Mihin oikein vertaat itseäsi, nainen?!

Tutun blogista löytyi mielenkiintoinen esimerkki siitä, miten lehtien kuvia on manipuloitu. (Osoita hiirellä sivulla näkyvää isoa kuvaa, niin näet miltä kuva näytti ennen muokkausta… 😀

Kampaajalla luin Elle-lehteä (?) jossa entinen (alunperin australialainen) malli kertoi siitä, kuinka häntä vaadittiin laihtumaan 51-kiloiseksi, että hän voisi olla “huippumalli”. Se ei ollut hänelle helppoa, sillä liikunnallisen taustansa takia hänellä oli runsaasti lihaksia — kun hän onnistui vihdoin laihtumaan lontoolaisen mallitoimiston asettamaan tavoitepainoon liiikkumalla hulluna, polttamalla tupakkaa ja olemalla käytännössä kokonaan syömättä, hän sai vain kehuja. Muuten hyvä, mutta hän oli 178 cm pitkä (BMI 16,1)! Joku vanhempi ex-malli vain kehuskeli hänelle sillä, kuinka onnellinen on, ettei HÄN ole enää malli ja joudu laihduttamaan — samalla kun totesi mallitytölle että “sori, koska sä olet vielä malli, sun pitää kärsiä” (tms.). Kun tämä malli lopulta meni fyysisesti todella huonoon kuntoon (hiukset alkoivat lähteä tuppoina, menkkoja ei enää tullut pitkään aikaan jne.), hän lopetti mallinhommat. Nyt hän painaa noin 65 kg (BMI 20,5) ja tuntee sen olevan hyvä paino itselleen.

Ennen kuin joku idariteini saa tästä hyvän idean alkaa laihduttaa, huomautan että toi oli siis esimerkki (ulkomaalaisen) mallimaailman SAIRAUDESTA ja siitä, miten ihaillessamme muotilehtien hoikkia tyttöjä ihailemme itseasiassa sairaalloisen laihaksi laihdutettua naisvartaloa — ihmisiä, joista ainakin useimmat joutuvat kituuttamaan tosissaan pysyäkseen “mallimittaisena”, eivät saa kuukautisia jne. Ihmisiä, jotka saavat meidät normaalivartaloiset tuntemaan itsemme lihaviksi. Sairasta! Niin kuin siinä yhdessä puhe-biisissä todetaan: “Don’t read beauty magazines, they just make you feel ugly”.

En nyt löytänyt sitä juttua netistä, mutta sitä etsiessäni törmäsin muihin asiaan liittyviin artikkeleihin:

Playboyn tytöt alipainoisia

Alipainoisista näyttelijättäristä (vanha artikkeli)

Artikkeli, jossa kerrotaan jenkkihuippumallien olevan keskimäärin 175 cm pitkiä ja painavan vähän alle 50 kg (BMI 16,3)

Ja siis niille jotka eivät tiedä, alipainoraja on BMI 18,5.

—-

Mies sen sijaan oli lukenut saman lehden toisesta numerosta detox-dieeteistä, joka on uusin villitys rapakon takana. Ennen kuin joku teistä innostuu aiheesta — pieni vinkki: se on huuhaata ja huijausta, johon lankeavat ihmiset, jotka eivät uskalla kohdata TODELLISIA ongelmiaan (huono avioliitto, taakse jäänyt loistava tulevaisuus jne.).

—–

Mitä noihin juttuihin voi oikeasti sanoa? Rakastakaa itseänne, yrittäkää edes. Unohtakaa naistenlehtien levittämät anorektiset ja kuvakäsitellyt muotikuvat. Katsokaa oikeita ihmisiä ympärillänne ja yrittäkää nähdä tavallisen, terveen normaalipainoisen vartalon kauneus. Sillä se on kaunis. Yrittäkää nähdä mikä elämässänne oikeasti mättää — mitä todennäköisemmin se ei ole teidän painonne… 🙂

Ihana syyspäivä… Ja hirveä jalkatreeni!

Ihanan syyspäivän kunniaksi käytiin miehen kanssa (sauva)kävelyllä 45 min.

Illalla kävin tekemässä ekaa kerta ton aiemmin mainitun (ja vieraskirjassani tarkemmin selitetyn) circuit-jalkatreenin. Kahden kierron jälkeen olin jo niin kuollut, että luovutin… No, ens kerralla sit enemmän. 🙂 Eka kierto kesti 20 min kun piti ihmetellä koneita, toinen 15 min. Alkuun ja loppuun tein 10 min kuntopyöräilyä 135 sykkeellä.

Hauikset ja yläselkä ovat olleet ihan järkyttävän kipeät koko päivän. “Innolla” vaan odotan miten kipeät mun JALAT ovat ylihuomenna… Se tässä uuden treenin aloittamisessa tietysti on vähän ikävää, että paikat kipeytyvät niin helposti (johtuu siis siitä, että uusi tai kovempi treeni aiheuttaa lihaksissa mikroskooppisia vaurioita, joka aiheuttaa joidenkin entsyymien tms. määrän kasvua, joka on suurimmillaan 24-48 h treenin jälkeen), mutta onneksi näin kipeäksi kroppa ei enää tule kun kroppa edes vähän tottuu uuteen treeniin. Oon yrittänyt venytellä, mutta eipä se kauheasti tohon viivästyneeseen lihaskipuun (DOMS, delayed-onset muscle soreness) kyllä auta. Vielä pitäis rääkätä noi työntävät lihakset eli rinta, ojentajat ja olkapäät läpi, niin sitten olisi koko keho kiusattu ainakin kertaalleen kunnolla :-).

Joo ja jos tätä nyt lukee joku sellainen, joka ei ole ennen treenannut, niin pelko pois — vähän iisimmin alottaen kärsii huomattavasti vähemmän. Mussa vaan paljastuu noiden painojen kanssa säätäessä masokistinen puoli, joka oikeastaan nauttii kärsimyksestä. Plus että ennen vanhaan maalla ihmiset joutuivat joka päivä rehkimään usein jopa paljon pahemmin tavallisissa koti-/navetta-/peltoaskareissa (miettikää vaikka millaista oli kirnuta voita tai kantaa vettä tai polttopuita). Onnelliset me, kun voidaan ihan vapaaehtoisesti raataa miellyttävissä olosuhteissa! 😀

Auts auts ja aih ja voih… :-)

Kuten arvasinkin, yläkroppa on ihan hajalla eilisen treenin jäljiltä — niin käy aina, kun lisää treenitehoa. Tänään oli tarkoitus mennä illalla kokeilemaan hatha-joogaa, mutta olin niin kipeä, että menin sen sijaan naapuriin saunaan. Aamulla sentään kävin tekemässä 40 minuutin sauvakävelylenkin (kroppa alkoi jäykistyä vasta loppupäivästä).

Toi viivästynyt lihaskipu on aina yhtä “hassua” — ainakin mulla se iskee aina seuraavana päivänä ja sen oikeasti tuntee, kun lihakset alkavat yhtäkkiä, noin puolessa tunnissa kipeytyä — vähän niin kuin lihaksiin laskettaisiin kipua vähän kerrallaan, mutta kuitenkin niin nopeasti, että sen huomaa.

No, pari päivää ja se on taas poissa.

Sauvakävelystä tuli vielä mieleen sellainen ilmiö, että mun kuuntelema musa määrittelee kyllä aika tarkkaan mun sykkeen treenin aikana — mitä rytmikkäämpi musa, sitä nopeampi tahti ja sitä kovempi musa. Tänään syke-enkat sauvakävellen oli 170 ylämäessä. Kävlemällä kunnon jumppateknon tahdissa (levyn nimi: “Horny compilation” kertonee kaiken :-), työntämällä kaikin voimin käsillä ja laittamalla lantion ja hartiat kunnolla liikkeeseen.

Jees, huomenna olis sit taas jalkatreenipäivä — silloin ajattelin kokeilla ekaa kertaa tota circuitia salilla. Saa nähdä onko se liian rankka.

Äh, onnistuin just tuhoamaan pitkän viestin aiheesta insuliini-indeksi.

Käykää tsekkaamassa juttu insuliini-indeksistä. Patrik Borg postasi linkin Keho.netin keskusteluun, joten tolla on tietynlaista uskottavuutta.

Stoorin “opetus” on lyhyesti se, että tietyn tuotteen glykeemisestä indeksiluvusta ei voi päätellä sen luomaa insuliinivastetta — ja että edes siitä, mihin ruoka-aineryhmään se kuuluu, ei voi päätellä sen syömisen vaikutusta insuliinitasoihin. Esimerkiksi kala ja pihvi nostavat insuliinitasoja paljon enemmän kuin pasta (niin valkoinen kuin tumma — niiden insuliini-indeksiluku on btw sama).

Peruna olisi insuliini-indeksinkin mukaan melko korkealla, mutta kannattaa jälleen kerran huomata, että tämä tutkimus on tehty Jenkeissä, jossa perunalajikkeet ovat ihan faktisesti erilaisia kuin Suomessa (enemmän tärkkelystä, nopeammin “hajoavia” –> rajummin verensokeria nostavia).

Jos noudatat lowcarb-ruokavaliota sen takia että pelkäät hiilihydraatin insuliinitasoja nostattavaa vaikutusta, lue toi juttu äläkä enää ikinä ala selittää pelkkää glykeemistä indeksiä tuijottaen kuinka “hiilarit nostavat insuliinit äkkiä ylös” (koska esim. puuro ja täysviljamurot ovat insuliinivasteeltaan alhaisimmasta päästä. 😀

Ja tähän pitää laittaa lisähuomautus: oikeasti mulla ei ole sinällään mitään lowcarb-dieettejä vastaan — mulla ei vain hermo kestä (millään alalla) kun jengi perustelee tekemisiään suoranaisilla valheilla (silloinkin kun eivät tiedä valehtelevansa). Siis ihan alkaen tilanteesta, jossa joku väittää tietyllä tavalla toimiessaan ajattelevansa muita, vaikka sen vaikuttimet ovat täysin itsekkäät — tai kun esim. säästötarpeella on perusteltu tiettyjä perheisiin ja vanhuksiin kohdistuvia budjettileikkauksia samaan aikaan kun rahaa on syydetty tarpeettomiin monitoimimurtajiin, turhiin satamiin jne.

Atkinsin, Montignacin, Heikkilän ja Zone-dieeteissä laihtuminen perustuu loppupeleissä pelkästään kalorivajeeseen — ei mihinkään ihmeelliseen aineenvaihdunnan muutokseen tai fysiikanlait kumoavaan rasvanpolttoon. Energiansaannin vähentyminen johtuu yksinkertaisesti yhden ruoka-aineen karsimisesta tai rajoittamisesta seuraavasta makeiden herkkujen karsimisesta, kylläisyyttä tuovan proteiinin lisäämisestä ja runsaammin energiaa sisältävien viljatuotteiden korvaamisesta vähän energiaa sisältävillä kasviksilla.

Lisäys: plus että siihen mulla palaa hermo, että jengi alkaa yhtäkkiä mediakohun takia kuvitella että joku ruoka-aine on nyt hirmu vaarallinen (vrt. ennen rasva, nyt peruna) ja/tai että joku ääridieettimalli (ääri = jotain perusruoka-aineryhmiä karsitaan rajusti) olisi jotenkin paras/laihduttavin. No, sitten jengi, joiden elämäntapaan/makutottumuksiin jne. ko. dieettimalli ei oikeastaan sovi lainkaan (esim. henkilö joka ei kauheasti pidä lihasta ja kalasta, mutta rakastaa pastaa) yrittää hampaat irvessä ja itku silmässä kokeilla ko. dieettiä. Niin kauan kun hänen itsekurinsa riittää, homma toimii, mutta koska laihdutus, joka perustuu pelkkään itsekuriin on aina tuhoontuomittu, ennemmin tai myöhemmin repsahtaa. Koska niihin itselle luonteviin elämäntapoihin ei ole tehty muutoksia, kilot pamahtavat takaisin joskus jopa nopeammin kuin ovat lähteneet (mikään dieetti ei muuta aineenvaihduntaa pysyvästi, sori).

Älkää miettikö “mikä dieetti on absoluuttisesti tehokkain”, miettikää: “millaisia kohtuullisia muutoksia nykyisiin elämäntapoihini voin tehdä, jotta laihdun — vaikka sitten hitaammin, mutta kuitenkin pysyvämmin”. Huomatkaa, että tosi yksinkertaiset muutokset, kuten kasvisten määrän reipas lisääminen (myös hedelmät ja marjat ovat kasviksia), proteiinin kohtuullinen lisääminen (enemmän maitoa, vähärasvaista lihaa, rahkaa, raejuustoa, vähärasvaista juustoa, kalaa, äyriäisiä jne.), pasta/riisi/leipä/peruna-annosten pienentäminen ja niiden tilalla kasvisten nauttiminen sekä liikunnan lisääminen ovat ratkaisuja, jotka tekevät elämäntavasta kokonaisvaltaisesti terveellisemmän ja laihduttavat pitkällä tähtäimellä. Herkkuhetkien harventaminen ja herkkuannosten kokojen pienentäminen on aina toimiva ratkaisu.

Uusi viikko, uudet kujeet

Jees,

elän jo tokaa päivää tätä uudenlaista tyyliä, jossa en laske syömisiäni. Seuraus: mutupohjalta näyttää siltä, että syömiset meinaavat jäädä liian alhaisiksi. No, tietysti siinä vaikuttaa myös se, että viikko on alkanut aika vauhdikkaasti ja sellaisten asioiden parissa, joita ajatellessani olen unohtanut ajankulun (= työt ja koulu). Esim. eilen söin aamulla puuron ja manteleita ja sit seuraavan kerran söinkin joskus kuuden tunnin päästä. Silloin oli jo vähän heikohko olo… 😀

Mä aion merkata nyt tän viikon ajan noita liikuntoja tonne ruokapäiväkirjaani. Innostuin kirjoittamaan sinne vähän pidempää pohdintaa salillakäynnin innoittamana.

Tein itselleni aika perusteellisen liikuntaohjelman — saa nähdä miten hyvin sitä viitsin oikeasti seurata… 😀 Tänään tuli liikuttua yhteensä melkein kaksi tuntia. Kuulostaa ehkä paljolta, mutta oon nyt ehtinyt istua telkkarin edessä (samassa netissä surfaten) jo vähän yli sen ajan. Jossain noista fitness-lehdistä (oisko ollut Shape?) oli taas juttua siitä, kuinka 30 min / vrk riittää kunnon ylläpitoon ja jossain määrin kohottamiseen, mutta jos haluaa pudottaa painoa — ja pitää kilot poissa — pitäisi harrastaa 60 min. liikuntaa päivässä. Tai sitten vain joutuu kyttäämään syömisiään tarkemmin.

Tehokas tiistai

Aloitin aamun juoksu-kävelytreenillä, jonka piti alunperin olla juoksutreeni. En jaksanut laittaa sykemittaria päälle ja erehdyin ottamaan liian rytmikästä musiikkia tahdittamaan lenkkiä => innostuin juoksemaan alkuun liian lujaan sillä seurauksella että kilsan jälkeen olin jo ihan puhki. Loppujen lopuksi tulin sit juosseeksi noin 60 % koko puolen tunnin lenkistä ja siinä juoksupyrähdysten välissä sitten kävelemään loput.

Juoksin siis myös lauantaina (tunnin lenkki, josta 45 % juoksua) ja sunnuntaina (3 km “lenkki” juoksumatolla) — nyt polvilumpiot tuntuvat vähän hölmöltä. Pitää yrittää muistaa olla varovainen — mulla kun on vähän turhan irtonaiset polvilumpiot, ja jos siis niitä paikallaan pitävät lihakset väsyvät ylitreenin johdosta, lumpio saattaa muljahtaa pois hetkellisesti pois paikaltaan. Toi muljahdus ei kai sinällään ole vaarallinen, mutta tekee pitkään kipeää.

Illalla sain sitten raahattua ekaa kertaa itseni tolle uudelle Keravan (CMS) Forever-salille. Se avattiin pari viikkoa sitten, mutta olin just silloin Italiassa, joten en päässyt heti aloittamaan.

Tein itselleni uuden ohjelman Muscle & Fitness Hersin innoittavana. Yläkropan treenaan kahdessa osassa: vetävät (hauis, selkä jne.) ja työntävät (rinta, ojentajat jne.). Sarjat aion pitää 8-12 toiston pituisina (painot vastaavasti).

Alakropalle ja vatsoille on kaksi erilaista treeniä — päärynä(ala)vartaloon pureva kiertoharjoittelu suhteellisen pitkillä sarjoilla ja sitten lyhyemmillä sarjoilla (ja luonnollisesti isommilla painoilla) mutta yhdistelmäsarjoina vatsa- ja jalkalihasliikkeitä yhdistäen (eli eka yksi sarja jalkalihasliikettä, heti perään yksi sarja vatsalihasliikettä, hyvin pieni tauko, sitten taas toinen sarja jalkalihasliikettä, heti perään toinen sarja vatsalihaksia jne.).

Ai miksi tällaiset treenit? No, Muscle & Fitness Hersin uusimmassa numerossa oli mielenkiintoinen juttu päärynävartaloista (jollaisen mäkin tavallaan omistan). Siinä todettiin, että päärynävartaloisen kannattaa ottaa vähän “skitsofreeninen” suhde treenaamiseen. Yläkroppaa pitää treenata lujaa isoilla painoilla, että saa sinne lisää massaa tasapainottamaan päärynävaikutelmaa. Alakroppatreenin pitää olla puolestaan lähes aerobinen — eli pidempiä sarjoja kovemmalla tahdilla ja kiertoharjoitteluhengessä.

No, mä en halua rasvan ohella menettää kaikkea lihasta jaloista, niinpä mä teen sit joka toisen jalkatreenin kovemmilla painoilla, mutta yritän pitää sykkeen suht korkealla noilla yhdistelmäsarjoilla.

Salilla treenaamisessa on puolensa! Sain kerrankin treenattua kunnolla selkäni (ylätalja eteen leveällä otteella on mun suosikkiliikkeitä!) ja muiden treenaaminen inspiroi itseäkin treenaamaan tehokkaammin. Huomenna oon varmaan ihan jumissa… 😀 Salilla on tarjolla kaikkea muutakin kivaa. Ajattelin kokeilla ainakin syvävenyttelyä, hatha-joogaa, bodyharmonya, kuntonyrkkeilyä ja latinobiciä. Armybic kuulostaa myös hauskalta, mutta rankalta.

Tota salin liikuntatarjontaa ihmetellesäni mä tajusin jälleen kerran, miten mä olen tämän vuoden aikana muuttunut. Se löysä liikunnanvihaaja-Kutri taitaa olla lopullisesti poissa. Eikä sitä ole kyllä ikävä. Mä olen kirjoittanut tästä aiemmin tonne blogiini, mutta nyt mulla on suoranainen kiima kokeilla kaikkia uusia liikuntalajeja. Mietin tossa yhtenä päivänä lenkillä ihan tosissani, että talven tullessa voisin hankkia sukset ja alkaa taas hiihtää. Ja mä olen siis vihannut hiihtoa varamaan ala-asteen viidenneltä luokalta lähtien — tai ehkä jopa kolmannelta luokalta alkaen! Edelleen tekisi mieli jossain kokeilla ainakin Krav Magaa ja telinevoimistelua. Niin ja lumilautailua. No, hyvällä tsägällä mulla on tietysti koko loppuelämä aikaa kokeilla noita ja paljon muuta.

Mä veikkaan, että kun joku (minäkin ennen) sanoo vihaavansa liikuntaa, niin se oikeasti ajattelee vain muutamaa peruslajia: kävelyä, juoksua, jotain perusaerobiciä, hiihtoa ja ehkä uintia. Mutta mistä voi tietää vihaako esim. discotanssia, Pilatesta, bodypumpia, lumilautailua, rullaluistelua, kuntonyrkkeilyä, ratsastamista jne. jne., jos ei ole koskaan kokeillut niitä?

Liikuntaviikko

Koska en nyt sitten kirjaa syömisiä edes itselleni, niin ajattelin kirjata tänne noita liikuntoja, ettei tämä jää täysin käyttämättä.

Yritän tällä viikolla panostaa erityisesti liikuntaan. Maanantaina ohjelmassa oli jalkatreeni. En ehtinyt tehdä sitä aamulla, ja oltuani koko päivän Helsingissä en meinannut jaksaa treenata ollenkaan. Lopulta toivuin sen verran, että tein 20 minuutin pikatreenin lähinnä kyykkäilen eri tavoin meidcineballin kanssa.