Unelmien synnytys

Oma synnytykseni joka kesti reilusti toista vuorokautta ei ollut mikään unelmasynnytys, mutta se, että olin opiskellut synnytyksestä ns. kaiken, auttoi pärjäämään muuten haastavissa olosuhteissa. Kirjoitin tämän jutun eräälle keskustelupalstalle ennen synnytystäni.


Mun unelmasynnytys menee niin, että suhtaudun rennosti ja suorastaan välinpitämättömästi synnytystä edeltäviin “vääriin hälytyksiin” ja otan iisisti synnytystä edeltävät päivät — jopa siinä tapauksessa että saan sen hurjan energiapuuskan, jonka monet kertovat saavansa.

Sitten kun synnytys vihdoin ja viimein oikeastikäynnistyy, hengaan himassa meditaatio- ja hypnoosinauhoja kuunnellen, miestä halaillen ja supistusten välissä torkahdellen ja kaikessa rauhassa eväitä valmistellen koko avautumisvaiheen alun aina siihen asti että alan olla noin 7 cm auki ja menossa kohti siirtymävaihetta.

Siirtymävaihe on siis se todella tuskallinen ja kamala vaihe, jossa kohdunsuu avautuu noin 7 sentistä 10 senttiin ja jonka aikana supistukset tulevat tiheämmin kuin koskaan ja jossa naisen usko alkaa loppua.

Esim. yksi ystävättäristäni oli ihan varma että se kuolisi ja toinen taas halusi lähteä sairaalasta kotiin, koska tavallaan unohti miksi oli siellä. Jostain lehdestä luin jonkun suomalaisnaisen synnytyskertomuksen, jossa se kertoi tässä vaiheessa maanneensa suihkussa suihkukaivon päällä niin että vesi alkoi jo valua synnytyssaliin, mutta se ei välittänyt, koska tunsi ettei jaksaisi enää yhtään mitään.

Tässä vaiheessa nainen saattaa vapista kuin horkassa, hänelle saattaa tulla järkyttävän kylmä — tai vaihtoehtoisesti samantien hirveän kuuma — hän saattaa oksentaa jne.

Joku synnytysekspertti oli sitä mieltä, että tämän vaiheen tarkoitus on nostaa naisen adrenaliinit pintaan niin, että hän saa energiaa ponnistusvaihetta varten ja siksi hänen mielestään naisen pitäisi itseasiassa kärsiä tämä vaihe yksin läpi, jotta synnyttäjä voi päästä kiinni omiin sisäisiin voimavaroihinsa.

Itse olen antanut miehelle ohjeeksi pysyä siirtymävaiheessa rauhallisena ja vakuuttaa mulle että ollaan lähellä loppua ja että mä selviän kyllä ja käskeä mua lopettamaan vinkumisen, niin että suutun sille ja saan adrenaliinit pintaan… Sen lisäksi mun unelmasynnytyksessä paikalla on akupunktiota antava kätilö, joka voi antaa mulle akupunktiota pahinta kipua hellittämään, lantionseutua rentouttamaan ja muutenkin synnytystä edistämään.

Toivon että siirtymävaiheen päätyttyä mä saisin nauttia 10-30 minuuttia kestävästä “lepää ja ole kiitollinen vaiheesta”, jonka jotkut naiset saa. Silloin supistukset heikkenee radikaalisti tai loppuu jopa kokonaan siksi aikaa kun kohtu kerää voimia viimeistä ponnistusta varten. Melkein kaikilla naisilla mieliala muuttuu tässä vaiheessa huomattavasti selkeämmäksi ja paremmaksi, kun supistusten välit pitenee taas.

Tässä vaiheessa saattaa alkaa jo ponnistuttaa, ja jotkut kätilöt saattavat kannustaa ponnistamaan, vaikkei kohtu vielä supistele kunnolla — tai jopa antaa oksitosiinia vahvistamaan supistuksia sen sijaan että odottaisivat että kohtu alkaa omia aikojaan supistella. Sanoin Haikaranpesän synnytyskeskustelussa, että jos mun supistukset loppuvat hetkeksi ton siirtymävaiheen jälkeen ja vauvalla on kaikki OK, haluan levätä rauhassa ja odotella niitä oikeita supistuksia.

Lopulta siirrytään ponnistusvaiheeseen, jossa kohtu alkaa taas työskennellä ja vauva liikkua alaspäin synnytyskanavassa. Unelmasynnytyksessäni siirryn viimeistään tässä vaiheessa vesialtaaseen kyykkimään. Voi olla että kätilö puhkaisee kalvoni tai sitten ne puhkeavat itsestään — tai jos kätilöille sopii, vauva voi minun puolesta syntyä jopa sikiöpussissa.

Mies saa tulla kanssani altaaseen tukemaan mua selän takaa ja saa puristella mun nännejä (jos hermostukseltaan pystyy/kehtaa :) ), koska se vahvistaa supistuksia ja lisää oksitosiinin määrää, mikä puolestaan vähentää kipuja ja edistää muutenkin synnytystä.

Unelmasynnytyksessä alan ponnistaa vasta sitten kun EN PYSTY olemaan ponnistamatta. Joku nainen kutsui tätä aitoa ponnistustarvetta samanlaiseksi kuin oksennusrefleksi…

Itsestäni oli jotenkin helpottavaa lukea, että vauvan laskeutuessa alas synnytyskanavaa voi tulla vaiheita, jolloin vauvan laskeutuminen tuntuu pysähtyvän. Tämä on todennäköisemmin kuitenkin merkki siitä, että vauva on pysähtynyt vain siksi aikaa, että sen pää puristuu hieman pienempään tilaan (kallon luiden mennessä päällekkäin), jotta se mahtuu läpi lantiorenkaasta. Ts. nyt tiedän että vaikka ponnistusvaiheessa välillä voisikin tuntua siltä ettei homma etene mitenkään vain koska vauvan laskeutuminen hidastuu, se voi silti oikeasti edistyä just ton kallon muotoutumisen tai vauvan kääntymisen merkeissä.

Unelmasynnytyksessäni osaan lopettaa ponnistamisen siinä vaiheessa kun vauvan pää alkaa syntyä (engl. crowning) ja antaa vauvan venyttää välilihaa kaikessa rauhassa, niin että mun paikat pysyy ehjänä.

Tässä vaiheessa kuvittelen emättimeni laajenevan ihan valtavaksi ja muuttuvan muutenkin niin joustavaksi, että se avautuu vauvan pään ympärillä enemmänkin kuin olisi tarpeen. Tämä idea tuli Ina Mae’s guide to childbirth -kirjasta, jossa joku ensisynnyttäjä oli toistellut tässä vaiheessa mielessään “I’m huge” ja synnytystä avustava kätilö Ina Mae oli yhtäkkiä nähnyt naisen alapään laajenevan jopa enemmän kuin monella useita lapsia synnyttäneellä. :rolleyes: Niinpä putkautan poikamme veteen pysyen itse täysin ehjänä…

Sen jälkeen kätilö nostaa vauvan vedestä rinnalleni ja toteaa että sillä on kaikki OK. Siirrymme miehen kanssa altaasta sänkyyn ja kätilö kuuntelee toivettani olla ilman nykyään rutiininomaisesti annettavaa oksitosiinipiikkiä.

Istukka syntyy kuin itsestään sillä aikaa kun pääsemme kokeilemaan vauvan kanssa [b]koko synnytyksen hienointa vaihetta: rinnalle ryömintää.

WHO suosittaa, että juuri synnyttäneet äidit saisivat kokeilla vauvojensa kanssa heti synnytyksen jälkeen rinnalle ryömintää (breast crawl), koska se auttaa äidin ja lapsen bondaamista, imetyksen aloittamista, sekä istukan synnyttämistä ja äidin verenvuodon tyrehtymistä.

Ja tähän mun unelmasynnytykseni sitten päättyykin… Uteliaisuudella jään odottamaan miten homma oikeasti sujuu. :D


Vaikka kaikki sanoo että “synnytystä ei voi suunnitella”, haluan uskoa että tarpeeksi perusteellisesti mielikuvaharjoittelemalla voi vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Tai että omat uskomukset ja asenteet voivat vaikuttaa synnytykseen.

Eräs ystävättäristäni (se, joka halusi lähteä kesken siirtymävaiheen kotiin), kuvitteli itselleen ihanan miellyttävän avautumisvaiheen ja sen hän myös sai. Ponnistusvaihetta hän ei halunnut kuvitella, ja se ei mennyt ihan putkeen. Valitettavasti hän myös pelkäsi hulluna repeämistä (ja tavallaan siis kuvitteli repeävänsä) ja niin hän sitten hieman repesikin.

Eräs toinen ystävättäreni “päätti” ennen ensimmäistä synnytystä, että hän ei sitten ala ponnistamaan tuntikausia. Esikoistaan hän ponnisti tasan kolme minuuttia — toista lastaan puolitoista minuuttia… :D

Ja yritän tässä vielä laittaa linkit:

Tässä linkkejä videoihin ja teksteihin, jotka ovat inspiroineet mua ja auttaneet unelmasynnytyksen kuvittelussa:

 Bebesinfon artikkeli summaa aika hyvin synnytyksen eri vaiheet (olen itse alunperin siis opiskellut ne paristakin eri kirjasta)

Tilasin Orgasmic Birth DVD:n melkein heti raskaaksi tultuani. Provosoivasta nimestään huolimatta se kertoo enemmän siitä, miten synnyttäminen voi olla suorastaan miellyttävää — kuin siitä että miten naiset saavat orkkuja synnyttäessä… Ja valtaosa niistä, jotka ovat sellaisen saaneet, sanovat DVD:llä ettei se ole samanlainen kuin seksiorkku.

Tässä virallinen rintaryömintä sivusto,

“Latch on” on mielestäni todella selkeästi oikean imemisotteen esittelevä video (sisältää animaation).

Hieman provokatiivinen uutisjuttu orgastisesta synnytyksestä.

Informatiivinen video vesisynnytyksestä (veteen syntyneet vauvat ei aina ala heti huutaa, mikä ei kuitenkaan ole yleensä huono asia vaan kertoo vähemmän järkyttävästä syntymästä — lopussa vauvan silmät on niin oudon näköiset kun sille on laitettu Jenkeissä käytettäviä silmätippoja).


Kirjat jotka ovat olleet hyödyllisimmät synnytystä miettiessä:

Penny Simkinin The Birth Partner (ostin Bebesin kaupasta) — ihan absoluuttisesti selkein ja paras kuvaus synnytyksen eri vaiheista ja mitä äiti ja isä voivat tuntea/tehdä eri vaiheissa.

Juju Sundin Birth Skills (tilasin muistaakseni adlibriksestä) — siinä on paljon hyviä tekniikoita ja visualisaatioita synnytyksen helpottamiseen.

Ina May’s Guide to Childbirth. — alan klassikko, puolet kirjasta on positiivisia synnytyskertomuksia.

Ja sitten vielä tämä artikkeli ponnistusvaiheesta ensisynnyttäjille[/url] vastasi moneen kysymykseeni ponnistamisesta.

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *