattomuutesi tai impulsiivinen käytöksesi voi ehkä olla seurausta perinnöllisestä neurologisesta poikkeavuudesta — eikä vain yrityksen puutteesta tai huonosta kasvatuksesta.

Vaikka ADD:stä ei voi päästä kokonaan eroon, sen tunnistaminen voi auttaa sinua järjestämään elämäsi niin, että poikkeavasta aivotoiminnastasi on sinulle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Sen lisäksi toimintakykyäsi voi mahdollisesti parantaa lääkkeillä — ainakin jos ne toimivat sinulla yhtä hyvin kuin minulla.

Jos tunnistit näistä kuvauksista itsesi tai läheisesi, voit rekisteröityä ilmaiseksi lukemaan kutri.netin tuoretta ADD:tä käsittelevää osiota.

Rekisteröitymällä sitoudut pitämään omana tietonasi siellä mahdollisesti jakamani henkilökohtaiset kokemukseni!

Lue myös kauan ennen diagnoosia kirjoittamani kirjoitukset ”Kärsitkö tietämättäsi AD(H)D:stä” ja ”Onko ADHD vain ajatus?