Torstai 29.12.2011
Hups, mulla oli näköjään mennyt välillä päivämäärät sekaisin.
- Aamupaino: 68,8 kg
- Edellispäivästä: +0,5
- Edellisestä maanantaista: +0,1
- Aloituspainosta: -2,2
- Tavoitepainoon: 1,8
Aamu alkoi sillä, että totesin kahvin loppuneen. Niinpä päätin keittää espressoa latte-kahviin. Paitsi että espressokeittimen suodatin oli tukossa. Joten aloin sitten puhdistaa sitä (mihin meni varmaan tunti). Sillä välin lapsi piirsi sprii-liukoisella tussilla pöytään…
Onneksi Marttojen kotisivulta löytyi apu: hiuslakalla saa permanent marker -kynän jäljet irti. Jee!
Klo: 11:30 — Maitokahvi ja pala lapsen banaanista
Etikalla sain suodattimen sellaiseen kuntoon, että espresson keittäminen lattea varten onnistui. Ja myöhemmin kun olin liottanut suodatinta pidempään etikassa, kaikki sen reiät aukesivat!
- 136 kcal
- Proteiinia: 12 g
- Hiilihydraattia: 20 g
- Rasvaa: 0 g
- Kuitua: 0 g
Klo: 14:30 — Neljä pätkiksen palaa
Lankesin lasta nukuttaessa kun en ehtinyt saada puuroa valmiiksi. No mutta hyviä olivat ja antoivat energiaa sen verran että jaksoin lempeästi nukuttaa lasta, joka ei ollut päässyt koko päivänä ulos.
- 112 kcal
- Proteiinia: 1 g
- Hiilihydraattia: 14 g
- Rasvaa: 6 g
- Kuitua: 0 g
Klo: 15:00 — Kaurapuuro
Elovena Plus -hiutaleita, rasvatonta maitoa, kookosöljyä, kookossokeria ja kanelia ja suolaa. Vähän harmitti kun tsekkasin Elovena Plus -hiutaleiden kuitumäärän. Joskus 2003 se oli 18 g/100g — nyt enää 15g/100g. Olikohan tuotetta muutettu vai oliko mun alkuperäinen tieto väärä?
- 354 kcal
- Proteiinia: 19 g
- Hiilihydraattia: 42 g
- Rasvaa: 12 g
- Kuitua: 6 g
Klo: 16:30 — Cafe Latte ja appelsiini
Töitä tehdessä lapsen nukkuessa päiväunia.
- 198 kcal
- Proteiinia: 13 g
- Hiilihydraattia: 32 g
- Rasvaa: 1 g
- Kuitua: 4 g
Klo: 18:00 — Muutama pätkiksen pala + 4 dl maitoa
Ennen kuin lähdettiin HopLopiin väsyttämään lasta
- 112 kcal
- Proteiinia: 1 g
- Hiilihydraattia: 14 g
- Rasvaa: 6 g
- Kuitua: 0 g
Ja sitten kauppaan… Äidin pikku kauppa-apulainen halusi ostaa isille Muumi-limua…
Klo: 21:25:25 — Broileri-avokado-salaatti
Salaattipohjana rasiassa ostettua italialaista luomua — vai olikohan tää nyt sitten vaan “luomua”? Tomaattia, täydellisen kypsästa avokadosta puolet, 1,5 lehtiselleriä, kaupasta valmiiksi grillattuna ostettua broileria, 1 rkl oliiviöljyä + omenaviinietikkaa
- 359 kcal
- Proteiinia: 37 g
- Hiilihydraattia: 6 g
- Rasvaa: 20 g
- Kuitua: 5 g
Klo: 22:22:48 — Pieni lasia maitoa ja appelsiini
Jostain syystä tekee hulluna mieli maitoa. Appelsiini oli täältä ostetuksi aika mehukas. Arvaa odotanko IHAN HULLUNA Kalifornian appelsiineja (joo, odotan).
- 130 kcal
- Proteiinia: 7 g
- Hiilihydraattia: 23 g
- Rasvaa: 1 g
- Kuitua: 4 g
Klo: 23:58 — Lasi rasvatonta luomumaitoa, päärynä, juustoleipä
Eli tää loppuillan ateria oli vähän tankkaushenkinen, mutta hyvä sellainen.
- 242 kcal
- Proteiinia: 17 g
- Hiilihydraattia: 26 g
- Rasvaa: 7 g
- Kuitua: 8 g
[divider_line]
Päivän kokonaissaldo:
- 1641 kcal
- Proteiinia: 109 g
- Hiilihydraattia: 176 g
- Rasvaa: 52 g
- Kuitua: 28 g
*
- 26% energiasta proteiinista
- 43% energiasta hiilihydraatista
- 28% energiasta rasvasta
Varsinaista liikuntaa tänään ei nyt sitten tullut harrastettua ellei Hoplopissa lapsi selässä portaiden kiipeilyä ja isossa kaupassa lapsen perässä juoksentelua ja lapsen kantamista lasketa (voitaisiin laskea). Maha oli melko lailla jumissa koko päivän ja muutenkin turvonnut ja tönkkö olo. Taidan ottaa päivän päätteeksi tupla-annoksen magnesiumia (eilen en ottanut yhtään). Mutta mielialat olivat sateeseen nähden hyvät ja lapsen kanssa ei hermot olleet edes mennä, vaikka tosiaan piirrettiin pöytään tussilla, nukahtamiset tekivät tiukkaa jne. Hyvä minä!






















{ 0 comments… add one now }