Kokemuksia sairaalaunikoulusta

Muutama päivä ennen joulua olin aivan uuvuksissa, koska kuopukseni oli nukkunut pari kuukautta yöt keskimäärin tunnin pätkissä.

Henkisesti voin vielä olosuhteisiin nähden hyvin, mutta älytön univelkani alkoi aiheuttaa käytännön ongelmia.

Muistini oli mennyt niin pahasti, että eräänä päivänä kun mies tuli kotiin ja kysyi ”no, vieläkö me riidellään”, en tiennyt mistä hän puhui. Ilmeisesti olimme riidelleet jostain aamulla, mutta en muistanut lainkaan aamun tapahtumia.

Monina iltapäivinä ja iltoina makasin vain sängyssä kuopus päälläni, koska sängystä nouseminen tuntui liian raskaalta. Hermoni menivät aika helposti, joten ei mikään ihme että välillä ajauduin puolison kanssa riitelemään.

Siinä vaiheessa olimme jo vierottaneet kuopuksen yösyötöistä ja päässeet tassuttelumetodilla tilanteeseen, jossa useimmiten lapsi heräsi itkien niin että minä heräsin, mutta nukahti pian itse uudestaan ennen kuin hänen sikeäunisempi isänsä ja isoveljensä heräsivät.

Asumme pienessä kodissa jossa on vain huone ja keittiö. Pakkasten myötä keittiöstä oli tullut niin kylmä, ettei siellä voinut nukkua. Niinpä meillä ei ollut muuta vaihtoehto kuin nukkua samassa huoneessa heräilevän lapsen kanssa.

Kaveri vinkkasi ja linkkasi Tammisaaressa sijaitsevan Länsi-Uudenmaan sairaalan unikoulusta. Sairaalan sivuilta ei löytynyt riittävän yksityiskohtaista tietoa, joten soitin suoraan osastolle.

Tässä todella pitkässä kirjoituksessa kerron mitä opin unikoulussa, miten hakea sinne ja mitä ottaa huomioon, jos pääsee sinne.

Mitä opin unikoulussa?

Etukäteen ajattelin että jo se, että saisin nukkua kolme yötä putkeen, tekisin unikoulusta sen arvoisen. Olin lukenut netistä kertomuksia siitä, ettei lapsi oppinut unikoulussakaan nukkumaan kauhean hyvin tai että sen jälkeen tulisi takapakkia, joten olin henkisesti varautunut siihen ettei ihmeitä tapahtuisi.

Onneksi odotukseni ylitettiin moninkertaisesti.

Sairaanhoitajien seuratessa rutiinejamme kävi ilmi, että periaatteessa ihan hyvissä rutiineissamme oli vielä parantamisen varaa.

Tekemällä nämä viisi muutosta öidemme laatu parani dramaattisesti:

1. Syöttöjärjestys

Lapsen ollessa 8 kk kerroin neuvolassa että haluaisin jatkaa lapsen imettämistä ehkä 1,5-vuotiaaksi. Terveydenhoitaja neuvoi tuolloin antamaan ensin maitoa ja sitten vasta ruokaa, jotta maidon tulo ei ehtyisi.

Niinpä tapanani oli ensin imettää ja sitten antaa lapselle sormiruoka syötäväksi samalla kun yritin lusikoida muuta ruokaa naamaan.

Sairaalassa vaihdoin järjestystä hoitajien ehdotuksesta niin, että ensin syötän lapselle ”lusikoitavan ruoan”, sitten annan sormiruoan ja lopuksi vasta tissitellään.

Huomasimme sairaalassa myös että lapsemme on herkkusuu. Ei ihme etteivät mauttomat vauvansoseet oikein maistuneet — tämä jätkä haluaa syödä Oikeaa Ruokaa.

Koska herran keskittymiskyky syömiseen on vielä hieman huono, sairaalassa minua neuvottiin lapioimaan ruoka lapsen suuhun pikatahtia. Hän voi oppia sitten syömään hitaammin hieman kasvettuaan.

Näiden muutosten johdosta lapsemme alkoi syödä puolet enemmän kuin ennen.

Koska nukkumisvaikeudet alkoivat samaan aikaan kun lapsi lähti liikkeelle, on mahdollista että jonkinasteinen nälkä on ollut osasyy herran heräilyihin.

2. Väsymystä vai pitkästymistä?

Toinen iso oivallus oli se, että sekoitin jatkuvasti lapsen pitkästymisen väsymiseen. Kun lapsi joka oli syönyt alkoi kiukutella ja kitistä, oletin hänen olevan unen tarpeessa.

Niinpä aloin nukuttaa lasta liian aikaisin. Koska hän ei ollut uninen, siitä seurasi usein jonkinlainen valtakamppailu. Lapsi kitisi ja kiukutteli, väsyneenä minua ärsytti. Lapsi aisti ärtymykseni ja hermostui lisää, jolloin minä ärsyynnyin lisää. Siinä vaiheessa kun lapsi vihdoin nukahti 0,5–1,5 tuntia myöhemmin, olimme kumpikin ylikierroksilla ja turhautuneita.

Koska lapsi laitettiin nukkumaan ennen kuin hän oli oikeasti väsynyt, päiväunet jäivät helposti liian lyhyiksi. Jos olimme ajautuneet konfliktiin, uni oli levotonta.

Sairaalassa opin erottamaan kyllästymisen uneliaisuudesta ihan sillä, että lapsen alkaessa kitistä vien hänet toiseen huoneeseen, laulatan, leikitän ja muuten kokeilen viihdyttää herraa. Jos kitinä lakkaa, lapsi oli vain pitkästynyt.

Hoitajat epäilivät että yksivuotias lapsemme olisi valmis vaihtamaan kaksista päiväunista yksiin. He olivat oikeassa. Kun opin laittamaan lapsen nukkumaan vasta kun hän oli väsynyt, nukahtaminen tapahtuu todella nopeasti ja kitkattomasti muutamassa minuutissa.

3. Ei heti ruokailun jälkeen nukkumaan

Olin huomannut että jostain syystä lapseni näyttivät piristyvän juuri silloin kun heidän piti mennä yöunille. Ilmiö oli ihmetyttänyt minua. Ainoa selitys jonka keksin oli se, että lasteni piti jotenkin purkaa viimeiset energiat tai jotain.

Sairaalassa löytyi todellinen syy piristymiseen: ruoka.

Noin 20 minuuttia syömisen jälkeen lapset piristyvät. Sen jälkeen he riekkuvat noin 20-30 minuuttia, jonka jälkeen uuvahtavat uudestaan. Päiväsaikaan en kiinnittänyt tähän huomiota, mutta iltaisin virkistyminen tietenkin ihmetytti.

Se muuttui myös ongelmalliseksi silloin, kun syöminen oli jäänyt liian lähelle lasten nukkumaanmenoaikaa. Jos yritin saada syömisen piristämiä lapsia pikavauhdilla nukkumaan, seurauksena oli tietenkin konflikti.

Tästä opin sen että laitan kuopuksen nukkumaan tunnin päästä ruokailusta ja esikoisen jopa 1,5 h myöhemmin. Tämä pätee myös päiväuniin ja on varmasti osaltaan helpottanut nukahtamista.

Suurinpiirtein joka toinen ilta kylvetän lapset syömisen jälkeen, jolloin he viettävät pirteimmät hetket kylvyssä. Lämmintä kylpyä seuraava kehon lämpötilan lasku edesauttaa nukahtamisessa.

4. Ei mitään palvelua ennen aamiaista

Yksi iso moka minkä tein oli se, että imetin lapsen aamukuudelta ja laitoin hänet sitten takaisin nukkumaan.

Kuten hoitajat pointtasivat, lapsi joka herää pimeässä, saa rintaa ja joutuu sitten takaisin nukkumaan, ei voi tietää mistään keskellä yötä herätessään onko kello kaksitoista, kaksi, neljä vai kuusi.

Niinpä hän huutaa niin kauan että saa asiaan jonkinlaisen varmistuksen — joko kyllästyy huutamaan, saa tassuttelua tai sitten tissittelyä.

Sama pätee syliin ottamiseen.

Argh! Yksinkertaista, mutta eipä tullut mieleeni.

Niinpä tätä nykyä en ota lapseen kontaktia juuri koskaan yön aikana ennen aamupuuroaikaa.

Lapsemme heräilee yleensä alkuillasta pari kertaa 1–2 tunnin välein. Se johtuu kuulemma siitä, että  tällaisilla vauhdikkaammilla lapsilla voi olla aluksi vaikeuksia rauhoittua kunnon uneen. Sen lisäksi hän herää usein aamuviiden ja -kuuden välillä kerran, jolloin hän yleensä itkee hieman enemmän.

Jos itku ei muutamassa minuutissa laannu, sanon lapselle ”nyt on yö, pää tyynyyn” ja jos se ei auta, laitan sängyssä seisovan lapsen kyljelleen, jolloin hän nukahtaa samantien.

En ole ottanut lasta sängystä pois yön aikana kertaakaan näiden kolmen viikon aikana, jotka olemme olleet kotona — sitä ennen saatoin tehdä sitä useana yönä viikossa.

Hoitajien neuvosta olen myös asettanut lapsen sängyn niin, ettei hän näe kunnolla sänkyymme. Yleensä nukutan lapsen niin, että poistun itse huoneesta sen jälkeen kun olen laittanut lapsen sänkyyn. Jostain syystä se ettei lapsi näe äitiä saa hänet nukahtamaan helpommin.

5. Katso lasta, älä kelloa

Varsinkin näillä pienemmillä lapsilla unirytmit vaihtuvat jatkuvasti. Siksi on tärkeää ettei ala tehdä asioita vain kellon mukaan (”lapsemme menee aina klo 20 nukkumaan”) vaan jos näyttää että rytmi on vaihtunut, sopeuttaa päivärytmiä sen mukaan.

Tältä näytti "hyvä yö" ennen unikoulua Fitbit Flex -rannekkeen mukaan -- korkeintaan 1,5 h unta kerrallaan.
Tältä näytti ”hyvä yö” ennen unikoulua Fitbit Flex -rannekkeen mukaan — korkeintaan 1,5 h unta kerrallaan.

 

Tältä näyttää hyvä yö unikoulun jälkeen -- pisin pätkä 6,5 h ja ainoat heräämiset johtuivat minusta, eivät lapsesta.
Tältä näyttää hyvä yö unikoulun jälkeen — pisin pätkä 6,5 h ja  herääminen johtui minusta, ei lapsesta.

Lapsi on nukkunut unikoulun jälkeen lähes joka yö vähintään kuuden tunnin pätkiä ja ”huonoina” öinäkin vähintään kolme tuntia. Sairaalassa saadut opit auttoivat myös esikoisen nukuttamisessa.

Oli aika helpottavaa huomata että vika oli minun toimissani eikä lapsessa. Vielä ihanampaa oli nähdä miten hyvin pienillä ja yksinkertaisilla muutoksilla oli dramaattinen vaikutus lapsen unenlaatuun.

Kuinka hakea unikouluun?

Soittaessani Tammisaaren sairaalaan ennen joulua minulle kerrottiin että unikoulu oli menossa joululomalle, mutta sain ohjeet kuinka voisin hakea sinne loman aikana:

  1. Mene yksityislääkärille ja pyydä lähete unikouluun.– periaatteessa neuvolalääkäriltäkin voi saada lähetteen, mutta yksityislääkäri on nopeampi reitti.
  2. Painota yksityislääkärille että hänen pitää lähettää lähete eteenpäin samantien (ilmeisesti lastenklinikan kautta).
  3. Soita muutama päivä lääkärikäynnin jälkeen sairaalaan ja kysy onko lähete tullut perille — jos ei ole, soita lääkärille.

Sain joululomalla nukuttua muutaman yön paremmin äitini luona (äidin valvoessa vauvan kanssa) ja hakemalla osteopaatilta apua. Osteopaatilla käynnin jälkeen lapsi nukkui parina yönä jopa 3 h kerralla, ennen kuin nälkä jne. ajoivat hänet taas heräilemään.

Tammikuussa yöunet menivät entistä huonommiksi, joten lopulta soitin lastenterveysasema Pikku-Jättiin ja kerroin asiani. Meille varattiin tunnin aika Nina Kasevalle muistaakseni jo seuraavalle päivälle.

Ninan luona kävi ilmi että hän oli itse ollut harjoittelussa Tammisaaren sairaalassa ja osallistuu Pikku-Jätin oman unikoulun toteuttamiseen. Pikku-Jätin unikoulu toteutetaan kotona, mutta meidän asumistilanteemme oli sellainen, että sairaalaunikoulu tuntui paremmalta vaihtoehdolta.

Olin niin puhki etten muista ihan tarkkaan mitä Nina kyseli, mutta tunnin aikana käytiin kai läpi tilannettamme ja mitä teimme lapsen kanssa. Lapselle tehtiin tarkka terveystarkastus mahdollisten uneen vaikuttavien terveysongelmien varalta. Näin myös jotain kaavioita lapsen unesta.

Lopuksi Nina kirjoitti meille lähetteen kakkoskiireellisyysasteella. Periaatteessa meille olisi pitänyt löytyä unikoulupaikka viikossa — ykköskiireellisyysaste olisi tarkoittanut että vuorokaudessa.

Muutama päivä myöhemmin meille soitettiin Tammisaaresta että lähetteemme oli tullut perille. Paikka unikouluun varattiin meille puolentoista kuukauden päähän. Niin että se siitä kiirellisyysasteesta, hahhah!

Kysyin olisiko mahdollista saada peruutuspaikkoja ja he sanoivat pistävänsä ylös että meille voisi soittaa jos sellaisia tulisi.

Kuopus nukkui pari yötä paremmin, mutta sitten tilanne taas paheni. Tammikuun loppupuolella aloin olla taas niin puhki, että kun menin kauppaan, minusta tuntui että hyllyt kaatuisivat päälle.

Hetken ajan ajattelin että romahtaisin hyllyjen väliin itkemään, mutta sitten muistin että koen vain ajatteluni, ja että ahdistukseni johtui siitä, että olin hirvittävän väsynyt, ei siitä, että olisin sekoamassa tai hyllyt olisivat oikeasti kaatumassa päälle.

Ajatus ”jaaha, ehkä mä en sitten romahdakaan”, nauratti niin, että pahin olo helpotti ja jäljelle jäi vain suhina päähän ja vähän epätodellinen olo. Keräsin loput ostokset koriin ja kävelin kotiin. Sinne päästyäni olo oli jo melkein normaali.

Soittelin taas Tammisaareen ja muistutin että olisimme valmiita tulemaan unikouluun aikaisemmin. Muistaakseni seuraavana päivänä meille soitettiin, että seuraavalle viikolle olisi peruutuspaikka.

Mitä sairaalan unikoulussa tapahtuu?

Unikoulu alkaa joko maanantaina ja tiistaina. Kerrallaan unikouluun otetaan kaksi vanhempaa lapsineen niin, että toinen tulee maanantaina ja toinen tiistaina.

Unikoulu kestää yleensä kolme yötä ja äiti lapsineen on sairaalassa saapumisillasta lähtöaamuun.

Eli me menimme unikouluun tiistaina iltapäivällä ja lähdimme perjantaiaamuna.

 

Muistaakseni ensimmäisenä aamuna lääkäri tarkastaa että lapsi on muuten terve, mutta tämä saattoi tapahtua jo ensimmäisenä iltana.

Unikoulu toteutetaan niin, että lapsi nukkuu omassa huoneessaan ja äiti nukkuu toisen äidin kanssa samassa huoneessa.

Päivällä hoitajat keskustelevat äidin kanssa ja osin tarkkailemalla ja avustamalla selvittävät mitä äiti voisi ehkä tehdä toisin paremman yöunen takaamiseksi lapselleen.

Äiti laittaa lapsen illalla nukkumaan ja menee sitten itse nukkumaan. Yön aikana hoitajat tarkkailevat lasta itkumonitorin kautta.

Ensimmäisenä yönä he menevät nopeasti rauhoittamaan lasta kun tämä itkee.

Toisena yönä he antavat lapsen itkeä (jos tämä on itkeäkseen) viisi minuuttia putkeen, ennen kuin menevät rauhoittamaan lasta.

Teoriassa näin käy myös kolmantena yönä, mutta tässä vaiheessa suurin osa lapsista on oppinut jo nukahtamaan uudestaan itsekseen.

Aamulla äiti saa taas lapsen hoitoonsa ja raportin siitä, miten yö on mennyt.

Mitä ottaa huomioon kun menee Tammisaaren Länsi-Uudenmaan sairaalan unikouluun?

Tammisaareen ajaa Helsingistä melkein puolitoista tuntia ja sinne pääsee myös bussilla, junalla tai juna-bussi-yhdistelmällä.

Bussit ja junat tulevat samalle asemalle noin 1,5 km kävelymatkan päähän sairaalasta. Taksilla matkaan menee muutama minuutti ja hinta on (muistaakseni) noin kympin.

Menimme vahingossa sisään päivystyksen ovesta. Virallinen sisäänkäynti olisi näyttänyt tältä (kuva sairaalan sivuilta):

sairaala

Pääovesta sisään mentyäsi käänny oikealle ja kävele kahvilan ohi ja niin pitkään eteenpäin, että käytävä kääntyy oikealle. Käänny oikealle ja kävele vielä vähän kunnes tulet osaston ovelle.

Osastolla on myös muita lapsia ja aikuisia kurkkupotilaita mutta heitä ei kyllä juurikaan näkynyt.

keittio_tammisaari

Lapsen ruoat tulevat talon puolesta.

Äiti voi tilata itselleen aterioita tai tehdä niitä itse minikeittiössä, jossa on ihan perustarvikkeet (kattila, paistinpannu jne.), jääkaappi, mikroaaltouuni, kahvinkeitin ja vedenkeitin.

Minikeittiössä ei ole lainkaan mausteita, joten jos aiot kokkailla, voi olla hyvä idea ottaa mausteita mukaan. Muistelen että keittiössä oli äideille myös kahvia keittämistä varten.

Tarjolla on aamiainen, lounas ja päivällinen.

Ruoka oli ihan OK sairaalaruokaa. Aamiainen oli kahvia, puuroa ja leipää. Ne ruoat mitä tilasin, olivat hyviä.

Ilmoitustaululla on ruokalista, josta voi katsoa mitä milloinkin on tarjolla. Ateriatilaukset ilmoitetaan pari ateriaa aikaisemmin (eli esim. aamiaisella voi kertoa haluaako päivällisen, edellisiltana haluaako aamiaisen jne.).

ruokalistaKoska päivällinen tulee klo 17 tienoilla, voi olla hyvä idea ottaa ainakin jotain iltapalaa itselle mukaan.

Ruokaa voi ostaa myös päivällä sairaalan kahviosta, jonne en kyllä itse koskaan ehtinyt (se on auki ilmeisesti vain klo 16 asti).

Lapsi saa aamiaisen, lounaan ja päivällisen lisäksi iltapuuron. Talon puolesta tarjolla on myös soseita ja purkkiruokaa.

Lähtökohtaisesti lapsen lounas ja päivällinen on täysin mautonta perunasosetta, jauhelihaa ja porkkanaa, mutta meille tilattiin ensimmäisen syöttöyrityksen jälkeen vähäsuolaista aikuisten ruokaa.

Sairaalassa on lasta varten varattu myös kertakäyttövaippoja ja rasvaa (eli ei tarvitse raahata itse mukana).

sairaalasankyLasten sairaalasängyt ovat myös aika karuja, joten olisi ollut hyvä idea ottaa joku oma huopa tms. mukaan sängyn laidan suojaksi ripustettavaksi. Nyt käytin omaa takkiani ja jättivillatakkia tehdäkseni sängystä ”pesämäisemmän”. Tyynyksi laitoin oman paidan jonka sisään olin tunkenut toisen paidan.

Lakanat saattavat ärsyttää herkempää ihoa, joten voi olla hyvä idea ottaa lapselle ainakin oma tyyny- ja tyynyliina, jos lapsi on tottunut sellaisia käyttämään.

Sängyn laidat nostetaan yöksi ylös, jolloin lapsi on kuin vankilasta. Nostaminen onnistuu kun painaa laidan kummaltakin puolelta  reunimmaista kalteria kohti laidan keskiosaa.

Aikuisten sängyt eivät tietenkään ole juuri sen mukavampia.

Olen aika herkkäuninen, joten otin mukaan silmämaskin ja korvatulpat. Korvatulppia olisi kuulemma saanut myös osastolta. Sen lisäksi minulle tarjottiin mahdollisuutta ottaa puolikas nukahtamislääketabletti. Otin sen kahtena ekana iltana ja nukuinkin yöt kuin tukki.

Valitetavasti saamani unilääke vaikutti keskushermostoon ilmeisesti samalla tavalla kuin lihasrelaksantit, minkä takia vatsani alkoi välittömästi jumittaa. Niinpä jätin tabletin ottamatta kolmantena iltana ja nukuin siitä huolimatta hyvin. Tosin tässä vaiheessa toinen äiti oli jo lähtenyt ja nukuin yksin, mikä ehkä edesauttoi nukkumista.

vauvaleikkii

Ensimmäisen yön jälkeen pää oli kipeä, koska aivoni eivät olleet vielä tottuneet näin hyvin nukkumiseen, mutta sain sairaanhoitajilta särkylääkkeen avuksi.

Ainakin näin talvella sairaalan lattiat ovat liukkaat ja kylmät. Jarrusukat ovat must jos lapsi nousee jo pystyyn ja kerrospukeutuminen on in. Esim. itseäni harmitti etten tajunnut ottaa mukaan sukkahousuja lapselle. Myös kylmälle aran äidin kannattaa pakata mukaan lämpimiä vaatteita.

Lastenosastolla oli parikin leikkitilaa, joissa oli runsaasti kaikenlaisia jänniä leluja. Varsinkin työnnettävät ja äänekkäät lelut olivat kuopuksemme mieleen.

Jos lapsella on omia unileluja, niin ne kannattaa tietenkin ottaa mukaan.

Päiväsaikaan olisi hyvä käydä lapsen kanssa ulkoilemassa, joten ulkoiluvaatteet kannattaa myös pakata. Tammisaari on sopivan pieni ja sievä hyvällä säällä kierrettäväksi vaikkapa rattaiden tai ihan vain kantoliinan kanssa.

kirkko

 

 

Tosin silloin kun me olimme unikoulussa, pakkanen yhdistettynä mereltä nousevaan kosteuteen oli todella pureva.

Tammisaaren keskustassa on kävelymatkan päässä ihan OK K-market, tärkeimmät pankit ja ainakin yksi kivalta näyttävä kahvila Carl De Mumma, johon en kyllä jaksanut vääntäytyä.

tietokone

Kaupungissa oli myös useampia pieniä sisustuskauppoja, joista monet olivat kiinni arkisin näin talvikaudella.

Sairaalassa on vieraille tarkoitettu langaton netti, joka ei kyllä toimi kauhean hyvin, koska heittää käyttäjän ulos netistä ehkä 15-30 minuutin välein. Nettiyhteyden salasana löytyy ilmoitustaulusta olevasta kansiosta, jossa lukee ruotsiksi jotain Windows-yhteydestä tms. Kysy sairaanhoitajilta missä salasana on, jos et löydä sitä itse.

Ainakin iPhonella 3G kenttää oli vaikea löytää, joten jos haluat lapsen nukkuessa käydä Facebookissa tai soittaa videopuheluita kotiin, kannattaa kirjautua langattomaan verkkoon.

Millaista unikoulussa oli?

Eräs unikoulun aiemmin käynyt äiti varoitti että päivisin voisi tulla tylsää. Onneksi samaan aikaan kanssani ollut äiti oli mukava ja hengasimmekin paljon leikkitilassa ihmetellen lastemme leikkejä ja jutellen niitä näitä. Sen lisäksi hoitajat kävivät kiitettävästi keskustelemassa, neuvomassa ja muuten vain juttelemassa.

Minusta oli ihanaa keskittyä olemaan vain kuopuksen kanssa ilman että joutui ottamaan kantaa esikoiseen tai kotihommiin — varsinkin sen jälkeen kun sain nukkua ensimmäisen yön kunnolla.

Tein vähän töitä aamuisin ennen kuin lapsi heräsi tai silloin kun hän oli päiväunilla. Hoitajat kannustivat kyllä nukkumaan päiväuniaikaan, mutta koin saaneeni yöllä riittävästi unta, joten en tarttunut tilaisuuteen.

Kieltämättä tuntui vähän haljulta jättää lapsi öisin nukkumaan yksin sairaalahuoneeseen, mutta lohdutin itseäni ajatuksella, että ollessaan unessa lapsi ei tiennyt missä oli.

Ensimmäisenä yönä lasta käytiin katsomassa useamman kerran alkuyöstä, mutta sen jälkeen hän oppi nukahtamaan itse muutamassa minuutissa vain vähän itkeskeltyään.

Ensimmäisenä yönä herra heräili vielä melko usein, mutta toisen päivän aikana tekemäni korjausliikkeet johtivat siihen, että hän nukkui tokana yönä pidempään kuin aikoihin ja kolmantena yönä pidempään kuin koskaan.

Hoitajat olivat kaikki mukavia, mutta tyyliltään erilaisia. Jotkut ottivat asioita puheeksi lempeämmin ja varovaisemmin, toiset täräyttivät mielipiteitään suoremmin ja ”tämä on fakta” -hengessä. Oli ihan hyvä, että meille osui ensimmäisenä iltana lempeämmän lähestymistavan hoitaja, koska siinä uupumustilassa suoremmin asioiden sanominen olisi voinut tuntua turhan tylyltä.

Eri hoitajat ottivat myös eri puolia puheeksi ja antoivat hieman eri asioihin liittyviä vinkkejä, mikä oli hyvä, koska näin tulin saaneeksi enemmän ohjausta kuin jos kaikki olisivat puhuneet samoista asioista.

Ainakin kaikkien meitä hoitaneiden hoitajien äidinkieli oli aksentista päätellen ruotsi, mutta koin ymmärtäväni ja tulevani ymmärretyksi suomeksi. Tämä oli jännittänyt minua vähän etukäteen, koska puhelimessa puhuen oli joskus vähän vaikea ymmärtää mitä linjan toisessa päässä sanottiin.

En muista tarkkoja summia tai tiedä vielä unikoulun kokonaishintaa meille, koska en ole saanut omaa laskuani ruoasta jne., mutta lapsen sairaalavuorokausi maksoi muistaakseni vajaat 40 euroa eli yhteensä noin 120 €.

Yksityislääkärin vastaanotto oli noin 150 € (tunnin aika oli pakollinen lähetteen kirjoittamista varten, mutta sitä olisi voinut hyödyntää myöhemmin kotiunikoulua varten).

Kaiken kaikkiaan unikoulu oli todella hyvä kokemus ja hintansa väärti — varsinkin kun lopputulos oli niin mahtava.

Viihdyimme lapsen kanssa hyvin, koimme saavamme paljon tukea ja oppimamme niksit loivat fiiliksen että ”ei tämä nyt niin vaikeaa olekaan”. Niin kuin ei olekaan (ainakaan meillä).

Koska unikouluun on niin järkyttävän pitkät jonot, suosittelen kokeilemaan ensin kotona tassuttelu-unikoulua ja jutun alussa olleita vinkkejä.

Jos nyt kamppailet huonosti nukkuvan lapsen ja väsymyksen kanssa (ja tyyliin luet tätä keskellä yötä), kerron tällä erittäin autenttisella videolla miten on mahdollista olla henkisesti OK vaikka olet uuvuksissa.

Ja tässä on vielä muutaman sekunnin mittainen video unikoululaisestamme ensimmäisen yön jälkeen — eipä tuo näytä saaneen mitään traumoja vaikka nukkui yksin sairaalahuoneessa ihan vieraiden tätien hoteissa:

[box icon=”adjust” style=”simple”] Jos haluat oppia miten on mahdollista pysyä suhteellisen täysjärkisenä ja onnellisena silloinkin, kun olosuhteet ovat erittäin haastavat, liity kutri.net:in VIP-jäseneksi! Samalla pääset katsomaan muitakin äitiyspäiväkirjavideoitani.
[/box]

Yksi vastaus artikkeliin “Kokemuksia sairaalaunikoulusta”

  1. Hei. Löysin blogiisi, koska ystäväni yksivuotias on järjettömän huono nukkumaan. Ehdotin viimeisenä oljenkortena unikoulua ja halusin selvittää, mitä se tulee maksamaan. Kirjoituksesi on todella hyvä ja sen luettuani toivo virisi. Mitä unikoulu loppujen lopuksi maksoi, kun lasku tuli?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.