Kuuntelen parhaillaan kovasti kehuttua ja ainakin alun perusteella hienoa kirjaa 30 Lessons for Living: Tried and True Lessons from the Wisest Americans (30 oppituntia elämälle: testatut ja todet opit viisaimmilta amerikkalaisilta)
Kirjaa varten haastateltiin 1000 yli 70-vuotiasta amerikkalaista. Haastateltavat löytyivät omien yhteisönsä jäsenten suosituksien perusteella. He olivat tuttaviensa mielestä yhteisön viisaimmat ja elämäniloisimmat vanhukset. Heidän yleisimmistä elämänohjeistaan koostettiin 30 useimpien kannattamaa oppia.
Kirjan ensimmäisessä osiossa puhutaan parisuhteista.
Kaksi tärkeintä suositusta parinvalintaan oli valita puoliso, joka on mahdollisimman samanlainen — ainakin arvomaailmaltaan — ja varmistaa että kumppani on sellainen, joka voisi olla ystäväsi, jos et olisi rakastunut häneen.
Vanhukset, joista monet olivat olleet 50-60 vuotta naimisissa, muistuttivat myös, että toista ei voi muuttaa. Siksi suhteen alussa on tärkeää miettiä, oletko oikeasti valmis elämään vuosikausia niiden kumppanin ominaisuuksien kanssa, joista et pidä.
Viisi vinkkiä pitkään parisuhteeseen
1. Keskustelkaa vaikeista asioista muualla kuin kotona
Jostain syystä vaikeiden asioiden ”vieminen ulos” eli niistä puhuminen jossain uudessa ja erilaisessa ympäristössä näytti edesauttavan asioiden ratkaisemista.
Tämä voisi selittyä esimerkiksi sillä, että julkisella paikalla hillitsemme paremmin tunteemme tai että maisemanvaihdos edesauttaa uusien ajatusten saamista.
Toinen selitys voisi olla se, että usein välttelemme hankalista asioista puhumista kun olemme hyvällä tuulella. Luulemme, että ikävä asia ”pakottaa” meidät huonolle tuulelle — vaikka tosi asiassa muistamme ottaa sen puheeksi vain silloin kuin kaikki muutenkin ottaa päähän.
Jos sovimme että puhumme vaikeasta asiasta tiettyyn aikaan ja tietyssä paikassa, todennäköisyys siihen että molemmat ovat silloin paremmalla tuulella on suurempi.
2. Päästä paineet pihalle ennen kuin yrität selvittää riitoja
Eräs haastatelluista kirjoitti kiukuspäissään tunteensa kirjeeksi miehelleen, luki itsekseen kirjeen seuraavana päivänä ja repi sen antamatta miehelleen. Sen jälkeen hän oli valmis puhumaan puolisonsa kanssa.
Toinen maalaistalon emäntä meni miehelleen suututtuaan navettaan puhumaan mielipiteensä ensin vihan vallassa eläimille, kunnes rauhoituttuaan pystyi taas keskustelemaan järkevästi puolisonsa kanssa, joka oli sillä välin raivonnut puutarhassa kasveille.
Minun nähdäkseni tämä on rakkaudellisen parisuhteen kulmakiviä: älkää keskustelko mistään haastavammasta (tai edes kivasta) silloin kun toinen tai molemmat on huonolla tuulella.
Huonolla tuulella olemme kuin säikähtäneitä villipetoja: valmiita hyökkäämään tai taistelemaan. Yrittäisitkö sinä neuvotella järkevästi raivohullun härän tai uhmakohtauksen vallassa lattialla kieriskelevän lapsen kanssa?
3. Älä pidä kirjaa
Yksi tärkeimmistä suosituksista oli antaa parisuhteessa 100 % ja olla pitämättä kirjaa siitä, kumpi antaa enemmän.
Se miltä kummankin kumppanin 100 % milloinkin näyttää, vaihtelee. Vakavasti sairastuneen täysi panostus on erilainen kuin täysissä sielun ja ruumiin voimissa olevan panos.
Olennaista on, ettei ajattele että ”koska toi tekee noin vähän, niin sitten minäkään en tee mitään” eikä edes mieti miten paljon kumpikin tosiasiallisesti panostaa parhaillaan suhteeseen.
Kuten yksi haastatelluista sanoi: ”Kun heräät aamulla mieti, miten voit tänään ilahduttaa edes vähän kumppaniasi — älä mitä voit häneltä saada.”
4. Anna toisen sanoa mitä hänellä on mielessään
Tämä oppi on ollut itselleni välillä vaikea.
Anna toisen sanoa mielipiteensä niin, että aidosti ja keskeytyksettä kuuntelet häntä. Usein kumppani haluaa tulla vain kuulluksi. Se, että samaan aikaan tuijotat televisiota, tietokonetta tai kännykkää tai teet kotitöitä katsomatta kumppania silmiin ei edesauta asiaa.
Olen (ollut) kova tyttö keskeyttämään. Siihen sain ”avun” kun luin opettajani Nancy Klinen ajatuksen, että keskeyttäminen on sama kuin vetäisit litsarin päin toisen naamaa. Auts!
Kun kuuntelet, kuuntele mitä toinen sanoo — älä kelaa mielessäsi mitä vastaat hänelle tai käy sisäistä väittelyä toisen sanomisen kanssa. Omien opettajieni sanoin: ”kuuntele kuin kivi, jolla on korvat”.
Voitte esimerkiksi sopia että kumpikin saa puhua tietyn minuuttimäärän ajan keskeytyksettä, jonka jälkeen toinen toistaa mitä puhuja sanoi kunnes puhuja toteaa että kuuntelija on ymmärtänyt mitä hän sanoi.
5. Älä sitoudu kumppaniisi, sitoudu parisuhteeseen
Jokaisen haastatellun parisuhteessa oli ollut vaikeita aikoja, mutta elinikäinen ja tietoinen sitoutuminen nimenomaan suhteeseen ja sen eteen työskentelemiseen auttoi pitkään naimisissa olleita pääsemään vastoinkäymisten yli.
He myös ymmärsivät, että jokaisessa suhteessa tulee olemaan todella vaikeita aikoja, mutta kun niistä vain jaksoi selviytyä, niitä seuraavat hyvät ajat saivat kamppailun tuntumaan vaivan väärtiltä.
Niinä aikoina kun kärsivällisyys kumppania kohtaan oli vähissä vaikkapa tämän masennuksen tai pettämisen takia, ajatus siitä, että suhde oli tärkeämpi kuin oma ylpeys tai henkilökohtainen mukavuus auttoi jaksamaan.
Sitoutuminen ei ole sama asia kun lupaus tai aikomus. Se on sitova päätös, joka sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois niin totaalisesti, ettei niitä edes harkita.
Itse olen tehnyt tällaisen sitoumuksen nykyisessä parisuhteessani. Näen sen olevan yksi syy siihen, että tämä suhde on kestänyt, syventynyt ja vahvistunut lähes viiden vuoden ajan enemmän kuin yksikään aikaisemmista suhteista. Näin siitäkin huolimatta, että tässä suhteessa olosuhteet ovat olleet mm. lasten yövalvomisten takia käytännön tasolla haastavammat kuin yhdessäkään aiemmassa suhteessa.
Pitkässä parisuhteessa elävä: mitkä ovat sinun vinkkisi?
Puhun Kutri.net:in VIP-puolen seuraavassa podcastissa lisää kirjasta saamistani opeista. Liity täällä VIP-jäseneksi.
Hyviä ohjeita! Kohta 13 vuotta naimisissa ja ainakin kohta 2 on vielä työn alla 🙂
Kasvetaan yhdessä, mutta erikseen. Eli kummallakin on aikaa ja tilaa toteuttaa sitä omaa intohimoaan, joko suoraan toisen avustuksella (vahtii lapsia, antaa resursseja tms.) tai epäsuorasti (toinen kunnioittaa/antaa arvoa/on edes näennäisesti kiinnostunut). Ja vaikka tuo epäsuora tapa onkin ”vain ajatus”, jonka puuttumiselle/päin vastaiselle käytökselle ei tarvitsisi antaa painoarvoa, on sillä merkitystä minun näkökulmastani katsottuna. Toisen väheksyvä tai paheksuva suhtautuminen ei ole rakentavaa henkeä, ja mitä muuta parisuhde on kuin rakentamista? Palikoita toistensa päälle, jotka muovautuvat ja hioutuvat ajan saatossa.
Minusta tuo ystävä-pointti oli tässä tekstissä ehkä se oleellisin. Viihdytkö puolisosi seurassa? Viettäisitkö aikaa hänen kanssaan ns.muuten vain? Jos et, niin miten voisit lähteä muuttamaan tilannetta omasta käytöksestä käsin?