Lupauslakko

20130814-012629.jpg

Minulla on kiusallinen ongelma.

Lupaan jatkuvasti liikoja niin muille kuin itselleni.

Tästä on seurannut paljon erilaisia ikäviä asioita. Ihmiset ovat pettyneet ja törmänneet kaikenlaisiin käytännön ongelmiin töppäilyni takia. Olen vetänyt itseni usein liian tiukille yrittäessäni täyttää edes jotenkuten lupaukseni ja hassannut valtavan määrän aikaa, rahaa ja energiaa. Olen menettänyt tärkeitä tilaisuuksia ja hoitanut huonosti tärkeitä asioita, epäolennaisempien lupausten täyttämisen vietyä kaiken aikani.

Olen yrittänyt korjata ongelmaa monin eri tavoin.

Olen muun muassa etsinyt syytä epäluotettavuuteen lapsuudestani (isätrauma, tietty!) ja geeneistäni (adhd). Olen kuunnellut hypnoosinauhoja, lukenut erilaisia oppaita ja yrittänyt useampia erilaisia tehtävän- ja ajanhallintakeinoja. Ennen kaikkea olen syyllistänyt ja sättinyt itseäni toivoen näin “pakottavani” itseni muuttamaan tapani.

Voin helposti keksiä useampia syitä jotka edesauttavat liikojen lupausten tekemistä:

  • Kaikille ihmisille ominainen optimismivääristymä saa minut näkemään “tulevaisuuden minäni” tehokkaampana ja aliarvoimaan ajan, joka kuluu eri tehtävien tekemiseen.
  • Näyttää vahvasti siltä, että keskittymiskykyni ei ole normaalin rajoissa — toisaalta ylikeskityn eli “jään jumiin” johonkin juttuun joka kiinnostaa minua, välillä alikeskityn eli minulla on suuria vaikeuksia saada tehdyksi asioita, jotka eivät sillä hetkellä kiinnosta minua.
  • Näytän hahmottavan ainakin eräitä ystäviäni ja läheisiäni huonommin mitä eri vaiheita tietyn tehtävän suorittaminen vaatii ja missä järjestyksessä asiat kannattaa tehdä.
  • Muistini on ollut aina aika huono ja lasten ja univelan jäljiltä lähimuistini tuntuu olevan samaa luokkaa Alzheimerin tautia sairastavan tuttavani kanssa.
  • En ole joutunut/saanut lapsuudessani seurata juurikaan rutiineita, joten jopa ns. rutiinihommat (kuten lasten kanssa ulos lähteminen) vievät minulta suhteettoman kauan.
  • Lapset (ja puoliso) vaativat jatkuvasti muutenkin kortilla olevaa huomiotani, jolloin helposti unohdan mitä olen ollut tekemässä.

Tässä kohtaa on ehkä hyvä paljastaa, että juuri nyt, tätä kirjoittaessani en ole ehkä IHAN KORKEIMMASSA mielentilassa. Eikä omien mokien muistelu juurikaan paranna fiilistä…

Aiemmin tänään korkeassa mielentilassa asiaa mietiskellessäni mieleeni juolahti ajatus.

Mitä jos sitoutuisin nyt ihan tosissani viiden päivän lupauslakkoon?

Ensimmäinen askeleeni kohti lupausten pettämistä kun on nimenomaan asioiden lupaaminen ennen kuin mietin kaikessa rauhassa onko minulla edes teoreettista mahdollisuutta tehdä mitä lupaan. Usein nimittäin ei ole.

Niinpä haluan nyt kokeilla viiden päivän ajan olla lupaamatta yhtään mitään kenellekään — ml. itselleni.

Tämä ei ole lupaus, tämä on kokeilu.

Kokeilun tarkoituksena on tehdä minut tietoisemmaksi siitä, miten herkästi lupailen asioita ja millaisissa tilanteissa lupaan niitä. Samalla toivottavasti huomaan, että monista kiusalliselta näyttävistä tilanteista voi selvitä kunnialla vaikkei lupaisi mitään.

Tarvitsen apuasi.

Jos huomaat minun lupaavan sinulle tai jollekulle muulle jotain 14.–18.8. välisenä aikana, ole kiltti ja tee minut tietoiseksi siitä!

Toisin sanoen jos huomaat minun sanovan jotain tämäntyyppistä:

  • Mä soitan/meilaan/hoidan tämän asian…
  • kokeilen muistaa/soittaa/meilata/hoitaa tämän asian…
  • Mä teen sen myöhemmin…
  • Mä lupaan…

…vastaa kirjoitukseeni, sähköpostiini, tekstariini tai tweettiini vaikka vain toteamalla “Lupaus!”.

Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että paras tapa selvitä lupaamatta mitään on hoitaa pyydetty asia samantien ennen kuin edes sanoo mitään tai todeta tyyliin:

  • “OK, sä tarvitset X:n siihen mennessä. Jos kaikki menee OK, mulla on kaksi tuntia aikaa vauvan päiväunien aikaan. Mä en lupaa mitään vaan kirjoitan tämän nyt kalenteriin…” (ja kirjoitan heti puhuessani tehtävän kalenteriin.) “Nyt se on kalenterissa…katsotaan mitä tapahtuu.”

Ehkä viikon aikana vastaan tulee muitakin tapoja hoitaa asioita lupaamatta mitään. Toivotaan.

Kiitos jo etukäteen! Jännityksellä jään odottamaan miten käy ja mitä havaintoja ja oivalluksia totaalinen lupauslakko ehkä minussa herättää.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

12 Comments

  1. Lupauslakko/ ajanpuute.
    Itse olen päässyt kiireestä sillä, että otin jokin aika sitten käyttöön tavan sanoa itselleni ja muille, että minulla on runsaasti aikaa. Käytännössä asia hoituu siten, että kaikki ajanvaraukset/ pyynnöt laitan ensin 2 päivänpäähän. Tämä karsii turhat kiireet siinä samalla. Kysymykseen onko kiire tai onko sinulla aikaa, vastaan aina ei ole kiire ja minulla on runsaasti aikaa….Tänäpäivänä minulla on todella rauhallinen olo ja runsaasti aikaa. Se mihin keskittyy on käynyt toteen.
    Minulla on aikaa ajatus lisää aikaani. Toisaalta myös sen oivaltaminen, että joka sekuntti tulee lisää aikaa enkä millään ennätä tuhlata sitä, on myös helpottanut tai poistanut kiireen tunnun.

    • Marja Leena — joo! Erittäin hyvä havainto. Kiire todellakin on vain ajatus. Tätä nykyä en kärsi onneksi kiireen tunteesta tai stressistä, vaikka yhtä lailla yritän saada lupaamani asiat tehtyä.

      Ts. joskus pelkäsin että jos en hoputa ja ahdista itseäni tehtävällä työmäärällä, en saa kaikkea tehtyä.

      Valitettavasti ainakin eileen asti olen toisaalta lupaillut helposti niin paljon asioita, ettei niitä kaikkia pystyisi kukaan ihminen toteuttamaan siinä ajassa minkä niille olen varannut — toisaalta nykyään muistini on niin olematon, että jos en heti kirjoita tehtävää ylös tai voi hoitaa sitä sillä sekunnilla keskeytyksettä, se helposti unohtuu.

  2. Mun mielestä osa tästä tosta ongelmasta johtuu siitä, että en tiedä kovin montaa ihmistä, joka yrittäisi tehdä niin paljon asioita yhtä aikaa kuin sinä. Esimerkiksi se, että sulla on VAUVA, on monille täysin riittävä syy olla tekemättä juuri mitään muuta paitsi hoitaa sitä vauvaa. Puhumattakaan siitä että on isompikin lapsi hoidettavana. Ei siis niin etteikö ihmiset välttämättä pystyisi tekemään muutakin, mutta useimmille imetys+univelka+tavalliset arkirutiinit kuormittaa jo niin paljon, että ne jättää ihan suosiolla muut hommat odottamaan sitä aikaa, kun lapsi menee esim. hoitoon. Sä sen sijaan yrität suhata suunnilleen samaan tahtiin kuin ennenkin 🙂 Olisko radikaali ajatus, että tietoisesti luopuisit kaikista itse itsellesi asettamista velvotteista, päivitysaikatauluista jne. esim. siihen asti, kunnes kuopus täyttää vuoden?

    • Jenga — Hahhhaa! Mun eka reaktio ajatukseen “olisiko radikaali ajatus, että tietoisesti luopuisit kaikista itse itsellesi asettamista velvotteista…” oli “What? No TODELLAKIN olisi.” Sitten purskahdin nauruun omalle reaktiolleni (ja vieläkin naurattaa).

      Joo ei ole oikeasti käynyt edes mielessä että olisin vain lapsen kanssa siihen asti että se olisi vuoden tai vaikka vain puoli vuotta. 😀 Alunperin olin ajatellut pitää kutakuinkin täyttä äitiyslomaa kaksi ekaa kuukautta, mutta toisin kävi siinäkin…

      Heheee… Koska en voi luvata mitään, en lupaa että tutkiskelen näitä sanoja sydämessäni, mutta ainakin tällä hetkellä ajatus “olisin vain lapsen kanssa” tuntuu tylsältä, hermostuttavalta, ei-innostavalta ja kuolettavalta vankilalta. Mikä sekin on siis vain ajatus. 😀

      Muuten tämä liikojen lupaaminen on kyllä ihan elinikäinen ilmiö, joka lapsen myötä on vain korostunut, koska en voi samalla tavalla ennakoida ja esim. paahtaa monta päivää ja yötä putkeen töitä kuin ennen lapsia. Ts. ennenkin lupailin liikoja, mutta sitten pystyin vetämään pystymisen äärirajoilla niin, että lipsuin vain vähän aikatauluista. Ja siihen aikaan muistikin toimi paremmin, niin etten totaalisesti unohtanut asioita.

      Toisaalta tämän oivalluksen myötä se etten pidä lupauksista kiinni ei aiheuta erityistä henkistä tuskaa — lähinnä nolotusta ja häpeää alhaisessa mielentilassa — mikä saa asian tuntumaan pelkästään käytännön ongelmalta.

      Heheee… Vai että unohtaa velvoitteet ja päivitysaikataulut siihen asti että esikoinen on vuoden. No huh huh! (<= hihittelen vieläkin sille että se tuntuu niin absurdilta ajatukselta. On tää mun mieli hassu. 😀 )

      • Mähän en siis ehdota, että lopettaisit kaiken työn tekemisen. Ehdotan, että lakkaat asettamasta itsellesi deadlineja ja aikatauluja, jotka eivät ole mitenkään välttämättömiä. Musta se olisi täysin looginen ratkaisu tähän ongelmaan. Koska suurin osa “petetyistä” lupauksista johtuu sulla tällä hetkellä siitä, että lastenhoidolta ei ole tarpeeksi aikaa, tai että mainittu lastenhoito vie energiaa siinä määrin että olet jatkuvassa univelassa, imetysaivoisena ja siksi tavallistakin hatarapäisempi, olisi mun mielestä pelkästään järkevää alkaa elää näiden tosiasioiden ehdoilla. Mikään ei estä sua tekemästä töitä aina silloin kun aikaa sattuu löytymään tai unitilanne on parempi, mutta musta on turhaa kasata itselleen lisäpaineita esim. sivujen päivittämisestä, kun kukaan muu ei sitä sulta odota. Miksi luvata sellaista, mitä kukaan ei ole edes pyytänyt?

        • Jenga – Ah, OK. Mutta naurattaa mua silti oma reaktioni ajatukseen etten tekisi töitä ollenkaan nyt kuopuksen ekana vuonna. Siis kun mietin että varmaan useimmille äideille se on itsestäänselvyys tai jopa helpotus ettei silloin tehdä töitä. 🙂

          Joo, siis kai mulla on ollut jokin sellainen taka-ajatus, että pidän paremmin kiinni aikatauluista, jos teen niistä julkisia. Mikä ei nyt ainakaan toimi. Eli erittäin validi ja viisas pointti, jota olen miettinyt itsekin viime aikoina ja varsinkin viimeisen kahden päivän aikana.

          Tosin näiden kahden päivän aikana olen huomannut että mulla on ihan himassakin tapana koko ajan kertoa ääneen tai puoliääneen mitä aion tehdä — vaikka en sitten edes tee mitä aion. On mies huomauttanut siitä mulle aiemminkin, miten ärsyttävää se on — nimenomaan siinä mielessä että EN tee useinkaan sitä mitä aion tehdä — mutta vasta nyt itse havahduin siihen miten koko ajan joko teen sitä tai aion tehdä sitä.

          Toisin sanoen olen vähän niin kuin pikkulapset, jotka selittää koko ajan tekemisiään. Tai vähän niin kuin mulla olisi oma tapahtumia ennakoiva kommenttiraita menossa. 😀

          Tämä ei ole välttämättä asia, jota näen muuttamisen arvoisena, mutta onpahan mun näkökulmasta aika huvittava ilmiö.

          Ja sekin on ihan totta, että lapset ovat niiin lyhyen aikaa pieniä. Varsinkin tosta kuopuksesta sen huomaa.

      • Äskeiseen vielä sellainen lisäys, että kuten olet itsekin todennut, lapset ovat pieniä vain vähän aikaa. Kyse on siis ohimenevästä ajanjaksosta 🙂 Sitten kun molemmat ovat tarpeeksi isoja tarhaan, sulla on monta tuntia päivässä aikaa tehdä pelkästään töitä.

  3. Mä en oikeasti ymmärrä tätä, anteeksi vain 🙂 Sanoit niin nappiin yhdessä videossa, että entä jos takana on vain ajatus, joka näyttää todemmalta kuin vain ajatukselta. Eli tavallaan on ostanut joko jonkun toisen ajatuksen kyseenalaistamatta, tai vastaavasti antaa jonkun oman yksittäisen ajatuksen näyttäytyä ehdottomana totuutena. Ja kun aloin kiinnittää asiaan huomiota, tajusin, että jokaisella on näitä ns.sokeita pisteitä, joissa ei jostain syystä pysty näkemään sitä rajoittavaa ajatusta kaiken takana.

    Minun näkökulmastani katsottuna sinulla ei ole mitään ongelmaa 🙂 Saatat tarvita ehkä apua organisointiin ja tehostamiseen, jos koet että asiat voisi hoitaa paremminkin. Tuntuu vähän naiivilta toistaa sinun sanomiasi lauseita, mutta koska ne ovat asiaa, niin en aio keksiä pyörää uudestaan 😉 Olet ihminen, joka toimii tässä hetkessä näillä tiedoilla ja taidolla jotka nyt omaa. (Tai ihminen, joka tässä hetkessä ajattelee toimivansa aina tietyllä tavalla.) Mikä on mennyt on mennyt, teet joka hetki valinnan siitä, mitä tällä hetkellä teet. Toisin sanoen, vaikka aiemmin olisit toiminut tietyllä tavalla (lupaillut liikoja tai toiminut omasta mielestäsi ei-niin-fiksulla-tavalla, tms.), ei se määritä tätä hetkeä tai tulevaa. Joka hetkessä on siis muutoksen mahdollisuus.

    Summasummarum. Minusta sinun aika ja energia menee nyt epäolennaiseen, eli syiden tai keinojen kaiveluun. Tämä viesti on kirjoitettu kaikella rakkaudella, mutta jos koet sen jollain tavalla negatiiviseksi itsellesi, niin poista tämä ihmeessä.

    • Nina — IHANAA ettet ymmärrä ja kommentoit! Eikä ole yhtään naiivia tai tyhmää toistaa mulle omia sanojani! Päinvastoin! Koska olen ihminen (!), sokeudun aika ajoin omalle ajattelulleni ihan siinä missä kaikki muutkin pahimmista sotarikollisista Dalai Lamaan.

      Joo, ei tässä oikeasti ole mitään henkistä ongelmaa, ainoastaan käytännön ongelma.

      Tää mun jatkuva liikojen lupailu (ilman että aina edes huomaan lupaavani) on hyödytöntä.

      Se aiheuttaa turhaa rahanmenoa (esim. lupasin miehelle asian, jonka se olisi itsekin voinut hoitaa => unohdin hoitaa => tuli viivästysmaksu).

      Se aiheuttaa aikatauluongelmia (esim. lupaan olla kahdessa paikassa yhtä aikaa — jolloin joudun käyttämään taas turhaan aikaa aikataulujen uudelleen järjestelyyn).

      Se aiheuttaa työn laadun laskemista (esim. en toimita kirjan käsikirjoitusta sovitussa aikataulussa => kustannustoimittaja ja minä joudumme lukemaan kirjan kovemmalla kiireellä ja taittaja taittamaan tiukemmassa aikataulussa).

      Jne.

      Joten miksi en tekisi asialle jotain, kun sille kerran voi tehdä jotain? Varsinkin kun tämä lupauslakko sattui juolahtamaan mieleen korkeassa mielentilassa.

      Tää reilu vuorokausi on ollut jo todella silmiä avaava. Mä näköjään lupailen paljon enemmän asioita kuin huomaan edes lupaavani. Esim. eilen (kuulemma) lupasin miehelle laittaa kahvin valumaan sillä välin kun se kävi hoitamassa asioita. Kun se tuli takaisin kahvihammas kolottaen, niin eihän täälä ollut mitään kahvia. Pahinta oli ettei mulla ollut mitään mielikuvaa siitä että olin luvannut laittaa kahvin tippumaan! Vahinko ei ollut suuri, mutta onhan se vähän hämmentävää ettei muista mitä on sanonut tuntia aikaisemmin…

      Samoin lupailen järkyttävän määrän asioita omassa päässä itselleni. Alkaen siitä että “mä luen vain tämän artikkelin ja nousen sitten sängystä…” ja kolme artikkelia myöhemmin havahdun siihen, että olen edelleen sängyssä. Ei taaskaan mitään suurta haittaa, mutta miksi edes luvata mitään?

      On ollut myös jotenkin hassulla tavalla helpottavaa olla lupaamatta mitään. Ehkä logiikka on tämä:

      Vaihtoehto 1. Lupaan jotain => mieli käy tsekkaamassa muistista “olenko luvannut jotain” => muistan mitä olen luvannut => totean etten ole hoitanut sitä => mietin että “tämäkin pitää hoitaa” => muistan kaikki muut asiat jotka pitää hoitaa => päätän muistaa hoitaa sen myöhemmin.

      Vaihtoehto 2. En lupaa mitän => mieli käy tsekkaamassa muistista “olenko luvannut jotain” => en ole, joten voin keskittyä tekemään sen, mitä haluan seuraavaksi tehdä.

      Ja kun olen joutunut miettimään miten sanon jonkin asian lupaamatta mitään, olen tullut tehneeksi enemmän asioita samantien. Ajatus “tämä asia on nyt hoidettu loppuun” tuntuu hyvältä ja antaa energisen ja tehokkaan olon, jolloin on helpompi käydä reippaasti uuden tehtävän kimppuun.

      Joten joo, tästä(kään) aiheesta on turha tehdä henkistä ongelmaa ja korkeassa mielentilassa mieleen juolahtanut tapa tehdä asiat uudella tavalla näyttää “yllättäen” toimivan. 🙂

      Niin ja vielä ihan kaikille teille: EI TARVITSE PYYTÄÄ ANTEEKSI jos haluaa kritisoida, kommentoida, kyseenalaistaa tai vaikka osoittaa että mun ajattelussa on jokin aukko!

      Ei ainakaan mun tunteita säästääkseen tms. Käytännössä aina ilahdun palautteesta — jopa silloin kun olen eri mieltä. Silloin palaute tarjosi tilaisuuden tsekata että mitä mä oikeasti ajattelen asiasta. Ja yleensä teiltä lukijoilta saadussa palautteessa on kyllä ollut äärimmäisen hyviä pointteja.

      Ja silloin harvoin kun en heti ilahdu, olen vain alhaisessa mielentilassa, jossa en muutenkaan anna painoarvoa ajatuksilleni, hah hah!

  4. Jos puhutaan ihan adhd-näkökulmasta, niin sopiva ulkoinen “pakko” tekee hyvää ja silloin saa asioita paremmin aikaiseksi, liika pakko taas toimii toisinpäin. Itse saman asian kanssa tapellessa olen todennut, että en varmaan saisi aikaiseksi juuri mitään ilman jonkunlaisia raameja ja toiset ihmiset auttavat tässä kanssa eli esim joku homma tehdään joskus jonkun muun kanssa kuin yksin.

    Jos taas puhutaan ihan siitä näkökulmasta, että mitä itse odotan sivustolta, niin en todellakaan oleta mitään päiväntarkkaa päivitysaikataulua. En edes sellaisen olemassaoloa. Minulle riittää että joskus tulee jotain. Eli minun mielestäni teet ongelman asiasta, missä sitä ei ole. 🙂 Täällä sivustolla on niin paljon lukemista ja katselemista joka tapauksessa.

    • Venliina — Juu, en tiedä olisinko ennen vanhaan saanut yhtään kirjaa tai käsikirjoitusta kirjoitettua ilman ulkoisia deadlineja. Ideana olisi näillä näkymin olla vähän tietoisempi siitä mitä lupaa ja onko kykenevä pitämään lupauksista oikeasti kiinni silloinkin, kun kaikki menee pieleen.

      Ja vaikka se että sivusto ei päivity tahdilla jolla haluaisin sitä päivittää välillä ottaa päähän, mun jatkuva lupailu aiheuttaa käytännön ongelmia ennen kaikkea yksityiselämässä. Toistaiseksi ihmishenget eivät ole olleet uhattuna, mutta fyysinen hyvinvointi kyllä aina välillä… (Kun esim. en ole muistanut käydä kaupassa, vaikka lupasin. :-D)

      Mutta kiva jos tämäkin tahti riittää! Parempaan kun en näköjään pysty ainakaan näillä tämän hetken resursseilla.

      • Niin joo, puhuin tosiaan vain noista kahdesta näkökulmasta ja tarkoitin tuolla “ongelmaa ei ole” nimenomaan tässä kohtaa kommentoida tuota päivitysaikataulua. Mahdollisista vatsankurnimisista tms en sano mitään. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *