Sunnuntaifiiliksiä

20130113-142802.jpg
Lähdettiin siskon luo maalle moikkaamaan lapsen serkkuja, että lapsen isi sai nukkua rauhassa yövuoron jälkeen.

20130113-143439.jpg
Tähän asti ainoana lapsena kasvanut esikoinen on aina onnessaan kun pääsee tapaamaan ”se’ekkuja”. Itse isossa perheessä kasvaneena nautin siitä iloisesta hässäkästä, joka siskon kotona vallitsee kun kaikki lapset kavereineen ovat paikalla.

20130113-144138.jpg

Kummityttö 11 vee oli askarrellut hienon hevostallin. Tuntuu ihan älyttömältä ajatella, että se pieni vauva jota sain hoitaa ekaa kertaa pari viikkoisena parin tunnin ajan on jo kohta menossa yläasteelle!

20130113-145825.jpg

Tosin hurjaa vauhtia tuo esikoinenkin on kasvanut! Onneksi aikanaan uskoin ihmisiä, jotka käskivät nauttia vauva-ajasta. Vaikka välillä on ollut vaikeaa, olen kyllä ottanut ilon irti hyvistä hetkistä.

20130113-150729.jpg

Ja sekin on kiva ajatus, että jos ja kun kaikki menee hyvin, edessä on vielä kerran vauva-aika, mutta tällä kertaa paremmalla ymmärryksellä ja mielentilalla kuin viimeksi.

20130113-151005.jpg

Vielä kahvit aidon Sacher-tortun kera ja sitten kotiin. Suloista sunnuntaita kaikille!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.