Kutri kuntoon 2013

ennen2Lue uusin Kutri kuntoon -raportti:

Viikot 8-18 Välitilinpäätös (täynnä jännittäviä kuvia ja kaavioita)

Olen lihonut reilusti yli suositusten kummassakin raskaudessa. Ensimmäisessa raskaudessa painoa oli synnyttämään mennessä toistakymmentä kiloa enemmän kuin ennen raskautta. Yhdeksän kuukautta synnytyksen jälkeen olin taas vanhassa painossa ja lähestulkoon vanhoissa mitoissakin — synnytyksen venyttämää vyötäröä ja lantiota lukuunottamatta.

Toisessa raskaudessani, joka päättyi helmikuun alussa 2013 otin painoa vieläkin enemmän. Olin jo raskaaksi tullessani pari kiloa painavampi kuin normaalisti — kiitos Jenkkireissun herkuttelujen. Pari päivää ennen synnytystä painoin 24 kg enemmän kuin ennen raskautta. Viikko synnytyksen jälkeen painoa oli ”enää” 17 kg enemmän kuin ennen raskautta eli 19 kg enemmän kuin mitä normaalipainoni 68 kg on.

Koska tämä oli näillä näkymin viimeinen raskauteni ja täytän 40 vuotta tammikuussa 2015, olen omistanut vuoden 2013 raskauskilojen laihduttamiseen ja vuoden 2014 elämäni ihan parhaaseen fyysiseen kuntoon pääsemiseen. Vuoden 2014 projektiin kuuluu myös kaikki hampaiden hoidosta kasvojen ihon ”nuorentamiseen” esim. akupunktion avulla.

Kutri kuntoon 2013

  • Aloituspäivä: lauantai 16.2.2013
  • Lopetuspäivä: sunnuntai 17.11.2013
  • Kesto: 39 viikkoa (= sama aika kuin minulle kesti raskaaksi tulemisesta synnytykseen)
  • Punnituspäivä: lauantai

paatonhymyLähtömitat (ja tavoitteet* sulkeissa):

  • Paino: 87 kg (67,9 kg / -19,1 kg)
  • Rinta päältä: 102 cm (87 cm / -15 cm)
  • Rinta rintojen alta: 81 cm (72 cm / -9 cm)
  • Käsivarsi oikea suorana: 27,5 cm (25 cm / -2,5 cm)
  • Oikea hauis jännitettynä: 29 cm (28 cm / -1 cm)
  • Käsivarsi vasen suorana: 28,5 cm (25 cm / -3,5 cm)
  • Vasen hauis jännitettynä 30,5 cm (28,5 cm / -2 cm)
  • Vyötärö kapein kohta: 79 cm (62 cm / -17 cm)
  • Napa: 100 cm (69 cm / -31 cm)
  • Lantio: 111 cm (91 cm / -20 cm)
  • Reisi oikea: 66 cm (54 cm / -12 cm)
  • Reisi vasen: 64 cm (53,5 cm / -10,5 cm)
  • Pohje oikea 40 cm (35,5 cm / -4,5 cm)
  • Pohje vasen: 39,5 cm (35 cm / -4,5 cm)

*) verrattuna Kutri kuntoon vuoden päätöslukemiin

Täältä löytyvät paljastavat  ennen-kuvat, jotka tässä vaiheessa näkyvät vain VIP-jäsenille ja Onnistunut laihdutus -paketin lunastaneille.

Mikä on mielenkiintoista on se, että aikanani Kutri kuntoon 2003 -projektin alussa painoin 13 kg vähemmän kuin nyt, mutta käsivarteni, rintojen alta otettu ympärysmitta ja vyötärön kapein kohta olivat yhtä paksut kuin nyt. (Korjaus: olin tehnyt alunperin näppäilyvirheen vyötärön kapeimpaan kohtaan — oikea mitta on 79 cm ei 70 cm!)

Toisin sanoen tuo 13 kg on pakkautunut vyötärölleni, rintavarustukseen (varmasti imetyksen takia) ja ennen kaikkea alavartalooni!

Aion imettää ainakin vuoden 2013 loppuun asti, joten rinnanympärykseni päältä mitattuna tulee melko varmasti olemaan isompi kuin Kutri kuntoon -vuoden lopussa. Lantion ja vyötärön mitat saattavat olla pari senttiä isommat kuin Kutri kuntoon -vuoden lopussa, jos hankkimani litistys ja kutistus -vyöt ja -korsetit eivät tuo lupaamiaan tuloksia.

