Elämä haltuun

OK, tämä ei ole varsinainen itsevalmennuspaketti, vaan oma projektini, jonka avulla yritän:

  1. Kokeilla ja löytää tapoja tehostaa eräitä elämänalueita ja toimintoja niin, että minulla on riittävästi aikaa niin lapsen kanssa olemiseen, töiden tekemiseen kuin itsestäni huolehtimiseen.
  2. Kokeilla ja löytää tapoja integroida itsestään huolehtimista “muuhun elämään”, sen sijaan että ottaisin erikseen aikaa siihen (niin kuin olen tehnyt aikana ennen lasta).

Ahaa-elämykset, jotka ovat projektin takana:

  • Olen tähän asti fantasioinut variaatiosta ja kokeiluista elämänalueilla, joihin en oikeasti halua/voi juuri nyt panostaa — ts. unelmoinut erilaisista kokkauskokeiluista, vaihtuvista vaatekokonaisuuksista, juhlien pitämisestä, meikkikokeiluista jne.
  • Haluan panostaa lapsenhoitoon JA työhön yhtä paljon — ja enemmän kuin mihinkään muuhun.
  • Näen että elämässäni voi joskus myöhemmin tulla aikoja, jolloin voin panostaa täysillä esim. kokkailuun, sosiaaliseen elämään ja vaatekokeiluihin — mutta nyt haluan hoitaa ne elämänalueet minimieffortilla ja rutiinilla.

Elämän osa-alueita ja toimintoja joita haluan tehostaa/selkeyttää:

(Ja alustavia ideoita niiden selkeyttämiseksi)

Sähköposti ja kalenteri

  • Miten voin vastata tehokkaasti sähköposteihin niin, etten unohda sähköposteja tai vastaa niihin älyttömän myöhään?
  • Sähköpostilaatikkojen uudelleen järjestäminen?
  • Kellonajat sähköpostien tarkistukselle?
  • Ei saa lukea ellei aio vastata?
  • Miten pysyä perällä kalenteritapahtumissa — ts. muistaa tsekata kalenteri? Joku järjestelmä, joka ilmoittaa jo edellisiltana seuraavan päivän kalenteritapahtumat (ts. monta muistutusta?)
  • Mikä on fiksuin tapa järjestää työlistat? Siri-henkinen ääniohjattu juttu? Tai sitten suoraan iPhone 4s? Tämä sivusto?

Ruokapolitiikka 

  • Kehitä “rutiiniruoat”, joita syön tietyillä aterioilla (tyyliin “rutiiniviherpirtelö, rutiiniaamiainen, rutiini-iltapala, rutiinivälipala) ja kahden viikon ruokalistat lounaalle/päivälliselle, joita vain toistan kerta toisensa jälkeen (ts. sama ruokalista alkaa alusta kahden viikon jälkeen).
  • Haluan miettiä miten minimoin ruokakaupassa käynnit (ts. voinko hyödyntää tiistaina tehtyä ruokaa jotenkin keskiviikon ruoassa — ts. tiistaina paistamme paistin, keskiviikona käytämme sen jämät lihakeitossa tms.)
  • Haluan miettiä miten voin tehdä kaikki ateriat mahdollismman tehokkaasti ja silti terveellisesti — pitäisikö jääkaappi vaihtaa ja lattia oikaista, jolloin voisin tehdä ruokia pakkaaseen tms.?
  • Voisiko esim. päivällinen olla “perinneruoka” (vrt. makaronilaatikko, lihapullat, jne.), jonka jämät lapsi saa seuraavan päivän lounaalla, kun taas itse voisin syödä joka päivä esim. salaatin lounaaksi?

Kodin siivous ja järjestyksessä pitäminen

  • IHAN KAIKKI ylimääräinen kokonaan pois tai ainakin varastoon — esim.:
  • ihan vain perusastiasto neljälle hengelle esiin (muut tiukasti kiinni olevaan laatikkoon pestynä odottamaan mahdollista “dinneriä”), kaikki sellaiset kulhot ja kipot joita en ole käyttänyt vuoteen mieluummin kokonaan pois jne.
  • Vain yksi lakanasetti ja pyyhesetti käytössä olevien lisäksi — muut tiukasti kiinnitettyihin laatikoihin odottamaan mahdollisia vieraita tai sitä että vanhat kuluvat. Tässä kohtaa mietin mahdollisuutta, että olisi erikseen eri lakat eri vuodenajoille, jolloin elämässä olisi edes jotain vaihtelua. Meillä on pikkuinen asunto, mutta maailman isoin kellarikomero ja suht iso ullakkokomero, joka mahdollistaisi tällaisen kausivaihtelun.
  • Kirjojen määrä mulla on jo melko minimissä, voisin roudata kaikki omat kirjat työhuoneelle ja suhtautua niihin niin, että pyrin lahjottamaan niitä eteenpäin jatkuvasti.
  • Keittokirjat… Takaisin mutsille tai jollekulle joka voisi rakastaa kokkaamista? Sanna? Mari?
  • Siivosurutiinit — eli voisiko joka päivä siivota tyyliin 15 minuuttia — tai jopa vain 5 minuuttia. Esim. 5 minuuttia aamuin puhdistussiivousta ja 5 minuuttia iltaisin järjestelyä. Ja ehkä 5 minuuttia järjestelyä lapsen mentyä päiväunille.
  • Lehtien tilaaminen on oikesti turhaa, kun en mä niitä koskaan kuitenkaan lue

Laskut, kirjanpito, budjetointi  jne.

