Hyvä itsetunto: 00. Johdatus itsetuntoon

[Katso video YouTubessa.]

Kuuntele luento podcastina:

 

Hyvä itsetunto -kurssin aloitusluennolla kerron itsetunnon kolmesta osa-alueesta, jotka liittyvät toisiinsa ja tukevat toisiaan, mutta toimivat hieman eri logiikalla.

Sillä hetkellä kun koet että sinulla on huono itsetunto, voi olla että se on seurausta vain yhdestä osa-alueesta — joka parhaimmillaan on sellainen, että se korjautuu itsestään.

Itsetunnon kolme osa-aluetta

Itsetunnon kolme osa-aluetta, joiden kautta lähestymme tällä kurssilla itsetuntoa ovat itsetuntemus, itsekokemus ja itseluottamus. Sen lisäksi sivuamme myös itsekunnioitusta mm. itsetuntemuksen ja itseluottamuksen yhteydessä.

Itsetuntemus

Itsetuntemus on mielestäni hyvän itsetunnon peruskivi. Mitä paremmin ymmärrät miten ja miksi ajattelet ja tunnet niin kuin ajattelet ja tunnet, sitä helpompi sinun on hyväksyä ajatuksesi ja tunteesi.

Kun tiedät mitkä asiat ovat sinulle oikeasti tärkeitä, sinun on helpompi toimia arvojesi mukaisesti, jolloin et koe sisäistä ristiriitaa.

Kun ymmärrät millaisia luontaisia taipumuksia sinulla on ja muistat mitä kaikkea jo osaat ja tiedät, sinun on helpompi löytää tapoja järjestää elämäsi sellaiseksi, että vahvuutesi pääsevät loistamaan ja heikkoutesi eivät vaikeuta elämää vaan jopa ovat eduksesi.

Kun näet miten elämäntapasi ja elämäntilanteesi vaikuttaa siihen millaisena näet itsesi ja potentiaalisi, voit alkaa tehdä parempia elämäntapavalintoja. Voit myös etsiä strategioita ja tekniikoita jotka auttavat sinua ottamaan ilon irti tästä elämänvaiheesta.

Lähtökohtaisesti itsetuntemus lisääntyy iän myötä — siksi meillä on yleensä kokonaisuutena parempi itsetunto iäkkäänä kuin nuorena.

Itsekokemus

Itsekokemuksella tarkoitan sitä, millaiseksi ihmiseksi itsesi milläkin hetkellä koet. Itsekokemus vaihtelee mielentilojen mukaan. Kun olosi on levollinen ja hyvä, näet todennäköisesti itsesikin ihan hyvänä ja rakastettavana. Kun olet superinnostunut ja ehkä jo vähän ylikierroksilla, saatat nähdä itsesi yli-ihmisenä. Kun väsymys iske ja nälkä sumentaa ajattelun, voit kokea olevasi keskivertoa huonompi.

Itsekokemus vaihtelee päivän mittaan, mutta myös sen perustaso voi vaihdella. Eli esimerkiksi naisilla ennen ovulaatiota huonotkaan fiilikset eivät ole niin huonoja kuin mitä ne ovat juuri ennen kuukautisia. Tai kaamosmasennukseen taipuvainen ei ole kesällä yhtään niin masentunut ja siksi kokee olevansa ihan jees-tyyppi, kun taas talven pimeimpinä viikkoina hän miettii monta kertaa päivässä miten on ei-niin-jees.

Itseluottamus

Itseluottamus on tunne siitä, että osaat ja pystyt tekemään asioita. Se on myös tunne siitä, että tiedät mitä haluat ja mikä on sinulle hyväksi.

Itseluottamus kasvaa helpoimmin haasteiden kautta. Aina kun onnistut ylittämään esteen, joka aiemmin tuntui isolta tai vaikealta, uskosi omiin kykyihisi kasvaa.

Siksi on ehkä liiankin helppoa pönkittää oma itsetunto esimerkiksi menestyneet työuran varaan.

Jos joudut elämäntilanteeseen, jossa haasteista tulee liian suuria esimerkiksi siksi että omat voimavarasi ovat yhtäkkiä huonommat kuin ennen tai uusi elämäntilanne on liian vaativa, itseluottamuksesi voi romahtaa.

Tällöin ihan jo tilanteen tiedostamisesta voi olla apua. Sen jälkeen voit kerätä itseluottamusta tarttumalla pienempiin haasteisiin, joista selviät helposti tai muuttaa käyttämiäsi tekniikoita tai strategioita niin, että selviät paremmin myös uusista haasteista.

Toisaalta itseluottamus voi olla huono siksi, että odotuksesi siitä, mihin sinun pitäisi pystyä ovat niin epärealistiset, ettei kukaan — tai ainakaan kukaan sinun kyvyilläsi varustettu — voisi saavuttaa niitä. Tästä puhumme lisää kun käsittelemme perfektionismia eli täydellisyyden tavoittelua.

Itseluottamus voi olla myös liian kova, jos esimerkiksi olet manian vallassa tai tiettyjen huumausaineiden vallassa. Tällöin saatat esimerkiksi kuvitella voivasi lentää tai pysäyttää liikenteen ajattelullasi.

Mietittävää

  1. Millaiseksi koet itsetuntosi nyt?
  2. Miten koet itsetuntosi muuttuneen elämäsi aikana?
  3. Jos koet ettei itsetuntosi ole niin hyvä kuin se voisi olla, mikä näistä kolmesta osa-alueesta kaipaisi eniten huomiotasi: itsetuntemus, itsekokemus vai itseluottamus?

Jos olet Kutri.net:in VIP-jäsen tai lunastanut lukuoikeudet Hyvä itsetunto -kurssiin, löydät täältä linkit muihin kurssimateriaaleihin sekä tiedot kurssin Facebook-ryhmään liittymisestä ja ryhmäpuheluista.

Jos et ole VIP-jäsen tai sinulla ei vielä ole lukuoikeuksia Hyvä itsetunto -kurssiin, voit joko hakea VIP-jäseneksi tai tilata lukuoikeudet kurssiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *