Kolmas ja neljäskin viikko menikin sitten ns. nenilleen — lähinnä siksi, etten ehtinyt ja/tai muistanut kuvata ja kirjata kaikkia syömisiäni ja kirjoittaa raportteja ajallaan ja jälkeenpäin niiden muistelu onkin ollut melko mahdotonta.
Olen siis kirjoittanut kolmannen ja neljännen viikon ajan Onnistunut laihdutus -pakettia niin intensiivisesti, että oma ”laihdutus” jäi sivuosaan… Tai siis: olen syönyt uskoakseni melko lailla 1600 kcalin pintaan — ja varmaan välillä allekin. Kuitua olen saanut selvästi liian vähän, koska vatsa oli välillä todella ikävästi jumissa (ja koska osaan kyllä arvioida syömisistäni tuliko kuitua vai ei). Liikuntaa olen harrastanut melkein joka päivä sen 20 minuuttia. Mutta syömisten kirjaaminen on jäänyt lähes kokonaan useimpina päivinä, välillä punnitseminen on unohtunut, mittanauha on hukassa ja unetkin ovat taas jääneet ihan liian lyhyiksi useampana peräkkäisenä yönä… Tässä kohtaa vetoan jumalaisen Danielle LaPorten toteamukseen, että ”ei ole olemassa sellaista asiaa kuin tasapainoinen elämä”. Ainakaan jos haluaa luoda jotain erityistä — niin kuin itse koen juuri nyt luovani.
Kirjoitan tätä 5.1. ja laitan tästä eteenpäin projektin ”puolitilaan” kunnes pääsen Kaliforniaan ja vähän rauhallisempaan meininkiin kiinni.
Toisin sanoen projekti jatkuu taas intensiivisesti syömisiä kirjaten ja kuvaten tammikuun 16. päivä ja sitä ennen laitan tänne ruoka- ja kuvapäiväkirjoja niiltä päiviltä, kun ehdin ja muistan ne tehdä.
Mitä tästä opimme?
Perinteisillä laihdutuskuureilla laihduttaessani olisin tässä vaiheessa luovuttanut ihan kokonaan, koska en pystynyt tekemään projektia ”täydellisesti”.
Nykyisen ajatusmallini mukaisesti arvioin tilanteen ja mietin, miten voin tehdä parhaani annetuissa olosuhteissa. Toisin sanoen en luovuta, vaan mukautan suunnitelmaani tilanteen mukaan tietäen, että heti kun siihen on taas mahdollisuus, alan panostaa projektiin enemmän.
Jos kovalla innolla aloittamasi laihdutuskuuri tai kunto-ohjelma ei ole mennyt ihan putkeen, älä luovuta! Mitään ei ole menetetty — tavoitteeseesi pääsy on korkeintaan viivästynyt. Ja jos tavoitteenasi on oppia syömään ja liikkumaan niin kuin aiot syödä ja liikkua ihannepainoosi päästyäsi koko loppuelämäsi, silloin tämänkaltaiset tilanteet ovat vain luonnollinen osa oppimisprosessia.