Ahdistaako ahmimishäiriö?

Traumojenetsintäohje

Miten voi yrittää etsiä syitä omille traumoilleen ja karistaa ne lopultakin niskastaan.

Ahmimishäiriöt johtuvat nykytietämyksen perusteella ensisijaisesti psykologisista ongelmista. Niin kauan kun ongelmia ei ratkaista, ahmimisen hallinta ja sitä kautta laihtuminen on aivan sietämättömän vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Lisäksi taustalla piilevät ongelmat tekevät myös muun elämän hankalaksi ja onnettomaksi.

Kaikenlaiset terapiat auttavat omien traumojen selvittämistä, mutta yksikään terapeutti ei voi kaataa niskaasi viisautta ja ottaa pahaa oloa pois sisältäsi, vaan sinun on silloinkin itse kyettävä löytämään kipeät kohtasi ja parannettava ne. Avainsanana on raatorehellisyys ja rohkeus katsoa itseäsi ja ongelmiasi suoraan silmiin.

Itse löysin perimmäisen syyn heikolle itsetunnolleni hypnoosissa. Nyt kun tiedän, miten kaukaa syy kumpuaa, olen miettinyt, miten muuten olisin sen voinut löytää. Seuraavat ohjeet ovat itsekeksimiäni eivätkä siis perustu mihinkään psykologiseen tutkimukseen tai terapiaan. Jos et halua tai voi (esim. rahapulan takia) mennä terapiaan tai hypnoosiin, voit yrittää laatimillani ohjeilla selvittää, mikä elämässäsi oikeasti mättää.

HUOM! En ole saanut minkäänlaista psykologia- tai terapiakoulutusta enkä itse ole mitenkään hirvittävän traumatisoitunut (ts. ongelmani ovat kokoluokkaa ”vähän ankea lapsuus” eli lapsuudessa vallinneen tilaneen väärä tulkinta [lapsen silmin]). Jos sinulla on syytä epäillä, että traumasi ovat keskivertoa rankempia (mahd. seksuaalinen hyväksikäyttö, raiskaus, tms.) tai olet erityisen syvästi masentunut tai olet aikaisemmin joutunut turvautumaan ammattiapuun tai joutunut esim. syömään psyykenlääkkeitä, tämä systeemi voi olla liian rankka ominpäin tehtäväksi! Tällaisessa tapauksessa suosittelen tämän ”testin” väliin jättämistä ja ammattilaisten puoleen kääntymistä, se on kuitenkin investointi onnellisempaan sinuun.

Olen huomannut omassa elämässäni, että raatorehellisyys itseä kohtaan on ennen sen aloittamista jotain pelottavaa ja mahdottomalta tuntuvaa. Ennen kuin uskalsin kohdata kaikki ne nöyryytyksen hetken, joita menneisyydessäni oli, eräät ajat elämässäni olivat ikään kuin hämärän sumun peitossa. Kun muistelin menneisyyttäni, kiirehdin mielessäni äkkiä niiden ajanjaksojen ohi, sivuilleni vilkuilematta.

Kun vihdoin sain ensin tavallisen terapian ja sitten hypnoosin avulla rohkeutta katsoa aikaisempia virheitäni ja ikäviä aikoja elämässäni, huomasin, ettei kokemus ollut lainkaan niin tuskallinen kuin olin kuvitellut. Ei se ollut helppoakaan, mutta jälkeenpäin, kun olin käynyt ahdistavat muistot mielessäni läpi, oloni oli helpottunut ja tunsin saaneeni jotenkin yliotteeen ko. tapahtumista. Tähän auttoi myös se, että nyt, kun olin vanhempi ja kyseisistä tapahtumista oli kulunut aikaa, kykenin näkemään ne uudessa valossa.

Jos joutuisin uudelleen selvittämään mikä alunperin meni lapsuudessani pieleen, toimisin seuraavasti (ohjeet ”sinuttelu”-muodossa, jotta ne iskisivät syvemmälle sieluusi eivätkä ne ole välttämättä missään paremmuusjärjestyksessä):

1. Yritä palauttaa mahdollisimman monta asiaa lapsuudestasi mieleen, esim.

  • Katselemalla vanhoja valokuvia/kaitafilmejä/videoita lapsuudestasi. Muistatko, miltä sinusta tuntui kuvaushetkellä? Näytätkö kuvissa onnelliselta, onnettomalta, väsyneeltä, kiukkuiselta, iloiselta?
  • Käymällä läpi vanhoja lapsuusajoilta säästyneitä tavaroitasi, nalleja, levyjä, kirjoja, vaatteita. Yritä palauttaa ko. esineisiin liittyviä muistoja. Milloin sait sen? Olitko mukana ostamassa niitä? Millaisissa tilanteissa käytit ko. esineitä?
  • Kyselemällä lapsuudestasi vanhemmiltasi, isovanhemmilta, hoitotädeiltä, sisaruksiltasi ja ennen kaikkea muilta sukulaisilta ja tuttavilta, sillä esim. vanhempasi saattavat kaunistella totuutta, mutta tuttavien näkökulma on ulkopuolinen. Mikä oli asemasi perheessä – olitko esikoinen, kuopus vai keskimmäinen lapsi vai ehkä ainokainen? Millä sanoilla ihmiset kuvailisivat sinua? Olitko urhea, reipas, aina iloinen vai kärsitkö ehkä aina sairauksista ja olit siksi itkuinen vai olitko ehkä perheesi pikku myy? Mitä sinä ”aina” teit? Karkailitko, autoitko äitiä, huolehditko nuoremmista sisaruksistasi, saitko aina tahtosi läpi? Kysy millainen olit uhmaiässä. Kysy mitkä olivat lempiruokiasi ja miten suhtauduit ruokaan. Kysy kauanko sinua imetettiin, millainen vanhempiesi elämäntilanne oli kun synnyit. Olitko odotettu, onnellinen vahinko vai jotain muuta (muista, että nyt vanhempasi ovat AIVAN VARMASTI onnellisia siitä, että synnyit, ihmiset eivät aina tiedä etukäteen, mikä on heille parasta)? Jouduitko olemaan pienenä erossa vanhemmistasi esim. sairaalassa olon tai vanhempien matkojen takia? Jos olit hoidossa, millainen hoitotätisi oli ja miten muut lapset suhtautuivat sinuun? Miten suhtauduit hoitoon menemiseen ja hoidosta pois lähtemiseen? Miten suhtauduit jouluun, syntymäpäiviin, talveen, kesään? Mitä pelkäsit, mistä unelmoit? Jne.
    Voi olla, että aluksi esim. vanhempasi eivät muista paljonkaan yksityiskohtia, mutta kokemukseni mukaan yksi muistikuva voi johtaa seuraavaan. Sinun pitää vain löytää oikeat kysymykset. Älä anna periksi!
  • Keskustelemalla sisarustesi kanssa lapsuudesta ja tietyistä tapahtumista sen aikana. Voit olla varma, että sisaruksesi muistavat asioita eri tavalla tai ovat kokeneet ne eri tavalla. Yritä miettiä, miksi te näette asiat eri tavalla ­ miten sinä poikkeat sisaruksistasi?
  • Muistelemalla elämäsi tärkeitä tapahtumia: jouluja ja syntymäpäiviä. Mitä toivoit lahjaksi? Saitko mitä toivoit? Saiko joku muu lapsi (sisaruksesi, kaverisi) jotain sellaista, mitä sinä olit toivonut ja sinä et? Palaa rauhassa kaikkiin katkeruuden, pettymyksen ja kateuden tunteisiin, joita ehkä jouduit kokemaan.
  • Palauttamalla mieliin päivän, jolloin aloitit tarhan/koulun. Kenen kanssa menit sinne? Tunsitko ketään? Saitko edellisiltana nukuttua? Ostettiinko sinulle uusia tavaroita koulua varten? Miten muut lapset suhtautuivat sinuun?
  • Muistelemalla lomamatkoja. Miten eri perheenjäsenesi suhtautuivat lomiin? Oliko jotain tiettyjä tapahtumia, jotka toistuivat joka lomalla (esim. äiti sai stressikohtauksen ja isä kännäsi koko viikon)? Onko joku loma muita ikimuistoisempi? Miksi?

2. Kirjaa mahdollisimman monta muistoa ylös. Voit kirjoittaa ”elämäsi tarinan” elämänkertamuodossa tai kokeilla ajatuksenvirtatyyliä, jossa kirjoitat ylös kaiken, mikä mieleesi juolahtaa. Voit laittaa taustalle soimaan musiikkia, joka on vaikuttanut sinuun esim. teini-iässä.

3. Hankkiudu tilaan, jossa itsekontrollisi on heikentynyt ja palaa lapsuutesi tunnelmiin. Ko. tilaan voi päästä esim. valvomalla, juomalla viinaa (ei kannata juoda liikaa, ettei muisti mene ja koko muistelu mene hukkaan), alkamalla muistella aamulla ennen kuin on herännyt kunnolla ja makaa vielä sängyssä (eli siinä tilassa, jossa on vielä unen ja valveen rajamailla), rentouttamalla ensin kaikki lihaksensa ja sitten mielensä. Kuvittele katsovasi lapsuuttasi filmiltä. Älä sulje pois epämukaviakaan muistoja. Itke, jos siltä tuntuu.

4. Yritä muistaa lapsuudestasi ja nuoruudessasi hirvittävän nolotuksen hetkiä, hetkiä, jolloin todella toivoit, että olisit voinut vaipua maan alle. Mikä niissä hetkissä hävetti niin erityisesti? Yhdistääkö hetkiä joku tietty tunnetila tai tapahtuma? Mitä ajattelit silloin itsestäsi? ”Olen huono, koska…, ja siksi kukaan ei rakasta minua”?

5. Jos kärsit ahmimishäiriöstä,

  • Yritä muistella, milloin sait ensimmäisiä kohtauksia. Millainen elämäntilanteesi oli silloin? Laukaisiko joku tietty asia ahmimisen?
  • Millaista ruokaa ahmit? Liittyykö ahmimiisi ruokalajeihin jotain muita muistoja (vrt. minun pulla-ahmimiseni)?
  • Onko ahmimisesi muuttunut vuosien varrella? Onko välillä ollut parempia kausia? Mitä silloin on ollut erilailla kuin niinä aikoina kun olet ahminut?

6. Ajattele lapsuuttasi ennen nukahtamista. Hyvässä lykyssä näet siitä unia. Yritä kirjata unet heti herättyäsi ylös (pidä muistilehtiötä sänkysi vieressä). Mikä unissa poikkesi todellisuudesta? Millaiseksi tunsit itsesi? Toistavatko unet jotain kuviota?

7. Yritä löytää jotain yhtymäkohtia kaikkien selville saamiesi muistojen/tietojen välillä.

  • Voit esim. piirtää isolle paperille (teippaa monta A4 tai A3- arkkia yhteen) irrallisia ruutuja, joihin kirjoitat merkittävimmät muistot ja havainnot, joita olet etsimisprosessin aikana tehnyt lapsuudestasi, eli esim. ”aina iloinen” ”painajaisia, joissa joku ajoi takaa”, ”viikon sairaalassa 3 vuotiaana”, ”toivottu vahinko”, ”hoitotädille 3 kk:n ikäisenä” jne. ja vedät sitten viivoja niiden laatikoiden välille, jotka tuntuvat kuuluvan yhteen.
  • Tai kirjoita muistoja ja faktoja paperilapuille ja järjestele paperilaput ryhmiin sen mukaan, miten ne tuntuvat mielestäsi kuuluvan yhteen.

Luota vaistoosi. Assosioi vapaasti. Anna mielikuvituksesi lentää. Ota aikaa projektillesi. Jos olet sulkenut paljon muistoja pois mielestäsi, ne eivät välttämättä palaa päivässä tai edes viikossa.

8. Muista, että olet nyt aikuinen ja vastuussa omasta elämästäsi. Voi olla, että vanhempasi tekivät sinua kasvattaessaan monia virheitä, mutta voit olla varma, etteivät he tehneet niitä tahallaan ja ajatelleet että: ”hah haa, nytpä haluan olla oikein huono vanhempi ja tehdä mahdollisimman paljon hallaa lapselleni”, vaan että heillä on ollut omat käsityksensä hyvästä vanhemmuudesta ja omat traumansa, jotka ehkä estivät heitä noudattamasta ihanteitaan.

Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata omaa elämäänsä ja päästä eroon traumoistaan. Kun tiedät, mistä ongelmasi johtuvat, voit alkaa karistaa lapsuuden traumoja niskastasi. Se on todennäköisesti ihan hirvittävän vaikeaa ja voi kestää todella kauan (ja nyt puhutaan vuosista), mutta onnistuu aivan varmasti, kun jaksat aina trauman vaivatessa muistuttaa itsellesi, että ”olen aikuinen ihminen, eikä minun tarvitse enää kärsiä jostain typerästä lapsuuden traumasta”. Vähitellen huomaat uskovasi itseäsi ja eräänä päivänä ymmärrät saaneesi niskaotteen traumastasi.

Sinä onnistut! Sinä olet rohkeampi ja vahvempi kuin ehkä tiedätkään! Sinä näytät niille hemmetin traumoille, etteivät ne voi enää pilata sinun elämääsi!

 

5 ajatusta aiheesta “Ahdistaako ahmimishäiriö?”

  1. Tässä oli monta tärkeää asiaa, mitä olen itsekin pohtinut viimepäivinä. Itsellä ei ole mitään lapsuudentraumaa sinänsä, riittää ihan sellainen vanhanaikainen kasvatusmalli, missä herkut pitää ”ansaita”, ajatellaan että lapsi on kiltti kun se syö hyvin ja lautasensa tyhjäksi, tai että herkuilla lohdutetaan tai osoitetaan rakkautta jne..
    Jostain sieltä omasta historiasta ne solmut ja opitut haitalliset käytösmallit löytyivät joka tapauksessa. Joskus sitä on vaan niin lähellä itseään, ettei edes tajua niissä mitään hämärää, ennenkuin tosiaan on oikeasti ”raatorehellinen”.. 🙂

    Mua kiinnostaisi tuo hypnoosi.. Esim kuka ja missä(onko joku ketä olis BED:iin tai ylipäätään tähän alaan erikoistunut), tarvitseeko välttämättä olla osa isompaa hoitokokonaisuutta ja voiko auttaa esim motivaatio-asioissa?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top