Tervetuloa kutri.net:iin!

Löydät kaikki mahdolliset blogimerkinnät Kutri.net:in blogista.

Jos olet kiinnostunut Katri Mannisen luento- ja valmennuspalveluista, löydät niistä lisää tietoa katrimanninen.net:istä.

Seuraa minua Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

One Comment

  1. Olen Katrin kirjoitusten kanssa täysin samaa mieltä ja mielestäni tämä valtavat mittasuhteet saanut kuohunta osoittaa sen, että äidin lastaan kohtaan tuntemat negatiiviset tunteet ovat maassamme totaalinen tabu. Onko sitten parempi, että asioita ei oteta esille vaan että niistä vaietaan?

    Tiedän monta ihan normaalia äitiä, jotka ovat sanoneet halunneensa toisinaan heittää itkevän lapsensa seinään. Siihen päälle vielä mahdolliset parisuhdeongelmat, talousvaikeudet, masennus, tukiverkostojen puute, unettomat yöt jne.. niin mitä tahansa voisi tapahtua – miten niin ei muka voisi? Ja mitä tekemistä taustojen spekuloinnilla ja ymmärtämisellä on sen kanssa, että teko olisi ollut millään tavoin hyväksyttävä?

    Täällä kuvitellaan, että lapsensa surmannutta äitiä puolustellaan ja sympatiseerataan siksi, että on esitetty yleinen huoli äitien ja yleensäkin perheiden jaksamisesta… kaikki pitäisi vääntää rautalangasta ja vielä moneen kertaan, että nämä tunnekuohun vallassa raivoavat ihmiset tajuaisivat, jos sittenkään, mihin tällä keskustelunavauksella on alun alkaen pyritty!

    …Eihän kukaan ole missään vaiheessa todennut, että äiti olisi toiminut oikein. Taustoja ja syitä on vain pyritty ymmärtämään, siksi ettei tällaisia tapahtuisi vastaisuudessa.

    Tunnen äitejä, jotka ovat tämän tapauksen jälkeen hakeutuneet perheneuvolaan kertomaan rohkeasti tilanteistaan. He ovat kenties siis havainneet, että tilanne voi ajautua umpikujaan ja mitä vain voi tapahtua, jos alkaa voida riittävän huonosti. Se, miten paha olla umpikujalta tuntuvassa tilanteessa voi ihmisellä olla, ja miten epätoivoisiin tekoihin se voi joissain tapauksissa johtaa, ei näemmä yllä sellaisen ihmisen ajatusmaailmaan millään ulottuvuudella, joka ei itse ole joskus käynyt siellä rajalla, josta takaisinpääsy omin avuin on liki mahdottomuus.

    Se, joka sanoo ettei itse ikinä voisi tehdä vastaavaa, kieltää potentiaalisen pahan itsessään. Tällaisen ihmisen olisi hyvä esimerkiksi tutustua pahuuden psykologiaan ja psykologiassa tehtyihin kokeisiin, joissa hyvät ihmiset ovat tehneet tiettyjen olosuhteiden alaisina vaikka mitä….

    Sinä, joka sanot ettet esim. koskaan voisi tappaa… niin ovat sanoneet monet sotilaatkin ennen sotaan lähtöään ja sitten tappaneet vailla omantunnon tuskia. Okei, meni ehkä ohi aiheen, mutta kukaan meistä ei synny olemaan tappaja, kukaan äiti tuskin ajattelee, että näin haluan tehdä…
    …. Jos emme ymmärrä ilmiöitä, mikä ei siis edelleenkään ole yhtä kuin hyväksyminen, niin miten voimme tehdä näille ilmiöille mitään? Miten voimme ehkäistä terrorismia jos emme ymmärrä ilmiöitä terrorismin taustalla? Miten voimme ehkäistä perhesurmia, jos ainut mitä osaamme tehdä, on tuomitseminen?

    Kyllä, tämä äiti teki väärin lapsiaan ja lasten isää kohtaan, mutta kysymys kuuluukin: miksi?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *