Idean ja kasvien taimia

20130525-015321.jpg

Sisäisen viisauden kuuntelemisessa on yksi ”ongelma”. Se nimittäin näyttää ohjaavan ainakin minua jatkuvasti ratkomaan käytännön ongelmia ja parantamaan vallitsevia olosuhteita.

Kutri.net on uudistunut moneen kertaan viimeisen kahden vuoden aikana ja uudistukset jatkuvat edelleen.

Ideoiden taimia

Nyt sisäinen viisauteni (intuitio) ohjaa minua käyttämään seuraavat kolme kuukautta sivuston perusjuttujen parantamiseen, täydentämiseen ja viilaamiseen.

Luon kyllä koko ajan perusmateriaalia eli esim. kirjoitan blogimerkintöja, pidän VIP-puhelut ja webinaarit ja teen VIP-videoita, mutta mitään uusia nettikursseja ei ole hetkeen luvassa.

Sen sijaan julkaisen kesän ajan nyt äänitetyt 10 viikon kevennys kesään -puhelut, jolloin esim. laihduttajat voivat pitää yllä laihdutusmotivaatiota niitä kuuntelemalla.

Isoin juttu on tehdä sivuston navigoinnista niin selkeä, että varsinkin VIP-puolella olevat materiaalit, joita alkaa olla aika järkyttävä määrä, löytyisivät helposti.

Mitä syksyllä seuraa, onkin sitten eri juttu. Minulla on vahva fiilis että silloin on taas aika luoda jotain isompaa uutta, mutta mitä se on, on vielä minulle itsellekin arvoitus. Ehdotuksia ja pyyntöjä otetaan mieluusti vastaan.

Päivän ihan paras uutinen oli se, että esikoinen pääsi syksyksi lähimpään ja todella kovasti kehuttuun päiväkotiin! Tarkoituksena on että ainakin ekan talven ajan herra käy siellä vain osa-aikasesti. 4-5 tuntia päivässä 4-5 päivänä viikossa ilman vilkasta ja viihdykettä kaipaavaa esikoista antaa jo paljon lisää pelivaraa, vaikka vauva olisikin äidin päävastuulla.

Käytin tämän päivän uuden ”teeman” ja julkaisukalenterin laatimiseen. Nyt kun Evernote tukee muistutuksia ja vieläpä aika elegantisti, aion hyödyntää niitä ajan tasalla pysymisessä.

Myös uutiskirje uudistuu, minkä vuoksi tällä viikolla ei tule uutiskirjettä. Palautan uutiskirjeen lähetyspäivän taas torstaiksi ja toivottavasti sisällön entistäkin hyödyllisemmäksi ja viihdyttävämmäksi.

Kasvien taimia

20130525-015338.jpg

Päivän toinen hyvä juttu oli se, että sain istutettua eilen taimimarkkinoilta ”vahingossa” ostamani yrtit. Vahingossa siksi, että olin siellä vain kuskina pari tutulle. En voinut vastustaa reheviä yrttipöytiä, vaan kaappasin sieltä mukaan muutaman yrtin.

Olen erikoistunut erilaisten kasvien tappamiseen, joten nähdään miten tällä kertaa käy. Kuvaavaa lienee se, että jouduin kilauttamaan kaverille kysyäkseni ”miten taimia istutetaan”.

Olennaisinta oli kuulemma kastella kunnolla ja tampata maa taimen juurella tiukaksi niin ettei sinne jää ilmaa.

Kasvimaan viimeistely jäi valitettavasti kesken kun kuopus alkoi ulvoa nälkää, joten jatkan huomenna harjoituksia.

Kiitos että olet kutri.net:in lukija ja mahdollisesti jopa jäsen!

Tiedän etten aina pysty palvelemaan täydellisesti, mutta ainakin pyrin palvelemaan aina niin hyvin kuin resursseillani pystyn.

Odotan ilolla kesää ja sitä, että saan edes tämän rakkaudella kasvattamani sivuston kukoistamaan entistä paremmin. Ja ehkä hyvällä tsägällä yrititkin voisivat säilyä hengissä…

4 vastausta artikkeliin “Idean ja kasvien taimia”

  1. Voisiko jo olemassa olevaa ideaa käyttää Kutri.netissäkin. Eli olisi ensin luettavissa ja kommentoitavissa jokin teksti (esim. blogisi, josta jo muutenkin kirjoitat varsin kattavasti) ja sitten vaikka viikon päätteeksi olisi kyseisestä aiheesta nettivideo tai kuunnelma, jossa sanoisit vielä kommentteja toisten kirjoituksista aiheesta ja vastailisit niihin ikään kuin livenä. 🙂 Kunhan tässä jotain heittelen vaan ehdotusta…

  2. Aihe, josta kuulisin/lukisin enemmän on intuitio. Olet sivunnut sitä monessa eri yhteydessä, mutta jotenkin kaipaisin siitä kattavampaa tai syväluotaavampaa juttua pelkästään siitä aiheesta. Muistaakseni olet tehnyt vip-videonkin aiheesta, ja olen kyllä katsonut sen. Enkä oikeasti tiedä, onko aiheesta paljon enempää sanottavaa kuin olet jo tuonut ilmi, tuntuu vain että joku kohta siinä ei oo mun mielessä loksahtanut kohdalleen.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.