Projektin vaiheet

Ensimmäinen vaihe: 16.2.–30.3.

Ensimmäisten kuuden viikon aikana annan kehoni vielä toipua synnytyksestä.

En laske kaloreita, mutta en syö kuutena päivänä viikossa makeita herkkuja ja muutenkin yritän pitää valkoisen jauhon ja valkoisen sokerin määrän minimissä. Lauantai on virallinen herkkupäiväni, jolloin saan sitten syödä ihan kaikkea mitä mieli tekee tai on tehnyt viikon aikana. Tosin tuolloinkin tavoitteena on pitää järki kädessä.

Pidän julkista ruokakuvapäiväkirjaa Evernotessa. (Valitse ”Näytä muistikirja” ellet halua liittää muistikirjaa omaan Evernote-tiliisi, jolloin näkisit sen esim. Evernote iPhone-ohjelmassa tai omissa Evernote-hakutuloksissasi.)

Näiden viikkojen aikana käytän ensin Belly bandit -tukivyötä ja sitten Tupler-tekniikan splint-vyötä auttamaan raskauden venyttämän vatsan pienentämisessä ja ennen kaikkea erilleen ajautuneiden vatsalihasten yhteen saattamisessa. Samoin käytän Hipslimmer-lantiokorsettia (lähinnä öisin) lantioluiden takaisin yhteen puristamiseksi.

Liikun sen minkä jaksan, mutta treenaan Tupler-tekniikalla syviä vatsalihaksia sekä tietysti lantiopohjan lihaksia useita kertoja päivässä.

Toinen vaihe: 31.3.–17.6.

Toisessa vaiheessa alan laskea tarkemmin syömisiäni ja optimoida ruokavalion ravintosisältöä suuntaan, joka edesauttaa sekä imettämistä että laihduttamista.

Se, millaista liikuntaa alan harrastaa riippuu pitkälti aikatauluista ja vatsalihasten kunnosta, mutta näillä näkymin ohjelmaan voisi esim. kuulua edellisen raskauden yhteydessä hankkimani Tracy Andersonin Postpregnancy-treenivideo, joka on erityisen pätevä vatsalihasten vahvistamisessa ja vatsan litistämisessä.

Toisessa vaiheessa vuorossa olivat viikottaiset ”10 viikon kevennys kesään” -ryhmäpuhelut VIP-jäsenille ja Onnistunut laihdutus -paketin lunastaneille tsemppaamaan ja motivoimaan niin itseäni kuin puheluun osallistujia kymmenen viikon ajan keventämään kehoamme.

Kolmas vaihe: 18.6.–8.9.2013

Kolmas vaihe kestää 12 viikkoa. Sen alussa painoni on 74,4 kg, eli olen päässyt vihdoin ja viimein normaalipainon sisälle painoindeksin perusteella. Nyt aletaan kiinteyttää!

Apuvälineenä minulla on Fitbit Flex-askel- ja unimittari sekä Polarin H6-sykemittari. Stressitasojen ja kunnon kehittymistä mittaa puolestaan OmegaWave-mittari.

iPhonessa apuna liikunnan säännöllistämiseen on Lift app ja Endomondo app. Henkistä tukea haen Method Kutri -keskusteluryhmästä  (saat sen osoitteen liittymällä Methodkutri.net:in sähköpostilistalle).

Tarkoituksena olisi jossain määrin tarkkailla enemmän syömisiä… EHKÄ. Olennaisinta olisi kuitenkin saada liikunta luonnolliseksi osaksi elämää.

Kutri kuntoon viikkoraportit

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Kutri kuntoon 2013

ennen2
Tältä näyttää viikko sitten synnyttänyt nainen, joka otti ”ihan kivasti” lisäkiloja raskausaikana.
paatonhymy
Ja tavoitteena olisi näyttää jotakuinkin tältä noin 39 viikon päästä…

Tasan kymmenen vuotta sitten remontoin elämäntapani, laihduin vajaat kymmenen kiloa ja kiinteydyin useamman vaatekoon Kutri kuntoon -projektini avulla.

Juhlavuoden kunniaksi ja ennen kaikkea viimeisimmän — ja näillä näkymin viimeisen — raskauden aikana kertyneiden kilojen karistamiseksi olen aloittanut eilen Kutri kuntoon 2013 -projektin.

Seuraavan 39 viikon aikana aion laihtua ja kiinteytyä takaisin vähintään raskautta edeltäneisiin mittoihini — ja mikäli mahdollista, Kutri kuntoon -vuoden lopun mittoihin.

Ainoa este Kutri kuntoon -vuoden lopun mittoihin pääsemiseen voi olla se, etten saa kurottua täysin umpeen kahden synnytyksen aiheuttamaa rakoa suorien vatsalihasten välissä tai lantioluitani palaamaan yhteen yhtä tiiviisti kuin ne olivat ennen ensimmäistä synnytystä. Näihin haasteisiin olen hankkinut avuksi lantiota yhteenkurovan Hipslimmer-lantiokorsetin, edellisestä raskaudesta jääneen Belly Bandit -vatsavyön sekä nimenomaan suorien vatsalihasten väliin jäävää rakoa yhteen kurovan Tupler Technique -treeniohjelma DVD:n ja siihen liittyvän tukivyön.

Mieheni katsoi äsken olkani yli ennen ja ”jälkeen” -kuviani ja toivotti onnea. Hassua tässä on se, että en tunne tarvitsevani onnea, ihmettä, hirveää itsekuria tms. päästäkseni tavoitteeseeni, vaikka laihdutettavaa on melkein 20 kiloa! Lihoin lähes yhtä paljon ensimmäisen raskauteni aikana ja nekin kilot lähtivät ilman erityistä ponnistelua 9 kk sisällä synnytyksestä. Tällä kertaa aloitin ruokavalion siistimisen valkoisesta jauhosta ja sokerista jo nyt, kun viimeksi tein sen vasta useita kuukausia synnytyksen jälkeen.

Aloin pitää ruokapäiväkirjaa Evernote Food -ohjelman avulla ja syömisiäni voi käydä nyt kurkkimassa täällä: https://www.evernote.com/pub/kutri/ateriat . Sivulle mennessäsi Evernote kysyy haluatko liittää muistikirjan omaan Evernote-tiliisi. Voit katsoa merkintöjäni kirjautumatta Evernoteen. Jos haluat lisätä jaetun muistikirjani tiliisi, voit tarkastella syömisiäni kaikkien Evernote-ohjelmien kautta (eli esim. kännykästäsi) ja ateria-muistiinpanoni ilmestyvät Evernote-hakutuloksissasi.

Maaliskuun lopusta lähtien olisi tarkoitus alkaa tosissaan tarkkailla ruokavaliota ja panostaa kunnolla liikuntaan — olettaen että olen saanut raon suorien vatsalihasten välissä siihen mennessä pienenemään riittävän pieneksi. Olen miettinyt tapoja ottaa ilon irti hankkeestani ja samalla tarjota lisätukea Onnistunut laihduus -paketin lunastaneille ja laihduttaville VIP-jäsenille.

Keksin imettäessäni että haluan aloittaa maaliskuun lopussa kymmenen viikkoa kestävän ”Kymmenen viikon kevennys kesään” -ryhmäpuhelusarjan, jonka aikana puheluun osallistujat (minä mukaanlukien) voivat kertoa omasta viikostaan, kysyä kysymyksiä ja ehkä voin jakaa jotain laihdutusaiheista infoa, jonka olen sillä viikolla oppinut. Sarja alkaisi siis maaliskuun lopussa ja jatkuisi toukokuun loppuun.

Jos olet jo Kutri.net VIP-jäsen tai lunastanut Onnistunut laihdutus -paketin lukuoikeudet, kerro kommenttiosastolla kiinnostaisiko sinua tällainen puhelusarja ja jos kiinnostaisi, mikä seuraavista ajankohdista olisi sinulle hyvä puhua:

  • Sunnuntaipäivä klo 12
  • Sunnuntai-iltapäivä klo 17
  • Sunnuntai-ilta klo 20
  • Maanantai-ilta klo 19

Laitan lähiaikoina Kutri.net:in VIP-jäsenille ja Onnistunut laihdutus -kurssilaisille nähtäväksi vähäpukeisemmat ennen kuvani ja tarkat mittani. Muut voivat odottaa ensimmäistä viikkoraporttiani viikon päästä maanantaina.

 

7 vastausta artikkeliin “Kutri kuntoon 2013”

  1. Hei Katri ja kaikki muut!
    Ilolla odotan teidän tapaamista ja olen juuri tänään päättänyt aloittaa oman Heli kuntoon -ohjelman ja 14 kiloa on tavoitteena. Minulle sopii kummatkin päivät. Jee, yhdessä on kiva tsempata ja onnistua.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.