  • Kaikki minkä voi vielä laittaa suoraveloitukseksi, laitetaan suoraveloitukseksi
  • Seinä”kartta”, josta näen missä vaiheessa kuukautta mikäkin juttu menee, niin olen myös henkisesti kartalla???
  • Mikä olisi fiksuin tapa järjestää kuittisouvi?
  • Pitäiskö palkata P käymään kuitit läpi samalla kun mä teen vieressä omia duuneja?
  • Old school meininki että laskut maksetaan ja printataan samalla ja laitetaan mappiin — mutta pitäiskö printterin olla himassa vain työhuoneella? Printteri keittiönkaappiin jossa on nyt keittokirjat. Siihen laskunmaksu “station”? — keittiörempan yhteydessä voisi huomioida sen.
  • Pienin hyvä printteri? Tai langaton printteri.
  • Pitäiskö oikeasti laskea joku yksinkertaistettu budjetti ja tehdä yhdestä tilistä “elintili”, jonne pistää sivuun aina isommista palkoista X-määrän kuukausien elinkustannukset?
  • Voisi olla fiksua pitää vähän aikaa taas kirjaa kuluista — tyyliin kuukauden, kysyä vakuutusyhtiöstä paljonko meidän vuosivakuutukset jne. maksaa, jne.

 Tietokone ja tietokoneella oleminen, kutri.net:in päivittäminen

  • Webpohjainen podcast ohjelma? Tai voisiko blueberry itse suoraan äänittää sen?
  • Suunnittelupäivä — ja ylipäätään päivä “aikataulut”?
  • Miten automatisoida videoiden tekoa — miksi viive äänessä, miten korjata? Apple Script hoitamaan lähetyksen? Ehkä joku vieläkin simppelimpi ohjelma kuin iMovie? Tai joku template henkinen systeemi? Voiko iMoviella tehdä templateja?
  • Turvakopiointi fiksummaksi — esim. aina työhuoneella langattomasti ja kotona suoraan kovalevylle.
  • Hullu idea: pitäisikö tyhjentää koko kone ja laittaa sinne vain kaikki olennaiset materiaalit? Uusi kone, joka on vain työkäyttöön, ja jossa on vain olennaiset ohjelmat ja fileet?
  • Kotiserveri, jossa kuvat jne. ja johon on helppo ottaa yhteyttä? Vai esim. S3 cloud -käytössä?

Liikunta

  • Voisiko treenaamisen yhdistää jotenkin työhuoneella käyntiin? Esim työhuoneella olla kaappi — mun toinen vaatekaappi, jossa “työvaate” esim. palavereita ja valmennusta varten — töihin verkkareissa, työvaatteessa valmennus ja palaverointi, lopuksi verkkarit päälle ja kotitreeni kahvakuulalla?
  • Lapsen kanssa voisi suunnitella ulkoilut fiksummin — voisko esim. kaupassakäynnit, treenaamisen ja lapsen ulkoiluttamisen yhdistää niin, että lähdetään kävellen rattailla kauemmas kauppaan? Tai miettiä “leikkipuistotreeniohjelman” — jos lapsen saa pysymään leikkipuistossa… Joku äiti-lapsi-jumppajuttu, jossa lapsi voisi viihtyä. Tai sitten lapsen kanssa oleminen on raa’asti ulkoilua ja työhuoneella treenaaminen treenaamista.
  • Aamujoogat /-pilatekset voisi olla edelleen kova juttu — keittiöön olisi hyvä saada lisää tilaa (poistamalla sen yhden kaapin, pienempi keittiönpöytä. => mihin miehen tietokone jotenkin fiksusti? Roikkumaan katosta tai seinästä?

Vaatteet

  • Todella karsittu vaatekaappi ja “uniformu”-ajattelu kunniaan eli valmiiksi mietitty perusasusetti yleisimpiin elämäntilanteisiin ja kaikki muu pois (vrt. Steve Jobsin mustat kauluspaidat ja farkut).
  • Lapsen vaatteiden kiertoa pitää vielä selkeyttää — ts. jotenkin varmistaa että liian pieneksi jääneet vaatteet lähtevät mahdollisimman pian pois ja mieluummin ehkä samantien eteenpäin.
  • Kausivaate ja -tekstiiliajattelu voisi vähentää fiilistä liiallisesta askeettisuudesta?
  • Pyykkisouviin ratkaisuna pyöräyttää kone kerran illassa, mutta vastaavasti olisi hyvä löytää joku nerokas kuivaussysteemi.
  • Voisi tsekata ettei markkinoille ole tullut taas uutta, entistä pienempää kuivaavaa pesukonetta.
  • Tai sitten kylppäriä varten voisi etsiä jonkun superpienen kuivaustelineen tms.?
  • Meikit ja kosmetiikka minimiin — tiedän jo miten näyttää kauniilta minimimeikeillä — meikkikokeilut turhia tässä elämänvaiheessa

Elämä haltuun -blogimerkinnät

Viimeksi päivitetyt sivut

[/threecol_one] [threecol_two_last]

2 Pings & Trackbacks

  1. Pingback:

  2. Pingback:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *