1. Missä menet nyt?

Ennen kuin mietimme mitä elämältämme haluamme, on hyvä pysähtyä hetkeksi ihmettelemään millainen nykytilanteemme on.

Ideana on vastata kaikkiin kysymyksiin intuitiopohjalta. Kirjaa ylös ensimmäinen mieleen juolahtanut ajatus — niin ”väärältä” tai ”nololta” kuin se ehkä tuntuukin.

Intuitiiviset viestit eli ”sydämen ääni” tuntuu kumpuavan syvältä sisältäsi — ehkä rintakehän takaa, ehkä jopa vatsanpohjasta asti. Mielen vastaukset tuntuvat tulevan päästä tai takaraivosta.

Sydämen vastaukset tuntuvat jotenkin ”pehmeämmiltä” tai ”hiljaisemmilta” kuin älymme eli mielemme keksimät vastaukset ja ovat usein yksisanaisia. Sydän ei selitä, se vain sanoo miten asiat ovat. Sen sijaan mieli alkaa välittömästi väittää vastaan, kyseenalaistaa, epäillä ja perustella miksi intuitiivinen ääni oli väärä tai nolo tai vain kuvitelmaa. Mitä enemmän mielesi vastustaa alkuperäistä vastausta, sitä varmemmin alkuperäinen vastaus on kummunnut omasta sydämestäsi.

Sydämen vastaus tuntuu oikealta, vaikkei välttämättä kivalta, hauskalta, jännittävältä tai imartelevalta. Mielen vastaus tuntuu siltä, että haluaisimme uskoa sen olevan totta.

Vastauksesi saattavat riippua päivästä, energiatasoistasi ja hetkeä aiemmin tapahtuneista asioista. Se on OK, emme etsi tässä absoluuttisesti oikeimpia tai totuudenmukaisimpia vastauksia, vaan suuntaviivoja sille miten sinulla menee juuri nyt.

Tarkkailu muuttaa tarkkailun kohdetta — tullessasi tietoiseksi siitä, mitä mielessäsi liikuu, mitä elämässäsi tapahtuu ja mitä haluat tulevaisuudelta, muutat automaattisesti ajatteluasi ja toimintaasi enemmän toiveidesi suuntaiseksi.

Missä mennään?

Voit vastata halutessasi seuraaviin kysymyksiin niiden alapuolella oleviin kenttiin, antaa lopussa sähköpostiosoitteesi ja lähettää vastauksesi itsellesi. Järjestelmä rekisteröi vastauksesi muistiisi, mutta poistan kaikki vastaukset tammikuun 2012 alussa katsomatta niitä. Jos jostain syystä et saa viestiä tai hukkaat sen, voit siihen asti pyytää minua lähettämään vastauksesi sinulle uudestaan.
  • Vedä syvään henkeä ja kirjoita ylös tajunnanvirta-hengessä kaikki mieleen tulevat vastaukset. Älä sensuroi!
  • Jos sinun pitäisi kuvailla kulunutta vuotta 3-5 sanalla, mitkä sanat sinulle tulevat ensimmäisenä mieleen? Älä sensuroi, vaikka sanat olisivat äkkiseltään outoja. Tässä vaiheessa vasta lämmittelemme mieltäsi tulevia tehtäviä varten.
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 työhösi, uraasi ja ammattiisi?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 nykyisen kotisi tunnelmaan, parisuhdetilanteeseesi ja mahdolliseen omaan perheeseesi (puoliso + lapset)?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 rahatalouteesi eli tuloihisi, menoihisi, velkoihisi, sijoituksiisi ja säästöihisi?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 kehoosi, terveyteesi ja fyysiseen hyvinvointiisi eli esimerkiksi painoosi ja kehosi kiinteyteen, terveydentilaasi, fyysiseen jaksamiseen ja kuntoon?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 kokemasi mielenrauhan, onnellisuuden ja henkisen hyvinvoinnin määrään ja laatuun?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 ystäviisi, kaveripiiriisi ja sosiaaliseen elämääsi?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 siihen miten paljon saat lepoa, kuinka hyvin onnistut palautumaan henkisesti ja fyysisesti arjen haasteista ja miten paljon elämässäsi on nautintoa?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 romantiikan ja erotiikan määrään ja laatuun elämässäsi?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 sukulaissuhteisiisi, niiden laatuun ja läheisyyteen ja sukulaisten kanssa viettämääsi aikaan?
  • Kuinka tyytyväinen olet asteikolla 1-10 hengelliseen elämääsi? Koetko olevasi jonkin suuremman suojeluksessa? Kaipaatko yhteyttä johonkin suurempaan tai koetko että esim. uskosi johonkin suurempaan (vrt. Jumala, evoluutio) aiheuttaa enemmän ahdistusta kuin iloa?
  • Kuinka elossa tunnet olevasi asteikolla 1-10? Tässä elossa olemisella tarkoitetaan sitä fiilistä, että elämä on kiinnostavaa, hauskaa ja täynnä hauskoja yllätyksiä. Että tunnet itsesi vahvaksi, energiseksi, pystyväksi ja iloiseksi.
  • Kuinka usein tunnet olevasi iloinen?
  • Kuinka usein olet innostunut jostakin?
  • Kuinka usein koet rakkauden tunteita: joko rakastavasi jotakuta tai olevasi rakastettu?
  • Kuinka usein koet kiitollisuutta jostakin?
  • Kuinka usein koet olevasi onnellinen?
  • Kuinka usein mielesi on levollinen?
  • Kuinka usein tunnet olosi luottavaiseksi joko muiden ihmisten tai asioiden järjestymisen suhteen?
  • Kun katsot ylläolevia vastauksiasi, miltä elämäsi sinusta nyt näyttää ja tuntuu? Millä saralla sinulla menee jo hyvin? Missä asioissa olisi vielä parantamisen varaa?
  • Kirjoita tähän sähköpostiosoitteesi, jos haluat lähettää vastaukset sähköpostitse itsellesi.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

 (Huom! Tämän sivun tulostaminen oheisesta printtauspainikkeesta hävittää vastauksesi ja tulostaa vain kysymykset — ainoa tapa saada pitkät vastaukset tulostetuksi on lähettää vastaukset ensin itsellesi sähköpostilla.)
 
[fblike layout=”button_count” show_faces=”false” action=”like” font=”verdana” colorscheme=”light”]

2 vastausta artikkeliin “1. Missä menet nyt?”

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.